Odottavan aika - 1.foorumi (Loppu)

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Kes Elo 12, 2009 8:24 Viestin aihe: Odottavan aika/ saatu päätökseen Vastaa lainaamalla viestiä
Paviljonki oli siistitty talven kuivattamista lehdistä, risuista ja oksista. Talven kylmyyden ajan käyttämättömänä ollut tila oli saanut omakseen tuulahduksen keväästä ja lämmöstä. Palvelijat olivat saaneet tuulen läpäisemän rakennuksen muistuttamaan omasta loistostaan. Katto oli putsattu kasvillisuudesta. Hämähäkkien seitit oli pyyhkäisty viimeisiä rihmastojaan myöden tiehensa puisista nurkkauksista. Puutarhapöytä, joka oli lyhyen talven ajaksi piilotettu palatsin lukuisiin varastoihin, oli löytänyt tiensä takaisin omalle paikalleen. Valkean liinan koristamana se seisoi kuuliaisesti paikallaan kannatellen yllään hopeista tarjotinta ja sen antimia. Kuivakukka-asetelman koristama pöytä tarjoili rauhallisen tyyssijan ja lepohetken kelle tahansa, mutta tuolla hetkellä kaikki lintujen liverrykset kuin leudot tuulen henkäykset olivat törmäämässä suin päin seinään. Rouva von Bergen oli riittävän äkäinen kyetäkseen torjumaan kevään ensimmäiset tuntemukset nahoistaan kuin välittömästä läheisyydestäänkin.

Hänen maailmaansa oli murjottu toden teolla viimeisten parin viikon ajan. Hänen röyhkeä, kuin tottelematonkin tyttärensä oli antanut äitinsä odottaa jo toista vuotta näkemistään. Ja hänen aikansa oli pian loppumassa! Eikä tyttärensä tätä tajunnut sokaistuttuaan jumaloppeihinsa niin täydellä mielenpalolla, ettei tämä edes äitiään enää tahtonut muistaa. Neljän vuoden koetteluaika, ennen varsinaista sisareksi, jumalan palvelijaksi pääsemistä, oli miltein kulutettu loppuun. Lukemattomat suunnitelmat, joita rouva mielessään pyöritteli olivat ajautuneet toinen toistaan surkeimpiin lopputuloksiin. Ja lopulta hänen tyttärensä oli jättänyt sovitut tapaamiset välistä. Miten hän enää kykeni neljässä kuukaudessa pelastamaan ainokaisen lapsensa mielipuolisuudelta? Hänen vankka mielipiteensä kykeni vain hyväksymään miespappeuden, kuin munkiksi ryhtymisenkin, mutta eikö pitänyt olla jokin lain kirjain siitä – ettei perheen ainoa tytär, tai ainoa lapsi, saisi ryhtyä moiseen tekoon. Lapsensa oli jääräpäinen, josta rouva sai ikäväkseen kiittää itseään, mutta röyhkeyden täytyi kyllä periytyä kaukaa muualta kuin hänen pirrastaan.

Äkäisesti nainen vilkaisi tarjottimella lepäävää kirjettä. Suljin sinetti oli kirjeestä avattu jo muutama viikko aikaisemmin. Valkeiden hanskojen peittämä käsi poimi kirjeen uudestaan, lukuisatta kertaa nenänsä alle luettavaksi. Ensimmäiset rivit jo paljastivat kirjeen kirjoittajan tyttärekseen. Kaarevasti koukeroituva, hento käsiala ei voinut olla keneltäkään muulta peräisin kuin Iréneltä, joka oli aikanaan hangoitellut vastaan kovia tekstauskirjaimia vastaan. ”Höpsö hupsu”, nainen mumahti huultensa lomasta katsellessaan kirjettä hetkisen. Hänen silmänsä eivät juurikaan erottaneet muita sanoja kirjeestä, kuin kohdan, jolloin nainen sanoi saapuvansa Cloverin Valcotiin. Kolme päivää tuntui rouva von Bergenin rinnassa ahdistavalta ajatukselta. Hänen mielessään velloi innostus, kuin syvä pelkokin. Hän ei ollut tavannut ainokaistaan pariin vuoteen, miltein kolmeen.

Ja jos hänen murheensa olisi voinutkin jäädä vain tyttärensä mielialojen – kuin tulevaisuudenkin pohtimiseen, oli hän saanut röyhkeää kohtelua myös palatsin väeltä. Hän oli koettanut saada puheilleen edes jonkun, joka oli riittävän valtuutettu ja arvovaltainen noutaakseen tyttärensä, kuin tämän seuralaisenkin kaupungilta turvallisesti luokseen. Amiraali Montague oli tietenkin liian kiireinen asioillaan (joskaan, rouva ei tätä seikkaa uskonut alkuunkaan), eikä tämän poikakaan osoittanut sen parempaa käytöstä. Mikä muu saatoi ollakaan sen tärkeämpää kuin palatsissa vierailevien, arvovaltaisten vieraiden hyvinvointi ja hyvä kohtelu? Eihän tässä nyt soditukkaan – ainakaan rouvan tietojen mukaan, joten hän oli hyvin näreissään näille kahdelle miehelle, joita hän ei kyllä koskaan ollut tavannutkaan. Mutta tuohon astinen käytös oli kyllä ollut omiaan antamaan rouvalle tämän omalaatuisen mielikuvan kaksikosta laiskuuden tohvelit korvilla roikkumassa. Kolmas nimi, joka korvilleen oli kantautunut, oli kuninkaallisen henkivartiaokaartin -tai jonkun sellaisen, kapteeni. Ja mikäli mies oli niinkin arvovaltainen, että kykeni asettamaan asemansa kuninkaallisten tasolle suojeluasteissaan, niin mahtoi mies olla vallan kykeneväinen myös hänenkin pyyntöönsä.

Tummat kulmat kasvoillaan rypistyen nainen sulki kirjeen, ja poimi tarjottimelta kultaisen taskukellonsa, jonka tikittävää koneistoa katsellessaan hän joutui huokaisemaan raskaasti. Kuninkaallisen henkivartiokaartin kapteeni tai ei...kellon tuntemus lieni jokaiselle palatsin miespuoliselle olennolle haasteellinen värkki.

Viimeinen muokkaaja, Myléne von Bergen pvm Kes Syy 30, 2009 11:59, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Tor Elo 13, 2009 1:36 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteeni de Vigny vilkaisi vielä kerran saamaansa kutsukirjettä, taitteli sen sitten kasaan, laittoi povitaskuunsa, ja napitettuaan asetakkinsa jatkoi matkaansa puiston poikki kohti paviljonkia. Kirjeessä ei mainittu syytä kutsulle, mutta sen sävy oli antanut olettaa että hänen pitäisi ilmaantua paikalle henkivartiokaartin upseerin olemuksessaan, ja niinpä oli edelleen pukeutuneena univormuunsa vaikka palveluksensa oli tältä päivältä jo päättynyt. Astellessaan eteenpäin mies tervehti vastaan tulevia puistossa käveleviä hovin jäseniä kohteliaalla nyökkäyksellä ja hatun nostolla, kerraten samalla mielessään mitä tiesi tästä kreivitär Myléne von Bergenistä. Joutui nopeasti toteamaan, että ei juuri paljoakaan.

Leski tuo oli, sen muisti kyllä, aviomies oli teloitettu joitain vuosia sitten liittyen veronkiertoon tai velkoihin. Melkoinen skandaali, mutta lady von Bergen oli silti saanut pitää arvonsa, ja se puolestaan liittyi toiseen mainittavaan seikkaan jonka Constant tuosta tiesi. Nainen oli nimittäin pääministeri Von Gillesin sukulainen, tarkemmin sanottuna serkku mikäli hänen muistinsa ei tehnyt tepposia. Niinkin voimakas mies suvussa takasi tietyn vaikutusvallan tälle leskinaiselle, joten tuon seurassa oli syytä varoa sanojaan tavallistakin enemmän.

Valitettavasti tuohon miehen tiedot kreivittärestä päättyivätkin, oli kyllä joissain juhlatilaisuuksissa vaihtanut kohteliaisuuden taikka kaksi naisen kanssa mutta toisaalta niin oli tehnyt lähestulkoon jokaisen hovin jäsenen kanssa, ja Constant epäili että tuskin lady von Bergenkään muisti noita kohtaamisia sen paremmin. Nyt oli kuitenkin tullut aika kääntää ajatukset menneisyydestä tähän päivään, sillä paviljonki häämötti edessä päin, ja lady von Bergen näytti jo odottelevan häntä puutarhapöydän ääressä istuen.

Niinpä kapteeni nopeutti askeliaan, ja paviljongin luokse ehdittyään seisahtui ottaakseen hattunsa päästään ja laittaakseen sen kainaloonsa. Sen tehtyään hän nousi paviljongin rappuset ja tervehti kreivitärtä kohteliaalla hymyllä sekä sotilaallisella kumarruksella sopivan matkan päästä sanoen: "Henkivartiokaartin kapteeni de Vigny, kutsustanne paikalla. Toivottavasti ette joutuneet odottamaan liian kauan, valitettavasti velvollisuuteni pidättelivät minua toisaalla."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Tor Elo 13, 2009 7:33 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kultainen kello lepäsi naisen tumman kankaan peittämällä kämmenellä. Miltain mustan hanskan ylle vedetty pitsinen päälihanska sipaisi kevyesti kiiltävän kellon reunustaa. Rouvan katse ei erehtynyt harhailemaan hänen jo kuullessa tarpovia askelia. Hän saattoi vain toivoa ja arvailla askelparin viimeinkin kuuluvalle omistajalle, jota hän odotti tarmokkaasti, jopa kärsimättömästi. Luuloista huolimatta hän ei kuitenkaan ollut hermostunut tapaamisen johdosta, sillä hän tiesi sen tunteen kutkuttavan enemmin tapaamiseen tulevia henkilöitä kuin häntä itseään. Maineensa, joka jotakuinkin lepäsi kahdessa, toisistaan eriävässä haarassa. Ja kumpainenkin niistä oli omiaan herättämään vieraannuttavia tunteita naisen läheisyydessä.

Keväisen ilman käsittäessä vielä viiman kylmyydestä, oli nainen pukeutunut tyylikkääseen, tummaan turkkiin. Pörhöinen kaulus peitti naisen kaulan miltein kokonaan, eikä tämän kasvoista juurikaan voinut ensi silmäykseltä mitään sanoa. Musta, suuren lieriön omaava hattu lepäsi kallellaan naisen päälaella peittäen kantajansa kasvot. Rouva von Bergen oli pyylevä ilmestys, jota vain kehoa peittämään puettu turkis tuuhevoitti vain entisestään. Nainen oli tyylikäs, sitä ei kukaan käynyt kieltämään kukaan, vaikka hänen ruumiinsa ei muodostunutkaan vain luusta ja nahasta. Tarkkasilmäinen kykeni erottamaan mustan turkin, kuin hatun luoman varjonkin alta muutaman, hiilenmustan kiehkuran.

Kapteeni kuuli korvissaan terävän napsahduksen. Kreivitär, niinkuin ketä tahansa tyytymätön nainen, ilmaisi ärtymyksensä yhtä kohteliaasti kuin olisivat kutsuneet kotiinsa tervetulleeksi liejuryömiän.
”En suinkaan, herra de Vigny”, kello löysi paikkansa vaalealta pehmusteelta, jolta nainen oli sen hetkeä takaperin hyppysiinsä nostanut. Ja samaan aikaan nousi myös lieri rouvan kasvoilta hänen kohottaessaan pyöreät kasvonsa tarkastelemaan kapteenia. Rehellisesti hän oli itsellensä myöntänyt, ettei hän omistanut juuri minkäänlaista muistikuvaa palatsin univormujen täyttämästä henkilökunnasta. Varsinkaan henkilöistä, joiden kanssa hän ei juuri tervehdystä kummempaa ollut ehtinyt vaihtamaan. Puutettaan kasvojen ja nimien yhdistelemisestä kreivitär ei kuitenkaan katsonut täysin mahdottomaksi puutteeksi, sillä tuohon päivään asti hän oli tavannut vain viehättävä piirteisiä käyskentelijöitä virkapuvuissaan. Kreivitär ei ilmaissut kasvoiltaan ärtymystä, sellaisesta ei ollut tietoakaan, sillä pehmys hymy pyyhki pitkin täyteläisiä huulia. ”Velvollisuudet ennen kaikkea”, siniset, miltein kirkkainta taivasta tavoittelevat silmät tarkastelivat hetken kapteenin komeita kasvoja, ennen kuin musta hatun lieve kadotti kyvyn katsekontaktiin.

”Istukaa toki, vaikken toki aio pidätellä teitä kovin pitkään. Vaikka velvollisuutenne kenties palatsissa odottavatkin toimeksiantoa”, tarjottimella lepäävää kirjettä vilkaisten kreivitär nosti katseensa jälleen kapteeniin. Tarjotin, joka pöydällä lepäsi omasi hienon, uutukaiseen loistoonsa kiillotetun teepannun, sekä mitä hienoimmat teekupit. Mutta niinkuin hän, saati kapteenikaan eivät joutaneet kuppeihin koskea sillä palatsihan täyttyi silmistä. Ja ennen kaikkea palvelijoitten kaiken näkevät – kuin kuulevatkin korvat olivat jälleen osuneet oikeaan. Sillä samaa reittiä, mitä mies oli vain hetkiä aikaisemmin astellut paviljonkiin, seurasi nyt palvelija, joka hätäisesti oli heittänyt harteillensa lämmittävän neuleen. Nainen, tai pikemminkin nuori piia asteli iho kalpeana paviljonkiin ja kyselemättä suurin suurminkaan mitään itselleen kuulumatonta, tämä laski kupit ja tassit, kaatoi teen ja kiiruhti pian matkaansa. Tyttö oli hyvin oppinut ettei keskustelut alkaneet ennen hänen pikaista poistumistaan. ”Niin...” kreivitär aloitti, samalla rikkoen hetkeksi syntyneen hiljaisuuden.

”Asiani on kovin henkilökohtainen. Pyytäisin nähkäät palvelusta, hyvin henkilökohtaista sellaista. Enkä surmin suinkaan pyytäisi sellaista keneltä tahansa”, rouva nojautui istuintuolillaan poimiakseen sokeripihdit, joilla sitten tipautti muutaman sokerikuution lämpimään teehensä. Kuumaahan se ei juurikaan enää ollut, mutta mukavana lämmikkeenä juoma silti jaksoi toimia raikkaassa ulkoilmassa. ”Pelkäsin, että kieltäytyisitte heti miten, joten ajattelin jättää kutsusta syyn tälle tapaamiselle kertomatta. Kyse on nähkäät tyttärestäni, jolle toivoisin turvallista saattoa palatsiin”, siniset silmät nousivat tarkkailemaan kapteenin ensimmäistä reaktiota, ennen kuin hän lisäsi -hieman liioitellun haikeasti: ”Hän on kovin heikko, sairaalloinen suorastaan.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Lau Elo 15, 2009 7:26 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteeni de Vigny istuutui puutarhapöydän ääreen luvan saatuaan, asettaen hattunsa sekä vyöstään irroittamansa ratsuväen miekan tuppineen vierelleen toiselle tuolille, eikä häneltä niin tehdessään jäänyt huomaamatta kreivittären huolellisesti kätketty paheksunta hänen myöhästymisensä johdosta. Cloverin kuninkaallisen palatsin hovissa oppi yleensä varsin nopeasti tulkitsemaan hovin naisten sanoja, äänenpainoja sekä hillittyjä eleitä. Pieni pään kallistus ja tuskin huomattava viuhkan heilautus saattoivat tarkoittaa monia asioita. Mies tarkasteli nyt vastapäätä häntä istuvaa naista tuon kertoessa syytä kutsuunsa, ja totesi mielessään että tuo oli... rehevämpi kuin mitä hän muisti, mutta ei suinkaan ruma, pikemminkin päin vastoin. Constant piti kuitenkin enemmän nuoremmista naisista, ja muutenkin hän epäili että arvon kreivitär oli kutsunut hänet paikalle muista syistä.

Pian syy kävikin ilmeiseksi, ja vaikka sitä ei miehen kasvoilta erottanutkaan, se ei kapteenia suuremmin miellyttänyt. Asia oli niin kuin kreivitär von Bergen oletti: jos nainen olisi maininnut tuon syyn kutsukirjeessään, olisi Constant varmaankin pyrkinyt välttämään koko kohtaamisen, mahdollisesti delegoimalla tehtävän jollekkin alemmalle upseerille. Tällaiset saattotehtävät kuuluivat enemmänkin nuorten märkäkorvaisten vänriikkien toimenkuvaan, mutta ei kreivitärtä varmaankaan voinut syyttää siitä ettei tiennyt tuota. Nyt oli joka tapauksessa myöhäistä kieltäytyä ilman että päätyisi loukkaamaan naista, joten Constant mielummin ajatteli asian valoisampia puolia. Pääministerin sukulaisen auttaminen voisi puolestaan auttaa häntä eteenpäin urallaan.

Miehellä oli joka tapauksessa maineensa mietittävänään, joten hän hymyili nyt ystävällisesti vastatessaan: "On ilo kuulla, että olette päättänyt turvautua kaartin apuun, ja otan ilomielin tämän tehtävän suoritettavakseni. Kuninkaallinen henkivartiokaarti on olemassa suojellakseen arvon monarkkejamme, mutta myöskin heidän uskollisia alamaisiaan." Tosin alamaiset tulivat melkoisesti kuninkaallisia jäljessä, mutta sen kapteeni jätti mainitsematta. "Millä päivämäärällä tyttärenne saapuu Valcotiin, ja mistä hänet tulisi noutaa sen tapahtuessa?"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Sun Elo 16, 2009 3:41 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Hän odotti parhaimmasta parhainta palvelua – niinkuin mitä tahansa ikinä pyysikään. Ensiluokkaisuus oli hänen maallisuudessaan sulavaa mammonaa, hyvite joka oli riittävä korjaamaan hänen elämässään vastaantulleet kuopat. Kaikkensa nainen oli tehnyt takoakseen ihmisten tietoisuuteen sukuperänsä valtakunnan pääministeriin, jolloin hän sokeasti toivoi toisen puolen menneisyydestään unohtuvan heppoisasta ihmisten mielistä. Kreivitär ei suoranaisesti koskaan ilmaissut elävänsä serkkunsa kukkarosta, vaan hän antoi itsestään ilmi hyvin toimeen tulevan lesken. Rouva von Bergen kulki arvovaltaisissa piireissä, eläen ja ollen kuin ketä tahansa arvo aatelinen ja kuninkaan suosikki. Armoa, ja sympatiaa itseensä armotta ammentaen nainen oli jo itsekin miltein valmis unohtamaan menneisyytensä pienet tahrat. Kreivitär, joka vain nimenomaan serkkunsa toimesta oli saanut pitää arvonimensä tarkasteli vierastaan hetken lierihattunsa varjoista. Hymy, joka tavoitteli tietoisuuden luomaa kaarta tuskin näkyi kapteenille – oli monin kerroin vaikeampaa kieltäytyä kasvotusten, kuin mitä kirjeitse ilmoittaminen. Montaguet olivat kuitenkin kääntäneet hänelle selkänsä suoraan, mutta sentään onkeensa oli seuraavan tahon mies onnistunut tarttumaan.

Kapteeni de Vigny ei suinkaan vaikuttanut naisen silmissä tyhmältä, kenties aavistuksen huolimattomalta vain. Kreivitär ei ollut ensimmäistä kertaa pyytelemässä palveluksia, saati kiertänyt arvovaltaisten miesten olemusta vaivattomasti pikkurillinsä ympärille. Von Bergen luki rivejä taitavasti, mutta muodosti niitä itse lukuisasti enemmän. Oli selvää, että kirjelappunen juoksupojan kourista olisi saanut miehen vain vlkaisemaan asiasisällön. Jonka jälkeen tämä olisi viereittänyt niskoilleen pudonneen harmin vain seuraavan kannettavaksi. Tai sitten, tylsempi vaihtoehto oli kiinnostus palvella suurmiehen sukulaista vain siksi, että oma asemansa sotilaallisessa hierarkiassa paranisi. Kreivitär pyöritteli ajatuksiaan mielessään samalla kun hän tarkasteli komeaa kapteenia harkiten.

Hän oli kuullut palatsin hoviemännältä jutun juuren jos toisenkin kapteenista. Hoviemäntä, yksi niistä harvoista naisista, jotka olivat onnistuneet viettämään yli vuosikymmenen palatsin tarjoaman työn parissa, oli kuluttanut pitkiä hetkiä kreivittären seurassa. Rouva Greda tarjoili hänelle palatsin tuoreimmat kuulumiset, kuin vastasi hänen kysymyksiinsä. Juoruiluun taipuvat naiset kyllä olivat pistäneet korviensa taakse tiedon jyvän jos toisenkin – myös kapteenista. Kuumapäiseksi nimetty nuorukainen oli tavoittanut kyllä kunnioitettavan uran. Ja miestä nyt katsoessaan, ei hänen mielensä onnistunut sullomaan harteikasta miestä pappismiehen kaapuun. Vaikka kenties miehen ääni olisikin sopinut kuunneltavaksi kappelin avoimilla seinillä kaikumassa. Eikä pappismiehen suinkaan kuulunut olla liian komea, olisi ollut suuri harmi potea kirkon penkeillä istuessaan himoa saarnamiestä kohtaan. Onnekseen kreivitär ei juuri itse kuluttanut kirkonpenkkejä, saati havitellut arvoasteikolla järin olemattomia miehiä luokseen. Niin suuri tarpeensa ei sentään ollut.

”Vähempi ei olisi riittänyt”, tumma hansikas poimi tarjottimelta lusikan, jolla nainen alkoi hämmentää teessä sulavaa sokeripalaa. ”Tyttäreni on ainokaiseni, eikä hänen kuntonsa ole koskaan ollut järin minkäänlainen. Turvallisuudesta ei mielestäni voi millääntavoin tinkiä liiaksi.”
Lusikka piti ärsyttävän kipakan koputus äänin teekupin reunaan, ennen kuin nainen näki tarpeelliseksi laskea sen tassille. Kreivitär joi teetä hitaan ja mairean oloisesti, tuntematta ollenkaan kiirettä asioiden liikkeelle laittamisen kanssa.
”Jolloin sainkin nimenne korviini – uranne on ollut kovin noususuhtainen. Osaatte siis työnne ääräimmäisen hyvin, jolloin en pyytäisi tälläistä palvelusta ihan keneltä tahansa”, puheensa välissä nainen piti pienen tauon. Kapteeni ei suinkaan sopinut kaikkiin hänen suunnitelmiinsa mitä hän mielessään eletteli, sillä vauhdikas kamarihistoria – joka naisen korviin oli kantautunut, ei sopinut ollenkaan hänen suunnitelmiinsa. Tyttärensä kannalta.

”Hän, kuin hänen seuralaisensakin ovat lähteneet neljä päivää sitten Sveitsistä. Kolmen päivän kuluttua heidän olisi tarkoitus saapua vaunuilla Valcotiin. Serkkuni, Von Gilles ottaa heidät vastaan parlamenttitalon edustalla. Ja siellä toivoisin teidänkin olevan, jotta matka palatsiin saataisiin mahdollisimman vaivattomasta aikaan.”

Kreivitär ei juurikaan nähnyt tarpeelliseksi mainita seikkaa, saati toista tyttärestään, saati tämän seuralaisesta – sillä niin paljon kun hän itse tunsi turhamaisuutta ja vastenmielisyyttä tyttärensä elämän valintaa kohtaan, ei hän halunut ennen aikaisesti jakaa sitä muillekaan. Kapteeni ei saattanut saada yhtään lisää syitä, jotka olisivat varmasti saaneet tämän kieltäytymään palveluksesta. Rouva Bergen tunsi olonsa turvalliseksi tässä asiassa, sillä hän oli esitellyt tyttärensä Sveitsin hovissa heidän siellä asuessaan - eikä tyttärensä aikaisemmin ollut käynyt Cloverissa. Jolloin ei ollut olemassa ketään, joka ehtisi kuiskimaan tietoja tyttärensä elämästä kapteenin korviin. ”Tietenkin korvaan tämän vaivan teille kapteeni.”

Viimeinen muokkaaja, Myléne von Bergen pvm Tii Elo 18, 2009 2:34, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Tii Elo 18, 2009 9:53 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
De Vigny nyökkäili myöntyvästi kreivittären kertoessa syitä pyynnölleen, tai oikeammin sanottuna vaatimukselleen, vaikka ne eivät häntä suuremmin hetkauttaneetkaan. Hänen ajatuksensa olivat jo siirtyneet naisen tyttäreen, jonka olemassaolosta ei ollut edes tiennyt. Olikohan tuo kaunis? Jos äidin ulkomuoto antoi mitään osviittaa, niin luultavasti tuo oli kohtalainen kaunotar, mutta toisaalta jos kreivittären sanaan oli luottaminen, niin tuo oli myöskin hyvin sairas ja heikko. Kyseessä saattoi olla myös naisen yritys suojella tytärtään epätoivotuilta lähestymisyrityksiltä, niin kovasti tuo tuntui tytön huonokuntoisuutta julistavan, mutta ehkäpä tuon sairaus oli syy siihen miksi tytär oli pysytellyt poissa Cloverin hovista näin pitkään? Kukaties, kaikki selviäisi varmasti aikanaan.

Mies hymyili nyt kevyesti kun kreivitär von Bergen soi hänelle pienen kehun, vaikka oli ilmeistä että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen upseerikunnan edustaja jota nainen oli asiansa tiimoilta lähestynyt. Arvatenkin noinkin arvonsa tunteva naisihminen oli aivan ensimmäiseksi vienyt huolensa itse amiraali Montaguelle, Cloverin sotavoimien komentajalle, herttaisen tietämättömänä siitä että korkea-arvoisilla upseereilla oli huomattavasti suurempia tehtäviä hoidettavanaan. "Pyrin aina suorittamaan velvollisuuteni mahdollisimman hyvin rajallisten kykyjeni puitteissa, niin kuin kunnon alamaisen ja sotilaan kuuluukin." Hän vastasi asiaankuuluvan vaatimattomaan sävyyn, nyökäten kiitokseksi, ja jatkoi sitten: "Kolmen päivän kuluttua parlamenttitalon edustalla, siis. Painan tämän ajankohdan sydämeeni, ja lupaan olla paikalla hyvissä ajoin riittävän saattueen kanssa. Minä ja neljä henkivartiokaartin ratsumiestä saatamme tyttärenne turvallisesti luoksenne." Siinäkin oli jo neljä miestä enemmän kuin tällainen saattohomma Constantin omasta mielestä tarvitsi, mutta tehtävän saattoi suorittaa saman tien huolellisesti kun kerran siihen oli lupautunut.

Constant sivutti hienovaraisesti kreivittären tarjouksen hänen vaivannäkönsä korvaamisesta, sillä sellaisista asioista keskusteleminen ei ollut herrasmiehen ja upseerin arvolle sopivaa. Sen sijaan hän tiedusteli kohteliaasti: "Oliko teillä vielä jokin muu asia huolenanne, arvon kreivitär?"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Tii Elo 18, 2009 3:41 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Cloverin valtakunta eli kyllä kaikin puolin loistokaassa maineessa, mutta rouva Bergen, kuin hänen tyttärensäkin olivat eläneet suuremman osan elämästään Saksassa. Komea tulevaisuus oli häämöttänyt kreivittären ja hänen miehensä silmien edessä. Saksalaista syntyperää oleva kreivi oli nainut hyvästä perheestä olevan neidon itselleen, luoden näin vahvan siteen Cloverin valtakuntaan. Lienikö yksi avioliittoon liittyvistä syistä Porguittien sukuliitos Von Gilleseihin, ja tämän vieläkin arvovaltaisempaan asemaan. Saksan ulkopuolella Bergenit tunnettiin hyvin arvovaltaisena pariskuntana, joille vain huono tuurisuus oli saattanut yhden lapsen, tyttären. Lasta ei kuitenkaan oltu nähty edes kapaloikäisenä palatsin juhlatilaisuuksissa missään vaiheessa elämäänsä. Kreivitär ei ollut nähnyt syytä esitellä lastaan hovissa, sillä silloin hänen suunnitelmansa eivät olleet kantaneet kuninkaallisuuksiin saakka. Hänen vasta leskeksi jäänyt serkkunsa oli tuolloin ollut hänen huomionsa kohteena. Ajatus tyttärensä saattamisesta avioon serkkunsa kanssa oli ollut mitä mainioin, ja pitkän tulevaisuuden kantava suunnitelma. Harmikseen myös tämä suunnitelma oli rakoillut pahasti, sillä siihen aikaan myös aviomiehensä velkarikokset ja kierteet, olivat turmelleet vuosikausiksi suvun keskeiset välit. Vain velvoite, oli saanut Von Gillesin pitäytymään serkkunsa rinnalla, ja tämän tyttären.

Kreivitär oli noiden vuosien aikana ymmärtänyt tavoitteensa olevan täysin mahdoton. Välinsä Von Gillesiin olivat aina olleet hyvin viileät. Rouvan jäädessä leskeksi oli hänelle selvinnyt, ettei välinsä voineet paremmaksi muuttua. Tyttärensä mieltymykset eivät vastanneet laisinkaan äitinsä toiveita, saati tavoitteita. Tarkoin varjeltu lapsukainen kasvoi, ja jollain kirotulla tavalla tämä peri luonteeseensa uhmaa, jollaisesta yksikään äiti ei voinut olla ylpeä. Kenties naisen huolenpito luusairaudesta kärsivästä lapsestaan oli tehnyt tyttärestään katkeran – joka johti tämän kerrassaan kurittomaan käytökseen. Mutta kenties vuodet olivat saaneet lapsensa arvostamaan tarjoamaan hyvyyksiä, vaikka tämä jatkuvasti toitottikin nauttivansa luostarielämästään. Ja nyt kun lapsensa oli tulossa vuosien eron jälkeen tapaamaan arvostettua äitiään, odotti kreivitär tämän paluuta, vaikka samalla pelkäsin tämän kohtaamista.

”Kovin ystävällistä kapteeni. Pidän kuulemastani”, rouva virkkoi pehmeän mairea hymy huulillaan. Neljä – viisi suojelijaa tyttärelleen oli aivan riittävästi. Vähempää määrään hän tuskin olisi ollut tyytyväinen. Kapteenin yllättäessä kreivittären kuitenkin jatkokysymyksellään, nainen mietti hetken ennen kuin antoi miehen kuulla minkäänlaista vastausta.
”Hmm...mielenkiintoista kun otitte asian puheeksi. Nähkäät, hän ja hänen seuralaisensa eivät tule asumaan palatsissa. He haluavat varmasti tutustua kaupunkiin näiden neljän kuukauden aikana...ja olisin oikein hyvilläni, jos te, tai teidän komennossanne olevasta miehistöstä joku voisi aika-ajoin käydä heitä tervehtimässä. Itsekin tietenkin käyn, mutta enhän voi jatkuvasti olla poissa palatsista.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Sun Elo 23, 2009 5:24 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kreivittären seuraava pyyntö sai kapteenin harkitsemaan vastaustaan hiukan kauemmin kuin mitä häneltä oli äsken kulunut. Koska nuo olivat hänen tyttärensä seuralaisia, von Bergen tuskin tarkoitti että heidän oppaakseen kelpaisi kuka tahansa henkivartiokaartin rivimies. Eikä Constant kyllä noita olisi kenenkään muunkaan seuralaisiksi määrännyt. Vaikka nuo kaartilaiset olivatkin suht tarkan valintaprosessin seurauksena Cloverin armeijan keskiverto-sotilasta komeampia, terveempiä ja hyväkäytösisempiä, olivat nuo silti edelleen 'vain' tavallisia sotilaita, ja sen vuoksi heitä ajoivat tietyt... inhimilliset perustarpeet.

Ei, oppaiksi täytyisi valita nuoria upseereita, jotka osasivat käyttäytyä kuin herrasmiehet, eli pitää kätensä kurissa ja välttää uskaliaita ehdotuksia. "Se onnistunee kyllä. Valitsen alaisuudessani toimivista upseereista jokusen nuoren vänriikin ja luutantin, joiden tehtäväksi annan tyttärenne seuralaisten tutustuttamisen hienoon kaupunkiimme. Siitä tulee varmasti molemmille osapuolille hyödyllinen kokemus." Constant lausui sujuvasti, vaikka hieman kummeksuikin sitä etteivät nuo seuralaiset tulisi asumaan palatsissa vierailunsa ajan. Se tarkoitti, että nuo tuskin olivat palvelusväkeä tai hovineitoja, joille olisi kyllä löytynyt sopivat asuintilat palatsistakin.

Tämäkin mysteeri varmasti selviäisi aikanaan, mies tuumi mielessään. Hänen sotilaan vaistonsa kolkuttivat aivan kuin hän olisi kävelemässä jonkinlaiseen väijytykseen, mutta Constant työnsi nuo tuntemukset nyt takaa-alalle samalla kun hän nousi seisomaan, poimien hattunsa sekä miekkansa niin tehdessään. "Ja nyt, luvallanne arvon kreivitär, poistun suorittamaan tehtäviäni. Pyrin tekemään ensimmäiset valmistelut tyttärenne saapumiseen liittyen jo tänään." Kapteeni kumarsi syvään kreivittärelle hyvästiksi, kääntyi sotilaallisen napakasti kannoillaan ja asteli poispäin kiinnittäen samalla miekkansa vyölleen.


**************


Nuo kolme seuraavaa päivää kuluivat varsin kiireisissä merkeissä kapteenin osalta, erinäisistä tehtävistä huolehtien. Lopulta odotettu päivämäärä oli koittanut, ja hänelle oli saapunut sana kreivittären tyttären vaunujen lähestymisestä. Ilma oli mitä mainioin, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta mutta raikas tuuli huolehti siitä ettei ollut liian kuuma. Constant oli lupaamansa neljästä ratsumiehestä koostuvan saattuensa kera jo hyvissä ajoin odottamassa Valcotin parlamenttitalon edustalla. Nuo sotilaat olivat pukeutuneet moitteettomasti, kiillotetut kypärät sekä rintapanssarit hohtivat auringossa ja kevyt tuulenpuuska leuhutti kypärien punaisista hevosenjouhista tehtyjä koristetöyhtöjä. Parlamenttitalon luokse oli jo alkanut kertymään hieman uteliasta yleisöäkin, joita kiinnosti tietää mitä taikka ketä henkivartiokaartin sotilaat odottivat tuolla, varsinkin kun ketään Cloverin kuninkaallisen perheen edustajaa ei näkynyt mailla halmeillakaan.

Constant liikahti hieman oman ratsunsa selässä ja vilkaisi parlamenttitalon suurta kelloa, todeten sen kääntyneen jo iltapäivän puolelle. Kreivittären tyttären ja tuon seuralaisten pitäisi saapua näillä hetkillä. Tuskin upseeri oli ehtinyt miettimään tuota, kun vaunut jo kaarsivat näkyviin nurkan takaa, pyörät kivetyksellä kolisten. Constant ryhdistäytyi satulassa ja hänen kasvoilleen nousi ystävällinen hymy hänen valmistautuessa toivottamaan nuo tervetulleiksi Valcotiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Sun Elo 23, 2009 7:22 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rouva von Bergen oli äärimmäisen tyytyväinen tapaamisesta, joka ei suinkaan ollut vienyt häneltä liikaa aikaa, mutta oli kuitenkin tarjonnut hänelle sitäkin enemmän. Kreivitär jäi tyytyväisenä katselemaan poistuvan miehen selkää – harteikkuutta kapteenilla ainakin riitti, ja rouva itse oli hyvinkin tyytyväinen näkemäänsä. Mutta alkuperäisen suunnitelmansa sijaan, kävi nainen jo miettimään seuraavaa, hyvältä ja itselleen sopivalta kuulostavaa suunnitelmaa. Joihin hän ei valittettavasti välttämättä enää kapteenia liittäisi. Teekupposelleen hymyillen kreivitär maisteli teetään jääden sitten vain nautiskelemaan luonnon tarjoamasta rauhallisuudesta. Pian hän kohtaisi kalpeaksi kalvenneen kapteenin varmasti uudestaan – kenties jonkinlaisten hyvittelyjen merkeissä.

***

”Oi – katsohan näitä maisemia”, lausahdus kaikui lukuisatta kertaa hyvin varusteltujen vaunujen sisällä. Ylväitä maisemia he molemmat olivat kyllä ihastelleet koko matkan, mutta sisar Ancelin ei kyennyt pitelemään riemastustaan sisällään niinkuin oppisisarensa. Mustan kaavun verhoama sisar tarkasteli maisemia läpi ruskeiden silmiensä. Henkäykset täyttyivät toinen toistaan ylistävämmistä lausahduksista, kuin ihastuttavasta kikatuksestakin. Vaikka nainen kävi jo miltein neljääkymmentä, oli hänen naurun täyttämä innokkuutensa verrattavissa nuoren hupsun innostukseen. Ajatuksensa sai Irénen hymyilemään pehmeästi. Hänkin nautti kaikesta näkemästään – pelloista, jotka olivat alkaneet vihertymään alkukevään kolkutellessa kesän merkiksi. Metsien verhoamat, kaukaiset rinteet, kuin korkeat kivirakennukset viehättivät nuoren naisenkin silmää. Toisin kuin valansa vannonut sisar Ancelin, oli Iréne verhonnut yllensä harmaan kaavun. Hänen tumman ruskeat, miltein äitinsä tavoin mustaan kääntyvät, paksut hiukset olivat kerätty suurelle nutturalle hänen niskaansa. Hänen päälakeaan peitti harmaa huivi. Toisin kuin sisar oli asulleen ominaisesti peittänyt kaulansa, niskansa kaavun korkealla kauluksella – sekä päähänsä hän oli laittanut vaaleita hiuksiaan peittämään mustan, karheakankaisen huivin, jonka valkoinen reunus kiteytti hänen täydellisen asunsa.

Sisar, sekä hänen oppisisarensa olivat olleet matkalla pitkään. Yöpymisensä he olivat viettäneet vaatimattomasti pikkukylien kirkkoherrojen hoiteissa. He eivät olleet pysähtyneet ihastellakseen maisemia, saati käyttääkseen ajastaan pitkiä toveja matkan eteentuomilla levähdyspaikoilla. Iréne, kuin Ancelinkin olisivat mieluusti ihastelleet Cloverin tarjoamista nähtävyyksistä, mutta heidän ajurinsa, joka oli heitä Sveitsistä asti tuonne kuljettanut ei halunnut käyttää aikaansa liian pitkään matkan päällä. Ja tätä toivetta kuunnellen olivat naiset tyytyneet ihastelemaan maisemia vain vaunuista käsin.

”Hurmaavia maisemia, voi tavaton. En kertakaikkiaan odottanut tälläistä. Niin kaunista. En malta odottaa kun näämme palatsin, ja taappamme sisar Clarisen. Hän on onnekas saadessaan palvella herraamme näin kauniissa maassa”, nainen puheli herttaisella, äidillisen pehmeällä äänellään saaden Irénen huulille levänneen hymyn vain syvenemään entisestään. Toisin kuin sisarensa, Iréne tunsi sisuskaluissaan epämukavaa vääntelyä. Hän tunsi äitinsä. Niinkin hyvin, että hänen kehonsa tuntui kääntyvän pahasti mutkalle. Hän ei ollut saavuttanut luettavakseen kirjettä, jonka mahdollisesti rouva oli ennättänyt kirjoittamaan ennen hänen lähtöään. Kauhun kummitteleva varjo kumisteli nuoren naisen mielessä, eikä hänestä ollut kovin puheliaaksi matkakumppaniksi naiselle, jonka kanssa hän yleensä puheli paljonkin. Sisar oli kuitenkin ymmärtänyt hänen levottomuutensa, kuin vaiteliaisuutensa hyvin, eikä odottanut hänen vastaavan ihasteluihinsa tuota kaunista, ja lämmintä hymyä enempää.

Kirkkaan sinisten silmien katse nousi tutkailemaan kivitalojen täyttämää maisemaa. Iréne katseli maisemia, rakennuksia, jotka muuttuivat kaupunkiin tullessa toinen toistaan massiivisemmiksi. Mitä suuremmiksi rakennukset kasvoivat, sitä hermostuneemmaksi nuori nainen kävi. Iréne tiesi olevansa vielä kuitenkin muutamien tuntien ajan turvassa äidistään, mutta jo Cloverin suurmiehen, pääministerin tapaaminen toi äitinsä kuvajaisen aina vain lähemmäs mieltään. Von Gilles, äitinsä suojelija ja elämän turvaaja oli ainoa hänen sukulaisistaa, kenen seurasta hän välitti. Miehen terävä äly, kuin kärkäskieli olivat kenties näiden kahden ainoa yhdistävä tekijä, joka ajoi heidät erikseen muista hyvinkin karulla tavalla.

Vaunujen kevyesti nytkähtäessä sisar Ancelin hyrisi innoissaan, ja astui heistä myös ensimmäisenä avautuvaan oviaukkoon. Nuori, komeapiirteinen nuorukainen, joka avasi vaunujen oven – piteli vain hetken liian kauan kasvoillaan säikähtäneen ilmeen. ”Onpa kohteliasta! Herran jestas..” ihastelu sai Irénen hermostuksen laukeamaan hänen kuullessaan sisaren ihastelevan jo miltein katukivetystäkin vain. Nuori nainen veti ilmaa keuhkoihinsa hetken, ennen kuin nousi paikoiltaan. Hän nousi kumaraan ja vilkaisi sotilaspukuun pukeutunutta nuorukaista ennen kuin ojensi pitkäsormisen kätensä koskettamaan ojennettua kättä. Toisin kuin äitinsä Irène oli varreltaan hyvinkin pitkä nainen. Asunsa – oppisisaren kolttu peitti allensa naisellisista piirteistä jokaisen, mutta nähtävästikin oli selvää, ettei tytär ollut perinnyt äitinsä runsaudella kyllästettyä kehoa. Naisen kasvot olivat ilmeikkäät, ja kapeat. Tummat kulmat varjostivat sinisiä, suuria silmiä joiden harhaileva katse täyttyi salailemattomalla määrätietoisuudella. Hymy, joka pitäytyi kohteliaisuudessa pysyi naisen, kuin tämän matkakumppaninkin huulilla, vaikka samaa ei voinut välttämättä sanoa heitä odottaneesta joukosta...joka oli hyvin...odottomaton.

Iréne, joka oli viettänyt elämästään pisimmän tovin aateliston parissa, osasi erotella paikalla olevien sotilaiden arvon. Naisen nähdessä kapteenin arvolla merkityn miehen, Iréne hämmentyi. Hetken aikaa oppisisaren katse viivähti miehessä, kunnes hänen katseensa eksyyntyi parlamenttitalon portaisiin, josta hän havaitsikin Von Gillesin tutun turpean hahmon laskeutuvan. Ja ellei hän ollut väärässä, hän oli jopa kuulevinaan jonkinlaista mutinaa miehen suunnalta. Hymy levisi täydelliseksi naisen kasvoille hänen katseensa todistaessa uskomuksensa todeksi.
”Jopa siinä kesti! Tervetuloa! Tervetuloa!” puuskutuksen sekainen ääni hörisi iäkkään miehen saapuessa vastaanotto saattuen läheisyyteen.

”Iréne, miten loistavaa nähdä..jessus...” hiljaisuus mykisti pääministerin siihen paikkaan hänen nähdessään serkkunsa tyttären ja tämän seuralaisen. Mies oli toki tietoinen serkkunsa tyttären valitsemasta tiestä, mutta jopa hänen arvovaltansa koki kolauksen hänen silmiensä itse todetessa nuoren aatelisnaisen kokeman, järkyttävän muutoksen, jota edes Irénen heleä naurahdus ei saanut parannetuksi.
”Hei Léon”, oppisisar hymyili lämpimästi ja astui lähemmäs halatakseen kevyesti pääministeriä, jonka leukaluu oli laksahtanut pysyvän oloisesti alas.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Per Elo 28, 2009 10:45 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteeni de Vignyn kunniaksi on sanottava että hänen hymynsä ei hyytynyt tippaakaan kun hän näki keitä vaunuista nousi ulos, ei vaikka jopa arvon herra pääministeri meni hiljaiseksi kesken tervetulotoivotuksen, ja vaikka Constant saattoi kuulla selkänsä takaa vaimeaa kilahtelua kun nuo neljä ratsumiestä koulutuksestaan huolimatta vilkuilivat toisiaan varsin epäsotilaallisen hämmennyksen vallassa. Kreivitär von Bergenin tytär oli tosiaan varsin kaunis niin kuin mies oli arvellutkin, voisi jopa sanoa että tuo oli hänen tyyppiään, mutta oli eräs ongelma: asustaan pääteltynä nuorempi von Bergenin nainen oli jo lupautunut Kristukselle. Vaikka sitä ei miehen kasvoilta huomannutkaan, mielessään hän kirosi kreivitärtä varsin epä-herrasmiesmäisin termein.

No luvattu mikä luvattu, Constant tuumi happamasti mielessään ja sanoi: "Feber, suitseni. Feber!" Kapteeni joutui äyskäisemään tuon ratsumiehen nimen toistamiseen ennen kuin sotilas havahtui tuijottamasta. Säikähtäneen näköinen mies laskeutui nopeasti alas ratsunsa selästä ja otti kiinni kapteenin hevosen suitsista jotta Constant saattoi itsekin nousta ratsailta ja astella pihan poikki tervehtimään kreivittären tytärtä. Hän onnistui jopa omaksi hämmästyksekseen näyttämään varsin rauhalliselta niin tehdessään, sisällään kuplivasta ärsyyntyneisyydestä huolimatta.

Pääministeri vaikutti hetkellisesti olevan niin tunteidensa vallassa ettei saanut sanaakaan ulos suustaan nuoren naisen halattua häntä, joten kapteeni katsoi parhaaksi koittaa yrittää pelastaa tilannetta heti vaunujen luoksi ehdittyään. Hän kumarsi nyt tervehdykseksi naiselle, kohottaen samalla hattuaan hymyillen, ja sanoi ystävälliseen sävyyn: "Neiti von Bergen, oletan? Olen kapteeni de Vigny, palveluksessanne. Cloverin kuninkaallisen henkivartiokaartin puolesta toivotan teidät tervetulleeksi Valcotiin. Arvon äitinne on pyytänyt meitä huolehtimaan, että pääsette turvallisesti hänen luokseen." Mies ei ollut aivan täysin varma, kuinka tuon nuoren naisen seurassa kuului käyttäytyä. Kaikesta pääteltynä tuo ei vielä ollut virallisesti nunna, mutta tuskin tavanomainen suudelma kämmenelle oli sopivaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Per Elo 28, 2009 1:37 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Ministeri oli menettänyt otteen itsestään, ja vaikka hän heräsi tuntemaan hauraiden luiden ja lihasten keveyden ympärillään – mies tuskin osasi silmiään räpäyttää. Muodonmuutos, joskin sellainen, mitä hänen olisi pitänyt osata odottaa, oli hetkessä vetänyt kaikki hänen mietteensä sileäksi. Ensimmäistäkään pelastavaa ajatuksennyörtä ei löytynyt parrakkaan miehen suusta pelastamaan kiusallisen hiljaiseksi kääntyvää tilannetta. Serkkunsa tytär ei suinkaan ollut kadottanut kauneuttaan, mutta miltein lakanan kalpea iho oli saanut väriä. Äitinsä hoiteissa lähes vangitun oloinen nainen oli saanut punertavaa väriä poskilleen, sekä hyvin epäviehättävän, rusehtavan, auringonvärin. Hajanainen mielikuva naisen hansikoitta olevista käsistä sai ministerin kokemaan kauneuskäsityksen virheellisyyksiä lisää. Viehättäväksi muistaneensa neidon kädet olivat laikukkaat! Tämän visusti peitellyt ranteet paljastivat valkoisen ja tumman linjan rajan. Neiti Iréne von Bergen oli tyystin hukannut itsensä, ja saattoi näin vanhan miehen haukkomaan henkeä terävästi. Mahtuihan tuohon henkäykseen ripaus ylitsepursuvaa järkytystäkin.

Aloillensa naulittuna mies tuskin huomasi, kuinka ruumiiltaan hentoinen nainen laski irti otteensa lyhyenlaisen, ja jokasuuntaan leveän ruumiin ympäriltä.
”Oi miten hämmentävä ilo tavata oikein näin suurmiehiä. En lainkaan kuvitellut, että tälläinen polemiikki syntyisi - ” sisaren puhe astui oppisisaren lyhyen tervehdyksen edelle. Nainen, lyhyt, ja pyöreähkö sisar kätteli paikoillaan seisovaa ministeriä. ”Nimeni on sisar Ancelin”, kuului pätkä tohkeasti pupeltavan naisen huulilta. Kuka kävi väittämään, että sisaret, nuo hiljaisten kappalien jumalvaimot käsittäisivät suppean mallin hiljaisista ja vakavista naisista? Sisar Ancelin onnistui pelkällä herttaisella, aidon sinisilmäisellä innokkuudellaan kaatamaan kaikki uskomukset luostarien ankeudesta. Tai kenties vapaaksi päästetty henkivaimo vain villiintyi kokemastaan muutoksesta?

Von Bergenin tytär tarkasteli hetken katseellaan suuren ja mahdottoman oloisen parlamenttitalon ulosantia, ennen kuin hän huomasi kapteenin laskeutuneen ratsailtaan. Vastaanottosaattueen suuruus oli ollut jo omiaan saamaan naisen tuntemaan olonsa epätodelliseksi, mutta pitkän miehen esittäessä arvovaltaisen asemansa perusteellisemmin – ei Iréne voinut uskoa kuulleensa oikein. Kaikkien tapasäännösten selväksi rikkojaksi osoittautui nuori nainen itse, eikä niinkään kapteeni, joka saattoi olla täysin tietämätön miten kaltaistensa naisten seurassa kuuluisi käyttäytyä. Nainen ei nähkäät laskenut katsettaan tästä miehestä, eikä hänen polvensa notkahtaneet suuri eleiseen hovinaisen niiaukseen. Hän odotti, että kevyesti kumartava mies suoristi itsensä ja kohtasi tummilla silmillään hänen oman katsantonsa. Hetken ajan nuori nainen katseli kapteenia, kehdaten asiattomasti miltein jopa tuijottaa. Tuijottamisesta ei suinkaan ollut kyse, kapteeni saattoi lähinnä vain tuntea olonsa kiperällä tavalla tutkituksi ja kenties lokeroiduksi jonkinlaiseen mielipidelaatikkoon.

”Mukava tavata kapteeni de Vigny”, määrätietoista katsetta pehmeämpi ääni puhui nuoren naisen helpottaessa tervehdyksen aikaansaamaa ongelmaa. Neiti von Bergen ojensi kätensä, ei suinkaan käsisuudelmaa varten, vaan kätelläkseen kuin rahvas ikään. ”Voitte kutsua minua Iréneksi, en omista aatelista arvonimeä”, nuori nainen hymyili pehmeästi, mutta pehmeämpi oli hänen kätensä puristus. Kapteenin käden sisään puristuva käsi tuntui epätodellisen kevyeltä. Mies saattoi hetken kuvitella kätelleensä ilmaa, ellei hän olisi kyennyt todistamaan pitelevänsä pitkäsormisen naisen kättä hetken omassaan.
”Jopas on..”, ministerin painava ääni rikkoi nuoren naisen aikomukset jatkaa puheluaan. ”Hän siis todella lähetti kuninkaallisen henkivartiokaartin kapteenin miehineen tytärtään vastaan. Pienempikin kansankokous olisi riittänyt” mies murahti katsellessaan ympärilleen. Ei ollut odottamatonta, että kuninkaallisen henkivartiokaartin läsnäolo herätti kansassa uteliaisuutta – ja nyt, tilanteen ollessa hieman epäsopiva noin suurelle julkisuudelle ministeri yskähteli vaivaantuneen oloisena. Kaupunkilaiset, jotka olivat seisahtuneet toimiltaan seuraamaan tätä erikoista vastaanottoa, eivät tuntuneet helposti liikahtavan aloiltaan, vaikka kuninkaallisista ei näkynyt silmäystäkään mailla halmeilla.

”Kapteeni de Vigny”, ministeri aloitti vilkaistessaan nyt kai ensimmäisen kerran kunnolla miestä, joka oli tuon naurettavan saattuen johtoon laitettu. Mies miltein pahoitteli puhuessaan tuota julkista nöyryytystä keskellä päivänvaloa ”Katsottehan että he pääsevät palatsiin” ja mielessään mies lisäsi ”Voin vain kuvitella millaisen palkkion serkkuni on teille tästä vaivasta lupaamassa” "Ja pidättehän heille seuraa matkan ajan?"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Sun Elo 30, 2009 5:04 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Jos upseeri olikin onnistunut tähän asti esittämään viileän rauhallista, niin nyt hänen ulkokuorensa petti ja hänen kasvoiltaan heijastui hämmennys nuoren naisen ojentaessa kätensä hänelle, mutta ei suinkaan suudeltavaksi vaan käteltäväksi. Oli kyllä arvellut käsisuudelmaa asiaankuulumattomaksi, mutta kättely oli vielä odottamattomampaa, ja tapa jolla tuo katsoi suoraan silmiin oli suorastaan vaivaannuttava. Hänen hämmennyksensä ei kuitenkaan erottunut kuin sekunnin verran, ja sitten Constant pääsi jälleen tunteidensa herraksi. Hetkeksi hiipunut hymy palasi tuon kasvoille ja hän tarttui Irénen hänelle ojentamaan käteen, puristaen sitä kevyen varovaisesti, kuin peläten että se saattaisi särkyä. "Kuin myös, neiti von Bergen." Mies vastasi tuohon kohteliaisuuteen, sivuttaen hienovaraisesti naisen kehoituksen kutsua häntä Iréneksi. Moinen tuttavallisuus ei käynyt päinsä tuolla, kaikenlaisia huhuja oli alkanut kiertämään paljon vähäisemmistäkin syistä.

Niin ikään hienovaraisesti sivutettiin pääministerin mutina siitä että pienempikin kansankokous olisi riittänyt. Constant oli kyllä samaa mieltä, mutta oli turha alkaa valittamaan kaatuneesta maidosta kun se oli jo maassa, niin kuin sanonta kuului. Mielessään hän vannotti itseään olemaan tulevaisuudessa varovaisempi kutsujen hyväksymisen suhteen. "Heidän turvallisuutensa on kunnia-asiani, herra pääministeri, ja samaten heidän viihtyvyytensä. Lupaan olla harhautumatta liian kauas vaunuista matkan aikana, sen varalta jos arvon vieraillamme sattuu olemaan jotain kysyttävää." Hän vastasi nyt vanhemman miehen kysymykseen, ja kumarsi tuolle kunnioittavasti hattuaan kohottaen, ennen kuin sitten kääntyi jälleen Irénen ja tuon seuralaisen puoleen.

"Ja nyt jos sallitte, arvon neidit, suuntaamme kohti kuninkaallista palatsia. Äitinne odottaa teitä jo varmasti kärsimättömänä, neiti von Bergen." Puhuessaan Constant viittasi kohteliaasti vaunujen suuntaan, kehoittaen noita nousemaan jälleen kyytiin, ja piti samalla huolta että oma kärsimättömyytensä ei kuuluisi läpi äänestään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Sun Elo 30, 2009 10:09 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Von Gilles siristi silmiään nuorta, silmissään vasta pojankloppia katsellessaan. Luonnostaankin happamalta näyttävä mies onnistui saamaan kasvonsa kääntymään vieläkin tyrmistyttävämpäänkin paheksuntaan hänen katsellessaan kapteenia. Sulavasti saatettaviensa pariin kääntyvältä mieheltä jäi huomaamatta miettivien silmien ennakkoluulo. Kapteeni de Vigny ei suinkaan omistanut puhtoista mainetta -ei ainakaan ministerin läpikäyvässä mielessä. Vaikka mies elikin politiikan pyörittämässä maailmassa, oli hän osaksi tietoinen myös ihmisistä, jotka kulkivat kuninkaan peritsijöiden välittömässä läheisyydessä. Ja juuri nimen omaan kapteeni de Vignyn asema palatsin hierarkiassa oli tarkan syynäämisen alla, ja kahta varmemmin miehen toimet oli asetettuna suuren suurennuslasin alle nyt – kun mies asettui vastuuseen hyvin arvovaltaisen miehen serkun tyttären viihtyvyydestä. Ja se ”viihtyvyys” olisi saattanut saada von Gillesin puhisemaan normaalia enemmän, ellei hän olisi luottanut täysin nuoreen neiti von Bergeniin. De Vigny sen sijaan...tätä mies aikoi pitää välikäsiensä kautta tiettävästikin silmillä – sillä yleensä rouva Bergenin valitsemat seuralaiset onnistuivat saattamaan itsensä aina enemmän tai vähemmän kyseenalaiseen asemaan. Katastrofia ei suinkaan saattanut rakentaa nuoren neiti von Bergenin harteille, vaikka rouva Bergen oli kykenevä itse asettamaan itsensä käveleväksi katastrofiksi.

Von Gilles mutristi viiksekkäitä suupieliään seuratessaan, kuinka sulavaliikkeinen kapteeni kääntyi kaitsettaviensa puoleen.
”Emme halua pidätellä teitä yhtään sen pidempään kun on tarvis, kapteeni de Vigny” suoraselkäinen nainen totesi, nyt kevyesti kapteenille hymyillen. Iréne seurasi katseellaan Léonin hapanta ilmettä, joka sai naisen hymyn näyttämään kenties lempeämmältä kuin suinkaan oli tarkoituksensa. Niin kuin mies kapteenin takanakin, tunsi myös Iréne oman äitinsä keljun, ja viekoittelevan luonteen. Ja jos tuo sirkus, jonka he olivat onnistuneet keskelle päivää rakentamaan, olisi ollut pienimuotoisempi – olisi nainen saattanut luvatta, kuin sopimattomastikin aloittaa keskustelun herrasväen keskellä. Sen sijaan nyt, hän vain hymyili – muttei suinkaan liikaa.
”Emme tietenkään. Oli oikein miellyttävää tavata herra Von Gilles. Kovin miellyttävää”, sisar Ancelin puheli kevein mielin pyörähtäessään sitten mustassa kaavussaan kohti kapteenia. ”Miten miellyttävää saada näin komea saattoseurue. Enpä olisi uskonut, että me tälläistä kohtelua täällä saamme. Hurmaavaa”, sisar iloitsi katsellessaan univormun komistamaa miestä. ”Oh! Onpa ajattelevaista. Pysytellä nyt vaunujen vierellä – kerrassaan huomaavaista. Olemme onnekkaita kultaseni. Kovin onnekaita.”

Ja tälläinen puhelu, iloinen, pirteä ja joka asian ihanuutta, hurmaavutta, ja miellyttävyyttä ihasteleva puhe jatkui pitkän matkan ajan siitä alkaen, kun kivikkoinen katukivetys vaihtui rapisevaksi hiekkatieksi. Kapteeni, joka onnettomuuksissaan oli luvannut asettua ratsuineen lähelle vaunuja, joutui vastaamaan monenmoiseen kysymykseen nähtävyyksistä, rakennuksista, kuin siitäkin minkä niminen kaunis ratsunsa oli. Kaiken kaikkiaan kysymysryöppy oli täysin asiaankuulumaton, eikä Iréne sotkenut puhettaan sisar Ancelinen innostukseen. Oppisisar istui hiljaa sisaren vierellä, mutta syvemmälle vaunuihin vilkaistessa – kykeni kuka tahansa näkemään naisen nauravat silmät ja huulille piirtyneen hymyn, joka taisteli naurahduksia vastaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Tii Syy 01, 2009 5:49 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pääministerin Constantiin kohdistamaa epäluuloista paheksuntaa ei ollut ollut vaikea aistia, ja varsinkin kun se heijastui varsin avoimesti tuon kasvojen jokaisesta piirteestä. No, kaipa hänelle oli kertynyt tietynlainen maine, kapteeni tuumi mielessään heidän ratsastaessaan eteenpäin, kunnes sitten hänen ajatuksensa katkesivat jälleen kerran tuon vanhemman naisen esittäessä hänelle taas yhden loppumattomilta vaikuttavista kysymyksistään vaunujen avoimesta sivuikkunasta. Iréne von Bergenin seuralainen oli puhua pöpöttänyt koko matkan heidän lähdettyään kulkemaan parlamenttitalolta kaupungin läpi, vuoroin esittäen kysymyksiä ja vuoroin ihastellen milloin mitäkin asiaa, eikä vaikuttanut siltä että tuo vaikenisi ennen kuin he olisivat perillä... jos silloinkaan.

Constant ei ollut luonteeltaan niitä kaikkein kärsivällisimpiä miehiä, joskin ankara upseerikoulutus sekä armeijassa vietetyt vuodet olivat vieneet kärsimättömyydeltä pahimman terän. Mies vastaili kysymyksiin ja muihin tyhjänpäiväisiin löpinöihin parhaansa mukaan, mutta nyt kuitenkin hänen maljansa alkoi olemaan täynnä, ja hän alkoi etsimään yhä epätoivoisemmin jotakin pakotietä tuosta tilanteesta ennen kuin sanoisi jotain loukkaavaa. 'Pidä nyt jo suusi kiinni, senkin rasittava ämmä' nousi ensimmäiseksi mieleen, ja upseeri joutui kamppailemaan toden teolla ettei olisi päästänyt noita sanoja suustaan. Tilannetta ei auttanut se että neljä hänen miehistään ratsasti muodostelmassa vaunujen ympärillä, yrittäen parhaansa mukaan hillitä huvittuneisuuttaan. Kukaan ei uskaltanut suoraan nauraa taikka edes hymyillä, sen verran uhkaavia katseita kapteeni oli noihin luonut, mutta noiden asennosta näki kyllä mitä heidän mielessään liikkui.

Kun sisar Ancelin piti lyhyen tauon, muistaessaan kai että välillä täytyy hengittääkin, käytti Constant tilaisuutta välittömästi hyväkseen ja kumartui hieman eteenpäin satulassa niin että saattoi luoda katseensa Iréneen, joka ei ollut sanonut juuri mitään matkan aikana, istunut vain huvittuneen näköisenä vaunuissa. "Odotatteko jo innolla äitinne tapaamista, neiti von Bergen? Käsittääkseni ette ole nähneet häntä melko pitkään aikaan." Mies olisi paljon mielummin keskustellut nuoremman naisen kanssa, tuo kun paitsi miellytti silmää, myös vaikutti hieman vähemmän tyhjäpäiseltä kuin uskonsisarensa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Tii Syy 01, 2009 7:59 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vaunujen kevyt tärinä, kuin huojunta pyörien päällä olivat käyneet matkustaville sisarille hyvin tutuksi. Istumisesta jäykistyneet, ja puutuneet lihakset huusivat välitöntä lepotaukoa, mutta kumpikaan naisista ei valittanut. Oli heidän kaltaisilleen ylevää, suorastaan luvattoman juhlallista matkustaa kärryjä huomattavasti koreammilla vaunuilla. Sisar Ancelin, joka oli valinnut tiensä täysin oppisisartaan erilaisimmista lähtökohdista tuskin oli ikinä vastaavanlaisissa vaunuissa istunut. Pehmeät, samettisella kankaalla päällystetyt vaunut eivät kuitenkaan tarjonneet sellaista ylevyyttä, ettei takamus olisi yhtenään muistutellut olemassaolostaan.

Neiti von Bergen – niinkuin kapteeni naista yhtenään puhutteli, istui aloillaan katsellen maisemia vaunujen ikkuna-aukosta. Sirolinjainen nainen nautti maisemien vaihtelevuudesta, vaikka vuorien korkeat huiput peittivät niin Sveitsin, kuin Cloverinkin taivasrajaa. Keväinen, kirpeä ilma tuntui vapauttavalta, sillä siinä ei tuntunut kivisten luostarinseinien sammaltuvaa tuoksua.
Raikas ilma, kuin vaunujen kevyt liikehdintä, olisivat saattaneet saada oppisisaren unohtamaan ajan ja paikan missä hän oli – mutta sisar Ancelinen höpötys tahtoi ikävästi pitää naisen kiinni olemassa olevassa hetkessä. Iréne oli kuitenkin tottunut sisarensa läsnäoloon, sekä tämän pehmeään ääneen siinä määrin, että hän olisi saattanut erehtyä unohtamaan sisaren läsnäolon. Mutta ääni, joka vastasi naisen puheeseen oli vieras ja karkea, eikä Iréne erehtynyt edes harkitsemaan silmiensä ummistamista. Nainen kuunteli vaitonaisesti käytävää keskustelua huvittuneena hymyillen, kunnes sitten kapteeni yllättäen puhutteli häntä.

Iréne käänsi katseensa maiseman täyttämästä ikkunaruudusta kohti toista, josta hän kohtasi kapteeni de Vignyn katseen. Kädet sylissään leväten nainen tuskin liikahti muuten kuin katsettaan kääntämällä, jolloin harteilleen laskeva harmaa, päälakea peittävä huivi laski täysin naisen selkäpuolelle. Hetken aikaa Iréne mietti sopivaa vastausta, sellaista, mikä olisi kapteenin korvaa miellyttänyt. Harkittuaan olemattoman oloisia vaihtoehtojaan vaunuissa istuva nainen vastasi kohtaliaaseen kysymykseen kohteliaasti, mutta juurikaan kaunistelematta.
”Olen kauhuissani.”

Sisar Ancelin käännähti vierustoveriaan kohtaan, tyrmistyneenä, ja todellakin vaieten. Iréne tosin ei vielä ollut lopettanut.
”Emme ole tavanneet kahteen vuoteen, ja nytkin tunnen lähinnä vain velvollisuuden pakottavan minut tulemaan Cloveriin”, hetkeksi oppisisar antoi katseensa käydä vierellään olevassa naisessa, joka lempeästi oli poiminut ohjastettavan oppijan käden omaansa. Hoivaavuus, joka sisar Ancelinessa paloi ei tuntunut sammuvan koskaan, vaikka hölpötyksen määrä olikin vaihtunut mykkänä olemiseen. ”Mutta toivottavasti ette käsitä sanojani väärin kapteeni – en tarkoita ettenkö haluaisi tavata häntä . Maailmamme eivät vaan kohtaa.”

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Kes Syy 02, 2009 2:07 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteeni oli odottanut jotain hyvin koulutetulle hovineidolle tyypillistä latteutta vastaukseksi kysymykseensä, mutta sen sijaan nuori nainen yllätti hänet jälleen suorasukaisella vastauksellaan, ja yllättyneeltä, tai pikemminkin järkyttyneeltä vaikutti myös sisar Ancelin. Ensihämmennyksestään yli päästyään Constant saattoi kuitenkin todeta mielessään, että tavallaan Irénen avoimen reheellinen tapa puhua oli melko virkistävä kaikkien hovin keskusteluun liittyvien etikettikiemuroiden jälkeen. Lisäksi tuon sanat olivat saaneet sisar Ancelin viimeinkin hiljenemään, mistä mies myös kiitti naista mielessään. Tulisi olemaan varsin... mielenkiintoista nähdä, miten Iréne mahtaisi sopeutua hoviin.

"En suinkaan, ymmärrän kyllä huolestuneisuutenne. Uskoisin että meillä kaikilla on toisinaan velvollisuuksia jotka eivät meitä suuremmin miellytä, mutta ne on suoritettava silti." Mies tajusi vasta nuo sanat lausuttuaan että ne saattoi tulkita viittaukseksi hänen omaan, tämänhetkiseen velvollisuuteensa, ja siitähän oikeastaan oli kysekin. Niinpä hän kiirehti nyt lisäämään: "Moni asia voi muuttua kahden vuoden aikana." Constant itse oli tavannut omat vanhempansa viimeksi vuosi sitten, ja oli ollut varsin järkyttynyt nähtyään kuinka paljon isänsä oli vanhentunut siitä kun he olivat edellisen kerran kohdanneet. Hän epäili kuitenkin, että von Bergenin naisten jälleennäkemisessä tulisi luultavasti olemaan jotain muitakin järkytyksiä kuin vain muuttunut ulkonäkö, eikä mies välttämättä halunnut olla todistamassa tuota tilannetta.

Kapteeni varjosti silmiään kämmenellään kun vaunu saattueineen kapusi jälleen yhden mäen laelle, ja näki tuttujen, korkeiden kattojen erottuvan edessäpäin tammenlatvojen lomasta. Niinpä hän saattoi nyt todeta naisille: "Olemme kohta perillä, arvon neidit. Uskon että tulette viihtymään Cloverin kuninkaallisessa palatsissa, ja jos tarvitsette vartioston apua jossain asiassa, älkää epäröikö kysyä." Constant oli helpottunut siitä että tämä retki alkoi olemaan lopussa ja hän pääsisi pian eroon noista suojateistaan, tosin tuo helpotuksen tunne myös hieman hävetti häntä. Ei ollut Irénen taikka sisar Ancelinin vika että tämä tehtävä oli hänelle päätynyt, joten ei heihin ei kannattanut purkaa katkeruuttaan. Vanhempi nainen oli kyllä ollut melkoisen rasittava, mutta von Bergenin tytär oli osoittautunut varsin miellyttäväksi.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Kes Syy 02, 2009 3:51 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Ja nimen omaan häntä, naista, jota saattoi kutsua äidikseen, ei Iréne nimenomaan välittänyt nähdä. Rouva von Bergen, rakas äitinsä, oli perusteellisesti perinteiden noudattaja. Hän näki yksinomaiseksi oikeudekseen päättää tyttärensä aviopuolisosta, kodista, asuinpaikasta, ja ennen kaikkea naiseudenkoulusta. Tavat, jotka sisälsivät käytöskoulun, kirjoitus-, luku-, kuin puhekoulunkin, käsityökoulun, kuin avioliittokoulun, olivat jotain mitä rouva Bergen piti suuressa arvossaan. Naisen ainoana tyttärenä, oli tietenkin Iréne käynyt jokaisen aatelisnaisen-tytön, kokeman muutoksen. Hän oli oppinut tavat, mutta vain osan niistä hän oli hyväksynyt. Ja sekös oli saanut naisten välit hiertymään sellaiselle asteelle, että jopa kirjeinkäyty kuulumisten vaihto oli saanut nuo vanhat selkäkarvoja viiltävät tuntemukset jälleen esille. Mutta sellaistahan edes Iréne ei voinut sanoa ääneen täysin ventovieraalle.

Keskustelun pieni sudenkuoppa tuntui kulkeneen ohi sisaren korvien, mutta neiti von Bergenin tumma kulma kohosi aavistuksen miehen sanojen myötä. Viimeistään nyt nainen sai varmistuksen epäilyilleen – kuka edes olisi ollut mielissään tehtävästä, jonka kaksi nunnaa saivat aikaan? Ajantuhlauksena käytetyn ajan olisi varmasti voinut käyttää miellyttävämmälläkin tavalla. Keskustelun hyörinässä oppisisaren hymy oli onnistunut kääntymään pidättyväiseksi. Loukkaantumiseen hänellä ei suinkaan ollut varaa, sillä olisihan pitänyt kyetä aavistelemaan kapteenin tuntevan itsensä julkisesti nöyryytetyksi takiaan.
”Olette varmasti oikeassa” Iréne kuitenkin vastasi saattuetta johtavalle kapteenille. Vaikka ilkeä pistos olikin paljastaa itsensä.

Hetkeksi rattaiden ympäristön varjosti hiljaisuus sisar Ancelin ollessa vaitelias aina siihen asti kunnes kapteeni ilmoitti heidän olevan miltein jo perillä.
”Kapteeni de Vigny, emme me suinkaan aioi jäädä palatsiin”, puuttui sisar jälleen puheeseen ennen kuin Iréne ehätti vastaamaan. ”Yövymme seurakunnan tiloissa. Isä Paul on luvannut ottaa meidät vastaan – ja sisar Clarise on ystävällisyyksissään luvannut näyttää meille kaupunkia” herttaisesti neiti von Bergenin kättä taputtaen. ”Aiomme olla hyödyksi täällä ollessamme. Autamme Hiljaisessa huoneessa, joka käsittääkseni on palatsissa? Eikö näin olekin? Ja tietenkin avustamme kaupungin sairastuvalla, orpokodissa – missä sitten isä Paul, tai sisar Clarise tuntevat apuamme tarvitsevan. Aiomme viettää palatsissa vain illallisen ajan.”
Herttaisesti hymyillen sisar oli kääntämässä keskustelun jälleen keveämmille linjoille, kuten kyselemiselle Cloverin historiasta, edesmenneestä kuninkaasta, sekä tämän perillisistä. Mutta tuskin nainen oli ehtinyt kysymyksensä puoleenväliin, kun Iréne keskeytti hänen päätään nostavan uteliaisuuden.

”Älkää kuitenkaan huoliko kapteeni, emmeköhän selviä pienemmällä vaivalla kun tänne tullessa”, sisaren korviin hyvin tavalliselta kuulostava lausahdus oli kuitenkin hiottu pieneksi piikiksi, jonka oli tarkoitus hieman nirhaista omassa arvossaan uiskentelevaa miestä. Olisihan se ollut suuri suru saattaa kapteeni kärsimään heidän seurastaan yhtään sen pidempään kuin oli tarkoitus.
”Nauttikaamme sitten näistä tunneista mitä palatsissa olemme. En malta millään odottaa. Kaunista..häikäisevääkin se tulee olemaan! Eikö vain kapteeni de Vigny?” ja hyvin nopeasti sisar palautti puhetulvansa saattelemaan loppu matkaa palatsiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Lau Syy 05, 2009 2:42 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Constant oli kuin ei olisi huomannutkaan Irénen sanojen piikikästä sisältöä, joka oli huolella verhottu kohteliaisuuden viittaan. Olihan hän tavallaan ansainnut tuon, puhuttuaan itse ensin turhan suorasukaisesti, mutta toisaalta ei voinut olla tuntematta itseään loukatuksi. Ei kuitenkaan antanut sen erottua kasvoiltaan millään tavoin sanoessaan: "Äitinne pyysi kyllä josko muutama henkivartiokaartin mies voisi näyttää teille valtakuntamme kaunista pääkaupunkia, mutta jos teillä on tosiaan jo opas luvassa, niin se yksinkertaistaisi asioita." Vaikutti siltä että Irénellä oli äidistään varsin suuresti eroava mielipide siitä, miten hän tulisi aikansa tuolla viettämään. Muuta mies ei sitten ehtinytkään sanomaan taikka miettimään kun sisar Ancelin avasi jälleen sanaisan arkkunsa, ja Constant joutui palaamaan siihen rooliin joka hänellä oli ollut alkumatkan ajan, eli vastailemaan ja myötäilemään tuon puhetulvaan.

Vanhemman naisen höpöttäessä noiden matka jatkui eteenpäin, läpi palatsia ympäröivän laajan ratsastus- ja metsästysmaaston. Välillä tie kulki avoimen taivaan alla, mutkitellen kumpuilevien niittyjen lomassa, joilla siellä täällä näkyi aatelisia ratsujensa selässä, ja välillä se taasen sukelsi jykevien tammien ja muiden lehtipuiden alle, auringonvalon siivilöityessä vihertävänsävyisenä puidenlatvojen lomasta. Kun vaunu saattueineen sukelsi viimeisen kerran esiin puiden lomasta levittäytyi heidän edessään koko kuninkaallinen palatsi kaikessa loistossaan.

Heidän ei tarvinnut edes pysähtyä, ainoastaan hidastaa hieman vauhtia lähestyessään porttia. Sana saattueen saapumisesta oli ehättänyt heidän edelleen jo hyvissä ajoin niin kuin oli sovittukin, ja kapteeni de Vignyn ei tarvinnut kuin heilauttaa kättään porttia vahtiville henkivartioston sotilaille, jotka vastasivat jämäkän sotilaallisella tervehdyksellä, pistimin varustetut musketit tanassa. Vaunut suuntasivat portin alitse vyöryttyään kohti palatsin sitä siipeä, missä kreivitär von Bergen odotti tytärtään saapuvaksi. Constant mietti, olikohan nainen nähnyt vaivaa kootakseen vähintään yhtä mahtipontisen vastaanoton tyttärelleen tuonne, kuin mitä parlamenttitalolle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Sun Syy 06, 2009 6:41 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vaunuissa istuva nainen veti tiuhaan henkeä. Kapteeni de Vignyn sanat olivat omiaan saamaan naisen avaamaan sanoista täyteen sullotun mielensä. Terävä naksahdus kitalaessa olisi saattanut saattaa Irénen pupeltamaan suunsa puhtaaksi siitä, miten tahdittomasti kapteeni kykeni luokkaamaan naista, ja heti seuraavalla henkäyksellään mies oli jo onnistunut tekemään äidistään sanoillaan turhamaisen. Kaikkihan sen tiesivät – tai kaikkien olisi ainakin pitänyt tietää äitinsä luonteesta jotain, mutta herrasmies...aito herrasmies ei menisi möläyttelemään moisia sammakoita. Ei edes saattojoukkueen läsnäollessa. Hetkeä aikaisemmin nauravaisen oloinen olemus vaikeni kuin muuri – eikä nuori nainen vilkaissut ratsaillaan kulkevan kapteenin suuntaankaan enää toistamiseen. ”Kiittämätön mies” , Iréne ajatteli mielessään nipistäen ranteensa pehmeää ihoa, ettei vain olisi antanut kasvojensa huolitellun ilmeen herpaantua. Hän oli jättänyt aatelisen elämänsä vuosia sitten, mutta kaikki taaksensa jätetyt muistot alkoivat vyöryä jälleen ylitseen – eikä hän ollut vielä edes päässyt palatsiin saakka.

Ja silti. Nuoren naisen mielen velloessa tyrskyävän aallokon tavoin, hän kuitenkin tiesi, ettei hän voinut sulattaa kaikkea yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Melkein neljä vuotta oli kulunut ajasta, jolloin nainen oli päättänyt vaihtaa elämänsä ankealuontoiseen luostarielämään. Hillitty, kuin myös oman hierargiansa omaava maailma oli antanut naiselle kuin naiselle sananvapauden. Ja ajatuskin, että hänen olisi vaiettava yhä uudestaan ja uudestaan, poltteli nyt nuoren naisen mielen peruspilareita. Ainoa seikka, joka piti Irénen hiljaa oli sisar Ancelin, jonka puhe tulvi omaan malliinsa, antaen nuoremmaiselle aikaa rauhoittua.

Vaunut kulkivat tasaista, rauhallista matkaa kohti muurien suojaan rakennettuja rakennuksia kohti. Kauniin palatsin ulkokuoren mykistäessä jotakuinkin jonkun verran, jopa sisarta, sujui laskeutuminen palatsin porteille vaivatta. Ratsailla kulkeva saattojuokko sai huomata, ettei vastassa ollut suuren suurta vastaanottojoukkiota. Rouva Bergen oli miettinyt asian tarkoin. Hän oli jo onnistunut herättämään kohun kaupungissa, ja tietenkin, huhumyllyt lähtivät aina parhaiten käyntiin rahvaansuista. Kaikki, mitä rahvaanomaisista suista ryöppysi, nousivat aina jotain kautta piian kuin rengin tietoon --- ja aivan takuuvarmasti myös palatsiin. Kuka oli nähnyt saattojoukkueen? Ketä se mahtoi kyyditä? Kuinka? Miten? Ja rouva oli tyytyväinen – vaikkei edes itse vastassa tytärtään. Hän huolehti, että huoneisto, johon hän oli asettunut, olisi mitä ihastuttavin paikka tyttärelleen. Rouva Bergen oli myös tuonut mukanaan tytärtään esittävän muotokuvan. Kuvan nainen istui arvokkaasti tuolilla, yllään hieno, vaalean kerman ja mokan ruskean kirjailujen täyttämä korsetti pitkine hameenhelmoineen. Miltein mustaksi maalatut hiukset nousivat koreille asetelmille siron naisen päälaelle. Maalaaja, kuka lieni sveitsiläinen hienostoherra, oli saanut jopa öljyvärein tuotua esille naisen silmissä loistavan tutkiskelevan, mutta dramatisoidun lempeän katseen. Ja ajatuksissaan rouva Von Bergen odotti näkevänsä nyt 22 vuotiaan kopion maalauksesta kävelevän luoksensa.

Pihamaa, jolla vaunut viimein seisahtuivat hieman nytkähteän saivat sisaren haukkomaan henkeään.
”Pyöristyttävää” nainen henkäisi laskeutuessaan avustettuna vaunuista. Ja perässään laskeutui oppisisar, joka yllätyksekseen huomasi myös ihastelevansa avoimesti palatsin yltäkylläisyyttä. Kaunis, koreiden ja jylhien kiviseinien esille tuoma vauraus sai jopa Irénen haukkomaan henkeä ihastuksesta. Nunnien edes huomaamatta palatsin portaita pitkin laskeutui palvelija, joka hymyili säntillisen pidättyväisenä.
”Tervetuloa herrasväki. Tervetuloa. Madame Von Bergen jo odottaakin”, palvelija kumarsi syvään. Ammattitaitonsa taitajana ei tämän kasvoilta laskeutunut hymy ollenkaan pois, vaikka mies oli yllättynyt, siinä missä muutkin kulkijajoukon nähdessään. ”Ah,madame kehoitti teitä liittymään hetkeksi seuraan kapteeni de Vigny. Saanen johdattaa teidät hän luokseen?”

Iréne huomasi värähtävänsä palvelijan sanoille. Kylmät hippuset juoksivat pitkin harmaan asun piilottamaa kehoa. Oppisisar kohotti katseensa kapteeniin, jonka kanssa käyty, hyvin lyhyt sanailu oli tainnut tehdä naarmut molempien nahkaan. Nuori nainen ei saattanut edes kuvitella kapteenin suostuvan tehtyyn tarjoukseen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Kes Syy 09, 2009 6:54 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Sisar Ancelinin taukoamaton höpötys oli pian turruttanut Constantin vaistot siinä määrin, että hän ei heti edes huomannut Irénen huvittuneisuuden kadonneen kuin tuhka tuuleen, ja yhtäkkiä ilma heidän välissään tuntui huomattavasti viileämmältä. Tai no, olisi tuntunut jos vanhempi nainen ei olisi ollut tuossa höpöttämässä. Oliko hän loukannut naista jollain tapaa? Kenties oli ajattelemattomasti sanonut jotain, mikä oli suututtanut tuon. Mielestään oli pitänyt sanansa varsin hillittyinä, mutta kenties oli tapahtunut jonkinlainen väärinkäsitys. Vaikka Iréne ei antanutkaan pahastuksensa erottua kasvoiltaan, saattoi sen lukea tuosta hiljaisuudesta, sekä naisen kehonkielestä.

Oli miten oli, siinä vaiheessa kun Constant tajusi että jotain oli vialla, olisi ollut vain entistä vaivaannuttavampaa pyytää anteeksi. Olisi odotettava sopivampaa hetkeä, jos sellainen nyt sattuisi ilmaantumaan. Riippuen siitä, kuinka loukatuksi nuorempi von Bergenin nainen itsensä tunsi, oli mahdollista että tuo ei edes halunnut kuulla hänen anteeksipyyntöään. Kaikeksi onneksi palatsin loisto näytti johtavan tuon ajatukset toisaalle ainakin vähäksi aikaa, ja pian vaunut jo pysähtyivätkin yhden palatsin pramean näköisistä asuinsiivistä eteen. Kapteeni saattoi hivenen helpottuneena todeta, että kreivitär ei sentään ollut tuonnekkin järjestänyt jotain tarpeettoman mahtipontista vastaanottoa.

Feber- niminen ratsusotilas laskeutui välittömästi vaunujen pysähdyttyä ratsailta ja riensi ottamaan vastaan kapteenin ojentamat suitset, samalla kun toinen ratsusotilas asteli ripeästi avustamaan Iréneä ja sisar Ancelinia vaunuista. Kapteeni de Vigny laskeutui myös ratsunsa selästä, mutta huomattavasti rauhallisemmin ja arvokkaammin, mielessään jo helpotuksesta huokaisten. Viimeinkin tämä saattotehtävä alkoi olemaan lopuillaan. Viinilasillinen tai viisi välkehti jo miehen silmissä kun tuo palvelija yllättäen pyysi häntä liittymään naisten seuraan. Mitä muutakaan Constant saattoi tehdä kuin todeta ilmeenkään värähtämättä: "Totta kai. Näyttäkää tietä.", vaikka ajatuksissaan hän kirosikin miehen alimpaan helvettiin seurueen suunnatessa ylös portaita ja sisään suurista pariovista.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Kes Syy 09, 2009 9:16 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pihamaan loisto avautui vaunuista ulos astuneiden naisten silmiin hämmentävänä, ja vanhemman sisaren jopa se sai jälleen hiljenemään. Mykistynyt ihailu ei löytänyt sijaansa aatelisnaisten pidättyvästä vilkuilusta, vaan nämä kaksi naista esiintyivät luonnolleen aitoina – peittelemättöminä . Heistä kumpainenkaan ei tuntunut muistavan paikkaa jossa olivat, sillä palatsin yltäkylläisyys tuntui heille olevan vain mielikuvituksen aikaansaama, suuri luomus. Sisar Ancelin oli heistä toinen, joka osasi henkiä innostuksensa aina sanoiksi asti, mutta oppisisar Iréne tuntui unohtaneen itsensä heteksi satulinnoihinsa. Nainen mykistyi. Ja hetkeksi jopa unohti ajan, kuin paikankin, sekä inhimillisen tunteenpuuskansa. Ainoa, mikä palautti Irénen maallisille jaloilleen, oli tuomion kuuloinen lausahdus, johon vain kapteeni itse syyllistyi.

Oppisisar laski miltein untelmointiin yltäneen katseensa nopeasti kapteeniin. Lyhyet, mutta päätöksensä tehneet sanat saivat naisen henkäisemään ilmaa keuhkoihinsa. Rukoukset, joita hän ei kovinkaan usein mielessään lukenut, eivät pelastaneet tuona päivänä näemmä häntä ollenkaan. Iréne ei ollut juurilainkaan hartauksiin lankeava, vaikka sellaisen kuvanhan hän itsestään luonnollisesti antoi. Mutta jos oli hetkiä, jolloin nuori nainen olisi toivonut olevansa hartauksien ja rukousten syvä käyttäjä – niin juuri nyt hän olisi sitä toivonut olevansa. Hänen käsissään ei juuri ollut vaihtoehtoja, jolloin nainen nielaisi harminsa. Hetkeksi.

”Tulkaa mukaani – näytän teille tien”, palvelija puheli pehmeästi kumartaen. Ja saaden seurueen suulaimman naisen miltein liimautumaan kylkeensä, sillä vouhotus, jota nainen oli koko matkan pitänyt alkoi jälleen. Ainakin hetkeksi kapteenin unohtaessaan sisar Ancelin hamusi tietoa nyt Cloverin mahtipontisesta palatsista. Iréne nousi porrasaskelmia hieman kaksikon takana, kunnes hän huomasi seurueen mukaan liikkuvan kapteenin. Syrjäkarein nuori nainen vilkaisi kapteenia, niinkuin edellä nousevaa seuruettakin. Iréne jätätti askeleitaan kunnes he olivat kulkeutuneet käytävien sokkeloihin.

”Oletteko itsetuhoinen kapteeni de Vigny?” yllättäen kävi nainen kysymään hiljaisella, tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Per Syy 11, 2009 3:57 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteenin hämmästykseksi oppisisar jättäytyi kulkemaan hänen vierelleen heidän astellessaan palatsin käytäviä pitkin, ja esitti tuon kuiskatun kysymyksensä, jonka luonteesta mies ei ollut varma. Oliko se tarkoitettu jollain tapaa uhkaavaksi, vai sympaattisen osaaottavaksi, vaiko kenties täysin neutraaliksi kysymykseksi? Oli miten oli, mies vastasi kuiskaten: "Ainoastaan erittäin velvollisuudentuntoinen, neiti von Bergen." Hieman turhankin velvollisuudentuntoinen, mies lisäsi mielessään happamana. Harkittuaan hetken aikaa mitä sanoa seuraavaksi, mies jatkoi: "Pyydän anteeksi jos aikaisemmat sanani loukkasivat teitä jollain tapaa. Puhuin ajattelemattomasti, eikä se ollut tarkoitukseni." Sen enempää hän ei ehtinytkään sanomaan, sillä heidän edellään tuo palvelija pysähtyi erään oven eteen, koputti siihen hienotunteisesti, ja sitten luvan saatuaan avasi sen päästääkseen uskonsisaret sekä upseerin sisään.

Hienostuneesti sisustetussa huoneistossa vanhempi von Bergenin suvun nainen jo odottikin tytärtään sekä tuon seuralaisia ja saattajaa, ja aivan ensimmäiseksi Constantin huomio kiinnittyi seinällä roikkuvaan muotokuvaan. Mies joutui rykäisemään kevyesti nähdessään tuon maalauksen, joka ei niinkään esittänyt Iréne von Bergeniä vaan tuon äidin mielikuvaa siitä millainen Iréne von Bergenin tulisi olla. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan jäi oven viereen odottamaan äidin ja tyttären herkkää jälleen-näkemistä monen vuoden erossa olon jälkeen. Toivoi vain että tilanne ei menisi liian vaivaannuttavaksi.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Lau Syy 12, 2009 7:56 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kenties kysymyksensä täyttyi ennen kaikkea epätietoudesta, hämmennyksestä, ja uteliaisuudesta. Asioista – piirteistä, joita harvemmin aateliston naisista kävi noin avoimena tuomaan esille itsestään. Neiti von Bergen rikkoi olemuksellaan jokaista aattelista periaatetta, onnistuen hämmentämään paikkansa tuntemaan oppinutta kapteenia. Kummastuttavinta lieni se, ettei naisen tarvinnut kuin puhua suoraan, koristeettomasti, niin hän jo kylvi ihmetystä ympärillään. ”Ainoastaan erittäin velvollisuudentuntoinen, neiti von Bergen” , kapteenin vastaus sai naisen naurahtamaan. Oppisisaren ajatus kävi kulkemaan samoja raiteita kuin mitä kapteenikin mielessään kävi lauseeseensa lisäämään. Kapteeni de Vignyn vierellä kulkeva, sisaren oppipukuun pukeutunut nainen hymyili pehmeästi katsellen hetken miehen profiilia.

Iréne laski katseensa hetkeksi edellä kulkeviin selkämyksiin antaen hiljaisuuden hetkeksi laskeutua jäljessä kulkevan kaksikon ylle. Hetki ei yltänyt kiusalliseksi, pikemminkin hiljaisuus, joka hetkeksi jäi leijumaan vaihdettujen kuiskausten jälkeen tuntui yhtä rauhalliselta kuin henki, missä palatsi tuntui elävän. Tai näin Iréne tunsi. Hän ei ollut liiaksi vaivaantunut, pikemminkin häntä vaivasi tilanteen koko mahdottomuus, ja tiedottomuus siitä miten olisi saattanut ajatuksensa kuultaviksi. Hänestä tuntui, kuin kapteeni – vaikka töykeyteen mielestään olikin taipuvainen, saattoi ansaita pienen, asiallisen nuhtelun. Sanoja mielessään aikansa pyöritellen, ei oppisisar ehtinytkään purkamaan mieltään kysymystään enempää kun kapteeni jo itse avasi suunsa. Iréne ei saanut tilaisuutta vastata miehen sanoille, mutta naista vilkaistessaan de Vigny saattoi huomata osuneensa oikeaan. Tyttö, tai pikemminkin nainen, oli saanut itsetuntoonsa kolauksen, mutta eikö asia ollut myös toisinkin päin? Oppisisar hyväksyi miehen esittämän anteeksipyynnön. Nainen hymyili lämpimästi, tavoitellen kasvoilleen samaista valoisuutta mitä kapteeni oli nunnan oppilaan kasvoilla aikaisemminkin tavannut. Iréneä vilkaistessaan kapteeni näki, että nainen oli vastaamassa vielä tämän avaamaan keskusteluun, mutta sulkikin suunsa palvelijan viittoillessa heidän olevan jo perillä.

Rouva von Bergen istui samettisen sohvamuodostelman keskellä, valvoen sivusilmällään kuinka piika kaattoi kuumaa vettä neljään siroon posliinikuppiin. Heille kaikille.

Nainen nousi arvokkaasti seisomaan, asettuen sohva-asetelman eteen. Rouva von Bergen oli pukeutunut pröystäilevästi violetin, valkoisen ja harmaan eri sävyihin. Pitsiä rönsyili hänen hihansuistaan samalla mitalla, hänen hulppean rintamuksensakin kauluskin. Mustat hiukset kohoilivat mitä monimutkikkaimmille kerroksille naisen pään päälle. Arvovaltainen rouva veti jännittyneenä henkeä, varmistaen vielä, että muistojaan täydentämä maalaus oli juuri oikealla kohdallaan. Maalaus esitti tytärtään neljä vuotta sitten, mutta hän ei uskonut juuri minkäänlaisen muutoksen koetelleen prinsessaansa. Mutta nähdessään kapteenin edeltä huoneeseen astuvan naisen, veti rouva kimakasti henkeä sisuksiinsa. Hänen tyttärensä oli kauhistuttava ilmestys! Ryysyläinen. Ja mitä koki tytär itse? Hän ei tiennyt kummastako järkyttyi enemmän – entisestään tukevoittuneen äitinsä tapaamisesta, vai maalauksesta, joka säädyttömällä tavalla miltein paljasti kuulaan ihon paljaalla olkapäällä. Väri, se vähäinenkin, mitä nuoren naisen kasvoilla oli, hävisi kokonaan jättäen jäljelle vain huonovointisen kalpeuden.

”Tyttäreni – voi sinua raukkaa”, puhutteli valheellisen mairittelevan äänenpainon omaava ääni rouva von Bergenin kävellessä huoneen poikki. Rouva kulki tyttärensä eteen, joutuen katsomaan omaa lastaan ylöspäin. Empien, ja oman asunsa arvokkuuden tuhrimista peläten nainen vain vaivoin halasi omaa lastaan. ”Oletpa kalvakka, ah mutta te varmasti olettekin sisar Ancelin. Miten mukava viimeinkin tavata”, rouva von Bergenin puhuessa Iréne laski katseensa. Hämmentävä hetki ei suonut ylistystä heistä kenellekään, eikä Iréne osannut kuvata nöyryytyksen, häpeän, ja valtoimenaan vellovan huonovointisuuden määrää kenellekään. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin neiti von Bergen laski katseensa kaikkien silmistä kykenemättä katsomaan ketään.
”Kapteeni de Vigny! Mainiota! Saavuitte täsmällisesti”, rouva puhui hymyillen maireasti huoneeseen astelleelle miehelle. ”Yhtä komea kuin muistinkin” , huomasi nainen ajattelevansa ennen kuin vilkaisi olkansa yli kohti pöytää valmistelevaa piikaa.

”Sallikaa minun tarjota teetä kaikille. Olen innokas kuulemaan matkastanne”, rouva von Bergen puheli ohjaten vierasjoukkiotaan kohti kutsuvaa sohvarykelmää.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Maa Syy 14, 2009 3:17 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Constantin mielessään esittämään toiveeseen ei vastattu, vaan äidin ja tyttären kohtaaminen alkoi juurikin niin tuskaisesti kuin hän oli pelännytkin käyvän. Kreivitär von Bergen kyllä yritti urheasti esittää lempeää äitiä, mutta tavasta jolla tuo halasi Iréneä huomasi että tyttären ulkomuoto oli melkoinen järkytys naiselle. Irénen kasvoilta järkyttyneisyys puolestaan paistoi täysin avoimesti, oli kaiketikkin luostarissa tottunut elämään ilman hovissa tarvittavia järkkymättömän kohteliaisuuden naamioita. Nuori nainen oli hiljainen, kalpea sekä muutenkin huonovointisen näköinen että de Vigny pelkäsi tuon pyörtyvän tuohon paikkaan.

Puhuteltuaan sisar Ancelinia arvon kreivitärkin hiljeni, vältellen heidän katseitaan, ja hetken aikaa kapteenista ja näytti siltä että tuolta kieltämättä vaikuttavalta naiselta oli loppunut puhti täysin. Sitten kreivitär kuitenkin kohotti katseensa häneen, hymyillen maireasti, ja ennen kuin upseeri ehti kirota kohtaloaan mielessään, tuo puhui hänelle, kehuen hänen täsmällisyyttään. "Täsmällisyys on yksi henkivartiokaartin pääperiaatteista, arvon kreivitär. On ollut ilo palvella teitä ja tytärtänne." Merkityksettömät latteudet soljuivat kapteenin huulilta tottuneeseen tapaan, ja sanojensa päätteeksi hän kumarsi kevyesti rouva von Bergenille.

Sekunnin taikka kahden ajan Constant jo toivoi että seuraavaksi kreivitär antaisi hänelle tilaisuuden poistua voidakseen viettää laatuaikaa tyttärensä kanssa, mutta sen sijaan nainen kehoitti heitä kaikkia käymään pöytään, minne palvelustyttö parhaillaan kattoi teetarjoilua koko seurueelle. Kun hän nyt kerran oli tullut tänne asti niin saattoi yhtä hyvin jäädä katkeraan loppuun saakka, upseeri tuumi mielessään, ja heidän siirryttyään sohvarykelmän luokse hän istuutui viimeisenä alas, niin kuin kunnon upseerin ja herrasmiehen kuuluikin. Viinistä tai konjakista tuskin olisi tietoakaan näillä kesteillä, mutta aina sopi haaveilla.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Tor Syy 17, 2009 9:26 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rouva von Bergen ei ollut niitä naisia, jotka olisivat nöyrtyneet kiperän paikan asettuessa eteen. Kreivitär ei millään muotoa ollut valmis romahtamaan arvostetulta palliltaan, edes silloin, kun hänen maailmaansa kolautettiin noin ikävällä tavalla. Haavemaailmansa, joka oli täyttynyt juhlavasta kotiinpaluusta musertui ruohonjuuri tasolle. Mutta kreivitär ei ollut suinkaan valmis musertumaan itse siinä mukana. Hänellähän oli kyllä aikaa. Neljä kokonaista kuukautta saavuttaa haluamansa. Ja se mitä hän halusi muistutti enemmän huoneeseensa ripustetun taulun muotokuvaa, kuin sohvatuolille istuutuvaa rääsyläistä. Harmaa väri ei sopinut tyttärelleen sitten millään mahdollisella muotoa. Tyttärensä pitkistä, täydellisista kiharoistakaan ei päässyt nauttimaan huivin sulkiessa pienenkin muiston nuoren naisen hiuksista sisäänsä. Tytärtään katsellessaan kreivitär tunsi itsensä jollain tapaa petetyksi. Lahjoittamansa kauneus kului hukkaan tyttärensä peittäessä kaiken itsestään raskaiden laahusten alle. Miten epämiellyttävää. Kuvottavaakin.

Kreivitär isuutui yksittäiselle sohvaistuimelle, Irénen ja Ancelinen istuutuessa pitkälle sohvalle – jättäen näin kapteenille sopivan tilan istuutua yksin jäävälle sohvakalusteelle, joka sijaitsi kreivitärtä vastapäätä. Ja uskonsisarista Irénen vierellä. Rouva von Bergen hymisi tyytyväisenä piian niiatessa hyvinkin syvään saatuaan pöydän valmiiksi ja toivotettuaan nautinnollista teehetkeä kaikille.
”Matka lienee miellyttäneen kaikkia, vai mitä? Pidittekö maisemista sisar?” rouva alkoi pitää kevyttä puhelua yllä, vaikkei enää tahtonut muistaakkaan turhanpäiväisen naisen nimeä. Onneksi pelastus tuli sisaren ylleen pukemasta kaavusta, jolloin sisareksi kutsuminen lieni hyvinkin riittävä nimitys. Sisar Ancelin selvitti pehmeästi kurkkuaan ennen kuin vastasi hämmentävän lyhyesti kreivittärelle – ilman pitkiä jaarittelujaan. ”Kyllä rouva. Pidin oikein paljon maisemista.”

”Entä mitä mieltä te olette kapteeni? Sujuiko matka mutkattomasti?” rouva kyseli, vilkaisten syrjäkarein tytärtään, joka sentään oli säilyttänyt selkänsä ryhdikkyyden eikä lyhistynyt kasaan niinkuin ennen paikallaan ollessaan. Iréne, joka oli ollut virkkomatta sisään istui paikallaan, kädet kevyesti sylissään. Nuorta naista olisi voinut luulla marmoretti nukeksi, ellei nouseva ja laskeva rintakehä olisi kertonut tämän olevan sentään hengissä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Sun Syy 20, 2009 12:16 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Constant istui sotilaallisen ryhdikkäästi sohvalla, vilkuillen sivusilmällä vuoroin äitiä ja vuoroin tytärtä, odottaen huolestuneisuudensekaisella uteliaisuudella miten noiden keskustelu tulisi etenemään. Samalla hän siemaisi hieman teetään, enemmänkin kohteliaisuudesta kuin halusta. Hän piti enemmän kahvista sekä kaakaosta, jos nyt täytyi valita alkoholittomia seurustelujuomia. Kevyt humala olisi ehkä tehnyt tästä tilanteesta hieman vähemmän vaivaannuttavan ainakin hänelle itselleen, mutta sitten olisi todennäköisesti mennyt möläyttämään jotain sopimatonta ja loukannut kaikkia läsnäolijoita.

Sen sijaan että olisi puhunut tyttärelleen, kreivitär kyseli nyt ensin sisar Ancelinilta kuinka heidän matkansa oli sujunut, ja sen jälkeen kääntyi upseerin puoleen, esittäen käytännössä saman kysymyksen hieman eri muodossa. Rouva Von Bergen halusi kaiketikin lykätä keskustelun aloittamista Irénen kanssa koska ei keksinyt mitä olisi tuolle sanonut, tai sitten halusi vain olla kohtelias emäntä muille vieraille.

"Matka sujui täysin ongelmitta ja ilman suurempia viivästyksiä. llma oli suotuisa ja uskon, että valtakuntamme näytti arvon uskonsisarille parhaimmat puolensa." Kreivittären kysymykseen vastattiin nyt kohteliain sanakääntein, ja Constant siemaisi jälleen teetään, todeten mielessään että Iréne oli huolestuttavan hiljainen. Mies mietti, mitä tuon mielessä mahtoi liikkua. Tuskin mitään erityisen iloisia ajatuksia, nuoren naisen olemuksesta päätellen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Kes Syy 23, 2009 2:26 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rouva nyökytteli kohteliaasti, hän piti kuulemastaan, sekä keskustelutavasta- joka sopi hänen käsitykseensä kohteliaasta tavasta vaihtaa kuulumisia. Tyytyväisenä nainen maisteli makunystyröitään hivelevää juomaa sirosti kuin pikkutyttö suupieliään mutristaen. Ryhdikkäästi istuessaan rouva laski teekupposen tassille katsellen pieni hymy huulillaan kuuliaisesti paikoillaan istuvaa kolmikkoa. Kevyesti posliinin kilahtaessa vasten tassia kreivitär sipaisi lilan satiinin puhdasta helmaa.
”Niin todellakin, upea ilma matkustaa – voisin jopa väittää, että Cloverissa tosin on ihastuttavaa matkastaa vaikka sateellakin. Varmastikin ympäristö on kovin paljon erilaisempi kuin luostarissa?” kevyesti päätään kallistaen rouva tarkasteli sisaren asuun sonnustautunutta naista, jonka suupieli nyki hermostuneeseen hymyyn. Tyttärensä puolestaan nosti katseensa äitiinsä, hetken aikaa samasta värisävystä muovatut katseet kohtasivat, mutta rouva kreivitär käänsi katseensa takaisin sisar Ancelineen.

Iréne huomasi jäävänsä avoimesti katselemaan äitiään. Hän tunnusti itsessään kiehuvien tunteiden sekamelskan. Hänen sisuskalunsa täyttyivät häpeästä, noloudesta, suuttumuksesta kuin ylitsevuotavasta hämmennyksestäkin. Hän olisi halunnut avata suunsa, esittää äidilleen kysymyksiä, miksi hän pyöritti tuollaista sirkusta ympärillään. Hän olisi halunnut avata suljetun suunsa, mutta hän ei tehnyt niin. Hän vaikenisi, sen verran hän oli muistissaan säästellyt sinne taottuja normeja ja tapoja ettei halunnut häpäistä äitiään julkisesti. Ei vaikka, hän tunsi itsensä – kuin sisarenkin tulleen nolatuksi tuon päivän aikana jo useimpina kertoina. Heitä ei arvostettu tuolla, eikä sen olisi pitänyt nuorta naista yllättääkään, mutta silti se teki niin. Nainen oli yllättynyt tuntemuksistaan, jotka saivat kalpean ihon alla veren myrskyämään.

”Toivottavasti nätä kauniita päiviä tulee sitten enemmänkin kun tutustutte paremmin kaupunkiin ja sen tarjoamiin näköaloihin”, tasainen, itsestään hyvin itsevarman tuntuinen ääni jatkoi keskustelua säntillisen hymyn saattelemana. ”Mielelläni järjestän teille oppaan ja saattajankin tuleviksi päiviksi...”, merkittävästi kapteeni de Vignyä katsoen kreivitär puheli. Hän pitäisi mielellään kapteenin lähellään – mies miellytti hyvin pitkälle yksinäisen naisen silmää.
Mutta ennenkuin kapteeni ehätti mitään vastata -ja rouvahan nimenomaan odotti miehen vastaavan myöntyvästi ja suostuvan pitämään seuraa tyttärelleen, sisarelle, ja mitä suuremmilla syyllä hänelle itselleen.
”Se tuskin on tarpeen”, nuori nainen lausahti, avaten suunsa ensimmäistä kertaa äitinsä välttelystä juurikaan piittaamatta. ”Sisar Claris on lupautunut ottamaan meidät vastaan jo tänään. Ja uskon, että kapteeni de Vignyllä on paljon parempaakin tekemistä kuin kulkea lapsenvahtinamme.”
”Mutta Iréne miten voit puhua hänen puolestaan noin kärkäästi?” kreivitär hymyili edelleen, mutta naururypyt naisen silmäkulmissa kiristyivät uhkaavasti.
”En usko olevani väärässä” oppisisar aloitti, kyeten nostamaan katseensa tuosta narrisirkuksesta sohvatuolillaan istuvaan kapteeniin. Kapteeni de Vigny saattoi olla liioitellun velvollisuudentuntoinen, mutta kaikkeen ei suinkaan naisenkaan mielestä miehen pitänyt alentua. Ei edes, vaikka kyseessä olisikin kuinka arvostetun miehen serkku tyttärineen – vai havitteliko kapteeni sittenkin vain auvoista ylemmyyttä palvellessaan rouva von Bergeniä noin herkeämättä. Tai olihan tietenkin olemassa mahdollisuus, että kapteeni oli mieltynyt kreivittäreen siinä määrin, että miellyttäisi tätä kaikessa mitä tämä ikinä halusikaan...mutta sellainen ajatelma ei tuntunut naisesta oikealta.

”Olenko väärässä kapteeni?” Iréne sitten kysyikin. Nuori naisen mielessä ei käynyt ajatuskaan, että kapteeni olisi suonut ajatustakaan sille, mitä hänen mielessään liikkui. Ainoa, mihin nainen tuolla hetkellä uskoi, että kuka tahansa mies olisi halunnut lähteä tuosta rotan kolosta hetimiten karkuun. Ja Iréne tarjosi kapteenille tilaisuuden kohteliaasti ja kenenkään mieltä pahoittamatta päästä tuskastaan. Kapteeni de Vigny saattoi jäädä korkeintaan hänelle palveluksen velkaa, mutta sekin palvelus saattoi miehestä tuntea turhalta, sillä mitä uskonsisar olisi mitenkään voinut haluta. Eikö pyyteettömyys ollutkin yksi sisarten hyveistä. Eikä kapteeni löytänyt naisen silmistä mitään, merkkiä siitä, että hän olisi jotain halunnut. Sinisten silmien ainoa kehoitus oli tarttua tuohon avunantoon.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Per Syy 25, 2009 4:45 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kreivitär näytti tyytyväiseltä kuulemaansa, ja hyvä niin. Hän taisikin olla ainoa joka tuossa huoneessa oli tyytyväinen edes johonkin. Kapteeni itse istui sohvanreunalla kivikasvoisena teetään maistellen, nuorempi von Bergen näytti edelleen siltä kuin ei olisi tiennyt mitä tästä kaikesta sanoa ja ajatella, ja sisar Ancelinkin oli epätavallisen hiljainen, nytkin hän onnistui vastaamaan kreivittären sanoihin vain hermostuneella hymyllä. Vanhemman uskonsisaren vaimeus taisikin olla tilanteen ainoa valoisa puoli.

Sitten kreivitär otti puheeksi noiden tulokkaiden seuraavien päivien ohjelman, ja Constant joutui hillitsemään itsensä ettei tee olisi mennyt väärään kurkkuun. Hän muisti kyllä luvanneensa että järjestäisi muutaman henkivartioston nuoremman upseerin noille oppaiksi ja seuraa pitämään, mutta nyt kreivitär von Bergenin katse näytti suorastaan vaativan, että hän itse tarjoutuisi tuohon tehtävään. Kaikeksi onneksi Iréne puuttui nyt puheeseen ja ilmoitti että se ei olisi tarpeen. Mikäli nuori nainen ei olisi avannut suutaan, olisi kapteeni itse luultavasti sanonut jotain varsin harkitsematonta.

Kreivitär ei näyttänyt ottavan tyttärensä sanoja kovinkaan hyvin, vaikka edelleen hymyilikin. Iréne loi nyt katseensa mieheen ja siinä erottui selvästi tuon tekemä sanaton tarjous upseerille. Nuori nainen antoi hänelle tilaisuuden pelastaa itsensä lisäpalveluksilta. Mies vastasi tuohon omalla pikaisella mutta sitäkin kiitollisemmalla katseellaan, rykäisi nyt ja sanoi sitten kääntäen huomionsa kreivittäreen: "Se olisi minulle mieluisaa, mutta pelkäänpä, että tulen olemaan melkoisen kiireinen seuraavien viikkojen aikana, ja näin ollen estynyt toimimaan oppaana tyttärellenne sekä sisar Ancelinille. Kuten aiemmin mainitsin, voin kyllä koittaa järjestää muutamia nuoria upseereita heidän seurakseen, mutta sen enempään en valitettavasti pysty. Uskon, että arvon sisaret tuntisivat kyllä olonsa luontevammaksi paikallisen uskonsisaren seurassa."

Saatuaan tuon kohteliaan joskin varsin ilmeisen kieltäytymisen lausuttua Constant joi teekuppinsa tyhjäksi ja seurasi vaivihkaa silmäkulmastaan kreivittären reaktiota hänen sanoihinsa. Epäili että nainen ei tulisi olemaan mielissään, mutta mies ei ollut aikaisemmin lupautunut enempään kuin saattamaan nuo palatsille, eikä aikonut nyt muuttaa mieltään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Lau Syy 26, 2009 7:31 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rouva tunsi verensä vaihtuvan raskaaksi myrkyksi kehossaan. Korsetti, joka hyvällä tapaa muovasi hänen turpeaa kehoaan tietyiltä osin vielä suuremmaksi ja näyttävämmäksi, tuntui tuolla hetkellä ahtaimmalta luomukselta yllään. Tiukaksi, juuri korsettimuottia varten ommeltu leninki tuntui kiristävän saumoiltaan, ja säilövän kaiken ruumiistaan vellovan lämmön hänen hengittäessään. Suuttumus tuntui pakkaantuvan kreivittären ympärille hänen katsellessaan tytärtään. Lapsi oli pahansisuinen keinottelija, eikä mikään ollut tuntunut kesyttäneen nuoren naisen terävää kieltä – joka tuntui olevan vain häpeäksi. Jos jotain muutosta kreivitär olisi kaivannut, niin hänen puolestaan västäräkin ankara ja ruma kieli, olisi voinut vaihtua kolibrin suloiseen äänettömyyteen.

Rouva von Bergeniltä ei jäänyt näkemättä tyttärensä ja kapteenin välinen katse, joka tietenkin oli vain omiaan lisäämään naisen ärtymystä. Jos tyttärensä ei aikonut avioon hänen valitsemansa miehen kanssa, niin tällöin Irénen oli turha myöskään katsella ketään jota hänen itsensä sopi katsella. Ja kapteeni de Vigny oli juuri nyt miehistä viimeisin jonka hän halusi olevan lähellä tytärtään – kiittämätön mies kun oli. Edes kapteenin kohteliaasti sanelemat pahoittelun runot eivät saaneet kreivittären mieltä tyyntymään. Mutta nainen oli kyllä taitava, hämmästyttävällä tavalla, sillä hänen katseensa ilmaisi vain nuo monet, kärkäät tuntemukset silmien ympäryksillään. Iho kiristyi ja pingottui, ja sinisten silmien katse terävöittyi.

”Sepä ikävää”, pehmeästi puhuessaan rouva ei voinut olla tuntematta jälleen uutta pistosta itsessään – tyttärensä oli puhunut liikaa ja sopimattomia. Tytärtään uudestaan vilkaistessaan rouva tunsi itsessään jo uuden tuntemuksen, levottomuuden. Oppisisar tai ei, nuori nainen oli yhä hänen tyttärensä, mutta pelottavalla tavalla terävä. Suunnitelmansa, ne pienet ja hauraat, olivat tulleet murennetuiksi tyttären itsensä puolesta. Kapteenihan olisi voinut pyöriä ja hyöriä kreivittären tahdon mukaan, jos nainen olisi vain huomannut tasaisin väliajoin muisuttaa kuka hänen oli – ja kelle sukua.
”Ymmärrän toki velvoitteenne ja kiireenne, mutta uskon myös että Léon Von Gilles ymmärtää myös. Kenties valitsemanne upseerit ymmärtävät paremmin edistyksen, jota avokäteisesti perheeni tarjoaa”, hymy syveni, mutta kadotti pinnalteen pehmeän hellyyden. Kreivitär oli tottunut haluamaan juuri sen, mitä milloinkin halusi ja tarvitsi. Kieltäviin vastauksiin tottumattomana nainen oli valmis tekemään miltein mitä tahansa saadakseen ”hylkääjänsä” tuntemaan pistoksia sielussaan vielä nukkuessaankin. ”Emme suinkaan halua pidätellä teitä kiireiltänne sitten tämän enempää”, kreivitär jatkoi – nyt tylymmin ja tehden samalla selväksi sen, ettei kapteenilla ollut pienintäkään tilaisuutta perua puheitaan, tai saattaa itseään sen parempaan valoon. Kreivittären kanssa ei sopinut leikkiä tuolla tavoin.

Iréne huomasi pidättelevänsä hengitystään. Sydän oli varmasti jättänyt yhden lyönnin väliin äitinsä tuodessa esiin oman, tutun puolen itsestään jälleen esiin. Hänen äitinsä oli ahne, kyltymätön, ja kykenevä loukkaamaan jokaista tiellensä tulevaa ihmistä kasvoillaan mitä vilpittömin ilme. Tytär katsoi äitiään. Ensin hän kuvitteli muistojensa tulvivan mieleensä kuin ryöppy pesänsä menettäneitä ampiaisia, mutta kun ensimmäiset pistokset alkoivat tuntua toinen toistaan todellisimmilta hän tiesi, ettei suinkaan vain muistellut.

Hänen saapumisensa palatsiin oli virhe. Iréne oli kuvitellut itsensä järkeväksi venytettyään tapaamista noinkin pitkälle, mutta mikään ei kuitenkaan ollut muuttunut. Kreivitär von Bergen oli juuri saanut mittaamattoman aiheen skandaalin levittämiselle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Maa Syy 28, 2009 5:52 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Upseerin ilme ei näyttänyt värähtävänkään kreivittären pahoitellessa ilmeisen valheelliseen sävyyn sitä että Constant kyennyt toimimaan oppaana hänen tyttärelleen ja tuon uskonsisarelle. Tarkemmin katsova saattoi kuitenkin huomata miehen silmien siristyvän pienesti tuon kuunnellessä vanhemman von Bergenin naisen sanoja. Niihin sisältyvä vaivoin kätketty piilomerkitys ei jäänyt häneltä huomaamatta, ja hän ei todellakaan pitänyt kuulemastaan. Kaiken sen jälkeen, mitä kapteeni oli tehnyt naisen hyväksi, tuo kehtasi alkaa käyttämään tällaisia suoranaisia kiristyskeinoja? Tai oikeastaan oli kyse uhkailusta, sillä naisen äänensävy ei jättänyt epäselväksi sitä että minkäänlainen mielenmuutos ei tässä vaiheessa enää auttaisi.

Constant ei muistanut milloin viimeksi kukaan olisi loukannut häntä tällä tavoin, ja jos kreivitär von Bergen ei olisi ollut nainen, kapteeni ei olisi aikaillut vaatiessaan hyvitystä, miekoin taikka pistoolein. Valitettavasti tuo oli kuitenkin niin sanottua herkempää sukupuolta, ja kaiken lisäksi omasi varsin vaikutusvaltaisen sukulaisen, joten minkäänlainen kaksintaistelu ei tullut kysymykseenkään. Hyvitystä täytyisi hakea jotain toista kautta, ja vaikka mies ei itseään pitänytkään erityisen juonitteluun taipuvaisena, ei hän myöskään koskaan unohtanut kokemiaan loukkauksia.

Nämä synkät, raivonsekaiset ajatukset eivät luonnollisestikaan heijastuneet millään tavoin hänen kasvoiltaan, sen sijaan niillä pysyi miellyttävä hymy hänen sanoessaan: "Siispä minä poistun suorittamaan tehtäviäni. Näkemiin, arvon rouva. Arvon neidit." Constant nousi ylös, kumartaen hymyillen vuoron perään kullekkin naisista, aloittaen kreivittärestä. Irenen kohdalla hänen katseensa hakeutui tuon silmiin, osaaottavana. Hän ei kantanut kaunaa tyttärelle tuon äidin sanoista ja mahdollisista tulevista teoista huolimatta. Pikemminkin tunsi sääliä tuota kohtaan, sillä upseeri saattoi kävellä ulos tuolta, mutta nainen ei ikinä pääsisi karkuun sukuaan. Samalla hänelle myös valkeni ainakin yksi osasyy Irénen uravalintaan.

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Maa Syy 28, 2009 7:46 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kapteeni de Vignyn, kuin Myléne von Bergen olivat sinisten silmien luettavissa. Lienikö Irénen syytä kiittää siitä äitinsä parissa viettämien vuosien määrää, vai edesmenneeltä isältään perimänsä ihmisvainu, sillä nuorelle naiselle ei jäänyt pimentoon kaksikon tuliperäinen keskustelu. Järjestyksensä tietävät ja tuntevat sisuskalut puristuivat kasaan naisen kuunnellessa äitinsä sanoja, loukkauksia, jotka polttelivat kapteenin mieltä varmasti tuhat kertaa enemmän mitä hänen. Hengitys, jonka olisi kuullut kulkea pitkin henkitorvea unohti käymisliikkeensä Irénen mielen toistaessa äitinsä sanoja. Hän ei halunnut uskoa niitä todellisiksi.

Mutta sitä ne olivat: todellisia. Sen hänelle todisti läheltään nousevan miehen varjo. Siinä missä kreivitär katsoi tyytyväisesti sanojensa pureutumista miehen sielunpeilien taakse, Iréne koette viimeiseen asti välttää siristyneiden silmien katsetta. Rouvan mielestä oli selvää, ettei kapakkatappeluiden keskuudesta onnekkaasti ihmisten ilmoille päässeestä miehestä voinut olla hänelle enää mitään hyötyä. Hän olisi voinut ja kyennyt tarjoamaan kapteenille tämän unelman vaurautta ja kunniaa. Mutta tietentahtoen tarjouksesta kieltäytyvä kapteeni oli jo tilaisuutensa menettänyt.
Kreivittären, ja kapteenin välinen selkkaus oli kulkunut koko karuudessaan ohi sisar Ancelinen korvien. Hän ei ymmärtänyt kaikkea, mitä aatelisväki saattoi piilottaa sanojensa taakse. Hänhän oli vain talotorpparin tytär, eikä hänen mielensä kyennyt mukautumaan kohteliaan kielenkäytön peittämiin sanoihin, jotka todellisuudessa haavoittivat syvästi. Kadehtien totisen, ja vaivaantuneen tuntuisen naisen asemaa Iréne nosti katseensa varovasti äidistään lähtöään tekevään mieheen. Sulavasti tapojen mukaan kumartaen vuorotellen heistä jokaiselle kapteeni langetti katseensa viimeisenä hyvästeltävään oppisisareen.

Säälin ja pahoitteluiden täyttämä katse sai nuoren naisen ihon värisemään selkärangan tuntumassa. Ilman, että hän oli puhunut itsestään juuri mitään, kapteeni tuntui siitä huolimatta tuntevan ainakin osan nuoren naisen mielestä – paremmin kuin kumpainenkaan huoneen vaivaantuneessa ilmapiirissä istuvista naisista. Iréne ei kuitenkaan tiennyt olisiko hän halunnut miehen ymmärtävän edes sitä pientä osaa itsestään. Ruskeiden silmien säälivyys sai naisen kannattelemaan sinisten silmiensä katsessa kapteenissa vain tovin, sillä vahvuutensa oli haihtunut kireäksi käyneen ilmapiirin myötä. Kapteeni näki häpeän nousevan naisen silmiin, siinä missä mies kykeni tulkitsemaan pidäteltyjä ailahduksia surun ja kiukun puolelta. Sanoille mies ei saanut vastauksena muuta kuin hiljaisuuden. Nuori nainen laski katseensa häveten syliinsä. Tapaamisensa kapteeni de Vignyn kanssa oli löytänyt tiensä kiviseinästä, mutta kreivitär von Bergen oli tyytyväinen.

Miehen kääntäessä selkänsä naisväelle Iréne olisi toivonut voivansa nousta tuolista. Seurata askeleita, joiden ei tarvitsisi enää ikinä astua tuohon tilaan. Mutta sellaista hän ei tehnyt, sillä hänellä oli vain äitinsä elämässään. Ja kunnioituksensa oli kasvanut kiinni jopa hänen vereensä, jolloin hän ei saattanut jättää kreivitärtä. Ehkä hän tapaisi kapteenin vielä uudestaan. Jotenkin, ja jollain tavalla hän halusi pyytää anteeksi...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Kapteeni de Vigny



Liittynyt: 02 Hel 2008
Viestejä: 38

LähetäLähetetty: Tii Syy 29, 2009 12:34 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
((Tähän kohtaan voisikin sitten lopetella tältä erää. Tätä voisi vaikka jatkaa joskus lähtitulevaisuudessa jossain toisessa paikassa?))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger

Myléne von Bergen



Liittynyt: 15 Maa 2009
Viestejä: 62

LähetäLähetetty: Kes Syy 30, 2009 11:59 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
(Moikka, samainen ajatus kävi myös omassa mielessä. Tästä tuskin kannattaa enempää jatkaa. Eiköhän kapteenin mielenrauha ole tarpeeksi myllätty tässä pelipätkässä. Jonkunaisen jatkon rakentaminen kuulostaa myös hyvältä - joko Irénellä tai rouvalla itsellään. Rouva alkaa varmaan tästä lähin puhelemaan pienille korville ilkeitä juorujaan.

Jatkoa olisi todellakin aivan mahtavaa saada uusilla tapaamisilla, kenties laitan nuorikkoni Ancelinen kanssa asettumaan palatsin lähimaastoon, jahka hyvän idean kehittelen. Töki ihmeessä sitten jos/kun jatkoa ajatus houkuttelee.)