Auringonpaistetta puutarhassa -1. foorumi (L)

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Kes Hel 23, 2011 7:43 Viestin aihe: Auringonpaistetta puutarhassa (sovittu peli) Vastaa lainaamalla viestiä
Sadetta oli kestänyt lähes viikon verran, ennen kuin se vihdoin hellitti ja pilvet matkasivat idemmäs. Aurinko oli näyttäytynyt ensimmäisen kerran eilen ja voi sitä riemua, jota Vivienne Beaufort oli tuntenut nähdessään tuon kultaisen pallon hohtavan korkealla sinisellä taivaalla. Mikään, ei edes äiti, ollut voinut estää häntä menemästä ulos kastelemaan pukunsa helmaa vielä märällä maalla kävellessään.
Neiti Beaufort oli myöhemmin katunut tuota hetkellistä päähänpistoa, jonka seurauksena oli pilannut melko uudet kenkänsä. Minkä hän sille kuitenkaan mahtoi, että pikän sadejakson jälkeen oli suorastaan pakko päästä ulos? Ilmassa oli ollut niin raikas tuoksu, että se jo riitti saamaan hänen päänsä pyörälle. Niin typerä hän ei kuitenkaan ollut, että olisi jäänyt puutarhaan istumaan ja kastelemaan pukunsa kokonaan. Hän oli palannut melko pian sisälle ja päättänyt kokeilla seuraavana päivänä uudelleen. Hän ei uskonut, että seuraavana päivänä sää voisi olla jälleen kurja ja harmaa, kun taivas oli niin kirkas.

Eikä hän ollut ollut väärässä. Seuraava päivä valkein yhtä kirkkaana ja lähes pilvettömänä kuin edellinenkin. Vivienne oli nukkunut melko pitkään, aurinko oli ehtinyt jo nousta korkealle ja herättää varmasti muutkin palatsin asukkaat.
Neiti Beaufort oli pukeutunut tavallista nopeammin, viettänyt jonkin aikaa äitinsä ja Amandan seurassa, ennen kuin oli hakenut päiväkirjansa ja kirjoitusvälineensä ja poistunut huoneistosta äitinsä ja seuraneitinsä huomaamatta. Hän ei kaivannut sillä hetkellä ketään seurakseen, sillä hän tahtoi päästä rauhassa kirjoittamaan päiväkirjaansa.
Vivienne oli suunnannut kulkunsa puutarhaan, jossa ei päivän lämpimimpänä hetkenä tuntunut olevan juuri ketään. Hän oli ajoittanut tulonsa mainiosti, ihan vain vahingossa ja oli siitä erittäin hyvillään.

Löydettyään sopivan penkin hieman syrjemmältä paikalta, erään kauniin lehtipuun varjosta, hän aloitti kirjoittamisen. Hän piti tarkasti huolen siitä, ettei hänen kermanvaalea, vaaleanpunaisten ruusunkuvien ja nauhojen koristelema pukunsa päässyt vahingossa tahraantumaan. Siinä kirjoitellessaan mietteistään, Vivienne unohti kokonaan ajankulun. Hän oli ottanut hatunkin pois päästään ja antoi huolellisesti tehdyn kampauksensa sekoittua hennossa tuulessa.
Vivienne oli sillä hetkellä varsin huoleton, vaikka sitä hän ei ollut viime päivinä juuri ollut. Kaiken aikaa hän oli pelännyt, että ihmiset alkaisivat hänet nähtyään kuiskutella ja juoruilla. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Ei ainakaan vielä.
Levottomuus oli kuitenkin ollut hänen tunteistaan päällimmäisenä, sillä hän pelkäsi jatkuvasti sitä, että tieto hänen ja prinssin kohtaamisesta, vääristellyin tiedoin, päätyisi kaikkien palatsissa asuvien tietoon. Mutta jostain syystä niin ei ollut vielä käynyt. Edes äiti ei ollut vaivautunut juoruilemaan asiasta, mitä Vivienne ei voinut ymmärtää. Ehkä äidillä oli jotain tärkeämpääkin juoruttavaa? Kuten erään vasta leskeytyneen markiisittaren omituisen onnellinen käyttäytyminen?
Mikä ikinä syy olikin, Vivienne oli siitä iloinen. Nyt, kun aurinkokin paistoi, oli helppoa unohtaa tuo kaikki. Niinpä neidin päiväkirjan sivutkin täyttyivät valoisammasta tekstistä kuin edellisinä päivinä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Maa Maa 14, 2011 9:51 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Ihr Garten ist absolut erstaunlich, fürst Francis”/ ”Puutarhanne on aivan mieletön, prinssi Francis”, ruhtinassukuinen, Von Bastin, puoliso, rouva Ingrid Von Bastin puheli henkensä miltein salpautuneena. Kolmesta miehestä, sekä ruhtinasruovasta muodostuva seurue oli kulkenut vastikään lyhyen tovin puutarhassa, mutta nuori nainen oli pakahtua innostuksestaan. Nainen, tai pikemmin tyttö, joka miltein hipoi 17-vuoden ikään kulki miehensä, Adolf Von Bastin käsipuolessa. Hänelle oli Clover ollut suurenmoinen elämystenmatka, jonne hänen – itseään miltein 18 vuotta vanhempi miehensä oli mukaan tempaissut. Saksalaissyntyinen, keisarilliseen perheeseen verijuurin kuuluva mies oli hyvinkin tuttu näky linnassa kuin jokaisessa muussakin arvovaltaisessa hovissa – mutta tällä kertaa he eivät olleet kokoontuneet työasioissa.

Von Bastin, sekä prinssi Francisin välisestä yhteydestä harva oli täysin perillä, mutta tämä kaksikko kutakuinkin viihtyi keskenään. Niin suljettujen ovien takana kuin keskustelemassa väen tungon täyttämissä saleissakin. Se mitä he keskustelivat – oli kysymysten kysymys.

”Ich kann nicht glauben, dass Sie nicht den Besuch hier auf einer täglichen Basis”, / ”En voi uskoa että ette vieraile täällä päivittäin”, nuoren rouvan ihmettely sai nuoren prinssin naurahtamaan hivenen vaivautuneena. Seurueen mainitsematon osapuoli, Von Bastin veli Conrad Von Bastin loi itsetietoisen vilkaisun Cloverin siniveriseen. Seurueesta kenties parhaiten kruununperijä kisassa kilpailevan nuorukaisen mielenlaadun tunteva Conrad tiesi hyvinkin nuorukaisen viihtyvän kirjastossaan sen sijaan, että olisi tullut tutuksi valtavan puutarhansa kanssa. Hän oli myös monesta muusta asiasta tietoinen – mikäli kyse tuli prinssistä. Hän oli hyvin – kiintynyt nuoren miehen ajatusmaailmaan, ja siihen, kuinka huomaamattomasti prinssi oli tehnyt salakavalaa työtään palatsin ulkopuolella.
”Rauhoittukaahan vähän käly hyvä. Tiedättehän politiikan missä miehesikin onnistuneesti uiskentelee”, olematta kovinkaan etiketin mukainen Conrad naurahti, kiusoitellen kevyesti veljensä pieniin päin olevaa vaimoa. Tyttö ei voinut sietää pienintäkään riipaisua tai naarmua iholleen, jolloin miehensä käytöstaidottoman veljen läsnäolo oli enemmänkin kuin hieman harmistuttavaa.

Francis pidättäytyi hymyilemästä. Vaikka jokainen pieni ilahdus olisi ollut juurikin tarpeen piristääkseen jo useamman päivän synkistellyttä nuorukaista. Viralliseen muotoon taiteltu kirjelmä, joka oli pikemminkin ollut haaste kuin tervetullut järjestelypyyntö. Pääministeri Von Gilles, oli muistanut häntä – niinkuin varmasti sisaruksiaankin tiukanoloisella muistiolla, jossa hän ilmoitti saapumisestaan palatsiin.
Politiikassa luoviminen oli yksi Francisin vahvuuksista, mutta että kyseeseen tulisi pienen perhepiirin kokoontuminen samaan huoneeseen puimaan valtion asioita – ei voinut koskaan päättyä hyvin. Mikäli hän olisi saanut tahtonsa läpi jossain asiassa, tulisi Frederik tai Rose käymään häntä vastaan. Ja mikäli hän tukisi Frederikiä kaksoissisarensa sijaan heräisi sota. Niin tai näin. Hänen mielensä ei ollut järin aurinkoinen, vaikka tuo kultainen pallo tahtoikin muistuttaa läsnäolostaan. Ja sitä tekivät myös hänen vieraansa, jotka olivat kysyneet puutarhasta. Ärtymyksissään, ja mietteidensä pohjissa vaellellessaan Francis ei ollut keksinyt ensimmäistäkään tekosyytä olla liittymättä vieraidensa seuraan. Valtiovierailun huvitukseksi vaihtanut keisarikunnan sukulaiskermaan kuuluva Von Bastin oli ollut lähes kiero tuodessaan suloisuuksiaan sirkuttelevan vaimonsa mukanaan. Naiselle kun tuntui olevan aivan mahdoton sanoa ei, tai esittää minkäänlaista epäröintiä. Nuoren rouvan edessä Francis oli siis nöyrtynyt enemmänkin siksi, että näin hän välttyi suuremmalta tarpeelta keskustella tai puolustella itseään jälkikäteen.

Pieni seurue kulki rauhaisaa tahtia pitkin puutarhaa kulkevia sileitä kivipolkuja.
Francis oli jättäytynyt Conradin vierelle avioparin kulkiessa naiselle sopivaan tahtiin heidän edellään. Naisen ihastelut, sekä riemun kevyet kiljahdukset täyttivät pikkuhiljaa puutarhaa aina siellä mihin he olivat edenneet. Ja pian jopa omassa rauhassaan istuskeleva neiti Beaufort sai kuultavakseen tämän saksan kielisen ilakoinnin, johon näenikään kolme eri miesääntä kävi silloin tällöin jotain lyhyesti vastaamaan.
”Aa, guten morgen verpassen” / ”Aa, oikein hyvää huomenta neiti”, kävi Adolf Von Bastin tervehtimään nuorta naista tämän huomattuaan. Toki neiti oli kuullut ja varmaan silauksen seurueesta nähnytkin, ellei tämä täysin huonokuuloinen ollut, mutta vielä paikallaan istuessaan kävi saksalaisruhtinas keveästi tervehtimään. ”Es ist ein schöner Tag”/ ”Kyllä on kaunis päivä.”

Francisin kiinnittäessä huomionsa puutarhan virikkeellisesti leikatuista pusikoista suunnalle, jonne vieraansa oli yks kaks huomionsa kääntänyt, Francis huomasi hymähtävänsä.
”Hyvää huomenta neiti Beaufort”, kukin saksalaisvieraista kielenkäyttönsä saksasta vaihtaen kukin tervehti varsin virallisuutensa unohtaneena nuorta neitoa.


(Nohnoh, eipäs tullut kovin kaksinen pätkä. Kuka on keksinyt aamu- ja yötyövuorot? x.x)
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Kes Maa 16, 2011 7:22 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Tänään kaikki näyttää jotenkin valoisammalta kuin vielä toissapäivänä,” neiti Beaufort kirjoitti. Hän oli kirjoittanut päiväkirjaansa jo siitä, kuinka oli herännyt aamulla vasta myöhään ja jutellut Amandan kanssa eräästä tallipojasta. Hän oli kirjoittanut myös, että oli nähnyt suloisen koiran erään miehen sylissä astellessaan palatsin käytäviä pitkin kirjastoon. Uusi kirja oli taas päätynyt hänen mukaansa, tälläkin kertaa se oli sellainen, joka olisi saanut kenet tahansa punastumaan. Vielä neiti ei ollut ehtinyt edes aloittaa lukemista, hän oli päättänyt mieluummin kirjoittaa, vaikkei hänellä edes ollut mitään tärkeää mikä olisi pitänyt kirjata ylös.
”Olen alkanut pikkuhiljaa varmistua siitä, ettei rouva Grenda juorua tapahtuneesta,” hän jatkoi kirjoittamistaan. ”Ehkä hänen korkeutensa on tehnyt asialle jotakin, tai ehkä tuo rouva vain on löytänyt jotain mehukkaampaa kerrottavaa? En voi tietää kuinka asia on, mutta hyvä kuitenkin että olen saanut olla rauhassa.” Ehkä rouva Grendakin oli sitä mieltä, että markiisitar Grosvenor oli mielenkiintoisempi puheenaihe? Vivienne tosin epäili sitä, mutta koska hän ei tiennyt totuutta, hänen oli pakko arvailla ja kehitellä mielessään jotakin syytä sille, miksi kukaan ei katsonut häntä tavallista erikoisemmin hänen näyttäytyessään saleissa ja käytävillä.

Vivienne lopetti kirjoittamisen hetkeksi. Hän oli kuullut ääntä, joka kertoi siitä, että puutarhassa oli muitakin. Hän kuuli selvästi, kuinka joku intoili ja riemuitsi. Se sai hymyn kohoamaan hänen kasvoilleen. Hänkin osasi iloita siellä puutarhassa ollessaan. Paikka oli aivan uskomattoman kaunis, se jo riitti saamaan kenet tahansa hyvälle tuulelle.
”Luulen että minun on lopetettava kirjoittaminen tähän, joku tai ennemminkin jotkut ovat tulossa tähän suuntaan, enkä toivo että minut yllätetään tässä puuhassa. Jatkan ehkä myöhemmin, jos viitsin.” Vivienne odotti hetken, että muste kuivuisi kirjan sivulta. Sitten hän sulki nahkakannet, laittoi kirjan, mustepullon ja kynän kangaspussukkaan, jossa oli ne tuonutkin. Niiden tilalle hän otti kirjan, jota alkoi lukea. Ei hän kehdannut siinä istua aivan toimettomana, kun hänet kuitenkin huomattaisiin. Äänet ainakin lähenivät koko ajan ja nyt hän sai jo selville sen, että tulijoiden joukossa oli yksi nainen, sekä muutama mies.

Hetken kuluttua joukko tulikin jo näkyviin. Hänen yllätyksekseen mukana oli myös prinssin Francis. Hän ei ehtinyt miettiä asiaa sen kummemmin, sillä eräs mies jo tervehti häntä saksaksi. Vivienne nousi ylös niiatakseen kohteliaasti. Hän vastasi tervehdykseen saksaksi, osasi hän sitä jonkin verran puhua, vaikkei se hänen vahvin kielensä ollutkaan.
”Hyvää huomenta, päivä tosiaan on mitä kaunein,” Vivienne sanoi ja hymyili. Iloiselta vaikuttava joukkio oli kieltämättä mukava ilmestys. Häntä ei haitannut ollenkaan, että hänen kirjoittamisensa oli keskeytynyt. Paljon hauskempaa oli kehua kilpaa päivän kauneutta.
”Hyvää huomenta, teidän korkeutenne,” Vivienne tervehti myös prinssiä, joka vaikutti seurueen vähiten innostuneelta jäseneltä. Eikö puutarha ollut saanut tätä hymyilemään? Muihin seurueen jäseniin se oli selvästi tehnyt vaikutuksen tai sitten nämä olivat luonteeltaan muutenkin varsin vilkasta väkeä.
”Valitsitte hyvän hetken puutarhassa käynnille,” Vivienne jatkoi tuttavalliseen sävyyn. Hän ei viitsinyt välittää sillä hetkellä turhan virallisista käytössäännöistä, eivät toisetkaan tuntuneet niin tekevän.
”Aurinko saa tämän kaiken näyttämään hyvin kauniilta.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Kes Maa 30, 2011 2:00 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Sanoittepa mainosti, todellakin! Neiti...” ruhtinaan vaimon innostus tuntui saavan vain lisämaustetta puutarhassa kohdatun nuoren neidon ansiosta. Rouva Von Bastin hymyili hetken hieman häkellyksissän. Hänhän ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut kyseistä nuorta neitoa, josta hän vakaasti uskoi jo pitävänsä hyvin paljon. Hymynsä sai kuitenkin jatkuvuutta prinssi Francisin rykäistessä huomaamattoman kohteliaasti.
”Rouva Von Bastin, saanko esitellä neiti Vivienne Margarite Beaufortin, ruhtinatar Lilianne Beaufortin tytär. Rouvan tapasittekin eilisillä illalliskutsuilla”, ruhtinattaren hymyn piirtyessä kermaisen suloisena tummahiuksisen naisen makeanpersoille huulille Francis katsahti neitoa. Toden totta. Prinssi tiesi tytöstä nyt hyvinkin paljon asioita, kuin heidän ensimmäisellä kohtaamisellaan.

Heidän tuttavuutensa ei ollut vieläkään saanut osakseen virallista esittelyä, mutta kuitenkin Francis antoi vierailleen täydellisesti sen kuvan, kuin he kaksi olisivat ennenkin sosiaalisoineet yhdessä.

”Neiti Beaufort, tässä ovat maanvierailulla olevat vieraani: Saksan ruhtinas Adolf Von Bastin, hänen vaimonsa Ingrid Von Bastin – sekä ruhtinasveljensä Conrad Von Bastin.”
Lienikö aamuauringon luoma hurmos, vai kauniin puutarhan lumo saanut saksalaissyntyiset vieraat pauloihinsa, sillä he eivät lähteneet utelemaan prinssin puheille jatketta nuoren tytön isästä. Harvemminhan äitejä nimettiin, elleivät he kantaneet arvovaltaista nimeä – tai olleet leskejä. Kaiketi heidän kiinnostuksensa pienivaraista aatelisnaista kohtaan ajoi asiansa siinä miksei asia kiinnostanut vieraita mitenkään hääppöisellä tavalla. Von Bastin veljeksi tervehtivät neitoa kohteliaasti kumartaen, kun taas seurueen pieniinpäin oleva rouva tuntui hihkuvan iloa hänen saadessaan juurikin ikäistään seuraa.

”Oletteko yksin puutarhassa neiti Beaufort?” nähtävästkin selvän vastauksen ympärilleen katseltuaan saatuaan nuori nainen hymyili sädehtivästi vaaleat hampaansa loistaen. Nuoren, pian äidiksi alkavan neidon ilo oli niin aitoa, sinisilmäistä, kuin lapsenmielistäkin, että se tuntui olevan omiaan takertumaan seurueen jäseniin – kuhunkin omalla tavallaan. Tuleva isä – joskin jo aikaisemmasta liitostaan useamman lapsen jo omistava ruhtinas hymisi ääneen, juurikaan kommentoimatta vaimonsa turmeltumatonta mielialaa. Veli Conrad puolestaan tuntui olevan sen luokan miehiä, että hän saattoi pitää Ingridin kaltaista naista vain turhana riippakivenä, hössöttäjänä, joka olisi aina lirkuttelemassa ympäriinsä. Vaikka toki veljensä vaimo oli kaunis pakkaus, vaikkakin rahvaan suista kuuluva ”lapsivaimo” tituleeraus tuntui häiritsevän enemmän häntä, kuin avioassa olevaa veljeään. Ja mikäli Ingrid koskaan tylsistyisi makeaan, vanhoilliseen avioelämään Conrad saattaisi löytää tytöstä uusia ulottuvuuksia. Ansoja, joihin tytön voisi hyvin heppoisasti langettaa.

Prinssi puolestaan ei tuntunut noteeraavaan seuruettaan, niinkuin neiti Beaufortiakaan muuten kuin asiallisella, mutta jokseenkin rennon oloisella, pienellä hymyn tapaisella viivalla kasvoillaan. Nuorukainen, joka ei tuntunut saavan tarjotusta puutarhakiertueesta mitään irti yllättyi kuitenkin hieman rouva Von Bastin seuraavista, kihisevistä sanoista. ”Tokihan te neiti Beaufort liitytte meidän seuraamme? Yhteinen ystävämme tuntuu tietävän niin kovin vähän tästä puutarhasta, että hänen ottamisensa oppaaksi ei tainnut olla ollenkaan hyvä ajatus”, prinsin suuntaan makeasti hykerrellen nuoren rouvan vihreät, innostuksesta palavat silmät kahmaisivat nuoren neidon manipuloituun ansaan. Tai kenties rouvan innokkuus ei haitannut nuori luonteista neiti Beaufortia, mutta Francis tulkitsi rouvan sanat enemmänkin käskyksi kun ystävän eleeksi.

”Varoitinhan teitä kälyseni siitä, ettei juhlallisuuksien isäntämme ole ulkoilma ihmisiä. Ei ainakaan tähän aikaan vuorokaudesta”, hurskaasti vitsaileva Conrad katsahti vieressään karvakseltaan nolostunutta prinssiä. Jonka olemus kuitenkin säilyi virheettömänä, vaikka vieraansa tiesi asiasta jos toisestakin mitä tapahtui kun konjakkipullon korkki oli kadonnut. Naureskellen prinssistä nuorta neitoa vilkaisten Conrad nyökkäsi kuin asiat olisivat saaneet kaikkia tyydyttävän päätöksen. Neito tulisi heidän mukaansa puutarhakierrokselle. ”Emmeköhän sitten jatka matkaa tästä...Kenties uloimma osan kautta sisäosiin kiertäen? Mitä mieltä olette neiti Beaufort? Taidatte kuitenkin tuntea isäntäämme paremmin puutarhan salaisetkin salat?” hienoisesti imelän, kuin luontaansakin työtävän maun puheillensa onnistuen antaa Conrad tarjoutui naureskellen jäämään yksinäiseksi sudeksi kävelyseurueessa.

”Miten ihanaa kun tulette meidän kanssamme. Kävelisittekö tovin minun kanssani?” rouva puheli miehensä veljen päälle, jottei tuo korsto saanut kaikkea kuulostamaan säädyttömältä ja niin perin halvalta.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Kes Tou 18, 2011 6:36 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Viviennen mielestä nuori nainen vaikutti ehdottomasti seurueensa hilpeimmältä jäseneltä ja kaiken kukkuraksi tuo vaikutti hyvin innokkaalta tekemään tuttavuutta hänen kanssaan.
Prinssin suorittaman esittelyn jälkeen Vivienne tajusi jo kuulleensa saksalaisvieraiden nimet, kiitos äitinsä, joka ei tietenkään ollut jättänyt kertomatta uusista vieraista. Se oli kuitenkin jäänyt neiti Beaufortilta kuulematta, mistä äiti oli sanonut vieraiden olevan kotoisin. Hän ei ollut välittänyt äitinsä juoruista niin paljon, että olisi jaksanut tosissaan kuunnella. Nimet kuitenkin olivat jääneet mieleen jotenkin hämärästi.
Vaikka neiti Beaufortia hiukan ihmetytti prinssin tuttavallinen käyttäytyminen, ei hän sitä ilmaissut eleillään saati ilmeilläänkään. Oli paljon järkevämpää antaa von Bastinin joukkion olettaa, että he olivat olleet tekemisissä useamminkin kuin vain yhden ainoan kerran. Mitä vieraat olisivat mahtaneet ajatella, jos olisivat tienneet, ettei heitä oltu koskaan edes esitelty toisilleen niin kuin tapoihin kuului?

”Olin aivan yksin,” Vivienne tunnusti ja tajusi, kuinka typerältä varmasti vaikutti tehdessään jotain niin vastuutonta. Onneksi asia ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan ketään. Olisi hän ehkä voinut keksiä jonkun hätävalheen, jos olisi ollut pakko, mutta nyt hän uskoi lyhyen ja yksinkertaisen vastauksen riittävän. Rouva von Bastin vaikutti liian innokkaalta katselemaan puutarhaa, jotta olisi edes vaivautunut pohtimaan asiaa tarkemmin. Se taas sopi Viviennelle paremmin kuin hyvin. Hän ei halunnut kiinnittää liikaa huomiota itseensä. Joku olisi pian voinut kysyä syytä puutarhassa oloon ja silloin hän myös olisi joutunut valehtelemaan. Eihän hän missään nimessä voinut paljastaa kirjoittaneensa päiväkirjaa.

Vivienne toden totta yllättyi, kun nuori rouva tuntui vaativan häntä liittymään heidän seuraansa. Neiti Beaufort ei tietenkään voinut vastustaa sellaista pyyntöä, varsinkin kun rouvan sanat kuulostivat niin määrääviltä. Neiti arveli, että mikäli kieltäytyisi, rouva saattaisi jopa suuttua, tai ainakin loukkaantua, eikä hän halunnut ottaa sitä riskiä, että pilasi samalla muidenkin päivän.
”Liityn mielelläni seuraanne,” Vivienne lausui kohteliaasti hymyillen samalla lähes yhtä aurinkoisesti kuin nuori rouva. Puutarha oli neidille tuttu paikka, olihan hän viettänyt siellä paljon aikaa. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa puutarhasta mitään kovin oleellista, eikä kyllä uskonut rouva von Bastinin haluavan mitään sellaista edes tietää. Kaiketi rouva tahtoi vain nähdä puutarhan parhaimmat puolet ja siinä suhteessa hän uskoi osaavansa edes jotakin.

”Olen samaa mieltä kanssanne, herra von Bastin,” Vivienne sanoi ja yritti olla parhaansa mukaan välittämättä miehen imelästä äänensävystä. ”Sisäosissa on mielestäni kaikkein upeinta, joten se kannattaa jättää viimeiseksi.”
Puutarhan salaisuuksista Vivienne ei maininnut mitään. Hän tiesi kyllä muutaman paikan, johon oli helppo kätkeytyä uteliailta katseilta, olihan hän itse joutunut käyttämään niitä hyväkseen ollessaan luvattomilla retkillä eräiden nuorukaisten kanssa. Sen verran järkeä hänellä oli ollut, ettei ollut tehnyt mitään liian siveetöntä, vain pari viatonta suudelmaa ja siinä se. Ei hän ollut niin typerä, että olisi mennyt sen pidemmälle.
”Tottakai kävelen kanssanne,” Vivienne myöntyi, vaikka olisikin mieluummin kävellyt prinssin kanssa. Silloin hän nimittäin olisi voinut tiedustella vaivihkaa siitä, pitikö hänen kenties kiittää tätä rouva Grendan kielen hillitsemisestä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Sun Elo 28, 2011 9:05 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Seurue, joka oli kasvanut odottamattomasti vielä yhdellä jäsenellä, mutta kellää ei tuntunut olevaan asiaan mitään vastaan. Liekö syy kauniin puutarhan leudossa tuulessa, vai siinä, että liittyjä oli toden totta kauniimman sukupolven edustaja – eikä suinkaan ketä tahansa kaksilahkeinen.
Hersyvä nauruinen rouva puheli joutavia enemmän kuin puhetta uskoi naisessa riittävän. Suurin osa naisen ehtymättömästä puhetulvasta liukui ohi prinssin, sekä muun miesseurueen korvista ulos. Eikä näin ollen tainnut olla minkäänlainen vahinko, kun välimatka nuorten neitojen ja miesten välissä kasvoi useampaan metriin.

Ensimmäisten muotopensaiden ja vesirakennelmien lorina sai kuitenkin saksalaisruhtinaan vaimon katsahtamaan taakseen – nähdekseen pettymyksekseen kuinka miesjoukkio oli tietentahtoen jäänyt kauas taakse.
”Uskomatonta, vai mitä?” vatsankummulleen kätensä laskien von Bastinin katsoi tietäväisenä miehistä kohti nuorta, kenties uutta parasta ystävätärtään. ”Jäädä nyt tuollalailla jälkeen – häpeisivät mokomat.”
Itsekseen, kuin neiti Beaufortille napistessaan rouva puisteli päätään. Naisen käsitys seuruekulusta ei kuitenkaan turmeltunut juuri ollenkaan, sillä miehensä saapuessa nyrpeät rypyt naisen otsalta ja suupieliltä katosivat kuin taivaan tuuliin. Tohtimatta millääntavoin turmella miehensä seurueen mielialaa rouva Bastin teki eloisan uhrauksen aikoessaan olla napisematta sanaakaan herrojen viivästelystä.

”Kaunottareni – taisimme jäädä kiinni arkipäiväisiin keskusteluihimme”, vaimonsa käten omaansa napaten herra Bastin hykerteli tyytyväisenä paksujen viiksikarvojensa alla. Vaimonsa käsipuoleen jääden saksalaisruhtinas hymyili jokseenkin myötäilevästi nuorelle neidolle, joka oli pitkä tovin vaimolleen herttaisen seuransa suonut.
Prinssi, sekä ruhtinaan veli tyytyväit toviksi punnitsemaan pariskunnan lepertelyä keskenään, sekä nuoren neidin osuutta asiaan. Kiusallisen hiljaisuuden kuitenkin välttäen Francis vilkaisi nuorta neitoa. ”Kulkisitteko kanssani loppumatkan neiti Beaufort?”
Conrad Bastin vilkaisi prinssitoveriaan tietoinen virne kasvoillaan. Pitkän huiskea mies kulki perillisen ohi antamatta nuoren neidon kuitenkaan nähdä velikultaista katsetta kasvoillaan. Conrad, jos joku leikitteli palatsin normeilla – sekä aatelisaatteen äärirajoilla venyttäen ja kiertäen normeja kuin mestarivaras ikään. Huolettomana, ilman pienintäkään käsitystä vastuuntunnosta saati vaadittavista normeista Conrad kulki veljensä ja tämän vaimon jälkeen.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Per Syy 30, 2011 5:26 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vivienne, joka kiltin luonteensa takia ei osannut kieltäytyä juuri mistään sellaisesta, joka saattoi muita jollakin tavalla ilahduttaa, joutui nyt kuuntelemaan rouva von Bastinin puhetulvaa. Sinänsä nuoren rouvan seurassa ei ollut mitään vikaa, puhetta vain tuli turhankin paljon. Toisaalta se kuitenkin oli vain virkistävää. Liian usein hän joutui viettämään aikaa seurassa, jossa kaikki olivat turhan tarkkoja sanoistaan ja teoistaan, sekä erityisesti siitä miltä näyttivät. Toki Vivienne välitti ulkonäöstään, mutta hän ei kuitenkaan pitänyt sitä maailman tärkeimpänä asiana. Hän välitti enemmän runoista ja musiikista kuin viimeisimmästä muodista. Rouva Bastinin kanssa saattoi myös keskustella kepeämmin. Ehkä se johtui nuoren rouvan innokkuudesta, että Vivienne tunsi olonsa pirteämmäksi kuin vielä ennen tämän seurueen kohtaamista oli tuntenut. Kaiketi sitten oli niin, että muiden seurassa oli mukavampaa? Sinä päivänä se ainakin taisi pitää paikkaansa.

"Todellakin," Vivienne totesi. "Mutta ehkä heillä on hyvä syy käytökselleen."
Neiti Beaufort epäili vahvasti, etteivät miehet olleet jääneet heidän jälkeensä vahingossa. Luultavasti herroilla oli ollut parempaa tekemistä kuin kuunnella kahden naisen iloista puheensorinaa? Ehkä nämä olivat keskustelleet politiikasta tai jostakin muusta yhtä tylsästä aiheesta. Vivienneä sellaiset puheenaiheet eivät kiinnostaneet lainkaan, eikä niiden kaiketi tarvinnut. Oli oikeastaan hyvin hassua, että miehiä ja naisia kiinnostivat niin erilaiset asiat. Harva mies oli kiinnostunut lastenhoidosta ja erilaisista kankaista, samoin harva nainen oli kiinnostunut aseista ja muista sellaisista.

Vivienne ei voinut olla hymyilemättä. Von Bastinit näyttivät juuri niin onnellisilta kuin avioparin kuului. Nuori rouva näytti pitävän miestään suuressa arvossa ja itse herra von Bastin näytti suorastaan palvovan nuorta vaimoaan. Nytkin mies päätti ilmeisesti jatkaa matkaa rouvansa seurassa. Se sopi Viviennelle, vaikka ihan mielellään hän olisi jatkanut höpötystuokiota rouvan kanssa.
Kun prinssi sitten kysyi, kulkisiko hän tämän kanssa loppumatkan, Vivienne arveli tilaisuutensa koittaneen. Nyt hän voisi selvittää kuinka oli rouva Grendan laita. Mikä oli saanut rouvan pitämään suunsa kiinni tapahtuneesta? Hän kun oli ollut varma, että seuraavana päivänä koko hovi olisi kuullut, kuinka hän oli aikonut viettää aikaa hänen korkeutensa seurassa ilman minkäänlaisia esittelyjä. Sitä hän tosin teki nytkin, mutta von Bastinit eivät tainneet sitä tietää.

Conrad Bastin onnistui piilottamaan katseensa Vivienneltä, eikä neidillä ollut mitään aavistusta, mitä tuon mielessä liikkui. Ehkä niin oli parempi, sillä muuten nuoren naisen mielenrauha olisi pahasti järkkynyt, eikä hän olisi voinut olla prinssin seurassa oma itsensä pelätessään liikaa Conradin tekevän vääränlaisia johtopäätöksiä.
"Mielelläni, teidän korkeutenne," Vivienne vastasi esitettyyn kysymykseen miettien samalla miten tiedustelisi sopivin sanoin rouva Grendasta. Saattoi nimittäin olla niin, ettei prinssi halunnut lainkaan muistella koko tapahtumaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Lau Lok 01, 2011 8:00 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Seurueen puutarhakierros olisi ollut yksi monista, tavanomaisista tapahtumista, joita palatsissa tapahtui yhtenään. Lähes jokaisena kauniina päivänä auringon sarastuksen alla. Kuningaskuntaan vierailulle saapuneet, vähääkään aatelistossa uivat vieraat nauttivat usein – ja miltein yhtenään valtaisan puutarhan kukoistuksesta. Veistoksellisesti muotoiltut koristepensaat, iloisina solisevat suihkulähteet ja katsetta hämmästyttävät kukkaistutukset saivat vieraan jos toisenkin haukkomaan ihastuksesta henkeään. Ei lienyt siis ihme, jos toinenkaan, että auringon nousu taivaankaarelle oli saanut useammankin palatsin vieraista liikekannalle.
Aamuvarhain oli parhaimmille näköalapaikoille kannettu siroja ja koristeellisia puutarhakalusteita, joiden ympärillä parveili vanhempaa sukupolvea. Aurinkovarjojensa alla visusti värjöttelevät rouvat puhelivat keskenään kuka mistäkin elämäänsä liikuttavasta skandaalista. Saman aikaisesti onnistuen hoputtamaan juhlallisiin, kerman keltaisiin työvaatteisiinsa pukeutuneita nuoria mies- ja naispalvelijoita, jotka edustivat kauneusihanteita – ja sopivat näin palvelemaan korkea arvoisempiaan. Vieraiden silmien alle sopimattomat piiat ja rengit puolestaan työskentelivät siellä, minne yhdenkään arvovaltaisen vieraan katse ei eksynyt. Ei vahingossakaan.

Laajoilla nurmikentillä puolestaan näki jo puolestaan nuoremman sukupolven edustajien kerääntyneen piknikapajille naurattamaan ja vitsailemaan toinen toisilleen. Aivan pienempiä, lapsia ja vaunuissaan itkeskeleviä pienokaisia ei vielä tuohon aikaan sentään puutarhan mittavilla kentillä näkynyt – joskaan, heidän vieraslistaltaan puuttui suuremmaksi osaksi vallan pienperheelliset vieraat.

Kaiken tuon keskelle kun asetteli prinssi Francisin seurueen, joka tietenkin sisälsi seurueensa vieraat, sekä taaempana, mainitsemattomana kulkevat henkivartijat. Vieraittensa mukavuutta ajatellen prinssi ei ollut otattanut vartijoidensa mukaan kahta vihikoiraansa, vaikka kenties ilman vieraitaan nuorimies olisi voinut hyvinkin käyskennellä puutarhassa Touffe ja Balai vierellään löntystellen.

Tarkkasilmäisten erottaessa tuon tavanomaisuudesta poikkeavan seurueen hyvän matkan päästä Francis kykeni havannoimaan jo mielikuvituksensa voimin kuinka puhepörriäiset lähtivät liitelemään ja surisemaan kuin ampiaiset ensimmäisten aamuteiden kermana. Tänään hän kuitenkin tuntui olevan välittämättä moisesta. Seuruettaan miltein sanattomana ohjaillen neiti Beaufort ei suinkaan ollut suunnannut heidän tutustumiskierrostaan lähellekään seurusteluapajia. Seurueessa kulkiessaan prinssi ei suinkaan tarjonnut käsivarttaan neiti Beaufortille. Niinkuin kukaan olisi hänen ylhäisyytensä niin tekevänkään.

Francis piteli kätensä selkäänsä vasten, kämmen kämmenessä. Suoraryhtisenä, ja siististi puettuna pitkänhuiskea nuorimies katseli ympärilleen puutarhassa. Kepeän tuulen kutitellessa niskaansa solmittuja hiuksia Francis siristeli silmiään vilkuillessaan itselleen tuntemattomia veistoksia ja kasviasetelmia.
Omaksi hämmennyksekseen kruununperillinen oli hyvin tietämätön kaikesta mitä palatsinsa puutarha sisälsi. Hän, jos kuka vietti elämänsä valveillaolon työssä. Ainaisessa opiskelussa, sekä sisaruksiaan yhden askeleen edellä ollakseen.
”Uskon, että olitte vallan oikeassa neiti Beaufort”, hetken kepeän hiljaisuuden kaksikon välillä rikkoen Francis vilkaisi vierellään kulkevaa neitoa. ”Puutarha näyttää – ihastuttavalta – niinkuin sanoittekin sen olevan.”

Vastaan astelevia aatelisnaisia päällään kevyesti kumartaen Francis suoristi ryhtiään, osaamatta, saati tuona aurinkoisena päivänä suuremmin välittämättä kuohunnasta minkä hänen pelkkä läsnäolonsa sai puutarhassa aikaan.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Sun Lok 09, 2011 4:56 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vivienne muisti kyllä, miten prinssi Francis oli paljastanut vierailevansa kotinsa puutarhassa varsin harvoin. Luultavasti tuo ei olisi vieläkään sinne päätynyt ilman vieraitaan, jotka kaikesta päätellen viihtyivät puutarhan poluilla. Nuori rouva ainakin oli haltioissaan, sen Vivienne oli saanut huomata sen hetken aikana, jonka oli tämän rinnalla kulkenut. Varmasti puutarhat viehättivät naisia herkemmin kuin miehiä, ainakin naiset näyttivät ihastuksensa avoimemmin.
"Olette onnistuneet puutarhureiden valinnassa, tämä on täysin heidän ansiotaan," Vivienne sanoi. "Ehkäpä teidän korkeutenne on huomannut, että tämä on loistava ajanviettopaikka. Täällä unohtaa helposti koko muun maailman, ainakin hetkeksi."
Hänen mielestään prinssi ilman muuta ansaitsi sen, että saisi silloin tällöin paeta velvollisuuksiaan juuri puutarhaan, jossa kaikki huolet ja murheet unohtuivat helpommin kuin sisätiloissa. Ratsastaminen oli toinen hyvä keino, mutta puutarha oli Viviennen mielestä rentouttavampi vaihtoehto.
"Vieraanne näyttävät viihtyvän täällä varsin erinomaisesti."

Neiti Beaufort hypisteli levottomana pukunsa helmaa pohtien, kannattiko heidän viime kohtaamistaan ottaa puheeksi vai ei. Hän oli edelleen huolissaan rouva Grendan takia. Oli lähestulkoon pelottavaa, kun mitään ei ollut kuulunut. Vai oliko hän vain ollut niin onnekas, ettei yksikään juoru ollut kantautunut hänen korviinsa? Mutta äiti olisi varmasti kuullut jotakin ja kertonut hänelle. Niin hän ainakin halusi uskoa. Toisaalta, äiti oli niin ylihuolehtiva, että olisi saattanut salata asioita hänen mielenrauhansa tähden.
"Teidän korkeutenne..." neiti aloitti, epävarmana siitä kannattiko asiaa ottaa puheeksi. "Suonette anteeksi, mutta en voi olla kysymättä. Miten on mahdollista, etten ole kuullut mitään puheita meidän viimekertaisesta kohtaamisestamme, vaikka itse rouva Grenda on asiasta tietoinen? Olen hyvin pahoillani, että häiritsen tälläisella asialla teidän puutarharetkeänne."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Sun Lok 09, 2011 6:22 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Uskoakseni edesmennyt äitini on suurimmaksi osaksi kaiken tämän takana – puutarhurien lisäksi tietenkin”, seurueen kulkiessa Francis katsahti varsin eloisan oloista patsasrykelmää, jonka jokainen yksityiskohta tuntui olevan niin puhdas ja linjakas, että jopa taideteoksen peuran saattoi uskoa hypähtävän liikkeelle milloin tahansa. Taideteoksista, sekä niiden mittavantaitavista luojista vain muutaman tietäen (mutta prinssi ei juurikaan kyennyt tunnistamaan tekijää saati teoksen nimeä – näöstä puhumattakaan toinen toisiinsa) prinssi laski katseensa töistä määrittelemättömään asemaan horisontissa.

Vivienne-neidin mainitessa hänen vieraidensa viihtyvyydestä, Francis hymähti pehmeästi. ”Näin meidän kesken neiti-Vivienne, luulen, että he viihtyisivät missä tahansa”, saksalaisten vieraidensa selkiä vilkaisten Francis laski katseensa vierellä kulkevaan neitoon. ”Missä vain, minkä he uskovat minua viihdyttävän.”
Miehen kulmikkailla kasvoilla leikitteli hetken aikaa vaisu, mutta ystävämielinen virne Francisin antaen katseensa levätä vierellään kulkevassa naisessa, joka tuntui kykenevän keveään keskusteluun paljon prinssiä paremmin. Tai niin Francis ainakin kuvitteli antaessaan levollisen hiljaisuuden laskeutua kaksikon ylle.
Heidän edellään kulkeva kolmikko tuntui keskustelevan heidänkin edestään. Tai ainakin herra Bastinin varpunen tuntui peittävän allensa seesteisen lintujen liverryksen, sekä vesiasetelmien keveän veden lorinan. Uskoen puutarhan syvällisemmän olemuksen kätkeytyvän juuri sen ajatuksen alle, ettei viheriöiviä taideteoksien tai nurmikenttien rauhaa rikottu turhanpäiväisellä keskustelulla - Francisin oli myönnettävä, että seurueen kanssa liikkuminen ei kenties ollut paras mahdollinen tapa tutustua palatsinsa tarjoamiin aarteisiin.

Levottomuuden vierellään kulkevasta neidosta havaiten Francis vilkaisi kysyvänä sulavasti seurueeseensa liittynyttä naista. Kysymättä Francis antoi Viviennen etsiä tarvitsemiaan sanoja, jotka kuitenkin kaikessa asiallisuudessaan ja viattomuudessaan saivat miehen seisahtumaan. Vakava kasvoisena Francis tarkasteli hetken neidon siroja ja kauniita kasvoja. Havaiten sievästi tytön suupielen poukamaan miltein laskeutuvan kauneuspilkun, jonka olemassa oloa prinssi ei muistanut niin hyvin kuin Viviennen suuria vihreitä silmiä.
”Tietenkin teidän tulee kysellä mieltänne painavista asioista neiti Beaufort”, kaksikon edellä kulkeneen seurueen edettyä muutaman lisäaskeleen reitillään Francis teki pienen käsieleen ehdottaen myös heidän jatkavan matkaansa.

Antamatta neidon tahallisesti odotuttaa vastaustaan Francis muisteli tuota heidän viimekertaista tapaamista. Kuin myös hapankasvoista rouva Grendaakin, eikä Francis voinut estää tuon muiston aiheuttamaa hymyn tapaista kasvoillaan. ”Sanotaanko, että tapasin hänet hyvin pian hyvästiemme jälkeen”, Francis ei suinkaan voinut myöntää etsiytyneensä suorinta mahdollista tietä emännän oman huoneen ovelle, saati että hän oli käynyt hyvin mielenkiintoisen keskustelun vanhan naisen yksityisessä kammarissa. ”Ja me ... keskutelimme tapahtuneesta”, hyvin ilmavasti selitystään jatkaen prinssiä alkoi kuitenkin huvittaa asioiden hullunkurisuus, joka ilmeni hetkellisenä rentoutumisena nuorukaisen äänessä; ”Keskutelun hedelmällisyydestä voimme vain todeta sen, että olette ilmeisesti säästyneet pahoilta puheilta.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Maa Lok 10, 2011 6:27 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Viviennen huulille kohosi huvittunut hymy. Vai sellaisia ihmisiä von Bastinit olivat. Nämä siis antoivat prinssin vaikuttaa niin paljon omiin mielipiteisiinsä ja käytökseensä, että olivat valmiita viihtymään, tai ainakin uskottelemaan että viihtyivät, lähes missä tahansa. Viviennestä ei olisi ollut siihen. Hän ei osannut teeskennellä niin hyvin, että olisi voinut huijata ketä tahansa, missä tilanteessa tahansa. Teehetket äidin juoruiluun taipuvien tuttavien kanssa olivat tilaisuuksia, joista hän ei pitänyt ja sen myös huomasi hänen välinpitämättömyydestään. Ennen kaikkea sen huomasi kuitenkin hänen katseestaan, joka kertoi, että hän olisi mieluummin siirtynyt huoneen toiselle puolelle, seurueeseen, jossa oli muita hänen ikäisiään aatelisia. Neiti Beaufort kuitenkin pyrki olemaan mieliksi näille äidin ystävättärille, ja keskusteli siksi näiden kanssa aiheesta kuin aiheesta. Toisinaan se oli niin rasittavaa, että hänen oli paettava paikalta jonkun tekosyyn turvin. Yleensä hän vetosi äkilliseen päänsärkyyn tai haluun tervehtiä jotain tuttavaa, jota ei ollut nähnyt muka pitkään aikaan. Lilianne kyllä tunsi tyttärensä, muttei hän asiasta voinut muuta kuin huomauttaa silloin tällöin. Äiti piti omana syynään sitä, ettei Vivienneä hyväksytty kaikissa piireissä ja siksi oli parempi, että tämä pysytteli seurassa, jossa välttyi juorujen aiheeksi joutumiselta.

Vivienne asteli eteenpäin prinssin kehottaessa eleellään tekemään niin. Ei tietenkään ollut sopivaa jäädä sillä tavoin jälkeen muusta seurueesta. Eikä se ollut sopivaa varsinkaan siksi, että hän oli prinssin seurassa. Missään nimessä hän ei nyt saisi jäädä liian pitkäksi aikaa tämän kanssa kahden. Mikäli hän sen virheen tekisi, tuskin mikään voisi enää estää häntä joutumasta pahansuopien ja uteliaiden puheiden kohteeksi. Toki hänestä puhuttiin, mutta olisi ihan eri asia, jos puheisiin sotkeutuisi prinssi Francisin nimi.

Kiinnostuneena nuori neiti kuunteli prinssin kertomusta rouva Grendan kohtaamisesta. Oli kuin olikin tämän ansiota, että hän oli säästynyt ikäviltä juoruilta. Viviennen olo helpottui huomattavasti ja huolestunut ilme suli pois hänen kasvoiltaan.
"Miten voin ikinä kiittää teidän korkeuttanne kylliksi," neiti henkäisi. Hän tunsi nyt olevansa kiitollisuudenvelassa prinssille, olihan tuo estänyt häntä joutumasta huonoon valoon.
"Minä olen ollut niin huolissani asian johdosta viime päivinä, etten ole edes saanut kunnolla nukutuksi," Vivienne paljasti tajuamatta edes varoa sanojaan ajoissa. "Teidän korkeutenne on osoittanut minulle suurempaa ystävällisyyttä kuin olen edes ansainnut."

Viviennen kunnioitus prinssiä kohtaan oli noussut entisestään. Hän sai todellakin olla tälle kiitollinen ja sitä hän myös oli. Nyt piti kuitenkin muistaa hillitä omaa riemua, jotteivat muut puutarhassa liikkujat vetäisi vääriä johtopäätöksiä. He kun saattoivat niin helposti kuvitella, että hänen tyytyväinen ilmeensä johtui siitä, että hän käveli Francisin vierellä. Niinpä neiti pakotti ilmeensä mahdollisimman neutraaliksi, vaikka silmistä tuota helpotuksen tunnetta oli mahdotonta kätkeä.
"Äitini ilahtuu tästä tiedosta varmasti. Vai uskotteko, että minun kannattaa mainita tästä hänelle?" Vivienne tiedusteli. Hän uskoi, että prinssillä oli enemmän viisautta tässä asiassa, vaikkei tuo ollut häntä kovin paljon vanhempi.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Tii Lok 11, 2011 3:01 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Toivottavasti unennekin palautuvat teille aikanaan neiti Beufort, sillä en usko, että rouva Gredan kielenkannittemet uskaltavat ruotia selkäni takana mitään”, Francisin olemus oli nostanut päätään palatsin perijäkolmikossa viimeisten kuukausien aikana huomattavasti.
Pitkiksi venyneet tunnit hallitsijahuoneen paperipöydän takana olivat saaneet miltein tauottoman jatkeen prinssin henkilökohtaisesta työhuoneesta. Palatsissa ei suinkaan ollut varjeltu salaisuus – tai huhuilu, että perijät tuntuivat itsekukin hallitsevan palatsia kuin maata koskevia säännöksiä oman halunsa ja mielensä mukaisesti. Vielä toistaiseksi kuitenkaan perijöiden edesottamukset eivät olleet vaikuttaneet elämään, jota heidän vieraansa elivät.
Aateliset – heidän vieraansa- elivät kuin onnelliset työläiset muurahaispesässä, poistuen ja palaten pesälleen aina vain uusia ideoita, rikkauksia, juonia ja juoruja rikkaampana. Kun taasen samaan aikaan pesää valloitti yhden kuningattaren sijaan kolme pesänhallitsijaa, jotka vääjäämättä hyökyttivät toinen toisiaan niinkauan kunnes joku tajuaisi antautua parempansa. Liittoutua tai lähteä.

Francisin muuttunut käytös ei ollut herättänyt vielä sisaruksissaan minkäänlaista kummastusta, mikäli kumpikaan perijöistä oli minkäänlaista muutosta huomioinut alun alkaenkaan. Mitä kauemmin heidän tilansa tuollaisena säilyi, sitä ahkerammin saattoi Francis vahvistaa omia puitteittaan ja kerätä voimavaroja Rosea ja Frederikiä vastaan.

Kaiken tuon ajattelumaailman keskelle oli mahtunut tuo varastettu hengähdystauko, joka seurueensa suuruudesta huolimatta sai Francisin olemaan hetken ajattelematta odottovia asiakirjoja. Joskaan kiitos tuosta tilaisuudesta ei enää levännyt hänen saksalaisten vieraidensa harteilla.
”Teidän ei ole syytä kiitellä sen enempää neiti Beaufort. Ei koskaan voi olla liian vakuuttunut siitä, että kaikki on kuvitelmiensa mukaan kunnossa. Kuitenkaan, teillä ei ole mitään syytä menettää yöunianne tai elää jatkuvassa huolessa pahojen puheiden takia”, neidon kasvoille noussut aurinko sai Francisin pitäytymään mukana vapautuneessa keskustelussa, vaikka hän ei toisaaltaan ollut aivan varma oliko moinen niinkään häneltä sallittua. Virkaintoisuutensa kuitenkin oli laskenut itsensä hetkeksi levolle, niin mikään ei tuntunut estävän nuorukaista hetken nauttimasta tuosta varastetusta vapaudentunteesta.

”Joskus hyvät uutiset ovat niitä, jotka saavat hyvätkin -jopa luotetuimmatkin- ihmiset unohtamaan salailun tärkeyden”, neidin viittaamaan puheenparteen äidistään Francis antoi katseensa keskittyä pidemmäksi toviksi vieraidensa selkiin. ”Soisin toki tiedon myös teidän äidillenne, mutta vain jos olette varma, ettei hän huojennu liikaa.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Per Lok 21, 2011 1:20 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vivienne oli varma siitä, että saisi nyt kunnolla nukuttua, kun prinssi itse vakuutti, ettei rouva Grendasta tulisi olemaan mitään harmia. Nyt hänen ei enää tarvitsisi herätä aamulla ja tuntea oloaan yhtä väsyneeksi kuin nukkumaan mennessään. Tietenkin hän saattoi menettää yöunensa jonkin onnettoman painajaisunen tähden, mutta tuskinpa hän sellaisia nyt alkaisi nähdä, kun ei ollut niitä kyseisen asian johdosta vielä muutenkaan nähnyt. Oikeastaan hän ei ollut viime aikoina nähnyt mitään unia, ei ainakaan sellaisia jotka olisi vielä herätessään pystynyt muistamaan. Se oli sinänsä harmillista, sillä unet olivat yleensä mukavia. Johtui ehkä hänen lukemistaan kirjoista, että hänen unensa olivat täynnä tunteita ja kaipausta. Aivan liian usein niissä vilahteli nuoria ja tottakai komeita miehiä, joista osaan hän oli oikeasti törmännyt palatsin käytävillä. Ehkä nyt, kun hänellä ei ollut suuria huolenaiheita, hän onnistuisi taas uneksimaan jotakin hyvin mieluisaa?

"Ehkei ole syytä, mutta olen siitä huolimatta kiitollinen teidän korkeudellenne," neiti Beaufort lausahti ja vilkaisi prinssiä varovasti pitkien ripsiensä alta. Hän oli jo aikeissa sanoa, että oli turvassa vain ja ainoastaan niiltä pahoilta puheilta, jotka rouva Grendan juoruilusta olisivat lähteneet liikkelle. Hänestä nimittäin puhuttiin jo valmiiksi vaikka mitä, mutta siihen kaikkeen hän oli jo ehtinyt tottua. Jos sattui olemaan tyttö, jonka äiti ei koskaan ollut astunut avioliittoon, sai olla varma siitä, että jotakin hänestä puhuttiin. Varmasti häntä haukuttiin äpäräksi ja ties miksi aina, kun hän ei ollut tarpeeksi lähellä kuullakseen ja törkeimmät tekivät niin jopa hänen kuultensa. Sellaisista puheista Vivienne ei ollut enää moneen vuoteen jaksanut välittää. Ei ollut hänen vikansa, että hänen äitinsä ei ollut hankkiutunut avioliittoon.

Noiden puheiden lisäksi hän sai jatkuvasti pelätä, että äiti saisi selville hänen pikku salaisuutensa: kahdenkeskiset tuokiot nuorten miesten seurassa puutarhassa. Viime aikoina hän oli kyllä onnistunut välttelemään moisia tapauksia, ehkäpä juuri siksi, että oli pelännyt liikaa rouva Grendaa. Jos nyt ihan tarkkoja oltiin, niin ei hän edes ollut tehnyt mitään väärää. Hän oli vain ja ainoastaan jutellut niitä näitä, mitä nyt oli sallinut pari kertaa eräiden nuorten herrojen suudella itseään. Mutta se kaikki oli vain viatonta hupia, ainakin niiden herrojen osalta. Vivienne ei ollut suostunut tekemään mitään sen hurjempaa, joten hänen seuransa olikin äkisti alkanut kyllästyttää.

"Hän kyllä tosiaan saattaa ilahtua liikaa," Viviennen oli myönnettävä. "Ehkä on järkevintä vain antaa asian unohtua. Luultavasti äitini hoksaa itsekin, ettei ole syytä huolehtia rouva Grendan vuoksi, kun mitään ei ala kuulua."
Vivienne hiljeni. Hän olisi halunnut sanoa vielä jotakin aiheeseen liittyen, mutta hän ei sillä hetkellä saanut päähänsä kerrassaan mitään muuta kuin kiitoksia ja helpotuksen ilmaisuja. Niitä prinssi oli jo saanut kuulla varmasti ihan tarpeeksi. Olisi ollut vain typerää toistaa samoja sanoja. Prinssi ehkä luulisi, ettei hän osannut enää keskustella edes sen vertaa, mitä heidän viime kertaisen tapaamisensa yhteydessä.
"Teidän korkeutenne," Viviennen päätti vaihtaa keskustelun aihetta. "Myönsitte, että puutarhanne on ihastuttava. Ehkäpä olette myös huomannut sen, että täällä kävely on todella virkistävää. Täällä melkein unohtaa koko palatsin, vaikka se onkin ihan vieressä. Hassua, mutta niin se vain on, ainakin minun kohdallani."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Lau Mar 19, 2011 10:12 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Francis ei antanut vieraansa sanojen hukkua kuulokantamiensa toiselle puolelle prinssin katseen osoittaessa suoraan eteensä. Kevyellä, joskin lyhyellä nyökkäyksessä nuorukainen myöntyi naisen kanssa samoihin ajatuksiin. Ilahtuminen saattoi monesti olla murhetta vaarallisempi asia silloin, kun jokin asia vaati salassapitoa, tai säilyttämistä vain muutaman ihmisen tietoisuudessa.
Joskaan Francis ei itse enää nähnyt niin suurta salailuntarvetta itsensäosalta kuin lady Viviennen. Pelisalin tapahtumien jälkeen Francis oli saanut tietoisuuteensa neidon taustoista monenmoista epäkohtaa ja arvoitusta, joihin vastauksen itse Viviennen äiti tiesi. Isättömän nuoren naisen elämä palatsissa saattoi hyvin nopeasti saada kyseenalasen rinnastuksen suoraan äitinsä harrastamaan siveettömyyteen (millaisena moni aviotonta naista piti).
Se miksi prinssi oli ottanut omalletunnolleen siiviittää asian salassapitoa oli jos jonkinmoinen yllätys myös miehelle itselleen. Joskaan, kovin usein toimintaansa tuon asian suhteen miettimättä Francis oli elänyt kuin kohtaaminen nuoren neidon kanssa olisi ollut jokapäiväinen toimensa. Yhtä arkinen ja tavanomainen asia kuin mikä tahansa muukin toimensa palatsissa.

Onnekseen neito Viviennen huoli oli yksi pienemmistä asioista, jotka prinssissä itsessään herätti levottomuutta.

Naisen puhutellessa itseään Francis vilkaisi vierellään aurinkoisena kulkevaa naista, jonka säteilylle ei tuntunut varjot enää laskeutuvan. Muutos huolen turruttaneilla kasvoilla oli hämmästyttävä – ja samalla hyvin miellyttävä. Neidon vapautunut tapa elää tunteidensa mukana kuin keveys äänenpainossaan oli yksi monista kadehdittavista piirteistä, joita prinssi itse ei omannut.
”Niinkö ajattelette?”
Viviennen ajatusmaailma kohtasi kutakuinkin jälleen prinssin omat aatteet. Olihan hänen myönnettävä itselleen, että ulkoilma, sekä seesteinen rauhallisuus puutarhassa vaikuttivat myös häneen. Virkaintoisuutensa, joka väkipakolla oli istutettu hetkeksi mielensä kauimmaiseen nurkkaan oli vaiennut huudoiltaan, samoin kuin viimeisempien asiakirjojen hoito oli jäänyt hetkeksi mielestään. Vaikkakin vieraillansa, Bastinin veljeksillä oli merkittävän kokoinen osuus hänen viimeaikaisiin toimiinsa rajojen tuolle puolen.

”Lienette kutakuinkin jälleen oikeassa neiti Beaufort”, asioiden murehtimiselle lieni kaiketi sillon tällöin hyvä hetki antaa aikansa vain olla ja poreilla alitajunnassa – sen sijaan, että niistä koetti alituiseen järjestää järkevän tuntuisia yhdistelmiä. ”En tosin muovaisi aivan tälläistä tapaa itselleni,” seurueensa edellä kulkeviin jäseniin viitaten Francis vilkaisi neitoa ”- en tarkoita ettenkö pitäisi ajatuksesta tulla tänne silloin tällöin.”
”Vaihtaisin mielelläni ajattelevat ja kyseenalaistamiseen kykenevät seuralaiseni omiin oloihinsa, ja korvaisin heidät mielelläni koirieni seuralla”, vihikoiriensa kanssa jaetut ratsastusretket olivat kadonneet olemattomiin. Ajatuksen herättäminen jälleen mieleensä tuntui tuskaisen raskaalta menetykseltä – miten ihmeessä Francis oli antanut itsensä unohtaa eläimensä sekä vapaudentunteensa mitä ulkoilma saattoi hetkeksi hänelle tarjota. ”Ymmärrättehän?” puheensa juonista ja ajatuksen juoksuun kykenevistä seuralaisistaan oli miltein ruokoton viittaus saksalaisvieraisiinsa, joiden aseman neito itsekin kykeni ymmärtämään. He olivat ihmisiä, joiden maailma täyttyi mielistelyillä sekä johdonmukaisella etenemisellä suuntaan mikä kantoi hedelmää heidän hyvinvointinsa kannalta. Kulkiessaan seurueessa ei ajatukset kuitenkaan aina saaneet täydellistä vapautta.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Kes Hel 22, 2012 2:00 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Viviennellä ei ollut mitään aavistusta siitä, että prinssi Francis saattoi olla erittäin tietoinen hänen taustoistaan, myöskin siitä seikasta, että hän oli saanut alkunsa niin kovin sopimattomalla tavalla. Toisaalta, kukapa palatsissa ei olisi kuullut niitä monia arvailuja hänen isänsä henkilöllisyydestä? Ja kuka nyt ei olisi pannut merkille, miten pahansuovasti jotkut jaksoivat häntä ja hänen äitiään katsoa huolimatta siitä, että olivat jo kuulleet jännittävämpiäkin asioita. Ilmeisesti joidenkin ihmisten käsityksiä ei voinut mikään muuttaa, pinttyneistä tavoista oli vaikea päästä eroon, vaikkei enää edes tiennyt miksi teki niin kuin teki.
Usein, ehkä jopa liian usein, Vivienne pohti mielessään, tulisiko hänellä olemaan avioliiton suhteen yhtä huono onni kuin äidillään. Kukaan kunniallinen mies tuskin huolisi vaimokseen naista, jonka syntyperä oli niin epämääräinen. Siitähän olisi pian seurannut koko suvun maineen tahraantuminen tai jotain muuta yhtä hirveää. No, miten ikinä kävisikin, hän ei tyytyisi kovin helpolla äidin elämän kaltaiseen elämään. Eikä hän missään nimessä aikonut sortua tekemään samaa virhettä kuin tämä oli tehnyt. Hän tahtoi lapsia ja näille turvallisen kodin.

”Niin minä ajattelen,” neiti Beaufort myönsi. Hän piti puutarhasta ja hänen mieltään se tosiaan virkisti. Varsinkin sellaisina päivinä, kun kaikki tuntui sujuvan huonosti, puutarhassa kävely ja raitis ulkoilma saivat mielen keveämmäksi ja synkät ajatukset karkotetuksi. Luonnolla oli sellainen vaikutus. Se sai ajattelemaan positiivisempia asioita. Huomio kiinnittyi tuoksuihin, tuulen huminaan ja kaikkeen siihen vihreyteen ja moniin väreihin, joita näkyi. Toki palatsissakin näki paljon värejä, mutta eivät ne näyttäneet niin upeilta kuin luonnon oma värimaailma. Siinä oli jotain ihmeellistä, mistä Vivienne oli jo pikkutytöstä asti pitänyt.

”Luulen että ymmärrän,” Vivienne totesi. Kyllä hän itsekin olisi mieluusti viettänyt teehetkiä omissa oloissaan ennemmin kuin äidin juoruiluun alttiiden ystävättärien seurassa, jotka aina yrittivät udella hänen tekemisiään. Lisäksi arvon rouvilla oli tapana kertoa turhan avoimesti omista ongelmistaan ja sairauksistaan. Se oli ikävää kuunneltavaa.
Neiti Beaufort kyllä käsitti, että prinssi joutui kestämään muutakin kuin juorukellojen seuraa. Kaikenlaiset pyrkyrit ja vallantavoittelijat varmasti olivat tämän riesana. Viviennellä taas ei ollut sitä ongelmaa, mistä hän oli iloinen.
”Olen kuitenkin sitä mieltä, että useimmiten ihmisten seura on mielenkiintoisempaa. Se tietenkin riippuu täysin henkilöstä, niin ikävältä kuin se kuulostaakin,” neiti kertoi. Toki hän piti eläimistä, paljonkin, mutta mieluummin hän vietti aikaansa jonkun sellaisen seurassa, jonka kanssa saattoi keskustella. Koirille puhumisessa oli se huono puoli, etteivät ne osanneet kuin haukkua.
”Joskus kuitenkin oma seura on se kaikkein paras,” neiti vielä lisäsi. Niinhän se oli. Hänkin, vaikka pitikin muiden seurasta, halusi toisinaan olla yksin omien ajatustensa kanssa.

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Per Elo 10, 2012 5:09 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Lady Vivien oli nokkela sanoissaan, ja mikä erityiseen prinssin mieleen tuntui olevan – oli nuoren naisen mutkaton tapa ajatella eri asioiden useampaa puolta. Sokeutumatta sille omalle, itselleen paremmaksi tuntuvalle. Siinä missä lady tuntui omaavan mutkattoman, ja suoraviivaisenkin helpon suhtautumistavan moniin eri näkökulmiin, Francis joutui tunnustamaan oitis sen mikä häntä ei miellyttänyt. Oppinsa ja elämänsä mukana tuoma sokeus ajoi miltein viattomimmissakin asioissa vain omaa etuaan, ja mikäli hän jotain, pientä lohdutusta halaji, niin sisaruksensa sentään olivat oman etunsa, kuin mielihyvänsäkin edelleasettajia näkyvämmin kuin hän.

”Näette asiassa monta hyvää puolta, neiti Beaufort”, kukka-asetelmia mittaileva katse puhui kuin omien ajatustensa ajamana. Mieheltä puuttui kyky nähdä ihmiset kiinnostavina, noin yleensäkin ottaen, mutta viime kuiset tapahtumat, kuten lady Viviennen kohtaaminen olivat ajaneet miehen näkemään uusia muotoja ihmisissäkin. Vaikka tietenkään, edes kohteliaisuudesta Francis ei antanut mielipiteensä muovautua näkemään ihmisiä kiinnostavina, mutta kukapa saattoi häntä syyttääkään? Kulissien ja muurien takana Francis oli yksi niistä surullisista kullalla päällystetyistä tähdistä, jolla ei elämässään juuri ketään ihmistä ollut, jolla olisi ollut merkitystä hänelle. Lähes jokainen häntä lähestyvä oli omannut tarpeen tai halun, kuka halusi rahoitusta, kuka halusi mainetta lahjoitusten turvin kuka tunsi tarpeekseen päästää hovin kermaan aatelisten, herttuoiden, ja ruhtinoiden pariin. Francis harvoin kohtasi aivan pyyteetöntä hyvää, saati tapasi ihmisiä, jotka olisivat vain omaksi ilokseen aloittaneet keskusteluja, jotka vain sattumalta saattoivat herättää rehellisiä ja aitoja mielipiteitä. Lady Vivienne...katseensa maisemista nuoreen naiseen vierellään laskien, prinssi huomasi ajattelevansa tytön taustan olevan melkolailla pitkälle itseensä rinnastettavissa. Tytön ympärillä ei pyörinyt hovineitojen laumaa, tai edes esiliinaa tämän yksin ollessa – lienikö nuorikolla sen suurempaa ihmisrengasta ympärillään hovin petollisten käytävien pimeimpiä nurkkia varten?

Vaitonaisuus rinnallansa kulkien Francis nautti kaksikon hiljaisuudessa jatkuvasta matkasta. Lady ihasteli puutarhaa kai siinä missä Francis yritti ymmärtää sitä. Ajatuksissaan suurta marmoripatsasta ympäröimään rakennetun elävistä puista tehdyn kaaren luokse seisahtuen Francis katsoi naista esittävän patsaan ympärillä laskeutuvia verenpisara-amppeleita. Koskaan aikaisemmin kyseistä kasvia (saati sitten patsasta merkille pannen) näkemättä Francis nosti kätensä, antaen yhden roikkuvista, punertavista kukista levätä kämmenellään. Kukkaa, niinkuin kasviakin tarkastellen prinssi tuntui ajautuvan hetkeksi mietteisiinsä. Nuorukaisen vaitonaisuus tuntui elävän tiukasti miehessä, eikä Francis osannut valella kohteliaisuuksista luotuja pikkuisia, näppäriä keskusteluja – niinkuin siskonsa, tai Frederik. Kukan herkkiä terälehtiä peukalollaan kevyesti sipaisten Francis katkaisi kukan läheltä vihreätä vartta.
”Mitä minun pitäisi sitten mielestänne tehdä neiti Beaufort? Yksin ollessani asemani piinaa minua. Ihmiset seurueessani muovautuvat lähinnä tavoittelijoista tai hännystelijöistä, eivätkä ajokoirani osaa kehittää luovaa keskustelua”, kukkaa sormiensa välissä pyöritellen Francis vilkaisi kasvin yli naisen kirkkaita, pehmeän sävytteisiä silmiä. ”Elämäni on kinkkinen labyrintti...” kukan Viviennelle ojentaen Francis ohjasi kaksikon jatkamaan matkaansa.


(Huaaah, en keksi mitään näppärää tekosyyttä monen kuukauden kirjoitustauolleni - sanottakoon, että selkä juoni ja suunta pelille oli kadoksissa. Mutta se on hoidossa tältä seisomalta eteenpäin ;D)
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Sun Lok 07, 2012 5:37 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
"Olen huomannut, että kaikki tuntuu mukavammalta, jos yrittää ajatella mahdollisimman paljon hyviä asioita," neiti Beaufort totesi. "Se pätee ihmisiinkin. Jos ajattelet jostakusta hyvää, on mahdollista viihtyä tuon henkilön seurassa edes hiukan paremmin." Viviennellä oli taipumusta ajatella hyvää lähes kaikista ihmisistä, jopa palvelijoista, mikä saattoi olla monelle suorastaan kauhistus. Ehkä hän oli liian sinisilmäinen ajatellessaan sillä tavoin, lapsellinenkin jopa. Tietenkin oli olemassa ihmisiä, joista hän ei pitänyt, mutta niitä ihmisiä hän ei sitten edes vaivautunut ajattelemaan, ellei ollut aivan pakko. Hän kyllä tajusi sen, että prinssi Francisin ei ollut välttämättä niin kovin helppo vältellä sellaisia ihmisiä, joiden seuraa ei kaivannut. Häneltä itseltään se taas onnistui melko hyvin. Hän saattoi vedota päänsärkyyn, jos ei halunnut kohdata jotain tiettyä ihmistä. Sukulaisia kuitenkin piti aina silloin tällöin tavata ja siihen joukkoon sattui valitettavasti kuulumaan useampi ikävämmän sorttinen tapaus. Kyseisiä henkilöitä ei kuitenkaan tarvinnut tavata usein, joten sitä oli helppo sietää.

Vivienne häkeltyi hetkeksi, olihan prinssi juuri kysynyt häneltä neuvoa ongelmaansa, josta hänen kaiken järjen mukaan ei olisi edes tarvinnut olla tietoinen. Hän ei voinut sille mitään, että hän hiukan sääli toista, kun tämä joutui kärsimään asemansa tuomista haittapuolista, joihin todennäköisesti kuului paljon muutakin kuin hännystelijöiden joukot. Ojennetun kukkasen Vivienne otti käsiinsä vaitonaisena, pyöritellen sitä sitten kädessään aivan kuten prinssi oli hetki sitten tehnyt.
"Ehkä teidän korkeutenne olisi parasta viettää aikaa jonkun sellaisen kanssa, joka saa teidät ajattelemaan jotain muuta kuin asemaanne," Vivienne ehdotti heidän jatkaessaan jälleen matkaa. Hän tosin ei ollut ihan varma siitä, oliko sellaisia ihmisiä ylipäätään olemassa, jotka moiseen kykenivät. "Tai sitten teidän korkeutenne voisi tehdä kuten minä teen ja piiloutua tänne puutarhaan mukavan kirjan kanssa."

Nyt kun he olivat jälleen lähteneet liikkelle, Vivienne kohotti kukkaa ja haistoi sitä. Se tuoksui hyvälle, kuten kukilla oli tapana. Se sai hymyn kohoamaan neidin kasvoille, kun hän ajatuksiinsa vaipuneena asteli eteenpäin polkua pitkin.
"Labyrinteistä on kaiketi aina mahdollisuus päästä pois," hän totesi hetken kuluttua ääneen. "Varmasti niin on teidän korkeutennekin kohdalla. Oikea reitti täytyy vain ensin löytää, vaikka se voi olla vaikeaa."
Toivoa sopi, että prinssi löytäisi oikean ulospääsyn elämänsä labyrinttiin Ei ollut oikein, että hänen asemassaan oleva tunsi olonsa niin tukalaksi. Pahinta olisi, jos moinen kurjuus kestäisi vielä kymmeniä vuosia. Se olisi varmasti sietämätöntä.
_________________
~Vivienne~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Tor Mar 08, 2012 1:32 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Riittääkö hyvät ajatukset riittävän pitkälle?” maisteltuaan naisen tarjoamaa vastausta, Francis tarkasteli kasvia, jota nuori neiti Beaufort piteli sormissaan. Kukan heteitä totisena, miltein lasittunein silmin tuijottaen Francis huomasi suupielensä nytkähtävän vähän naisen sanojen myötä. Lady Viviennen sanat olivat kutakuinkin lohdullisia, mutta kuitenkaan Francis ei löytänyt itselleen jalansijaa kyetäkseen nojautua naisen yksinkertaiseen viisauteen.
Kulkiessaan naisen vierellä Francis hieraisi kämmenellään hiussuortuvaansa korvan taakse siristellen silmiään.
”Kadota todellisuutta kirjallisuuteen”, ajatusta maistellen mies hymähti lempeästi, laskien katseensa nuoreen naiseen: ”Kadehdin mahdollisuuksiasi karata ympäröivää maailmaa tälläisen rauhallisuuden keskelle, tai hiljaisuuden valtaamaan huoneeseen.”

”Mutta vielä minulla ei ole mahdollistakaan kadota mielikuvituksen tai tiedon maailmoihin ilman että olisin läsnä tässä hetkessä.”
Kätensä takaisin selkänsä taakse vieden Francis kuunteli hetken lintujen lurittelua, sekä tuulen mukana kantautuvia, epäselviä, mutinaa muistuttavia sanoja, joita puutarhassa vierailevat asukit jutustelivat. ”Ainoa, mitä voin aikaansaada, tuntuu olevan se, että minun on elettävä aikaani edellä.”
Käsiään selkänsä takana pidellellen prinssi kuljeksi rennon oloisena, mutta virallisuutensa ja kaikkia korrekteja käytöstapoja noudattaen nuoren naisen vierellä.
”Kyetäkseni siihen, minun on aika-ajoin pyydettävä siihen apua ihmisiltä”, eteensä katsellen ja puhellen Francis tuntui luotaavan sanojaan nuorelle naiselle kohteliaasti, mutta peittelemättä tarkoitusperäistä vihjailuaan. ”Sellaisilta ihmisiltä, joilta muut eivät arvaisi minun apua pyytävän --- mutta sellaisen, johon itse uskovan pystyväni luottamaan.”

Vartijoiden kulkiessa kaksikon takana hyvän matkaa, siinä missä saksalaisperäinen seurue heidän edellään Francis tuntui hetkeksi jälleen katoavan omaan ajatusmaailmaansa. Mutta sen sijaan, että mies olisi tuttuun tapaansa vaiennut, Francis katsahti vieressä kulkevaan naiseen. ”Mikäli siitä ei ole liikaa vaivaa teille lady Vivienne – pyytäisin teiltä palvelusta.”
Vivienneen katsahtaen Francis ei hymyillyt, mutta vihreiden silmien katse oli ja pysyi tyynenä, laskelmoivan rauhallisena hänen katsoessaan nuorta naista. ”Mutta mikään ei velvoita teitä pyyntöni kuuntelemiseen, mikäli ette niin tahdo.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vivienne Beaufort



Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56

LähetäLähetetty: Tii Tam 29, 2013 7:49 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Vivienne ei osannut vastata. Hänen kohdallaan hyvät ajatukset tosiaan auttoivat, mutta niin ei välttämättä ollut prinssi Francisin kohdalla. He eivät olleet samanlaisessa asemassa, heillä ei ollut samanlaisia huolia ja murheita. Prinssi sai murehtia koko valtakunnan asioita, mutta neiti Beaufort puolestaan joutui murehtimaan vaan pukeutumisestaan ja siitä, onnistuiko pitämään äidiltään salattuna ne asiat, joita ei tahtonut tämän saavan tietää. Tietenkin häntä huoletti myös oma tulevaisuutensa. Koska äiti oli erehtynyt nuoruudessaan, hänen elämänsä ei ollut niin ruusuista kuin hän antoi ymmärtää. Häneltä oli aina puuttunut se turvallisuuden tuntu, jota isä olisi voinut tuoda. Jos hänellä olisi ollut isä, hän olisi voinut olla jo onnellisesti naimisissa, tai edes kihloissa. Totuus oli, ettei hänellä välttämättä ollut lainkaan mahdollisuuksia sellaiseen. Tai no, oli mahdollisuus, mutta se oli hyvin pieni. Äiti kyllä jaksoi uskotella, että hänen kävisi hyvin, mutta neiti itse ei ollut asiasta yhtä varma. Tietenkin hän elätteli toiveita siitä, että joku niistä nuorukaisista, joiden kanssa hän viipyili puutarhan varjoissa, sattuisi rakastumaan ja pelastamaan hänet onnettomalta tulevaisuudelta.

Neiti Beaufort oli aidosti pahoillaan prinssin puolesta. Elämä kuninkaallisena ei näköjään ollut sen helpompaa kuin muiden. Se taisi olla jopa vaikeampaa ja raskaampaa. Ja niinhän se varmasti oli, kun tarkemmin ajatteli. Jos hallitsija sattui oikeasti välittämään kansastaan, niin totta kai se tiesi enemmän vastuuta ja huolta. Mutta niinhän se oli, ettei kukaan selvinnyt elämästä ilman ainoatakaan huolenhäivähdystä. Vivienne tunsi itsensä imarrelluksi ymmärrettyään prinssin vihjailut. Hänkö vaikutti ihmiseltä, johon saattoi luottaa? Hän, joka teki asioita äitinsä tietämättä? Se tuntui oudolta ajatukselta, mutta Vivienne kyllä tiesi, ettei pystyisi pettämään prinssin luottamusta. Ei hän kertoisi kenellekään mitään tästä kävelytuokiosta, ei edes seuraneidilleen. Sen verran hänelläkin oli järkeä, että hän osasi pitää tietyt asiat omana tietonaan.

Vivienne katsoi kysyvästi prinssi Francisiin. Millaisesta palveluksesta mahtoi olla kyse? Hän ei keksinyt mitään, mitä olisi voinut tehdä prinssin hyväksi, ellei sitten toimia silloin tällöin kuuntelevana korvana. Vivienne, joka lähestulkoon aina teki, kuten korkeammalta taholta pyydettiin, ei aikonut silläkään kertaa kieltäytyä. Sellainen olisi tuntunut epäkohteliaalta. Kun prinssi kerran oli pelastanut hänet juoruilta, niin olikin vain oikein tehdä tälle palvelus.
”Autan mielelläni, teidän korkeutenne, jos vain jotenkin voin,” hän vastasi kohteliaasti, vaikka epäilikin kykyään olla suureksi avuksi toiselle. Tuskin prinssillä kuitenkaan oli mielessään mitään vaarallista saati laitonta? Sellaisesta hän ehkä olisi voinut kieltäytyäkin.
_________________
~Vivienne~
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Prinssi Francis



Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: Maa Huh 15, 2013 9:40 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Kuinka kansansa eteen yhdeksi ja ainoaksi hallitsijaksi saattoi päästä?

Ei vain pehmein sanoin, hyvin mielin, tai komean ulkokuoren kanssa. Synkän realistisille ajatuksilleen antautuen Francis antoi katseensa tummua. Hallitsijan istuin oli aina vain lähempänä nuorta miestä itseään. Ja sille ajatukselle hän eli. Luodakseen tiensä yli pahiman kilpailijansa Rosen, oli Francisin tehtävä kaikkensa pitääkseen vanhoilliset normit syvästi kiinni perimätiedossa. Ajatuksensa juoksuun luottaen, uuden vuoden karnevaalien piinaavat muistot mielessään nuori mies tunsi itsemmäksi vahvemmaksi kuin aikoihin. Vahvemmaksi kuin veljensä, jonka silmistä hän uskoi löytäneensä heikkouden. Hetki, jonka hän oli onnistunut luomaan puoliksi hyvän tuurin ja suunnitelmallisuuden voimin, oli raottanut nuorukaiselle tilaisuuden ovea. Hänen tarvitsisi enää vain astua tuosta ovesta, ja muokata tietä veljensä edestä. Uhrata ja anastaa niinkuin veljensä.

Eikä noista aatoksista saattanut tietää hänen sinisilmäinen ystävänsä.

Kolmikosta heikoimpana esiintynyt nuorukainen tiesi mitä teki. Tai ainakin vahvalta hänestä tuntui juuri nyt. Tuolla hetkellä, kun valtataistelun ensimmäisen siiroon jälkeen hänen oli otettava toinen askel. Porras uudelle väylälle, joka johdattelisi Frederikin ohi tämän huomaamatta. Pirun nahan veljensä harteilta itselleen vieden Francis äkisti hiljeni omien ajatustensa keskellä. Todellakin, neiti Beaufort...

Tuo sirorakenteisin tapaamansa olento, jonka kauneuspilkun sulostuttamat kasvot koettivat kovasti kätkeä uteliaisuuden tämän kasvoilta. Prinssi tiesi tahtomattaankin, että jokin omituinen voima heidän tuttavuutensa välillä saisi nuoren naisen sopimaan miltein minkälaisen sopimuksen kanssaan. Tytön vihreitä silmiä omilla, tummien kulmien alle kätkeytyvillä vihreillä silmillään katsoen Francis tunsi ryhtinsä etsimän viimeisenkin pituutta lisäävän sentin rangastaan. ”Minun pitää päästä tapaamaan erästä henkilöä.”

Francis ei antanut äänensä madaltua kuin aavistuksen, sillä hän ei halunnut tuottaa takanaan kulkevilla vartijoille mielihalua asettua kuuntelemaan sen tarkemmin hänen sanomisiaan. Pidellen tahdin askelissaan haluamansa rauhallisena Francis antoi vakavan katseensa vilkaista saksalaisseurueen kauempana häämöttäviin selkämyksiin. ”Pelkään, että tämä henkilö ei tule saamaan perheensä tavoitteita toteutetuksi, vaan on päätymässä suureen häpeään – veljeni toimesta”, katseensa rinnallaan kulkevaan neitoon laskien Francis punnitsi jälleen tuntemuksiaan. Tai omiensa sijaan pikemminkin Viviennen. Francisin oli myönnettävä itselleen, että hän ei ollut aivan varma auttaisiko nuori neito häntä, vai oliko tämän sinisilmäinen halukkuus auttaa häntä vain silmänlumetta? Kaunista puuteria herkille hymyhuulille ripoteltuna?

”Neito Vivienne – en pyytäisi teiltä näin suurta palvelusta, jos mitenkään tietäisin toista keinoa. En saata itse lähestyä tätä ihmistä ilman että herätän liikaa huomiota. Mutta teidän kauttanne saattaisin onnistua”, pienen tauon puheessaan pitäen Francis antoi katseensa tarkastella muutoksia siloisen ihon pinnalla.
”Minun on päästävä tapaamaan neito Vivien Ducartéa.”