Post by Admin on Oct 19, 2013 1:46:02 GMT 2
Naamioiden prinsessa - vanha foorumi (Loppu)
Lähetä uusi viesti Vastaa viestiin Foorumin päävalikko -> Puutarha
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe
Kirjoittaja Viesti
admin
Site Admin
Liittynyt: 20 Kes 2007
Viestejä: 126
LähetäLähetetty: 03 Hei 2007 11:54 pm Viestin aihe: Naamioiden prinsessa - vanha foorumi (Loppu) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Prinsessa Rose
Liittynyt: 12 Syy 2005
Viestejä: 20
Paikkakunta: Raahuli
Lähetetty: Ti Lok 11, 2005 9:58 am Viestin aihe: Naamioiden prinsessa
--------------------------------------------------------------------------------
Prinsessa Rosella oli takanaan uuvuttava päivä ja hän olikin paennut sitä rauhalliseen puutarhaan. Tokihan hänen mukanaan oli aina hänen kannoillaan liikkuva valtavan kokoinen henkivartija Tomas, mutta hän oli niin taitava työssään, että prinsessa pystyi unohtamaan täydellisesti miehen läsnäolon niin halutessaan. Prinsessa vaelteli hitaasti puutarhassa ja katseli sen kauneinta antia. Kaikki puutarhassa näytti kukoistavan ja jokainen kukka oli täydellinen. Valkoisten ruusujen kohdalla prinsessa pysähtyi ja kosketti yhtä kaunista kukkaa. Hän tunsi itsensä väsyneeksi veljiensä kanssa tappeluun vaikka hänellä olikin jonkinlainen liittoutuma kaksoisveljensä kanssa. Välillä hän vain toivoi, että joku vaihtaisi hänen kanssaan osia. Välillä Rose kaipasi normaalia elämää ja silloin pyrkivät pintaan ikävä vanhempia kohtaan ja kaipaus jotain, hän ei osannut määritellä, kohtaan.
Rose huokaisi ja istahti läheiselle penkille. Hän piti tästä kyseisestä penkistä, se oli tarpeeksi syrjässä satunnaisilta vaeltelioilta ja harvat eksyivät näin kauas pääpolulta. Prinsessa istui hivenen takakenossa ja nojaili käsiinsä hyvin epä-prinsessamaisesti ja katseli taivasta ja illan salakavalaa hiipimistä. Näistä hetkistä hän piti eniten. Ei piikoja tai liehitteliöitä maillahalmeilla ja eikä ollut ketään jota Tomas ei pystyisi pitämään poissa. Prinsessan katse käväisi hänen hopeanhohtoisessa puvussaan, jonka kirjailut olivat maksaneet varmasti jonkun ihmisen monen kuukauden palkan. Yllättävää kyllä prinsessa oli näistäkin asioista varsin hyvin selvillä ja joutunut tekemäänkin oikeaa tytötä, mutta tuo oli kaikki silloin kun hänen isänsä oli vielä ollut elossa. Nyt prinsessa oli sidottu linnaan...
Usva oli salakavalasti noussut puutarhaan lämpötilan laskiessa illan tulon myötä. Rose katseli ympärilleen rakastamassaan puutarhassa ja hymyili usvan tuoman hohteen takia. Kaikki puutarhassa näytti hohtavan omaa mystistä valoaan auringon viimeisissä säteissä. Prinsessan hymy oli hetken täysin avoin ennen kuin naamio laskeutui hänen kasvoilleen ja ryhti parani ylvääksi ja kuninkaallinen Prinsessa oli taas astunut rooliinsa ja jättänyt toisenlaista elämää haikailevan Rosen jälkeensä.
Oli aika palata linnaan....
_________________
Mie lupaan ja vannon olevani ilkeä ja tahallani sotkea kaikki kuviot, jotka te rakennatte, jos työ että oo kilttjä miulle.Kiitos.
Takaisin alkuun
Lucius Harkon
Vieras
Lähetetty: Ti Lok 25, 2005 10:48 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Siellä hän istuu puutarhan suojassa ... omalla penkillään ... juuri niin kuin Lucius muisti Prinsessa Rosen. Siinä missä vuodet ovat kalvaneet Luciusta ja haurastuttaneet hänen luitaan, ne samaiset vuodet ovat saattaneet prinsessan upeaksi nuoreksi naiseksi - uljaaksi kuninkaalliseksi.
Tomas oli huomannut Luciuksen jo kaukaa, mutta teki itsensä tiettäväksi kohteliaalla ja minimalistisella nyökkäyksellä vasta kun Lucius huomasi Tomaksen, joka piti itsensä prinsessan välittömässä läheisyydessä, mutta kuitenkin hienovaraisesti poissa silmistä.
"Aah ... Prinsessa Rose! Miellyttävää nähdä Teidät taas pitkän ajan jälkeen!"
Lucius huomasi haluavansa kumarruksen sijaan halata prinsessaa, mutta ei uskaltanut varauksetta antautua tämän tunteen viemäksi.
"Saanen esittää syvimmät pahoitteluni isänne poismenon johdosta. Kerrassaan traaginen tapahtuma."
"Toin Teille lahjaksi upeimman valkean ratsuni! Uskoakseni se sopii Teille täydellisesti. Ratsu on nuori, mutta hyvin koulutettu ja säyseänäkin uljas."
Kreivi Harkon viittasi kädellään linnan tallien suuntaan. Ratsu ei toki ollut hänen mukanaan puutarhassa, vaan siitä pitivät nyt huolen kuninkaan ratsumestarit maan parhaiten hoidetussa tallissa.
"Kaipaan niin kovasti niitä vuosia, jolloin sain lumoutuneena katsella Teidän ja veljenne ja omien lasteni Miran ja Armandin yhteistä temmellystä Harkonin linnan sisäpihan nurmella. ... Kaipaan niin kovasti omia lapsiani ja vaimoani ... rauha heidän sieluilleen."
Lucius Harkonin kasvoilla viipyilevä surumielinen tovi vaipui hiljaksiin unholaan miellyttävän tapaamisen lämmittäessä kreivin sydäntä. Lucius oli tavannut prinsessan viimeksi viime vuonna, vaikka olikin käynyt kuninkaan vieraana viimeisen tapaamisen jälkeenkin. Hän oli kuullut prinsessasta kovasti hyvää viime aikoina ja toivoi prinsessan vielä muistavan hänet "Lucius-setänä", jona hän oli ollut tälle suurimman osan prinsessan lapsuuden aikaa.[/i]
Viimeinen muokkaaja, Lucius Harkon pvm To Lok 27, 2005 9:04 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Prinsessa Rose
Liittynyt: 12 Syy 2005
Viestejä: 20
Paikkakunta: Raahuli
Lähetetty: To Lok 27, 2005 10:31 am Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Prinsessa Roselle oli melkoinen yllätys tavata Lucius-setänsä näin, sillä setä oli viimeinen ihminen maanpäällä, jonka Rose oli odottanut tapavansa juuri nyt. Tomasille suotiin toruva katse kun tämä ei ollut ilmoittanut sedästä prinsessalle, vaikka oli varmasti tiennyt tämän läsnäolosta.
"Lucius-setä, kuinka ilahduttavaa tavata teidät juuri nyt. Te olettekin vieraillut ajatuksissani useasti viime aikoina. Miten on vointinne?" Prinsessa huomasi omaksi hämmästykseen muodollisuden tulevan kuin itsestään ja soi itselleen pienen hämmästyneen kulman kohotuksen, koska tarkoitti todella sitä, mikä oli kätketty muodollisuuksien alle.
Prinsessa nousi seisomaan ja ojensi molemmat kätensä, kämmenet alaspäin, sedälleen epämuodollisempaan tervehdykseen. Hymy joka viivähti hetken prinsessan kasvoilla oli varsin lämmin, mutta hymy katosi lähes välittömästi. Hänen ei ollut sallittua paljastaa tunteitaan näin avoimesti. Se vain johtaisi ongelmiin ja pahimmassa tapauksessa tapattaisi jonkun hänelle rakkaan. Silmissä kuitenkin pysyi tuo lämmin ilme salakavallalla tavalla.
"Kiitos osanotostanne setä." Prinsessa kallisti hivenen päätään ja nyökkäsi Luciuksen sanoille. Ilmekkään ei prinsessan kasvoilla värähtänyt. Hän otti vastaan poliittisen osanoton ja sellaiseen kuului antaa samanlainen vastaus. Poliittinen.
"Voi kiitos kauniista eleestä setä. Minä todellakin kaipaan yhteisiä ratsastusretkiämme, mutta lupaan pitää huolta ratsustani." Prinsessa hymyili lämpimästi sedälleen. "Käskin tallimestariamme etsiä Tiu'ulle parhaimman oriin. Ajattelin tehdä siitä uuden kantatammamme, sillä ikä alkaa painaa jo rakasta ratsuani. "
Heti suunsa suljettuaan, prinsessa alkoi moittia itseään hiljaa mielessään. Ei ollut suotavaa paljastaa noin paljoa. Ilme pysyi kohteliaan ystävällisenä eikä värähtänyt kertaakaan. Prinsessa oli todellakin kehittänyt itselleen pysyvän naamion. Hänestä oli tullut se, mitä hän oli eniten pelännyt, naamioiden alle piiloutuva poliittisen leikin riepotteleva pikku prinsessa.
"Ne olivat hyviä aikoja." Pieni hymy käväisi prinsessan kasvoilla ja silmissä välähti tuska hänen kuullessaan setänsä sanat. Prinsessa ojenti kätensä ja otti setänsä käden omaansa ja puristi hänen kättään myötätunnon eleenä. Hän tiesi miltä tuntui menettää rakkaansa.
Prinsessa oli kasvanut hyvin paljon isänsä kuoleman jälkeen. Poissa oli lapsuuden naurava ja villi tyttö. Tilalle oli kasvanut nainen, joka oli asettautunut siihen prinsessan muottiin mitä hän oli aina niin inhonnut, mutta kyllä asialla oli kieltämättä hyvätkin puolensa. Rose vain tuppasi unohtamaan ne usein.
_________________
Mie lupaan ja vannon olevani ilkeä ja tahallani sotkea kaikki kuviot, jotka te rakennatte, jos työ että oo kilttjä miulle.Kiitos.
Takaisin alkuun
Lucius Harkon
Vieras
Lähetetty: To Lok 27, 2005 9:03 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Lucius oli perin mielissään huomatessaan prinsessan olevansa aidosti ilahtunut nähdessään Luciuksen. Siitäkin huolimatta että prinsessa oli jo oppinut paljon kuninkaallisen elämästä ja kykeni estämään tunteidensa näkymisen eleissään ja ilmeissään, Lucius aisti sen aidon lämmön, joka prinsessasta huokui heidän vaihtaessaan kuulumisia.
Prinsessaa katsellessaan kreivi ei voinut olla ajattelematta omaa tytärtään, joka oli kuollut aivan liian nuorena Bardinian herttuan kieroilun ja salamyhkäisten suunnitelmien seurauksena. Mitä hänestä olisi voinut tullakaan ...
"Kiintoisaa! En edes arvannut, että vanha ratsunne on vielä käytössänne. Hänellähän onkin jo melkoisesti ikää. Eipä taida Tiuku ymmärtääkään, miten tärkeää tehtävää hän on täyttänyt."
Kreivi puhui hevosista kuin ihmisistä. Eipä silti ... hyvin monet ihmiset olivatkin kreivin todellisissa ajatuksissa kaukana pahaisimmankin työkaakin alapuolella ylväyden hierarkiassa, kun ylväyttä mitattiin hyveillä.
Hevosista puhuminen oli muutenkin kreiville tärkeää ja vaikutti siltä kuin prinsessa olisi tarkoituksella sysännyt heidän keskustelunsa tähän suuntaan.
"Kävinkin jo katsastamassa kuninkaalliset tallit. En voinut olla huomaamatta kuinka ammattitaitoisissa käsissä kuninkaalliset hevoset ovat. Tallimestari Bogden on palvellut kuninkaallista perhettä pitkään ja joskus minusta tuntuu, että hän antautuu hevosten hoitoon samalla antaumuksella kuin parhaimmat kenraalit hurmeiseen sodintaan - koko sielullaan."
Lucius huomasi siinä rupatellessaan, ettei hän ollut jutellut - siis todella jutellut - pitkiin aikoihin muiden kuin omien käskyläistensä kanssa. Ja hän huomasi kaivanneensa kuninkaan linnan hoviin vaikkei pitänytkään sen elämää pelkästään kadehdittavana.
Lucius istuutui prinsessan vierelle penkillä. Siinä olisi normaalisti tilaa kolmannellekin istujalle, mutta Lucius piti itsensä kohteliaan etäisyyden päässä prinsessasta.
"Oletteko käynyt vielä ratsastusretkillä? Muistan Teidän käyttäneen ratsuanne taiturimaisesti jo nuorena tyttönä."
Takaisin alkuun
Prinsessa Rose
Liittynyt: 12 Syy 2005
Viestejä: 20
Paikkakunta: Raahuli
Lähetetty: Ti Mar 01, 2005 3:22 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Prinsessaa säälitti osittain hänen setänsä. Miehestä huokui tutulla tavalla yksinäisyys ja kaipuu rakkaimpiensa luo eikä prinsessa lainkaan hämmästynyt vaikka tunsi osittain setänsä tuskan omanaan. Hän muisti Luciuksen perheen ja leikki toverinsa, mutta prinsessa myös tunsi tuon tuskan, sillä vaikka se ajan myötä hellitti otettaan, oli tuska kuitenkin aina läsnä prinsessan joka päiväisessä elämässä.
Prinsessan huulille kohosi pieni hymy kuten aina hänen puhuessaan lempihevosestaan."Kyllä tiuku oli vielä tämän kesän minun käytössäni, mutta nyt sille koittavat ansitut eläkevuodet. Kyllähän Tiuku minua uskollisesti kantoi monet vuodet ja kyllähän 16 vuotta näkyy hevosessa kuin hevosessa, mutta minusta silti tuntuu, että se alkaa murjottaa kun ymmärtää joutuvansa eläkkeelle." Prinsessan silmissä loisti pieni ilkikurisuus ja hymy muuttui hieman vinoksi. "Eihän Tiu'ussa muuten mitään fyysistä vikaa ole, hieman itsepäiseksi se kyllä on ruvennut vanhuuttaan, mutta me tulemme silti erinomaisesti toimeen ja luulen, että toisen etujalan jänne on alkanut oireilla hieman, mutta Bogden pitää jalasta hyvää huolta. Kevyt liikunta ja käärintä liikunnan jälkeen auttaa kummasti." Prinsessa oli erittäin eläinrakas ihminen ja hänen tiedon janonsa oli valtava. Prinsessa kuin prinsessa, hän oli hyvin perillä hevosten asioista, toisein kuin veljensä.
Prinsessa istuutui setänsä vierelle penkille ja katseli setäänsä tutkivasti, mutta nyökkäili tämän puheille. "Minä pidän Bogdenista hyvin paljon. Hän on ollut palveluksessamme niin kauan kuin vain voin muistaa ja hän kohtelee eläimiä kuin lapsiaan. Lisäksi hän on erittäin rehellinen ja ystävällinen mies." Rehellisyys ja ystävällisyys olivat niitä ominaisuuksia joita Rose oli oppinut ihmisissä arvostamaan eniten ja lähes poikkeuksettä tuollaiset ihmiset kuuluivat hänen lähimmäiseen piiriinsä. Aivan kuten tallilla työskentelevät ihmisetkin. Prinsessa oli jopa jossakin määrin halveksuttu hänen hyvistä väleistään palvelusväkeen, toki tämä ei pätenyt jokaisen ihmisen kohdalla, mutta prinsessa pyrki seulomaan jyvät akanoista.
Prinsessa katseli eteenpäin kohti erittäin kaunista valkoista ruusupensasta, jonka tuoksu oli huumannut perhosia, jotka vielä illan hämyssä kävivät ruokailemassa kukissa."Minun ratsastusretkeni ovat harventuneet kovasti viimeaikoina. Lähinnä jo sen takia, että olen liikuttanut Tiukua rauhallisesti, mikä taas vaatii liikaa ihmisiä", prinsessa tarkoitti tällä, että liian monet ihmiset olivat kiinnostuneet rauhallisista ratsastusretkistä ja noiden retkien tarkoitus oli karannut prinsessan sormista. "Minun taitoni eivät ole karanneet mihinkään, minä pystyn edelleen lyömään parhaimmankin ratsumiehen hevosen käsittelyssä." Prinsessa totesi tyynesti, mutta vilkaisi setäänsä hivenen haastavasti silmäkulmastaan.
_________________
Mie lupaan ja vannon olevani ilkeä ja tahallani sotkea kaikki kuviot, jotka te rakennatte, jos työ että oo kilttjä miulle.Kiitos.
Takaisin alkuun
Lucius Harkon
Vieras
Lähetetty: To Jou 01, 2005 9:56 am Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Aah ymmärrän hyvin Teitä!"
Lucius taittoi ruusupensaasta valkoisen ruusun ja asetti sen Rosen hiuksiin.
"Ehtinemme keskustella ja muistella vielä hyvän tovin sillä aikaa, kun olen linnalla vieraana."
Lucius hymyili isällisen rehellisesti - enää hän ei vaivautunut peittelemään tuntemuksiaan - Luciukselle Rose oli lähinnä kuin oma tytär. Hän ei antaisi minkään vaarantaa prinsessaa, jos se suinkin oli hänen vallassaan.
"Käyn tallilla vielä varmistamassa, että hevosten hoito on kohdallaan ja pyrin ilmoittamaan tulostani myös veljellenne."
Lucius kumarsi syvään.
Takaisin alkuun
Prinsessa Rose
Liittynyt: 12 Syy 2005
Viestejä: 20
Paikkakunta: Raahuli
Lähetetty: Pe Jou 09, 2005 11:24 am Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Luciuksen eleelle hymyiltiin lämpimästi. Rose piti juuri tästä sedässään. Hän oli aina niin välitön ihmisten seurassa ja kulki jalat mana pinnalla toisin kuin äpärä Frederik.
"Minä pitäisin ssitä henkilökohtaisena loukkauksena, jos emme ehtisi." Rose hymyili sedälleen ilkikurisesti. "Sinähän tiedät, että kuninkaallisen suuttuttaminen on hyvin vakava asia..." Rose virnisti sedälleen ja nousi seisomaan. Hän viittasi Tomasille, joka asteli hänen luokseen ja tervehti Luciusta nyökkäyksellä.
"Francis arvostaisi sitä", Rose sanoi hymyillen. "Menemmekö?" Rose kysyi Tomasilta ja miehen nyökättyä he lähtivät kävelemään kohti linnaa.
_________________