Post by Admin on Oct 22, 2013 18:51:03 GMT 2
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 21 Tam 2010 08:28 pm Viestin aihe: Iltapäivä ravintolassa Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Tänne kuka tahansa ruhtinattaren seuraksi//
Oli talvinen iltapäivä, taivas oli kirkkaan sininen ja viileä tuuli puhalsi jostakin kaukaa pohjoisesta. Lilianne Beaufort oli kääriytynyt tuulen takia tavallista lämpimämpiin vaatteisiin, olihan hän viettänyt suuren osan päivästään kauppoja ja puoteja kierrellen. Mukaan oli jo tarttunut yhtä sun toista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa: uusia kenkiä, koruja, astioita, kirjepaperia, sekä tietenkin monenlaisia voiteita ja kauniita kankaita, joista joku näppärä ompelijatar saisi valmistaa hänelle ja Vivienne-tyttärelle uusia pukuja.
Nyt Lilianne oli mielestään saanut tarpeelliset ostokset tehtyä ja sen kunniaksi hän päätti käydä ravintola Innesissä juomassa lasillisen jotakin lämmittävää. Vaikka ruhtinatar oli istunut koko ajan mukavasti vaunuissa, oli viileys silti päässyt käsiksi hänen herkkään hipiäänsä. Heti takaisin kotiin päästyä oli kyllä pakko kylpeä kunnolla ja laittaa iholle pehmittävää ja kosteuttavaa hyvän tuoksuista voidetta. Lilianne ei mielestään ollut turhamainen, jos vertasi moniin muihin saman ikäisiin aatelisiin. Hän oli aina ollut jotenkin vaatimaton, mutta samalla hyvin tarkka kaikesta mitä teki.
Lilianne astui sisään ravintolan ovesta ja tilasi itselleen viiniä. Se oi juoma, joka lämmitti aina, oli sitten kuinka kylmä tahansa.
Ruhtinatar asteli erään mukavan oloisen pöydän luokse ja käski mukanaan kulkevan palvelijan mennä takaisin ulos. Tuskin tällaisessa paikassa kukaan alkaisi rettelöidä, ainakaan kun oli vielä niin aikaista. Lilianne huokaisi ja mietti, kuinka kertoisi tyttärelleen, mistä tämä oli taas jäänyt paitsi, kun oli jäänyt palatsiin täksikin päiväksi. Tyttö oli taas lukemassa, sen saattoi arvata. Mutta sitä ruhtinatar ei kyllä voinut edes aavistaa, että todellisuudessa tyttö saattoi olla taas ties kenen nuoren herran seurassa keskustelemassa niitä näitä. Sitä Vivienne teki usein hänen aavistamattaan ja ehkä olikin vain parempi, ettei Lilianne siitä mitään tiennyt.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 19 Maa 2010 01:29 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Pahoittelen hurjasti tätä vastauksen viipymistä. Kirjoitusintoni kuin näemmä taitonikin näyttää olevan vieläkin vähän retuperällä. Mutta nyt sain tämän vastauksen viimein aikaiseksi, vaikkakin se on hieman hutera. Mutta eiköhän tästä jotain aikaiseksi saada - ristiriitoja ainakin jos ei muuta)
Peilikuvansa kykeni tuskin koskaan valehtelemaan katselijalleen. Tuo eloton esine heijasti vain totuutta, mutta katsojansa saattoi olla se, joka itseään huijasi. Monenluokkaiset puuteritkaan eivät kyenneet huijaamaan peiliä, vaan vain sitä, joka uskoi heijastukseen, joka kulki läpi silmien. Vanora ei kuitenkaan oppinut huijaamaan itseään tässä asiassa. Hän oppisi tuskin milloinkaan erottamaan peilistä sitä hyvä uskoisen oloista tyttöstä, jota hän esitti niin avoimesti olevansa. Puhtoisen pinnan alla levisi kidutettu ja ryöstetty sielu, joka taisteli itsessään vastaan kaikkea sitä, mitä hän uskotteli edustavansa. Puhtaus, tuo puuterinomainen huiskaus kasvoilla tuntui peilin pinnallakin jo rapisevalta, lävitseen paistavalta, mutta jotenkin...jotenkin hyvin kalpeat kasvot olivat pystyneet pitämään salaisuuksistaan joka'ainoan. Ja niinkuin tuohonkin päivään asti, niin nytkin Vanora oli pukeutunut siistiin asuunsa. Innesin puhtoinen, avara, ja ylitsehuokuvasti turhamainen ilmapiiri oli pakottanut piian vaihtamaan työasunsa koreampaan. Hänen hamekankaansa oli vaihtunut valkoiseen, pussihihaiseen asuun, jonka etumusta vasten kulki hieman röyhelöinen esiliina, jonka yläosaa ylhäällä pitävät narut hän oli kietonut niskansa taakse tiukalle rusetille. Hutera, nopeasti kyhätty nuttura oli nyt viimeistäkin suortuvaa myöden kiinnitetty siirapinrippeillä ja kauniisti tehty. Päälaelleen hän oli kietonut valkoisen liinan, joka peitti päälakensa.
Ainoat vapaahetkensä tyttö kulutti tarjoillen Innesissä seurustelvien, hurskaiden ihmisten seassa. Palatsin tunkkaiset, miesten täyttämät pelisalit kyeten hetkeksi vaihtamaan aimo annokseen ylevyyttä ja leveä peräisyyttä. Loppujen lopuksi nuori nainen ei ollut täysin varma, kumpi häntä miellytti enemmän. Pelisalit, vai suuret salit, joissa pitsiliinoin peitellyt pöydät omasivat äärellään enemmän tai vähemmän pintakiillon lakaisemia aatelisia. Ihmisiä, jotka katsoivat hänen lävitseen. Ei sisälleen, vain lävitse...aivan kuin häntä, tai hänen kaltaisiaan ei olisi ollut olemassa näille ihmisille, jotka kuluttivat aikansa istumalla ja puhumalla tai juoruilemalla. Naisen oli myönnettävä itselleen, että eniten hän halveksi saleissa kulkiessaan naisia – omaa lajiaan, omia ”sisariaan”, jotka eivät nähneet maailmassaan muuta tarkoitusta kuin itsensä kuorruttamisen mitä erilaisimmilla kääröillä tai arvoesineillä.
Hänen mielensä oli kova, samoin hänen puheensa, kuin sydämensäkin, mutta silti, hän osasi erottaa järkevyyden hurskailevasta teennäisyydestä. Mutta näistä naisista, jotka istuivat pöytien äärillä tietäen näyttävänsä itsestään vain parhautensa, hän ei halunnut erottaa yhtäkään hyvää. Kumartuessaan pyyhkäisemään pienellä harjalla valkoisen pitsipöytäliinan yltä olemattomia muruja hän antoi suurten, siniharmaiden silmiensä nousta kuin tahtomattaan tähän viiniään nauttivaan naiseen. Hän katsoi miten tämä nainen, rouva, piteli lasiaan. Miten sirosi tämä antoi lasin reunan koskettaa huuliaan...täydellisyyttä tavoitellen. Hetken, pienen hetken ajan tytön silmistä heijastui asiaton halveksunta tätä naista kohtaan. Hänen teki mieli avata suunsa, mutta sen sijaan, kenties hetken liian myöhään Vanora laski katseensa takaisin tekemäänsä työhön.
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 25 Maa 2010 08:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Innes oli varsin viihtyisä ja siisti paikka. Jos se olisi ollut jotain muuta, Lilianne olisi tuskin vilkaissutkaan sen suuntaan, ellei sitten tuntien suurta vastenmielisyyttä ja inhoa. Hän tahtoi itse viettää aikaansa paikoissa, joissa näki, että niissä panostettiin kaikkeen, asiaikkaiden viihtyisyyteen, työntekijöiden oloihin, ruokaan ja juomaan. Innesissä kaikki vaikutti olevan erinomaista, varsinkin ruokapuoli. Lilianne ei osannut kuvitellakaan, kuinka joku jaksoi valmistaa päivästä toiseen syötävää niille, jotka nälkä tai vain yhtäkkinen mieliteko johdatti ravintolaan. Lilianne, joka ei ollut koskaan tehnyt mitään ruokaa itse, ei jaksanut vaivata asialla kaunista päätään vaan keskittyi nauttimaan viinistä. Sekin oli ensiluokkaista, tottakai. Eihän aatelisille voinut muuta tarjota, paitsi tietenkin näiden tietämättä.
Lilianne joi vain pienen siemauksen kerrallaan. Vaikka viini olikin hyvää ja taidolla valmistettua, sitä ei voinut juoda kuin vettä. Eikä vettäkään voinut juoda miten sattui, etikettiä ja eleganttia käytöstä tuli noudattaa niinkin arkisessa asiassa. Julkisesti niin oli aina tehtävä ja siksi ruhtinattaresta oli tärkeää tehdä niin omissa oloissaankin, pitihän tapoja pitää jatkuvasti yllä, ettei niistä vahingossakaan lipsuisi. Ja olihan Liliannella jo vuosien kokemus kaikesta aatelisten tavoista. Hän jos kuka osasi käyttäytyä kaikkien kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti, hän osasi erottaa sellaiset ihmiset, jotka liioittelivat jokaista elettä niistä, joilta kaikki sujui luonnostaan. Ja luonnollisen oloisesti moni ei enää tuntunut käyttäytyvän. Kaikkea piti korostaa, usein täysin turhaan.
Niin tuntui tekevän myös läheisessä pöydässä istuva, myöskin viiniä juova nainen. Tämä todellakin näytti tietävän oman arvonsa ja sen, kuinka ylhäällä arvoasteikolla keikkui. Liliannea se ei hetkauttanut lainkaan, vaikka toinen yrittikin olla niin täydellisen aatelisen kaltainen kuin mahdollista. Ruhtinatar itse tyytyi vain hymyilemään toisen käytökselle, joka loppujen lopuksi kertoi vain siitä, ettei tämä ollut herttainen, sivistynyt rouva, vaan todennäköisesti joku, joka tahtoi kaikkien huomaavan itsensä ja pitävän häntä arvossa.
Naisen sijaan Lilianne kiinnitti huomionsa Innesin työntekijään, joka hääri pyyhkimässä pöytiä. Nainen ei selvästi pitänyt aatelisrouvaa kovin suuressa arvossa, minkä toinen joko viisaudessaan näytti jättävän huomiotta tai tyhmyydessään ei sitä todellakaan huomannut.
//Äh. Ei tullut kyllä mitään laatutekstiä tällä kertaa...//
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 26 Maa 2010 07:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vanora pyrki unohtamaan kaiken työnsä ympärille lakaistessaan vaaleilta pellavapyötäliinoilta pienen pöytäharjan kanssa. Pieni, hopeinen käsirikka tuskin sai ensimmäistäkään ruoan murenaa kannateltavakseen, mutta pitihän ne näkymättömätkin veitikat sipaista pöydältä tiehensä. Kasvien ollessa hyvin nihkeitä kasvamaan tuohon vuoden aikaan oli jokainen pöytä koristeltu syksyllä talteen korjatuin kuivakukin, joista rakentuivat kauniit kimput kylmänäkin vuoden aikana. Vanora asetteli muutaman kukan paremmin järjestykseen muutaman kuivuneen oksan lähtiessä uhkaavasti vaappumaan. Pöytäliinassa olevia, olemattomia ilmavia kumpuja tasaiseksi. Saman nuori, tarjoilijan pukuun tuona päivänä pukeutunut teki useammalle pöydälle korjaten samalla herrasväen jättämiä tee- ja kahvitasseja. Lukuisia pieniä kristallisia konjakkilaseja hän keräsi kätensä täyteen saaden aika-ajoin kuljettaa pestyjä ja täysinäisiä laseja tilalle.
Kaiken kaikkiaan nuori palvelusneito oli kokonaan liikenteessä, joko puikkelehtimassa pöytäryhmien ympärillä toimittaen mitä milloinkin, tai sitten hän putsasi pöytiä. Pidempi aikaisen tarkkailun alla saattoi huomata nuoren naisen olevan varsin tehokas niin tahtoessaan – toisin sanoen käskynalaiset toimet hän hoiti huomaamattomasti ja vikkelään, mutta asettuessaan siivottavien pöytäryhmien ylle hänen reippautensa kuihtui miltein täysin. Hän ei kiiruhtanut järjestäessään pöytiä. Liikkeet olivat kuin huomaamattomasti hidastuneet, mutta eivät niin paljon, että joku asiasta olisi voinut äreissään huomauttaa.
Ja nuoren naisen oli myönnettäväkin itselleen, että tämä uusi elämä, mitä hän oli asettunut elämään oli kertakaikkiaan uuvuttavaa. Lyhyessä ajassa hän oli pakottanut itsensä oppimaan lukuisia erilaisia tapoja – niin elämis-, käytös- sekä puhetapoja. Eikä kaikkien näiden taitojen ylläpito samanaikaisesti tuntunut ensin kovinkaan helpolta. Virheistään hyvin oppineena Vanoraa vaivasi enää väsymys, sillä työnsä palatsissa ei loppunut koskaan. Silloin tällöin hänestä tuntui että raataminen kahdessa työllistävässä ympäristössä oli kuristamassa hänen sielunsa henkihieveriin. Joskus hän jopa ennätti ajattelemaan ahmineensa liikaa tekemistä ja työtä itselleen oppiakseen elämään uutta elämäänsä nopeasti. Jotain hyvääkin valinnassaan oli. Hän sai säästettyä nuttujensa taskuihin useita lantteja, vaikkei työnsä kovin varakasta ollutkaan. Eikä hänelle jäänyt aikaa muistella juurilainkaan menneisyyttään, saati pohtia mitä ystävilleen kuului.
Monien pöytäliinojen pyyhkimisten jälkeen Vanora oli viimein saanut pöytärikkansa kohtalaisen hyvin täyteen. Huono onnisuuttaan aavistamatta palvelijatar lähti kulkemaan kohti syrjäisimpiä pöytiä. Ja juuri yhdessä näissä pöydistä istui ruhtinatar Beaufort. Aatelisrouva, jonka tärkeilyä aikaisemmin mulkoinneena nousi paikaltaan parahiksi tuupatakseen tuolinsa ohitseen kulkevan palvelijan jalkoihin. Tämä synnytti ketjureaktion, mikä sai Vanoran kompuroimaan eteenpäin ja kompastumaan siten, että kädessään oleva rikka heitti kaikki sadottaiset murusensa kohti ruhtinattaren kasvoja. Jalkoihinsa lopulta sotkeutuen nuori nainen mäjähti lattialle kaatuvien tuolien sekaan saaden poskeensa ilkeän iskun – ruhtinattaren pöytään kuitenkaan päätään kopauttamatta.
Salissa kaikui hetken nuoren naisen säikähtänyt huuto, sekä paikaltaan nousseen naisen äveriäs torailu. Ympärillä olevissa pöydissä keskustelut olivat vaienneet lukuisten uteliaiden katseiden pyrkiessä saamaan tästä huvituksesta kaiken irti. Hetken aikaa silmissä pyörien Vanora tuijotti kovaa lattiaa todeten olevansa tajuissaan ja hereillä, vaikka ajatus kauhistuttikin. Poskensa punertaville naarmuille revenneenä valkoisen huivin peittämä päälaki nousi. Suuret, kauhistuneet siniharmajat silmät katsoivat ruhtinattaren pöydän yli kohdatakseen kauhistuksen, joka oli viimeistä murusta myöden osunut ruhtinattareen.
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 30 Maa 2010 07:56 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ruhtinatar siemaisi taas lisää viiniä lasistaan. Hän tyytyi vain tarkkailemaan Innesin muita asiakkaita, kun ei parempaakaan puuhaa keksinyt. Jos totta puhutaan, niin Liliannella ei todellakaan ollut mitään sitä vastaan, että sai hiukan katsella toisten puuhia ja ehkä jopa kuunnella mitä puhuttiin. Hän saattaisi kuulla yhtä jos toistakin kuulemisen arvoista, jonka voisi kertoa ainakin tyttärelleen, jos ei muille. Ravintolassa oli niin helppo olla vain ja katsella. Tuskin kukaan osasi aavistaa, että joku jaksaisi sellaisessa paikassa vaivautua salakuunteluun, mutta ruhtinatarpa jaksoi. Häntä ei pidätellyt mikään, varsinkaan nyt kun hänen korviinsa oikeasti sattui jotain kiinnostavalta vaikuttavaa. Hän ei mitenkään voinut antaa erään naiskaksikon puheiden lipua korviensa ohi.
Tuo kaksikko puhui niinkin kiinnostavasta asiasta kuin eräistä pienistä kutsuista, jonne hän ei päänsäryn vuoksi ollut päässyt, mutta Vivienne-tytär kyllä oli ollut paikalla.
"Se nuori nainen oli kyllä aivan liian ystävällinen sille markiisi deRavieren pojalle," sanoi lyhyt, hiukan pullea nainen, jonka Lilianne tunnisti erääksi kreivittäreksi.
"Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sellainen ei ole ollenkaan sopivaa käytöstä aatelisneidolle," sanoi toinen naisista. Tuota pitkää ja kireän oloista naista Lilianne ei muistanut koskaan nähneensä. Mutta ei hän nyt tämän henkilöllisyydestä jaksanut välittää, häntä kun kiinnosti vain kaksikko, josta naiset keskustelivat niin epäkunnioittavasti. Hän todellakin tahtoi saada tietää, ketkä nyt olivat juorujen kohteena.
Liliannen puuhat kuitenkin keskeytyivät, eikä todellakaan millään mukavalla tavalla. Hän kuuli kuinka joku tömähti maahan ja samalla hän tunsi, kuinka jotain iljettävää lensi vasten hänen kasvojaan.
Ruhtinatar henkäisi kauhistuneena, eikä hetkeen osannut tehdä muuta kuin tuijottaa ja yrittää keksiä mikä häneen oli osunut. Syy selvisi pöydältä hänen edessään, siinä oli murusia, joita ei äsken ollut näkynyt. Ja lattialta kömpi ylöspäin sama nainen, joka oli äsken murusia pöydiltä lakaissut. Tämä siis oli syyllinen ja saisi tottakai kuulla siitä.
Lilianne totesi, että hänen olisi parasta läksyttää naista itse, ainakin siihen saakka kunnes ravintoloitsija itse suvaitsisi tulla paikalle.
Tarjoilijaneiti kyllä näytti siltä, että oli jo saanut osakseen palkan töppäilystään. Tämän kasvoissakin oli naarmuja, joita ei vielä hetki sitten ollut siinä ollut.
"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?" Lilianne sanoi, kiusallaankin niin hiljaisesti, etteivät uteliaina kurkkivat asiakkaat saisi hänen sanoistaan selvää. "Opetelkaa katsomaan eteenne ja pitämään roskat poissa maksavien asiakkaiden kasvoilta. Tuollaista en totisesti toivonut osakseni, ettäs tiedätte. Ansaitsisitte kunnon läksytyksen, mutta en halua teitä sättiä, siitä saatte kiittää tytärtäni. Mutta saatte kyllä putsata tämän pöydän ja hakea minulle uuden lasillisen viiniä," Lilianne sanoi. Hänen äänestään kuului, että hän oli syvästi loukkaantunut ja niin hämmentynyt omituisesta tapauksesta, ettei tiennyt mitä olisi sanonut.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 09 Tam 2011 07:27 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Suurempaakin suuremmat pahoittelut! Tämä Vanora-neiti on lainapelaajalla pelattavana, ja empäs muistanut että tälläinenkin peli Vanoralla oli aloitettu. Jatkon toivossa tässä vuoroni mikäli olet vielä valmis tätä peliä henkiin herättelemään?)
”Je suis désolé Mme! Je suis vraimont désolé!” pehmeä, kauniin laulava ääni pahoitteli hätäisenä nuoren naisen huulilta. Kivusta, saati kasvojensa kokemasta turmelluksesta välittämättä palvelijatar nousi huojuville jaloilleen niin nopeasti kuin taisi.
Ranskaa hyvin puhuva, ja kielen ensimmäisenä mieleensä saaden nuorikko katsoi kauhuissaan aikaansaamaansa hävitystä. Vanhemman rouvan pelästymisen, ärtymisen ja melkopian varmasti suuttumuksenkin vääristämiä kasvoja.
”Olen niin pahoillani. Minä....minä...” kaatuneen tuolin nopeasti pystyyn nostaen ja hämillään arvovaltaisten ihmisten kasvojen alla ollen Vanoran kasvoille nousi verestävän haavan lisäksi myös häpeällinen puna.
Rouvan vaimea ääni kuitenkin keskeytti tytön havitteleman pahoittelutulvan, saaden Vanoran puristamaan omaa kättään niin, että tuntui miltein sattuvan. ”Désolé. J'aurais dû noter – minun olisi pitänyt huomata...”
”Oui – kyllä, tietenkin”, äänensä säikähdyksestään miltein kadottaneena Vanora nyökkäsi lujasti, puristaen yhä hievahtamattakaan käsivarttaan josta rikka oli lennättänyt päistikkaa roskat suoraa vasten madamen kasvoja. ”Rouva, madam...”
”Mitä täällä tapahtuu?” pöytien väleistä kiemuerteli esiin kovin punakkakasvoinen, suutuksissaan oleva mies, jonka aikoinaan tummat hiukset olivat jo charmikkaasti alkaneet harmaantua ja vetäytyä. ”Oh mon dieu seigneur! Voi herranjestas!” kauhuksensa koettaneen onnettomuuden nähdessään paikan omistaja, Mr. Leffé huudahti. Tämän tyrmistynyt katse osui ensimmäiseksi asiakkaakseen tulleeseen madameen, toisekseen lattialla lojuvaan rikkaan ja roskiin, ja vasta viimeisenä tämä tyrmityksen ja tuhon tiedostama katse siirtyi palvelijaan. ”Vous! Te! Comment pourriez-vous être si maladroit!? Kuinka saatoitte olla noin kömpelö?! Fou! Typerys!”
”Ah, mutta madam. Voinko tehdä jotain hyväksenne? Olen kovin pahoillani tämän typeryksen tekosista!”
Nuorta piikaa vilkaisten herra Leffé ei suinkaan malttanut olla lisäämättä. ”Hankin hänelle potkut tästä hyvästä! Hävetköön näyttää naamaansa minun ravintolassani. Kamalaa. Kerrassaan ennen kuulumatonta! Mitä voin tehdä hyväksenne? Korvata tämän kamalan onnettomuuden?”
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 19 Tou 2011 03:01 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kiitos Vivienne-tyttären mielipiteistä, myös Lilianne oli alkanut suhtautua alempaan säätyyn entistä ystävällisemmin. Kaksikymmentä vuotta sitten hän ei olisi osannut kuvitellakaan, että olisi edes harkinnut jättää asian sikseen ja olla nöyryyttämättä toheloivaa tyttöä. Äitinä olo oli totisesti muuttanut hänen asenteitaan ja toimintatapojaan. Ehkä niin oli parempi, ehkä ei. Vivienne ainakin oli tyytyväinen, kun hän ei ollut alati sättimässä muita.
Kaiken järjen mukaan Liliannen ei olisi pitänyt antaa tyttärensä vaikuttaa omiin mielipiteisiinsä. Hänen olisi pitänyt olla esimerkkinä ja neuvoa tytärtä toimimaan oikeaksi katsomallaan tavalla. Hän oli varmaankin ollut liian periksiantava joissakin asioissa. Jos hän olisi ollut tiukempi, Vivienne olisi tosin saattanut kapinoida ja tahallisesti uhmata hänen tahtoaan. Ehkä tilanne siis kuitenkin oli kaikin puolin hyvä.
Viimein itse herra ravintolanomistaja suvaitsi saapua paikalle. Lilianne nyökkäsi miehelle tervehdyksensä.
"Voitte olla ystävällinen ja pyytää tätä tyttöä viemään minut johonkin, jossa voin kunnolla siistiytyä," Lilianne sanoi vaativalla äänellä. Hän halusi päästä eroon murusista ja pölyhiukkasista, jotka nyt koristivat hänen kasvojaan, hiuksiaan ja pukuaan. Olisi ihan oikein, että tarjoilija saisi auttaa häntä siivoamaan aiheuttamansa sotkun. Kaiketi tyttöä pelottaisi lähteä hänen kanssaan yhtään mihinkään, mutta ehkäpä tuo rohkaistuisi kun tajuaisi, ettei hän aikonut tätä enempää läksyttää.
"Tuskin tässä on tarvetta antaa potkuja, kuten asian ilmaisette," Lilianne tokaisi. "Mutta neuvoisin teitä pitämään huolen siitä, ettei tällainen pääse toistumaan. Olisi kovin ikävää, jos ravintolanne saisi huonoa mainetta."
Sen sanottuaan kreivitär nousi ylös sen merkiksi, että oli valmis poistumaan pesupaikalle.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 11 Hei 2011 05:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Mais, madame ... vous êtes juste trop amical - mutta madam...olette aivan liian ystävällinen" ravintolan isännöitsijä huokaisi dramaattisen ihastuneesti. Peitellen kuin varkaan ammattitaidolla vimmaansa ja haluaan läimäistä kelvotonta tyttöä kasvoille tämän aiheuttamasta onnettomuudesta. Mr. Leffé olisi antanut oikean kätensä siitä tyytyväisyydestä, että olisi saanut nöyryyttää ja rangaista kelvotonta piikaa tämän erheistä kaiken kansan nähden. Jolloin hän olisi saanut näyttävästi pelastettua ravintolansa maineen, ja kadotettua tytön moukan silmistään ikiajoiksi. Mutta sellaiseen mies ei pystynyt - ei nyt, kun madame oli antanut oman tuomionsa asialle. "Bien sûr, madame. Tietenkin rouva"
Piiaa ranskaksi hoputtaen Vanora niiasi niin herralleen kuin turmelemalleen naisellekin. Kasvoistaan toinen puolisko hieman kovasti iskusta turpoavana, ja toinen puoli vain häpeän punan värjäämänä Vanora kehoitti naista seuraamaan itseään.
Ohi muutamien pöytärivien kulkiessaan Vanora puristi käsiään niin tiukasti nyrkkiin, että kivun kyyneleen olivat tahtoa nousta hänen suuriin silmiinsä. Hän oli kiukkuinen, pettynyt. Ennen kaikkea itseensä. Tauoton työskentely oli viimein löytänyt konstinsa kostaa Vanoralle.
Kiusallisessa hiljaisuudessa Vanora johdatti rouvan ylös portaita kohti ravintolan yläkertaa, jossa oli varattu arvovaltaisille vieraille tasoa parempia huoneita yöpymistä varten. Nuo huoneet, jotka sisälsivät isot makuuhuoneet, vaatimattoman olotilan, sekä kylpyhuoneen olivat onneksi tuohon aikaan vuodesta melko usein osaksi ainakin vapaita, jolloin Vanora onnistui pelastamaan mainettaan sentään komean, pienen huoneiston verran.
Huoneeseen rouvan ohjaten Vanora katseli kengän kärkiään antaen naisen kulkea ohitseen huoneistoon. "Kylpyhuone on tässä suunnassa madam"
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 21 Tam 2010 08:28 pm Viestin aihe: Iltapäivä ravintolassa Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Tänne kuka tahansa ruhtinattaren seuraksi//
Oli talvinen iltapäivä, taivas oli kirkkaan sininen ja viileä tuuli puhalsi jostakin kaukaa pohjoisesta. Lilianne Beaufort oli kääriytynyt tuulen takia tavallista lämpimämpiin vaatteisiin, olihan hän viettänyt suuren osan päivästään kauppoja ja puoteja kierrellen. Mukaan oli jo tarttunut yhtä sun toista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa: uusia kenkiä, koruja, astioita, kirjepaperia, sekä tietenkin monenlaisia voiteita ja kauniita kankaita, joista joku näppärä ompelijatar saisi valmistaa hänelle ja Vivienne-tyttärelle uusia pukuja.
Nyt Lilianne oli mielestään saanut tarpeelliset ostokset tehtyä ja sen kunniaksi hän päätti käydä ravintola Innesissä juomassa lasillisen jotakin lämmittävää. Vaikka ruhtinatar oli istunut koko ajan mukavasti vaunuissa, oli viileys silti päässyt käsiksi hänen herkkään hipiäänsä. Heti takaisin kotiin päästyä oli kyllä pakko kylpeä kunnolla ja laittaa iholle pehmittävää ja kosteuttavaa hyvän tuoksuista voidetta. Lilianne ei mielestään ollut turhamainen, jos vertasi moniin muihin saman ikäisiin aatelisiin. Hän oli aina ollut jotenkin vaatimaton, mutta samalla hyvin tarkka kaikesta mitä teki.
Lilianne astui sisään ravintolan ovesta ja tilasi itselleen viiniä. Se oi juoma, joka lämmitti aina, oli sitten kuinka kylmä tahansa.
Ruhtinatar asteli erään mukavan oloisen pöydän luokse ja käski mukanaan kulkevan palvelijan mennä takaisin ulos. Tuskin tällaisessa paikassa kukaan alkaisi rettelöidä, ainakaan kun oli vielä niin aikaista. Lilianne huokaisi ja mietti, kuinka kertoisi tyttärelleen, mistä tämä oli taas jäänyt paitsi, kun oli jäänyt palatsiin täksikin päiväksi. Tyttö oli taas lukemassa, sen saattoi arvata. Mutta sitä ruhtinatar ei kyllä voinut edes aavistaa, että todellisuudessa tyttö saattoi olla taas ties kenen nuoren herran seurassa keskustelemassa niitä näitä. Sitä Vivienne teki usein hänen aavistamattaan ja ehkä olikin vain parempi, ettei Lilianne siitä mitään tiennyt.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 19 Maa 2010 01:29 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Pahoittelen hurjasti tätä vastauksen viipymistä. Kirjoitusintoni kuin näemmä taitonikin näyttää olevan vieläkin vähän retuperällä. Mutta nyt sain tämän vastauksen viimein aikaiseksi, vaikkakin se on hieman hutera. Mutta eiköhän tästä jotain aikaiseksi saada - ristiriitoja ainakin jos ei muuta)
Peilikuvansa kykeni tuskin koskaan valehtelemaan katselijalleen. Tuo eloton esine heijasti vain totuutta, mutta katsojansa saattoi olla se, joka itseään huijasi. Monenluokkaiset puuteritkaan eivät kyenneet huijaamaan peiliä, vaan vain sitä, joka uskoi heijastukseen, joka kulki läpi silmien. Vanora ei kuitenkaan oppinut huijaamaan itseään tässä asiassa. Hän oppisi tuskin milloinkaan erottamaan peilistä sitä hyvä uskoisen oloista tyttöstä, jota hän esitti niin avoimesti olevansa. Puhtoisen pinnan alla levisi kidutettu ja ryöstetty sielu, joka taisteli itsessään vastaan kaikkea sitä, mitä hän uskotteli edustavansa. Puhtaus, tuo puuterinomainen huiskaus kasvoilla tuntui peilin pinnallakin jo rapisevalta, lävitseen paistavalta, mutta jotenkin...jotenkin hyvin kalpeat kasvot olivat pystyneet pitämään salaisuuksistaan joka'ainoan. Ja niinkuin tuohonkin päivään asti, niin nytkin Vanora oli pukeutunut siistiin asuunsa. Innesin puhtoinen, avara, ja ylitsehuokuvasti turhamainen ilmapiiri oli pakottanut piian vaihtamaan työasunsa koreampaan. Hänen hamekankaansa oli vaihtunut valkoiseen, pussihihaiseen asuun, jonka etumusta vasten kulki hieman röyhelöinen esiliina, jonka yläosaa ylhäällä pitävät narut hän oli kietonut niskansa taakse tiukalle rusetille. Hutera, nopeasti kyhätty nuttura oli nyt viimeistäkin suortuvaa myöden kiinnitetty siirapinrippeillä ja kauniisti tehty. Päälaelleen hän oli kietonut valkoisen liinan, joka peitti päälakensa.
Ainoat vapaahetkensä tyttö kulutti tarjoillen Innesissä seurustelvien, hurskaiden ihmisten seassa. Palatsin tunkkaiset, miesten täyttämät pelisalit kyeten hetkeksi vaihtamaan aimo annokseen ylevyyttä ja leveä peräisyyttä. Loppujen lopuksi nuori nainen ei ollut täysin varma, kumpi häntä miellytti enemmän. Pelisalit, vai suuret salit, joissa pitsiliinoin peitellyt pöydät omasivat äärellään enemmän tai vähemmän pintakiillon lakaisemia aatelisia. Ihmisiä, jotka katsoivat hänen lävitseen. Ei sisälleen, vain lävitse...aivan kuin häntä, tai hänen kaltaisiaan ei olisi ollut olemassa näille ihmisille, jotka kuluttivat aikansa istumalla ja puhumalla tai juoruilemalla. Naisen oli myönnettävä itselleen, että eniten hän halveksi saleissa kulkiessaan naisia – omaa lajiaan, omia ”sisariaan”, jotka eivät nähneet maailmassaan muuta tarkoitusta kuin itsensä kuorruttamisen mitä erilaisimmilla kääröillä tai arvoesineillä.
Hänen mielensä oli kova, samoin hänen puheensa, kuin sydämensäkin, mutta silti, hän osasi erottaa järkevyyden hurskailevasta teennäisyydestä. Mutta näistä naisista, jotka istuivat pöytien äärillä tietäen näyttävänsä itsestään vain parhautensa, hän ei halunnut erottaa yhtäkään hyvää. Kumartuessaan pyyhkäisemään pienellä harjalla valkoisen pitsipöytäliinan yltä olemattomia muruja hän antoi suurten, siniharmaiden silmiensä nousta kuin tahtomattaan tähän viiniään nauttivaan naiseen. Hän katsoi miten tämä nainen, rouva, piteli lasiaan. Miten sirosi tämä antoi lasin reunan koskettaa huuliaan...täydellisyyttä tavoitellen. Hetken, pienen hetken ajan tytön silmistä heijastui asiaton halveksunta tätä naista kohtaan. Hänen teki mieli avata suunsa, mutta sen sijaan, kenties hetken liian myöhään Vanora laski katseensa takaisin tekemäänsä työhön.
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 25 Maa 2010 08:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Innes oli varsin viihtyisä ja siisti paikka. Jos se olisi ollut jotain muuta, Lilianne olisi tuskin vilkaissutkaan sen suuntaan, ellei sitten tuntien suurta vastenmielisyyttä ja inhoa. Hän tahtoi itse viettää aikaansa paikoissa, joissa näki, että niissä panostettiin kaikkeen, asiaikkaiden viihtyisyyteen, työntekijöiden oloihin, ruokaan ja juomaan. Innesissä kaikki vaikutti olevan erinomaista, varsinkin ruokapuoli. Lilianne ei osannut kuvitellakaan, kuinka joku jaksoi valmistaa päivästä toiseen syötävää niille, jotka nälkä tai vain yhtäkkinen mieliteko johdatti ravintolaan. Lilianne, joka ei ollut koskaan tehnyt mitään ruokaa itse, ei jaksanut vaivata asialla kaunista päätään vaan keskittyi nauttimaan viinistä. Sekin oli ensiluokkaista, tottakai. Eihän aatelisille voinut muuta tarjota, paitsi tietenkin näiden tietämättä.
Lilianne joi vain pienen siemauksen kerrallaan. Vaikka viini olikin hyvää ja taidolla valmistettua, sitä ei voinut juoda kuin vettä. Eikä vettäkään voinut juoda miten sattui, etikettiä ja eleganttia käytöstä tuli noudattaa niinkin arkisessa asiassa. Julkisesti niin oli aina tehtävä ja siksi ruhtinattaresta oli tärkeää tehdä niin omissa oloissaankin, pitihän tapoja pitää jatkuvasti yllä, ettei niistä vahingossakaan lipsuisi. Ja olihan Liliannella jo vuosien kokemus kaikesta aatelisten tavoista. Hän jos kuka osasi käyttäytyä kaikkien kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti, hän osasi erottaa sellaiset ihmiset, jotka liioittelivat jokaista elettä niistä, joilta kaikki sujui luonnostaan. Ja luonnollisen oloisesti moni ei enää tuntunut käyttäytyvän. Kaikkea piti korostaa, usein täysin turhaan.
Niin tuntui tekevän myös läheisessä pöydässä istuva, myöskin viiniä juova nainen. Tämä todellakin näytti tietävän oman arvonsa ja sen, kuinka ylhäällä arvoasteikolla keikkui. Liliannea se ei hetkauttanut lainkaan, vaikka toinen yrittikin olla niin täydellisen aatelisen kaltainen kuin mahdollista. Ruhtinatar itse tyytyi vain hymyilemään toisen käytökselle, joka loppujen lopuksi kertoi vain siitä, ettei tämä ollut herttainen, sivistynyt rouva, vaan todennäköisesti joku, joka tahtoi kaikkien huomaavan itsensä ja pitävän häntä arvossa.
Naisen sijaan Lilianne kiinnitti huomionsa Innesin työntekijään, joka hääri pyyhkimässä pöytiä. Nainen ei selvästi pitänyt aatelisrouvaa kovin suuressa arvossa, minkä toinen joko viisaudessaan näytti jättävän huomiotta tai tyhmyydessään ei sitä todellakaan huomannut.
//Äh. Ei tullut kyllä mitään laatutekstiä tällä kertaa...//
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 26 Maa 2010 07:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vanora pyrki unohtamaan kaiken työnsä ympärille lakaistessaan vaaleilta pellavapyötäliinoilta pienen pöytäharjan kanssa. Pieni, hopeinen käsirikka tuskin sai ensimmäistäkään ruoan murenaa kannateltavakseen, mutta pitihän ne näkymättömätkin veitikat sipaista pöydältä tiehensä. Kasvien ollessa hyvin nihkeitä kasvamaan tuohon vuoden aikaan oli jokainen pöytä koristeltu syksyllä talteen korjatuin kuivakukin, joista rakentuivat kauniit kimput kylmänäkin vuoden aikana. Vanora asetteli muutaman kukan paremmin järjestykseen muutaman kuivuneen oksan lähtiessä uhkaavasti vaappumaan. Pöytäliinassa olevia, olemattomia ilmavia kumpuja tasaiseksi. Saman nuori, tarjoilijan pukuun tuona päivänä pukeutunut teki useammalle pöydälle korjaten samalla herrasväen jättämiä tee- ja kahvitasseja. Lukuisia pieniä kristallisia konjakkilaseja hän keräsi kätensä täyteen saaden aika-ajoin kuljettaa pestyjä ja täysinäisiä laseja tilalle.
Kaiken kaikkiaan nuori palvelusneito oli kokonaan liikenteessä, joko puikkelehtimassa pöytäryhmien ympärillä toimittaen mitä milloinkin, tai sitten hän putsasi pöytiä. Pidempi aikaisen tarkkailun alla saattoi huomata nuoren naisen olevan varsin tehokas niin tahtoessaan – toisin sanoen käskynalaiset toimet hän hoiti huomaamattomasti ja vikkelään, mutta asettuessaan siivottavien pöytäryhmien ylle hänen reippautensa kuihtui miltein täysin. Hän ei kiiruhtanut järjestäessään pöytiä. Liikkeet olivat kuin huomaamattomasti hidastuneet, mutta eivät niin paljon, että joku asiasta olisi voinut äreissään huomauttaa.
Ja nuoren naisen oli myönnettäväkin itselleen, että tämä uusi elämä, mitä hän oli asettunut elämään oli kertakaikkiaan uuvuttavaa. Lyhyessä ajassa hän oli pakottanut itsensä oppimaan lukuisia erilaisia tapoja – niin elämis-, käytös- sekä puhetapoja. Eikä kaikkien näiden taitojen ylläpito samanaikaisesti tuntunut ensin kovinkaan helpolta. Virheistään hyvin oppineena Vanoraa vaivasi enää väsymys, sillä työnsä palatsissa ei loppunut koskaan. Silloin tällöin hänestä tuntui että raataminen kahdessa työllistävässä ympäristössä oli kuristamassa hänen sielunsa henkihieveriin. Joskus hän jopa ennätti ajattelemaan ahmineensa liikaa tekemistä ja työtä itselleen oppiakseen elämään uutta elämäänsä nopeasti. Jotain hyvääkin valinnassaan oli. Hän sai säästettyä nuttujensa taskuihin useita lantteja, vaikkei työnsä kovin varakasta ollutkaan. Eikä hänelle jäänyt aikaa muistella juurilainkaan menneisyyttään, saati pohtia mitä ystävilleen kuului.
Monien pöytäliinojen pyyhkimisten jälkeen Vanora oli viimein saanut pöytärikkansa kohtalaisen hyvin täyteen. Huono onnisuuttaan aavistamatta palvelijatar lähti kulkemaan kohti syrjäisimpiä pöytiä. Ja juuri yhdessä näissä pöydistä istui ruhtinatar Beaufort. Aatelisrouva, jonka tärkeilyä aikaisemmin mulkoinneena nousi paikaltaan parahiksi tuupatakseen tuolinsa ohitseen kulkevan palvelijan jalkoihin. Tämä synnytti ketjureaktion, mikä sai Vanoran kompuroimaan eteenpäin ja kompastumaan siten, että kädessään oleva rikka heitti kaikki sadottaiset murusensa kohti ruhtinattaren kasvoja. Jalkoihinsa lopulta sotkeutuen nuori nainen mäjähti lattialle kaatuvien tuolien sekaan saaden poskeensa ilkeän iskun – ruhtinattaren pöytään kuitenkaan päätään kopauttamatta.
Salissa kaikui hetken nuoren naisen säikähtänyt huuto, sekä paikaltaan nousseen naisen äveriäs torailu. Ympärillä olevissa pöydissä keskustelut olivat vaienneet lukuisten uteliaiden katseiden pyrkiessä saamaan tästä huvituksesta kaiken irti. Hetken aikaa silmissä pyörien Vanora tuijotti kovaa lattiaa todeten olevansa tajuissaan ja hereillä, vaikka ajatus kauhistuttikin. Poskensa punertaville naarmuille revenneenä valkoisen huivin peittämä päälaki nousi. Suuret, kauhistuneet siniharmajat silmät katsoivat ruhtinattaren pöydän yli kohdatakseen kauhistuksen, joka oli viimeistä murusta myöden osunut ruhtinattareen.
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 30 Maa 2010 07:56 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ruhtinatar siemaisi taas lisää viiniä lasistaan. Hän tyytyi vain tarkkailemaan Innesin muita asiakkaita, kun ei parempaakaan puuhaa keksinyt. Jos totta puhutaan, niin Liliannella ei todellakaan ollut mitään sitä vastaan, että sai hiukan katsella toisten puuhia ja ehkä jopa kuunnella mitä puhuttiin. Hän saattaisi kuulla yhtä jos toistakin kuulemisen arvoista, jonka voisi kertoa ainakin tyttärelleen, jos ei muille. Ravintolassa oli niin helppo olla vain ja katsella. Tuskin kukaan osasi aavistaa, että joku jaksaisi sellaisessa paikassa vaivautua salakuunteluun, mutta ruhtinatarpa jaksoi. Häntä ei pidätellyt mikään, varsinkaan nyt kun hänen korviinsa oikeasti sattui jotain kiinnostavalta vaikuttavaa. Hän ei mitenkään voinut antaa erään naiskaksikon puheiden lipua korviensa ohi.
Tuo kaksikko puhui niinkin kiinnostavasta asiasta kuin eräistä pienistä kutsuista, jonne hän ei päänsäryn vuoksi ollut päässyt, mutta Vivienne-tytär kyllä oli ollut paikalla.
"Se nuori nainen oli kyllä aivan liian ystävällinen sille markiisi deRavieren pojalle," sanoi lyhyt, hiukan pullea nainen, jonka Lilianne tunnisti erääksi kreivittäreksi.
"Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sellainen ei ole ollenkaan sopivaa käytöstä aatelisneidolle," sanoi toinen naisista. Tuota pitkää ja kireän oloista naista Lilianne ei muistanut koskaan nähneensä. Mutta ei hän nyt tämän henkilöllisyydestä jaksanut välittää, häntä kun kiinnosti vain kaksikko, josta naiset keskustelivat niin epäkunnioittavasti. Hän todellakin tahtoi saada tietää, ketkä nyt olivat juorujen kohteena.
Liliannen puuhat kuitenkin keskeytyivät, eikä todellakaan millään mukavalla tavalla. Hän kuuli kuinka joku tömähti maahan ja samalla hän tunsi, kuinka jotain iljettävää lensi vasten hänen kasvojaan.
Ruhtinatar henkäisi kauhistuneena, eikä hetkeen osannut tehdä muuta kuin tuijottaa ja yrittää keksiä mikä häneen oli osunut. Syy selvisi pöydältä hänen edessään, siinä oli murusia, joita ei äsken ollut näkynyt. Ja lattialta kömpi ylöspäin sama nainen, joka oli äsken murusia pöydiltä lakaissut. Tämä siis oli syyllinen ja saisi tottakai kuulla siitä.
Lilianne totesi, että hänen olisi parasta läksyttää naista itse, ainakin siihen saakka kunnes ravintoloitsija itse suvaitsisi tulla paikalle.
Tarjoilijaneiti kyllä näytti siltä, että oli jo saanut osakseen palkan töppäilystään. Tämän kasvoissakin oli naarmuja, joita ei vielä hetki sitten ollut siinä ollut.
"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?" Lilianne sanoi, kiusallaankin niin hiljaisesti, etteivät uteliaina kurkkivat asiakkaat saisi hänen sanoistaan selvää. "Opetelkaa katsomaan eteenne ja pitämään roskat poissa maksavien asiakkaiden kasvoilta. Tuollaista en totisesti toivonut osakseni, ettäs tiedätte. Ansaitsisitte kunnon läksytyksen, mutta en halua teitä sättiä, siitä saatte kiittää tytärtäni. Mutta saatte kyllä putsata tämän pöydän ja hakea minulle uuden lasillisen viiniä," Lilianne sanoi. Hänen äänestään kuului, että hän oli syvästi loukkaantunut ja niin hämmentynyt omituisesta tapauksesta, ettei tiennyt mitä olisi sanonut.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 09 Tam 2011 07:27 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Suurempaakin suuremmat pahoittelut! Tämä Vanora-neiti on lainapelaajalla pelattavana, ja empäs muistanut että tälläinenkin peli Vanoralla oli aloitettu. Jatkon toivossa tässä vuoroni mikäli olet vielä valmis tätä peliä henkiin herättelemään?)
”Je suis désolé Mme! Je suis vraimont désolé!” pehmeä, kauniin laulava ääni pahoitteli hätäisenä nuoren naisen huulilta. Kivusta, saati kasvojensa kokemasta turmelluksesta välittämättä palvelijatar nousi huojuville jaloilleen niin nopeasti kuin taisi.
Ranskaa hyvin puhuva, ja kielen ensimmäisenä mieleensä saaden nuorikko katsoi kauhuissaan aikaansaamaansa hävitystä. Vanhemman rouvan pelästymisen, ärtymisen ja melkopian varmasti suuttumuksenkin vääristämiä kasvoja.
”Olen niin pahoillani. Minä....minä...” kaatuneen tuolin nopeasti pystyyn nostaen ja hämillään arvovaltaisten ihmisten kasvojen alla ollen Vanoran kasvoille nousi verestävän haavan lisäksi myös häpeällinen puna.
Rouvan vaimea ääni kuitenkin keskeytti tytön havitteleman pahoittelutulvan, saaden Vanoran puristamaan omaa kättään niin, että tuntui miltein sattuvan. ”Désolé. J'aurais dû noter – minun olisi pitänyt huomata...”
”Oui – kyllä, tietenkin”, äänensä säikähdyksestään miltein kadottaneena Vanora nyökkäsi lujasti, puristaen yhä hievahtamattakaan käsivarttaan josta rikka oli lennättänyt päistikkaa roskat suoraa vasten madamen kasvoja. ”Rouva, madam...”
”Mitä täällä tapahtuu?” pöytien väleistä kiemuerteli esiin kovin punakkakasvoinen, suutuksissaan oleva mies, jonka aikoinaan tummat hiukset olivat jo charmikkaasti alkaneet harmaantua ja vetäytyä. ”Oh mon dieu seigneur! Voi herranjestas!” kauhuksensa koettaneen onnettomuuden nähdessään paikan omistaja, Mr. Leffé huudahti. Tämän tyrmistynyt katse osui ensimmäiseksi asiakkaakseen tulleeseen madameen, toisekseen lattialla lojuvaan rikkaan ja roskiin, ja vasta viimeisenä tämä tyrmityksen ja tuhon tiedostama katse siirtyi palvelijaan. ”Vous! Te! Comment pourriez-vous être si maladroit!? Kuinka saatoitte olla noin kömpelö?! Fou! Typerys!”
”Ah, mutta madam. Voinko tehdä jotain hyväksenne? Olen kovin pahoillani tämän typeryksen tekosista!”
Nuorta piikaa vilkaisten herra Leffé ei suinkaan malttanut olla lisäämättä. ”Hankin hänelle potkut tästä hyvästä! Hävetköön näyttää naamaansa minun ravintolassani. Kamalaa. Kerrassaan ennen kuulumatonta! Mitä voin tehdä hyväksenne? Korvata tämän kamalan onnettomuuden?”
_________________
~A white wave~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Lilianne Beaufort
Liittynyt: 10 Elo 2009
Viestejä: 15
LähetäLähetetty: 19 Tou 2011 03:01 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kiitos Vivienne-tyttären mielipiteistä, myös Lilianne oli alkanut suhtautua alempaan säätyyn entistä ystävällisemmin. Kaksikymmentä vuotta sitten hän ei olisi osannut kuvitellakaan, että olisi edes harkinnut jättää asian sikseen ja olla nöyryyttämättä toheloivaa tyttöä. Äitinä olo oli totisesti muuttanut hänen asenteitaan ja toimintatapojaan. Ehkä niin oli parempi, ehkä ei. Vivienne ainakin oli tyytyväinen, kun hän ei ollut alati sättimässä muita.
Kaiken järjen mukaan Liliannen ei olisi pitänyt antaa tyttärensä vaikuttaa omiin mielipiteisiinsä. Hänen olisi pitänyt olla esimerkkinä ja neuvoa tytärtä toimimaan oikeaksi katsomallaan tavalla. Hän oli varmaankin ollut liian periksiantava joissakin asioissa. Jos hän olisi ollut tiukempi, Vivienne olisi tosin saattanut kapinoida ja tahallisesti uhmata hänen tahtoaan. Ehkä tilanne siis kuitenkin oli kaikin puolin hyvä.
Viimein itse herra ravintolanomistaja suvaitsi saapua paikalle. Lilianne nyökkäsi miehelle tervehdyksensä.
"Voitte olla ystävällinen ja pyytää tätä tyttöä viemään minut johonkin, jossa voin kunnolla siistiytyä," Lilianne sanoi vaativalla äänellä. Hän halusi päästä eroon murusista ja pölyhiukkasista, jotka nyt koristivat hänen kasvojaan, hiuksiaan ja pukuaan. Olisi ihan oikein, että tarjoilija saisi auttaa häntä siivoamaan aiheuttamansa sotkun. Kaiketi tyttöä pelottaisi lähteä hänen kanssaan yhtään mihinkään, mutta ehkäpä tuo rohkaistuisi kun tajuaisi, ettei hän aikonut tätä enempää läksyttää.
"Tuskin tässä on tarvetta antaa potkuja, kuten asian ilmaisette," Lilianne tokaisi. "Mutta neuvoisin teitä pitämään huolen siitä, ettei tällainen pääse toistumaan. Olisi kovin ikävää, jos ravintolanne saisi huonoa mainetta."
Sen sanottuaan kreivitär nousi ylös sen merkiksi, että oli valmis poistumaan pesupaikalle.
_________________
~“Hold fast to dreams for if dreams die, life is a broken winged bird that cannot fly.”~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vanora Jewett
Liittynyt: 27 Lok 2009
Viestejä: 65
LähetäLähetetty: 11 Hei 2011 05:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Mais, madame ... vous êtes juste trop amical - mutta madam...olette aivan liian ystävällinen" ravintolan isännöitsijä huokaisi dramaattisen ihastuneesti. Peitellen kuin varkaan ammattitaidolla vimmaansa ja haluaan läimäistä kelvotonta tyttöä kasvoille tämän aiheuttamasta onnettomuudesta. Mr. Leffé olisi antanut oikean kätensä siitä tyytyväisyydestä, että olisi saanut nöyryyttää ja rangaista kelvotonta piikaa tämän erheistä kaiken kansan nähden. Jolloin hän olisi saanut näyttävästi pelastettua ravintolansa maineen, ja kadotettua tytön moukan silmistään ikiajoiksi. Mutta sellaiseen mies ei pystynyt - ei nyt, kun madame oli antanut oman tuomionsa asialle. "Bien sûr, madame. Tietenkin rouva"
Piiaa ranskaksi hoputtaen Vanora niiasi niin herralleen kuin turmelemalleen naisellekin. Kasvoistaan toinen puolisko hieman kovasti iskusta turpoavana, ja toinen puoli vain häpeän punan värjäämänä Vanora kehoitti naista seuraamaan itseään.
Ohi muutamien pöytärivien kulkiessaan Vanora puristi käsiään niin tiukasti nyrkkiin, että kivun kyyneleen olivat tahtoa nousta hänen suuriin silmiinsä. Hän oli kiukkuinen, pettynyt. Ennen kaikkea itseensä. Tauoton työskentely oli viimein löytänyt konstinsa kostaa Vanoralle.
Kiusallisessa hiljaisuudessa Vanora johdatti rouvan ylös portaita kohti ravintolan yläkertaa, jossa oli varattu arvovaltaisille vieraille tasoa parempia huoneita yöpymistä varten. Nuo huoneet, jotka sisälsivät isot makuuhuoneet, vaatimattoman olotilan, sekä kylpyhuoneen olivat onneksi tuohon aikaan vuodesta melko usein osaksi ainakin vapaita, jolloin Vanora onnistui pelastamaan mainettaan sentään komean, pienen huoneiston verran.
Huoneeseen rouvan ohjaten Vanora katseli kengän kärkiään antaen naisen kulkea ohitseen huoneistoon. "Kylpyhuone on tässä suunnassa madam"