Post by Admin on Oct 19, 2013 2:09:31 GMT 2
LähetäLähetetty: Per Kes 29, 2007 9:47 Viestin aihe: Paviljongissa prinsessan kunniaksi - vanha foorumi Vastaa lainaamalla viestiä
Jackie
Jackie Devlin näytti paljon keskivertoa iloisemmalta pujotellessaan läpi hienoihin silkinhohtoisiin pukuihin ja säihkyviin jalokiviin sonnustautuneen aatelisjoukon. Hienosta puusta veistetty ja kukin ja kynttilöin somistettu paviljonki oli täynnä koreita ihmisiä vielä koreampine arvonimineen. Jackie tunsi itsensä taas pikkupojaksi. Olisihan hänen pitänyt arvata jo etukäteen, kuinka kaukaista ja ylhäistä väkeä vaivautui paikalle kaikkein mitättömimpiinkin juhliin, kun perimyskuviot olivat näin pahasti sekaisin. Mutta Jackie ei jostain syystä ollut tullut ajatelleeksi asiaa, ja oli siksi niin positiivisesti yllättynyt, ettei innostukseltaan tahtonut pystyä päättämään, ketä ylhäisten aatelisten nuorista vaimosta hän liehittelisi tänä iltana.
Kalliissa mutta yksinkertaisessa mustassa puvussaan ympäri paviljonkia kevyesti liitelevä mies oli taas siinä itselleen ja myös jollekin avioliitolle vaarallisessa mielentilassa, jossa hän ei halunnut tehdä mitään muuta kuin aiheuttaa kohua. Hän nyki ajatuksissaan hihansuitaan koristavaa kiiltävän sinimustaa pitsiä seisahtuessaan paviljongin laidalle tähystelläkseen aatelisjoukkiota. Ehkäpä tänä iltana paikalla olisi joku todella mielenkiintoinen persoona…vieraslistaa ei oltu laadittu kovinkaan tarkalla huolella, joten paikalle pääsi ilmestymään hovipiireille entuudestaan tuntemattomiakin kasvoja, jos vain ollenkaan sattui tuntemaan nimekkäitä vakiovieraita.
Prinsessa Rose ei ollut säästellyt missään yrittäessään näköjään näiden juhlien avulla vikitellä itselleen uusia tukijoita tyypilliseen naiselliseen tapaan. Jotkut eittämättä perustivat poliittiset mielipiteensä sille, kuka perillisistä oli näkyvillä eniten. Jackie kyllä päätteli, että suuri osa tästä väestä oli seurannut pikemminkin herkutteluhaluaan kuin prinsessan helmoja tullessaan paviljonkiin. Kesästä täytyi ottaa viimeinenkin pisara irti ennen kuin kylmä syystuuli pääsisi yllättämään.
//Aloitetaanpa uutta meininkiä tännekin, kun kukaan muu ei vielä paviljonkiin ole ehtinyt. Pahoittelen jo näin alkuun, että en ehdi usein kirjoittelemaan jatkoa tälle pelille, mutta tervetuloa liittymään Jackien seuraan, jos ette ole kovin kiireissänne vastauksien suhteen. Tietenkään en odota Jackien seuraan eksyviltäkään älytöntä ripeyttä...//
Tieron al'Marcon
Vieras
Tieron kulki juhlaväen keskudessa, nyökkäillen milloin kenellekin, näyttäen siltä, ettei juuri nyt ehtinyt jäämään keskustelemaan pidemmäksi aikaa. Ei sillä, että moniakaan olisi haluttanut pysäyttää nuorukaista, joka näytti kohteliaisuutensa takaa valmiilta nirhimään ensimmäisen häiritsijän.
Säihkeeseen ja kimmellykseen tuo ei muun juhlakansan tavoin ollut sortunut, vaan pukeutunut totuttuun tapaansa yksinkertaisen tyylikkäästi.
Tummanvihreän pellavapaidan hihansuita oli somistettu mustalla kirjailulla, joka lähempää tarkasteltuna muodosti eräänlaisen köynnöksen rantaan ympäri, vasemmassa hihassa aina kyynerpäähän asti. Saappaiden varsiin oli ilmaantunut tummanvihreät nyörit, ja mustat housut näyttivät perin koruttomilta silkin ja sametin keskuudessa.
Päästyään syrjemmälle Tieron pysähtyi ja antoi katseensa kiertää väkijoukkoa. Paikalle oli ilmaantunut monia tuntemattomia, sekä monia, joita hän tiesi vain maineelta. Prinsessan järjestämät juhlat tuppasivat olemaan asteen verran mukavampia kuin muut, mutta tämän hetken mielentilassaan, oltuaan neljän seinän sisällä turhankin pitkään, Tieron ei ollut aivan juhlatuulella. Juhlista ei voinut kieltäytyäkään, ja poisjääminen olisi saattanut herättää huomiota.
Vaikka, mikäli hilpeistä kasvoista mitään saattoi päätellä, kukaan tuskin olisi huomannut hänen poissaoloaan. Mitä pidemmälle ilta kuluisi, sitä vähemmän häneen kiinnitettäisiin huomiota ja loppuillasta olisi jo turvallista poistua paikalta ilman turhia uteluita.
Katse kiersi juhlaväkeä jonkin aikaa, löytämättä yhtään tutustumisen arvoista henkilöä. Useimmilla näytti olevan verrattain hauskaa, eikä hän ollut sillä tuulella, että olisi viitsinyt pilata muiden juhlatunnelman vinoilullaan. Illan venyessä asia saattaisi olla toinen, mutta vielä toistaiseksi Tieron oli tyytyväinen itsekseen oleiluun.
Jackie
Vaikka Tieronin mieliala ei ollut tällä hetkellä taipuvainen leikittelemään muiden ihmisten kustannuksella, Jackie oli tänä iltana enemmän kuin valmis herättämään huomiota sanailuillaan. Mitä väliä nyt muiden juhlatunnelmalla oli, kunhan hänellä itsellään oli käännerikas ilta! Jackien oudonsorttinen tapaaminen prinsessa Rosen kanssa aikaisemmin päivällä oli kai saanut hänet suhteellisen nenäkkäälle tuulelle; erityisesti sen vuoksi Jackie oli prinsessan määräämiin juhliin kulkeutunutkin, vaikka eihän hän koskaan illanvietoista kieltäytynyt. Varsinkaan, kun paikalle kertynyt väki oli sellaista kuin tänä iltana.
Korkeampiarvoiset aateliset saapuisivat paviljonkiin arvaten vasta kohtapuoliin. Ehkäpä Jackie saisi vielä myös uuden tilaisuuden vaihtaa painokkaita sanoja prinsessankin kanssa. Siksi hän päättikin, ettei ollut mitään syytä pitää kiirettä tämän illan naisseuran valinnassa. Jackie ei oikein uskonut, että aikainen lintu todellakin nappaisi madon. Kuka nyt edes madon haluaisikaan napata?
Jackie kohdisti katseensa tiettyyn kohtaan väkijoukkoa. Ehkä hän voisi hyvinkin viihdyttää itseään uusien, erikoislaatuisten tuttavuuksien seurassa. Mikä-lie-ruhtinas-nyt-olikaan Tieron al’Marcon. Aika eksoottinen nimi keskellä näitä tavanomaisia ja kaavoihin kangistuneita, kuluneita ja pilaantuneelta haiskahtavia hovipiirejä. Kuulemma tuon nuoren miehen seurassa muutamat sukkelasanaisetkin aateliset olivat joutuneet ahdistaviin tilanteisiin.
Oli melkoisen uskomatonta, ettei Jackie vielä ollut tyrkyttänyt itseään juttusille moisen ilmestyksen kanssa. Ei häntä nyt ainakaan häirinnyt miehen pinnan alla kytevä vihamielisyyden pilke, ei todellakaan. Jackie oli keskustellut sellaisien ihmisien kanssa, joiden asenneongelmille ei ihan heti löytynyt vertaista. Prinsessa Rosekin oli yksi noista arvaamattomista tapauksista. Niinpä Jackie heivasi viinilasinsa lähimmän pöydän laidalle ja seurasi arvon ruhtinasta syrjemmälle. Mies varmasti näki jo kaukaa, että häntä lähestyttiin.
Jos Tieron al’Marcon halusi säilyä ilman uteluita, nyt olisi paras aika liueta paikalta tai uppoutua intiiminnäköiseen keskusteluun jonkin neitosen kanssa. Ei sillä, että sekään olisi tapaamista estänyt, sillä Jackie harvoin vaivasi päätään sillä, että saattoi hyvinkin häiritä tai tuppautua toisten reviirille.
Tieron al'Marcon - Vieras
Tieron oli toki havainnut Jackie Devlinin suuntaavan samaa seinustan tapaista kohti, jonka eteen hän oli pysähtynyt, mutta oli ajatellut tuon suunnistavan jonkun aiemmin havaitsemansa neitosen jäljessä. Vasta huomatessaan Devlinin suuntaavan kulkunsa suoraan häntä kohti Tieron oli ymmärtänyt olevansa keikarin kohteena. Ei hän itseään syyttänyt huomiokykynsä pettämisestä; Jackie Devlinin kaltaisen henkilön tyyppisiä tytönheitukoita kulki ohitse lähes taukoamatta, mikä ei sinänsä ollut ihme; Jackie Devlinista kiertävien huhujen perusteella kuka tahansa paikalla olevista tytöistä ja naisista olisi ollut tämän tyyppisiä.
Ajatus paikan vaihtamisesta käväisi mielessä, mutta katsahdettuaan kerran ympärilleen Tieron tuli siihen tulokseen, ettei muualla olisi ollut lainkaan rauhallisempaa ja yksikään ohikulkijoista ei vaikuttanut siltä, että olisi maksanut vaivaa yrittää aloittaa oikeaakin keskustelua jostain. Muutama ohikulkeva aatelishupakko oli vilkuillut useampaankin otteeseen hänen suuntaansa, mutta yksikään ei ollut -Tieronin tyytyväisyydeksi- saanut kerättyä rohkeutta tulla sen lähemmäs. Uteliaita sai hätistellä myöhemminkin aivan tarpeeksi siinä vaihessa kun heillä ei ollut tarpeeksi selviä ajatuksia ymmärtää selviäkään loukkauksia.
Katse kääntyi jonnekin juhlaväen joukkoon, kohdistumatta sen suuremmin mihinkään. Tärkeintä olikin, että nuori Devlin ymmärtäisi kohdistaa keskustelutuulensa sittenkin niihin tytönheitukoihin. Ja, kuten Tieron vahvasti epäili, mikäli tuleva kreivi päättäisi liittyä seuraan, keskustelusta saattaisi tulla hyvinkin kiintoisa.
Prinsessa Rose
Prinsessa Rose oli todella nähnyt vaivaa tämän illan takia. Hänellä oli päällään yksi parhaimmista puvuistaan, heleän vaalenpunainen puku jonka etuosa oli kermanvalkoinen kultaisin kirjailluin. Puku oli yksinkertaisesti kaunis ja hiuksiin oli mennyt monta tuntia ennen kuin hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen.
Löysät kiharat ja muutamat letit olivat kauniisti nutturalla Rosen niskassa laskeutuen kuitenkin aistikkaasti hänen selkäänsä ja tuoden esiin prinsessan kauniin ihon värin ja ihon täydellisyyden.
Prinsessa onnitteli itseään valinnasta kun hän näki muiden aatellisnaisten katseet. Kateutta, murhanhimoa ja vielä enemmän kateutta johon oli sekoitettu aimo annos ihailua. Rose nyökkäili arvokkaasti paikalla olioille ja pysähtyi vaihtamaan muutaman sanan tärkeimpien ihmisten kanssa. Kyllä hän oli järjestänyt mahtavat juhlat, ja kyllä, hänellä oli ihana puku päällään, ja ei, hän ei ollut löytänyt itselleen miestä. Rose piti kohteliaan ilmeen kasvoillaan, hymyili ja nyökytteli. Hän kuunteli jokaisen hänelle puhujan asian, mutta todellisuudessa hänen ajatuksensa harhailivat jossain ihan muualla...
((Kyllä. Tiedän. Surkeaa ja lyhyttä, mutta minkäs voit.... Peliä ihmiset!))
Jackie
//Ei mitään lyhyttä. Me tykätään pitkästä!//
Jackie pisti huvittuneena merkille al’Marconin pälyilyn ympärilleen. Luotaantyöntävältä vaikuttava mysteeriaatelinen kuitenkin jäi niille sijoilleen, vaikka takuulla kirosikin tilannetta mielessään. Noh, Jackie ei koskaan ollut oppinut olemaan erityisen hienotunteinen tai huomioonottavainen, joten asia ei häntä häirinnyt. Jollakin alitajuisella tasolla häntä silti kalvoi epäilys, että oli työntämässä päätään ketun koloon. Valitettavasti sellaiset alitajuiset epäilykset laittoivat Jackien toimimaan tavallista aggressiivisemmin. Hyökkäys on paras puolustus, vai kuinka?
”Iltaa, arvon herra. Toivottavasti ette laita pahaksenne, että tunkeudun seuraanne, vaikka teillä arvatenkin on omia tarkoitusperiänne ajettavana tänä iltana,” Devlin totesi muodollisen kohteliaasti. Hän sävytti sanansa kuitenkin hemaisevalla hymyllä, joka kertoi, ettei hän todellakaan välittänyt pistikö al’Marcon hänen ilmaantumistaan pahakseen, ja että tahtoi todellakin puhua enemmän näistä herra al’Marconin tarkoitusperistä.
Toisin kuin monet aatelismiehet, joiden kanssa Jackie oli vaihtanut muutaman sanan tästä kyseisestä herrasta, Jackie ei hetkeäkään uskonut al’Marconin olevan jonkinlainen aatelisena esiintyvä pyrkyri. Vain todella tyhmä pyrkyri paljastaisi itsensä käyttäytymällä ja pukeutumalla väliin niin rahvaanomaisesti kuin al’Marcon kuuleman mukaan teki.
”On sangen harvinaista saada teidänkaltaisenne vierailija näin pysyvästi hoviin. Ellen ole väärin ymmärtänyt, ette aikaisemmin ole viettänyt täällä kuin yön, pari aina silloin tällöin? Pahoittelen suorasukaisuuttani, mutta en oikein pysty kuvittelemaan, että teidän yllättävän pitkäaikainen oleskelunne kaupungissamme vain sattumalta ajoittuisi hetkeen, jolloin valtakunnan poliittiset kuviot ovat niin sekaisin kuin ne ovat nyt.”
Jackien huomio valitettavasti herpaantui hetkeksi al’Marconista, eikä hän pystynyt seuraamaan miehen reaktioita tähän tungettelevaan uteliaisuuteen, sillä hänen katseensa kohdistui syrjäkarein ylidramaattisen sisääntulon tehneeseen prinsessaan. Näky siveli silmää, kieltämättä, mutta Jackie oli jo kokenut myös prinsessan lapsellisen pisteliäisyyden. Toisaalta, se oli tapahtunut käytävällä, jolla ainoana todistajana oli seissyt Rosen henkivartija. Täällä, omissa juhlissaan, nainen tuskin heittäytyisi julkisesti hankalaksi, joten Jackie saattaisikin ottaa revanssin neidon kanssa vielä tämän illan aikana, jos saisi siihen tilaisuuden.
Yhtäkkiä Jackie tuntui taas muistavan olevansa seurassa. Aivan, arvoisa mysteeriaatelinen oli sattunut jäämään tähän poliittiseen sekamelskaan aika yllättäen, eikä tämä kuitenkaan tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut hovin tarjoamista mahdollisuuksista pieniin romansseihin. Jackie kohdisti terävän mutta leikkimielisen katseen edessään seisovaan mieheen. ”Toivon, ettette pidä minua aivan liian röyhkeänä, jos sanon, ettei teidän ehkä kannata keskittää pyrkimyksiänne ainakaan arvon prinsessaan. Hänen avunsa alkavat ja loppuvat hänen ulkomuotoonsa”, Jackie vihjaisi matalalla äänellä ja naurahti.
Hän käänsi jälleen huomionsa toisaalle yrittäen vaivihkaa pyydystää prinsessan katsetta omallaan. ”Ulkomuoto voi olla tärkeä piirre naisessa, mutta voin vakuuttaa, että parempiakin vaihtoehtoja löytyy”, hän heitti ilmaan ehdotuksena. Sanoistaan huolimatta Jackie Devlin itse kyllä näytti kiinnittävän paljonkin huomiota prinsessa Roseen.
//Juuh, pahoittelen, nyt todellakin kesti kauan ennen kuin raahasin Jackien tänne. Kevään ylioppilaskandidaatit ei oo ainoita, joilla ei ole ollu elämää ollenkaan. Ihana it-oppikirja saattais ehkä olla vielä jossain määrin mielenkiintonen, ellei se olis ruotsiksi kirjotettu…//
Aranda - Vieras
Ei niinkään puheesorina tai musiikki, mutta paviljongista tulviva valo veti Arandaa puoleensa kuin lyhty yöperhosta. Hänen pukunsa oli syvän tummanpunaista samettia, jossa oli pitkät levenevät hihat ja mustat nyöritykset miehustassa. Kaula-aukko oli syvään uurrettu, ja hän oli jopa laittanut korsetin sen alle kohottamaan hänen muotonsa jokaisen silmän nähtäville. Hiukset olivat auki, tummat laineet rönsyilivät puoleenselkään ja valuivat vähän väliä peittämään osan hänen kasvoistaan.
Hän liikkui pehmeästi ja hänen askelissaan oli vihjailevaa aistillisuutta. Se johtui pääosin siitä, että hän oli avojaloin, tosin tuota seikkaa ei kukaan tässä väenpaljoudessa pannut merkille, olihan hän luonnostaankin hyvin pitkä ja hänen pukunsa ulottui maahan peittämään paljaat jalkaterät.
Hän oli saapunut metsästämään.
Hän pysähtyi ovelle ja varjo lankesi osittain hänen kasvoilleen. Hänen silmänsä kiilsivät ja hän puristi huulensa hetkeksi tiukasti yhteen. Tuo oli lähes vaistomainen keino saada ne luonnollisen punaisiksi ilman meikkiä, jota hänen kasvoillaan ei ollut ollenkaan. Hänen poskensa punersivat. Veri kohisi suonissa.
Hän astui sisään valoon. Se sokaisi hänet hetkeksi, mutta hän ei antanut sen häiritä, vaan asteli peremmälle saaden osakseen muutamia katseita - ihailevia sekä arvostelevia. Suurin osa huomiosta oli kuitenkin kiinnittynyt prinsessa Roseen, joka näytti säteilevän valoa. Kuin koko palviljongissa ei olisi ollutkaan yhtä ainoata lyhtyä, vaan kaikki kullanhohtoinen väräjävä kirkkaus olisi ollut lähtöisin prinsessasta. Aranda katsoi häneen hyväksyvästi. Tuossa toisessa oli selvästi enemmän asennetta kuin muissa täällä juhlivissa naisissa, vaikkakaan Aranda ei uskonut tuossa säteilyssä olevan mitään maagista. Osa siitä oli toki luontaista viehätysvoimaa, osa opittua ja osa johtui pelkästään arvoasemasta. Hän ei vaivannut päätään sellaisella. Hänen ajattelunsa oli siihen aivan liian maanläheistä, eivätkä sinnikkäimmätkään yritykset opettaa hänelle auktoriteetin kunnioittamista olleet purreet häneen. Hänen kunnioituksensa oli ansaittava, mutta ensivaikutelma, jonka prinsessa häneen teki, miellytti häntä. Prinsessaa tuskin kiinnostaisi jonkun puolihullun paronittaren kunnioitus, mutta hän ei vaivannut päätään silläkään.
Sen sijaan hän käänsi katseensa seinustalle, ja huomasi kaksi ihmistä, jotka hän oli molemmat tavannut aikaisemminkin. Toinen näistä oli se mies, jonka nimeä hän ei tiennyt mutta joka oli näyttänyt hänelle tien ulos linnasta sinä yönä, jolloin hän oli tuntenut tarvetta juosta kilpaa kuutamon kanssa. Ja toinen oli herra Devlin, joka oli tuskastuttavien jaarittelujen ja mutkien kautta neuvonut hänelle, missä linnan kyyhkyslakka sijaitsi.
Hetken mielijohteesta - kuten yleensäkin, aika moni asia hänen elämässään tapahtui intuition pohjalta pikemminkin kuin rationaalisen pohdinnan tuloksena - hän lähti kohti noita kahta miestä.
Prinsessa Rose
Rose puhui lähes kaikkien kanssa muutaman sanan. Hän uskoi hyvän vaikutelman luomiseen. Hänen veljensä eivät vaivaantuneet olemaan tekemisissä myös arvoasteikossa alhaisempien kanssa, mutta se oli Rosen mielestä suurin virhe, mitä kuninkaallinen nousukas saattoi tehdä.
Oli tärkeää antaa ihmisille tunne, että heidät oli huomattu ja heidän puheitaan oli kuunneltu. Ihmisille tuli tahtomattaan tunne, että tässä oli joku, joka todella välitti, joku jolla oli aikaa pienillekin ongelmille. Sopiva kuninkaallinen toisinsanoen.
Rose aikoi nousta valtaistuimelle. Piste. Se vaati töitä ja lisää töitä, se vaati taitoa kuunnella ja seurata oikeita polkuja, jotka lopulta tasaisivat tien valtaistuimelle ja kruunulle, joka painettaisiin hänen päähänsä. Rose oli valmis tekemään mitä vain, että saisi valtaistuimen pelastettua veljiltään, jotka vain viljelivät tuhoa ja vetäisivät valtakunnan ojasta allikkoon päästyään lopultakin valtaan. Molemmat heistä olivat samanlaisia. Hulttiopäisiä pässejä. Miehiä toisin sanoen.
Rose katsahti kiitollisesti hymyillen tarjoilijaan, joka toi hänelle hänen ja Tomaksen juomat.
Iso henkivartiakin oli ilmestynyt kaikessa hiljaisuudessa juhlintaan mukaan, moitetteettomasti puettuna ja hiukset sudittuna, mutta jostain kumman syystä henkivartian kasvoille oli kohonnut kivinen ilme ja silmät paloivat kuin helvetin pätsi raivosta. Tomas oli vihainen.
Rose päätti, että mies saisi tämän illan aikana ainoastaan vettä. Viina ja kiukustunut Tomas eivät olleet hyvä yhdistelmä.
Rose viittasi pääpalveliattaren luokseen ja puhui naisen kanssa lyhyesti ja kiitti lopulta naista kun tämä nyökkäsi hymyillen.
Naiset ymmärsivät toisiaan niin paljon paremmin kuin miehet. Rosen isä oli joskus sanonut, että Jumala oli tarvinut harjoituskappaleen luodessaan jotain niinkin kaunista kuin naisen. Rose oli hiljaa samaa mieltä isänsä kanssa.
Rose oli huomannut myös Jackien väkijoukossa ja kieltämättä hän oli hieman yllättynyt miehen lähes avoimesta tuijotuksesta, mutta ilmeisesti mies katsoi, että hänellä oli jonkin sorttinen kana kynittävänä prinsessan kanssa. Eihän se nyt ollut mitenkään soveliasta että prinsessa pamautteli mitä sattui noinkin suuri suisen miehen läsnäollessa. Prinsessa kuitenkin oli täällä juhlissa huomioimassa kaikki ja jopa tuo ylimmistö vaimojen iltojen huvikekin saisi hänen huomionsa, mutta vain hetkeksi, liika on aina liikaa, Rose kääntyi avoimesti katsomaan miestä ja kohotti lasiaan hänelle lähes ystävällinen hymy huulillaan, ennen kuin hänen huomionsa vaati jälleen joku aatellisista, jonkun pienen ongelman kanssa, johon Rose oli luonnollisesti pistämään koko huomionsa. Olivathan nämä hänen promotiojuhlansa. Mainostamista parhaimmillaan.
((Anteeksi kovin oletukseni, mutta jos laitoin jtn väärin niin luonnollisesti korjaan sen. Huomatkaa uhraukseni. Kaksitoista kiloinen koirani makaa toisen käteni päällä, joten kirjoittaminen on itsestään jo haaste. ))
Jackie
Prinsessa Rose näytti ihmeellisen sädehtivältä tänään. Jackien katse harhaili jälleen nuoreen prinsessaan, joka liiteli ympäriinsä miellyttämässä vieraitaan ja mahdollisia kannattajiaan. Ei Rosekaan suinkaan typerä ollut, vaikka joskus tämä Jackien näkemyksen mukaan jäikin veljiensa tallomaksi politiikassa.
Tytöllä kuitenkin kieltämättä oli taitoja, joita varsinkaan prinssi Frederikillä ei ollut, se näkyi kauas prinsessan luontevista juttutuokioista vieraidensa kanssa. Prinssi Frederik ei ikinä ottanut yleisöään tuolla tavoin.
Jackie kärkkyi tilaisuutta jättää keskustelu Tieronin kanssa sikseen, vaikka herra olisikin takuulla mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Devlinilläkin oli päämääränsä ajettavanaan hovissa, ja näiden päämäärien vuoksi hän ei voisi mitenkään jättää huomioimatta kuninkaallisiaan.
Valitettavasti kaapinovi Tomas oli jälleen prinsessan kintereillä. No, tämä tuskin tulisi häiritsemään Jackien illanviettoa prinsessan seurassa. Julkisella paikalla hän kuitenkin oli kreivin poika puhuttelemassa prinsessaa, ja Tomas pelkkä henkivartija, palvelija.
Nainen pelaa aina peliään. Rose ei ilmeisesti aikonut jakaa paljoa huomiostaan Jackielle, vaikkei tämä nyt ollut odottanut, että tyttö olisi syöksynyt suoraan häntä kohti kesken mainoskiertueensa.
Hän syventyi jälleen keskusteluunsa Tieron al'Marconin kanssa, mutta seurasi prinsessan liikkeitä. Jos kala uisi tarpeeksi lähelle verkko, Jackie pitäisi huolen siitä, että verkko olisi punottu tarpeeksi tiheäksi...Kallisarvoisia kaloja hän ei päästäisi pakoon.
//Tieron ei siis enää palaa joukkoomme vaan jäi inkvisition kynsiin, mutta entäpä Aranda? Hänestäkään ei ole kuulunut, joten uskoisin, että voimme olettaa olevamme taas kahden, rakas ruususeni...Joten pelaa sinä vaan, jos Aranda palaa niin tunkekoon joukkoon! Tervetuloa muutkin tänne paviljonkiin!!//
Vivien Ducarté
/Tuodaan Vivienkin tänne sitten /
Vivien Ducarté oli juuri saapunut ensimmäisiin juhliinsa von Cloverin palatsissa. Vieläpä vain pari päivää sen jälkeen kun hän oli ensimmäisen kerran astunut palatsin vaaleista porteista sisään, ihan kuin juhlat olisi järjestetty hänen saapumisensa kunniaksi.
Luonnonvaaleaan sileään silkkiin pukeutunut nuori nainen kuitenkin tutki tälläkin hetkellä katseellaan sitä henkilöä, jonka kunniaksi kauniisti koristetussa paviljongissa tosiasiassa juhlittiin. Prinsessa Rose von Clover oli kieltämättä erittäin kaunis nainen, ihanalla tavalla vielä persoonallisen näköinen –ellei se nyt sitten johtunut vain 19-vuotiaan tytön luonteesta, joka paistoi asenteikkaasta säteilystä hänen silmistään.
Vivien hymyili ottaessaan esille viuhkaansa, jota heilauttelematta sai aikaan miellyttävän tuulenvireen kasvoilleen. Häntä ärsyttivät häntäheikit, jotka pyörivät hänen ympärillään ja koettivat saada palatsin uudelta ilmestykseltä edes hieman huomiota osakseen. Vivien ei ollut kiinnostunut näiden kieltämättä rikkaiden ja komeiden aatelismiesten kosiskelusta. Hän oli tullut palatsiin mennäkseen naimisiin prinssin kanssa, joten pelkkä kreivittären arvonimi ei enää houkuttanut häntä.
Hän lausahti pari tarpeeksi piikikästä sanaa, jolloin viimeinenkin hännystelijä suvaitsi häipyä. Se ehkä oli kuitenkin virhe, sillä nyt hän vasta havaitsi, mitä muita vaaroja näissä juhlissa piilikään. Vivien manasi onneaan. Eiköhän Devlinin paskiaisen tietysti pitänyt olla täällä. Eiköhän se pian näkisi myös entisen kullannuppunsa, jonka viuhka liikkui yhtäkkiä huomattavasti nopeammin kuin hetki sitten.
Prinsessa Rose
Rose hymyili aatelliselle edessään ja siemaisi erinomaista laatukertaa olevaa valkoviiniään. Prinsessan posket punoittivat hieman viinin ja lämpimän kesäillan vaikutuksesta. Prinsessan nauru helisi lämpimässä illassa kun hän alkoi hieman rentoutua.
Suurin osa vieraista oli siirtynyt jo viinin vaikutuksesta hetki hetkeltä paremmalle juhla tuulelle. Prinsessa kaipasi hengähdys taukoa, ja heti kun aatellisen silmä välti siirtyi prinsessa hieman syrjempään hengähtämään.
Hän kutsui luokseen kamarineitonsa, joka antoi hänelle pienen kauniin viuhkan, joka oli kantajansa puvun teeman mukaisesti vaaleanpunainen, viuhkaan oli maalattu taidokkaasti itämaisella tyylillä kaunis fenix-lintu, joka tietyllä tavalla, sopi prinsessan puvun taidokkaaseen kirjailuun.
Rose luopui ilomielin viinipikaristaan ja rupesi löyhyttelemään kasvojaan viuhkalla hitaaseen tahtiin ja samalla hän katsasti juhlien vieraat ja mahdolliset viholliset, joita välttää ja liittolaiset, joille leperrellä ja tarjota lisää viiniä.
Prinsessa Rose etsi katsellaan soittoniekkojen johtajan ja nyökkäsi miehelle merkiksi, että musiikki voisi muuttua leppoisasta seurustelumusiikista kansan suosiossa oleviin kappaleisiin. Prinsessa oli pistänyt paljon peliin, että vieraat viihtyisivät ja levittäisivät sanaa prinsessan juhlista.
Rose viittasi palveliattarensa lähemmäs ja puhui naiselle hiljaisella äänellä. Palveliatar taivutti päätään ymmärtämisen merkiksi ja niiasi syvään prinsessalle ennen kuin riensi täyttämään tämän käskyä.
Kevyt ruokailu kuului osana näihin juhliin. Prinsessa oli käyttänyt paljon aikaa keskustellessaan pääkokin kanssa, eli toisin sanoen, kokki ei ollut pitänyt ajatuksesta, että hänen valtaansa keittiössä puututtaisiin niinkin radikaalilla tavalla kuin Rose oli tehnyt ja Rose ei ollut pitänyt ajatuksesta, että hänen käskyvaltaansa epäiltiin. Hän oli kuitenkin saanut tahtonsa läpi, ja vierailioille tarjottiin pientä naposteltavaa, nämä eivät olleet mitkään mässäysjuhlat, kuten Frederikin järjestämät ”juhlat” yleensä olivat. Frederik sortui aina liiottelemaan. Pässi.
Prinsessa tahtoi ihmisten keskittyvän toisiinsa ja luonnollisesti, häneen.
Prinsessa oli kyllä pistänyt merkille häneen luodut ihastelevat katseet ja varsinkin häntä huvitti suuresti Jackien kiinnostus häntä kohtaan. Hän oli olettanut miehen olevan viimeinen, joka katselisi prinsessaa sillä silmällä, mutta ilmeisesti hänkin saattoi erehtyä, harvoin, mutta kuitenkin. Myös eräät vaikutusvaltaiset miehet katselivat ahnaasti prinsessan olemusta, mutta Tomas oli liian ahnaita miehiä varten. Tomakselta löytyi yllättävän monta tapaa ilmoittaa liian innokkaille liehitteliöille, miten monta sävyä tuskassa oli ja kuinka monta sävyä Tomas osasi aiheuttaa halutessaan. Rose piti sitten kamalasti Tomaksesta näinä hetkinä.
”Kuinka teidän armonne voi tänä ihastuttavana iltana?” Kysyjänä oli hovin vanha lemmikki paroni Drawn, joka oli ollut prinsessan isän hyvä ystävä aikoinaan. Mies oli edelleen osa hovia ja Rose piti miehestä aidosti. Tässä vanhassa hopeahapsessa oli aitoa rehellisyyttä ja lämpöä, mikä puuttui niin monesta hovin julkimosta. ”Kiitos kysymästä paroni, erittäin hyvin”, prinsessa soi vanhukselle ihastuttavan hymyn. ”Kuinka te voitte tänä iltana ja mitä pidätte juhlista?” Prinsessa kysyi uteliaana ja löyhytti viuhkallaan musiikin tahtiin.
((Olen täällä armaani.))
Jackie
Jackie totesi prinsessan sentään huomioineen hänet, sillä seurasi kyllä tämän jokaista liikettä, vaikkei enää suoranaisesti tuijottanutkaan tämän perään. Kun prinsessa ei kerran suostunut kiinnittämään huomiotaan tuon enempää herra Devliniin, voisi hän käyttää tämänkin ajan hyödykseen muiden viininhuurtamien juhlijoiden seurassa.
Jackie oikaisi hieman takinliepeitään ja katseli ympärilleen selostaessaan Tieron al'Marconille, kuinka loputon määrä nuoria naimaikäisiä neitosia tuotiin joka vuosi palatsiin pyörimään juuri tällaisiin pirskeisiin, jotta vetäisivät puoleensa oikeanlaista miesseuraa. Keskustelunaiheet al'Marconin kanssa loppuisivat pian, ja Jackie silmäili ympärilleen löytääkseen seuraavan kohteensa.
Eikä sen kohteen löytäminen ollut vaikeaa. Jack Devlin tunsi itsensä äkillisesti huomattavan paljon energisemmäksi ja iloisemmaksi kuin hetki sitten.
Vivien Ducarté. Nuoruuden tyttöystävä, joka oli mitä ilmeisimmin lähetetty palatsiin, mitä ilmeisimmin juuri naitettavaksi jollekin nuorenhuiskealle upporikkaalle aatelismiehelle. Jackien silmät loistivat, ja hän alkoi samoin tein hankkiutua tämänhetkisestä juttukumppanistaan eroon.
"Oli erittäin hauska tutustua teihin, herra al'Marcon. Toivottavasti tapaamme pikimmiten uudelleen. Valitettavasti en enää ehdi rupatella enempää, näen tuolla nuoruuden ystävättäreni, johon en ole ollut yhteydessä useampaan vuoteen."
Pari kohteliaisuutta vielä, ja hän pääsisi ottamaan selvää, mitä vanhan ärtsykän markiisin tytär piti hovielämästä. Vivienin tuntien neito sopeutuisi palatsiin paremmin kuin hyvin. Muutamat yhteiset piirteet Jack Devlinissä ja Vivien Ducartéssa saivat aikaan sen, etteivät nuo kaksi olleet niinkään eri maailmoista kuin aluksi saattoi kuvitella.
Vivien Ducarté
Vivien havaitsi lähestyvän hyökkäyksen. Hän ei voisi torjua sitä liehyttelemällä viuhkaansa, mutta hän aikoi pitää sen esillä vaikka vain sitä tarkoitusta varten, että voisi tarpeen vaatiessa tökätä sillä Jack Devliniä silmään.
Jostain syystä Vivieniä kuitenkin hymyilytti nähdessään Jackien yli-ilahtuneet kasvot. Hymyn hän peitti viuhkallaan, mutta silmät varmasti paljastivat ilmeen tytön kasvoilla. Jackie huvitti häntä, kaikesta huolimatta. Jackie oli huvittanut häntä jo muutama vuosi takaperin, Vivienin ollessa vasta 14-vuotias sisäoppilaitokseen sullottu kauhukakara.
Mutta silloin Vivien oli onneksi tullut järkiinsä, isänsä avustuksella tosin –ja päässyt samalla ulos tyttökoulusta, jota vihasi. Se oli ollut kaikin puolin siis hyvä kauppa vanhemman sukupolven kanssa, vaikka Vivien ei vapaaehtoisesti olisi lopettanutkaan yhteydenpitoaan Jackieen. Vivien Ducarté ei ehkä itse olisi hoksannut, mitä Jackien seurassa niin tiiviisti liikkuminen aiheutti hänen maineelleen. Nuori viehättävä nainen ja aatelisarvoaan odotteleva nuori mies…juoruja ei olisi voinut pysäyttää, kun ne kerran olisivat liikkeelle päässeet. Siinä tapauksessa markiisin tyttären olisi nyt turha miettiä avioliittoa prinssin kanssa.
Ei hän tässä keskellä juhlia voisi kyllä kiukuttelemaankaan ryhtyä, joten olisi paras pysyä kohteliaan ja tyynen näköisenä, ja koettaa samoin tein hillitä Jackien käyttäytymistä. Vivien arvasi, että Jackien puolesta he voisivat vaikka yhtyä mahtavaan karhunhalaukseen tässä kaikkien juhlijoiden silmien edessä. Sitä Vivien ei aikonut sallia.
Prinsessa Rose
Palvelustyttö niiasi syvään Vivienille: ”Anteeksi neiti, mutta prinsessa Rose haluaa keskustella kanssanne.” Palvelustyttö näytti nöyrää ja palvelusaltista ilmettä parhaimmillaan.
Rose oli varsin tietoinen, että Frederikille oli suunnitteilla avioliitto kauniin, nuoren markiisin Ducartéen tyttären kanssa. Rose oli valmis sekoittamaan pakkaa. Tämä ei tiennyt hyvää jos Frederik saisi kauniin ja älykkään naisen puolelleen. Se tietäisi luonnollisesti pahaa Roselle eikä hän aikonut sallia sitä ilman taistelua.
Rose oli kyllä kuullut pikkulintujen laulua nuoren markiisin tyttären luonteesta ja oli, ällistyttävää kyllä, mieltynyt nuoren naisen luonteeseen, tai siihen mitä siitä puhuttiin. Hän oli halukas ottamaan selvää nuoren naisen kannoista asioihin ja parhaassa tapauksessa liittämään nuoren naisen piireihinsä, sillä tuo nuori nainen oli osittain saanut kätensä kiedottua Frederikin pallien ympärille ja mikä sopikaan paremmin Roselle?!
Rose huokaisi syvään ja sivusilmällä seurasi Vivienin reaktiota palvelustytön pyyntöön ja Jackien ilmettä myös. Kuinka tärkeä tuo nainen oli miehelle ja minkä reaktion naisen huomion varastaminen miehen nenän edestä toisi. Mielenkiintoista. Rose ajatteli.
((ADMININ LISÄYS:
Pelivuorot: Rose, Jackie, Vivien
Seuraavana vuorossa Jackie))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Kes Elo 15, 2007 9:48 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rose osasi tosiaankin viihdyttää yleisöään parhaalla mahdollisella tavalla. Pöydänantimia oli runsaasti ja ne olivat itsessään pieniä taideteoksia, kuin kukkasia. Hetkinen, nehän olivat kukkia tai ainakin suurin osa näytti olevan jotain, joka sopi hyvin ruoaksi kaniineille. Koko kansan riehakas tanssimusiikki oli kerrassaan viehättävä valinta, riskialtis kenties, mutta kuvasti hyvin Rosea ja tämän luonnetta. Se nainen oli peloton. Toisaalta osa aatelisista hakeutui varmasti rahvaanomaisiin huvituksiin saadakseen jännitystä elämäänsä.
Frederik kulki tyynesti juhlijoiden joukossa. Hän sai liikkua rauhassa, sillä kovinkaan moni ei kiinnittänyt huomiota mieheen, joka sulautui pelottavan hyvin palvelijoiden joukkoon. Frederik oli nimittäin pukeutunut hyvin epävirallisesti. Hänellä ei ollut päällystakkia vaan valkoinen paita ja ylellinen sininen silkkiliivi, johon ompelijatar ei ollut hennonut kirjailla ensimmäistäkään pistoa. Housut jatkoivat samaa kallista linjaa. Tämä oli syy siihen, miksi äpäräprinssi sai kuunnella rauhassa keskustelunpätkiä ja haistella yleistä ilmapiiriä. Se, että Frederikiä ei ollut kutsuttu, ei häirinnyt prinssiä pätkän vertaa. Hän nautti kuokkimisesta sekä sisarensa shokeraamisesta niin paljon, että odotti huvittuneena kuulevansa Rosen saarnan, niin, tietysti vasta juhlien päätyttyä.
Frederik hymähti ajatukselle joutua pikkusisarensa sättimäksi, joka juuri parahiksi sattui hänen näkökenttänsä reunamille. Kaunis, oli ensimmäinen ajatus, joka pälkähti prinssin päähän, sillä sitähän tuo unelmien prinsessa todella oli. Hän päätti kuitenkin siirtää Rosen tervehtimisen ajankohtaa hieman tuonnemmaksi, sillä asetelma, joka avautui hänen edessään, oli sangen mielenkiintoinen. Jackie Devlin, vilkuili hävyttömän ilahtuneen oloisena neiti Vivien Ducartéa, jonka piti huhujen mukaan olla hänen mielitiettynsä. Myös Rose oli Frederikin makuun liian kiinnostunut Vivienistä, jotta hän voisi antaa asian olla ihan noin vain.
”No, ainakaan en ilmaantunut paikalle turhan takia”, Frederik mumisi itsekseen nojaten nuoren tuomen runkoa vasten. Rose haluaisi kääntää neiti Ducartén häntä vastaan. Se asia oli varma. Devlin puolestaan saattaisi hyvinkin ryhtyä prinsessan kätyriksi sille päälle sattuessaan, mutta mitä helvettiä tämä tahtoi hänen naisestaan ja mitä Vivien näki tuossa röyhkeässä naistenmiehessä? Frederikin ajatukset poukkoilivat rauhattomina sinne tänne. Miksi hän oli edes huolissaan näistä asioista? Hän puhahti ja kääntyi lähteäkseen, mutta uteliaisuus pakotti hänet pysymään paikallaan.
((Voi, voi, eihän juhlat ole juhlat ilman Reetua. No, mutta Jackie voi jatkaa ilonpitoa eteenpäin!))
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Prinsessa Rose
Liittynyt: 19 Hei 2007
Viestejä: 11
LähetäLähetetty: Kes Hei 16, 2008 5:17 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rose hymyili kauniisti Vivienille, joka lähestyi häntä kysyvä katse silmissään. Naisen niiatessa soveliaalla tavalla, muttei liioittelevan, nyökäytti Rose päätään kauniille neidolle hyväksyvästi. Hän osasi arvostaa toisen rehellistä lähestymistä.
Kaikista eniten Rose vihasi mielistelijöitä ja aattellisia, jotka syystä tai toisesta katsoivat olevansa nuoren prinsessan yläpuolella. Mikään ei kiehauttanut nuoren prinsessan tunteita varmemmin.
Rose oli kyllä huomannut velipuolensa lorvivan juhlajoukon sivustalla, ei niin juhlallisissa vaatteissa, mutta tällä kertaa hänen rakas veljensä oli väärässä. Rose tahtoi, että Frederic näkisi tämän. Ei hän ei tahtonut, hän vaati. Jos tuo onnenonkia ei olisi ominpäin osannut tulla työntämään pitkää, uteliasta nenäänsä Rosen juhliin niin hänenhän olisi ollut pakko raahata veljensä paikalla.
Rose leyhytti viuhkaansa löyhästi ja etsi katseellaan joukosta Francista. Hänen veljensä vuoro olisi myös loistaa tänään siskonsa rinnalla. Perhekeskeisyys kunniaan. Rose viitasi itselleen viinilasin tarjoilialta ja siemaisi lasistaan ja nauroi heleästi vanhan herran kohteliaalle vitsille. Hän nautti suunnattomasti tilaisuudestaan loistaa. Sitten prinsessa pyysi anteeksi ja keskittyi keskustelemaan Vivienin kanssa. Pian naiset uppotuivat keskusteluunsa ja heleä nauru kaikui kesäisessä illassa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tor Tou 21, 2009 8:03 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Se oli pieni, mutta yllättävä mustasukkaisuuden pistos, joka yllätti Frederikin sillä hetkellä kun Vivien ja Rosie nauroivat kepeästi naisille ominaisen kuplivaa naurua. Hän ei pitänyt siitä tavasta, jolla hänen pikkusiskonsa vei jotain hänen omaansa. Ei…ei… Vivien ei ollut Frederik oma. He eivät olleet naimisissa, eivät edes kihloissa, eikä heillä ollut oikeastaan edes minkäänlaista suhdetta keskenään. Frederik ei edes halunnut tuota naista, joskin hän arvosti naisen säädyllisen haastavaa tapaa kohdata hänet, eikä ulkomuotoakaan voinut pitää minään muuna kuin sellaisena, jossa miehen silmä lepäsi. Silti nuorukainen myönsi olevansa mustasukkainen, vaikkakin hyvin nihkeästi.
Lisäksi häntä ärsytti seurata Devliniä, joka kiersi naisia kuin hyeena haaskaa, mutta miksi? Sitä Frederik ei tiennyt… vielä.
Rosen ja Vivienin kohtaaminen tuntui kuitenkin vääjäämättömältä. Hetkeä olisi voinut kenties voinut viivyttää, mutta se olisi tapahtunut kuitenkin, vaikka mieluummin Frederik omin ehdoin kuin Rosien. Oli hyvin harmillista, ettei hän ollut kuulomatkan etäisyydellä, mutta asiaa ei voinut juurikaan auttaa. Nuorukainen vilkaisi vielä mietteliäänä naisia ja Devliniä jättäen tarkkailupaikkansa ja kiertäen vasemmalle tarkkaillen nyt ympäristöään kiinnostuneempana. Ehkä hän voisi sittenkin tehdä jotain omaehtoisesti. Äpäräprinssi virnisti pojanviikarin ilkikurisuudella väisti Francisin vaeltavan katseen astumalla pitkänhuiskean nuorukaisen ja tämän ystäväpiirin varjoon.
Pieni ja harmiton, joskin Rosieta suunnattomasti ärsyttävä kepponen oli putkahtanut prinssin mielenperukoilta. Se oli jäänne niistä ajoista kun hän oli kielloista huolimatta touhunnut äitinsä tilan tallimestarin poikien kanssa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan itse olisi laittamassa takiaista satulahuovan alle vaan toimisi lähinnä vain viattomana vihjeenantajana, tai pikemminkin vihjeenantajan toimeksiantajana. Jackie Devlin voisi olla kaiken pahan alku ja juuri.
(seuraavaksi: nerokas, toistaiseksi kehittelemätön jäynä!)
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Prinsessa Rose
Liittynyt: 19 Hei 2007
Viestejä: 11
LähetäLähetetty: Sun Lok 11, 2009 6:11 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
((Jatketaanko vielä kahdestaan vai...?))
Jackie
Jackie Devlin näytti paljon keskivertoa iloisemmalta pujotellessaan läpi hienoihin silkinhohtoisiin pukuihin ja säihkyviin jalokiviin sonnustautuneen aatelisjoukon. Hienosta puusta veistetty ja kukin ja kynttilöin somistettu paviljonki oli täynnä koreita ihmisiä vielä koreampine arvonimineen. Jackie tunsi itsensä taas pikkupojaksi. Olisihan hänen pitänyt arvata jo etukäteen, kuinka kaukaista ja ylhäistä väkeä vaivautui paikalle kaikkein mitättömimpiinkin juhliin, kun perimyskuviot olivat näin pahasti sekaisin. Mutta Jackie ei jostain syystä ollut tullut ajatelleeksi asiaa, ja oli siksi niin positiivisesti yllättynyt, ettei innostukseltaan tahtonut pystyä päättämään, ketä ylhäisten aatelisten nuorista vaimosta hän liehittelisi tänä iltana.
Kalliissa mutta yksinkertaisessa mustassa puvussaan ympäri paviljonkia kevyesti liitelevä mies oli taas siinä itselleen ja myös jollekin avioliitolle vaarallisessa mielentilassa, jossa hän ei halunnut tehdä mitään muuta kuin aiheuttaa kohua. Hän nyki ajatuksissaan hihansuitaan koristavaa kiiltävän sinimustaa pitsiä seisahtuessaan paviljongin laidalle tähystelläkseen aatelisjoukkiota. Ehkäpä tänä iltana paikalla olisi joku todella mielenkiintoinen persoona…vieraslistaa ei oltu laadittu kovinkaan tarkalla huolella, joten paikalle pääsi ilmestymään hovipiireille entuudestaan tuntemattomiakin kasvoja, jos vain ollenkaan sattui tuntemaan nimekkäitä vakiovieraita.
Prinsessa Rose ei ollut säästellyt missään yrittäessään näköjään näiden juhlien avulla vikitellä itselleen uusia tukijoita tyypilliseen naiselliseen tapaan. Jotkut eittämättä perustivat poliittiset mielipiteensä sille, kuka perillisistä oli näkyvillä eniten. Jackie kyllä päätteli, että suuri osa tästä väestä oli seurannut pikemminkin herkutteluhaluaan kuin prinsessan helmoja tullessaan paviljonkiin. Kesästä täytyi ottaa viimeinenkin pisara irti ennen kuin kylmä syystuuli pääsisi yllättämään.
//Aloitetaanpa uutta meininkiä tännekin, kun kukaan muu ei vielä paviljonkiin ole ehtinyt. Pahoittelen jo näin alkuun, että en ehdi usein kirjoittelemaan jatkoa tälle pelille, mutta tervetuloa liittymään Jackien seuraan, jos ette ole kovin kiireissänne vastauksien suhteen. Tietenkään en odota Jackien seuraan eksyviltäkään älytöntä ripeyttä...//
Tieron al'Marcon
Vieras
Tieron kulki juhlaväen keskudessa, nyökkäillen milloin kenellekin, näyttäen siltä, ettei juuri nyt ehtinyt jäämään keskustelemaan pidemmäksi aikaa. Ei sillä, että moniakaan olisi haluttanut pysäyttää nuorukaista, joka näytti kohteliaisuutensa takaa valmiilta nirhimään ensimmäisen häiritsijän.
Säihkeeseen ja kimmellykseen tuo ei muun juhlakansan tavoin ollut sortunut, vaan pukeutunut totuttuun tapaansa yksinkertaisen tyylikkäästi.
Tummanvihreän pellavapaidan hihansuita oli somistettu mustalla kirjailulla, joka lähempää tarkasteltuna muodosti eräänlaisen köynnöksen rantaan ympäri, vasemmassa hihassa aina kyynerpäähän asti. Saappaiden varsiin oli ilmaantunut tummanvihreät nyörit, ja mustat housut näyttivät perin koruttomilta silkin ja sametin keskuudessa.
Päästyään syrjemmälle Tieron pysähtyi ja antoi katseensa kiertää väkijoukkoa. Paikalle oli ilmaantunut monia tuntemattomia, sekä monia, joita hän tiesi vain maineelta. Prinsessan järjestämät juhlat tuppasivat olemaan asteen verran mukavampia kuin muut, mutta tämän hetken mielentilassaan, oltuaan neljän seinän sisällä turhankin pitkään, Tieron ei ollut aivan juhlatuulella. Juhlista ei voinut kieltäytyäkään, ja poisjääminen olisi saattanut herättää huomiota.
Vaikka, mikäli hilpeistä kasvoista mitään saattoi päätellä, kukaan tuskin olisi huomannut hänen poissaoloaan. Mitä pidemmälle ilta kuluisi, sitä vähemmän häneen kiinnitettäisiin huomiota ja loppuillasta olisi jo turvallista poistua paikalta ilman turhia uteluita.
Katse kiersi juhlaväkeä jonkin aikaa, löytämättä yhtään tutustumisen arvoista henkilöä. Useimmilla näytti olevan verrattain hauskaa, eikä hän ollut sillä tuulella, että olisi viitsinyt pilata muiden juhlatunnelman vinoilullaan. Illan venyessä asia saattaisi olla toinen, mutta vielä toistaiseksi Tieron oli tyytyväinen itsekseen oleiluun.
Jackie
Vaikka Tieronin mieliala ei ollut tällä hetkellä taipuvainen leikittelemään muiden ihmisten kustannuksella, Jackie oli tänä iltana enemmän kuin valmis herättämään huomiota sanailuillaan. Mitä väliä nyt muiden juhlatunnelmalla oli, kunhan hänellä itsellään oli käännerikas ilta! Jackien oudonsorttinen tapaaminen prinsessa Rosen kanssa aikaisemmin päivällä oli kai saanut hänet suhteellisen nenäkkäälle tuulelle; erityisesti sen vuoksi Jackie oli prinsessan määräämiin juhliin kulkeutunutkin, vaikka eihän hän koskaan illanvietoista kieltäytynyt. Varsinkaan, kun paikalle kertynyt väki oli sellaista kuin tänä iltana.
Korkeampiarvoiset aateliset saapuisivat paviljonkiin arvaten vasta kohtapuoliin. Ehkäpä Jackie saisi vielä myös uuden tilaisuuden vaihtaa painokkaita sanoja prinsessankin kanssa. Siksi hän päättikin, ettei ollut mitään syytä pitää kiirettä tämän illan naisseuran valinnassa. Jackie ei oikein uskonut, että aikainen lintu todellakin nappaisi madon. Kuka nyt edes madon haluaisikaan napata?
Jackie kohdisti katseensa tiettyyn kohtaan väkijoukkoa. Ehkä hän voisi hyvinkin viihdyttää itseään uusien, erikoislaatuisten tuttavuuksien seurassa. Mikä-lie-ruhtinas-nyt-olikaan Tieron al’Marcon. Aika eksoottinen nimi keskellä näitä tavanomaisia ja kaavoihin kangistuneita, kuluneita ja pilaantuneelta haiskahtavia hovipiirejä. Kuulemma tuon nuoren miehen seurassa muutamat sukkelasanaisetkin aateliset olivat joutuneet ahdistaviin tilanteisiin.
Oli melkoisen uskomatonta, ettei Jackie vielä ollut tyrkyttänyt itseään juttusille moisen ilmestyksen kanssa. Ei häntä nyt ainakaan häirinnyt miehen pinnan alla kytevä vihamielisyyden pilke, ei todellakaan. Jackie oli keskustellut sellaisien ihmisien kanssa, joiden asenneongelmille ei ihan heti löytynyt vertaista. Prinsessa Rosekin oli yksi noista arvaamattomista tapauksista. Niinpä Jackie heivasi viinilasinsa lähimmän pöydän laidalle ja seurasi arvon ruhtinasta syrjemmälle. Mies varmasti näki jo kaukaa, että häntä lähestyttiin.
Jos Tieron al’Marcon halusi säilyä ilman uteluita, nyt olisi paras aika liueta paikalta tai uppoutua intiiminnäköiseen keskusteluun jonkin neitosen kanssa. Ei sillä, että sekään olisi tapaamista estänyt, sillä Jackie harvoin vaivasi päätään sillä, että saattoi hyvinkin häiritä tai tuppautua toisten reviirille.
Tieron al'Marcon - Vieras
Tieron oli toki havainnut Jackie Devlinin suuntaavan samaa seinustan tapaista kohti, jonka eteen hän oli pysähtynyt, mutta oli ajatellut tuon suunnistavan jonkun aiemmin havaitsemansa neitosen jäljessä. Vasta huomatessaan Devlinin suuntaavan kulkunsa suoraan häntä kohti Tieron oli ymmärtänyt olevansa keikarin kohteena. Ei hän itseään syyttänyt huomiokykynsä pettämisestä; Jackie Devlinin kaltaisen henkilön tyyppisiä tytönheitukoita kulki ohitse lähes taukoamatta, mikä ei sinänsä ollut ihme; Jackie Devlinista kiertävien huhujen perusteella kuka tahansa paikalla olevista tytöistä ja naisista olisi ollut tämän tyyppisiä.
Ajatus paikan vaihtamisesta käväisi mielessä, mutta katsahdettuaan kerran ympärilleen Tieron tuli siihen tulokseen, ettei muualla olisi ollut lainkaan rauhallisempaa ja yksikään ohikulkijoista ei vaikuttanut siltä, että olisi maksanut vaivaa yrittää aloittaa oikeaakin keskustelua jostain. Muutama ohikulkeva aatelishupakko oli vilkuillut useampaankin otteeseen hänen suuntaansa, mutta yksikään ei ollut -Tieronin tyytyväisyydeksi- saanut kerättyä rohkeutta tulla sen lähemmäs. Uteliaita sai hätistellä myöhemminkin aivan tarpeeksi siinä vaihessa kun heillä ei ollut tarpeeksi selviä ajatuksia ymmärtää selviäkään loukkauksia.
Katse kääntyi jonnekin juhlaväen joukkoon, kohdistumatta sen suuremmin mihinkään. Tärkeintä olikin, että nuori Devlin ymmärtäisi kohdistaa keskustelutuulensa sittenkin niihin tytönheitukoihin. Ja, kuten Tieron vahvasti epäili, mikäli tuleva kreivi päättäisi liittyä seuraan, keskustelusta saattaisi tulla hyvinkin kiintoisa.
Prinsessa Rose
Prinsessa Rose oli todella nähnyt vaivaa tämän illan takia. Hänellä oli päällään yksi parhaimmista puvuistaan, heleän vaalenpunainen puku jonka etuosa oli kermanvalkoinen kultaisin kirjailluin. Puku oli yksinkertaisesti kaunis ja hiuksiin oli mennyt monta tuntia ennen kuin hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen.
Löysät kiharat ja muutamat letit olivat kauniisti nutturalla Rosen niskassa laskeutuen kuitenkin aistikkaasti hänen selkäänsä ja tuoden esiin prinsessan kauniin ihon värin ja ihon täydellisyyden.
Prinsessa onnitteli itseään valinnasta kun hän näki muiden aatellisnaisten katseet. Kateutta, murhanhimoa ja vielä enemmän kateutta johon oli sekoitettu aimo annos ihailua. Rose nyökkäili arvokkaasti paikalla olioille ja pysähtyi vaihtamaan muutaman sanan tärkeimpien ihmisten kanssa. Kyllä hän oli järjestänyt mahtavat juhlat, ja kyllä, hänellä oli ihana puku päällään, ja ei, hän ei ollut löytänyt itselleen miestä. Rose piti kohteliaan ilmeen kasvoillaan, hymyili ja nyökytteli. Hän kuunteli jokaisen hänelle puhujan asian, mutta todellisuudessa hänen ajatuksensa harhailivat jossain ihan muualla...
((Kyllä. Tiedän. Surkeaa ja lyhyttä, mutta minkäs voit.... Peliä ihmiset!))
Jackie
//Ei mitään lyhyttä. Me tykätään pitkästä!//
Jackie pisti huvittuneena merkille al’Marconin pälyilyn ympärilleen. Luotaantyöntävältä vaikuttava mysteeriaatelinen kuitenkin jäi niille sijoilleen, vaikka takuulla kirosikin tilannetta mielessään. Noh, Jackie ei koskaan ollut oppinut olemaan erityisen hienotunteinen tai huomioonottavainen, joten asia ei häntä häirinnyt. Jollakin alitajuisella tasolla häntä silti kalvoi epäilys, että oli työntämässä päätään ketun koloon. Valitettavasti sellaiset alitajuiset epäilykset laittoivat Jackien toimimaan tavallista aggressiivisemmin. Hyökkäys on paras puolustus, vai kuinka?
”Iltaa, arvon herra. Toivottavasti ette laita pahaksenne, että tunkeudun seuraanne, vaikka teillä arvatenkin on omia tarkoitusperiänne ajettavana tänä iltana,” Devlin totesi muodollisen kohteliaasti. Hän sävytti sanansa kuitenkin hemaisevalla hymyllä, joka kertoi, ettei hän todellakaan välittänyt pistikö al’Marcon hänen ilmaantumistaan pahakseen, ja että tahtoi todellakin puhua enemmän näistä herra al’Marconin tarkoitusperistä.
Toisin kuin monet aatelismiehet, joiden kanssa Jackie oli vaihtanut muutaman sanan tästä kyseisestä herrasta, Jackie ei hetkeäkään uskonut al’Marconin olevan jonkinlainen aatelisena esiintyvä pyrkyri. Vain todella tyhmä pyrkyri paljastaisi itsensä käyttäytymällä ja pukeutumalla väliin niin rahvaanomaisesti kuin al’Marcon kuuleman mukaan teki.
”On sangen harvinaista saada teidänkaltaisenne vierailija näin pysyvästi hoviin. Ellen ole väärin ymmärtänyt, ette aikaisemmin ole viettänyt täällä kuin yön, pari aina silloin tällöin? Pahoittelen suorasukaisuuttani, mutta en oikein pysty kuvittelemaan, että teidän yllättävän pitkäaikainen oleskelunne kaupungissamme vain sattumalta ajoittuisi hetkeen, jolloin valtakunnan poliittiset kuviot ovat niin sekaisin kuin ne ovat nyt.”
Jackien huomio valitettavasti herpaantui hetkeksi al’Marconista, eikä hän pystynyt seuraamaan miehen reaktioita tähän tungettelevaan uteliaisuuteen, sillä hänen katseensa kohdistui syrjäkarein ylidramaattisen sisääntulon tehneeseen prinsessaan. Näky siveli silmää, kieltämättä, mutta Jackie oli jo kokenut myös prinsessan lapsellisen pisteliäisyyden. Toisaalta, se oli tapahtunut käytävällä, jolla ainoana todistajana oli seissyt Rosen henkivartija. Täällä, omissa juhlissaan, nainen tuskin heittäytyisi julkisesti hankalaksi, joten Jackie saattaisikin ottaa revanssin neidon kanssa vielä tämän illan aikana, jos saisi siihen tilaisuuden.
Yhtäkkiä Jackie tuntui taas muistavan olevansa seurassa. Aivan, arvoisa mysteeriaatelinen oli sattunut jäämään tähän poliittiseen sekamelskaan aika yllättäen, eikä tämä kuitenkaan tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut hovin tarjoamista mahdollisuuksista pieniin romansseihin. Jackie kohdisti terävän mutta leikkimielisen katseen edessään seisovaan mieheen. ”Toivon, ettette pidä minua aivan liian röyhkeänä, jos sanon, ettei teidän ehkä kannata keskittää pyrkimyksiänne ainakaan arvon prinsessaan. Hänen avunsa alkavat ja loppuvat hänen ulkomuotoonsa”, Jackie vihjaisi matalalla äänellä ja naurahti.
Hän käänsi jälleen huomionsa toisaalle yrittäen vaivihkaa pyydystää prinsessan katsetta omallaan. ”Ulkomuoto voi olla tärkeä piirre naisessa, mutta voin vakuuttaa, että parempiakin vaihtoehtoja löytyy”, hän heitti ilmaan ehdotuksena. Sanoistaan huolimatta Jackie Devlin itse kyllä näytti kiinnittävän paljonkin huomiota prinsessa Roseen.
//Juuh, pahoittelen, nyt todellakin kesti kauan ennen kuin raahasin Jackien tänne. Kevään ylioppilaskandidaatit ei oo ainoita, joilla ei ole ollu elämää ollenkaan. Ihana it-oppikirja saattais ehkä olla vielä jossain määrin mielenkiintonen, ellei se olis ruotsiksi kirjotettu…//
Aranda - Vieras
Ei niinkään puheesorina tai musiikki, mutta paviljongista tulviva valo veti Arandaa puoleensa kuin lyhty yöperhosta. Hänen pukunsa oli syvän tummanpunaista samettia, jossa oli pitkät levenevät hihat ja mustat nyöritykset miehustassa. Kaula-aukko oli syvään uurrettu, ja hän oli jopa laittanut korsetin sen alle kohottamaan hänen muotonsa jokaisen silmän nähtäville. Hiukset olivat auki, tummat laineet rönsyilivät puoleenselkään ja valuivat vähän väliä peittämään osan hänen kasvoistaan.
Hän liikkui pehmeästi ja hänen askelissaan oli vihjailevaa aistillisuutta. Se johtui pääosin siitä, että hän oli avojaloin, tosin tuota seikkaa ei kukaan tässä väenpaljoudessa pannut merkille, olihan hän luonnostaankin hyvin pitkä ja hänen pukunsa ulottui maahan peittämään paljaat jalkaterät.
Hän oli saapunut metsästämään.
Hän pysähtyi ovelle ja varjo lankesi osittain hänen kasvoilleen. Hänen silmänsä kiilsivät ja hän puristi huulensa hetkeksi tiukasti yhteen. Tuo oli lähes vaistomainen keino saada ne luonnollisen punaisiksi ilman meikkiä, jota hänen kasvoillaan ei ollut ollenkaan. Hänen poskensa punersivat. Veri kohisi suonissa.
Hän astui sisään valoon. Se sokaisi hänet hetkeksi, mutta hän ei antanut sen häiritä, vaan asteli peremmälle saaden osakseen muutamia katseita - ihailevia sekä arvostelevia. Suurin osa huomiosta oli kuitenkin kiinnittynyt prinsessa Roseen, joka näytti säteilevän valoa. Kuin koko palviljongissa ei olisi ollutkaan yhtä ainoata lyhtyä, vaan kaikki kullanhohtoinen väräjävä kirkkaus olisi ollut lähtöisin prinsessasta. Aranda katsoi häneen hyväksyvästi. Tuossa toisessa oli selvästi enemmän asennetta kuin muissa täällä juhlivissa naisissa, vaikkakaan Aranda ei uskonut tuossa säteilyssä olevan mitään maagista. Osa siitä oli toki luontaista viehätysvoimaa, osa opittua ja osa johtui pelkästään arvoasemasta. Hän ei vaivannut päätään sellaisella. Hänen ajattelunsa oli siihen aivan liian maanläheistä, eivätkä sinnikkäimmätkään yritykset opettaa hänelle auktoriteetin kunnioittamista olleet purreet häneen. Hänen kunnioituksensa oli ansaittava, mutta ensivaikutelma, jonka prinsessa häneen teki, miellytti häntä. Prinsessaa tuskin kiinnostaisi jonkun puolihullun paronittaren kunnioitus, mutta hän ei vaivannut päätään silläkään.
Sen sijaan hän käänsi katseensa seinustalle, ja huomasi kaksi ihmistä, jotka hän oli molemmat tavannut aikaisemminkin. Toinen näistä oli se mies, jonka nimeä hän ei tiennyt mutta joka oli näyttänyt hänelle tien ulos linnasta sinä yönä, jolloin hän oli tuntenut tarvetta juosta kilpaa kuutamon kanssa. Ja toinen oli herra Devlin, joka oli tuskastuttavien jaarittelujen ja mutkien kautta neuvonut hänelle, missä linnan kyyhkyslakka sijaitsi.
Hetken mielijohteesta - kuten yleensäkin, aika moni asia hänen elämässään tapahtui intuition pohjalta pikemminkin kuin rationaalisen pohdinnan tuloksena - hän lähti kohti noita kahta miestä.
Prinsessa Rose
Rose puhui lähes kaikkien kanssa muutaman sanan. Hän uskoi hyvän vaikutelman luomiseen. Hänen veljensä eivät vaivaantuneet olemaan tekemisissä myös arvoasteikossa alhaisempien kanssa, mutta se oli Rosen mielestä suurin virhe, mitä kuninkaallinen nousukas saattoi tehdä.
Oli tärkeää antaa ihmisille tunne, että heidät oli huomattu ja heidän puheitaan oli kuunneltu. Ihmisille tuli tahtomattaan tunne, että tässä oli joku, joka todella välitti, joku jolla oli aikaa pienillekin ongelmille. Sopiva kuninkaallinen toisinsanoen.
Rose aikoi nousta valtaistuimelle. Piste. Se vaati töitä ja lisää töitä, se vaati taitoa kuunnella ja seurata oikeita polkuja, jotka lopulta tasaisivat tien valtaistuimelle ja kruunulle, joka painettaisiin hänen päähänsä. Rose oli valmis tekemään mitä vain, että saisi valtaistuimen pelastettua veljiltään, jotka vain viljelivät tuhoa ja vetäisivät valtakunnan ojasta allikkoon päästyään lopultakin valtaan. Molemmat heistä olivat samanlaisia. Hulttiopäisiä pässejä. Miehiä toisin sanoen.
Rose katsahti kiitollisesti hymyillen tarjoilijaan, joka toi hänelle hänen ja Tomaksen juomat.
Iso henkivartiakin oli ilmestynyt kaikessa hiljaisuudessa juhlintaan mukaan, moitetteettomasti puettuna ja hiukset sudittuna, mutta jostain kumman syystä henkivartian kasvoille oli kohonnut kivinen ilme ja silmät paloivat kuin helvetin pätsi raivosta. Tomas oli vihainen.
Rose päätti, että mies saisi tämän illan aikana ainoastaan vettä. Viina ja kiukustunut Tomas eivät olleet hyvä yhdistelmä.
Rose viittasi pääpalveliattaren luokseen ja puhui naisen kanssa lyhyesti ja kiitti lopulta naista kun tämä nyökkäsi hymyillen.
Naiset ymmärsivät toisiaan niin paljon paremmin kuin miehet. Rosen isä oli joskus sanonut, että Jumala oli tarvinut harjoituskappaleen luodessaan jotain niinkin kaunista kuin naisen. Rose oli hiljaa samaa mieltä isänsä kanssa.
Rose oli huomannut myös Jackien väkijoukossa ja kieltämättä hän oli hieman yllättynyt miehen lähes avoimesta tuijotuksesta, mutta ilmeisesti mies katsoi, että hänellä oli jonkin sorttinen kana kynittävänä prinsessan kanssa. Eihän se nyt ollut mitenkään soveliasta että prinsessa pamautteli mitä sattui noinkin suuri suisen miehen läsnäollessa. Prinsessa kuitenkin oli täällä juhlissa huomioimassa kaikki ja jopa tuo ylimmistö vaimojen iltojen huvikekin saisi hänen huomionsa, mutta vain hetkeksi, liika on aina liikaa, Rose kääntyi avoimesti katsomaan miestä ja kohotti lasiaan hänelle lähes ystävällinen hymy huulillaan, ennen kuin hänen huomionsa vaati jälleen joku aatellisista, jonkun pienen ongelman kanssa, johon Rose oli luonnollisesti pistämään koko huomionsa. Olivathan nämä hänen promotiojuhlansa. Mainostamista parhaimmillaan.
((Anteeksi kovin oletukseni, mutta jos laitoin jtn väärin niin luonnollisesti korjaan sen. Huomatkaa uhraukseni. Kaksitoista kiloinen koirani makaa toisen käteni päällä, joten kirjoittaminen on itsestään jo haaste. ))
Jackie
Prinsessa Rose näytti ihmeellisen sädehtivältä tänään. Jackien katse harhaili jälleen nuoreen prinsessaan, joka liiteli ympäriinsä miellyttämässä vieraitaan ja mahdollisia kannattajiaan. Ei Rosekaan suinkaan typerä ollut, vaikka joskus tämä Jackien näkemyksen mukaan jäikin veljiensa tallomaksi politiikassa.
Tytöllä kuitenkin kieltämättä oli taitoja, joita varsinkaan prinssi Frederikillä ei ollut, se näkyi kauas prinsessan luontevista juttutuokioista vieraidensa kanssa. Prinssi Frederik ei ikinä ottanut yleisöään tuolla tavoin.
Jackie kärkkyi tilaisuutta jättää keskustelu Tieronin kanssa sikseen, vaikka herra olisikin takuulla mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Devlinilläkin oli päämääränsä ajettavanaan hovissa, ja näiden päämäärien vuoksi hän ei voisi mitenkään jättää huomioimatta kuninkaallisiaan.
Valitettavasti kaapinovi Tomas oli jälleen prinsessan kintereillä. No, tämä tuskin tulisi häiritsemään Jackien illanviettoa prinsessan seurassa. Julkisella paikalla hän kuitenkin oli kreivin poika puhuttelemassa prinsessaa, ja Tomas pelkkä henkivartija, palvelija.
Nainen pelaa aina peliään. Rose ei ilmeisesti aikonut jakaa paljoa huomiostaan Jackielle, vaikkei tämä nyt ollut odottanut, että tyttö olisi syöksynyt suoraan häntä kohti kesken mainoskiertueensa.
Hän syventyi jälleen keskusteluunsa Tieron al'Marconin kanssa, mutta seurasi prinsessan liikkeitä. Jos kala uisi tarpeeksi lähelle verkko, Jackie pitäisi huolen siitä, että verkko olisi punottu tarpeeksi tiheäksi...Kallisarvoisia kaloja hän ei päästäisi pakoon.
//Tieron ei siis enää palaa joukkoomme vaan jäi inkvisition kynsiin, mutta entäpä Aranda? Hänestäkään ei ole kuulunut, joten uskoisin, että voimme olettaa olevamme taas kahden, rakas ruususeni...Joten pelaa sinä vaan, jos Aranda palaa niin tunkekoon joukkoon! Tervetuloa muutkin tänne paviljonkiin!!//
Vivien Ducarté
/Tuodaan Vivienkin tänne sitten /
Vivien Ducarté oli juuri saapunut ensimmäisiin juhliinsa von Cloverin palatsissa. Vieläpä vain pari päivää sen jälkeen kun hän oli ensimmäisen kerran astunut palatsin vaaleista porteista sisään, ihan kuin juhlat olisi järjestetty hänen saapumisensa kunniaksi.
Luonnonvaaleaan sileään silkkiin pukeutunut nuori nainen kuitenkin tutki tälläkin hetkellä katseellaan sitä henkilöä, jonka kunniaksi kauniisti koristetussa paviljongissa tosiasiassa juhlittiin. Prinsessa Rose von Clover oli kieltämättä erittäin kaunis nainen, ihanalla tavalla vielä persoonallisen näköinen –ellei se nyt sitten johtunut vain 19-vuotiaan tytön luonteesta, joka paistoi asenteikkaasta säteilystä hänen silmistään.
Vivien hymyili ottaessaan esille viuhkaansa, jota heilauttelematta sai aikaan miellyttävän tuulenvireen kasvoilleen. Häntä ärsyttivät häntäheikit, jotka pyörivät hänen ympärillään ja koettivat saada palatsin uudelta ilmestykseltä edes hieman huomiota osakseen. Vivien ei ollut kiinnostunut näiden kieltämättä rikkaiden ja komeiden aatelismiesten kosiskelusta. Hän oli tullut palatsiin mennäkseen naimisiin prinssin kanssa, joten pelkkä kreivittären arvonimi ei enää houkuttanut häntä.
Hän lausahti pari tarpeeksi piikikästä sanaa, jolloin viimeinenkin hännystelijä suvaitsi häipyä. Se ehkä oli kuitenkin virhe, sillä nyt hän vasta havaitsi, mitä muita vaaroja näissä juhlissa piilikään. Vivien manasi onneaan. Eiköhän Devlinin paskiaisen tietysti pitänyt olla täällä. Eiköhän se pian näkisi myös entisen kullannuppunsa, jonka viuhka liikkui yhtäkkiä huomattavasti nopeammin kuin hetki sitten.
Prinsessa Rose
Rose hymyili aatelliselle edessään ja siemaisi erinomaista laatukertaa olevaa valkoviiniään. Prinsessan posket punoittivat hieman viinin ja lämpimän kesäillan vaikutuksesta. Prinsessan nauru helisi lämpimässä illassa kun hän alkoi hieman rentoutua.
Suurin osa vieraista oli siirtynyt jo viinin vaikutuksesta hetki hetkeltä paremmalle juhla tuulelle. Prinsessa kaipasi hengähdys taukoa, ja heti kun aatellisen silmä välti siirtyi prinsessa hieman syrjempään hengähtämään.
Hän kutsui luokseen kamarineitonsa, joka antoi hänelle pienen kauniin viuhkan, joka oli kantajansa puvun teeman mukaisesti vaaleanpunainen, viuhkaan oli maalattu taidokkaasti itämaisella tyylillä kaunis fenix-lintu, joka tietyllä tavalla, sopi prinsessan puvun taidokkaaseen kirjailuun.
Rose luopui ilomielin viinipikaristaan ja rupesi löyhyttelemään kasvojaan viuhkalla hitaaseen tahtiin ja samalla hän katsasti juhlien vieraat ja mahdolliset viholliset, joita välttää ja liittolaiset, joille leperrellä ja tarjota lisää viiniä.
Prinsessa Rose etsi katsellaan soittoniekkojen johtajan ja nyökkäsi miehelle merkiksi, että musiikki voisi muuttua leppoisasta seurustelumusiikista kansan suosiossa oleviin kappaleisiin. Prinsessa oli pistänyt paljon peliin, että vieraat viihtyisivät ja levittäisivät sanaa prinsessan juhlista.
Rose viittasi palveliattarensa lähemmäs ja puhui naiselle hiljaisella äänellä. Palveliatar taivutti päätään ymmärtämisen merkiksi ja niiasi syvään prinsessalle ennen kuin riensi täyttämään tämän käskyä.
Kevyt ruokailu kuului osana näihin juhliin. Prinsessa oli käyttänyt paljon aikaa keskustellessaan pääkokin kanssa, eli toisin sanoen, kokki ei ollut pitänyt ajatuksesta, että hänen valtaansa keittiössä puututtaisiin niinkin radikaalilla tavalla kuin Rose oli tehnyt ja Rose ei ollut pitänyt ajatuksesta, että hänen käskyvaltaansa epäiltiin. Hän oli kuitenkin saanut tahtonsa läpi, ja vierailioille tarjottiin pientä naposteltavaa, nämä eivät olleet mitkään mässäysjuhlat, kuten Frederikin järjestämät ”juhlat” yleensä olivat. Frederik sortui aina liiottelemaan. Pässi.
Prinsessa tahtoi ihmisten keskittyvän toisiinsa ja luonnollisesti, häneen.
Prinsessa oli kyllä pistänyt merkille häneen luodut ihastelevat katseet ja varsinkin häntä huvitti suuresti Jackien kiinnostus häntä kohtaan. Hän oli olettanut miehen olevan viimeinen, joka katselisi prinsessaa sillä silmällä, mutta ilmeisesti hänkin saattoi erehtyä, harvoin, mutta kuitenkin. Myös eräät vaikutusvaltaiset miehet katselivat ahnaasti prinsessan olemusta, mutta Tomas oli liian ahnaita miehiä varten. Tomakselta löytyi yllättävän monta tapaa ilmoittaa liian innokkaille liehitteliöille, miten monta sävyä tuskassa oli ja kuinka monta sävyä Tomas osasi aiheuttaa halutessaan. Rose piti sitten kamalasti Tomaksesta näinä hetkinä.
”Kuinka teidän armonne voi tänä ihastuttavana iltana?” Kysyjänä oli hovin vanha lemmikki paroni Drawn, joka oli ollut prinsessan isän hyvä ystävä aikoinaan. Mies oli edelleen osa hovia ja Rose piti miehestä aidosti. Tässä vanhassa hopeahapsessa oli aitoa rehellisyyttä ja lämpöä, mikä puuttui niin monesta hovin julkimosta. ”Kiitos kysymästä paroni, erittäin hyvin”, prinsessa soi vanhukselle ihastuttavan hymyn. ”Kuinka te voitte tänä iltana ja mitä pidätte juhlista?” Prinsessa kysyi uteliaana ja löyhytti viuhkallaan musiikin tahtiin.
((Olen täällä armaani.))
Jackie
Jackie totesi prinsessan sentään huomioineen hänet, sillä seurasi kyllä tämän jokaista liikettä, vaikkei enää suoranaisesti tuijottanutkaan tämän perään. Kun prinsessa ei kerran suostunut kiinnittämään huomiotaan tuon enempää herra Devliniin, voisi hän käyttää tämänkin ajan hyödykseen muiden viininhuurtamien juhlijoiden seurassa.
Jackie oikaisi hieman takinliepeitään ja katseli ympärilleen selostaessaan Tieron al'Marconille, kuinka loputon määrä nuoria naimaikäisiä neitosia tuotiin joka vuosi palatsiin pyörimään juuri tällaisiin pirskeisiin, jotta vetäisivät puoleensa oikeanlaista miesseuraa. Keskustelunaiheet al'Marconin kanssa loppuisivat pian, ja Jackie silmäili ympärilleen löytääkseen seuraavan kohteensa.
Eikä sen kohteen löytäminen ollut vaikeaa. Jack Devlin tunsi itsensä äkillisesti huomattavan paljon energisemmäksi ja iloisemmaksi kuin hetki sitten.
Vivien Ducarté. Nuoruuden tyttöystävä, joka oli mitä ilmeisimmin lähetetty palatsiin, mitä ilmeisimmin juuri naitettavaksi jollekin nuorenhuiskealle upporikkaalle aatelismiehelle. Jackien silmät loistivat, ja hän alkoi samoin tein hankkiutua tämänhetkisestä juttukumppanistaan eroon.
"Oli erittäin hauska tutustua teihin, herra al'Marcon. Toivottavasti tapaamme pikimmiten uudelleen. Valitettavasti en enää ehdi rupatella enempää, näen tuolla nuoruuden ystävättäreni, johon en ole ollut yhteydessä useampaan vuoteen."
Pari kohteliaisuutta vielä, ja hän pääsisi ottamaan selvää, mitä vanhan ärtsykän markiisin tytär piti hovielämästä. Vivienin tuntien neito sopeutuisi palatsiin paremmin kuin hyvin. Muutamat yhteiset piirteet Jack Devlinissä ja Vivien Ducartéssa saivat aikaan sen, etteivät nuo kaksi olleet niinkään eri maailmoista kuin aluksi saattoi kuvitella.
Vivien Ducarté
Vivien havaitsi lähestyvän hyökkäyksen. Hän ei voisi torjua sitä liehyttelemällä viuhkaansa, mutta hän aikoi pitää sen esillä vaikka vain sitä tarkoitusta varten, että voisi tarpeen vaatiessa tökätä sillä Jack Devliniä silmään.
Jostain syystä Vivieniä kuitenkin hymyilytti nähdessään Jackien yli-ilahtuneet kasvot. Hymyn hän peitti viuhkallaan, mutta silmät varmasti paljastivat ilmeen tytön kasvoilla. Jackie huvitti häntä, kaikesta huolimatta. Jackie oli huvittanut häntä jo muutama vuosi takaperin, Vivienin ollessa vasta 14-vuotias sisäoppilaitokseen sullottu kauhukakara.
Mutta silloin Vivien oli onneksi tullut järkiinsä, isänsä avustuksella tosin –ja päässyt samalla ulos tyttökoulusta, jota vihasi. Se oli ollut kaikin puolin siis hyvä kauppa vanhemman sukupolven kanssa, vaikka Vivien ei vapaaehtoisesti olisi lopettanutkaan yhteydenpitoaan Jackieen. Vivien Ducarté ei ehkä itse olisi hoksannut, mitä Jackien seurassa niin tiiviisti liikkuminen aiheutti hänen maineelleen. Nuori viehättävä nainen ja aatelisarvoaan odotteleva nuori mies…juoruja ei olisi voinut pysäyttää, kun ne kerran olisivat liikkeelle päässeet. Siinä tapauksessa markiisin tyttären olisi nyt turha miettiä avioliittoa prinssin kanssa.
Ei hän tässä keskellä juhlia voisi kyllä kiukuttelemaankaan ryhtyä, joten olisi paras pysyä kohteliaan ja tyynen näköisenä, ja koettaa samoin tein hillitä Jackien käyttäytymistä. Vivien arvasi, että Jackien puolesta he voisivat vaikka yhtyä mahtavaan karhunhalaukseen tässä kaikkien juhlijoiden silmien edessä. Sitä Vivien ei aikonut sallia.
Prinsessa Rose
Palvelustyttö niiasi syvään Vivienille: ”Anteeksi neiti, mutta prinsessa Rose haluaa keskustella kanssanne.” Palvelustyttö näytti nöyrää ja palvelusaltista ilmettä parhaimmillaan.
Rose oli varsin tietoinen, että Frederikille oli suunnitteilla avioliitto kauniin, nuoren markiisin Ducartéen tyttären kanssa. Rose oli valmis sekoittamaan pakkaa. Tämä ei tiennyt hyvää jos Frederik saisi kauniin ja älykkään naisen puolelleen. Se tietäisi luonnollisesti pahaa Roselle eikä hän aikonut sallia sitä ilman taistelua.
Rose oli kyllä kuullut pikkulintujen laulua nuoren markiisin tyttären luonteesta ja oli, ällistyttävää kyllä, mieltynyt nuoren naisen luonteeseen, tai siihen mitä siitä puhuttiin. Hän oli halukas ottamaan selvää nuoren naisen kannoista asioihin ja parhaassa tapauksessa liittämään nuoren naisen piireihinsä, sillä tuo nuori nainen oli osittain saanut kätensä kiedottua Frederikin pallien ympärille ja mikä sopikaan paremmin Roselle?!
Rose huokaisi syvään ja sivusilmällä seurasi Vivienin reaktiota palvelustytön pyyntöön ja Jackien ilmettä myös. Kuinka tärkeä tuo nainen oli miehelle ja minkä reaktion naisen huomion varastaminen miehen nenän edestä toisi. Mielenkiintoista. Rose ajatteli.
((ADMININ LISÄYS:
Pelivuorot: Rose, Jackie, Vivien
Seuraavana vuorossa Jackie))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Kes Elo 15, 2007 9:48 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rose osasi tosiaankin viihdyttää yleisöään parhaalla mahdollisella tavalla. Pöydänantimia oli runsaasti ja ne olivat itsessään pieniä taideteoksia, kuin kukkasia. Hetkinen, nehän olivat kukkia tai ainakin suurin osa näytti olevan jotain, joka sopi hyvin ruoaksi kaniineille. Koko kansan riehakas tanssimusiikki oli kerrassaan viehättävä valinta, riskialtis kenties, mutta kuvasti hyvin Rosea ja tämän luonnetta. Se nainen oli peloton. Toisaalta osa aatelisista hakeutui varmasti rahvaanomaisiin huvituksiin saadakseen jännitystä elämäänsä.
Frederik kulki tyynesti juhlijoiden joukossa. Hän sai liikkua rauhassa, sillä kovinkaan moni ei kiinnittänyt huomiota mieheen, joka sulautui pelottavan hyvin palvelijoiden joukkoon. Frederik oli nimittäin pukeutunut hyvin epävirallisesti. Hänellä ei ollut päällystakkia vaan valkoinen paita ja ylellinen sininen silkkiliivi, johon ompelijatar ei ollut hennonut kirjailla ensimmäistäkään pistoa. Housut jatkoivat samaa kallista linjaa. Tämä oli syy siihen, miksi äpäräprinssi sai kuunnella rauhassa keskustelunpätkiä ja haistella yleistä ilmapiiriä. Se, että Frederikiä ei ollut kutsuttu, ei häirinnyt prinssiä pätkän vertaa. Hän nautti kuokkimisesta sekä sisarensa shokeraamisesta niin paljon, että odotti huvittuneena kuulevansa Rosen saarnan, niin, tietysti vasta juhlien päätyttyä.
Frederik hymähti ajatukselle joutua pikkusisarensa sättimäksi, joka juuri parahiksi sattui hänen näkökenttänsä reunamille. Kaunis, oli ensimmäinen ajatus, joka pälkähti prinssin päähän, sillä sitähän tuo unelmien prinsessa todella oli. Hän päätti kuitenkin siirtää Rosen tervehtimisen ajankohtaa hieman tuonnemmaksi, sillä asetelma, joka avautui hänen edessään, oli sangen mielenkiintoinen. Jackie Devlin, vilkuili hävyttömän ilahtuneen oloisena neiti Vivien Ducartéa, jonka piti huhujen mukaan olla hänen mielitiettynsä. Myös Rose oli Frederikin makuun liian kiinnostunut Vivienistä, jotta hän voisi antaa asian olla ihan noin vain.
”No, ainakaan en ilmaantunut paikalle turhan takia”, Frederik mumisi itsekseen nojaten nuoren tuomen runkoa vasten. Rose haluaisi kääntää neiti Ducartén häntä vastaan. Se asia oli varma. Devlin puolestaan saattaisi hyvinkin ryhtyä prinsessan kätyriksi sille päälle sattuessaan, mutta mitä helvettiä tämä tahtoi hänen naisestaan ja mitä Vivien näki tuossa röyhkeässä naistenmiehessä? Frederikin ajatukset poukkoilivat rauhattomina sinne tänne. Miksi hän oli edes huolissaan näistä asioista? Hän puhahti ja kääntyi lähteäkseen, mutta uteliaisuus pakotti hänet pysymään paikallaan.
((Voi, voi, eihän juhlat ole juhlat ilman Reetua. No, mutta Jackie voi jatkaa ilonpitoa eteenpäin!))
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Prinsessa Rose
Liittynyt: 19 Hei 2007
Viestejä: 11
LähetäLähetetty: Kes Hei 16, 2008 5:17 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rose hymyili kauniisti Vivienille, joka lähestyi häntä kysyvä katse silmissään. Naisen niiatessa soveliaalla tavalla, muttei liioittelevan, nyökäytti Rose päätään kauniille neidolle hyväksyvästi. Hän osasi arvostaa toisen rehellistä lähestymistä.
Kaikista eniten Rose vihasi mielistelijöitä ja aattellisia, jotka syystä tai toisesta katsoivat olevansa nuoren prinsessan yläpuolella. Mikään ei kiehauttanut nuoren prinsessan tunteita varmemmin.
Rose oli kyllä huomannut velipuolensa lorvivan juhlajoukon sivustalla, ei niin juhlallisissa vaatteissa, mutta tällä kertaa hänen rakas veljensä oli väärässä. Rose tahtoi, että Frederic näkisi tämän. Ei hän ei tahtonut, hän vaati. Jos tuo onnenonkia ei olisi ominpäin osannut tulla työntämään pitkää, uteliasta nenäänsä Rosen juhliin niin hänenhän olisi ollut pakko raahata veljensä paikalla.
Rose leyhytti viuhkaansa löyhästi ja etsi katseellaan joukosta Francista. Hänen veljensä vuoro olisi myös loistaa tänään siskonsa rinnalla. Perhekeskeisyys kunniaan. Rose viitasi itselleen viinilasin tarjoilialta ja siemaisi lasistaan ja nauroi heleästi vanhan herran kohteliaalle vitsille. Hän nautti suunnattomasti tilaisuudestaan loistaa. Sitten prinsessa pyysi anteeksi ja keskittyi keskustelemaan Vivienin kanssa. Pian naiset uppotuivat keskusteluunsa ja heleä nauru kaikui kesäisessä illassa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tor Tou 21, 2009 8:03 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Se oli pieni, mutta yllättävä mustasukkaisuuden pistos, joka yllätti Frederikin sillä hetkellä kun Vivien ja Rosie nauroivat kepeästi naisille ominaisen kuplivaa naurua. Hän ei pitänyt siitä tavasta, jolla hänen pikkusiskonsa vei jotain hänen omaansa. Ei…ei… Vivien ei ollut Frederik oma. He eivät olleet naimisissa, eivät edes kihloissa, eikä heillä ollut oikeastaan edes minkäänlaista suhdetta keskenään. Frederik ei edes halunnut tuota naista, joskin hän arvosti naisen säädyllisen haastavaa tapaa kohdata hänet, eikä ulkomuotoakaan voinut pitää minään muuna kuin sellaisena, jossa miehen silmä lepäsi. Silti nuorukainen myönsi olevansa mustasukkainen, vaikkakin hyvin nihkeästi.
Lisäksi häntä ärsytti seurata Devliniä, joka kiersi naisia kuin hyeena haaskaa, mutta miksi? Sitä Frederik ei tiennyt… vielä.
Rosen ja Vivienin kohtaaminen tuntui kuitenkin vääjäämättömältä. Hetkeä olisi voinut kenties voinut viivyttää, mutta se olisi tapahtunut kuitenkin, vaikka mieluummin Frederik omin ehdoin kuin Rosien. Oli hyvin harmillista, ettei hän ollut kuulomatkan etäisyydellä, mutta asiaa ei voinut juurikaan auttaa. Nuorukainen vilkaisi vielä mietteliäänä naisia ja Devliniä jättäen tarkkailupaikkansa ja kiertäen vasemmalle tarkkaillen nyt ympäristöään kiinnostuneempana. Ehkä hän voisi sittenkin tehdä jotain omaehtoisesti. Äpäräprinssi virnisti pojanviikarin ilkikurisuudella väisti Francisin vaeltavan katseen astumalla pitkänhuiskean nuorukaisen ja tämän ystäväpiirin varjoon.
Pieni ja harmiton, joskin Rosieta suunnattomasti ärsyttävä kepponen oli putkahtanut prinssin mielenperukoilta. Se oli jäänne niistä ajoista kun hän oli kielloista huolimatta touhunnut äitinsä tilan tallimestarin poikien kanssa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan itse olisi laittamassa takiaista satulahuovan alle vaan toimisi lähinnä vain viattomana vihjeenantajana, tai pikemminkin vihjeenantajan toimeksiantajana. Jackie Devlin voisi olla kaiken pahan alku ja juuri.
(seuraavaksi: nerokas, toistaiseksi kehittelemätön jäynä!)
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Prinsessa Rose
Liittynyt: 19 Hei 2007
Viestejä: 11
LähetäLähetetty: Sun Lok 11, 2009 6:11 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
((Jatketaanko vielä kahdestaan vai...?))