Post by Admin on Oct 19, 2013 1:47:26 GMT 2
LähetäLähetetty: Tii Hei 03, 2007 6:58 Viestin aihe: Talvipuutarhassa - vanha foorumi (Loppu) Vastaa lainaamalla viestiä
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ma Elo 29, 2005 5:51 pm Viestin aihe: Talvipuutarhassa (Loppunut)
--------------------------------------------------------------------------------
Päivä alkoi hitaasti kääntyä illaksi. Se oli varsin lohduttavaa Frederik von Cloverin mielestä, sillä hän oli joutunut taistelemaan sisarustensa kanssa jostain vähäpätöisestä asiasta monta tuntia ja kun lopulliseen tulokseen oli päästy, se ei enää miellyttänyt ketään ja koko asia oli rauennut ja työ oli ollut turhaa. Frederikiä ärsytti nuorempien, Francisin ja Rosen, näkökulmat, jotka tuntuivat kerta kaikkiaan lapsellisilta, vaikka molemmat olivatkin perehtyneet politiikkaan. Kaiken hyvän päälle, rouva Marquez, toisin sanoen hänen äitinsä, oli pelmahtanut paikalle ja ottanut jälleen kerran tehtäväkseen ojentaa saamatonta poikaansa. Loppujen lopuksi Frederikin oli onnistunut paeta puutarhan sokkeloihin ja lopulta Talvipuutarhan puhtaan valkeuden keskelle.
Siellä hän nyt istui ajatuksiinsa vaipuneena, valkoinen ruusunkukka kädessään manaten omaa kurjuuttaan, tai pikemminkin hirveää päiväänsä. Aikataulu vilisi mielessä ja nuori kruununprinssi mietti, miten saisi taivuteltua pari herra Marquezin yhteistyö- ja liikekumppania puolelleen. Pelkkä rahalla lahjominen tuskin tuottaisi tulosta ja ne pari maapalaa, josta kaksikolla oli ollut kiistaa parin muun maanomistajan kanssa, tuskin riittäisivät korvaamaan sitä riskiä, jonka he ottivat tukiessaan äpärää. Koko asetelma hovissa oli tällä hetkellä erittäin mielenkiintoinen ja siksi täynnä mitä yllättävimpiä mahdollisuuksia.
Harmaat silmät tuijottivat hetken arvostelevasti ruusua, joka lensikin maahan hyvin nopeasti. Frederikin tarkoituksena oli ollut viedä kukka Lisille, mutta nyt sekin tuntui täysin turhalta.
”Piikkejä täynnä”, oli kommentti, joka koski sekä Lisbethiä, että kukkaa, joka oli pistänyt kruununprinssin kallisarvoista sormea.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ma Elo 29, 2005 7:53 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Vasta hiljattain palatsiin saapunut kreivin arvonimeä odottava Jackie Devlin viihdytti itseään salakatselemalla nuoria, sieviä palvelustyttöjä, jotka liehittelijöitään vartoen kikattelivat pensasaidan toisella puolella. Ehkäpä hän piakkoin järjestäisi hieman dramatiikkaa aatelittomien rakkauselämään, sillä vaaleampi neitosista hiveli Jackien silmää kauniine kutreineen. Tietenkään pensasaidan raosta näkyvä säädyttömän avoin kaula-aukko ei myöskään ollut pahitteeksi katseenvangitsijana, mutta Jackien mielestä sellaisen myöntäminen oli liian epäromanttista ja siten siis tylsää. Nykyisissä suhteissaan Jackie mielellään väitti jopa itselleen, että oli sydänjuuriaan myöten rakastunut. Intiimi kanssakäyminen piristyi huomattavasti, kun osasi teeskennellä kunnolla.
Nyt ei kuitenkaan ollut sopiva aika edistää tällaisia sopimattomia mutta varsin yleisiä romansseja rikkaan aatelismiehen ja viehättävän palvelusneidin välillä. Jackie riisti hävyttömäksi tuijotukseksi muuttuneen katseensa irti tyttösen muodoista, ja hieman huokaisten, joskin tyytyväisenä, jatkoi matkaansa kohti Talvipuutarhaa. Rakkausseikkailuille olisi paljon aikaa sitten, kun hän onnistuisi lähestymään jotakuta kuningasperheen jäsenistä ja voittamaan tämän luottamuksensa keinolla tai toisella. Tätä tilaisuutta kahdenkeskiseen juttutuokioon mahdollisen tulevan kuninkaan kanssa Jackie ei voisi sivuuttaa (paitsi ehkä jos saisi ihailla itse prinsessa Rosen alastonta ihoa).
Prinssi Frederikin kuninkaallinen, mietteliäänä istuva hahmo ilmestyi näkyviin, kun Jackie asteli valkoisena loistavaan puutarhaan. Suoristettuaan ryhtinsä tyylikkääksi ja arvovaltaiseksi hän lähestyi yhtä kruunun mahdollisista perijöistä, mutta hidasti sitten liikkeitään pohtiakseen sanavalintojaan vielä kerran. "Upea ilta tänään, prinssini?" Ei, sellainen varovainen muodollisuus ei ollut lainkaan Jackien tapaista. Hän halusi säväyttää. Aina. Vaikka siihen sitten liittyisikin riskejä, hän tyylillensä uskollisena päätti jälleen olla varomaton sanoissaan. Hän liitti kuitenkin kädet yhteen selkänsä takana välttääkseen turhan pitkälle menevää tuttavallisuutta, joka oli valitettavasti iso osa hänen olemustaan, ja vaikuttaakseen edes jokseenkin nöyrältä prinssinsä edessä.
"Toivottavasti Teidän Korkeutenne ei nauti tästä upeasta illasta liiaksi. Olisi ikävää, jos joku ehtisi tällä välin juonia Teitä vastaan…kuninkaani," Jackie sanoi hitaasti, vihjaileva hymy huulillaan, laskien ääntään kuiskaukseksi viimeisen, vaarallisen sanan kohdalla.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Elo 30, 2005 3:40 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jos herra Devlin halusi olla leiskuva persoona ja hoviväen uusi ”lemmikki”, niin se sopi vallan mainiosti myös Frederikille, joka ei näyttänyt häkeltyvän julkeasta puhuttelutavasta huolimatta. Tuleva kreivi liikkui hyvin ohuilla jäillä.
”Vaikka imartelunne hivelisikin korviani, neuvoisin teitä harkitsemaan vielä hieman tarkemmin, millaisia ajatuksia tuotte julki”, prinssi vastasi hieman enemmän kuin vain töykeästi. Ääni oli silkkaa jäätä, vaikka Jackie olikin ilmaissut oman mielipiteensä perimysasiassa. Frederik ei kuitenkaan luottanut vielä herra Devliniin, jonka edesottamukset olivat kantautuneet myös hänen korviinsa. Mies oli kuin mikäkin tuuliviiri ja takinkääntäjä ainakin toistaiseksi kruununprinssin mielessä, eikä sitä kuvaa suinkaan ollut helppo muuttaa.
Tuijotus kävi yhä pistävämmäksi, mikä oli harvinainen muutos Frederikissä muiden mielestä. Totta kai Francis ja Rose olivat tottuneet kalseisiin katseisiin, mutta Jackielle se saattaisi hyvinkin olla kummastuksen aihe.
”Toivottavasti ette tulleet haaskaamaan aikaani, herra Devlin. Käsittääkseni minun pitäisi käydä keskusteluita isänne, eikä teidän kanssanne. Olettaisin, että kreivin arvo ei ole vielä vaihtanut omistajaa”, siinä tuli tyly muistutus toisen asemasta. Se oli yksinkertaisesti liian mitätön ja sen takia kruununprinssi ei välittänyt tuhlata aikaansa onnenonkijoiden lupauksia kuunnellen. Tällä kertaa hän saattaisi hyvää hyvyyttään tehdä poikkeuksen, jos herra Devlin osaisi esittää asiansa sopivalla tavalla.
Frederik risti jalkansa ja suoristi ryhtinsä. Kädet hän asetteli kuin puolihuolimattomasti polvensa päälle antaen itsestään hieman helpommin lähestyttävän kuvan. Ihminenhän prinssikin oli tai toisin sanoen hänkin joutui käyttämään toilettipalveluita aina toisinaan, vaikka tällä hetkellä hän oli vielä toisten ihmisten yläpuolella tavoitellen miltei jumalaista asemaa kansan keskuudessa. Sitähän se valta toi tullessaan, vihamiehiä ja palvojia, onnenonkijoita ja rahan tavoittelijoita. Kuninkaan virka oli kerrassaan haluttava.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ti Elo 30, 2005 6:40 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackien silmät värähtivät. Takaisku. Suhteessa sanoihinsa liittyneeseen mahdolliseen hyötyyn riskinotto ei kuitenkaan harmittanut. Epäonnistuminen piti ottaa vastaan kuten mies. Jackie harvoin katui tekojaan ja puheitaan; jos katuisi, hän olisi jo kauan sitten madellut jonkin kiven alle ja maatunut. Ohuilla jäillä liikkuminen oli Jackien elinehto, kaikki muu olisi ollut tylsistyttävää. Hän oli vielä liian nuori ja turhamainen homehtuakseen. Jack terävöitti katsettaan hetkeksi kohdaten prinssin hirvittävän läpitunkevan tuijotuksen, kohotti sitten leukaansa ja katsahti hymyillen kohti ympärillään säkenöivää kukkaloistoa aivan kuin hengittäen sisäänsä laskeutuvan illan kauneutta. Hän ei kuitenkaan aivoituksiltaan ehtinyt ihailemaan valkeita terälehtiä ja pitkiä, puiden runkojen ympärille kietoutuneita punoksia.
Prinssi Frederik ei siis ollutkaan helposti vieteltävissä. Ei sillä, että Jackie olisi uskaltautunut yrittämäänkään prinssin romanttiseen puoleen vetoamista (sen keinon hän säästäisi ihanalle prinsessa Roselle), ellei kuninkaan perijä itse antaisi ensin viitettä sellaisista suuntauksistaan. Jack oli silti tottunut pääsemään ihmissuhteissaan helpommalla, kun hänen viehätysvoimansa teki työt hänen puolestaan. Mutta ei siinä mitään, jos asiat eivät hoituisikaan hänen mielensä mukaan juuri tässä ja nyt, sillä Jackien arvostus äpäräprinssiä kohtaan oli juuri kohonnut. Frederikissä oli ainesta kuninkaaksi, tämän suuren valtakunnan ainoaksi hallitsijaksi. Ja ellei prinsessa olisi taivuteltavissa, äpärä saisi Devlinin suvun tuen sitten, kun Jackie vihdoinkin saisi kreivin tittelinsä. Sitä seikkaa edes Frederik ei voisi sivuuttaa, sen verran laajalle ulottui Devlinien läänitysten vaikutusvalta, vaikka valtakunnasta useita varakkaampiakin sukuja löytyikin.
Hurmaaminen ja miellyttäminen ei siis kävisi päinsä. Vaikka Jack ei pitäisi lähempääkään suhdetta prinssin kanssa mitenkään vastenmielisenä (itse asiassa asetelma kiihdytti Jackien mieltä), nyt täytyi jättää sellaiset ajatukset sikseen ja jatkaa etenemistä pelkästään poliittisessa mielessä. Ja siinä samaisessa mielessä Jack Devlin oli todellakin mitätön. Vielä.
"Olette terävä mies, prinssini", hän lausahti hyväntuulisena, korostaen tällä kertaa Frederikin laillista ja sallittua titteliä. "Olen vakuuttunut, että olette myös tulleet ajatelleeksi, että Teidän Korkeutenne tuskin saa kruunua ennen suvussamme olevan kreivin arvonimen periytymistä. "
Siten isäni kanssa käymänne keskustelut eivät tule olemaan mitenkään merkittäviä, hän jätti sanomatta, sillä ei uskonut prinssin olevan mikään typerys, eikä halunnut vaikuttaakaan uskovansa niin. Toisen halventaminen, vaikka Jackiellä olikin iän suoma etumatka Frederikiin nähden, ei kuulunut hänen repertuaariinsa. Ei varsinkaan, kun kyseessä oli prinssi.
Prinssi, joka oli tiennyt hänen nimensä. Poikamainen pilke syttyi Jackien silmiin. "Oletan, että minun nimelläni on kuitenkin ollut kunnia kantautua Teidän Korkeutenne kuninkaallisiin korviin." Tässä välissä hän olisi kovin mielellään koskettanut prinssin jaloa korvaa, mutta edellisen takapakin muistaen ei yrittänyt enää tällaistä lähestymistä. Hän ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä leveästi omalle vastustamattoman typerälle sukkeluudelleen, ja sille, että prinssi todellakin oli tiennyt Jackien nimen. Ei huonompi saavutus aatelittomalle, joka oli juuri saapunut palatsiin.
"Vakuutan, että kaikki, mitä olette kuulleet, on täyttä ja totisinta totta", vannoi Jackie Devlin ilomielinen kaiku äänessään, arvellen, ettei hänestä monenlaisia juoruja liikkunut. Vain tylsimykset rajoittivat seikkailunsa vastakkaiseen sukupuoleen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Su Syy 11, 2005 3:13 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jostakin syystä Frederikillä oli kieroutunut mielikuva siitä, että Jackie Devlin piti häntä täytenä typeryksenä, vaikka sitä ei suoraan sanottukaan. Tuskin kukaan hovissa tohti läimäyttää totuutta suoraan päin naamaa. Tietysti Frederik oli ottanut huomioon, että kruunun tavoitteluun saattaisi pahimmassa tapauksessa kulua vielä vuosi jos toinenkin. He kaikki kolme olivat vaatineet tunnustusta, mutta lopulta tilanne oli yksinkertaisesti kuivunut kokoon ja tyssähtäen kyräileväksi pattitilanteeksi.
Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuului kuitenkin valtapelin uudelleen käyntiin saattaminen ja silloin Devlinit saattaisivat päästä hyvinkin merkittävään osaan.
”Ah! Kreivin terveys ei liene enää entisensä, jos arvelette, että pieni valtataistelumme ei ehdi saada huipennustaan… Se on erittäin valitettavaa kuultavaa, herra Devlin”, prinssi esitti valittelunsa tapansa mukaan kohteliaasti, mutta piti silti tarkasti silmällä Jackieta. Nuori herra Devlin tuskin olisi kovinkaan pahoillaan, jos hänen isänsä yhtäkkiä päättäisikin potkaista tyhjää.
Nykyään ihmiset käyttäytyivät hyvin ennalta arvattavasti. Jackie kuitenkin vaikutti olevan poikkeus. Monet pitivät Frederikiä hyvänä ihmistuntijana, mutta prinssi tiesi varsin hyvin, että ihmiset pitivät enemmän hänestä kuin hän ihmisistä ja juuri tämän takia hän tunsi tarvetta kehittää itseään tällä osa-alueella. Joskus hänen oma henkikultansa saattaisi riippua siitä, miten hän arvottaisi kunkin yksilön ympärillään.
Oli jännittävää huomata, kuinka itsevarmasti herra Devlin myönsi kaikkien juorujen olevan totta. Frederik tosin epäili, että osa huhuista oli liioiteltuja ja loput keksittyjä, mutta se ei suinkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että puolet hovista oli täysin Jackien lumoissa, niin naiset kuin osa hovin miehistäkin. Frederik ei kuitenkaan sallinut itsensä myöntävän ääneen, että hän piti Devliniä kiehtovana jo siitäkin syystä, että tämän oli onnistunut raivata tiensä seurapiireihin pelkkänä kreivin poikana, mutta silti hänet tunnettiin herra Devlininä, ei sen ja sen poikana.
”Kyllä, sitä en voi kiistää, etteikö nimeänne kuiskailtaisi myös minun lähipiirissäni. Te olette tehneet vaikutuksen moniin, mutta ette aina positiivisessa mielessä. Minua kiinnostaa tietää, ennen kuin alamme puimaan politiikkaa, aiotteko luoda nimestänne legendan? Vai oliko tämä teidän tapanne hypätä suoraan tietoisuuteni?” tietty uteliaisuus paistoi kyllä läpi tuon hillityn ulkokuoren, jota Frederik oli tottunut ylläpitämään aina siitä asti kun hän oli ensimmäisen kerran astunut palatsin alueelle.
Tavallaan Frederik oli jopa kateellinen Jackielle, joka liihotteli läpi hovikiemuroiden kuin pahainen koiperhonen lainasiivissä. Olisi ollut paljon yksinkertaisempaa olla pelkkä aateliton nousukas kuin perillinen, mutta äpärän kunnianhimo oli vielä tyydyttämättä.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Su Lok 02, 2005 8:54 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackien silmät kapenivat huvittuneesti, ja hänen huulillensa kipusi imarreltu hymy.
"Että tekisinkö nimestäni legendan?" hän lausahti miltei unelmoivasti, kohdentaen katseensa jälleen jonnekin tyhjyyteen. Palattuaan haavekuvastaan hänellä oli hetken aikaa omalaatuinen tunne siitä, että hän oli vain nuori mies puhumassa toiselle nuorelle miehelle eikä suinkaan prinssille. Hän jatkoi hymyilyään, joskin nyt hänen huultensa kaari oli muuttunut hieman realistisemmaksi.
"Legenda…se kuulostaa varsin mahtipontiselta ja mairittelevalta, prinssini. Mutta minun täytyy myöntää olevani sangen maallinen ihminen…Niin loistokkaalta kuin legendan arvonimi kuulostaakin, olen enemmän innostunut asioista, jotka tapahtuvat elinaikanani. Siihen verrattuna "legenda" on varsin kuolleelta kuulostava saavutus. Minua ei juurikaan kiinnosta, jatkavatko ihmiset minusta puhumista kuolemani jälkeen vai eivät. Kunhan he vain puhuvat minusta sinä aikana, jonka kulutan tämän maan päällä!" Jackie naurahti ilkikurisesti ja heitti taas yhden poikamaisista katseistaan, jotka yleensä edistivät hänen seurusteluaan naisväen kanssa. "Voisin siis tunnustaa, että teidän tietoisuuteenne pääseminen kiehtoisi minua paljon enemmän."
Jackiä inhotti se, kuinka ipanamaiselta nuoleskelulta hänen monologinsa loppukommentti oli kuulostanut, ja se tyytymättömyys näkyi hänen yhtäkkiä jämähtäneistä kasvoistaan. Hän ei vain ollut osannut sommitella sanojaan muutenkaan. "Tosin en kyllä kuvitellut saavani nimeäni teidän korviinne niiden juorujen kautta, joita minusta kerrotaan. Vakuutan, että suunnittelin pitäväni rakkauselämäni ja politiikan erillään!" hän heitti vielä teennäisen rennosti naurahtaen ja yrittäen näin lieventää aiempaa etovan mielistelevää huomautustaan.
"Mutta siinä onkin tarpeeksi puhetta mitättömästä minusta, jos Teidän korkeutenne sen sallii!" Jackie päätti yrittäen hehkua vaatimattomuutta, mikä ei todellakaan ollut yleinen tauti aatelisväen keskuudessa. "Toivon ettette pidä minua mitenkään pikkumaisena, mutta minun täytyy tunnustaa kiinnittäneeni jälleen huomiota aikaisempaan sanavalintaanne. Teidän pieni valtataistelunne? Käytätte sangen vahvoja termejä, prinssini. Ei kai läheinen suhteenne sisaruksiinne ole kärsinyt näiden ikävien poliittisten kiemuroiden vuoksi?" kysyi Jackie, joskin varsin retoriseen äänensävyyn. "Läheinen" tuskin oli koskaan ollut sopiva sana kuvaamaan yhdenkään kuninkaallisen perheen sisäisiä suhteita. Tällä hetkellä Jackie vain pyrki pitämään tämän pinnaltaan poliittisen keskustelun sillä henkilökohtaisella tasolla, jolle oli juuri päästy.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Lok 25, 2005 3:32 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Mahtipontinen ja mairitteleva, maallinen, kuolleelta kuulosta saavutus… Se kaikki tuli yhtenä outona ryöpsähdyksenä tulevan kreivin suusta, että Frederik joutui tosiaan myöntämään itselleen, että jokin tässä asiassa ei nyt sopinut kuvaan millään tavalla. Ehkäpä se oli tuo vaatimattomuus, jota Jackie viljeli, mutta pikemminkin naiivilla kuin nuoleskelevalla tavalla. Frederik huomasi kyllä se harmin pilkahduksen keskustelukumppaninsa kasvoilla pohtien, mitä herra Devlin todellisuudessa tarkoitti tuolla tunnustuksellaan. Onneksi Luoja ei ollut suonut prinssille liian korkealentoista mielikuvitusta, sillä tilanne olisi voinut muuttua normaalia kaksimielisemmäksi.
Frederik nyökäytti hyväksyvästi päättään kuullessaan tuon miellyttävän uutisen rakkauselämän ja politiikan erillään pitämisestä. Sen sijaan Jackien terävä kysymys ja takertuminen sanojen asetteluun oli mielenkiintoinen. Kuinka moni olisi todella uskaltanut tarttua aiheeseen? Frederik olisi osannut nimetä vain muutaman ehdokkaan.
”Te olette kovin määrätietoinen, herra Devlin. Iloksenne voin vastata, että minun ja sisarusteni väliset suhteet ovat pysyneet muuttumattomina jo pitemmän aikaa”, prinssi vastasi miellyttävästi hymyillen. Joka sana oli totta, vaikka hän ei maininnutkaan sitä pientä seikkaa, että hänen ja kaksosten välinen suhde oli ollut erittäin viileä, jollei jopa vihamielinen aivan alusta lähtien. Se mitä aateliset näkivät, oli vain pientä pintakiiltoa, silaus kultamaalia tinakorun päällä.
”Takerrutte liikaa sanojen salaisiin merkityksiin, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan”, toruttiin vielä hyväntuulisesti asiaa vähättelemällä. Tämä oli jälleen yksi niistä kuuluisista huonoista puolista. He, kruununperilliset, joutuivat tarkkailemaan sanojaan tarkasti, sillä usein jokainen sävy tulkittiin samalla tavalla kuin papit tulkitsivat Jumalan tahdon kansalle. Toisin sanoen käsittämättömän väärin. Se oli Frederikin henkilökohtainen kanta, jota hän ei kuitenkaan aikonut jakaa julkisesti kenenkään kanssa. Sehän nyt olisi ollut käsittämätöntä, jos tuleva kuningas heittäytyisikin pakanaksi, suorastaan ennen kuulumatonta.
”Isänne on kai maininnut teille siitä miellyttävän rehevästä metsäalueesta peltoineen aivan tilustenne länsipuolella? Erittäin hyvää metsästysmaastoa tai miksei myös muunlaiseen hyötykäyttöön. On suurta haaskausta pitää sellaista aluetta kruunun hallussa tulevaisuudessa kun asutus keskittyy entistä enemmän kaupunkeihin”, se jos mikä, oli hienovarainen vinkki ja tunnustelu. Se, minkä Frederik saattoi luvata kreivi Devlinille, ei ehkä tyydyttäisikään Jackietä, vaikka mistään pienestä palstasta ei ollutkaan kysymys. Kenties kreivin perillinen tahtoikin korkeamman arvonimen konkreettisen mullan sijasta. Neuvottelun varaahan aina oli ja sitä varten tätä keskustelua käytiin, vaikkakin kovin yleisluonteisesti.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ke Lok 26, 2005 8:51 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackie kohotti kulmiaan tietäväisesti prinssin vakuutteluille tämän sisarussuhteiden vakaudesta. Hän arvasi kyllä, mitä prinssi jätti mainitsematta, oli arvannut jo ennen kuin edes asetteli teennäisen huolestuneen kysymyksensä. Tietenkään kumpikaan kuninkaan tunnustetuista lapsista ei ollut ilahtunut, että heillä oli velipuoli, joka aivan hyvin saattoi kiilata heidän eteensä kruunu- ja valtakuntajonossa, joten minkä ihmeen takia he toivottaisivat uuden sisaruksensa tervetulleeksi sukuun? Tuskin Francis ja Rose liiemmin edes pitivät toisistaan, ja heidän sukulaissuhdettaan ei sentään pystynyt kiistämään.
Jackie huomasi prinssi Frederikin alkaneen vihdoin ottaa hänet vakavasti mahdollisena tukijana. Älykäs miehenalku, Jack pani merkille, vaikka olikin kestänyt kauan ennen kuin tämä tajusi alkaa tunnustella, mitä herra Jack Devlin oikein halusi. Siitä huolimatta Jackien tietäväinen ilme synkkeni. Raivostuttavien muistojen vallatessa hänen mielensä Jack pakottautui kääntämään ajatuksensa isänsä tilusten länsipuolelle. Ai oliko hänen isänsä maininnut siitä metsäalueesta? Hänen isänsähän oli valittanut, murissut ja karjunut päivin öin siitä typerästä pusikosta siitä lähtien, kun joku lähialueiden aatelisista oli huomannut, mikä määrä helposti pyydystettäviä jäniksiä ja kauriita sinne oli kätkeytynyt.
Ei kreivi Devlin oikeasti ollut koskaan alentunut menemään metsälle (ja se näkyi hänen ihramahastaan, jota Jackie aina inhoten muisteli), mutta pienen lapsen tavoin tämän oli aina ollut pakko saada se, minkä naapurin poikakin sai. Tai vielä mieluummin viedä se pois naapurin pojalta ja ottaa itselleen. Niinpä kunnianarvoisa ja vaikutusvaltainen kreivi lähetti aatelissinetillään suljetun pikaisen viestin kuninkaalle, jossa hän vaati lupaa liittää laaja metsäalue omiin yksityisiin maihinsa, sillä hän oli ”aina kohdellut ja suojellut vaatimatonta metsäpalstaa luonnonaarteineen kuin omaa puutarhaansa” ja ”pyydystänyt sen antimia kohtuuden nimissä” ennen kuin hänen ”ahneet naapurinsa alkoivat tuhota kallisarvoista metsää ja sen rikkautta”.
Vaikka Jackie vielä olikin ollut tuolloin nuori pojankloppi, hän oli pitänyt isänsä sanavalintoja täysin idioottimaisina. Jack Devlin, päinvastoin kuin isänsä, ei koskaan uskonut, että kannatti paljastaa kaikki korttinsa henkilölle, joka halusi kerätä kaikki ässät. Kuningas oli tietenkin nähnyt tässä tilaisuuden kiertää vielä yksi varakas aatelinen oman pikkusormensa ympärille, ja luvan myöntämisen sijaan lähettänyt kreiville näennäisesti lohdullisen sanoman, jossa kuningas vakuutti ottavansa maan omaan henkilökohtaiseen huostaansa suojellakseen aluetta. Kuningas ei suinkaan pitänyt aluetta arvossa siksi, että siellä oli hyvä metsästää vaan siksi, että siihen vihjaamalla oli hyvä taivutella erästä muutoin varsin itsepäistä kreiviä, jonka läänitykset olivat valtakunnan suurimpien joukossa.
Pienestä rajaerimielisyydestä naapureiden kanssa oli muodostunut kreivi Devlinille pakkomielle. Devlinin suvun läänitysten alueella, Longlorian mailla oli vaikka millä mitalla metsästykseen sopivia alueita ja monet niistä olivat jopa heidän yksityisiä alueitaan, mutta kreivi Devlin halusi yhä edelleen juuri tuon metsäalueen itselleen. Siitäkin huolimatta, että metsikössä ei enää metsästänyt kukaan muu kuin kuninkaallinen perhe ja heidän korkea-arvoiset ulkomaalaiset vieraansa, ja hekään tuskin koskaan. Kreivi halusi vain osoittaa vaikutusvaltaansa naapureilleen saamalla alueen hallintaansa.
Jackie ei todellakaan ollut innostunut metsästä: hänen viimeinenkin mielenkiinnon pisaransa sitä kohtaan oli kuivunut niinä pitkinä iltoina, kun hänen typeryyksiä sössöttävä isänsä oli istuttanut hänet työhuoneeseensa ja saarnannut tuntitolkulla, miten tärkeä alue tuo pöheikkö oli. Arvokasta maata se toki oli, mutta Jack Devlinin mittapuut poikkesivat normaalista melko usein.
"Aah, aivan", tuumasi Jackie muka pohdiskeltuaan hetken, mitähän maaläiskää prinssi oli mahtanut tarkoittaa. No, ainakin hänelle oli tarjottu maata, eikä esimerkiksi lehmiä. Lehmät…ne olisivat takuulla loukanneet Jackin tunteita. Sen pusikon tarjoamisen vielä pystyi sulattamaan.
"Se metsikkö vaikuttaa jostain syystä kiehtovan isääni. Jänisrotu sielläpäin kuuluu olevan varsin maukasta oikeanlaisen kastikkeen ja viinin kanssa. Täytyy kuitenkin myöntää, prinssini, etten välitä metsästää muita metsäneläviä kuin lintuja…uskaltaisin väittää, että niiden ampuminen vaatii enemmän taitoa kuin muu metsästys, ja sellainen on ehkäpä miellyttävämpää ajanvietettä aatelismiehelle. Metsästettävät lintulajit eivät valitettavasti kuitenkaan kukoista sillä seudulla, joten minun täytynee myöntää, ettei maa-alue kiehdo minua aivan siinä määrin kuin isääni."
Arkisen jutustelun muotoon puetun, hienovaraisen mutta suoran vihjauksen annettuaan Jack vaikeni hetkiseksi. Hän pohti isänsä virhettä ja päätti, ettei itse tee samanlaista erehdystä tässä neuvottelun sävyn saaneessa keskustelussa. Ei sillä, että hänen tarkoitusperänsä olisivatkaan niin yksinkertaiset kuin hänen isällään. Jackie oli enemmän sitä tyyppiä, joka seuraa sivusta ja iskee tilaisuuden tullen kuin sitä, joka tarpoo väkisin kohti päämääräänsä ja tajuaa vasta sitten, mikä oli tuloksena kaikesta raatamisesta: tuhlattu elämä ja järjetön palkinto.
Eikä Jack aikonut muuttaa tyyliään. Pienen viittauksen päämääristään hän kuitenkin saattoi antaa, vaikkei aikonutkaan madella prinssistä edessä. Hänen toiveensa eivät olleet lainkaan niin konkreettisia kuin isänsä; Jackie ei ollut kiinnostunut varallisuudesta niin pitkään kuin hänen varansa riittivät aatelismiehen prameiluun.
"En sitä paitsi arvosta maaseutuelämästä, joten perheeni tilusten laajentaminen olisi minulle melkoisen turhaa. Olen kovin mieltynyt hovin tapoihin, enkä olekaan tekemässä paluuta kotiseudulleni…jos aatelittomalle vain löytyy sijaa seurapiireistä jatkossakin."
Lausuessaan sanan aateliton Jack teki merkitsevällä katseellaan selväksi, ettei todellakaan ollut aikeissa vähätellä arvoaan.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: La Jou 24, 2005 4:12 am Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Vaikka Frederik tarkkailikin Jackien olemusta ja ilmeitä, hänellä oli silti aikaa ottaa esille taskustaan hopeinen tupakkarasia, johon oli upotettu sinisiä, prinssille tuntemattomia, korukiviä. Toisin sanoen ne olivat miehen mielestä niin turhanpäiväisiä, ettei hän ollut vaivautunut ottamaan selvää, mitä ne olivat. Herran tähden! Hän säilytti rasiassa muutamaa savuketta ja tulitikkuja! Mutta minkäs sille mahtoi, että tämäkin asia oli hoidettava tyylikkäästi, kuten kaikki muukin. Tietysti sikarit olisivat olleet tyylikkäämpiä, mutta edes Frederik ei välittänyt niin pitkistä henkosista.
”Eri sukupolvet halajavat eri asioita. Se ei yllätä minua laisinkaan, herra Devlin”, prinssi sanoi tarttumatta toistaiseksi edes metsästykseen, vaikka hän olisikin keskustellut mieluummin linnuista ja jäniksistä kuin työasioista. Rasia kilahti auki ja savuke asetettiin tottuneesti kapeiden huulien väliin ja lopulta myös sievän oranssin hehkun koristuksekseen. Frederik napsautti helynsä kiinni ja työnsi sen rintataskuunsa. Hän nautti hetken kalliin tupakan mausta, jota suurin osa aatelisista piti vastenmielisenä, ja puhalsi laiskasti tuulen mukaan lähtevän savun ulos keuhkoistaan.
Koko operaation ajan nuoren prinssin pääkopassa tapahtui kiivasta aivotoimintaa, joka määritteli Jackie Devlinin todellista luontoa. Hän tiesi kyllä, mitä tuleva kreivi halusi, mutta Frederik ei ollut täysin varma, kannattiko hänen antaa periksi keikarille, joka oli juorujen kohteena päivästä toiseen. Pienen metsäpalstan luovuttaminen oli paljon vaivattomampaa, eikä valtakunta siihen kaatuisi, mutta yksi ihminen saattaisi saada paljon tuhoja aikaiseksi niin halutessaan, jos tällaisia tapauksia ei pitänyt silmällä. Jackie kuului kaikesta huolimatta riskiryhmään, joka tavalla tai toisella onnistuisi lopulta hankkimaan itselleen matkalipun elinkautiseen tai Tuonelaan, kumpi vain herralle itselleen paremmin sopi.
Frederik tiesi kuitenkin, että hänen edessään seisova mies oli kiehtova ja toisi hovin elämään lisämaustetta, jonka avulla hänen saattaisi vielä joku päivä kääntää huomio muualle arkaluontoisista asioista. Devlin saattaisi olla enemmänkin kuin hyödyllinen. Tällaisia pelinappuloita äpärä oli kerännyt itsensä ympärille. Hän ei suinkaan pelännyt pelata peliä, jonka pyörteisiin hän oli joutunut jo nuorella iällä. Hänelle yhden ihmisen elämä ei merkinnyt mitään tai ainakaan se ei olisi saanut merkitä. Hän oli pohtinut asiaa useina iltoina, jolloin hän oli odottanut rakastajatartaan luokseen. Harmi vain, että filosofiset pohdiskelut eivät olleet tuottaneet hedelmää. Ilmeisesti ajatukset karttoivat kehoa, joka nautti ruumiin iloista sumeilematta.
Leskirouva Marquez ei olisi kovinkaan iloinen, jos tietäisi totuuden pojastaan ja tämän illanviettotavoista. Oikeastaan Frederikin äiti ei ollut sitä tyyppiä, joka koskaan olisi tyytyväinen poikaansa millään tavalla. Tietysti hän hyväksyi poikansa neuvottelutulokset tyynenä ja muiden kuullen oli näennäisen lämpimissä väleissä äpäränsä kanssa. Valitettavasti tuo äidillinen lämpö oli ollut kateissa viimeiset kaksikymmentäkolme vuotta yksityiselämän puolella.
Mutta ajatus oli karannut jo hieman liian kauaksi alkupisteestä ja Frederikin oli onnistunut tavalla tai toisella välttää karistamasta tuhkia housuilleen. Hän nousi ja katsoi pelinappulaansa hymyillen.
”Herra Devlin, vaikka saatammekin olla hieman eri mieltä metsästämisestä, se ei ole esteenä, ettemmekö me voisi tarkastella asemaanne hovissa uudemman kerran. Kenties voisin esitellä teidät muutamalla vaikutusvaltaiselle miehelle, jotka toimivat myös suojelijoina”, Frederik hymyili edelleen. Hän olisi mielellään ottanut Jackie Devlinin suoraan oman valtapiirinsä suojiin, mutta se olisi vain aiheuttanut tarpeetonta kuiskintaa palatsin käytävillä suuntaa jos toiseenkin.
”Tai kenties arvon neidit olisivat parempi vaihtoehto. Avioliitto, herra Devlin, se on miehen etuoikeus ja ylpeyden aihe, mutta tehän sen varmaan tiedätte aivan yhtä hyvin kuin minäkin”, prinssi naurahti kevytmielisesti ja ajatteli Francisia, jonka kohtalona saattoi hyvinkin olla järjestetty avioliitto toisin kuin Frederikillä, jolla oli vielä toistaiseksi vapaus valita kenet ikinä halusikaan rinnalleen. Tosin ennemmin tai myöhemmin hän joutuisi kuitenkin ottamaan itselleen vieraan maan kuningashuoneen jäsenen. Hänen ainoa toiveensa olikin, että hän saisi valita kauneimman kukkasen, jonka löytäisi. Pitihän tulevan perillisen piirteet olla hienostuneet.
Teräksen harmaat silmät pureutuivat herra Devliniin pitemmänmittaiseksi ajaksi kuin yleensä oli soveliasta.
”Te vain, ette taida olla naimisiin menevää tyyppiä. Ymmärrän sen täysin”, prinssi kääntyi ja poimi toisen valkoisen ruusun yhdestä Talvipuutarhan lukuisista ruusupensaista. Hän tunsi piikin, joka itsepintaisesti yritti raadella kuninkaallista sormenpäätä, aivan kuin se olisi tiennyt, ettei poimija ollut täysin puhtaasti von Cloverien verta. Frederik veti keuhkoihinsa viimeisetkin henkoset savukkeestaan ja kosti lapsellisesti ruusupuskalle nakkaamalla tupakan natsan sen juurelle kosteaan muuhan juuri katseen ulottumattomiin tummanvihreiden lehtien alle.
Äpärän mieleen nousi kuva Jackien päättäväisestä ilmeestä tämän lausuessa sanan ”aateliton”. Oli hyvä, ettei tuleva kreivi kumarrellut kuvia, mutta Frederik aavisteli, että se saattaisi vielä joskus koitua ongelmaksi. Hänen täytyisi siis varautua paremmin tulevaisuudessa tai keksiä parempi tapa kietoa Devlin pikkusormensa ympärille. Se ei varmaankaan tulisi olemaan helppoa, jollei tietäisi oikeita niksejä. Hän ei katsonut keskustelukumppaniaan sanoessaan:
”Miettikää ehdotustani, herra Devlin. Voitte toki tulla keskustelemaan asiasta vielä läheisemmin kanssani, jos niin tahdotte, mutta pitäkää huoli, että tulette isänne nimissä.” Frederik piti äänensä matalana tarkoituksella ja odotti hetken ennen kuin kääntyi vielä kerran Devlinin suvun vesan puoleen.
Peli oli aloitettu ja seuraava siirtovuoro olisi Jackien.
(Eikä sitten puhuta mitään siitä lähetysajankohdasta, ok?)
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Su Tam 29, 2006 4:53 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackie tarkkaili ajatuksiinsa kadonnutta prinssiä. Hän näki hetki hetkeltä yhä enemmän yhtäläisyyksiä äpärän ja lähes puoli vuotta sitten henkensä heittäneen kuninkaan välillä; tuo laskelmoiva katse oli takuulla peruja aikaisemmilta ajoilta. Jackie toivoi tuskaisasti, ettei samanlaisia yhtäläisyyksiä löytyisi hänen ja kreivi Devlinin väliltä. Ennemmin hän olisi äpärä kuin sen miehen siittämä. Kreivi Devlinin aito verenperintö olisi kyllä aivan liian raskas taakka mukana raahattavaksi. Jonakin päivänä hänen olisi pakko varmistaa asia äidiltään, ja saada mielenrauha. Jackie ei todellakaan tahtonut siirtää mitään muuta seuraavalle sukupolvelle kuin Devlinin nimen. Hän mieluummin ottaisi riskin ja toisi epäilynsä julki äidilleen.
Ja pidättäytyisi sitten yöllisistä iloista koko loppuelämänsä ajan, jos ei saisi helpottuneena kuulla olevansa avioton lapsi? Mistä ihmeestä tuokin ajatus ilmestyi? Mahdotonta. Yhtä hyvin hän voisi laittaa vahingon kiertämään, jos niin sattuisi käymään.
Mutta mitään hän ei varmistaisi, ennen kuin vasta ”isänsä” kuoltua. Vasta sitten, kun mikään ei voisi vaarantaa hänen perillisen asemaansa.
Kreivi hänestä tulisi, sitä ei saisi mikään estää.
Eikä hänen tarvitsisi tehdä mitään muuta sen eteen kuin odottaa, ja toivoa, ettei mitään ylimääräisiä ja sangen ikäviä juoruja kantautuisi kreivi Devlinin korviin. Hän ei suinkaan toivonut, että kreivi alkaisi huomata jotain epäluuloja herättävää niinä harvoina kertoina, kun vilkaisi peiliin. Isän ja pojan ulkonäkö oli nimittäin silmiinpistävän eri luokkaa. Jopa naapurikartanon pisteliäs noita-akka oli ottanut asiakseen huomautella pojan piirteiden erilaisuudesta kahvipöydässä. Sitä oli Jackien ja hänen äitinsä tuskaksi alkanut sattua valitettavan usein, kun yliraskaaseen violettiin samettiin kääriytynyt pullean puoleinen rouva oli laahautunut vieraisille. Jackie oli monet kerrat istunut aloillaan ja tuntenut arvioivat katseet, jotka mittailivat hänen koko olemustaan.
Se olikin ollut osasyy siihen, että Jack Devlin oli päättänyt hävitä Fayringtonista joksikin aikaa. Onneksi Jackie oli taitava miellyttämään isäänsä, vaikka peli alkoikin käydä vaativaksi. Myös kreivin omahyväisen luoteen huomioon ottaen olisi oman pojan äpäryys viimeinen asia maailmassa, jonka kreivi myöntäisi itselleen –saati sitten, että tekisi asiasta julkisen skandaalin.
Heillä molemmilla, prinssillä ja Jackiellä, oli selusta turvattavanaan. He tavoittelivat korkeampaa asemaa kuin missä olivat nyt. Toisaalta kreivin arvoa odottavalla äpäränulikalla ei ollut niin paljon menetettävää kuin äpäräprinssillä. Jos kreivi Devlin kieltäisi hänet, hän menettäisi arvonsa. Jos Frederik ei onnistuisi keplottelemaan itseään valtaistuimelle, hän menettäisi päänsä. Hallitsijan kruunun saanut puolisisarus tuskin säästäisi armoaan velipuolelle, joka yritti vallata hänen paikkansa. Kukaan ei olisi vaatimassa Jackietä tilille siitä, ettei hänestä tullutkaan tittelinperijää, sillä hänen äitinsähän se tässä oli mennyt heinälatoon kieriskelemään. Jos sellainen skandaali pääsisi tulemaan julki, hänen äitinsä saisi jäädä kärsimään seurauksista. Jackie voisi helposti vain varastaa jonkun rikkaan aatelismiehen tyttären sydämen, ja rakentaa itselleen uuden aseman hovissa ja seurapiireissä. Se oli ehkä selitys myös sille, miksi Jackie oli paljon kärkkäämpi valitsemaan riskejä kuin prinssi Frederik.
Prinssi osasi kyllä ajatella yhtä päämäärätietoisesti kuin Jackie, punniten jokaista käännettä. Heillä oli tavoitteita, ja he takuulla pystyisivät avustamaan toisiaan niiden saavuttamisessa. Ilmeisesti tämä juolahti myös prinssin tajuntaan, sillä tämän äänensävy antoi jo ymmärtää paljon enemmän kuin hetki sitten.
Jackie hymyili hyväksyvästi prinssi Frederikin ei-nyt-enää-niin-tekoystävälliselle hymylle ja varovaiselle mutta suoralle ehdotukselle. Tämä uusi asenne miellytti Jackietä. ”Olen aina valmis tekemään tuttavuutta uusien kasvojen kanssa”, hän myönsi tyytyväisenä. ”Etenkin vaikutusvaltaiset uudet kasvot kuulostavat siltä, että saattaisin viihtyä hovissa pidemmänkin aikaa.”
”Ja olette lähes oikeassa, prinssini, mutta ette täysin. Keskivertomiehenä en olisikaan avioituvaa tyyppiä. Mutta joskus minäkin tekisin kyllä poikkeuksia... Tapasin sattumalta sisarpuolenne tänään. Hän oli matkalla metsästämään, uskoisin. Tulinen nainen, ja oikukas kuten nuoret naiset yleensäkin ovat. Jos sallitte, että sanon niin”, hän nyökkäsi pahoittelevasti, siirryttyään pelissä suoraan hyökkäystaktiikkaan. Jackie hymyili ilomielisesti ajatuksilleen, ja katsoi prinssiä tietävästi silmiin. Hän saattaisi astua yli epäselvän ja näkymättömän rajan, ja siirtyä kulkemaan tuntemattomalla maaperällä, mutta arveli nyt olevan jo korkea aika näyttää, että hän oli valmis jättämään kotiseutunsa taakseen.
”Uskollisuus ei taida olla meidän kummankaan arvostama taito, ei teidän eikä minun. Jos mahdollisuus ilmestyisi, siirtyisin eittämättä sisarenne rinnalle. En aio teeskennelläkään etten tekisi niin, sillä uskon teidän tuntevan minunkaltaiseni miehen mielenlaadun –se ei mahda olla kovinkaan erilainen kuin omanne.”
Jackie oli jo varma siitä, ettei tätä keskustelua toistettaisi kenellekään ulkopuoliselle. Kaikki nämä sanat jäisivät talvipuutarhan terälehtien lakaistavaksi, kunhan syksy saapuisi. ”Olen nimittäin tavannut arvoisan äitinne, rouva Marquezin. Enkä usko, että hänenkaltaisensa lady on voinut päästää maailmaan mitään kovinkaan epäitsekästä.”
”Otan luonnollisesti vastaan kutsunne, ja saavun kyllä puheillenne. Isäni nimissä en liiku minnekään, mutta minulla ei toki ole mitään sitä vastaan, että annan seurapiirien niin ymmärtää. Arvattavasti teillä voi olla siinä suhteessa enemmän menetettävää kuin minulla…tapaaminen jonkun minunlaiseni kanssa voi olla hankalasti selitettävissä.” Ilmeisesti prinssi ei tahtonut ottaa riskiä, että menettäisi tippaakaan asemastaan hovin edessä neuvottelemalla yksityisesti muiden kuin silmäätekevien aatelisten kanssa.
”Mutta yksi kysymys minulla vielä on. Te tuskin tahdotte olla pelkästään jalomielinen. Mitä te tahdotte minun tekevän teidän hyväksenne?”
//753 sanaa. Olkaa hyvä. Kohta varmaan alkaa toinen kilpailu siitä, kuka näitä jaksaa enää lukea!//
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Maa 21, 2006 6:21 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Devlin osasi olla röyhkeä, sen jos minkä Frederik oli huomannut jo aikaa sitten. Hän ei kuitenkaan voinut millään muotoa puolustaa sisarensa kunniaa. Hän olisi toki voinut tiukkasanaisesti huomauttaa herra Devlinille, että hän liikkui hyvin hataralla pohjalla, puhuessaan prinsessasta kuten puhui. Luonnehdinta kun nyt vain sattui olemaan mitä osuvin ja juuri ja juuri suvaittavissa olevalla tasolla. Prinssi hymyili, joskin vain hyvin niukasti.
”Ah, arvostan suuresti suorapuheisuuttanne, herra Devlin. Tiedän kyllä kuinka paljon Rosen suloinen ulkomuoto houkuttaa miehiä, mutta kauneuskin on katoavasta. Sen sijaan, toivoisin, että kenties tuleva kreivi jättäisi spekulaatiot äidistäni muille sukulaisille”, Frederik antoi äänensä virrata rennosti, vaikka tunsi pientä kireyttä joka kerta kun hänen äitinsä, Marquezin, nimen.
Äpärä oli koulittu hyvin pitämään rakkaan äitikultansa puolia tilanteessa kuin tilanteessa. Se oli lähes refleksiksi muodostunut reaktio, eikä tähän liittynyt sen suurempaa tietoista aivotoimintaa vaan kaikki perustui alitajunnan omaan mekanismiin.
”Hankalasti selitettävissä tai ei, sillä ei ole väliä. Minä olen prinssi, herra Devlin. Se arvonimi ei ole kadonnut mihinkään, enkä usko, että teidän tulisi olla myöskään huolissanne minun arvovaltani murenemisesta”, oli suorastaan lohdullista huomata, että Jackie osasi ajatella myös kuten normaalit ihmiset, mutta oli silti miellyttävää päästä näpäyttämään hieman nokkavaa miestä.
”Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että ymmärrätte, mikä on hyödyksi meille molemmille.”
”Mitäkö minä haluan teidän tekevän? Tsiktsik!” moite tuli tällä kertaa pienten naksahdusten muodossa. Frederik hymyili ovelasti ja iski silmäänsä.
”Olkaa vain oma itsenne. Voimme keskustella tästä aiheesta lisää seuraavan tapaamisen merkeissä tai muuten koko tapaaminen on täysin turha, vai mitä mieltä te itse olette?” naurahdus oli kieltämättä ivallinen, mutta Jackien tuntien se saattaisi lisätä miehen mielenkiintoa ja kiihottaa kokeilunhalua. Ehkäpä tuleva kreivi haluaisi koetella rajojaan hieman lisää.
Joskus sitä ihminen vain saattoi miettiä, mikä häntä ajoi eteenpäin. Tälläkään kertaa Frederik ei voinut olla varma lopputuloksesta tai siitä, miten uskolliseksi tai uskottomaksi Devlin vielä äityisi. Se tulisi olemaan kysymysmerkki vielä pitkään. Elämä oli peliä ja sen taidon prinssi taisi, vaikka henki siinä menisi vääjäämättä. Olihan siinäkin tekemistä, kituuttaa hengissä mahdollisimman pitkään. Mutta hänen velvollisuutensa kutsuivat, kuten aina, ja Frederik saisi taistella tylsistymistä ja tulistumista vastaan ties minkä vuotuisen verojen korotuksen suunnittelutoimikunnan sadannessaviidennessäkymmenennessätoisessa kokouksessa. Pitkä oli ihmisen piina.
”Valitettavasti minun on palattava hoitamaan valtion asioita, joten miettikää asiaa kaikessa rauhassa, herra Devlin. Saatte kyllä kutsun aikanaan”, Prinssi nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan. Hän poimi vielä yhden valkoisen ruusun rakastajattarelleen ja vältti tällä kertaa myös tarraamasta terävien piikkien kohdalta. Se oli vain yksi muistutus sievälle piialle, että hän saisi pian sanoa hyvästit palatsin lämmölle ja yltäkylläiselle elolle.
(Herran haltuun tämäkin nyt sitten…)
_________________
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ma Elo 29, 2005 5:51 pm Viestin aihe: Talvipuutarhassa (Loppunut)
--------------------------------------------------------------------------------
Päivä alkoi hitaasti kääntyä illaksi. Se oli varsin lohduttavaa Frederik von Cloverin mielestä, sillä hän oli joutunut taistelemaan sisarustensa kanssa jostain vähäpätöisestä asiasta monta tuntia ja kun lopulliseen tulokseen oli päästy, se ei enää miellyttänyt ketään ja koko asia oli rauennut ja työ oli ollut turhaa. Frederikiä ärsytti nuorempien, Francisin ja Rosen, näkökulmat, jotka tuntuivat kerta kaikkiaan lapsellisilta, vaikka molemmat olivatkin perehtyneet politiikkaan. Kaiken hyvän päälle, rouva Marquez, toisin sanoen hänen äitinsä, oli pelmahtanut paikalle ja ottanut jälleen kerran tehtäväkseen ojentaa saamatonta poikaansa. Loppujen lopuksi Frederikin oli onnistunut paeta puutarhan sokkeloihin ja lopulta Talvipuutarhan puhtaan valkeuden keskelle.
Siellä hän nyt istui ajatuksiinsa vaipuneena, valkoinen ruusunkukka kädessään manaten omaa kurjuuttaan, tai pikemminkin hirveää päiväänsä. Aikataulu vilisi mielessä ja nuori kruununprinssi mietti, miten saisi taivuteltua pari herra Marquezin yhteistyö- ja liikekumppania puolelleen. Pelkkä rahalla lahjominen tuskin tuottaisi tulosta ja ne pari maapalaa, josta kaksikolla oli ollut kiistaa parin muun maanomistajan kanssa, tuskin riittäisivät korvaamaan sitä riskiä, jonka he ottivat tukiessaan äpärää. Koko asetelma hovissa oli tällä hetkellä erittäin mielenkiintoinen ja siksi täynnä mitä yllättävimpiä mahdollisuuksia.
Harmaat silmät tuijottivat hetken arvostelevasti ruusua, joka lensikin maahan hyvin nopeasti. Frederikin tarkoituksena oli ollut viedä kukka Lisille, mutta nyt sekin tuntui täysin turhalta.
”Piikkejä täynnä”, oli kommentti, joka koski sekä Lisbethiä, että kukkaa, joka oli pistänyt kruununprinssin kallisarvoista sormea.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ma Elo 29, 2005 7:53 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Vasta hiljattain palatsiin saapunut kreivin arvonimeä odottava Jackie Devlin viihdytti itseään salakatselemalla nuoria, sieviä palvelustyttöjä, jotka liehittelijöitään vartoen kikattelivat pensasaidan toisella puolella. Ehkäpä hän piakkoin järjestäisi hieman dramatiikkaa aatelittomien rakkauselämään, sillä vaaleampi neitosista hiveli Jackien silmää kauniine kutreineen. Tietenkään pensasaidan raosta näkyvä säädyttömän avoin kaula-aukko ei myöskään ollut pahitteeksi katseenvangitsijana, mutta Jackien mielestä sellaisen myöntäminen oli liian epäromanttista ja siten siis tylsää. Nykyisissä suhteissaan Jackie mielellään väitti jopa itselleen, että oli sydänjuuriaan myöten rakastunut. Intiimi kanssakäyminen piristyi huomattavasti, kun osasi teeskennellä kunnolla.
Nyt ei kuitenkaan ollut sopiva aika edistää tällaisia sopimattomia mutta varsin yleisiä romansseja rikkaan aatelismiehen ja viehättävän palvelusneidin välillä. Jackie riisti hävyttömäksi tuijotukseksi muuttuneen katseensa irti tyttösen muodoista, ja hieman huokaisten, joskin tyytyväisenä, jatkoi matkaansa kohti Talvipuutarhaa. Rakkausseikkailuille olisi paljon aikaa sitten, kun hän onnistuisi lähestymään jotakuta kuningasperheen jäsenistä ja voittamaan tämän luottamuksensa keinolla tai toisella. Tätä tilaisuutta kahdenkeskiseen juttutuokioon mahdollisen tulevan kuninkaan kanssa Jackie ei voisi sivuuttaa (paitsi ehkä jos saisi ihailla itse prinsessa Rosen alastonta ihoa).
Prinssi Frederikin kuninkaallinen, mietteliäänä istuva hahmo ilmestyi näkyviin, kun Jackie asteli valkoisena loistavaan puutarhaan. Suoristettuaan ryhtinsä tyylikkääksi ja arvovaltaiseksi hän lähestyi yhtä kruunun mahdollisista perijöistä, mutta hidasti sitten liikkeitään pohtiakseen sanavalintojaan vielä kerran. "Upea ilta tänään, prinssini?" Ei, sellainen varovainen muodollisuus ei ollut lainkaan Jackien tapaista. Hän halusi säväyttää. Aina. Vaikka siihen sitten liittyisikin riskejä, hän tyylillensä uskollisena päätti jälleen olla varomaton sanoissaan. Hän liitti kuitenkin kädet yhteen selkänsä takana välttääkseen turhan pitkälle menevää tuttavallisuutta, joka oli valitettavasti iso osa hänen olemustaan, ja vaikuttaakseen edes jokseenkin nöyrältä prinssinsä edessä.
"Toivottavasti Teidän Korkeutenne ei nauti tästä upeasta illasta liiaksi. Olisi ikävää, jos joku ehtisi tällä välin juonia Teitä vastaan…kuninkaani," Jackie sanoi hitaasti, vihjaileva hymy huulillaan, laskien ääntään kuiskaukseksi viimeisen, vaarallisen sanan kohdalla.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Elo 30, 2005 3:40 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jos herra Devlin halusi olla leiskuva persoona ja hoviväen uusi ”lemmikki”, niin se sopi vallan mainiosti myös Frederikille, joka ei näyttänyt häkeltyvän julkeasta puhuttelutavasta huolimatta. Tuleva kreivi liikkui hyvin ohuilla jäillä.
”Vaikka imartelunne hivelisikin korviani, neuvoisin teitä harkitsemaan vielä hieman tarkemmin, millaisia ajatuksia tuotte julki”, prinssi vastasi hieman enemmän kuin vain töykeästi. Ääni oli silkkaa jäätä, vaikka Jackie olikin ilmaissut oman mielipiteensä perimysasiassa. Frederik ei kuitenkaan luottanut vielä herra Devliniin, jonka edesottamukset olivat kantautuneet myös hänen korviinsa. Mies oli kuin mikäkin tuuliviiri ja takinkääntäjä ainakin toistaiseksi kruununprinssin mielessä, eikä sitä kuvaa suinkaan ollut helppo muuttaa.
Tuijotus kävi yhä pistävämmäksi, mikä oli harvinainen muutos Frederikissä muiden mielestä. Totta kai Francis ja Rose olivat tottuneet kalseisiin katseisiin, mutta Jackielle se saattaisi hyvinkin olla kummastuksen aihe.
”Toivottavasti ette tulleet haaskaamaan aikaani, herra Devlin. Käsittääkseni minun pitäisi käydä keskusteluita isänne, eikä teidän kanssanne. Olettaisin, että kreivin arvo ei ole vielä vaihtanut omistajaa”, siinä tuli tyly muistutus toisen asemasta. Se oli yksinkertaisesti liian mitätön ja sen takia kruununprinssi ei välittänyt tuhlata aikaansa onnenonkijoiden lupauksia kuunnellen. Tällä kertaa hän saattaisi hyvää hyvyyttään tehdä poikkeuksen, jos herra Devlin osaisi esittää asiansa sopivalla tavalla.
Frederik risti jalkansa ja suoristi ryhtinsä. Kädet hän asetteli kuin puolihuolimattomasti polvensa päälle antaen itsestään hieman helpommin lähestyttävän kuvan. Ihminenhän prinssikin oli tai toisin sanoen hänkin joutui käyttämään toilettipalveluita aina toisinaan, vaikka tällä hetkellä hän oli vielä toisten ihmisten yläpuolella tavoitellen miltei jumalaista asemaa kansan keskuudessa. Sitähän se valta toi tullessaan, vihamiehiä ja palvojia, onnenonkijoita ja rahan tavoittelijoita. Kuninkaan virka oli kerrassaan haluttava.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ti Elo 30, 2005 6:40 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackien silmät värähtivät. Takaisku. Suhteessa sanoihinsa liittyneeseen mahdolliseen hyötyyn riskinotto ei kuitenkaan harmittanut. Epäonnistuminen piti ottaa vastaan kuten mies. Jackie harvoin katui tekojaan ja puheitaan; jos katuisi, hän olisi jo kauan sitten madellut jonkin kiven alle ja maatunut. Ohuilla jäillä liikkuminen oli Jackien elinehto, kaikki muu olisi ollut tylsistyttävää. Hän oli vielä liian nuori ja turhamainen homehtuakseen. Jack terävöitti katsettaan hetkeksi kohdaten prinssin hirvittävän läpitunkevan tuijotuksen, kohotti sitten leukaansa ja katsahti hymyillen kohti ympärillään säkenöivää kukkaloistoa aivan kuin hengittäen sisäänsä laskeutuvan illan kauneutta. Hän ei kuitenkaan aivoituksiltaan ehtinyt ihailemaan valkeita terälehtiä ja pitkiä, puiden runkojen ympärille kietoutuneita punoksia.
Prinssi Frederik ei siis ollutkaan helposti vieteltävissä. Ei sillä, että Jackie olisi uskaltautunut yrittämäänkään prinssin romanttiseen puoleen vetoamista (sen keinon hän säästäisi ihanalle prinsessa Roselle), ellei kuninkaan perijä itse antaisi ensin viitettä sellaisista suuntauksistaan. Jack oli silti tottunut pääsemään ihmissuhteissaan helpommalla, kun hänen viehätysvoimansa teki työt hänen puolestaan. Mutta ei siinä mitään, jos asiat eivät hoituisikaan hänen mielensä mukaan juuri tässä ja nyt, sillä Jackien arvostus äpäräprinssiä kohtaan oli juuri kohonnut. Frederikissä oli ainesta kuninkaaksi, tämän suuren valtakunnan ainoaksi hallitsijaksi. Ja ellei prinsessa olisi taivuteltavissa, äpärä saisi Devlinin suvun tuen sitten, kun Jackie vihdoinkin saisi kreivin tittelinsä. Sitä seikkaa edes Frederik ei voisi sivuuttaa, sen verran laajalle ulottui Devlinien läänitysten vaikutusvalta, vaikka valtakunnasta useita varakkaampiakin sukuja löytyikin.
Hurmaaminen ja miellyttäminen ei siis kävisi päinsä. Vaikka Jack ei pitäisi lähempääkään suhdetta prinssin kanssa mitenkään vastenmielisenä (itse asiassa asetelma kiihdytti Jackien mieltä), nyt täytyi jättää sellaiset ajatukset sikseen ja jatkaa etenemistä pelkästään poliittisessa mielessä. Ja siinä samaisessa mielessä Jack Devlin oli todellakin mitätön. Vielä.
"Olette terävä mies, prinssini", hän lausahti hyväntuulisena, korostaen tällä kertaa Frederikin laillista ja sallittua titteliä. "Olen vakuuttunut, että olette myös tulleet ajatelleeksi, että Teidän Korkeutenne tuskin saa kruunua ennen suvussamme olevan kreivin arvonimen periytymistä. "
Siten isäni kanssa käymänne keskustelut eivät tule olemaan mitenkään merkittäviä, hän jätti sanomatta, sillä ei uskonut prinssin olevan mikään typerys, eikä halunnut vaikuttaakaan uskovansa niin. Toisen halventaminen, vaikka Jackiellä olikin iän suoma etumatka Frederikiin nähden, ei kuulunut hänen repertuaariinsa. Ei varsinkaan, kun kyseessä oli prinssi.
Prinssi, joka oli tiennyt hänen nimensä. Poikamainen pilke syttyi Jackien silmiin. "Oletan, että minun nimelläni on kuitenkin ollut kunnia kantautua Teidän Korkeutenne kuninkaallisiin korviin." Tässä välissä hän olisi kovin mielellään koskettanut prinssin jaloa korvaa, mutta edellisen takapakin muistaen ei yrittänyt enää tällaistä lähestymistä. Hän ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä leveästi omalle vastustamattoman typerälle sukkeluudelleen, ja sille, että prinssi todellakin oli tiennyt Jackien nimen. Ei huonompi saavutus aatelittomalle, joka oli juuri saapunut palatsiin.
"Vakuutan, että kaikki, mitä olette kuulleet, on täyttä ja totisinta totta", vannoi Jackie Devlin ilomielinen kaiku äänessään, arvellen, ettei hänestä monenlaisia juoruja liikkunut. Vain tylsimykset rajoittivat seikkailunsa vastakkaiseen sukupuoleen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Su Syy 11, 2005 3:13 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jostakin syystä Frederikillä oli kieroutunut mielikuva siitä, että Jackie Devlin piti häntä täytenä typeryksenä, vaikka sitä ei suoraan sanottukaan. Tuskin kukaan hovissa tohti läimäyttää totuutta suoraan päin naamaa. Tietysti Frederik oli ottanut huomioon, että kruunun tavoitteluun saattaisi pahimmassa tapauksessa kulua vielä vuosi jos toinenkin. He kaikki kolme olivat vaatineet tunnustusta, mutta lopulta tilanne oli yksinkertaisesti kuivunut kokoon ja tyssähtäen kyräileväksi pattitilanteeksi.
Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuului kuitenkin valtapelin uudelleen käyntiin saattaminen ja silloin Devlinit saattaisivat päästä hyvinkin merkittävään osaan.
”Ah! Kreivin terveys ei liene enää entisensä, jos arvelette, että pieni valtataistelumme ei ehdi saada huipennustaan… Se on erittäin valitettavaa kuultavaa, herra Devlin”, prinssi esitti valittelunsa tapansa mukaan kohteliaasti, mutta piti silti tarkasti silmällä Jackieta. Nuori herra Devlin tuskin olisi kovinkaan pahoillaan, jos hänen isänsä yhtäkkiä päättäisikin potkaista tyhjää.
Nykyään ihmiset käyttäytyivät hyvin ennalta arvattavasti. Jackie kuitenkin vaikutti olevan poikkeus. Monet pitivät Frederikiä hyvänä ihmistuntijana, mutta prinssi tiesi varsin hyvin, että ihmiset pitivät enemmän hänestä kuin hän ihmisistä ja juuri tämän takia hän tunsi tarvetta kehittää itseään tällä osa-alueella. Joskus hänen oma henkikultansa saattaisi riippua siitä, miten hän arvottaisi kunkin yksilön ympärillään.
Oli jännittävää huomata, kuinka itsevarmasti herra Devlin myönsi kaikkien juorujen olevan totta. Frederik tosin epäili, että osa huhuista oli liioiteltuja ja loput keksittyjä, mutta se ei suinkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että puolet hovista oli täysin Jackien lumoissa, niin naiset kuin osa hovin miehistäkin. Frederik ei kuitenkaan sallinut itsensä myöntävän ääneen, että hän piti Devliniä kiehtovana jo siitäkin syystä, että tämän oli onnistunut raivata tiensä seurapiireihin pelkkänä kreivin poikana, mutta silti hänet tunnettiin herra Devlininä, ei sen ja sen poikana.
”Kyllä, sitä en voi kiistää, etteikö nimeänne kuiskailtaisi myös minun lähipiirissäni. Te olette tehneet vaikutuksen moniin, mutta ette aina positiivisessa mielessä. Minua kiinnostaa tietää, ennen kuin alamme puimaan politiikkaa, aiotteko luoda nimestänne legendan? Vai oliko tämä teidän tapanne hypätä suoraan tietoisuuteni?” tietty uteliaisuus paistoi kyllä läpi tuon hillityn ulkokuoren, jota Frederik oli tottunut ylläpitämään aina siitä asti kun hän oli ensimmäisen kerran astunut palatsin alueelle.
Tavallaan Frederik oli jopa kateellinen Jackielle, joka liihotteli läpi hovikiemuroiden kuin pahainen koiperhonen lainasiivissä. Olisi ollut paljon yksinkertaisempaa olla pelkkä aateliton nousukas kuin perillinen, mutta äpärän kunnianhimo oli vielä tyydyttämättä.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Su Lok 02, 2005 8:54 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackien silmät kapenivat huvittuneesti, ja hänen huulillensa kipusi imarreltu hymy.
"Että tekisinkö nimestäni legendan?" hän lausahti miltei unelmoivasti, kohdentaen katseensa jälleen jonnekin tyhjyyteen. Palattuaan haavekuvastaan hänellä oli hetken aikaa omalaatuinen tunne siitä, että hän oli vain nuori mies puhumassa toiselle nuorelle miehelle eikä suinkaan prinssille. Hän jatkoi hymyilyään, joskin nyt hänen huultensa kaari oli muuttunut hieman realistisemmaksi.
"Legenda…se kuulostaa varsin mahtipontiselta ja mairittelevalta, prinssini. Mutta minun täytyy myöntää olevani sangen maallinen ihminen…Niin loistokkaalta kuin legendan arvonimi kuulostaakin, olen enemmän innostunut asioista, jotka tapahtuvat elinaikanani. Siihen verrattuna "legenda" on varsin kuolleelta kuulostava saavutus. Minua ei juurikaan kiinnosta, jatkavatko ihmiset minusta puhumista kuolemani jälkeen vai eivät. Kunhan he vain puhuvat minusta sinä aikana, jonka kulutan tämän maan päällä!" Jackie naurahti ilkikurisesti ja heitti taas yhden poikamaisista katseistaan, jotka yleensä edistivät hänen seurusteluaan naisväen kanssa. "Voisin siis tunnustaa, että teidän tietoisuuteenne pääseminen kiehtoisi minua paljon enemmän."
Jackiä inhotti se, kuinka ipanamaiselta nuoleskelulta hänen monologinsa loppukommentti oli kuulostanut, ja se tyytymättömyys näkyi hänen yhtäkkiä jämähtäneistä kasvoistaan. Hän ei vain ollut osannut sommitella sanojaan muutenkaan. "Tosin en kyllä kuvitellut saavani nimeäni teidän korviinne niiden juorujen kautta, joita minusta kerrotaan. Vakuutan, että suunnittelin pitäväni rakkauselämäni ja politiikan erillään!" hän heitti vielä teennäisen rennosti naurahtaen ja yrittäen näin lieventää aiempaa etovan mielistelevää huomautustaan.
"Mutta siinä onkin tarpeeksi puhetta mitättömästä minusta, jos Teidän korkeutenne sen sallii!" Jackie päätti yrittäen hehkua vaatimattomuutta, mikä ei todellakaan ollut yleinen tauti aatelisväen keskuudessa. "Toivon ettette pidä minua mitenkään pikkumaisena, mutta minun täytyy tunnustaa kiinnittäneeni jälleen huomiota aikaisempaan sanavalintaanne. Teidän pieni valtataistelunne? Käytätte sangen vahvoja termejä, prinssini. Ei kai läheinen suhteenne sisaruksiinne ole kärsinyt näiden ikävien poliittisten kiemuroiden vuoksi?" kysyi Jackie, joskin varsin retoriseen äänensävyyn. "Läheinen" tuskin oli koskaan ollut sopiva sana kuvaamaan yhdenkään kuninkaallisen perheen sisäisiä suhteita. Tällä hetkellä Jackie vain pyrki pitämään tämän pinnaltaan poliittisen keskustelun sillä henkilökohtaisella tasolla, jolle oli juuri päästy.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Lok 25, 2005 3:32 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Mahtipontinen ja mairitteleva, maallinen, kuolleelta kuulosta saavutus… Se kaikki tuli yhtenä outona ryöpsähdyksenä tulevan kreivin suusta, että Frederik joutui tosiaan myöntämään itselleen, että jokin tässä asiassa ei nyt sopinut kuvaan millään tavalla. Ehkäpä se oli tuo vaatimattomuus, jota Jackie viljeli, mutta pikemminkin naiivilla kuin nuoleskelevalla tavalla. Frederik huomasi kyllä se harmin pilkahduksen keskustelukumppaninsa kasvoilla pohtien, mitä herra Devlin todellisuudessa tarkoitti tuolla tunnustuksellaan. Onneksi Luoja ei ollut suonut prinssille liian korkealentoista mielikuvitusta, sillä tilanne olisi voinut muuttua normaalia kaksimielisemmäksi.
Frederik nyökäytti hyväksyvästi päättään kuullessaan tuon miellyttävän uutisen rakkauselämän ja politiikan erillään pitämisestä. Sen sijaan Jackien terävä kysymys ja takertuminen sanojen asetteluun oli mielenkiintoinen. Kuinka moni olisi todella uskaltanut tarttua aiheeseen? Frederik olisi osannut nimetä vain muutaman ehdokkaan.
”Te olette kovin määrätietoinen, herra Devlin. Iloksenne voin vastata, että minun ja sisarusteni väliset suhteet ovat pysyneet muuttumattomina jo pitemmän aikaa”, prinssi vastasi miellyttävästi hymyillen. Joka sana oli totta, vaikka hän ei maininnutkaan sitä pientä seikkaa, että hänen ja kaksosten välinen suhde oli ollut erittäin viileä, jollei jopa vihamielinen aivan alusta lähtien. Se mitä aateliset näkivät, oli vain pientä pintakiiltoa, silaus kultamaalia tinakorun päällä.
”Takerrutte liikaa sanojen salaisiin merkityksiin, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan”, toruttiin vielä hyväntuulisesti asiaa vähättelemällä. Tämä oli jälleen yksi niistä kuuluisista huonoista puolista. He, kruununperilliset, joutuivat tarkkailemaan sanojaan tarkasti, sillä usein jokainen sävy tulkittiin samalla tavalla kuin papit tulkitsivat Jumalan tahdon kansalle. Toisin sanoen käsittämättömän väärin. Se oli Frederikin henkilökohtainen kanta, jota hän ei kuitenkaan aikonut jakaa julkisesti kenenkään kanssa. Sehän nyt olisi ollut käsittämätöntä, jos tuleva kuningas heittäytyisikin pakanaksi, suorastaan ennen kuulumatonta.
”Isänne on kai maininnut teille siitä miellyttävän rehevästä metsäalueesta peltoineen aivan tilustenne länsipuolella? Erittäin hyvää metsästysmaastoa tai miksei myös muunlaiseen hyötykäyttöön. On suurta haaskausta pitää sellaista aluetta kruunun hallussa tulevaisuudessa kun asutus keskittyy entistä enemmän kaupunkeihin”, se jos mikä, oli hienovarainen vinkki ja tunnustelu. Se, minkä Frederik saattoi luvata kreivi Devlinille, ei ehkä tyydyttäisikään Jackietä, vaikka mistään pienestä palstasta ei ollutkaan kysymys. Kenties kreivin perillinen tahtoikin korkeamman arvonimen konkreettisen mullan sijasta. Neuvottelun varaahan aina oli ja sitä varten tätä keskustelua käytiin, vaikkakin kovin yleisluonteisesti.
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Ke Lok 26, 2005 8:51 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackie kohotti kulmiaan tietäväisesti prinssin vakuutteluille tämän sisarussuhteiden vakaudesta. Hän arvasi kyllä, mitä prinssi jätti mainitsematta, oli arvannut jo ennen kuin edes asetteli teennäisen huolestuneen kysymyksensä. Tietenkään kumpikaan kuninkaan tunnustetuista lapsista ei ollut ilahtunut, että heillä oli velipuoli, joka aivan hyvin saattoi kiilata heidän eteensä kruunu- ja valtakuntajonossa, joten minkä ihmeen takia he toivottaisivat uuden sisaruksensa tervetulleeksi sukuun? Tuskin Francis ja Rose liiemmin edes pitivät toisistaan, ja heidän sukulaissuhdettaan ei sentään pystynyt kiistämään.
Jackie huomasi prinssi Frederikin alkaneen vihdoin ottaa hänet vakavasti mahdollisena tukijana. Älykäs miehenalku, Jack pani merkille, vaikka olikin kestänyt kauan ennen kuin tämä tajusi alkaa tunnustella, mitä herra Jack Devlin oikein halusi. Siitä huolimatta Jackien tietäväinen ilme synkkeni. Raivostuttavien muistojen vallatessa hänen mielensä Jack pakottautui kääntämään ajatuksensa isänsä tilusten länsipuolelle. Ai oliko hänen isänsä maininnut siitä metsäalueesta? Hänen isänsähän oli valittanut, murissut ja karjunut päivin öin siitä typerästä pusikosta siitä lähtien, kun joku lähialueiden aatelisista oli huomannut, mikä määrä helposti pyydystettäviä jäniksiä ja kauriita sinne oli kätkeytynyt.
Ei kreivi Devlin oikeasti ollut koskaan alentunut menemään metsälle (ja se näkyi hänen ihramahastaan, jota Jackie aina inhoten muisteli), mutta pienen lapsen tavoin tämän oli aina ollut pakko saada se, minkä naapurin poikakin sai. Tai vielä mieluummin viedä se pois naapurin pojalta ja ottaa itselleen. Niinpä kunnianarvoisa ja vaikutusvaltainen kreivi lähetti aatelissinetillään suljetun pikaisen viestin kuninkaalle, jossa hän vaati lupaa liittää laaja metsäalue omiin yksityisiin maihinsa, sillä hän oli ”aina kohdellut ja suojellut vaatimatonta metsäpalstaa luonnonaarteineen kuin omaa puutarhaansa” ja ”pyydystänyt sen antimia kohtuuden nimissä” ennen kuin hänen ”ahneet naapurinsa alkoivat tuhota kallisarvoista metsää ja sen rikkautta”.
Vaikka Jackie vielä olikin ollut tuolloin nuori pojankloppi, hän oli pitänyt isänsä sanavalintoja täysin idioottimaisina. Jack Devlin, päinvastoin kuin isänsä, ei koskaan uskonut, että kannatti paljastaa kaikki korttinsa henkilölle, joka halusi kerätä kaikki ässät. Kuningas oli tietenkin nähnyt tässä tilaisuuden kiertää vielä yksi varakas aatelinen oman pikkusormensa ympärille, ja luvan myöntämisen sijaan lähettänyt kreiville näennäisesti lohdullisen sanoman, jossa kuningas vakuutti ottavansa maan omaan henkilökohtaiseen huostaansa suojellakseen aluetta. Kuningas ei suinkaan pitänyt aluetta arvossa siksi, että siellä oli hyvä metsästää vaan siksi, että siihen vihjaamalla oli hyvä taivutella erästä muutoin varsin itsepäistä kreiviä, jonka läänitykset olivat valtakunnan suurimpien joukossa.
Pienestä rajaerimielisyydestä naapureiden kanssa oli muodostunut kreivi Devlinille pakkomielle. Devlinin suvun läänitysten alueella, Longlorian mailla oli vaikka millä mitalla metsästykseen sopivia alueita ja monet niistä olivat jopa heidän yksityisiä alueitaan, mutta kreivi Devlin halusi yhä edelleen juuri tuon metsäalueen itselleen. Siitäkin huolimatta, että metsikössä ei enää metsästänyt kukaan muu kuin kuninkaallinen perhe ja heidän korkea-arvoiset ulkomaalaiset vieraansa, ja hekään tuskin koskaan. Kreivi halusi vain osoittaa vaikutusvaltaansa naapureilleen saamalla alueen hallintaansa.
Jackie ei todellakaan ollut innostunut metsästä: hänen viimeinenkin mielenkiinnon pisaransa sitä kohtaan oli kuivunut niinä pitkinä iltoina, kun hänen typeryyksiä sössöttävä isänsä oli istuttanut hänet työhuoneeseensa ja saarnannut tuntitolkulla, miten tärkeä alue tuo pöheikkö oli. Arvokasta maata se toki oli, mutta Jack Devlinin mittapuut poikkesivat normaalista melko usein.
"Aah, aivan", tuumasi Jackie muka pohdiskeltuaan hetken, mitähän maaläiskää prinssi oli mahtanut tarkoittaa. No, ainakin hänelle oli tarjottu maata, eikä esimerkiksi lehmiä. Lehmät…ne olisivat takuulla loukanneet Jackin tunteita. Sen pusikon tarjoamisen vielä pystyi sulattamaan.
"Se metsikkö vaikuttaa jostain syystä kiehtovan isääni. Jänisrotu sielläpäin kuuluu olevan varsin maukasta oikeanlaisen kastikkeen ja viinin kanssa. Täytyy kuitenkin myöntää, prinssini, etten välitä metsästää muita metsäneläviä kuin lintuja…uskaltaisin väittää, että niiden ampuminen vaatii enemmän taitoa kuin muu metsästys, ja sellainen on ehkäpä miellyttävämpää ajanvietettä aatelismiehelle. Metsästettävät lintulajit eivät valitettavasti kuitenkaan kukoista sillä seudulla, joten minun täytynee myöntää, ettei maa-alue kiehdo minua aivan siinä määrin kuin isääni."
Arkisen jutustelun muotoon puetun, hienovaraisen mutta suoran vihjauksen annettuaan Jack vaikeni hetkiseksi. Hän pohti isänsä virhettä ja päätti, ettei itse tee samanlaista erehdystä tässä neuvottelun sävyn saaneessa keskustelussa. Ei sillä, että hänen tarkoitusperänsä olisivatkaan niin yksinkertaiset kuin hänen isällään. Jackie oli enemmän sitä tyyppiä, joka seuraa sivusta ja iskee tilaisuuden tullen kuin sitä, joka tarpoo väkisin kohti päämääräänsä ja tajuaa vasta sitten, mikä oli tuloksena kaikesta raatamisesta: tuhlattu elämä ja järjetön palkinto.
Eikä Jack aikonut muuttaa tyyliään. Pienen viittauksen päämääristään hän kuitenkin saattoi antaa, vaikkei aikonutkaan madella prinssistä edessä. Hänen toiveensa eivät olleet lainkaan niin konkreettisia kuin isänsä; Jackie ei ollut kiinnostunut varallisuudesta niin pitkään kuin hänen varansa riittivät aatelismiehen prameiluun.
"En sitä paitsi arvosta maaseutuelämästä, joten perheeni tilusten laajentaminen olisi minulle melkoisen turhaa. Olen kovin mieltynyt hovin tapoihin, enkä olekaan tekemässä paluuta kotiseudulleni…jos aatelittomalle vain löytyy sijaa seurapiireistä jatkossakin."
Lausuessaan sanan aateliton Jack teki merkitsevällä katseellaan selväksi, ettei todellakaan ollut aikeissa vähätellä arvoaan.
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: La Jou 24, 2005 4:12 am Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Vaikka Frederik tarkkailikin Jackien olemusta ja ilmeitä, hänellä oli silti aikaa ottaa esille taskustaan hopeinen tupakkarasia, johon oli upotettu sinisiä, prinssille tuntemattomia, korukiviä. Toisin sanoen ne olivat miehen mielestä niin turhanpäiväisiä, ettei hän ollut vaivautunut ottamaan selvää, mitä ne olivat. Herran tähden! Hän säilytti rasiassa muutamaa savuketta ja tulitikkuja! Mutta minkäs sille mahtoi, että tämäkin asia oli hoidettava tyylikkäästi, kuten kaikki muukin. Tietysti sikarit olisivat olleet tyylikkäämpiä, mutta edes Frederik ei välittänyt niin pitkistä henkosista.
”Eri sukupolvet halajavat eri asioita. Se ei yllätä minua laisinkaan, herra Devlin”, prinssi sanoi tarttumatta toistaiseksi edes metsästykseen, vaikka hän olisikin keskustellut mieluummin linnuista ja jäniksistä kuin työasioista. Rasia kilahti auki ja savuke asetettiin tottuneesti kapeiden huulien väliin ja lopulta myös sievän oranssin hehkun koristuksekseen. Frederik napsautti helynsä kiinni ja työnsi sen rintataskuunsa. Hän nautti hetken kalliin tupakan mausta, jota suurin osa aatelisista piti vastenmielisenä, ja puhalsi laiskasti tuulen mukaan lähtevän savun ulos keuhkoistaan.
Koko operaation ajan nuoren prinssin pääkopassa tapahtui kiivasta aivotoimintaa, joka määritteli Jackie Devlinin todellista luontoa. Hän tiesi kyllä, mitä tuleva kreivi halusi, mutta Frederik ei ollut täysin varma, kannattiko hänen antaa periksi keikarille, joka oli juorujen kohteena päivästä toiseen. Pienen metsäpalstan luovuttaminen oli paljon vaivattomampaa, eikä valtakunta siihen kaatuisi, mutta yksi ihminen saattaisi saada paljon tuhoja aikaiseksi niin halutessaan, jos tällaisia tapauksia ei pitänyt silmällä. Jackie kuului kaikesta huolimatta riskiryhmään, joka tavalla tai toisella onnistuisi lopulta hankkimaan itselleen matkalipun elinkautiseen tai Tuonelaan, kumpi vain herralle itselleen paremmin sopi.
Frederik tiesi kuitenkin, että hänen edessään seisova mies oli kiehtova ja toisi hovin elämään lisämaustetta, jonka avulla hänen saattaisi vielä joku päivä kääntää huomio muualle arkaluontoisista asioista. Devlin saattaisi olla enemmänkin kuin hyödyllinen. Tällaisia pelinappuloita äpärä oli kerännyt itsensä ympärille. Hän ei suinkaan pelännyt pelata peliä, jonka pyörteisiin hän oli joutunut jo nuorella iällä. Hänelle yhden ihmisen elämä ei merkinnyt mitään tai ainakaan se ei olisi saanut merkitä. Hän oli pohtinut asiaa useina iltoina, jolloin hän oli odottanut rakastajatartaan luokseen. Harmi vain, että filosofiset pohdiskelut eivät olleet tuottaneet hedelmää. Ilmeisesti ajatukset karttoivat kehoa, joka nautti ruumiin iloista sumeilematta.
Leskirouva Marquez ei olisi kovinkaan iloinen, jos tietäisi totuuden pojastaan ja tämän illanviettotavoista. Oikeastaan Frederikin äiti ei ollut sitä tyyppiä, joka koskaan olisi tyytyväinen poikaansa millään tavalla. Tietysti hän hyväksyi poikansa neuvottelutulokset tyynenä ja muiden kuullen oli näennäisen lämpimissä väleissä äpäränsä kanssa. Valitettavasti tuo äidillinen lämpö oli ollut kateissa viimeiset kaksikymmentäkolme vuotta yksityiselämän puolella.
Mutta ajatus oli karannut jo hieman liian kauaksi alkupisteestä ja Frederikin oli onnistunut tavalla tai toisella välttää karistamasta tuhkia housuilleen. Hän nousi ja katsoi pelinappulaansa hymyillen.
”Herra Devlin, vaikka saatammekin olla hieman eri mieltä metsästämisestä, se ei ole esteenä, ettemmekö me voisi tarkastella asemaanne hovissa uudemman kerran. Kenties voisin esitellä teidät muutamalla vaikutusvaltaiselle miehelle, jotka toimivat myös suojelijoina”, Frederik hymyili edelleen. Hän olisi mielellään ottanut Jackie Devlinin suoraan oman valtapiirinsä suojiin, mutta se olisi vain aiheuttanut tarpeetonta kuiskintaa palatsin käytävillä suuntaa jos toiseenkin.
”Tai kenties arvon neidit olisivat parempi vaihtoehto. Avioliitto, herra Devlin, se on miehen etuoikeus ja ylpeyden aihe, mutta tehän sen varmaan tiedätte aivan yhtä hyvin kuin minäkin”, prinssi naurahti kevytmielisesti ja ajatteli Francisia, jonka kohtalona saattoi hyvinkin olla järjestetty avioliitto toisin kuin Frederikillä, jolla oli vielä toistaiseksi vapaus valita kenet ikinä halusikaan rinnalleen. Tosin ennemmin tai myöhemmin hän joutuisi kuitenkin ottamaan itselleen vieraan maan kuningashuoneen jäsenen. Hänen ainoa toiveensa olikin, että hän saisi valita kauneimman kukkasen, jonka löytäisi. Pitihän tulevan perillisen piirteet olla hienostuneet.
Teräksen harmaat silmät pureutuivat herra Devliniin pitemmänmittaiseksi ajaksi kuin yleensä oli soveliasta.
”Te vain, ette taida olla naimisiin menevää tyyppiä. Ymmärrän sen täysin”, prinssi kääntyi ja poimi toisen valkoisen ruusun yhdestä Talvipuutarhan lukuisista ruusupensaista. Hän tunsi piikin, joka itsepintaisesti yritti raadella kuninkaallista sormenpäätä, aivan kuin se olisi tiennyt, ettei poimija ollut täysin puhtaasti von Cloverien verta. Frederik veti keuhkoihinsa viimeisetkin henkoset savukkeestaan ja kosti lapsellisesti ruusupuskalle nakkaamalla tupakan natsan sen juurelle kosteaan muuhan juuri katseen ulottumattomiin tummanvihreiden lehtien alle.
Äpärän mieleen nousi kuva Jackien päättäväisestä ilmeestä tämän lausuessa sanan ”aateliton”. Oli hyvä, ettei tuleva kreivi kumarrellut kuvia, mutta Frederik aavisteli, että se saattaisi vielä joskus koitua ongelmaksi. Hänen täytyisi siis varautua paremmin tulevaisuudessa tai keksiä parempi tapa kietoa Devlin pikkusormensa ympärille. Se ei varmaankaan tulisi olemaan helppoa, jollei tietäisi oikeita niksejä. Hän ei katsonut keskustelukumppaniaan sanoessaan:
”Miettikää ehdotustani, herra Devlin. Voitte toki tulla keskustelemaan asiasta vielä läheisemmin kanssani, jos niin tahdotte, mutta pitäkää huoli, että tulette isänne nimissä.” Frederik piti äänensä matalana tarkoituksella ja odotti hetken ennen kuin kääntyi vielä kerran Devlinin suvun vesan puoleen.
Peli oli aloitettu ja seuraava siirtovuoro olisi Jackien.
(Eikä sitten puhuta mitään siitä lähetysajankohdasta, ok?)
Takaisin alkuun
Jackie
Liittynyt: 12 Elo 2005
Viestejä: 44
Lähetetty: Su Tam 29, 2006 4:53 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Jackie tarkkaili ajatuksiinsa kadonnutta prinssiä. Hän näki hetki hetkeltä yhä enemmän yhtäläisyyksiä äpärän ja lähes puoli vuotta sitten henkensä heittäneen kuninkaan välillä; tuo laskelmoiva katse oli takuulla peruja aikaisemmilta ajoilta. Jackie toivoi tuskaisasti, ettei samanlaisia yhtäläisyyksiä löytyisi hänen ja kreivi Devlinin väliltä. Ennemmin hän olisi äpärä kuin sen miehen siittämä. Kreivi Devlinin aito verenperintö olisi kyllä aivan liian raskas taakka mukana raahattavaksi. Jonakin päivänä hänen olisi pakko varmistaa asia äidiltään, ja saada mielenrauha. Jackie ei todellakaan tahtonut siirtää mitään muuta seuraavalle sukupolvelle kuin Devlinin nimen. Hän mieluummin ottaisi riskin ja toisi epäilynsä julki äidilleen.
Ja pidättäytyisi sitten yöllisistä iloista koko loppuelämänsä ajan, jos ei saisi helpottuneena kuulla olevansa avioton lapsi? Mistä ihmeestä tuokin ajatus ilmestyi? Mahdotonta. Yhtä hyvin hän voisi laittaa vahingon kiertämään, jos niin sattuisi käymään.
Mutta mitään hän ei varmistaisi, ennen kuin vasta ”isänsä” kuoltua. Vasta sitten, kun mikään ei voisi vaarantaa hänen perillisen asemaansa.
Kreivi hänestä tulisi, sitä ei saisi mikään estää.
Eikä hänen tarvitsisi tehdä mitään muuta sen eteen kuin odottaa, ja toivoa, ettei mitään ylimääräisiä ja sangen ikäviä juoruja kantautuisi kreivi Devlinin korviin. Hän ei suinkaan toivonut, että kreivi alkaisi huomata jotain epäluuloja herättävää niinä harvoina kertoina, kun vilkaisi peiliin. Isän ja pojan ulkonäkö oli nimittäin silmiinpistävän eri luokkaa. Jopa naapurikartanon pisteliäs noita-akka oli ottanut asiakseen huomautella pojan piirteiden erilaisuudesta kahvipöydässä. Sitä oli Jackien ja hänen äitinsä tuskaksi alkanut sattua valitettavan usein, kun yliraskaaseen violettiin samettiin kääriytynyt pullean puoleinen rouva oli laahautunut vieraisille. Jackie oli monet kerrat istunut aloillaan ja tuntenut arvioivat katseet, jotka mittailivat hänen koko olemustaan.
Se olikin ollut osasyy siihen, että Jack Devlin oli päättänyt hävitä Fayringtonista joksikin aikaa. Onneksi Jackie oli taitava miellyttämään isäänsä, vaikka peli alkoikin käydä vaativaksi. Myös kreivin omahyväisen luoteen huomioon ottaen olisi oman pojan äpäryys viimeinen asia maailmassa, jonka kreivi myöntäisi itselleen –saati sitten, että tekisi asiasta julkisen skandaalin.
Heillä molemmilla, prinssillä ja Jackiellä, oli selusta turvattavanaan. He tavoittelivat korkeampaa asemaa kuin missä olivat nyt. Toisaalta kreivin arvoa odottavalla äpäränulikalla ei ollut niin paljon menetettävää kuin äpäräprinssillä. Jos kreivi Devlin kieltäisi hänet, hän menettäisi arvonsa. Jos Frederik ei onnistuisi keplottelemaan itseään valtaistuimelle, hän menettäisi päänsä. Hallitsijan kruunun saanut puolisisarus tuskin säästäisi armoaan velipuolelle, joka yritti vallata hänen paikkansa. Kukaan ei olisi vaatimassa Jackietä tilille siitä, ettei hänestä tullutkaan tittelinperijää, sillä hänen äitinsähän se tässä oli mennyt heinälatoon kieriskelemään. Jos sellainen skandaali pääsisi tulemaan julki, hänen äitinsä saisi jäädä kärsimään seurauksista. Jackie voisi helposti vain varastaa jonkun rikkaan aatelismiehen tyttären sydämen, ja rakentaa itselleen uuden aseman hovissa ja seurapiireissä. Se oli ehkä selitys myös sille, miksi Jackie oli paljon kärkkäämpi valitsemaan riskejä kuin prinssi Frederik.
Prinssi osasi kyllä ajatella yhtä päämäärätietoisesti kuin Jackie, punniten jokaista käännettä. Heillä oli tavoitteita, ja he takuulla pystyisivät avustamaan toisiaan niiden saavuttamisessa. Ilmeisesti tämä juolahti myös prinssin tajuntaan, sillä tämän äänensävy antoi jo ymmärtää paljon enemmän kuin hetki sitten.
Jackie hymyili hyväksyvästi prinssi Frederikin ei-nyt-enää-niin-tekoystävälliselle hymylle ja varovaiselle mutta suoralle ehdotukselle. Tämä uusi asenne miellytti Jackietä. ”Olen aina valmis tekemään tuttavuutta uusien kasvojen kanssa”, hän myönsi tyytyväisenä. ”Etenkin vaikutusvaltaiset uudet kasvot kuulostavat siltä, että saattaisin viihtyä hovissa pidemmänkin aikaa.”
”Ja olette lähes oikeassa, prinssini, mutta ette täysin. Keskivertomiehenä en olisikaan avioituvaa tyyppiä. Mutta joskus minäkin tekisin kyllä poikkeuksia... Tapasin sattumalta sisarpuolenne tänään. Hän oli matkalla metsästämään, uskoisin. Tulinen nainen, ja oikukas kuten nuoret naiset yleensäkin ovat. Jos sallitte, että sanon niin”, hän nyökkäsi pahoittelevasti, siirryttyään pelissä suoraan hyökkäystaktiikkaan. Jackie hymyili ilomielisesti ajatuksilleen, ja katsoi prinssiä tietävästi silmiin. Hän saattaisi astua yli epäselvän ja näkymättömän rajan, ja siirtyä kulkemaan tuntemattomalla maaperällä, mutta arveli nyt olevan jo korkea aika näyttää, että hän oli valmis jättämään kotiseutunsa taakseen.
”Uskollisuus ei taida olla meidän kummankaan arvostama taito, ei teidän eikä minun. Jos mahdollisuus ilmestyisi, siirtyisin eittämättä sisarenne rinnalle. En aio teeskennelläkään etten tekisi niin, sillä uskon teidän tuntevan minunkaltaiseni miehen mielenlaadun –se ei mahda olla kovinkaan erilainen kuin omanne.”
Jackie oli jo varma siitä, ettei tätä keskustelua toistettaisi kenellekään ulkopuoliselle. Kaikki nämä sanat jäisivät talvipuutarhan terälehtien lakaistavaksi, kunhan syksy saapuisi. ”Olen nimittäin tavannut arvoisan äitinne, rouva Marquezin. Enkä usko, että hänenkaltaisensa lady on voinut päästää maailmaan mitään kovinkaan epäitsekästä.”
”Otan luonnollisesti vastaan kutsunne, ja saavun kyllä puheillenne. Isäni nimissä en liiku minnekään, mutta minulla ei toki ole mitään sitä vastaan, että annan seurapiirien niin ymmärtää. Arvattavasti teillä voi olla siinä suhteessa enemmän menetettävää kuin minulla…tapaaminen jonkun minunlaiseni kanssa voi olla hankalasti selitettävissä.” Ilmeisesti prinssi ei tahtonut ottaa riskiä, että menettäisi tippaakaan asemastaan hovin edessä neuvottelemalla yksityisesti muiden kuin silmäätekevien aatelisten kanssa.
”Mutta yksi kysymys minulla vielä on. Te tuskin tahdotte olla pelkästään jalomielinen. Mitä te tahdotte minun tekevän teidän hyväksenne?”
//753 sanaa. Olkaa hyvä. Kohta varmaan alkaa toinen kilpailu siitä, kuka näitä jaksaa enää lukea!//
_________________
Jackietä saa hiplata ilman tämän lupaa. Jackie pitää siitä kuitenkin, koska hän on sellainen.
Takaisin alkuun
Prinssi Frederik
Liittynyt: 16 Elo 2005
Viestejä: 54
Lähetetty: Ti Maa 21, 2006 6:21 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Devlin osasi olla röyhkeä, sen jos minkä Frederik oli huomannut jo aikaa sitten. Hän ei kuitenkaan voinut millään muotoa puolustaa sisarensa kunniaa. Hän olisi toki voinut tiukkasanaisesti huomauttaa herra Devlinille, että hän liikkui hyvin hataralla pohjalla, puhuessaan prinsessasta kuten puhui. Luonnehdinta kun nyt vain sattui olemaan mitä osuvin ja juuri ja juuri suvaittavissa olevalla tasolla. Prinssi hymyili, joskin vain hyvin niukasti.
”Ah, arvostan suuresti suorapuheisuuttanne, herra Devlin. Tiedän kyllä kuinka paljon Rosen suloinen ulkomuoto houkuttaa miehiä, mutta kauneuskin on katoavasta. Sen sijaan, toivoisin, että kenties tuleva kreivi jättäisi spekulaatiot äidistäni muille sukulaisille”, Frederik antoi äänensä virrata rennosti, vaikka tunsi pientä kireyttä joka kerta kun hänen äitinsä, Marquezin, nimen.
Äpärä oli koulittu hyvin pitämään rakkaan äitikultansa puolia tilanteessa kuin tilanteessa. Se oli lähes refleksiksi muodostunut reaktio, eikä tähän liittynyt sen suurempaa tietoista aivotoimintaa vaan kaikki perustui alitajunnan omaan mekanismiin.
”Hankalasti selitettävissä tai ei, sillä ei ole väliä. Minä olen prinssi, herra Devlin. Se arvonimi ei ole kadonnut mihinkään, enkä usko, että teidän tulisi olla myöskään huolissanne minun arvovaltani murenemisesta”, oli suorastaan lohdullista huomata, että Jackie osasi ajatella myös kuten normaalit ihmiset, mutta oli silti miellyttävää päästä näpäyttämään hieman nokkavaa miestä.
”Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että ymmärrätte, mikä on hyödyksi meille molemmille.”
”Mitäkö minä haluan teidän tekevän? Tsiktsik!” moite tuli tällä kertaa pienten naksahdusten muodossa. Frederik hymyili ovelasti ja iski silmäänsä.
”Olkaa vain oma itsenne. Voimme keskustella tästä aiheesta lisää seuraavan tapaamisen merkeissä tai muuten koko tapaaminen on täysin turha, vai mitä mieltä te itse olette?” naurahdus oli kieltämättä ivallinen, mutta Jackien tuntien se saattaisi lisätä miehen mielenkiintoa ja kiihottaa kokeilunhalua. Ehkäpä tuleva kreivi haluaisi koetella rajojaan hieman lisää.
Joskus sitä ihminen vain saattoi miettiä, mikä häntä ajoi eteenpäin. Tälläkään kertaa Frederik ei voinut olla varma lopputuloksesta tai siitä, miten uskolliseksi tai uskottomaksi Devlin vielä äityisi. Se tulisi olemaan kysymysmerkki vielä pitkään. Elämä oli peliä ja sen taidon prinssi taisi, vaikka henki siinä menisi vääjäämättä. Olihan siinäkin tekemistä, kituuttaa hengissä mahdollisimman pitkään. Mutta hänen velvollisuutensa kutsuivat, kuten aina, ja Frederik saisi taistella tylsistymistä ja tulistumista vastaan ties minkä vuotuisen verojen korotuksen suunnittelutoimikunnan sadannessaviidennessäkymmenennessätoisessa kokouksessa. Pitkä oli ihmisen piina.
”Valitettavasti minun on palattava hoitamaan valtion asioita, joten miettikää asiaa kaikessa rauhassa, herra Devlin. Saatte kyllä kutsun aikanaan”, Prinssi nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan. Hän poimi vielä yhden valkoisen ruusun rakastajattarelleen ja vältti tällä kertaa myös tarraamasta terävien piikkien kohdalta. Se oli vain yksi muistutus sievälle piialle, että hän saisi pian sanoa hyvästit palatsin lämmölle ja yltäkylläiselle elolle.
(Herran haltuun tämäkin nyt sitten…)
_________________
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"