Post by Admin on Oct 19, 2013 0:59:49 GMT 2
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Tor Maa 13, 2008 4:03 Viestin aihe: Jotakin hyvin salaista Vastaa lainaamalla viestiä
Nopeat, mutta hillityt askeleet kopisivat pienesti nuoren neidon juostessa pihamaan poikki, vilkaisten välissä taakseen. Hänen oli hankala pidättää nauruaan. Tuon olemus kiiri ilkikurisuudesta, jotakin hyvin salaista oli tekeillä.
Olivia kiepsautti itsensä pienen ulkorakennuksen taakse, niskaan palmikoituen hiusten heilahtaessa äkkinäisen käännöksen myötä. muutamia korpinmustia kiharoita oli irronnut kehystämään kauniisti nuoren markiisittaren enkelimäisiä, hyvin kaunispiirteisiä kasvoja. Neito pysytteli hetken hiljaa, purskahtaen sitten hyväntahtoiseen nauruun. Päätä nojattiin hivenen taaksepäin, silmien sulkeutuessa puoliksi, neito hengitti syvään. Aurinko lämmitti suloisesti, mutta ei kuitenkaan liian kuumasti neidon kasvoja, silmien sulkeutuessa hetkeksi kokonaan.
Hän oli onnistunut. Henkivartijat hän oli pystynyt karistamaan kannoiltaan aina melko helposti, mutta kamarineitonsa. Ehei, tuo oli aivan liian tarkka päästämään tyttöä silmistään. Mutta tänään, tänään hän oli onnistunut. Hovissa oli, Olivian mielestä, joskus liiankin tylsää. Siksi neito yrittikin keksiä pieniä juttuja, joiden avulla hän pysyisi virkeänä. Juonittelut ja juorut eivät oikein olleet hänen juttunsa, vaikka neito niihinkin toisinaan ikäväkseen sortui.
Onneksi kukaan ei nähtävästi ollut näkemässä markiisittaren pientä piiloleikkiä, ainakaan sitä juoksuosuutta. Jos hän arvasi oikein, etsisi kamarineito häntä nyt linnan sokkeloisilta käytäviltä, tietenkään sieltä Oliviaa löytämättä. Hän oli kiertänyt melkoisen lenkin ja hyvä niin. Nyt hänellä olisi edes hieman omaa aikaa täysin yksin. Hän saisi ajatella rauhassa, sillä ei uskonut kenenkään liikkuvan täälläpäin tähän aikaan päivästä. Toki tuo saattoi olla väärässä, mutta.. Se olisi sitten sen ajan murhe.
Olivia sipaisi kermansävyistä pukuaan paremmin ojennukseen. Tuo silmäili hetken ympärilleen ja äkkäsi sitten penkin vähän matkan päästä. Istuutuen varovasti sille, neito pujotti toisen kenkänsä pois jalastaan. Hän kaatoi sen ylösalaisin, muutamien kivien pudotessa kengästä maahan ja kumartui asettelemaan kengän sitten takaisin jalkaan.
//sovittu//
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tor Maa 13, 2008 7:09 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
kuninkaallisista sisaruksista vanhin, äpäräksi totuudenmukaisesti nimitetty Frederik talutti ratsuaan kohmeiseksi ja routaiseksi käyneen nurmikentän poikki. Talvi oli myöhässä tänä vuonna. Ratsastuslenkki oli loppunut lyhyeen, eikä Frederik ollut siitä laisinkaan mielissään. Tietysti hänen olisi pitänyt olla kuuntelemassa iänikuisia jaarituksia tuhannesta eri asiasta tai olla lukemassa kauppasopimuksia tai allekirjoittamassa ties mitä papereita. Hän oli äärimmäisen käärmeissään siitä, ettei ollut edelleenkään saanut hätisteltyään äitiään takaisin tiluksilleen, vaan joutuisi kuuntelemaan sen naisen sättimistä taas kun tämä saisi poikansa kiinni illan päätteeksi. Mutta se kaikki tapahtui aina suljettujen ovien sisällä. Kuten myös jatkuva painostus avioitua neiti Ducartéen kanssa. Ei tytössä ollut mitään vikaan, joskin nuorella prinssillä oli tunne, että valtaan päästyään tyttösestä saattaisi kuoriutua hyvinkin voimakastahtoinen naarasleijona, joka tekisi asiat entistä mutkikkaammaksi.
Davide, prinssin ratsu, hamusi jälleen kerran samettitakin olkapäätä. Purisi kerran ja jatkoi kankaan nykimistä. se oli selvästi kiintynyt nimenomaan samettitakkeihin. Silkkiin se ei suostunut koskemaan, korkeintaan pärskähti pettyneesti.
”Älä viitsi”, Frederik murahti, vaikka tiesi, ettei siitä olisi mainittavaa apua. Sen sijaan, että hän olisi jatkanut ratsunsa sättimistä, nuorukainen avasi silmänsä tarkastelemaan ympäristöään. Ja mikäpä muukaan hänen tielleen olisi osunut kuin sievä nuori nainen korpinmustine kiharoineen. Eikä kukaan vartioinut tuota pientä enkeliä. Frederik taputti ratsunsa turpaa katsoen, kuinka nainen kaatoi kivet kengästään.
”Kappas! Et taida olla ainoa, jolla on kiviä kengässä, Davide”, prinssi korotti ääntään tietoisena siitä, että hänet kuultaisiin, silläkin uhalla, että häntä aina varjostavat sotilaat sen kuulisivat.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Viimeinen muokkaaja, Prinssi Frederik pvm Per Kes 26, 2009 7:36, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Per Maa 14, 2008 10:37 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Naisten kengät osasivat sitten olla hankalia kapistuksia. Miehille kengänkin jalkaan laittaminen kävi nopeasti, mutta naisten.. Siihen meni paljon aikaa. Kengän sai nopeasti pois jalasta, mutta sen takaisin laittaminen oli työläämpää. Kaikenmoiset soljet ja muut härvelit. Onnekseen Markiisitar omasi näppärät sormet, joilla kengänkin laittaminen onnistui vaivatta. Noin, nyt hän oli valmis.
”Kappas! Et taida olla ainoa, jolla on kiviä kengässä, Davide”
Siniset silmät laajenivat hiukan, naisen tunnistaessa äänen. Katseen kuitenkin pysyessä jo jalkaan laitetussa kengässä. Hän tunsi itsensä äkkiä kovin hämmentyneeksi.
Prinssi Frederik oli ehkä hovin viimeinen henkilö, johon Markiisitar odotti törmäävänsä täällä. Kaikki tuntuivat olevan muualla ja nuori nainen oletti toisella olevan paljon politiikkaan sekä valtaan liittyviä asioita käsiteltävinään. Prinssi Frederik oli myös sellainen henkilö, jolle Olivia odotti vähiten pääsevänsä vilauttelemaan nilkkojaan. Hän tunsi pienen punan leviävän poskilleen, nousten sulavalla, mutta nopealla liikkeellä seisomaan. Markiisitar yritti parhaansa mukaan peittää pienen nolostumisensa sekä yllätteneisyytensä. Nainen kääntyi niin, että toinen oli hänen edessään, siirtäen enkelikasvonsa toiseen päin. Vieno, mutta kaunis hymy nousi koristamaan täyteläisiä huulia.
Sinisten silmien katse luotiin prinssiin, naisen niiatessa yhdelle kuninkaan perijöistä syvään, samalla kun tuo sanoi kevyesti, mutta silti kunnioittavasti:
”Teidän korkeutenne”
Toisen läsnäolo sai Markiisittaren varomaan sanojaan ja samalla olemaan varpaillaan. Hän ei ollut nähnyt toista kuin vilaukselta, mutta ei koskaan puhunut näin kasvokkain.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 7:22 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Prinssi mittaili naista katselleen. Tämä oli varmasti yksi kauneimmista, joita Frederik oli nähnyt ja vaikka toisin olisi voinut luulla, naisia Frederik oli nähnyt. Hän oli elänyt palatsin suljettujen ovien takana viimeiset kolmetoista vuotta, mutta nuorempana hän oli ollut seikkailunhaluinen ja pujahtanut suojaavien muurien sisältä tarkastelemaan kaupungin katuja. Tällaiset retket olivat olleet harvinaisia ja lyhyitä, mutta poikasena hän oli nauttinut niistä enemmän kuin mistään muusta. Olihan se ollut vapautta, jota hänellä ei palatsin sisällä ollut. Nykyään ainoa vapaus, joka hänelle suotiin, olivat lyhyet ratsastusretket tarkoin vartioiduilla alueella, aivan palatsin tuntumassa.
Mutta kuinka kummassa hänen oli ollut mahdollista olla huomaamatta jotain näinkin viehkeää? Viime kuukaudet olivat olleet kieltämättä hektisiä ja hurvitteluhetket olivat olleet suorastaan kiellettyjä, kiitos prinssin rakkaan äidin. Jostain syystä äpäräprinssillä oli kuitenkin tunne, että hänen olisi pitänyt tuntea nainen, jonka posket näyttivät saaneen hieman lisää punaa, kuin olisi ollut tarpeen. Frederik loihti kasvoilleen lauhkean hymyn ja vastasi naisen niiaukseen kepeällä ranteen pyöräytyksellä, kuten asiaan kuului.
”Toivottavasti neiti on tietoinen siitä, etteivät nämäkään tilukset takaa täysin turvallista oleskelua yksinäisille naisille, vaikka ovatkin hyvin varjeltuja”, prinssi nuhteli leikkisään sävyyn. Hänen mielialansa oli kohentunut huomattavasti tämän piristävän tapauksen johdosta.
Davide seurasi prinssiä tämän astellessa lähemmäksi yllättävää seuralaistaan. Tosin se ei ollut vieläkään luopunut toivosta saada maistella prinssin mustaa takkia.
”Mutta kukapa ei pitäisi pienistä seikkailuista. Elämä on välillä liiankin seesteistä, vai mitä neiti ajattelee asiasta. Ah! Puhukaa aivan vapaasti, eihän tämä sentään mikään audienssi ole”, prinssi lisäsi vielä pitäen katseensa arvostelevasti naisen kasvoissa, vilkaisten vain pikaisesti koko muuta olemusta. Eihän ollut suinkaan sopivaa prinssin katsella himokkaasti aatelisnaisia, joista hänellä ei ollut parempaa tietoa. Ehkä toisenlaisessa tilanteessa kyllä, tai… hehän olivat kahdestaan. Tuskin sillä olisi ollut mitään väliä. Frederik naurahti sisäisesti omille ajatuksilleen ja piti katseensa siellä, missä sen kuului olla, eli keskustelukumppanin silmissä.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 9:51 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Markiisitar ei hätkähtänyt toisen katsetta vaan tuo pysyi rauhallisena. Prinssin ensimmäisten sanojen myötä kaunis hymy ilmestyi Olivian huulille, sen ollessa hyvin aito. Juuri sellainen, joka ylsi aina hätkähdyttävän sinisiin silmiin saakka, saaden niiden katseen kirkastumaan pienesti ja antaen tiettyä loistetta silmille. Katse käväisi kainosti maassa, sen noustessa taas toisen silmiin. Neidolta ei jäänyt esikoisen leikkisä sävy huomaamatta. Prinssi Frederik tuntui olevan mainiolla päällä, mikä sinällään oli hyvä asia. Olivia tunsi rentoutuvansa.
”Olen tietoinen Teidän korkeutenne. Tahdoin viettää hetken aikaa ajatusteni kanssa, mikäli te ymmärrätte? Joskus on vain parempi antaa aikaa myös itselleen, vai mitä te sanotte?”
Markiisitar ei tohtinut katsoa Prinssiään kovinkaan tarkasti, sillä se ei olisi soveliasta. Hän piti katseensa visusti toisen kasvoissa, pienen hymyn pysyessä täyteläisillä huulilla. Siro, pitkäsorminen niin hyvin hoidettu käsi nousi kuin huomaamatta sipaisemaan mustaa kiharaa korvan taakse, sen kuitenkin tipahtaessa takaisin noiden kauniiden enkelikasvojen eteen, samalla paikalle missä se oli äskenkin ollut. Samalla pieni pisaranmuotoinen korvakoru heilahti käden osuessa siihen pienesti.
Silmät, joiden sini korostui kauniista kiitos hivenen tavallista tummemman ihon, seurasivat toisen lähemmäksi astelua, naisen pysyessä hiljaisena. Hänen olemuksestaan oli luettavissa suurta kunnioitusta, jota hän tunsi toista kohtaan. Se oli hyvä asia, mutta toisaalta se taas teki neidosta pidättyväisemmän. Juuri sellaisen, millainen hän oli vähäänkään tärkeiden henkilöiden seurassa. Sinisten silmien katse erkaantui hetkeksi prinssin silmistä, sen kuitenkin palatessa nopeasti takaisin.
Aistilliset huulet kaartuivat pieneen hymyyn, niiden raottuessa hiukan, naisen vilkaistessa miestä tummien ripsiensä lomasta samalla kun tuo naurahti pehmeästi. Markiisittaren liikkeet olivat viehkeitä ja hienostuneita. Ne tulivat kuin itsestään, eivätkä ne näyttäneet teeskennellyiltä, kuten varmasti monen muun aatelisen eleet.
”Olen samaa mieltä kanssanne, Teidän Korkeutenne. Seikkailut tuovat tiettyä maustetta elämään, joita ilman elämä olisi varsin ikävää. ”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 10:38 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Neitokainen vaikutti myös herkältä poimimaan ihmisten tuntemuksia, mistä Frederik oli omalla tavallaan mielissään. Yleensä tunneherkät ihmiset olivat myös viehättävän älykkäitä, vaikka toisinaan se sai nuoren miehen varpailleen ja tarkkailemaan omaa käytöstään entistä tarkemmin. Jonain toisena päivänä hän olisi myös saattanut vastata hieman kärkevämmin, mutta nyt hän naurahti nyökäten.
”Kyllä, ymmärrän ja olen samaa mieltä, vaikka prinssien ja prinsessoiden aika kuuluu kaikille muille paitsi heille itselleen”, jatkettiin keveään sävyyn katseen seuratessa lumoutuneina noita suloisen elegantteja liikkeitä.
Varsinkin naisen käsi oli ihailtavan kaunista katseltavaa. Frederik oli aina pitänyt käsistä, vaikka se saattoi joistakuista tuntua omituiselta. Mutta kädet kertoivat paljon ihmisestä, sellaisia asioita, joita ei muuten huomaisi, jollei puristaisi kättä. Lisäksi kädet ja sormet olivat prinssille tärkeä työkalu, jolla hän saattoi ilmaista itseään vapaasti, toisin oli sanojen ja tekojen kanssa. Niiden kanssa täytyi olla hyvin varovainen. Aina.
Prinssi, joskaan ei kenties unelmien sellainen, astahti lähemmäs neitoa kuin olisi muussa tapauksessa ollut soveliasta ja kurkotti koskettamaan sormenpäillään itsepäistä hiussuortuvaa pyyhkäisten sen neidon korvan taakse. Hän ei uskonut, että nainen käyttäytyisi, kuten hänen rakas siskonsa Rose olisi tehnyt ja huitaissut käden kipakasti pois. Viime aikoina tämä oli muutenkin vaikuttanut tavallista etäisemmältä.
”Se tarkoittanee siis, että minun elämäni on kovin ikävää ja harmaata, jollei oteta lukuun pikaista tapaamista viikatemiehen kanssa. Toisinaan sitä toivoisi, että voisi palata takaisin poikavuosien rientoihin. Vanhempana sitä unohtaa, miten vaikeata oli olla lapsi”, Frederik astui puhuessaan pari askelta taaksepäin saaden Daviden nostamaan päätään uteliaana ja hörähtämään kuin kysyen, että oliko jo aika mennä?
”Tiedän kyllä, että se kivi vaivaa, joten lopettaisitko sen nykimisen”, prinssi vastasi ratsulleen ajattelematta, kuinka omituiselta se saattaisi sinisilmäisestä neitokaisesta tuntua. Hän vain oli niin tottunut juttelemaan Davidelle, sillä olihan se hänen ylpeytensä, ja vaikka hän ei ollutkaan päässyt kouluttamaan ratsuaan alusta asti, oli hän itse valinnut oman tilan tammoista sopivimmat siitettäväksi vasta ostetulla upealla oriilla. Ja tässä oli tulos, jolle Frederik jutteli kuin rakkaimmalle ystävälleen. Itse asiassa Frederik tunsi nolostuvansa, mutta pudisti vain päätään pitäen hymyn huulillaan.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 9:35 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pää kallistui sirolla liikkeellä hivenen sivulle, markiisittaren nyökätessä prinssi Frederikin sanoille. Vaikka kuninkaallisilla oli vastuu omasta kansastaan sekä maastaan, tuntui noiden elämä olevan joskus liiankin työlästä. Olivia oli näin ajatellessaan iloinen, että hänellä itsellään oli tiettyjä vapauksia, vaikka henkivartijat hänenkin kannoillaan yleensä kulkivat. Siinä mielessä hän osasi arvata edes vähän siitä, mitä mies hänen edessään saattoi joskus tuntea; turhautuneisuutta. Juuri turhautuneisuus oli ajanut Markiisittaren eksyttämään palvelijansa sekä henkivartijansa kannoiltaan noilla linnan monimutkaisilla käytävillä. Edes hänen vanhempi henkivartijansa ei ollut pysynyt naisen nopeuden liikkeiden ja käännösten tahdissa, vaikka linnan käytävät hyvin tunsikin.
”En osaa kuin arvata osan siitä, miltä oman ajan puuttuminen tuntuu, Teidän korkeutenne. Jos sallitte minun sanoa, koen joskus kovin turhauttavaksi sen, että perässäni liikkuu kaksi henkivartijaa sekä kamarineito. No, he toteuttavat vain isältään saamia viimeisiä käskyjä, joihin minulla ei ole sananvaltaa.. Kuolleen miehen käskyjä on hankala kumota. Onneksi osaan sentään eksyttää heidät tarvittaessa, vielä niitäkin taitoja on jäljellä.”
Nainen totesi äänessään selvää myötätuntoa prinssiä kohtaan, silmien tuikkiessa hivenen ilkikurisesti naisen viimeisten sanojen myötä.
Frederikin astuessa lähemmäs, hyvin lähelle itse asiassa, piti neito katseensa tuon silmissä, kuin yrittäen arvata prinssinsä seuraavaa liikettä. Neito ei astunut kauemmas ja lyönyt toisen kättä sivuun, sillä kuten prinssi oli arvellutkin, se ei ollut hänen tapaistaan. Sydän löi astetta nopeammin, toisen pyyhkäistessä markiisittaren hiuksia tuon korvan taakse, miehen käden ehkä hienopiirteisesti hipaistessa siropiirteistä korvaa. Olivia oli vähällä henkäistä syvää, mutta tukahdutti aikeensa hivenen hämilliseen hymyyn, sen kuitenkin väistyessä täyteläisiltä, hyvin aistillisilta huulilta, naisen ilmeen muuttuessa vakavaksi ja huolestuneemmaksi.
”Oih, kuulin tapauksestanne. Olettehan kunnossa? ”
Sinisten silmien katse pyyhkäisi miehen olemuksen, kuin etsien merkkiä toisen huonovointisuudesta. Sitä ei kuitenkaan oletettavasti löytynyt, joten katse palasi silmiin.
Vaikka palvelijat olivatkin pääasiassa kasvattaneet markiisittaren, omasi tuo joidenkin sanojen mukaan paljon paremmat tavat kuin joillakin aatelisilla oli. Siinä missä toiset sanoivat asiat suoraan ja polkivat jalkaa suutuksissaan, oli neito rauhallinen ja sanoi mahdollisen loukkauksensa pienesti vihjaten. Tosin loukkaamaan hän ei pyrkinyt ja arvostikin sivistynyttä keskustelua ennemmin kuin turhanpäiväistä raivoamista ja painostusta.
”Aika kultaa muistot, Teidän korkeutenne. Siksi lapsuus tuntuu usein kovin kultaiselta ajalta, sellaiselta, johon teidän sanojenne mukaan, olisi helpompi palata.”
Sinisten silmien katse pysyi toisen silmissä, niiden pilkkeen ollessa kovasti vilpitön. Markiisitar alkoi huomaamattaan rentoutua kuninkaallisen seurassa, laskien suojaustaan alas. Prinssin kanssa keskusteleminen tuntui luontevalta eikä tippaakaan väkinäiseltä, silti hän ei epäillyt toisen painavan keskustelua mieleensä, niin kuin Olivia teki, tutkiskellen setä ehkä myöhemmin. Prinssi oli varmasti kovin älykäs, ainakin niiden puheiden perusteella, joita hän oli muilta aatelisnaisilta kuullut, sekä hyvin hurmaava. Kenties toisinaan liiankin hurmaava, mutta ei kuitenkaan samanlainen kuin veljensä. Se oli vain hyvästä ja markiisittaresta tuntuikin, että Frederik piti ehkä enemmän jalkansa maassa kuin nuoremmat sisaruksensa. Se oli piirre, jota markiisitar arvosti ja täten hyvä piirre tulevalle maan hallitsijalle.
Kevyt naurahdus, tuskin tuulenvirettä raskaampi, karkasi naisen aistillisilta huulilta, tuon nostaessa siropiirteisen kätensä hienopiirteisesti hymynsä eteen. Nainen astui askeleen lähemmäs, siirtäen huomionsa ensimmäistä kertaa hevoseen.
”Hyvin kaunis eläin, vaikka en kamalasti hevosten päälle ymmärräkään. Kuulin, että Teidän Korkeutenne on valinnut sekä sen vanhemmat, että ollut mukana sen kasvatuksessa. Ovatko tietoni oikeat?”
Katse nousi hevosta tarkastelemasta sen omistajaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 10:45 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Frederik oli varsin tietoinen naisen läheisyydestä ja hiuskiehkuran silkkisestä pehmeydestä, vaikka oli astahtanut soveliaan välimatkan päähän neidistä. Kevyt tuoksu ympäröi prinssin. Se oli suloisen makea, hieman persikkainen, samanlainen kuin muiden aatelisnaisten, vaan silti hienovaraisen erilainen. Mikään ei ollut nautittavampaa, kuin naisen vienosti hämilleen saaminen pienillä eleillä ja kehuilla. Frederik olisi halunnut kertoa, kuinka kauniit silmät toinen omisti, mutta päätti vaieta toistaiseksi. Liika saattaisi pelästyttää laululintusen pois.
Sen sijaan myötätuntoinen sävy keskustelussa sai prinssin huomion takaisin sanoihin, joita hän lausui tai jätti lausumatta. Mikäpä sen pahan tappaisi, oli se ajatus, jonka Frederik olisi lausunut ääneen, kuten hän oli kuivasti todennut äidilleen useampaan kertaan, mutta sellainen ei suinkaan ollut sopivaa missään suhteessa.
”Kyllä, olen täysin kunnossa. Hovissa liikkuu edelleen niin useita perättömiä kertomuksia koko tapahtumasta. Suurin osa niistä on myös suuresti liioiteltuja”, prinssi pudisti selvästi huvittuneena päätään, mutta liikautti silti refleksinomaisesti sijoiltaan mennyttä olkapäätään, joka oli loppujen lopuksi kiusannut häntä enemmän kuin luodinreikä kyljessä. Myötätuntoinen katse lämmitti nuoren miehen mieltä, sillä hän ei muistanut, milloin olisi saanut kokea jotain samanlaista ilman, että mukaan oli sekoittunut sääliä.
”Neiti voi siis olla huoletta”, prinssi lisäsi.
Teräksen harmaiden silmien katse soljui upean sinisistä silmistä huulille, joiden välistä puristautui ulos mairittelevan kauniita sävyjä sanoille.
”Niin, olette oikeassa. Aika tekee meille kaikille tepposia”, hymähdettiin unelmoivastikin. Oli vaikea olla unohtamatta niitä monia kertoja, jolloin leskirouva Marquez oli ojentanut häntä. Hän muisti liiankin hyvin, miten oli saanut kuunnella pitkän saarnan milloin mistäkin syystä. Etikettivirheet olivat pahimmasta päästä. Loppujen lopuksi hän ei ollut koskaan ollut tarpeeksi hyvä, paitsi kuninkaan valtaistuimelle ja sekään ei ollut tarpeeksi hänen äidilleen. Siitä johtui nuoren prinssin halu pyrkiä tavoitteisiin lujemmin kuin kukaan muu, vaikka hyvin usein hän vain kapinoi tavalla tai toisella äitinsä tahtoa vastaan. Nuorempana se oli ollut selvää uhittelua, mutta iän myötä hän oli oppinut väistämään iskut hienovaraisemmin ja ennakoimaan tilanteita paremmin.
”Ah! Neidin tiedot ovat täysin oikeat. Saan edelleen huolehtia myös nykyään äitini omistaman hevostilan isännän velvollisuuksista jossain määrin varsinkin siitoskauden aikaan”, prinssi vastasi työntäen Daviden samettisen turvan kauemmaksi korvalliseltaan kääntyen mulkaisemaan oria vihaisesti. Ori vastasi hörähtämällä ja nakaten päätään, mutta rauhoittui Frederikin tarttuessa tiukemmin kiinni suitsista.
”Davide on tällä hetkellä ylpeyteni, vaikka pystynkin viettämään sen kanssa luvattoman vähän aikaa. Ja vaikka koulutus on ollut ensiluokkaista, siinä on ollut omat puutteensa. Puhumattakaan siitä, että Davide ei tasan tarkkaan kunnioita minua ratsastajana vielä tarpeeksi tai osaa suhtautua sen paremmin liian koviin paukahduksiin”, oli selvää, että prinssi nautti keskustellessaan eläimistä, joiden parissa oli viettänyt lapsuutensa. Hän tarjosi kätensä neitokaiselle hymyillen rauhoittavasti.
”Tulehan. Davide haluaa selvästi saada sokeripalan, noin suloiselta ilmestykseltä. Se pitää huomattavasti enemmän naisista kuin miehistä. Johtunee varmaan naisten eteerisestä olemuksesta”, Frederik totesi napaten takkinsa taskusta sokeripalan ja tarjoten sitä viehättävälle keskustelukumppanilleen, kuin olisi tarjonnut sitä Davidelle, joka selvästi oli sitä mieltä, että sokeri kuului hänelle, eikä enkelinkiharaiselle kaunistukselle.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 11:33 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Markiisitar oli aidosti helpottunut perijän olevan nyt kunnossa. Tosin, jos toisen terveydentila olisi vaarassa, ei neito uskonut tuo kävelevän ympäriinsä näin luontevasti. Prinssi olisi ollut silloin tiukan vartioinnin alla ja vuoteen omana. Tosiaan, hovissa oli tapana liioitella ja romantisoida kertomuksia joskus liiallisuuksiinkin asti. Siksi olikin parasta, että tekisi omat johtopäätöksensä vasta silloin kuin olisi kuullut asianomaiselta asioiden todellisen laidan. Toki se ei aina ollut mahdollista, mikä oli toisinaan harmillista, ja asiat jäivät usein liioitelluiksi huhuiksi.
Olivia oli kasvatettu kuulemaan molempien osapuolten, tässä tilanteessa sekä hovin, että edessään seisovan prinssin, mielipiteet sekä kuvaukset tilanteesta ja sitten vetämään omat johtopäätöksensä. Siksi hän otti hivenen varauksella kuulemansa juorut, myötäillen pienesti muiden naisten sanoja, mutta pysyen mielellään keskustelun taka-alalla. Hän ei pitänyt toisista pahaa puhumisesta, vielä vähiten sellaisista henkilöistä juoruilusta, joista hän henkilökohtaisesti piti. Prinssi Frederik kuului niihin harvoihin, ainakin jo kuluneen keskustelun tiimoilta. Hän ei kyllä myöntänyt arvostavansa äpäräprinssiä enemmän kuin tämän sisaruksia, sillä sellaisen asian myöntäminen väärässä seurassa olisi tietänyt varmaa kuolemaan. Siksi, oli parempi pitää vaaralliselta tuntuvat asiat sisällä, ja pohtia niitä yksinään, kun sen aika tulisi.
Markiisitar nyökkäsi hienopiirteisesti toisen sanoille, hymyillen kaksikolle hieman. Prinssi vaikutti pitävän oristaan kovasti. Tosin, oliko se yllätys, sillä Frederikhän oli kasvattanut Davideksi esitellyn hevosen.
Olivia huomasi löytäneensä mieluisan puheenaiheen toiselle, ja tunsikin siitä pienoista helpotusta. Hän oli henkilökohtaisesti kunnioittanut hevosia, ehkä jopa hivenen pelännytkin isälleen tapahtuneen myötä. Eläimet olivat omalta osaltaan olleetkin markiisittarelle hyvin tärkeitä.
”Todellako? Mutta ajan kanssa hän oppii, eikö niin, Teidän Korkeutenne?”
Vaikka prinssin hymy rauhoittikin mieltä, markiisitar epäröi hetken ennen kuin tarttui ojennettuun käteen, antaen toisen auttaa itsensä lähemmäs. Kosketus oli nopea, toisen käden tuntuen jollakin tapaa turvalliselta. Hän ei tiennyt miten suhtautua lausuttuun pieneen, muta melko huomaamattomaan kohteliaisuuteen, joten tyytyi hymyilemään näin lähempää Frederikille kauniisti.
”Voi olla, Teidän korkeutenne. Minä kiitän..”
Neito otti ojennetun sokerinpalan, käyttäytyen rauhallisesti. Hän asetti sen kädelleen, tarjoten sitä ehkä hivenen varovasti orille, antaen sen haistella kättään ennen kuin mahdollisesti nappaisi sen. Markiisitar ei tuntunut pelkoa isoa, jaloa eläintä kohtaan, mutta tunsi pienen jännityksen hipenöivän vatsaansa. Osaltaan sen aiheutti hevonen, mutta myös toisen läheisyys sekä keskusteleminen itse prinssin kanssa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 12:11 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Toivottavasti. Tämä vain tahtoo olla itsepäinen kuin omistajansa. Kenties kunhan molemmat saavuttavat luottamuksen toistensa tekemisiin uudestaan, vaikka se tuskin tulee olemaan ongelma. Kesä tekee tuloaan vauhdilla ja kaikki ne juhlat ja kemut suovat tilaisuuden käydä useammin ratsastusretkillä”, vastattiin varmasti, Daviden tuhahtaessa omalaatuisen vastauksensa kysymykseen. Frederik auttoi daamiansa kepeän kiusoittelevasti. Hän halusi saada neidin pauloihinsa, leikitellä ainakin hetken vaarallisilla vesillä. Prinssi tarttui kiinni nahkaisesta hihnasta aivan kuolainten vierestä varmuuden vuoksi.
”Hevoset ovat tarkkoja ja älykkäitä eläimiä ja ne arvostavat naisen kosketusta paremmin kuin useimmat miehet”, Frederik lausahti ilkamoiden Daviden turpajouhien kutitellessa Olivian kättä. Ori nosti hieman päätään ja nappasi sitten nopeasti herkkupalan pehmeillä huulillaan. Se pureksi hetken aikaa tyytyväisenä ja jatkoi raudan pureskelua onnellisena.
”Noin. Kas niin poika. Tyytyväinen?”, Prinssi kysäisi jättiläiseltä vieressään ja kääntyi sitten neitinsä puoleen. Tosin luulen, että neidillä tuskin on vaikeuksia tehdä ketään onnelliseksi.” Ilkikurinen pilke oli syttynyt harmaisiin silmiin raskaiden luomien alle. Hän tavoitteli takkinsa rintataskusta kangasnenäliinan ja ojensi sen pikku laululintuselle.
”En usko, että kuitenkaan nautitte saadessanne hevosen kuolaa kädellenne. Palauttakaa se toki, kun teille itsellenne sopii. Mieluiten henkilökohtaisesti. En halua palvelusväen alkavan juoruilla tarpeettomia. Kenties suvaitsette… hmmm…”, prinssi tarkkaili naisen ilmettä hetken ennen kuin jatkoi, ”Tulkaa juttelemaan musiikista. Kenties pienestä konsertista, jonka haluatte järjestää. Kyllä. Se kelpaa selitykseksi. Valitettavasti olen päivisin kiinni muissa asioissa, mutta kenties suvaitsette keskustelumme sijoittuvan iltaan.” Frederik tiesi koettavansa onneaan, mutta kuinka moni oli todella valmis tyrmäämään prinssin ehdotuksen? Ei varmastikaan kovinkaan moni nuori neitonen, vaikka ulkomuoto ei olisikaan ollut aivan näiden mieleen.
”Pidätte minua varmasti kovin tungettelevana”, nuori mies käänsi katseensa käsiinsä, esittäen hieman jotain muuta kuin todella oli. Tai sellainenhan hän oikeastaan oli oppinut olemaan. Joku toinen. Joku muu kuin Frederik Marquez. Se oli siunaus ja kirous. Hän halusi kuitenkin katsoa loppuun asti, miten tämä leikkimielinen näytteleminen tehoaisi pieneen ja viattomaan laululintuseen. Jompikumpi polttaisi loppujen lopuksi näppinsä, mutta Frederik tiesi selviävänsä voittajana. Hän oli kettu kanatarhassa. Käen poikanen pikkulinnun pesässä, mutta muiden ei sopinut sitä tietää. olihan hän kruununprinssi. Ystävällinen kaikille, paitsi niille, jotka uhmasivat häntä ja asettuivat tietoisesti ja julkisesti poikkiteloin.
Mutta tämä ei ollut mitään suurta politiikkaa, vaan nuorukaisten leikkiä. Tapa koetella rajoja.
Miten on laululintuseni? Onko joku jättänyt häkinoven auki
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 7:33 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Ainakaan arvon Davide ei syönyt sormiani samalla.. Upea eläin todellakin”
Nainen totesi hymyillen hieman. Hevonen oli ottanut herkkupalansa pehmeästi, ei lainkaan aggressiivisesti kuten markiisitar oli ehkä hivenen lapsellisesti olettanut. Kenties hänen oli aika haudata pieni pelko, joka ratsastusonnettomuus oli saanut aikaan, ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Se ei olisi kovinkaan iso askel, mutta silti vaativa. Kuolemaan johtanut onnettomuus ei aivan heti unohtunut..
Prinssin käytös ja olemus saivat markiisittaren unohtamaan ikävän tapauksen, vakavoituneen ilmeen muuttuessa taasen iloisempaan ja normaalimpaan. silti hän ei voinut olla miettimättä oliko Frederikin sanoissa pientä piilovihjausta. Hetken aikaa Olivia mietti miten olisi prinssilleen vastannut.
”Oih! On toki niitäkin, joita on hyvin hankala miellyttää, Teidän korkeutenne. Uskon, että tiedätte muutaman tapauksen näin hovissakin..”
Nainen vastasi rehellisesti. Tosin, hän ei vihjannut lauseellaan prinssin nuorempiin sisaruksiin, vaan muihin aatelisiin. Heidän joukostaan löytyi moninaisia persoonia, toinen toistaan ihmeellisimpiä. Tosin, Olivia ei uskonut perillisten saavan osakseen tälläisiä hankalia ihmisiä, joihin neito viittasi. Hehän olivat sentään kuninkaallisia ja täten kaikki tahtoivat heitä miellyttää. Yksi hyvä syy olla kuninkaallinen, mutta samalla myös muut tuntuivat toisinaan juoruavan pahaa kolmikon selkien takana. Ihmiset olivat toisinaan kieroja, vaikka markiisitar ei sellaista käytöstä edes yrittänyt ymmärtää.
Prinssi teki yllättävän liikkeen, tarjotessaan kangasnenäliinaan markiisittarelle, joka otti sen niiaten ja kiittäen vastaan. Miehen seuraavat sanat, niiden hieman ehkä hivenen vihjaileva sävy, sai naisen kohottamaan sinisten silmiensä katseen toiseen, neidon ollessa vähällä pudottaa nenäliinan maahan. Hän kuitenkin onnistui pitämään sen kädessään. Markiisitar meni hivenen hämilleen, päätellen sitten toisen yrittävän olla ystävällinen. Kenties prinssi oli vain valinnut sanansa väärin, mutta toisaalta jokin kertoi Olivialle, että toinen oli tosissaan vihjaillut. Tapaaminen illasta ei kuulostanut järin hienovaraiselta.
Hän olisi voinut antaa asian olla ja kieltäytyä kutsusta, mutta huomatessaan jossakin määrin tykästyneensä prinssi Frederikiin, ei hänellä ollut sydäntä kieltäytyä. Jotkut sanoivat hänen seuralaisensa olevan julma ja kylmä, mutta mies ei ainakaan käyttäytynyt niin hänen seurassaan, ellei sitten esittänyt.
Siispä markiisitar hymyili kauniisti nyökäten hivenen:
”Näin teemme, Teidän korkeutenne. ”
Nainen piti pienen tauon, kuin yrittäen toipua prinssi Frederik sanojen aiheuttamasta hämmennyksestä. Maahan lipunut katse nousi etsimään prinssin katsetta, enkelikasvoisen naisen kallistaessa hivenen päätään.
”Ei, en toki, Teidän Korkeutenne. Tulen mielelläni..”
Markiisitar hymyili hivenen rohkaisevasti sanojensa myötä, peläten kuitenkin hymyn mahdollista vaikutusta jo nyt.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 8:31 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pikku laululintunen oli siis sittenkin vaarassa joutua ketun hotkaisemaksi. Frederik nosti katseensa kohdatakseen naisen lempeästi rohkaisevan hymyn. Ehkäpä hänen olisi pitänyt alkaa näyttelijäksi kruununtavoittelun sijaan. Tai ei, ei sittenkään sillä perimysjärjestyksen selvittely oli oikeastaan kuningaskunnan suurin näytelmä. Frederik von Clover. Äpärä. Pyrkyri. Voimakastahtoinen kruununperillinen. Hän oli sitä kaikkea ihmisten silmissä. Ei mitään muuta.
”Loistavaa”, prinssi sanoi kätkien voitonriemuisen ilmeensä naamioiden sen pieneksi hyväksyväksi nyökäykseksi. Hän tiesi naisen olevan jäljillä siitä, mitä hän todellisuudessa pyysi tältä ja nautti suunnattomasti aiheuttamastaan hämmennyksestä. Laululintunen kantoi kuitenkin itsensä hyvin, mikä miellytti Frederikiä. Itsensä hallinta oli jokaiselle naiselle kunniaksi.
”Neidin ei pidä huolestua ja miettiä sanomisiani liian tarkkaan. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ette tyrmänneet ehdotustani musiikillisesta ajanvietteestä.”
Prinssi taputti ratsunsa kaulaa kuunnellen ääniä, jotka kantautuivat vähän matkan päästä. Se oli saappaiden töminä ja pienten metallisten nappien kevyttä kilkahtelua, jotka Frederik havaitsi hyvin herkästi nykyään.
”Pahus. Vaikuttaa siltä, että olen ollut liian kauan poissa henkivartioiden näköpiiristä. Luultavasti kapteeni de Vigny pitäisi mielellään minulle puhuttelun, jos hänellä oli valtuudet tehdä niin”, prinssi iski silmää poikamaisesti.
”Luulen, että on parempi, ettei meitä löydetä keskustelemasta liian läheisissä tunnelmissa juuri tänään. Odotan teidän kuitenkin saapuvan keskustelemaan kanssani pienimuotoisesta konsertti-illasta pikimmiten”, Frederik nyökkäsi neitoselle kohteliaammin kuin monelle muulle kääntyen siihen suuntaan, josta oli tullut. Virnistäen häikäilemättömän tyytyväisenä omaan suoritukseensa. Kaunista! Suorastaan upeaa. Hänen täytyisi pitää matalaa profiilia iltapäivän tapaamisissa, eikä vaikuttaa siltä kuin jotain hyvää olisi tapahtunut.
Ainoa asia oli, ettei hän todellakaan tiennyt naisen nimeä.
((Hypätäänkös tuonne Reetun huoneistoon jatkamaan? =^______^=
Voit heittää tänne pienen päätöstekstin jos haluat tai kirjoitella tuonne huoneiston puolelle suorilta.))
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Tor Maa 13, 2008 4:03 Viestin aihe: Jotakin hyvin salaista Vastaa lainaamalla viestiä
Nopeat, mutta hillityt askeleet kopisivat pienesti nuoren neidon juostessa pihamaan poikki, vilkaisten välissä taakseen. Hänen oli hankala pidättää nauruaan. Tuon olemus kiiri ilkikurisuudesta, jotakin hyvin salaista oli tekeillä.
Olivia kiepsautti itsensä pienen ulkorakennuksen taakse, niskaan palmikoituen hiusten heilahtaessa äkkinäisen käännöksen myötä. muutamia korpinmustia kiharoita oli irronnut kehystämään kauniisti nuoren markiisittaren enkelimäisiä, hyvin kaunispiirteisiä kasvoja. Neito pysytteli hetken hiljaa, purskahtaen sitten hyväntahtoiseen nauruun. Päätä nojattiin hivenen taaksepäin, silmien sulkeutuessa puoliksi, neito hengitti syvään. Aurinko lämmitti suloisesti, mutta ei kuitenkaan liian kuumasti neidon kasvoja, silmien sulkeutuessa hetkeksi kokonaan.
Hän oli onnistunut. Henkivartijat hän oli pystynyt karistamaan kannoiltaan aina melko helposti, mutta kamarineitonsa. Ehei, tuo oli aivan liian tarkka päästämään tyttöä silmistään. Mutta tänään, tänään hän oli onnistunut. Hovissa oli, Olivian mielestä, joskus liiankin tylsää. Siksi neito yrittikin keksiä pieniä juttuja, joiden avulla hän pysyisi virkeänä. Juonittelut ja juorut eivät oikein olleet hänen juttunsa, vaikka neito niihinkin toisinaan ikäväkseen sortui.
Onneksi kukaan ei nähtävästi ollut näkemässä markiisittaren pientä piiloleikkiä, ainakaan sitä juoksuosuutta. Jos hän arvasi oikein, etsisi kamarineito häntä nyt linnan sokkeloisilta käytäviltä, tietenkään sieltä Oliviaa löytämättä. Hän oli kiertänyt melkoisen lenkin ja hyvä niin. Nyt hänellä olisi edes hieman omaa aikaa täysin yksin. Hän saisi ajatella rauhassa, sillä ei uskonut kenenkään liikkuvan täälläpäin tähän aikaan päivästä. Toki tuo saattoi olla väärässä, mutta.. Se olisi sitten sen ajan murhe.
Olivia sipaisi kermansävyistä pukuaan paremmin ojennukseen. Tuo silmäili hetken ympärilleen ja äkkäsi sitten penkin vähän matkan päästä. Istuutuen varovasti sille, neito pujotti toisen kenkänsä pois jalastaan. Hän kaatoi sen ylösalaisin, muutamien kivien pudotessa kengästä maahan ja kumartui asettelemaan kengän sitten takaisin jalkaan.
//sovittu//
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tor Maa 13, 2008 7:09 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
kuninkaallisista sisaruksista vanhin, äpäräksi totuudenmukaisesti nimitetty Frederik talutti ratsuaan kohmeiseksi ja routaiseksi käyneen nurmikentän poikki. Talvi oli myöhässä tänä vuonna. Ratsastuslenkki oli loppunut lyhyeen, eikä Frederik ollut siitä laisinkaan mielissään. Tietysti hänen olisi pitänyt olla kuuntelemassa iänikuisia jaarituksia tuhannesta eri asiasta tai olla lukemassa kauppasopimuksia tai allekirjoittamassa ties mitä papereita. Hän oli äärimmäisen käärmeissään siitä, ettei ollut edelleenkään saanut hätisteltyään äitiään takaisin tiluksilleen, vaan joutuisi kuuntelemaan sen naisen sättimistä taas kun tämä saisi poikansa kiinni illan päätteeksi. Mutta se kaikki tapahtui aina suljettujen ovien sisällä. Kuten myös jatkuva painostus avioitua neiti Ducartéen kanssa. Ei tytössä ollut mitään vikaan, joskin nuorella prinssillä oli tunne, että valtaan päästyään tyttösestä saattaisi kuoriutua hyvinkin voimakastahtoinen naarasleijona, joka tekisi asiat entistä mutkikkaammaksi.
Davide, prinssin ratsu, hamusi jälleen kerran samettitakin olkapäätä. Purisi kerran ja jatkoi kankaan nykimistä. se oli selvästi kiintynyt nimenomaan samettitakkeihin. Silkkiin se ei suostunut koskemaan, korkeintaan pärskähti pettyneesti.
”Älä viitsi”, Frederik murahti, vaikka tiesi, ettei siitä olisi mainittavaa apua. Sen sijaan, että hän olisi jatkanut ratsunsa sättimistä, nuorukainen avasi silmänsä tarkastelemaan ympäristöään. Ja mikäpä muukaan hänen tielleen olisi osunut kuin sievä nuori nainen korpinmustine kiharoineen. Eikä kukaan vartioinut tuota pientä enkeliä. Frederik taputti ratsunsa turpaa katsoen, kuinka nainen kaatoi kivet kengästään.
”Kappas! Et taida olla ainoa, jolla on kiviä kengässä, Davide”, prinssi korotti ääntään tietoisena siitä, että hänet kuultaisiin, silläkin uhalla, että häntä aina varjostavat sotilaat sen kuulisivat.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Viimeinen muokkaaja, Prinssi Frederik pvm Per Kes 26, 2009 7:36, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Per Maa 14, 2008 10:37 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Naisten kengät osasivat sitten olla hankalia kapistuksia. Miehille kengänkin jalkaan laittaminen kävi nopeasti, mutta naisten.. Siihen meni paljon aikaa. Kengän sai nopeasti pois jalasta, mutta sen takaisin laittaminen oli työläämpää. Kaikenmoiset soljet ja muut härvelit. Onnekseen Markiisitar omasi näppärät sormet, joilla kengänkin laittaminen onnistui vaivatta. Noin, nyt hän oli valmis.
”Kappas! Et taida olla ainoa, jolla on kiviä kengässä, Davide”
Siniset silmät laajenivat hiukan, naisen tunnistaessa äänen. Katseen kuitenkin pysyessä jo jalkaan laitetussa kengässä. Hän tunsi itsensä äkkiä kovin hämmentyneeksi.
Prinssi Frederik oli ehkä hovin viimeinen henkilö, johon Markiisitar odotti törmäävänsä täällä. Kaikki tuntuivat olevan muualla ja nuori nainen oletti toisella olevan paljon politiikkaan sekä valtaan liittyviä asioita käsiteltävinään. Prinssi Frederik oli myös sellainen henkilö, jolle Olivia odotti vähiten pääsevänsä vilauttelemaan nilkkojaan. Hän tunsi pienen punan leviävän poskilleen, nousten sulavalla, mutta nopealla liikkeellä seisomaan. Markiisitar yritti parhaansa mukaan peittää pienen nolostumisensa sekä yllätteneisyytensä. Nainen kääntyi niin, että toinen oli hänen edessään, siirtäen enkelikasvonsa toiseen päin. Vieno, mutta kaunis hymy nousi koristamaan täyteläisiä huulia.
Sinisten silmien katse luotiin prinssiin, naisen niiatessa yhdelle kuninkaan perijöistä syvään, samalla kun tuo sanoi kevyesti, mutta silti kunnioittavasti:
”Teidän korkeutenne”
Toisen läsnäolo sai Markiisittaren varomaan sanojaan ja samalla olemaan varpaillaan. Hän ei ollut nähnyt toista kuin vilaukselta, mutta ei koskaan puhunut näin kasvokkain.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 7:22 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Prinssi mittaili naista katselleen. Tämä oli varmasti yksi kauneimmista, joita Frederik oli nähnyt ja vaikka toisin olisi voinut luulla, naisia Frederik oli nähnyt. Hän oli elänyt palatsin suljettujen ovien takana viimeiset kolmetoista vuotta, mutta nuorempana hän oli ollut seikkailunhaluinen ja pujahtanut suojaavien muurien sisältä tarkastelemaan kaupungin katuja. Tällaiset retket olivat olleet harvinaisia ja lyhyitä, mutta poikasena hän oli nauttinut niistä enemmän kuin mistään muusta. Olihan se ollut vapautta, jota hänellä ei palatsin sisällä ollut. Nykyään ainoa vapaus, joka hänelle suotiin, olivat lyhyet ratsastusretket tarkoin vartioiduilla alueella, aivan palatsin tuntumassa.
Mutta kuinka kummassa hänen oli ollut mahdollista olla huomaamatta jotain näinkin viehkeää? Viime kuukaudet olivat olleet kieltämättä hektisiä ja hurvitteluhetket olivat olleet suorastaan kiellettyjä, kiitos prinssin rakkaan äidin. Jostain syystä äpäräprinssillä oli kuitenkin tunne, että hänen olisi pitänyt tuntea nainen, jonka posket näyttivät saaneen hieman lisää punaa, kuin olisi ollut tarpeen. Frederik loihti kasvoilleen lauhkean hymyn ja vastasi naisen niiaukseen kepeällä ranteen pyöräytyksellä, kuten asiaan kuului.
”Toivottavasti neiti on tietoinen siitä, etteivät nämäkään tilukset takaa täysin turvallista oleskelua yksinäisille naisille, vaikka ovatkin hyvin varjeltuja”, prinssi nuhteli leikkisään sävyyn. Hänen mielialansa oli kohentunut huomattavasti tämän piristävän tapauksen johdosta.
Davide seurasi prinssiä tämän astellessa lähemmäksi yllättävää seuralaistaan. Tosin se ei ollut vieläkään luopunut toivosta saada maistella prinssin mustaa takkia.
”Mutta kukapa ei pitäisi pienistä seikkailuista. Elämä on välillä liiankin seesteistä, vai mitä neiti ajattelee asiasta. Ah! Puhukaa aivan vapaasti, eihän tämä sentään mikään audienssi ole”, prinssi lisäsi vielä pitäen katseensa arvostelevasti naisen kasvoissa, vilkaisten vain pikaisesti koko muuta olemusta. Eihän ollut suinkaan sopivaa prinssin katsella himokkaasti aatelisnaisia, joista hänellä ei ollut parempaa tietoa. Ehkä toisenlaisessa tilanteessa kyllä, tai… hehän olivat kahdestaan. Tuskin sillä olisi ollut mitään väliä. Frederik naurahti sisäisesti omille ajatuksilleen ja piti katseensa siellä, missä sen kuului olla, eli keskustelukumppanin silmissä.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 9:51 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Markiisitar ei hätkähtänyt toisen katsetta vaan tuo pysyi rauhallisena. Prinssin ensimmäisten sanojen myötä kaunis hymy ilmestyi Olivian huulille, sen ollessa hyvin aito. Juuri sellainen, joka ylsi aina hätkähdyttävän sinisiin silmiin saakka, saaden niiden katseen kirkastumaan pienesti ja antaen tiettyä loistetta silmille. Katse käväisi kainosti maassa, sen noustessa taas toisen silmiin. Neidolta ei jäänyt esikoisen leikkisä sävy huomaamatta. Prinssi Frederik tuntui olevan mainiolla päällä, mikä sinällään oli hyvä asia. Olivia tunsi rentoutuvansa.
”Olen tietoinen Teidän korkeutenne. Tahdoin viettää hetken aikaa ajatusteni kanssa, mikäli te ymmärrätte? Joskus on vain parempi antaa aikaa myös itselleen, vai mitä te sanotte?”
Markiisitar ei tohtinut katsoa Prinssiään kovinkaan tarkasti, sillä se ei olisi soveliasta. Hän piti katseensa visusti toisen kasvoissa, pienen hymyn pysyessä täyteläisillä huulilla. Siro, pitkäsorminen niin hyvin hoidettu käsi nousi kuin huomaamatta sipaisemaan mustaa kiharaa korvan taakse, sen kuitenkin tipahtaessa takaisin noiden kauniiden enkelikasvojen eteen, samalla paikalle missä se oli äskenkin ollut. Samalla pieni pisaranmuotoinen korvakoru heilahti käden osuessa siihen pienesti.
Silmät, joiden sini korostui kauniista kiitos hivenen tavallista tummemman ihon, seurasivat toisen lähemmäksi astelua, naisen pysyessä hiljaisena. Hänen olemuksestaan oli luettavissa suurta kunnioitusta, jota hän tunsi toista kohtaan. Se oli hyvä asia, mutta toisaalta se taas teki neidosta pidättyväisemmän. Juuri sellaisen, millainen hän oli vähäänkään tärkeiden henkilöiden seurassa. Sinisten silmien katse erkaantui hetkeksi prinssin silmistä, sen kuitenkin palatessa nopeasti takaisin.
Aistilliset huulet kaartuivat pieneen hymyyn, niiden raottuessa hiukan, naisen vilkaistessa miestä tummien ripsiensä lomasta samalla kun tuo naurahti pehmeästi. Markiisittaren liikkeet olivat viehkeitä ja hienostuneita. Ne tulivat kuin itsestään, eivätkä ne näyttäneet teeskennellyiltä, kuten varmasti monen muun aatelisen eleet.
”Olen samaa mieltä kanssanne, Teidän Korkeutenne. Seikkailut tuovat tiettyä maustetta elämään, joita ilman elämä olisi varsin ikävää. ”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Lau Maa 15, 2008 10:38 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Neitokainen vaikutti myös herkältä poimimaan ihmisten tuntemuksia, mistä Frederik oli omalla tavallaan mielissään. Yleensä tunneherkät ihmiset olivat myös viehättävän älykkäitä, vaikka toisinaan se sai nuoren miehen varpailleen ja tarkkailemaan omaa käytöstään entistä tarkemmin. Jonain toisena päivänä hän olisi myös saattanut vastata hieman kärkevämmin, mutta nyt hän naurahti nyökäten.
”Kyllä, ymmärrän ja olen samaa mieltä, vaikka prinssien ja prinsessoiden aika kuuluu kaikille muille paitsi heille itselleen”, jatkettiin keveään sävyyn katseen seuratessa lumoutuneina noita suloisen elegantteja liikkeitä.
Varsinkin naisen käsi oli ihailtavan kaunista katseltavaa. Frederik oli aina pitänyt käsistä, vaikka se saattoi joistakuista tuntua omituiselta. Mutta kädet kertoivat paljon ihmisestä, sellaisia asioita, joita ei muuten huomaisi, jollei puristaisi kättä. Lisäksi kädet ja sormet olivat prinssille tärkeä työkalu, jolla hän saattoi ilmaista itseään vapaasti, toisin oli sanojen ja tekojen kanssa. Niiden kanssa täytyi olla hyvin varovainen. Aina.
Prinssi, joskaan ei kenties unelmien sellainen, astahti lähemmäs neitoa kuin olisi muussa tapauksessa ollut soveliasta ja kurkotti koskettamaan sormenpäillään itsepäistä hiussuortuvaa pyyhkäisten sen neidon korvan taakse. Hän ei uskonut, että nainen käyttäytyisi, kuten hänen rakas siskonsa Rose olisi tehnyt ja huitaissut käden kipakasti pois. Viime aikoina tämä oli muutenkin vaikuttanut tavallista etäisemmältä.
”Se tarkoittanee siis, että minun elämäni on kovin ikävää ja harmaata, jollei oteta lukuun pikaista tapaamista viikatemiehen kanssa. Toisinaan sitä toivoisi, että voisi palata takaisin poikavuosien rientoihin. Vanhempana sitä unohtaa, miten vaikeata oli olla lapsi”, Frederik astui puhuessaan pari askelta taaksepäin saaden Daviden nostamaan päätään uteliaana ja hörähtämään kuin kysyen, että oliko jo aika mennä?
”Tiedän kyllä, että se kivi vaivaa, joten lopettaisitko sen nykimisen”, prinssi vastasi ratsulleen ajattelematta, kuinka omituiselta se saattaisi sinisilmäisestä neitokaisesta tuntua. Hän vain oli niin tottunut juttelemaan Davidelle, sillä olihan se hänen ylpeytensä, ja vaikka hän ei ollutkaan päässyt kouluttamaan ratsuaan alusta asti, oli hän itse valinnut oman tilan tammoista sopivimmat siitettäväksi vasta ostetulla upealla oriilla. Ja tässä oli tulos, jolle Frederik jutteli kuin rakkaimmalle ystävälleen. Itse asiassa Frederik tunsi nolostuvansa, mutta pudisti vain päätään pitäen hymyn huulillaan.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 9:35 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pää kallistui sirolla liikkeellä hivenen sivulle, markiisittaren nyökätessä prinssi Frederikin sanoille. Vaikka kuninkaallisilla oli vastuu omasta kansastaan sekä maastaan, tuntui noiden elämä olevan joskus liiankin työlästä. Olivia oli näin ajatellessaan iloinen, että hänellä itsellään oli tiettyjä vapauksia, vaikka henkivartijat hänenkin kannoillaan yleensä kulkivat. Siinä mielessä hän osasi arvata edes vähän siitä, mitä mies hänen edessään saattoi joskus tuntea; turhautuneisuutta. Juuri turhautuneisuus oli ajanut Markiisittaren eksyttämään palvelijansa sekä henkivartijansa kannoiltaan noilla linnan monimutkaisilla käytävillä. Edes hänen vanhempi henkivartijansa ei ollut pysynyt naisen nopeuden liikkeiden ja käännösten tahdissa, vaikka linnan käytävät hyvin tunsikin.
”En osaa kuin arvata osan siitä, miltä oman ajan puuttuminen tuntuu, Teidän korkeutenne. Jos sallitte minun sanoa, koen joskus kovin turhauttavaksi sen, että perässäni liikkuu kaksi henkivartijaa sekä kamarineito. No, he toteuttavat vain isältään saamia viimeisiä käskyjä, joihin minulla ei ole sananvaltaa.. Kuolleen miehen käskyjä on hankala kumota. Onneksi osaan sentään eksyttää heidät tarvittaessa, vielä niitäkin taitoja on jäljellä.”
Nainen totesi äänessään selvää myötätuntoa prinssiä kohtaan, silmien tuikkiessa hivenen ilkikurisesti naisen viimeisten sanojen myötä.
Frederikin astuessa lähemmäs, hyvin lähelle itse asiassa, piti neito katseensa tuon silmissä, kuin yrittäen arvata prinssinsä seuraavaa liikettä. Neito ei astunut kauemmas ja lyönyt toisen kättä sivuun, sillä kuten prinssi oli arvellutkin, se ei ollut hänen tapaistaan. Sydän löi astetta nopeammin, toisen pyyhkäistessä markiisittaren hiuksia tuon korvan taakse, miehen käden ehkä hienopiirteisesti hipaistessa siropiirteistä korvaa. Olivia oli vähällä henkäistä syvää, mutta tukahdutti aikeensa hivenen hämilliseen hymyyn, sen kuitenkin väistyessä täyteläisiltä, hyvin aistillisilta huulilta, naisen ilmeen muuttuessa vakavaksi ja huolestuneemmaksi.
”Oih, kuulin tapauksestanne. Olettehan kunnossa? ”
Sinisten silmien katse pyyhkäisi miehen olemuksen, kuin etsien merkkiä toisen huonovointisuudesta. Sitä ei kuitenkaan oletettavasti löytynyt, joten katse palasi silmiin.
Vaikka palvelijat olivatkin pääasiassa kasvattaneet markiisittaren, omasi tuo joidenkin sanojen mukaan paljon paremmat tavat kuin joillakin aatelisilla oli. Siinä missä toiset sanoivat asiat suoraan ja polkivat jalkaa suutuksissaan, oli neito rauhallinen ja sanoi mahdollisen loukkauksensa pienesti vihjaten. Tosin loukkaamaan hän ei pyrkinyt ja arvostikin sivistynyttä keskustelua ennemmin kuin turhanpäiväistä raivoamista ja painostusta.
”Aika kultaa muistot, Teidän korkeutenne. Siksi lapsuus tuntuu usein kovin kultaiselta ajalta, sellaiselta, johon teidän sanojenne mukaan, olisi helpompi palata.”
Sinisten silmien katse pysyi toisen silmissä, niiden pilkkeen ollessa kovasti vilpitön. Markiisitar alkoi huomaamattaan rentoutua kuninkaallisen seurassa, laskien suojaustaan alas. Prinssin kanssa keskusteleminen tuntui luontevalta eikä tippaakaan väkinäiseltä, silti hän ei epäillyt toisen painavan keskustelua mieleensä, niin kuin Olivia teki, tutkiskellen setä ehkä myöhemmin. Prinssi oli varmasti kovin älykäs, ainakin niiden puheiden perusteella, joita hän oli muilta aatelisnaisilta kuullut, sekä hyvin hurmaava. Kenties toisinaan liiankin hurmaava, mutta ei kuitenkaan samanlainen kuin veljensä. Se oli vain hyvästä ja markiisittaresta tuntuikin, että Frederik piti ehkä enemmän jalkansa maassa kuin nuoremmat sisaruksensa. Se oli piirre, jota markiisitar arvosti ja täten hyvä piirre tulevalle maan hallitsijalle.
Kevyt naurahdus, tuskin tuulenvirettä raskaampi, karkasi naisen aistillisilta huulilta, tuon nostaessa siropiirteisen kätensä hienopiirteisesti hymynsä eteen. Nainen astui askeleen lähemmäs, siirtäen huomionsa ensimmäistä kertaa hevoseen.
”Hyvin kaunis eläin, vaikka en kamalasti hevosten päälle ymmärräkään. Kuulin, että Teidän Korkeutenne on valinnut sekä sen vanhemmat, että ollut mukana sen kasvatuksessa. Ovatko tietoni oikeat?”
Katse nousi hevosta tarkastelemasta sen omistajaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 10:45 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Frederik oli varsin tietoinen naisen läheisyydestä ja hiuskiehkuran silkkisestä pehmeydestä, vaikka oli astahtanut soveliaan välimatkan päähän neidistä. Kevyt tuoksu ympäröi prinssin. Se oli suloisen makea, hieman persikkainen, samanlainen kuin muiden aatelisnaisten, vaan silti hienovaraisen erilainen. Mikään ei ollut nautittavampaa, kuin naisen vienosti hämilleen saaminen pienillä eleillä ja kehuilla. Frederik olisi halunnut kertoa, kuinka kauniit silmät toinen omisti, mutta päätti vaieta toistaiseksi. Liika saattaisi pelästyttää laululintusen pois.
Sen sijaan myötätuntoinen sävy keskustelussa sai prinssin huomion takaisin sanoihin, joita hän lausui tai jätti lausumatta. Mikäpä sen pahan tappaisi, oli se ajatus, jonka Frederik olisi lausunut ääneen, kuten hän oli kuivasti todennut äidilleen useampaan kertaan, mutta sellainen ei suinkaan ollut sopivaa missään suhteessa.
”Kyllä, olen täysin kunnossa. Hovissa liikkuu edelleen niin useita perättömiä kertomuksia koko tapahtumasta. Suurin osa niistä on myös suuresti liioiteltuja”, prinssi pudisti selvästi huvittuneena päätään, mutta liikautti silti refleksinomaisesti sijoiltaan mennyttä olkapäätään, joka oli loppujen lopuksi kiusannut häntä enemmän kuin luodinreikä kyljessä. Myötätuntoinen katse lämmitti nuoren miehen mieltä, sillä hän ei muistanut, milloin olisi saanut kokea jotain samanlaista ilman, että mukaan oli sekoittunut sääliä.
”Neiti voi siis olla huoletta”, prinssi lisäsi.
Teräksen harmaiden silmien katse soljui upean sinisistä silmistä huulille, joiden välistä puristautui ulos mairittelevan kauniita sävyjä sanoille.
”Niin, olette oikeassa. Aika tekee meille kaikille tepposia”, hymähdettiin unelmoivastikin. Oli vaikea olla unohtamatta niitä monia kertoja, jolloin leskirouva Marquez oli ojentanut häntä. Hän muisti liiankin hyvin, miten oli saanut kuunnella pitkän saarnan milloin mistäkin syystä. Etikettivirheet olivat pahimmasta päästä. Loppujen lopuksi hän ei ollut koskaan ollut tarpeeksi hyvä, paitsi kuninkaan valtaistuimelle ja sekään ei ollut tarpeeksi hänen äidilleen. Siitä johtui nuoren prinssin halu pyrkiä tavoitteisiin lujemmin kuin kukaan muu, vaikka hyvin usein hän vain kapinoi tavalla tai toisella äitinsä tahtoa vastaan. Nuorempana se oli ollut selvää uhittelua, mutta iän myötä hän oli oppinut väistämään iskut hienovaraisemmin ja ennakoimaan tilanteita paremmin.
”Ah! Neidin tiedot ovat täysin oikeat. Saan edelleen huolehtia myös nykyään äitini omistaman hevostilan isännän velvollisuuksista jossain määrin varsinkin siitoskauden aikaan”, prinssi vastasi työntäen Daviden samettisen turvan kauemmaksi korvalliseltaan kääntyen mulkaisemaan oria vihaisesti. Ori vastasi hörähtämällä ja nakaten päätään, mutta rauhoittui Frederikin tarttuessa tiukemmin kiinni suitsista.
”Davide on tällä hetkellä ylpeyteni, vaikka pystynkin viettämään sen kanssa luvattoman vähän aikaa. Ja vaikka koulutus on ollut ensiluokkaista, siinä on ollut omat puutteensa. Puhumattakaan siitä, että Davide ei tasan tarkkaan kunnioita minua ratsastajana vielä tarpeeksi tai osaa suhtautua sen paremmin liian koviin paukahduksiin”, oli selvää, että prinssi nautti keskustellessaan eläimistä, joiden parissa oli viettänyt lapsuutensa. Hän tarjosi kätensä neitokaiselle hymyillen rauhoittavasti.
”Tulehan. Davide haluaa selvästi saada sokeripalan, noin suloiselta ilmestykseltä. Se pitää huomattavasti enemmän naisista kuin miehistä. Johtunee varmaan naisten eteerisestä olemuksesta”, Frederik totesi napaten takkinsa taskusta sokeripalan ja tarjoten sitä viehättävälle keskustelukumppanilleen, kuin olisi tarjonnut sitä Davidelle, joka selvästi oli sitä mieltä, että sokeri kuului hänelle, eikä enkelinkiharaiselle kaunistukselle.
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Maa Maa 17, 2008 11:33 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Markiisitar oli aidosti helpottunut perijän olevan nyt kunnossa. Tosin, jos toisen terveydentila olisi vaarassa, ei neito uskonut tuo kävelevän ympäriinsä näin luontevasti. Prinssi olisi ollut silloin tiukan vartioinnin alla ja vuoteen omana. Tosiaan, hovissa oli tapana liioitella ja romantisoida kertomuksia joskus liiallisuuksiinkin asti. Siksi olikin parasta, että tekisi omat johtopäätöksensä vasta silloin kuin olisi kuullut asianomaiselta asioiden todellisen laidan. Toki se ei aina ollut mahdollista, mikä oli toisinaan harmillista, ja asiat jäivät usein liioitelluiksi huhuiksi.
Olivia oli kasvatettu kuulemaan molempien osapuolten, tässä tilanteessa sekä hovin, että edessään seisovan prinssin, mielipiteet sekä kuvaukset tilanteesta ja sitten vetämään omat johtopäätöksensä. Siksi hän otti hivenen varauksella kuulemansa juorut, myötäillen pienesti muiden naisten sanoja, mutta pysyen mielellään keskustelun taka-alalla. Hän ei pitänyt toisista pahaa puhumisesta, vielä vähiten sellaisista henkilöistä juoruilusta, joista hän henkilökohtaisesti piti. Prinssi Frederik kuului niihin harvoihin, ainakin jo kuluneen keskustelun tiimoilta. Hän ei kyllä myöntänyt arvostavansa äpäräprinssiä enemmän kuin tämän sisaruksia, sillä sellaisen asian myöntäminen väärässä seurassa olisi tietänyt varmaa kuolemaan. Siksi, oli parempi pitää vaaralliselta tuntuvat asiat sisällä, ja pohtia niitä yksinään, kun sen aika tulisi.
Markiisitar nyökkäsi hienopiirteisesti toisen sanoille, hymyillen kaksikolle hieman. Prinssi vaikutti pitävän oristaan kovasti. Tosin, oliko se yllätys, sillä Frederikhän oli kasvattanut Davideksi esitellyn hevosen.
Olivia huomasi löytäneensä mieluisan puheenaiheen toiselle, ja tunsikin siitä pienoista helpotusta. Hän oli henkilökohtaisesti kunnioittanut hevosia, ehkä jopa hivenen pelännytkin isälleen tapahtuneen myötä. Eläimet olivat omalta osaltaan olleetkin markiisittarelle hyvin tärkeitä.
”Todellako? Mutta ajan kanssa hän oppii, eikö niin, Teidän Korkeutenne?”
Vaikka prinssin hymy rauhoittikin mieltä, markiisitar epäröi hetken ennen kuin tarttui ojennettuun käteen, antaen toisen auttaa itsensä lähemmäs. Kosketus oli nopea, toisen käden tuntuen jollakin tapaa turvalliselta. Hän ei tiennyt miten suhtautua lausuttuun pieneen, muta melko huomaamattomaan kohteliaisuuteen, joten tyytyi hymyilemään näin lähempää Frederikille kauniisti.
”Voi olla, Teidän korkeutenne. Minä kiitän..”
Neito otti ojennetun sokerinpalan, käyttäytyen rauhallisesti. Hän asetti sen kädelleen, tarjoten sitä ehkä hivenen varovasti orille, antaen sen haistella kättään ennen kuin mahdollisesti nappaisi sen. Markiisitar ei tuntunut pelkoa isoa, jaloa eläintä kohtaan, mutta tunsi pienen jännityksen hipenöivän vatsaansa. Osaltaan sen aiheutti hevonen, mutta myös toisen läheisyys sekä keskusteleminen itse prinssin kanssa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 12:11 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Toivottavasti. Tämä vain tahtoo olla itsepäinen kuin omistajansa. Kenties kunhan molemmat saavuttavat luottamuksen toistensa tekemisiin uudestaan, vaikka se tuskin tulee olemaan ongelma. Kesä tekee tuloaan vauhdilla ja kaikki ne juhlat ja kemut suovat tilaisuuden käydä useammin ratsastusretkillä”, vastattiin varmasti, Daviden tuhahtaessa omalaatuisen vastauksensa kysymykseen. Frederik auttoi daamiansa kepeän kiusoittelevasti. Hän halusi saada neidin pauloihinsa, leikitellä ainakin hetken vaarallisilla vesillä. Prinssi tarttui kiinni nahkaisesta hihnasta aivan kuolainten vierestä varmuuden vuoksi.
”Hevoset ovat tarkkoja ja älykkäitä eläimiä ja ne arvostavat naisen kosketusta paremmin kuin useimmat miehet”, Frederik lausahti ilkamoiden Daviden turpajouhien kutitellessa Olivian kättä. Ori nosti hieman päätään ja nappasi sitten nopeasti herkkupalan pehmeillä huulillaan. Se pureksi hetken aikaa tyytyväisenä ja jatkoi raudan pureskelua onnellisena.
”Noin. Kas niin poika. Tyytyväinen?”, Prinssi kysäisi jättiläiseltä vieressään ja kääntyi sitten neitinsä puoleen. Tosin luulen, että neidillä tuskin on vaikeuksia tehdä ketään onnelliseksi.” Ilkikurinen pilke oli syttynyt harmaisiin silmiin raskaiden luomien alle. Hän tavoitteli takkinsa rintataskusta kangasnenäliinan ja ojensi sen pikku laululintuselle.
”En usko, että kuitenkaan nautitte saadessanne hevosen kuolaa kädellenne. Palauttakaa se toki, kun teille itsellenne sopii. Mieluiten henkilökohtaisesti. En halua palvelusväen alkavan juoruilla tarpeettomia. Kenties suvaitsette… hmmm…”, prinssi tarkkaili naisen ilmettä hetken ennen kuin jatkoi, ”Tulkaa juttelemaan musiikista. Kenties pienestä konsertista, jonka haluatte järjestää. Kyllä. Se kelpaa selitykseksi. Valitettavasti olen päivisin kiinni muissa asioissa, mutta kenties suvaitsette keskustelumme sijoittuvan iltaan.” Frederik tiesi koettavansa onneaan, mutta kuinka moni oli todella valmis tyrmäämään prinssin ehdotuksen? Ei varmastikaan kovinkaan moni nuori neitonen, vaikka ulkomuoto ei olisikaan ollut aivan näiden mieleen.
”Pidätte minua varmasti kovin tungettelevana”, nuori mies käänsi katseensa käsiinsä, esittäen hieman jotain muuta kuin todella oli. Tai sellainenhan hän oikeastaan oli oppinut olemaan. Joku toinen. Joku muu kuin Frederik Marquez. Se oli siunaus ja kirous. Hän halusi kuitenkin katsoa loppuun asti, miten tämä leikkimielinen näytteleminen tehoaisi pieneen ja viattomaan laululintuseen. Jompikumpi polttaisi loppujen lopuksi näppinsä, mutta Frederik tiesi selviävänsä voittajana. Hän oli kettu kanatarhassa. Käen poikanen pikkulinnun pesässä, mutta muiden ei sopinut sitä tietää. olihan hän kruununprinssi. Ystävällinen kaikille, paitsi niille, jotka uhmasivat häntä ja asettuivat tietoisesti ja julkisesti poikkiteloin.
Mutta tämä ei ollut mitään suurta politiikkaa, vaan nuorukaisten leikkiä. Tapa koetella rajoja.
Miten on laululintuseni? Onko joku jättänyt häkinoven auki
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
OliviaDeMarius
Liittynyt: 11 Lok 2007
Viestejä: 63
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 7:33 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
”Ainakaan arvon Davide ei syönyt sormiani samalla.. Upea eläin todellakin”
Nainen totesi hymyillen hieman. Hevonen oli ottanut herkkupalansa pehmeästi, ei lainkaan aggressiivisesti kuten markiisitar oli ehkä hivenen lapsellisesti olettanut. Kenties hänen oli aika haudata pieni pelko, joka ratsastusonnettomuus oli saanut aikaan, ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Se ei olisi kovinkaan iso askel, mutta silti vaativa. Kuolemaan johtanut onnettomuus ei aivan heti unohtunut..
Prinssin käytös ja olemus saivat markiisittaren unohtamaan ikävän tapauksen, vakavoituneen ilmeen muuttuessa taasen iloisempaan ja normaalimpaan. silti hän ei voinut olla miettimättä oliko Frederikin sanoissa pientä piilovihjausta. Hetken aikaa Olivia mietti miten olisi prinssilleen vastannut.
”Oih! On toki niitäkin, joita on hyvin hankala miellyttää, Teidän korkeutenne. Uskon, että tiedätte muutaman tapauksen näin hovissakin..”
Nainen vastasi rehellisesti. Tosin, hän ei vihjannut lauseellaan prinssin nuorempiin sisaruksiin, vaan muihin aatelisiin. Heidän joukostaan löytyi moninaisia persoonia, toinen toistaan ihmeellisimpiä. Tosin, Olivia ei uskonut perillisten saavan osakseen tälläisiä hankalia ihmisiä, joihin neito viittasi. Hehän olivat sentään kuninkaallisia ja täten kaikki tahtoivat heitä miellyttää. Yksi hyvä syy olla kuninkaallinen, mutta samalla myös muut tuntuivat toisinaan juoruavan pahaa kolmikon selkien takana. Ihmiset olivat toisinaan kieroja, vaikka markiisitar ei sellaista käytöstä edes yrittänyt ymmärtää.
Prinssi teki yllättävän liikkeen, tarjotessaan kangasnenäliinaan markiisittarelle, joka otti sen niiaten ja kiittäen vastaan. Miehen seuraavat sanat, niiden hieman ehkä hivenen vihjaileva sävy, sai naisen kohottamaan sinisten silmiensä katseen toiseen, neidon ollessa vähällä pudottaa nenäliinan maahan. Hän kuitenkin onnistui pitämään sen kädessään. Markiisitar meni hivenen hämilleen, päätellen sitten toisen yrittävän olla ystävällinen. Kenties prinssi oli vain valinnut sanansa väärin, mutta toisaalta jokin kertoi Olivialle, että toinen oli tosissaan vihjaillut. Tapaaminen illasta ei kuulostanut järin hienovaraiselta.
Hän olisi voinut antaa asian olla ja kieltäytyä kutsusta, mutta huomatessaan jossakin määrin tykästyneensä prinssi Frederikiin, ei hänellä ollut sydäntä kieltäytyä. Jotkut sanoivat hänen seuralaisensa olevan julma ja kylmä, mutta mies ei ainakaan käyttäytynyt niin hänen seurassaan, ellei sitten esittänyt.
Siispä markiisitar hymyili kauniisti nyökäten hivenen:
”Näin teemme, Teidän korkeutenne. ”
Nainen piti pienen tauon, kuin yrittäen toipua prinssi Frederik sanojen aiheuttamasta hämmennyksestä. Maahan lipunut katse nousi etsimään prinssin katsetta, enkelikasvoisen naisen kallistaessa hivenen päätään.
”Ei, en toki, Teidän Korkeutenne. Tulen mielelläni..”
Markiisitar hymyili hivenen rohkaisevasti sanojensa myötä, peläten kuitenkin hymyn mahdollista vaikutusta jo nyt.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti MSN Messenger
Prinssi Frederik
Liittynyt: 06 Hei 2007
Viestejä: 108
LähetäLähetetty: Tii Maa 18, 2008 8:31 Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Pikku laululintunen oli siis sittenkin vaarassa joutua ketun hotkaisemaksi. Frederik nosti katseensa kohdatakseen naisen lempeästi rohkaisevan hymyn. Ehkäpä hänen olisi pitänyt alkaa näyttelijäksi kruununtavoittelun sijaan. Tai ei, ei sittenkään sillä perimysjärjestyksen selvittely oli oikeastaan kuningaskunnan suurin näytelmä. Frederik von Clover. Äpärä. Pyrkyri. Voimakastahtoinen kruununperillinen. Hän oli sitä kaikkea ihmisten silmissä. Ei mitään muuta.
”Loistavaa”, prinssi sanoi kätkien voitonriemuisen ilmeensä naamioiden sen pieneksi hyväksyväksi nyökäykseksi. Hän tiesi naisen olevan jäljillä siitä, mitä hän todellisuudessa pyysi tältä ja nautti suunnattomasti aiheuttamastaan hämmennyksestä. Laululintunen kantoi kuitenkin itsensä hyvin, mikä miellytti Frederikiä. Itsensä hallinta oli jokaiselle naiselle kunniaksi.
”Neidin ei pidä huolestua ja miettiä sanomisiani liian tarkkaan. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ette tyrmänneet ehdotustani musiikillisesta ajanvietteestä.”
Prinssi taputti ratsunsa kaulaa kuunnellen ääniä, jotka kantautuivat vähän matkan päästä. Se oli saappaiden töminä ja pienten metallisten nappien kevyttä kilkahtelua, jotka Frederik havaitsi hyvin herkästi nykyään.
”Pahus. Vaikuttaa siltä, että olen ollut liian kauan poissa henkivartioiden näköpiiristä. Luultavasti kapteeni de Vigny pitäisi mielellään minulle puhuttelun, jos hänellä oli valtuudet tehdä niin”, prinssi iski silmää poikamaisesti.
”Luulen, että on parempi, ettei meitä löydetä keskustelemasta liian läheisissä tunnelmissa juuri tänään. Odotan teidän kuitenkin saapuvan keskustelemaan kanssani pienimuotoisesta konsertti-illasta pikimmiten”, Frederik nyökkäsi neitoselle kohteliaammin kuin monelle muulle kääntyen siihen suuntaan, josta oli tullut. Virnistäen häikäilemättömän tyytyväisenä omaan suoritukseensa. Kaunista! Suorastaan upeaa. Hänen täytyisi pitää matalaa profiilia iltapäivän tapaamisissa, eikä vaikuttaa siltä kuin jotain hyvää olisi tapahtunut.
Ainoa asia oli, ettei hän todellakaan tiennyt naisen nimeä.
((Hypätäänkös tuonne Reetun huoneistoon jatkamaan? =^______^=
Voit heittää tänne pienen päätöstekstin jos haluat tai kirjoitella tuonne huoneiston puolelle suorilta.))
_________________
Frederik von Clover
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"