Post by Admin on Oct 18, 2013 3:20:43 GMT 2
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 31 Elo 2009 10:26 am Viestin aihe: Sininen hetki Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Tänne saa tulla ihan kuka vain tahtoo//
Oli iltapäivä, aurinko kuitenkin paistoi ulkona, lämmittikin suloisesti ulkonaolijoiden iholla. Palatsin sisätiloissa oli ihanan viileää, juuri sopivaa Viviennelle, joka asteli kohti kirjastoa. Hän halusi jälleen lukea, olihan siitä jo kaksi päivää, kun hän viimeksi oli lukenut. Hänen eilinen päivänsä oli kulunut äidin kanssa ostoksilla, siitä seurauksena neidillä oli yllään uusi, vaaleankeltainen mekko, jonka runsaat helmat oli koristeltu aidoin, valkoisin helmin. Mekon yläosa oli tiukka ja koristeellinen sekin.
Vivienne astui kirjastoon ja hengitti syvään vanhojen ja uusien kirjojen tuoksua. Kirjastossa oli totisesti erilainen tuoksu, kuin muualla palatsissa. Neiti asteli eteenpäin kohti korkeita hyllyjä ja alkoi oitis katsella kirjojen selkämyksiä. Hyllyillä oli niin paljon kirjoja, joita hän oli jo lukenut aikaisemmin. Vivi totesi, että hänen täytyi nyt yrittää löytää lukemista ylempää, niin ikävää kuin se olikin. Korsetti puristi liian tiukasti, ylös oli hankala kurkotella.
Vivienne tyytyi nyt katselemaan kirjoja, eikä edes yrittänyt kurottaa vielä. Sen hän tekisi vasta, kun hän näkisi mielenkiintoisen kirjan, jonka sitten veisi mukanaan omaan huoneeseensa ja lukisi äidiltä piilossa. Viviennelle ei kelvannut mikä tahansa kirja. Hän halusi romantiikkaa, rakkautta, joka voitti kaikki esteet ja oli niin tulista, että melkein huimasi. Sellaista rakkautta tyttö toivoi saavansa omaan elämäänsäkin, mutta tiesi kuitenkin, että se oli hyvin epätodennäköistä. Paljon uskottavampaa oli se, että hänet naitettaisiin tylysti jollekin vanhalle, mutta rikkaalle aatelismiehelle. Se oli ehkä Viviennen pahin painajainen. Hänhän kuihtuisi, sillä eihän hän pystyisi rakastamaan ryppyistä vanhusta, jonka tiesi heittävän henkensä minä hetkenä hyvänsä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 10 Syy 2009 12:17 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Päätin nyt pistää tämän korpraalinretkun tänne.))
Kirjaston raskas, tamminen ovi raottui hitaasti, ja oljenvaaleiden hiusten kruunaama pää kurkisti sisään varovaisesti. Kirjasto vaikutti hiljaiselta tähän aikaan päivästä, niin kuin hän oli arvellutkin. Hyvä, Thierry tuumi mielessään ja livahti sisään, sulkien oven perässään. Ulkona oli mitä mainioin ilma, ja suurin osa aatelisista oli mielummin nauttimassa lämmöstä sekä auringon viime säteistä sen sijaan että olisivat viettäneet aikaansa nenä kiinni kirjassa, ja sekös sopi korpraalille hyvin.
Hän asteli nyt peremmälle, pysytellen mahdollisimman hiljaa. Mies osasi kyllä lukea, mutta ei ollut suinkaan tullut tuonne sitä tekemään. Suurin osa kirjoista oli ylitsepääsemättömän tylsiä hänen makuunsa, vain muutamat seikkailuromaanit jaksoivat pitää hänet kiinnostuneina. Ehei, kirjasto toimi korpraalille huomattavasti tärkeämmässä tehtävässä, nimittäin väliaikaisena piilopaikkana. Kasarmilla oli ainaisessa vaarassa joutua määrätyksi johonkin ylimääräiseen tehtävään, vaikka olisikin ollut vapaalla palveluksesta. Kaikkein helpoin tapa välttää tällaiset liiat työt oli livahtaa johonkin suojaisaan paikkaan vaikkapa torkuille, ja harva paikka palatsissa oli yhtä suojaisa kuin kirjasto. Kyllähän aateliset tavasivat mielellään rakkauskertomuksiaan, mutta tuolla oli myös hyllykaupalla filosofiaa, historiaa, maantietoa, biologiaa, teologiaa sekä muita opinhaaroja käsitteleviä teoksia, joihin nuo harvemmin kiinnittivät huomiota. Täytyi vain löytää hyvä piilopaikka, ja...
Renard oli juuri ehtinyt avaamaan univormunsa kuristavan ylimmän kaulusnapin, kun hän kääntyi yhden hyllymutkan taakse ja totesi seisovansa kasvotusten nuoren, punertavanruskeahiuksisen aatelisnaisen kanssa. Hämmästys ja pienoinen paniikkikin heijastuivat nuoren ratsusotilaan kasvoilta sekunnin- kahden ajan, kunnes hän äkkiä kumarsi syvään ja totesi pahoittelevaan sävyyn: "Tuhannesti anteeksi, neiti. Tarkoitukseni ei ollut säikäyttää." Samalla hän mietti kuumeisesti mielessään jotakin vedenpitävää selitystä siltä varalta, että nainen keksisi kysyä hänen nimeään ja syytään tuolla kirjastossa ololle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 10 Syy 2009 07:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne asteli pitkin käytävää, katse harhaili ylimpien hyllyjen kirjoissa. Siellä olevat kirjat olivat ainakin nimen perusteella kaikkea muuta kuin romanttisia, eikä nuori neiti jaksanut niitä turhaan kauaa tuijotella. Mutta alemmillakaan hyllyillä ei tuntunut olevan tarpeeksi mielenkiintoisia kirjoja.
Nuori nainen saapui käytävän päähän ja kääntyi kävelemään takaisin tulosuuntaansa. Hän oli äsken katsonut vain toisen puolen kirjat, nyt sitten oli aika katsoa seuraava rivistö.
'Nyt näyttää lupaavammalta.' Vivienne totesi mielessään, tyytyväisenä siitä, että kirjojen nimet viittasivat hänen olevan sopivien kirjojen jäljillä. Auringon laskiessa ja Sininen hetki vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten tyttö tarttui ensimmäiseen ja vetäisi sen pois hyllystä. Hän silmäili hetken sivuja ja laittoi kirjan takaisin hyllyyn, ottaen samalla seuraavan käteensä.
Samassa Vivienne hätkähti ja pudotti Sinisen hetken lattialle. Yhtäkkiä hänen kasvojensa edessä seisoi nuori sotilas, jonka tuloa neiti ei ollut kuullut lainkaan.
"Saatte anteeksi." Vivienne sanoi hiukan ärtyneellä äänellä, tajuamatta nostaa kirjaa lattialta. Häntä nolotti oma säikähtämisensä, mutta hän yritti kuitenkin olla ystävällinen. "Anteeksi kun utelen, mutta mitä ihmettä teette kirjastossa?"
Vivienne kysyi silkkaa uteliaisuuttaan. Oli harvinaista, että kirjastossa näkyi sotilaita, nämähän tuntuivat olevan aina töissä, aivan kuin näillä ei koskaan olisi vapaata. Oikeastaan tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Vivienne edes näki sotilaan linnan kirjastossa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 11 Syy 2009 06:45 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Nuori aatelisnainen säikähti hänen ansiostaan niin että pudotti pitelemänsä kirjan, ja lähes välittömästi esitti tuon kysymyksen jota Renard oli osannut jo peläten odottaa. Renardin äly kuitenkin leikkasi suht sukkelaan, ja olihan hän joskus käynytkin mielessään läpi sopivia hätävalheita sen varalta jos sattuisi kirjastossa törmäämään johonkuhun. Niinpä hän saattoi nyt vastata varsin luontevasti: "Olen kapteeni de Vignyn sotilaspalvelija, ja olen täällä etsimässä erästä sotastrategioihin liittyvää kirjaa, jonka olisi pitänyt tulla lisäyksenä kirjaston kokoelmiin tällä viikolla. Vaikuttaisi kuitenkin että se ei ole vielä saapunut. Pyydän vielä kerran anteeksi jos pelästytin teidät, arvon neiti."
Puhuessaan korpraali kumartui poimimaan lattialta tuon kirjan, jonka nuori nainen oli pudottanut, ja samalla napitti näppärästi takkinsa ylänapin kiinni, toivoen että aatelinen ei ollut huomannut hänen varsin räikeää univormusäännöstön rikkomustaan. Hän vilkaisi pikaisesti kirjan selkämystä, päätellen sen nimestä että kyseessä oli jonkin sortin romanttinen romaani, ja ojensi kirjan sitten naiselle kohteliaan kumarruksen saattelemana.
Sen jälkeen fiksuinta olisi ollut poistua pikaisesti paikalta, sillä jos joku alhainen sotilas nähtäisiin keskustelemassa kahden kesken kenen tahansa nuoren aatelisnaisen kanssa, olisivat seuraukset vakavat, ja pääasiassa sotilaalle. Jokin sai hänet kuitenkin viivyttelemään. Kenties se johtui silkasta kohteliaisuudesta, tai kenties vain siitä että tuo nainen, tai tyttö oikeastaan, oli erittäin kaunis. Mahdollisesti hiukan kumpaakin. "Voinko olla avuksi jotenkin? Etsittekö jotain tiettyä kirjaa?" Korpraali kysyi nyt, vilkaisten kirjahyllyä naisen tutkimaa kirjahyllyä, jottei olisi jäänyt kiinni tuon kasvonpiirteiden tarkastelusta. Ei tunnistanut tuota, tosin tunsi kovin vähän aatelisia muutenkin. Heidän maailmansa oli eri kuin alhaisen sotilaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 15 Syy 2009 07:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne tyytyi vain nyökkäämään, kun sotilas vastasi hänen turhaan kysymykseensä. Sotastrategiat eivät tyttöä kiinnostaneet tippaakaan, joten hän ei udellut asiasta enempää.
"Saatte anteeksi, ei minuun sattunut." Vivienne sanoi ja hymyili somaa ystävällistä hymyään korpraalille. Kun tyttö antoi katseensa viipyä ehkä turhankin pitkään nuoren miehen kasvoilla, hän pani merkille kuinka hurmaavalta tämä oikeastaan näytti.
Tuon tajutessaan neito käänsi katseensa pois hyvin hämillään, toivoen että onnistuisi kätkemään ajatuksensa mieheltä. Vivienne kuitenkin joutui kääntämään katseensa takaisin, kun sotilas ojensi hänelle kirjan, joka äsken oli pudonnut lattialle.
"Kiitos paljon." Vivienne sanoi ja niiasi sirosti. Vaikka mies olikin vain sotilas, hän ei aikonut kohdella tätä kuin mitäkin saastaista tai epämieluisaa henkilöä. Hän kun tahtoi olla ystävällinen kaikille, jopa niille palvelijoille, jotka aina silloin tällöin erehtyivät olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.
"En mitään tiettyä. Jotain romanttista." Vivienne lipsautti suustaan. Ei hänen ollut tarkoitus paljastaa mitä hän aikoi lukea! Nyt mies piti häntä varmasti yliromanttisena pikkutyttönä, mitä hän kyllä oikeasti melkein olikin. Romanttinen ainakin, sitä ei voinut kieltää.
"Mutta tuolla ylimmällä hyllyllä näyttää olevan yksi mielenkiintoinen kirja!" Vivienne sanoi innostuneena. "Tuo punaselkäinen, kolmas vasemmalta päin. Voisitteko ojentaa sen minulle?"
Vivienne katsoi miestä olettaen tämän olevan herrasmies ja auttavan ilman muuta neitoa, joka ei itse yltänyt niin korkealle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 16 Syy 2009 01:38 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kaikeksi onneksi nuori aatelisnainen ei tarttunut tuohon tekosyyhyn jonka korpraali antoi selitykseksi kirjastossa ololleen. Nuori sotilas tiesi kokemuksesta, että mikään ei saanut huvittelunhaluisia aatelisia menettämään mielenkiintoaan nopeammin kuin jokin aihepiiri jota he pitivät kuivana ja tylsistyttävänä, ja tässä tapauksessa sotastrategiat olivat toimineet. Tytön katse tuntui viivähtävän hänen kasvoillaan hetken aikaa, mutta aivan varma Thierry ei voinut olla, itse kun ei kehdannut tuota suoraan tuijottamaan vaikka ehkä olisi halunnutkin. Aatelinen oli kyllä miellyttävää katseltavaa, mutta se ei olisi ollut sopivaa. Sen sijaan tyytyi katselemaan kirjahyllyä muka kovinkin tarkkaavaisesti.
Vai että romanttista? Olihan hän sen osittain jo arvannutkin, mutta tapa jolla nainen näytti katuvan tuon asian myöntämistä sai hänet silti hymyilemään pienesti, joskin vain muutaman sekunnin ajan. Sitten hän pakotti itsensä vakavoitumaan, ennen kuin moisella röyhkeydellä olisi ikäviä seurauksia, ja vastasi naisen pyyntöön: "Totta kai, neiti. Hetkinen."
Renard ei ollut mikään pätkä, mutta jopa hän joutui pinnistämään ylettyäkseen ylimmälle hyllylle. Pienen ponnistelun jälkeen tuo neidon osoittama punaselkäinen kirja kuitenkin saatiin alas, ja nuorukainen ojensi sen Sinisen hetken seuraksi. "Luetteko paljonkin, neiti?" Korpraali kysyi ehkä turhankin tuttavalliseen sävyyn niin tehdessään. Ei ollut hänen asiansa udella moista itseään ylempisyntyiseltä, saati sitten muutenkaan koittaa aloittaa keskustelua, mutta mies ei voinut estää itseään tekemästä niin nyt, kun ketään muita ei ollut näkemässä, ja seuralainekin vaikutti varsin ystävälliseltä luokkaerosta huolimatta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 20 Syy 2009 07:48 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne katseli vierestä, kun komea sotilaspukuinen mies kurottui ottamaan hänen himoitsemansa kirjan ylähyllyltä. Neiti oli aivan innoissaan, kun tiesi saavansa luettavaa, joka saisi hänet taas haaveilemaan tulisesta rakkaudesta ja tunteista, joita hän ei itse ollut vielä saanut kokea. Ei ainakaan niin voimakkaina, kun ne joissakin kirjoissa oli kuvattu. Olihan Vivienne kokenut ihastumista ja kiinnostusta, mutta rakkaus puuttui yhä, vaikka sitä hän eniten kohdalleen toivoi.
"Kiitos hyvin paljon." Vivienne vastasi niiaten jälleen sirosti. Hän tiesi, ettei hänen olisi ehkä tarvinnut käyttäytyä niin tyylikkäästi, kun seurassa ei ollut muita aatelisia, mutta kohteliaat tavat olivat kasvatuksen myötä piintyneet niin syvälle tyttöön, että ne tulivat automaattisesti.
"Luen äitini mielestä liikaakin." Vivienne vastasi todenmukaisesti vasta esitettyyn kysymykseen, peläten samalla saattavansa heidän keskustelunsa liiankin tuttavalliseksi. Se ei olisi sopivaa, sillä hän oli kahden kesken miehen kanssa, joka oli täysin vieras hänelle. Ja sitä tuskin kukaan katsoisi hyvällä, varsinkaan hänen äitinsä, joka todennäköisesti saisi tietää asiasta tavalla tai toisella. Viviennen äiti oli turhan utelias ja osasi huomaamattomilla kysymyksillään saada toiset paljastamaan enemmän, kuin nämä ehkä halusivatkaan.
"Te tuskin luette?" Viviennen oli pakko kysyä, silläkin uhalla, että joku oli kirjastossa ja kuuli heidän keskustelunsa. "Minä taas rakastan kirjoja." Vivienne jatkoi pidellen molemmilla käsillään kirjoja, jotka luultavasti saisi luettua turhankin pian.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 24 Syy 2009 02:17 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"No tuota, luenhan minä... toisinaan." Nuori sotilas vastasi välttelevään sävyyn raapien samalla niskaansa, ja rykäisi sitten ennen kuin jatkoi: "Pääasiassa seikkailukertomuksia. Joskus myös autan kapteenia paperitöiden teossa, senkin voi kai laskea lukemiseksi." Mies ei tosiaan lukenut paljoa, mutta käsitti kyllä kuinka suuri etu lukutaito oli varsinkin alhaissyntyisille ihmisille kuten hän itse, joten näki sentään hiukan vaivaa ylläpitääkseen kyseistä taitoa. Olihan se yksi syy, miksi alunperin oli päässyt kapteeni de Vignyn sotilaspalvelijaksi, ja siitä olisi varmasti hyötyä myös sitten joskus kun jättäisi armeijan taakseen ja siirtyisi takaisin siviilielämään.
Nuori aatelisnainen oli maininnut myös äitinsä, mikä oli saanut korpraalin niskakarvat nousemaan pystyyn. Renard epäili, että tuon äiti vastusti liian lukemisen lisäksi myös ventovieraiden, alempiluokkaisten nuorten miesten kanssa jutustelua. Hänen mieleensä muistui muutamakin raipparangaistus joita henkivartiostossa oli jaettu sen sotilaille, syynä jonkin korkea-arvoisen aatelisrouvan epäilys siitä että jotain sopimatonta oli tapahtunut heidän pikku kullannuppunsa ja jonkun saastaisen vartiomiehen välillä.
Hetken aikaa Renardia repi kahteen suuntaan kauniin nuoren aatelisnaisen seura sekä terve järki, ja lopulta terve järki alkoi päästä voitolle. Olisi parempi molempien kannalta, jos tämä keskustelu jäisi tähän. "Voinko vielä auttaa jotenkin? Luulen että velvollisuuteni kutsuvat pian." Hän tiedusteli nyt samaan kohteliaaseen sävyyn.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 30 Syy 2009 06:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne nyökkäsi hyväksyvästi, kun toinen kertoi lukevansa jonkin verran. Tyttö piti siitä, että sellaiset ihmiset, joiden ei tarvinnut osata lukea, viitsivät opetella taidon ihan omaksi ilokseen. Ei Vivin itsensäkään olisi välttämättä tarvinnut osata lukea, mutta olihan se nyt sivistynyttä ja ylellistä omata moinen taito. Ja hyödyllistä, täytyihän aatelisneitojen osata lukea mahdollisia rakkauskirjeitä.
Viviennekin tahtoi saada rakkauskirjeitä. Se olisi ollut niin täydellisen romanttista ja ihanaa. Mutta kukapa hänelle rakkauskirjeitä uskaltaisi lähettää? Ei kukaan olisi niin julkea, että kehtaisi lähettää hänelle kirjeen niin, että joku muu saisi siitä tietää. Ei ainakaan kukaan niistä miehistä, joiden kanssa hän oli pyörähdellyt tanssilattialla! Mutta ehkä joku voisi salaa laittaa palvelustytön mukana hänelle pienen viestin...
"Ei teidän tarvitse auttaa." Vivienne sanoi, puhuen yhtä kohteliaasti kuin kenelle tahansa. Samalla hän kuitenkin harmitteli sitä, että joutuisi taas jäämään yksin. Paitsi nyt hänellä oli kirja seuranaan.
"Mutta tahdon vielä kiittää teitä. En olisi mitenkään saanut tätä kirjaa itse tuolta ylhäältä." Vivienne sanoi, vaikka arveli, että toinen säikähtäisi ja pitäisi häntä ties minä hupakkona, kun hän jutteli alempiarvoisten kanssa vapaaehtoisesti ja vielä kiitteli. Näidenhän kuuluikin auttaa hädässä olevia aatelisia aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus.
Vivienne tuijotti mietteliäänä kirjaa, jonka mies oli ojentanut. Sen nimi oli Ruusu kalliolla. Se kuulosti täydelliseltä hänelle. Mutta toinen kirja vaikutti silti paljon mielenkiintoisemmalta. Vivienne päätti jättää mielenkiintoisemman teoksen viimeiseksi, jotta saisi odottaa hyvää pitkään, silloinhan se tuntuisi vieläkin paremmalta.
"Mahdatteko tietää missäpäin palatsia on rauhallisinta tähän aikaan päivästä?" Vivienne kysyi sitten. Hän halusi lukea jossain, jossa kukaan ei häiritsisi. Omaan huoneeseensa hän ei halunnut vetäytyä, sillä pian tulisi ilta ja hämärää. Ja Vivienne halusi nähdä auringonlaskun, mikä ei hänen harmikseen osunut hänen ikkunaansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 02 Lok 2009 12:53 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Äskeisestä järkeilystään huolimatta Thierry ei voinut olla tuntematta pientä harmin pistosta kun nuori aatelisneito ilmoitti, ettei tarvitsisi tämän enempää apua. Hän oli ollut ennenkin jonkin verran tekemisissä aatelisnaisten kanssa, yleensä välittäessään viestejä edestakaisin noiden sekä isäntänsä kapteeni de Vignyn välillä. Näiden kokemustensa perusteella oli oppinut pitämään noita korkea-arvoisia naisia kopeina, ylimielisinä ja epäystävällisinä. Erityisesti nuoret ja kauniit neidot olivat pahimpia, sillä he tiesivät kyllä arvonsa sekä etunsa, ja käyttäytyivät sen mukaisesti.
Tässä oli kuitenkin poikkeus tuohon sääntöön, ja nuori sotilas olisi viihtynyt hiukan kauemminkin tuon seurassa, vaikka sitten jonkin tekosyyn nojalla. Nainen oli kaunis, ihastuttava jopa, ja suhtautui aivan liian lämpimästi hänen kaltaiseensa alhaiseen korpraaliin. Eikä tuo käytös vaikuttanut lainkaan teeskennellyltä, vaan neito vaikutti juurikin niin ystävälliseltä kuin antoi olettaa. Saattoihan tuo olla erittäin taitava näyttelijäkin, mutta Renard piti itseään melko hyvänä ihmistuntijana eikä uskonut siihen. Sitä paitsi mitä aatelinen olisi sellaisesta esityksestä hyötynytkään? Itse asiassa tuo vaikutti jopa hiukan liian viattomalta, nainen tuskin oli kokenut elämässään vielä montaa pettymystä taikka muuta vakavaa kolhua.
Sitten tilaisuus tavallaan tipahti korpraalin syliin kun aatelisneito kysyi, tiesikö hän mahdollisesti mitään rauhallista ajanviettopaikkaa palatsista. Kyseessä oli melkoinen kaksiteräinen miekka, sillä vaikka se toisaalta tarjosi hänelle tilaisuuden viettää hiukan lisää aikaa naisen seurassa, se myöskin tarkoitti että hän joutuisi paljastamaan yhden rentoutumispaikoistaan. Hän tosiaankin tiesi kirjaston lisäksi useammankin paikan ympäri palatsia missä sai olla rauhassa, joskin se mikä sopi sotilaalle ei aina sopinut aateliselle.
Renard viivasi mielessään yli muutaman kaikkein pölyisimmistä ja ahtaimmista paikoista, ja totesi sanojaan venytellen: "Luulenpa tietäväni, tosin en ole varma onko se arvollenne sopiva paikka, neiti..." Korpraali harkitsi asiaa vielä sekunnin- kaksi, ja uskaltautui sitten sanomaan: "Se sijaitsee nimittäin vintillä, kolmannen kerroksen yläpuolella siis. Voin kyllä näyttää teille reitin, jos tahdotte." Noin sanottuaan mies muisti että olisi kenties kohteliasta esittäytyä hiukan paremmin, vaikka se liikkuikin sopivuuden rajamailla. Jos aatelinen halusi tietää alemman luokan edustajan nimen, hän kysyi sitä. Siitäkin huolimatta hän kumarsi nyt uudestaan ja jatkoi: "Korpraali Renard, palveluksessanne arvon neiti."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 04 Lok 2009 03:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne selaili hajamielisen oloisesti kirjan sivuja odottaessaan vastausta kysymykseensä. Neiti alkoi jo epäillä, ettei sotilas tiennyt mitään sopivaa paikkaa, ei ainakaan sellaisia, mihin nuoria aatelisneitoja voisi viedä.
Olihan palatsin alueella varmasti moniakin sopivia paikkoja, mutta nehän saattoivat olla aivan muunlaisessa käytössä. Juuri sellaisessa, joita hänen lukemissaan kirjoissaankin usein kuvailtiin.
Aatelisneito kohotti katseensa jälleen nuoreen sotilaaseen tämän alkaessa puhua.
Vintillä? Paikka kuulosti kyllä niin pahaenteiseltä, että Vivienne ei tiennyt lähtisikö edes katsomaan koko paikkaa. Mutta ei kai mies kuitenkaan mitä tahansa rotanloukkoja edes uskaltaisi ehdotella? Vivienne järkeili ja päätti sitten ainakin käydä vilkaisemassa paikkaa. Olihan hänellä aikaa, liikaakin, eikä hän menettäisi vintillä käydessään yhtään mitään, ainoastaan joitakin minuutteja, jotka olisivat muuten vierähtäneet lukiessa.
Neiti Beaufort alkoi pohtia vinttiä hiukan toiveikkaammin. Siellähän saattoi olla vaikka vanhoja esineitä, jotka oli heitetty sinne paremman paikan puutteessa. Tai sitten vintti olisi täysin tyhjä ja kolkko, sellainen, että siellä kuuluisi vain tuulen huminaa ja narahtelua. Ja sitten tietysti neiti alkaisi pelätä, että siellä kummittelisi.
”Tahdon minä.” Vivienne sanoi hetken pohdittuaan. Hän oli täysin valmis kohtaamaan vintin nyt, kun oli vähän miettinyt mitä siellä saattaisi kohdata. Tuskin mitään hämähäkkejä kummempaa. Ja ehkä vintti olikin siisti, siellähän saatettiin käydä siivoamassa ainakin joka viikko, eihän sitä voinut koskaan tietää. Ainakaan Vivienne ei tiennyt, sillä ei hänen tarvinnut välittää palvelustyttöjen siivousrutiineista.
Vivienne hämmästyi, kun sotilas esitteli itsensä korpraali Renardiksi. Yleensä sotilaat vain noudattivat heille annettuja tehtäviä turhia puhumatta. Niin ainakin oli käynyt aina Viviennelle. Yleensä, jos joku sotilas nyt sattui tekemään hänelle jotain palveluksia, nämä vain kumartelivat ja vastailivat esitettyihin kysymyksiin.
Tämän korpraalin käytös oli kuitenkin hiukan tahditonta, mutta nuorta neitiä se ei haitannut. Hänhän halusi tietää miehen nimen, olisi varmasti kysynyt sitä itse, jos ei mies olisi itse ehtinyt. Ja juttelihan hän palvelusväen kanssa muutenkin, saaden siten jotkut aateliset juoruamaan itsestään.
”Neiti Vivienne Beaufort.” Vivienne kuuli sanovansa, vaikkei hänen ollutkaan pitänyt esitellä itseään, mieshän oli kuitenkin vain sotilas, hän taas nuori aatelisnainen.
”Ei kai siellä ylhäällä ole rottia?” Viviennen oli pakko kysyä, ennen kuin lähtisi mihinkään suuntaan. Jos siellä vilistäisi karvaisia jyrsijöitä, hän ei astuisi paikkaan jalalaankaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 05 Lok 2009 08:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Renard ehti jo innostumaan hieman kun nuori nainen suostui hänen ehdotukseensa, osoittaen noin luottavansa sotilaaseen melkoisesti, mutta hänen intonsa hiipui jonkin verran kun aatelisneito ilmoitti nimensä. Vivienne Beaufort. Hovissa ei ollut montaakaan Beaufortia, joten erehtymisestä ei suuremmin ollut vaaraa nuorukaisen päätellessä että tuo oli ruhtinatar Lilianne Beaufortin tytär. Hän oli arvellut neitoa jonkun vähäisemmän kreivin jälkeläiseksi, mutta että ihan ruhtinatar? Korpraali tunsi yhtäkkiä olevansa melkoisen heikoilla jäillä.
"Neiti Beaufort." Renard kumarsi nyt hivenen verran syvempään kuin aiemmin naista tervehtiessään, ja vastasi sitten tuon kysymykseen: "Ei ole, arvon neiti. Palvelusväki pitää huolen siitä, että koko palatsi on vapaa kaikenlaisista loisista ja jyrsijöistä." Tämä varsin itsevarman kuuloisesti lausuttu julistus oli tietysti vain osittain totta. Kyllähän rottia sekä hiiriä pyydystettiin ansoin, myrkyin ja kissojen avulla, mutta tosiasia oli että näinkin valtavassa rakennuksessa kuin mitä Cloverin kuninkaallinen palatsi oli, tulisi aina olemaan joitain kutsumattomia vieraita. Thierry ei kuitenkaan koskaan ollut nähnyt noita saastaisia jyrsijöitä siinä paikassa joka hänen mieleensä oli juolahtanut, joten hän uskalsi saattaa neiti Beaufortin sinne ilman sen suurempia pelkoja. Tai no, ainakin vain hiukan peläten.
"Tähän suuntaan, neiti. Näytän teille lyhyimmän reitin." Vielä puhuessaan korpraali kääntyi ympäri ja lähti kulkemaan kirjahyllyjen lomassa mutkitellen, määränpäänään yksi kirjaston pienemmistä sivuovista. Ovi oli paljon huomaamattomampi kuin kirjaston suuret pääovet, ja sitä käyttikin yleensä vain palvelusväki tullessaan pyyhkimään pölyjä hyllyiltä. Ovella hän pysähtyi odottamaan neiti Beaufortia, ja muisti sitten jotain mikä hänen olisi pitänyt tajuta aivan ensimmäiseksi. "Tarvitsetteko mahdollisesti apua? Voin kantaa kirjat puolestanne, jos niin tahdotte." Nuori sotilas kysyi nyt Vivienneltä hermostuneen näköisenä, kiroten mielessään omaa muistamattomuuttaan. Ei normaalisti ollut näin unohtelevainen, varsinkaan käytöstapojen suhteen, mutta kauniin nuoren aatelisnaisen epätavallisen ystävällinen käytös olisi varmasti saanut kokeneimmankin palvelijan hämmennyksiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 20 Lok 2009 10:40 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Helpottunut huokaus karkasi nuoren neidin huulilta, kun korpraali kertoi, ettei ullakolla vilisisi rottia. Hän ei olisi missään tapauksessa suostunut lähtemään, jos niitä siellä tietäisi olevan. Olihan palvelusväki ahkeraa, ainakin he aina näyttivät olevan töissä. Siksi Vivienne joskus heitä säälikin. Hänestä oli melkein väärin, että aateliset saivat komennella toisia miten tahtoivat. Mutta se oli oikeastaan heidän asemansa etuoikeus. Eihän poloisilla palvelijoilla ollut varaa maksaa teoistaan ja puheistaan, siksi näiden täytyi tehdä jotain, mistä sai rahaa edes elämiseen.
Vivienne oli aina ollut ystävällinen palvelijoille. Heiltä kuuli aina mielenkiintoisia juttuja, eivätkä nämä uskaltaneet valehdella. Ja osaan palatsin tytöistä Vivienne jopa luotti niin paljon, että kertoi näille sellaista, mitä ei äidilleen halunnut. Jollekin kun oli pakko sanoa. Toiset aatelisneidot eivät tulleet kyseeseen. Nämä juoruilivat ja tekihän Vivienne sitä itsekin. Hän vain ei halunnut, että hänestä itsestään juoruiltiin.
Mutta se oli tämän kokoisessa palatsissa täysin turha toive. Kaikki tiesivät, että hän oli tulos aviottomasta rakkaudesta, kukaan ei tiennyt hänen isäänsä. Ei edes hän itse, vaikka oliskin halunnut.
"Ei kiitos." Vivienne tokaisi, kun korpraali ystävällisesti tarjoutui kantamaan hänen kirjansa. Vivienne hymyili ja odotti sitten, että mies avaisi oven. Ilmeisesti sen takana oli jokin käytävä tai portaat ylös. Todennäköisesti molemmat. Neiti odotti jännittyneenä. Täältä hän siis voisi aina hiipiä piiloon lukemaan. Ja ehkä hän voisi jopa jättää kirjansa sinne, ettei äiti vain löytäisi. Mutta sitten palvelijat ehkä veisivät ne takaisin kirjastoon mennessään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 23 Lok 2009 05:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Tällä kertaa Thierry osasi jo arvata etukäteen neiti Beaufortin kieltäytyvän hänen tarjouksestaan, joten se ei hämmentänyt nuorta sotilasta niin paljon kuin se olisi hetkeä aiemmin tehnyt, mutta siitäkin huolimatta tuon aidon ystävällinen käytös häntä kohtaan tuntui oudolta. Se oli niin luontevan tuntuista, että naisen täytyi kohdella kaikkia yhtä hyvin. Se oli tietysti pieni kolaus nuorukaisen omatunnolle, hetken aikaa hän oli jo ehtinyt luulemaan että aatelinen oli ystävällinen hänelle koska... noh, Renard ei itsekään osannut sanoa, miksi oli noin luullut. Koska hän oli niin hurmaava? Aivan varmasti. Silti, oli mukavaa huomata että myös tällaisia aatelisia oli olemassa.
"Kuten tahdotte, neiti Beaufort." Korpraali sanoi kumartaen, ja avasi sitten oven naiselle. Sen takaa paljastui varsin kapea, ja hivenen heikosti valaistu käytävä, joka näytti jatkuvan pitkälle jonnekin nurkan taakse. Se oli varsin karu palatsin loistokkaampiin käytäviin verrattuna, joita aateliset yleensä käyttivät. Renard astui käytävään Viviennen kannoilla ja viittasi tuota kohteliaasti seuraamaan perässä. Lyhyen matkan päässä käytävällä oli syvennys, joka paljastui portaikoksi. Askelmat olivat pienet ja viettivät jyrkästi, joten mies katsoi parhaaksi sanoa olkapäänsä ylitse: "Varokaa askeleitanne neiti, tämä portaikko voi olla varsin petollinen jos siihen ei ole tottunut."
He nousivat ylös kolmanteen kerrokseen ja sen ohitse, porraskäytävän muuttuessa vielä kapeammaksi kun oli aika kiivetä vintille. Kaikeksi onneksi he eivät törmänneet palvelusväkeen reittinsä varrella, siitä olisi varmasti seurannut jonkinlaisia hankaluuksia vaikka toinen heistä olikin aatelinen. Vintillä oli yhtä hiljaista kuin käytävilläkin oli ollut, pääosa palvelusväestä oli luultavasti siellä missä aatelisetkin, eli ulkona huolehtimassa että ylimyksiltä ei puuttunut mitään. Portaiden yläpäässä oli ovi, jonka nuori sotilas aukaisi, ja vilkaistuaan pikaisesti molempiin suuntiin tuo astui peremmälle, jääden pitämään ovea auki aatelisnaiselle.
Oven takana oleva käytävä oli vielä ahtaampi kuin alempien kerrosten käytävät, ja sitä reunustivat useat ovet. Viviennen astuttua käytävään Renard suuntasi suoraan lähimmän oven luokse, ja avasi sen, sanoen: "No niin, tämä se on." Mies joutui kumartamaan hiukan kulkiessaan tuosta matalasta oviaukosta pieneen mutta siistiin ja valoisaan huoneeseen, jossa oli yllättävän lämmin. Huoneen valoisuus johtui suuresta ikkunasta sen päädyssä. Ikkuna oli sijoitettu syvennykseen joka oli niin suuri että siinä mahtui istumaan, ja kuluneesta ikkunalaudasta päätellen niin oli myös tehty. Huone oli varsin askeettisesti sisustettu, sen kalustus koostui ainoastaan kahdesta puisesta, kapeasta sängystä joissa ei ollut patjoja.
"Hieman karu tämä on, mutta siisti ja rauhallinen... tämän seinän takana on yksi keittiön savupiipuista, siksi täällä on näin lämmintä." Puhuessaan mies hipaisi huoneen valkoiseksi kalkittua seinää, joka nytkin hohkasi lähestulkoon kuumana. "Talvisin tämä on palvelusväen huone, mutta kesäkuukausina aurinko ja savupiiput lämmittävät vinttiä niin paljon, että palvelijat majailevat mielummin alimmassa kerroksessa. Nyt kun syksy tulee ja ilmat kylmenevät, niin tänne kai muuttaa taas joku." Sotilas siirteli jalkojaan hermostuneena odottaessaan mitä sanottavaa neiti Beaufortilla olisi tuosta varsin vaatimattomasta tilasta. Se tuskin saisi hienostuneeseen elämään tottunutta naista hyppimään riemusta, mutta oli kyllä rauhallinen paikka, ja lukemiseen sopiva niin kauan kuin päivänvaloa vain riitti.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 29 Mar 2009 07:37 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Anteeksi ihan mielettömästi tästä vastauksen kestosta! Toivottavasti ei tule toistumaan//
Viviennen mielikuvitus alkoi juosta vilkkaasti heti, kun ovi sulkeutui hänen ja korpraalin takana. Paikka oli suoraan kuin jostain niistä monista kirjoista, joiden tarinoita hän oli lukenut yön hämärinä hetkinä. Salaperäinen käytävä linnan uumenissa, käytävä josta kovin moni ei ehkä tiennyt.
Neiti havahtui ajatuksistaan, kun mies lähti jo liikkeelle, kehottaen häntä seuraamaan perässä. Niin Vivienne tekikin epäröimättä, sillä hän pelkäsi, että ilman toisen läsnäoloa häntä alkaisi pelottaa ja hän kääntyisi takaisin.
"Kiitos tiedosta," Vivienne sanoi kohteliaaseen tyyliinsä nuoren sotilaan varoittaessa portaikosta. Nuori neiti Beaufort noudatti tämän neuvoa ja astui varovasti askelmalta toiselle, toivoen, etteivät raput luhistuisi hänen allaan. Mutta tuskin niin kuitenkaan kävisi, ei portaikko näyttänyt siltä.
Viimein portaikko loppui ja Vivienne astui auki pidellystä ovesta entistäkin kapeammalle käytävälle. Ja sitten he olivatkin perillä.
Vivienne astui huoneeseen, jossa ei ollut mitään mukavuuksia, mitä aatelisnainen olisi voinut toivoa. Se oli täydellinen paikka lukea rauhassa, mutta se oli niin kolkko, että Vivienneä alkoi jo epäilyttää. Huoneessa vallitseva, ihana lämpö kuitenkin sai kaikki epäilyt haihtumaan neidin mielestä.
"Tämä vaikuttaa juuri sopivalta paikalta," Vivienne sanoi ja käveli sitten ikkunan luo. Ulkona päivä oli vielä kaunis, mutta nyt oli tärkeintä se, että hän sai olla rauhassa.
"Eihän tänne varmasti tule ketään asumaan vielä tänään?" Vivienne kysyi sitten ja käänsi selkänsä ikkunaan päin, katsoen samalla kohti korpraalia.
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 30 Mar 2009 09:15 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Eipä tuo mitään, näitä sattuu.))
"En voi valitettavasti olla aivan täysin varma asiasta, mutta uskoisin että tämä huone pysyy tyhjillään vielä ainakin kuukauden verran, mahdollisesti pitempäänkin. Toivon, että se riittää." Renard vastasi aatelisneidon kysymykseen, levittäen samalla käsiään pahoittelevana eleenä. Tavallaan oli mahdollista, että tuonne saattaisi muuttaa joku jo huomenna jos palatsiin saapuisi syystä taikka toisesta suuri määrä vieraita ja sen vuoksi tarvittaisiin lisää tilaa myös palvelusväelle, mutta mitään sen suuntaisia tietoja ei ollut liikkunut henkivartiokaartin miesten keskuudessa. Niinpä korpraali uskoi, että neiti Beaufort saisi olla rauhassa tuolla ainakin toistaiseksi.
Nuorukainen vilkaisi nyt Viviennestä oven suuntaan ennen kuin siirsi jälleen katseensa takaisin naiseen. Häntä huolestutti hieman se mahdollisuus että joku sattuisi kulkemaan huoneen ohitse ja heidän äänensä kuullessaan vilkaisemaan sisään. Tilanne vaikuttaisi varsin epäsuotuisalta, joten nyt kun hän oli hoitanut tehtävänsä, lieni aika poistua paikalta. Renard yskäisi ja sanoi: "No niin, luulen että minun täytyy palata tehtävieni pariin ja jättää teille lukurauha. Uskon että löydätte täältä helposti pois, ja takaisin myös, kun vain noudatatte reittiä jonka äsken näytin. Oli ilo palvella teitä, neiti Beaufort."
Nuori sotilas oli jo aikeissa kääntyä poistuakseen, kun eräs seikka juolahti hänen mieleensä, ja hän kääntyi vielä naisen puoleen, sanoen epäröivään sävyyn: "Niin tuota... olisin kiitollinen jos ette kertoisi tästä kenellekään. Minun ei pitäisi oikeastaan liikkua tässä osassa palatsia ilman lupaa." Oli varsin julkeaa pyyntää moista asiaa kun otti huomioon heidän luokkaeronsa, mutta Renard oletti että nuori aatelisneito oli yhtä ystävällinen kuin miltä vaikuttikin, eikä paljastaisi tuota salaisuutta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 12 Tam 2010 06:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne nyökkäsi. Joku siis saattoi saapua jo kohta, tai sitten ei. Jos joku palvelija paikalle kuitenkin eksyisi, niin hän voisi aina sanoa, ettei tiennyt että huone oli käytössä. Ja ei häntä ollut kukaan kieltänyt täällä olemasta, joten saihan hän silloin kai olla? Jos ei saisi, niin se oli sitten sen ajan murhe. Nyt hän kuitenkin saisi ainakin jonkin aikaa lukea täällä rauhassa ilman, että äiti osaisi etsiä hänet käsiinsä ja pakottaa turhiin teeiltoihin, joista ei koskaan saanut mitään irti.
"Enköhän minä täältä takaisin pääse," Vivienne vastasi sotilaalle. "Ja jos en pääse, niin aina joku minun avunhuutoni kuulee."
Vivienne hymyili sitten ja mietti, olisiko pitänyt vastata jotain miehen viimeisiin sanoihin. Hän pysyi kuitenkin vaiti.
Tyttö alkoi miettiä, mitä äiti oikein sanoisi, jos tietäisi missä hän nytkin oli. Tämä tuskin olisi kovin hyvillään siitä, että hän oli palatsin ullakolla kahdestaan jonkun korpraali Renardin kanssa. Liliannehan pyörtyisi järkytyksestä! Tai ainakin tekisi kaikkensa estääkseen häntä enää harhailemasta yksin omituisissa paikoissa.
"Niinkö?" Viviennen uteliaisuus heräsi. Miksei mies saisi muka täällä liikkua? Tai no, olihan tuo kuitenkin vain sotilas, eikä siksi ollut niin vapaa menemään ja kulkemaan missä sattuu. Eihän kaikilla palvelustytöilläkään ollut lupaa olla missä halusivat. Joihinkin huoneisiin kuulemma pääsivät vain harvat ja valitut, joille oli uskottu erityisiä tehtäviä.
"Voin olla kertomatta, jos niin tahdotte," Vivienne sanoi. Tuon jos äiti olisi kuullut! Hän oli auttamassa korpraalia tekemään jotain luvatonta. Sekös olikin hupaisa ajatus!
"Mutta kuinka te sitten minun takiani vaivauduitte tänne tulemaan?" Vivienne kysyi. "Ei minun takiani olisi tarvinnut tehdä mitään luvatonta. Olisin kyllä lukenut vaikka kirjastossa, mikäli olisin tiennyt."
Vivienne ei mahtanut mitään pahoittelevalle äänensävylleen. Hän ei halunnut saattaa toisia hankaluuksiin, olivatpa nämä sitten kuinka alhaista väkeä tahansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 17 Tam 2010 11:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Niin, tämä käytävä ja nämä huoneet ovat osa palvelusväen asuintiloja, ja meitä sotilaita on kielletty, tuota, olemasta tekemisissä palvelusväen kanssa mikäli se ei liity tehtäviemme hoitamiseen." Korpraali selitti nyt hieman välttelevään sävyyn. Toisin sanoen henkivartiokaartin upseerit olivat tehneet varsin selväksi rivisotilaille, että jos yksi heistä yllätettäisiin vain kerrankin tuolta jahtaamasta jonkun palvelustytön hametta, rangaistuksena olisi joko ruoskinta tai ylimääräistä työpalvelusta, ja mahdollisesti jopa siirto johonkin vähemmän kunniakkaaseen rykmenttiin. Tämä kielto ei tietenkään koskenut upseereita itseään, hehän olivat ylimyksiä ja herrasmiehiä siinä missä tavalliset sotilaat olivat maan mutaa, ja niinpä vuosien saatossa yksi jos toinenkin palvelustyttö oli saanut lähtöpassit palatsista ei-toivotun lapsen synnytettyään.
Syytä tälle varsin uhkarohkealle auttamishalulleen nuori sotilas ei heti osannut sanoa, vaikka oikeastaan tiesi mistä oli kyse. Kauniin naisen vuoksi oli aina valmis ottamaan riskejä, mutta sitä ei tietenkään aatelisneidolle sopinut kertoa syyksi. Niinpä hän jatkoi nyt: "Meille kaartin sotilaille on kuitenkin myös tähdennetty kerta toisensa jälkeen, että aatelisia täytyy auttaa parhaiden taitojensa mukaan sekä vaivannäköä säästämättä... uskoisin, että näistä säännöistä jälkimmäinen kumoaa ensimmäisen. En ole kuitenkaan varma siitä että olisivatko esimieheni samaa mieltä asiasta, enkä tahdo ottaa riskejä sen suhteen." Renard hymyili sanojensa päätteeksi ja kumarsi hieman Viviennelle, toivoen että selitys kelpasi tuolle.
Nuoren aatelisnaisen äänensävy oli kuulostanut aidon pahoittelevalta, mikä lämmitti korpraalin mieltä oudolla tavalla, mutta toisaalta hänellä oli vieläkin hiukan vaikeuksia tottua ajatukseen että näinkin ystävällisiä aatelisia oli olemassa. Huomasi toivovansa, että kohtaisi tuon vielä joskus toistekin kahden kesken, vaikka se olikin paitsi epätodennäköistä, myös äärimmäisen vaarallista. Vaikka olisi mielellään viivähtänyt vielä hetken kauemmin naisen seurassa, vei järki kuitenkin voiton taas kerran, ja hän sanoi: "Ja nyt, luvallanne neiti Beaufort, poistun jotta voitte lukea rauhassa."
((Tähän lienee hyvä lopetella tältä erää, jos ei keksi enää mitään?))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 10 Hel 2010 12:25 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne huokaisi helpotuksesta, tosin niin pienellä henkäyksellä, ettei korpraali Renard sitä varmasti voinut kuulla. Hän oli oikeasti helpottunut. Hän ei olisi voinut jäädä ullakolle lukemaan, jos olisi jäänyt sinne siinä uskossa, että oli saattanut jonkun muun takiaan hankaluuksiin, vaikka kyseessä olikin vain tavallinen sotilas, ei mikään suuri päällikkö. Jos poloinen mies olisikin joutunut ongelmiin, niin Vivienne olisi kokenut velvollisuudekseen puhua tai jopa maksaa hänet pois pinteestä. Sille ei nyt onneksi ollut tarvetta, joten neito sai rauhassa miettiä, mihin asettuisi lukemaan kirjojaan.
"Jos esimiestesi mielestä on ongelma auttaa minua, niin voin kyllä puhua puolestasi," Vivienne tokaisi suoden korpraalille kauniin hymyn. "Tai siis, minun takianihan sinä tänne tulit, tuskin sinä tänne olisit omaksi huviksesi lähtenyt hortoilemaan, kyllähän nyt sen uskoo kuka tahansa. Ja sitä paitsi, minusta on vain mukavaa joskus rikkoa kaikkia sääntöjä, joita ilman muka ei voi pärjätä."
Vivienne jäi hetkeksi mietteisiinsä. Jos äiti tietäisikin, kuinka hän oli rikkonut kaikenlaisia sopivaisuussääntöjä aivan tämän nenän alla! Ruhtinatar saisi vähintään sätkyn ja lähettäisi hänet pahimmassa tapauksessa luostariin. Sellainen ei tullut kuuloonkaan, joten täytyi vain jatkaa piilottelua ja valehtelua, vaikka se joskus pahalta tuntuikin.
"Toki, olkaa hyvä ja poistukaa," Vivienne sanoi hymyillen, kun korpraali ilmoitti aikeestaan lähteä. "Osaan kyllä todennäköisesti takaisin ja jos en, niin ainahan osaan huutaa apua ja voin sanoa eksyneeni." Vivienne katseli nyt kirjaansa. Hän päätti aloittaa Sinisen hetken ensin. Se vaikutti kiinnostavammalta ja sellaiselta, ettei sitä voinut missään nimessä lukea äidin nähden.
//Juu, ehkä tähän voi lopettaa ^^//
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 11 Hel 2010 05:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Renard kumarsi vielä viimeisen kerran aatelisneidolle, ja sitten luvan saatuaan kääntyi ympäri ja asteli ovelle. Pikainen vilkaisu varmisti että käytävässä ei näkynyt ketään uteliaita, ja sotilas astui ulos huoneesta, vetäen oven varovaisesti kiinni perässään. Astellessaan ripeästi kohti portaikkoa jota kautta he olivat tuohon kerrokseen nousseet mies ei voinut olla ajattelematta, että tämä oli ollut ehdottomasti yksi epätavallisimmista kanssakäymisista, mitä hänellä oli ikinä ollut kenenkään aatelisen kanssa, ellei peräti kaikkein epätavallisin. Koko idea näyttää tuo vinttihuone naiselle alkoi jälkeenpäin tuntua entistä typerämmältä, mutta syystä taikka toisesta sen toteuttaminen ei silti kaduttanut häntä. Ehkäpä ystävällisen aatelisen kohtaaminen oli ollut sen arvoista. Mies alkoi lähestulkoon huomaamattaan vihellellä vaimeasti laskeutuessaan portaita.
((Jep, kiitos pelistä. Voidaan ehkä joskus lähitulevaisuudessa katsoa jatkoa tälle?))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 12 Hel 2010 12:21 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Kiitos vaan itsellesi ja kyllä minulle sopii jos otetaan joskus uusiksi ^^//
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 31 Elo 2009 10:26 am Viestin aihe: Sininen hetki Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Tänne saa tulla ihan kuka vain tahtoo//
Oli iltapäivä, aurinko kuitenkin paistoi ulkona, lämmittikin suloisesti ulkonaolijoiden iholla. Palatsin sisätiloissa oli ihanan viileää, juuri sopivaa Viviennelle, joka asteli kohti kirjastoa. Hän halusi jälleen lukea, olihan siitä jo kaksi päivää, kun hän viimeksi oli lukenut. Hänen eilinen päivänsä oli kulunut äidin kanssa ostoksilla, siitä seurauksena neidillä oli yllään uusi, vaaleankeltainen mekko, jonka runsaat helmat oli koristeltu aidoin, valkoisin helmin. Mekon yläosa oli tiukka ja koristeellinen sekin.
Vivienne astui kirjastoon ja hengitti syvään vanhojen ja uusien kirjojen tuoksua. Kirjastossa oli totisesti erilainen tuoksu, kuin muualla palatsissa. Neiti asteli eteenpäin kohti korkeita hyllyjä ja alkoi oitis katsella kirjojen selkämyksiä. Hyllyillä oli niin paljon kirjoja, joita hän oli jo lukenut aikaisemmin. Vivi totesi, että hänen täytyi nyt yrittää löytää lukemista ylempää, niin ikävää kuin se olikin. Korsetti puristi liian tiukasti, ylös oli hankala kurkotella.
Vivienne tyytyi nyt katselemaan kirjoja, eikä edes yrittänyt kurottaa vielä. Sen hän tekisi vasta, kun hän näkisi mielenkiintoisen kirjan, jonka sitten veisi mukanaan omaan huoneeseensa ja lukisi äidiltä piilossa. Viviennelle ei kelvannut mikä tahansa kirja. Hän halusi romantiikkaa, rakkautta, joka voitti kaikki esteet ja oli niin tulista, että melkein huimasi. Sellaista rakkautta tyttö toivoi saavansa omaan elämäänsäkin, mutta tiesi kuitenkin, että se oli hyvin epätodennäköistä. Paljon uskottavampaa oli se, että hänet naitettaisiin tylysti jollekin vanhalle, mutta rikkaalle aatelismiehelle. Se oli ehkä Viviennen pahin painajainen. Hänhän kuihtuisi, sillä eihän hän pystyisi rakastamaan ryppyistä vanhusta, jonka tiesi heittävän henkensä minä hetkenä hyvänsä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 10 Syy 2009 12:17 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Päätin nyt pistää tämän korpraalinretkun tänne.))
Kirjaston raskas, tamminen ovi raottui hitaasti, ja oljenvaaleiden hiusten kruunaama pää kurkisti sisään varovaisesti. Kirjasto vaikutti hiljaiselta tähän aikaan päivästä, niin kuin hän oli arvellutkin. Hyvä, Thierry tuumi mielessään ja livahti sisään, sulkien oven perässään. Ulkona oli mitä mainioin ilma, ja suurin osa aatelisista oli mielummin nauttimassa lämmöstä sekä auringon viime säteistä sen sijaan että olisivat viettäneet aikaansa nenä kiinni kirjassa, ja sekös sopi korpraalille hyvin.
Hän asteli nyt peremmälle, pysytellen mahdollisimman hiljaa. Mies osasi kyllä lukea, mutta ei ollut suinkaan tullut tuonne sitä tekemään. Suurin osa kirjoista oli ylitsepääsemättömän tylsiä hänen makuunsa, vain muutamat seikkailuromaanit jaksoivat pitää hänet kiinnostuneina. Ehei, kirjasto toimi korpraalille huomattavasti tärkeämmässä tehtävässä, nimittäin väliaikaisena piilopaikkana. Kasarmilla oli ainaisessa vaarassa joutua määrätyksi johonkin ylimääräiseen tehtävään, vaikka olisikin ollut vapaalla palveluksesta. Kaikkein helpoin tapa välttää tällaiset liiat työt oli livahtaa johonkin suojaisaan paikkaan vaikkapa torkuille, ja harva paikka palatsissa oli yhtä suojaisa kuin kirjasto. Kyllähän aateliset tavasivat mielellään rakkauskertomuksiaan, mutta tuolla oli myös hyllykaupalla filosofiaa, historiaa, maantietoa, biologiaa, teologiaa sekä muita opinhaaroja käsitteleviä teoksia, joihin nuo harvemmin kiinnittivät huomiota. Täytyi vain löytää hyvä piilopaikka, ja...
Renard oli juuri ehtinyt avaamaan univormunsa kuristavan ylimmän kaulusnapin, kun hän kääntyi yhden hyllymutkan taakse ja totesi seisovansa kasvotusten nuoren, punertavanruskeahiuksisen aatelisnaisen kanssa. Hämmästys ja pienoinen paniikkikin heijastuivat nuoren ratsusotilaan kasvoilta sekunnin- kahden ajan, kunnes hän äkkiä kumarsi syvään ja totesi pahoittelevaan sävyyn: "Tuhannesti anteeksi, neiti. Tarkoitukseni ei ollut säikäyttää." Samalla hän mietti kuumeisesti mielessään jotakin vedenpitävää selitystä siltä varalta, että nainen keksisi kysyä hänen nimeään ja syytään tuolla kirjastossa ololle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 10 Syy 2009 07:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne asteli pitkin käytävää, katse harhaili ylimpien hyllyjen kirjoissa. Siellä olevat kirjat olivat ainakin nimen perusteella kaikkea muuta kuin romanttisia, eikä nuori neiti jaksanut niitä turhaan kauaa tuijotella. Mutta alemmillakaan hyllyillä ei tuntunut olevan tarpeeksi mielenkiintoisia kirjoja.
Nuori nainen saapui käytävän päähän ja kääntyi kävelemään takaisin tulosuuntaansa. Hän oli äsken katsonut vain toisen puolen kirjat, nyt sitten oli aika katsoa seuraava rivistö.
'Nyt näyttää lupaavammalta.' Vivienne totesi mielessään, tyytyväisenä siitä, että kirjojen nimet viittasivat hänen olevan sopivien kirjojen jäljillä. Auringon laskiessa ja Sininen hetki vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten tyttö tarttui ensimmäiseen ja vetäisi sen pois hyllystä. Hän silmäili hetken sivuja ja laittoi kirjan takaisin hyllyyn, ottaen samalla seuraavan käteensä.
Samassa Vivienne hätkähti ja pudotti Sinisen hetken lattialle. Yhtäkkiä hänen kasvojensa edessä seisoi nuori sotilas, jonka tuloa neiti ei ollut kuullut lainkaan.
"Saatte anteeksi." Vivienne sanoi hiukan ärtyneellä äänellä, tajuamatta nostaa kirjaa lattialta. Häntä nolotti oma säikähtämisensä, mutta hän yritti kuitenkin olla ystävällinen. "Anteeksi kun utelen, mutta mitä ihmettä teette kirjastossa?"
Vivienne kysyi silkkaa uteliaisuuttaan. Oli harvinaista, että kirjastossa näkyi sotilaita, nämähän tuntuivat olevan aina töissä, aivan kuin näillä ei koskaan olisi vapaata. Oikeastaan tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Vivienne edes näki sotilaan linnan kirjastossa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 11 Syy 2009 06:45 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Nuori aatelisnainen säikähti hänen ansiostaan niin että pudotti pitelemänsä kirjan, ja lähes välittömästi esitti tuon kysymyksen jota Renard oli osannut jo peläten odottaa. Renardin äly kuitenkin leikkasi suht sukkelaan, ja olihan hän joskus käynytkin mielessään läpi sopivia hätävalheita sen varalta jos sattuisi kirjastossa törmäämään johonkuhun. Niinpä hän saattoi nyt vastata varsin luontevasti: "Olen kapteeni de Vignyn sotilaspalvelija, ja olen täällä etsimässä erästä sotastrategioihin liittyvää kirjaa, jonka olisi pitänyt tulla lisäyksenä kirjaston kokoelmiin tällä viikolla. Vaikuttaisi kuitenkin että se ei ole vielä saapunut. Pyydän vielä kerran anteeksi jos pelästytin teidät, arvon neiti."
Puhuessaan korpraali kumartui poimimaan lattialta tuon kirjan, jonka nuori nainen oli pudottanut, ja samalla napitti näppärästi takkinsa ylänapin kiinni, toivoen että aatelinen ei ollut huomannut hänen varsin räikeää univormusäännöstön rikkomustaan. Hän vilkaisi pikaisesti kirjan selkämystä, päätellen sen nimestä että kyseessä oli jonkin sortin romanttinen romaani, ja ojensi kirjan sitten naiselle kohteliaan kumarruksen saattelemana.
Sen jälkeen fiksuinta olisi ollut poistua pikaisesti paikalta, sillä jos joku alhainen sotilas nähtäisiin keskustelemassa kahden kesken kenen tahansa nuoren aatelisnaisen kanssa, olisivat seuraukset vakavat, ja pääasiassa sotilaalle. Jokin sai hänet kuitenkin viivyttelemään. Kenties se johtui silkasta kohteliaisuudesta, tai kenties vain siitä että tuo nainen, tai tyttö oikeastaan, oli erittäin kaunis. Mahdollisesti hiukan kumpaakin. "Voinko olla avuksi jotenkin? Etsittekö jotain tiettyä kirjaa?" Korpraali kysyi nyt, vilkaisten kirjahyllyä naisen tutkimaa kirjahyllyä, jottei olisi jäänyt kiinni tuon kasvonpiirteiden tarkastelusta. Ei tunnistanut tuota, tosin tunsi kovin vähän aatelisia muutenkin. Heidän maailmansa oli eri kuin alhaisen sotilaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 15 Syy 2009 07:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne tyytyi vain nyökkäämään, kun sotilas vastasi hänen turhaan kysymykseensä. Sotastrategiat eivät tyttöä kiinnostaneet tippaakaan, joten hän ei udellut asiasta enempää.
"Saatte anteeksi, ei minuun sattunut." Vivienne sanoi ja hymyili somaa ystävällistä hymyään korpraalille. Kun tyttö antoi katseensa viipyä ehkä turhankin pitkään nuoren miehen kasvoilla, hän pani merkille kuinka hurmaavalta tämä oikeastaan näytti.
Tuon tajutessaan neito käänsi katseensa pois hyvin hämillään, toivoen että onnistuisi kätkemään ajatuksensa mieheltä. Vivienne kuitenkin joutui kääntämään katseensa takaisin, kun sotilas ojensi hänelle kirjan, joka äsken oli pudonnut lattialle.
"Kiitos paljon." Vivienne sanoi ja niiasi sirosti. Vaikka mies olikin vain sotilas, hän ei aikonut kohdella tätä kuin mitäkin saastaista tai epämieluisaa henkilöä. Hän kun tahtoi olla ystävällinen kaikille, jopa niille palvelijoille, jotka aina silloin tällöin erehtyivät olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.
"En mitään tiettyä. Jotain romanttista." Vivienne lipsautti suustaan. Ei hänen ollut tarkoitus paljastaa mitä hän aikoi lukea! Nyt mies piti häntä varmasti yliromanttisena pikkutyttönä, mitä hän kyllä oikeasti melkein olikin. Romanttinen ainakin, sitä ei voinut kieltää.
"Mutta tuolla ylimmällä hyllyllä näyttää olevan yksi mielenkiintoinen kirja!" Vivienne sanoi innostuneena. "Tuo punaselkäinen, kolmas vasemmalta päin. Voisitteko ojentaa sen minulle?"
Vivienne katsoi miestä olettaen tämän olevan herrasmies ja auttavan ilman muuta neitoa, joka ei itse yltänyt niin korkealle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 16 Syy 2009 01:38 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kaikeksi onneksi nuori aatelisnainen ei tarttunut tuohon tekosyyhyn jonka korpraali antoi selitykseksi kirjastossa ololleen. Nuori sotilas tiesi kokemuksesta, että mikään ei saanut huvittelunhaluisia aatelisia menettämään mielenkiintoaan nopeammin kuin jokin aihepiiri jota he pitivät kuivana ja tylsistyttävänä, ja tässä tapauksessa sotastrategiat olivat toimineet. Tytön katse tuntui viivähtävän hänen kasvoillaan hetken aikaa, mutta aivan varma Thierry ei voinut olla, itse kun ei kehdannut tuota suoraan tuijottamaan vaikka ehkä olisi halunnutkin. Aatelinen oli kyllä miellyttävää katseltavaa, mutta se ei olisi ollut sopivaa. Sen sijaan tyytyi katselemaan kirjahyllyä muka kovinkin tarkkaavaisesti.
Vai että romanttista? Olihan hän sen osittain jo arvannutkin, mutta tapa jolla nainen näytti katuvan tuon asian myöntämistä sai hänet silti hymyilemään pienesti, joskin vain muutaman sekunnin ajan. Sitten hän pakotti itsensä vakavoitumaan, ennen kuin moisella röyhkeydellä olisi ikäviä seurauksia, ja vastasi naisen pyyntöön: "Totta kai, neiti. Hetkinen."
Renard ei ollut mikään pätkä, mutta jopa hän joutui pinnistämään ylettyäkseen ylimmälle hyllylle. Pienen ponnistelun jälkeen tuo neidon osoittama punaselkäinen kirja kuitenkin saatiin alas, ja nuorukainen ojensi sen Sinisen hetken seuraksi. "Luetteko paljonkin, neiti?" Korpraali kysyi ehkä turhankin tuttavalliseen sävyyn niin tehdessään. Ei ollut hänen asiansa udella moista itseään ylempisyntyiseltä, saati sitten muutenkaan koittaa aloittaa keskustelua, mutta mies ei voinut estää itseään tekemästä niin nyt, kun ketään muita ei ollut näkemässä, ja seuralainekin vaikutti varsin ystävälliseltä luokkaerosta huolimatta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 20 Syy 2009 07:48 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne katseli vierestä, kun komea sotilaspukuinen mies kurottui ottamaan hänen himoitsemansa kirjan ylähyllyltä. Neiti oli aivan innoissaan, kun tiesi saavansa luettavaa, joka saisi hänet taas haaveilemaan tulisesta rakkaudesta ja tunteista, joita hän ei itse ollut vielä saanut kokea. Ei ainakaan niin voimakkaina, kun ne joissakin kirjoissa oli kuvattu. Olihan Vivienne kokenut ihastumista ja kiinnostusta, mutta rakkaus puuttui yhä, vaikka sitä hän eniten kohdalleen toivoi.
"Kiitos hyvin paljon." Vivienne vastasi niiaten jälleen sirosti. Hän tiesi, ettei hänen olisi ehkä tarvinnut käyttäytyä niin tyylikkäästi, kun seurassa ei ollut muita aatelisia, mutta kohteliaat tavat olivat kasvatuksen myötä piintyneet niin syvälle tyttöön, että ne tulivat automaattisesti.
"Luen äitini mielestä liikaakin." Vivienne vastasi todenmukaisesti vasta esitettyyn kysymykseen, peläten samalla saattavansa heidän keskustelunsa liiankin tuttavalliseksi. Se ei olisi sopivaa, sillä hän oli kahden kesken miehen kanssa, joka oli täysin vieras hänelle. Ja sitä tuskin kukaan katsoisi hyvällä, varsinkaan hänen äitinsä, joka todennäköisesti saisi tietää asiasta tavalla tai toisella. Viviennen äiti oli turhan utelias ja osasi huomaamattomilla kysymyksillään saada toiset paljastamaan enemmän, kuin nämä ehkä halusivatkaan.
"Te tuskin luette?" Viviennen oli pakko kysyä, silläkin uhalla, että joku oli kirjastossa ja kuuli heidän keskustelunsa. "Minä taas rakastan kirjoja." Vivienne jatkoi pidellen molemmilla käsillään kirjoja, jotka luultavasti saisi luettua turhankin pian.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 24 Syy 2009 02:17 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"No tuota, luenhan minä... toisinaan." Nuori sotilas vastasi välttelevään sävyyn raapien samalla niskaansa, ja rykäisi sitten ennen kuin jatkoi: "Pääasiassa seikkailukertomuksia. Joskus myös autan kapteenia paperitöiden teossa, senkin voi kai laskea lukemiseksi." Mies ei tosiaan lukenut paljoa, mutta käsitti kyllä kuinka suuri etu lukutaito oli varsinkin alhaissyntyisille ihmisille kuten hän itse, joten näki sentään hiukan vaivaa ylläpitääkseen kyseistä taitoa. Olihan se yksi syy, miksi alunperin oli päässyt kapteeni de Vignyn sotilaspalvelijaksi, ja siitä olisi varmasti hyötyä myös sitten joskus kun jättäisi armeijan taakseen ja siirtyisi takaisin siviilielämään.
Nuori aatelisnainen oli maininnut myös äitinsä, mikä oli saanut korpraalin niskakarvat nousemaan pystyyn. Renard epäili, että tuon äiti vastusti liian lukemisen lisäksi myös ventovieraiden, alempiluokkaisten nuorten miesten kanssa jutustelua. Hänen mieleensä muistui muutamakin raipparangaistus joita henkivartiostossa oli jaettu sen sotilaille, syynä jonkin korkea-arvoisen aatelisrouvan epäilys siitä että jotain sopimatonta oli tapahtunut heidän pikku kullannuppunsa ja jonkun saastaisen vartiomiehen välillä.
Hetken aikaa Renardia repi kahteen suuntaan kauniin nuoren aatelisnaisen seura sekä terve järki, ja lopulta terve järki alkoi päästä voitolle. Olisi parempi molempien kannalta, jos tämä keskustelu jäisi tähän. "Voinko vielä auttaa jotenkin? Luulen että velvollisuuteni kutsuvat pian." Hän tiedusteli nyt samaan kohteliaaseen sävyyn.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 30 Syy 2009 06:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne nyökkäsi hyväksyvästi, kun toinen kertoi lukevansa jonkin verran. Tyttö piti siitä, että sellaiset ihmiset, joiden ei tarvinnut osata lukea, viitsivät opetella taidon ihan omaksi ilokseen. Ei Vivin itsensäkään olisi välttämättä tarvinnut osata lukea, mutta olihan se nyt sivistynyttä ja ylellistä omata moinen taito. Ja hyödyllistä, täytyihän aatelisneitojen osata lukea mahdollisia rakkauskirjeitä.
Viviennekin tahtoi saada rakkauskirjeitä. Se olisi ollut niin täydellisen romanttista ja ihanaa. Mutta kukapa hänelle rakkauskirjeitä uskaltaisi lähettää? Ei kukaan olisi niin julkea, että kehtaisi lähettää hänelle kirjeen niin, että joku muu saisi siitä tietää. Ei ainakaan kukaan niistä miehistä, joiden kanssa hän oli pyörähdellyt tanssilattialla! Mutta ehkä joku voisi salaa laittaa palvelustytön mukana hänelle pienen viestin...
"Ei teidän tarvitse auttaa." Vivienne sanoi, puhuen yhtä kohteliaasti kuin kenelle tahansa. Samalla hän kuitenkin harmitteli sitä, että joutuisi taas jäämään yksin. Paitsi nyt hänellä oli kirja seuranaan.
"Mutta tahdon vielä kiittää teitä. En olisi mitenkään saanut tätä kirjaa itse tuolta ylhäältä." Vivienne sanoi, vaikka arveli, että toinen säikähtäisi ja pitäisi häntä ties minä hupakkona, kun hän jutteli alempiarvoisten kanssa vapaaehtoisesti ja vielä kiitteli. Näidenhän kuuluikin auttaa hädässä olevia aatelisia aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus.
Vivienne tuijotti mietteliäänä kirjaa, jonka mies oli ojentanut. Sen nimi oli Ruusu kalliolla. Se kuulosti täydelliseltä hänelle. Mutta toinen kirja vaikutti silti paljon mielenkiintoisemmalta. Vivienne päätti jättää mielenkiintoisemman teoksen viimeiseksi, jotta saisi odottaa hyvää pitkään, silloinhan se tuntuisi vieläkin paremmalta.
"Mahdatteko tietää missäpäin palatsia on rauhallisinta tähän aikaan päivästä?" Vivienne kysyi sitten. Hän halusi lukea jossain, jossa kukaan ei häiritsisi. Omaan huoneeseensa hän ei halunnut vetäytyä, sillä pian tulisi ilta ja hämärää. Ja Vivienne halusi nähdä auringonlaskun, mikä ei hänen harmikseen osunut hänen ikkunaansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 02 Lok 2009 12:53 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Äskeisestä järkeilystään huolimatta Thierry ei voinut olla tuntematta pientä harmin pistosta kun nuori aatelisneito ilmoitti, ettei tarvitsisi tämän enempää apua. Hän oli ollut ennenkin jonkin verran tekemisissä aatelisnaisten kanssa, yleensä välittäessään viestejä edestakaisin noiden sekä isäntänsä kapteeni de Vignyn välillä. Näiden kokemustensa perusteella oli oppinut pitämään noita korkea-arvoisia naisia kopeina, ylimielisinä ja epäystävällisinä. Erityisesti nuoret ja kauniit neidot olivat pahimpia, sillä he tiesivät kyllä arvonsa sekä etunsa, ja käyttäytyivät sen mukaisesti.
Tässä oli kuitenkin poikkeus tuohon sääntöön, ja nuori sotilas olisi viihtynyt hiukan kauemminkin tuon seurassa, vaikka sitten jonkin tekosyyn nojalla. Nainen oli kaunis, ihastuttava jopa, ja suhtautui aivan liian lämpimästi hänen kaltaiseensa alhaiseen korpraaliin. Eikä tuo käytös vaikuttanut lainkaan teeskennellyltä, vaan neito vaikutti juurikin niin ystävälliseltä kuin antoi olettaa. Saattoihan tuo olla erittäin taitava näyttelijäkin, mutta Renard piti itseään melko hyvänä ihmistuntijana eikä uskonut siihen. Sitä paitsi mitä aatelinen olisi sellaisesta esityksestä hyötynytkään? Itse asiassa tuo vaikutti jopa hiukan liian viattomalta, nainen tuskin oli kokenut elämässään vielä montaa pettymystä taikka muuta vakavaa kolhua.
Sitten tilaisuus tavallaan tipahti korpraalin syliin kun aatelisneito kysyi, tiesikö hän mahdollisesti mitään rauhallista ajanviettopaikkaa palatsista. Kyseessä oli melkoinen kaksiteräinen miekka, sillä vaikka se toisaalta tarjosi hänelle tilaisuuden viettää hiukan lisää aikaa naisen seurassa, se myöskin tarkoitti että hän joutuisi paljastamaan yhden rentoutumispaikoistaan. Hän tosiaankin tiesi kirjaston lisäksi useammankin paikan ympäri palatsia missä sai olla rauhassa, joskin se mikä sopi sotilaalle ei aina sopinut aateliselle.
Renard viivasi mielessään yli muutaman kaikkein pölyisimmistä ja ahtaimmista paikoista, ja totesi sanojaan venytellen: "Luulenpa tietäväni, tosin en ole varma onko se arvollenne sopiva paikka, neiti..." Korpraali harkitsi asiaa vielä sekunnin- kaksi, ja uskaltautui sitten sanomaan: "Se sijaitsee nimittäin vintillä, kolmannen kerroksen yläpuolella siis. Voin kyllä näyttää teille reitin, jos tahdotte." Noin sanottuaan mies muisti että olisi kenties kohteliasta esittäytyä hiukan paremmin, vaikka se liikkuikin sopivuuden rajamailla. Jos aatelinen halusi tietää alemman luokan edustajan nimen, hän kysyi sitä. Siitäkin huolimatta hän kumarsi nyt uudestaan ja jatkoi: "Korpraali Renard, palveluksessanne arvon neiti."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 04 Lok 2009 03:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne selaili hajamielisen oloisesti kirjan sivuja odottaessaan vastausta kysymykseensä. Neiti alkoi jo epäillä, ettei sotilas tiennyt mitään sopivaa paikkaa, ei ainakaan sellaisia, mihin nuoria aatelisneitoja voisi viedä.
Olihan palatsin alueella varmasti moniakin sopivia paikkoja, mutta nehän saattoivat olla aivan muunlaisessa käytössä. Juuri sellaisessa, joita hänen lukemissaan kirjoissaankin usein kuvailtiin.
Aatelisneito kohotti katseensa jälleen nuoreen sotilaaseen tämän alkaessa puhua.
Vintillä? Paikka kuulosti kyllä niin pahaenteiseltä, että Vivienne ei tiennyt lähtisikö edes katsomaan koko paikkaa. Mutta ei kai mies kuitenkaan mitä tahansa rotanloukkoja edes uskaltaisi ehdotella? Vivienne järkeili ja päätti sitten ainakin käydä vilkaisemassa paikkaa. Olihan hänellä aikaa, liikaakin, eikä hän menettäisi vintillä käydessään yhtään mitään, ainoastaan joitakin minuutteja, jotka olisivat muuten vierähtäneet lukiessa.
Neiti Beaufort alkoi pohtia vinttiä hiukan toiveikkaammin. Siellähän saattoi olla vaikka vanhoja esineitä, jotka oli heitetty sinne paremman paikan puutteessa. Tai sitten vintti olisi täysin tyhjä ja kolkko, sellainen, että siellä kuuluisi vain tuulen huminaa ja narahtelua. Ja sitten tietysti neiti alkaisi pelätä, että siellä kummittelisi.
”Tahdon minä.” Vivienne sanoi hetken pohdittuaan. Hän oli täysin valmis kohtaamaan vintin nyt, kun oli vähän miettinyt mitä siellä saattaisi kohdata. Tuskin mitään hämähäkkejä kummempaa. Ja ehkä vintti olikin siisti, siellähän saatettiin käydä siivoamassa ainakin joka viikko, eihän sitä voinut koskaan tietää. Ainakaan Vivienne ei tiennyt, sillä ei hänen tarvinnut välittää palvelustyttöjen siivousrutiineista.
Vivienne hämmästyi, kun sotilas esitteli itsensä korpraali Renardiksi. Yleensä sotilaat vain noudattivat heille annettuja tehtäviä turhia puhumatta. Niin ainakin oli käynyt aina Viviennelle. Yleensä, jos joku sotilas nyt sattui tekemään hänelle jotain palveluksia, nämä vain kumartelivat ja vastailivat esitettyihin kysymyksiin.
Tämän korpraalin käytös oli kuitenkin hiukan tahditonta, mutta nuorta neitiä se ei haitannut. Hänhän halusi tietää miehen nimen, olisi varmasti kysynyt sitä itse, jos ei mies olisi itse ehtinyt. Ja juttelihan hän palvelusväen kanssa muutenkin, saaden siten jotkut aateliset juoruamaan itsestään.
”Neiti Vivienne Beaufort.” Vivienne kuuli sanovansa, vaikkei hänen ollutkaan pitänyt esitellä itseään, mieshän oli kuitenkin vain sotilas, hän taas nuori aatelisnainen.
”Ei kai siellä ylhäällä ole rottia?” Viviennen oli pakko kysyä, ennen kuin lähtisi mihinkään suuntaan. Jos siellä vilistäisi karvaisia jyrsijöitä, hän ei astuisi paikkaan jalalaankaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 05 Lok 2009 08:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Renard ehti jo innostumaan hieman kun nuori nainen suostui hänen ehdotukseensa, osoittaen noin luottavansa sotilaaseen melkoisesti, mutta hänen intonsa hiipui jonkin verran kun aatelisneito ilmoitti nimensä. Vivienne Beaufort. Hovissa ei ollut montaakaan Beaufortia, joten erehtymisestä ei suuremmin ollut vaaraa nuorukaisen päätellessä että tuo oli ruhtinatar Lilianne Beaufortin tytär. Hän oli arvellut neitoa jonkun vähäisemmän kreivin jälkeläiseksi, mutta että ihan ruhtinatar? Korpraali tunsi yhtäkkiä olevansa melkoisen heikoilla jäillä.
"Neiti Beaufort." Renard kumarsi nyt hivenen verran syvempään kuin aiemmin naista tervehtiessään, ja vastasi sitten tuon kysymykseen: "Ei ole, arvon neiti. Palvelusväki pitää huolen siitä, että koko palatsi on vapaa kaikenlaisista loisista ja jyrsijöistä." Tämä varsin itsevarman kuuloisesti lausuttu julistus oli tietysti vain osittain totta. Kyllähän rottia sekä hiiriä pyydystettiin ansoin, myrkyin ja kissojen avulla, mutta tosiasia oli että näinkin valtavassa rakennuksessa kuin mitä Cloverin kuninkaallinen palatsi oli, tulisi aina olemaan joitain kutsumattomia vieraita. Thierry ei kuitenkaan koskaan ollut nähnyt noita saastaisia jyrsijöitä siinä paikassa joka hänen mieleensä oli juolahtanut, joten hän uskalsi saattaa neiti Beaufortin sinne ilman sen suurempia pelkoja. Tai no, ainakin vain hiukan peläten.
"Tähän suuntaan, neiti. Näytän teille lyhyimmän reitin." Vielä puhuessaan korpraali kääntyi ympäri ja lähti kulkemaan kirjahyllyjen lomassa mutkitellen, määränpäänään yksi kirjaston pienemmistä sivuovista. Ovi oli paljon huomaamattomampi kuin kirjaston suuret pääovet, ja sitä käyttikin yleensä vain palvelusväki tullessaan pyyhkimään pölyjä hyllyiltä. Ovella hän pysähtyi odottamaan neiti Beaufortia, ja muisti sitten jotain mikä hänen olisi pitänyt tajuta aivan ensimmäiseksi. "Tarvitsetteko mahdollisesti apua? Voin kantaa kirjat puolestanne, jos niin tahdotte." Nuori sotilas kysyi nyt Vivienneltä hermostuneen näköisenä, kiroten mielessään omaa muistamattomuuttaan. Ei normaalisti ollut näin unohtelevainen, varsinkaan käytöstapojen suhteen, mutta kauniin nuoren aatelisnaisen epätavallisen ystävällinen käytös olisi varmasti saanut kokeneimmankin palvelijan hämmennyksiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 20 Lok 2009 10:40 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Helpottunut huokaus karkasi nuoren neidin huulilta, kun korpraali kertoi, ettei ullakolla vilisisi rottia. Hän ei olisi missään tapauksessa suostunut lähtemään, jos niitä siellä tietäisi olevan. Olihan palvelusväki ahkeraa, ainakin he aina näyttivät olevan töissä. Siksi Vivienne joskus heitä säälikin. Hänestä oli melkein väärin, että aateliset saivat komennella toisia miten tahtoivat. Mutta se oli oikeastaan heidän asemansa etuoikeus. Eihän poloisilla palvelijoilla ollut varaa maksaa teoistaan ja puheistaan, siksi näiden täytyi tehdä jotain, mistä sai rahaa edes elämiseen.
Vivienne oli aina ollut ystävällinen palvelijoille. Heiltä kuuli aina mielenkiintoisia juttuja, eivätkä nämä uskaltaneet valehdella. Ja osaan palatsin tytöistä Vivienne jopa luotti niin paljon, että kertoi näille sellaista, mitä ei äidilleen halunnut. Jollekin kun oli pakko sanoa. Toiset aatelisneidot eivät tulleet kyseeseen. Nämä juoruilivat ja tekihän Vivienne sitä itsekin. Hän vain ei halunnut, että hänestä itsestään juoruiltiin.
Mutta se oli tämän kokoisessa palatsissa täysin turha toive. Kaikki tiesivät, että hän oli tulos aviottomasta rakkaudesta, kukaan ei tiennyt hänen isäänsä. Ei edes hän itse, vaikka oliskin halunnut.
"Ei kiitos." Vivienne tokaisi, kun korpraali ystävällisesti tarjoutui kantamaan hänen kirjansa. Vivienne hymyili ja odotti sitten, että mies avaisi oven. Ilmeisesti sen takana oli jokin käytävä tai portaat ylös. Todennäköisesti molemmat. Neiti odotti jännittyneenä. Täältä hän siis voisi aina hiipiä piiloon lukemaan. Ja ehkä hän voisi jopa jättää kirjansa sinne, ettei äiti vain löytäisi. Mutta sitten palvelijat ehkä veisivät ne takaisin kirjastoon mennessään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 23 Lok 2009 05:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Tällä kertaa Thierry osasi jo arvata etukäteen neiti Beaufortin kieltäytyvän hänen tarjouksestaan, joten se ei hämmentänyt nuorta sotilasta niin paljon kuin se olisi hetkeä aiemmin tehnyt, mutta siitäkin huolimatta tuon aidon ystävällinen käytös häntä kohtaan tuntui oudolta. Se oli niin luontevan tuntuista, että naisen täytyi kohdella kaikkia yhtä hyvin. Se oli tietysti pieni kolaus nuorukaisen omatunnolle, hetken aikaa hän oli jo ehtinyt luulemaan että aatelinen oli ystävällinen hänelle koska... noh, Renard ei itsekään osannut sanoa, miksi oli noin luullut. Koska hän oli niin hurmaava? Aivan varmasti. Silti, oli mukavaa huomata että myös tällaisia aatelisia oli olemassa.
"Kuten tahdotte, neiti Beaufort." Korpraali sanoi kumartaen, ja avasi sitten oven naiselle. Sen takaa paljastui varsin kapea, ja hivenen heikosti valaistu käytävä, joka näytti jatkuvan pitkälle jonnekin nurkan taakse. Se oli varsin karu palatsin loistokkaampiin käytäviin verrattuna, joita aateliset yleensä käyttivät. Renard astui käytävään Viviennen kannoilla ja viittasi tuota kohteliaasti seuraamaan perässä. Lyhyen matkan päässä käytävällä oli syvennys, joka paljastui portaikoksi. Askelmat olivat pienet ja viettivät jyrkästi, joten mies katsoi parhaaksi sanoa olkapäänsä ylitse: "Varokaa askeleitanne neiti, tämä portaikko voi olla varsin petollinen jos siihen ei ole tottunut."
He nousivat ylös kolmanteen kerrokseen ja sen ohitse, porraskäytävän muuttuessa vielä kapeammaksi kun oli aika kiivetä vintille. Kaikeksi onneksi he eivät törmänneet palvelusväkeen reittinsä varrella, siitä olisi varmasti seurannut jonkinlaisia hankaluuksia vaikka toinen heistä olikin aatelinen. Vintillä oli yhtä hiljaista kuin käytävilläkin oli ollut, pääosa palvelusväestä oli luultavasti siellä missä aatelisetkin, eli ulkona huolehtimassa että ylimyksiltä ei puuttunut mitään. Portaiden yläpäässä oli ovi, jonka nuori sotilas aukaisi, ja vilkaistuaan pikaisesti molempiin suuntiin tuo astui peremmälle, jääden pitämään ovea auki aatelisnaiselle.
Oven takana oleva käytävä oli vielä ahtaampi kuin alempien kerrosten käytävät, ja sitä reunustivat useat ovet. Viviennen astuttua käytävään Renard suuntasi suoraan lähimmän oven luokse, ja avasi sen, sanoen: "No niin, tämä se on." Mies joutui kumartamaan hiukan kulkiessaan tuosta matalasta oviaukosta pieneen mutta siistiin ja valoisaan huoneeseen, jossa oli yllättävän lämmin. Huoneen valoisuus johtui suuresta ikkunasta sen päädyssä. Ikkuna oli sijoitettu syvennykseen joka oli niin suuri että siinä mahtui istumaan, ja kuluneesta ikkunalaudasta päätellen niin oli myös tehty. Huone oli varsin askeettisesti sisustettu, sen kalustus koostui ainoastaan kahdesta puisesta, kapeasta sängystä joissa ei ollut patjoja.
"Hieman karu tämä on, mutta siisti ja rauhallinen... tämän seinän takana on yksi keittiön savupiipuista, siksi täällä on näin lämmintä." Puhuessaan mies hipaisi huoneen valkoiseksi kalkittua seinää, joka nytkin hohkasi lähestulkoon kuumana. "Talvisin tämä on palvelusväen huone, mutta kesäkuukausina aurinko ja savupiiput lämmittävät vinttiä niin paljon, että palvelijat majailevat mielummin alimmassa kerroksessa. Nyt kun syksy tulee ja ilmat kylmenevät, niin tänne kai muuttaa taas joku." Sotilas siirteli jalkojaan hermostuneena odottaessaan mitä sanottavaa neiti Beaufortilla olisi tuosta varsin vaatimattomasta tilasta. Se tuskin saisi hienostuneeseen elämään tottunutta naista hyppimään riemusta, mutta oli kyllä rauhallinen paikka, ja lukemiseen sopiva niin kauan kuin päivänvaloa vain riitti.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 29 Mar 2009 07:37 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Anteeksi ihan mielettömästi tästä vastauksen kestosta! Toivottavasti ei tule toistumaan//
Viviennen mielikuvitus alkoi juosta vilkkaasti heti, kun ovi sulkeutui hänen ja korpraalin takana. Paikka oli suoraan kuin jostain niistä monista kirjoista, joiden tarinoita hän oli lukenut yön hämärinä hetkinä. Salaperäinen käytävä linnan uumenissa, käytävä josta kovin moni ei ehkä tiennyt.
Neiti havahtui ajatuksistaan, kun mies lähti jo liikkeelle, kehottaen häntä seuraamaan perässä. Niin Vivienne tekikin epäröimättä, sillä hän pelkäsi, että ilman toisen läsnäoloa häntä alkaisi pelottaa ja hän kääntyisi takaisin.
"Kiitos tiedosta," Vivienne sanoi kohteliaaseen tyyliinsä nuoren sotilaan varoittaessa portaikosta. Nuori neiti Beaufort noudatti tämän neuvoa ja astui varovasti askelmalta toiselle, toivoen, etteivät raput luhistuisi hänen allaan. Mutta tuskin niin kuitenkaan kävisi, ei portaikko näyttänyt siltä.
Viimein portaikko loppui ja Vivienne astui auki pidellystä ovesta entistäkin kapeammalle käytävälle. Ja sitten he olivatkin perillä.
Vivienne astui huoneeseen, jossa ei ollut mitään mukavuuksia, mitä aatelisnainen olisi voinut toivoa. Se oli täydellinen paikka lukea rauhassa, mutta se oli niin kolkko, että Vivienneä alkoi jo epäilyttää. Huoneessa vallitseva, ihana lämpö kuitenkin sai kaikki epäilyt haihtumaan neidin mielestä.
"Tämä vaikuttaa juuri sopivalta paikalta," Vivienne sanoi ja käveli sitten ikkunan luo. Ulkona päivä oli vielä kaunis, mutta nyt oli tärkeintä se, että hän sai olla rauhassa.
"Eihän tänne varmasti tule ketään asumaan vielä tänään?" Vivienne kysyi sitten ja käänsi selkänsä ikkunaan päin, katsoen samalla kohti korpraalia.
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 30 Mar 2009 09:15 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Eipä tuo mitään, näitä sattuu.))
"En voi valitettavasti olla aivan täysin varma asiasta, mutta uskoisin että tämä huone pysyy tyhjillään vielä ainakin kuukauden verran, mahdollisesti pitempäänkin. Toivon, että se riittää." Renard vastasi aatelisneidon kysymykseen, levittäen samalla käsiään pahoittelevana eleenä. Tavallaan oli mahdollista, että tuonne saattaisi muuttaa joku jo huomenna jos palatsiin saapuisi syystä taikka toisesta suuri määrä vieraita ja sen vuoksi tarvittaisiin lisää tilaa myös palvelusväelle, mutta mitään sen suuntaisia tietoja ei ollut liikkunut henkivartiokaartin miesten keskuudessa. Niinpä korpraali uskoi, että neiti Beaufort saisi olla rauhassa tuolla ainakin toistaiseksi.
Nuorukainen vilkaisi nyt Viviennestä oven suuntaan ennen kuin siirsi jälleen katseensa takaisin naiseen. Häntä huolestutti hieman se mahdollisuus että joku sattuisi kulkemaan huoneen ohitse ja heidän äänensä kuullessaan vilkaisemaan sisään. Tilanne vaikuttaisi varsin epäsuotuisalta, joten nyt kun hän oli hoitanut tehtävänsä, lieni aika poistua paikalta. Renard yskäisi ja sanoi: "No niin, luulen että minun täytyy palata tehtävieni pariin ja jättää teille lukurauha. Uskon että löydätte täältä helposti pois, ja takaisin myös, kun vain noudatatte reittiä jonka äsken näytin. Oli ilo palvella teitä, neiti Beaufort."
Nuori sotilas oli jo aikeissa kääntyä poistuakseen, kun eräs seikka juolahti hänen mieleensä, ja hän kääntyi vielä naisen puoleen, sanoen epäröivään sävyyn: "Niin tuota... olisin kiitollinen jos ette kertoisi tästä kenellekään. Minun ei pitäisi oikeastaan liikkua tässä osassa palatsia ilman lupaa." Oli varsin julkeaa pyyntää moista asiaa kun otti huomioon heidän luokkaeronsa, mutta Renard oletti että nuori aatelisneito oli yhtä ystävällinen kuin miltä vaikuttikin, eikä paljastaisi tuota salaisuutta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 12 Tam 2010 06:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne nyökkäsi. Joku siis saattoi saapua jo kohta, tai sitten ei. Jos joku palvelija paikalle kuitenkin eksyisi, niin hän voisi aina sanoa, ettei tiennyt että huone oli käytössä. Ja ei häntä ollut kukaan kieltänyt täällä olemasta, joten saihan hän silloin kai olla? Jos ei saisi, niin se oli sitten sen ajan murhe. Nyt hän kuitenkin saisi ainakin jonkin aikaa lukea täällä rauhassa ilman, että äiti osaisi etsiä hänet käsiinsä ja pakottaa turhiin teeiltoihin, joista ei koskaan saanut mitään irti.
"Enköhän minä täältä takaisin pääse," Vivienne vastasi sotilaalle. "Ja jos en pääse, niin aina joku minun avunhuutoni kuulee."
Vivienne hymyili sitten ja mietti, olisiko pitänyt vastata jotain miehen viimeisiin sanoihin. Hän pysyi kuitenkin vaiti.
Tyttö alkoi miettiä, mitä äiti oikein sanoisi, jos tietäisi missä hän nytkin oli. Tämä tuskin olisi kovin hyvillään siitä, että hän oli palatsin ullakolla kahdestaan jonkun korpraali Renardin kanssa. Liliannehan pyörtyisi järkytyksestä! Tai ainakin tekisi kaikkensa estääkseen häntä enää harhailemasta yksin omituisissa paikoissa.
"Niinkö?" Viviennen uteliaisuus heräsi. Miksei mies saisi muka täällä liikkua? Tai no, olihan tuo kuitenkin vain sotilas, eikä siksi ollut niin vapaa menemään ja kulkemaan missä sattuu. Eihän kaikilla palvelustytöilläkään ollut lupaa olla missä halusivat. Joihinkin huoneisiin kuulemma pääsivät vain harvat ja valitut, joille oli uskottu erityisiä tehtäviä.
"Voin olla kertomatta, jos niin tahdotte," Vivienne sanoi. Tuon jos äiti olisi kuullut! Hän oli auttamassa korpraalia tekemään jotain luvatonta. Sekös olikin hupaisa ajatus!
"Mutta kuinka te sitten minun takiani vaivauduitte tänne tulemaan?" Vivienne kysyi. "Ei minun takiani olisi tarvinnut tehdä mitään luvatonta. Olisin kyllä lukenut vaikka kirjastossa, mikäli olisin tiennyt."
Vivienne ei mahtanut mitään pahoittelevalle äänensävylleen. Hän ei halunnut saattaa toisia hankaluuksiin, olivatpa nämä sitten kuinka alhaista väkeä tahansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 17 Tam 2010 11:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Niin, tämä käytävä ja nämä huoneet ovat osa palvelusväen asuintiloja, ja meitä sotilaita on kielletty, tuota, olemasta tekemisissä palvelusväen kanssa mikäli se ei liity tehtäviemme hoitamiseen." Korpraali selitti nyt hieman välttelevään sävyyn. Toisin sanoen henkivartiokaartin upseerit olivat tehneet varsin selväksi rivisotilaille, että jos yksi heistä yllätettäisiin vain kerrankin tuolta jahtaamasta jonkun palvelustytön hametta, rangaistuksena olisi joko ruoskinta tai ylimääräistä työpalvelusta, ja mahdollisesti jopa siirto johonkin vähemmän kunniakkaaseen rykmenttiin. Tämä kielto ei tietenkään koskenut upseereita itseään, hehän olivat ylimyksiä ja herrasmiehiä siinä missä tavalliset sotilaat olivat maan mutaa, ja niinpä vuosien saatossa yksi jos toinenkin palvelustyttö oli saanut lähtöpassit palatsista ei-toivotun lapsen synnytettyään.
Syytä tälle varsin uhkarohkealle auttamishalulleen nuori sotilas ei heti osannut sanoa, vaikka oikeastaan tiesi mistä oli kyse. Kauniin naisen vuoksi oli aina valmis ottamaan riskejä, mutta sitä ei tietenkään aatelisneidolle sopinut kertoa syyksi. Niinpä hän jatkoi nyt: "Meille kaartin sotilaille on kuitenkin myös tähdennetty kerta toisensa jälkeen, että aatelisia täytyy auttaa parhaiden taitojensa mukaan sekä vaivannäköä säästämättä... uskoisin, että näistä säännöistä jälkimmäinen kumoaa ensimmäisen. En ole kuitenkaan varma siitä että olisivatko esimieheni samaa mieltä asiasta, enkä tahdo ottaa riskejä sen suhteen." Renard hymyili sanojensa päätteeksi ja kumarsi hieman Viviennelle, toivoen että selitys kelpasi tuolle.
Nuoren aatelisnaisen äänensävy oli kuulostanut aidon pahoittelevalta, mikä lämmitti korpraalin mieltä oudolla tavalla, mutta toisaalta hänellä oli vieläkin hiukan vaikeuksia tottua ajatukseen että näinkin ystävällisiä aatelisia oli olemassa. Huomasi toivovansa, että kohtaisi tuon vielä joskus toistekin kahden kesken, vaikka se olikin paitsi epätodennäköistä, myös äärimmäisen vaarallista. Vaikka olisi mielellään viivähtänyt vielä hetken kauemmin naisen seurassa, vei järki kuitenkin voiton taas kerran, ja hän sanoi: "Ja nyt, luvallanne neiti Beaufort, poistun jotta voitte lukea rauhassa."
((Tähän lienee hyvä lopetella tältä erää, jos ei keksi enää mitään?))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 10 Hel 2010 12:25 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Vivienne huokaisi helpotuksesta, tosin niin pienellä henkäyksellä, ettei korpraali Renard sitä varmasti voinut kuulla. Hän oli oikeasti helpottunut. Hän ei olisi voinut jäädä ullakolle lukemaan, jos olisi jäänyt sinne siinä uskossa, että oli saattanut jonkun muun takiaan hankaluuksiin, vaikka kyseessä olikin vain tavallinen sotilas, ei mikään suuri päällikkö. Jos poloinen mies olisikin joutunut ongelmiin, niin Vivienne olisi kokenut velvollisuudekseen puhua tai jopa maksaa hänet pois pinteestä. Sille ei nyt onneksi ollut tarvetta, joten neito sai rauhassa miettiä, mihin asettuisi lukemaan kirjojaan.
"Jos esimiestesi mielestä on ongelma auttaa minua, niin voin kyllä puhua puolestasi," Vivienne tokaisi suoden korpraalille kauniin hymyn. "Tai siis, minun takianihan sinä tänne tulit, tuskin sinä tänne olisit omaksi huviksesi lähtenyt hortoilemaan, kyllähän nyt sen uskoo kuka tahansa. Ja sitä paitsi, minusta on vain mukavaa joskus rikkoa kaikkia sääntöjä, joita ilman muka ei voi pärjätä."
Vivienne jäi hetkeksi mietteisiinsä. Jos äiti tietäisikin, kuinka hän oli rikkonut kaikenlaisia sopivaisuussääntöjä aivan tämän nenän alla! Ruhtinatar saisi vähintään sätkyn ja lähettäisi hänet pahimmassa tapauksessa luostariin. Sellainen ei tullut kuuloonkaan, joten täytyi vain jatkaa piilottelua ja valehtelua, vaikka se joskus pahalta tuntuikin.
"Toki, olkaa hyvä ja poistukaa," Vivienne sanoi hymyillen, kun korpraali ilmoitti aikeestaan lähteä. "Osaan kyllä todennäköisesti takaisin ja jos en, niin ainahan osaan huutaa apua ja voin sanoa eksyneeni." Vivienne katseli nyt kirjaansa. Hän päätti aloittaa Sinisen hetken ensin. Se vaikutti kiinnostavammalta ja sellaiselta, ettei sitä voinut missään nimessä lukea äidin nähden.
//Juu, ehkä tähän voi lopettaa ^^//
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Korpraali Renard
Liittynyt: 02 Lok 2008
Viestejä: 20
LähetäLähetetty: 11 Hel 2010 05:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Renard kumarsi vielä viimeisen kerran aatelisneidolle, ja sitten luvan saatuaan kääntyi ympäri ja asteli ovelle. Pikainen vilkaisu varmisti että käytävässä ei näkynyt ketään uteliaita, ja sotilas astui ulos huoneesta, vetäen oven varovaisesti kiinni perässään. Astellessaan ripeästi kohti portaikkoa jota kautta he olivat tuohon kerrokseen nousseet mies ei voinut olla ajattelematta, että tämä oli ollut ehdottomasti yksi epätavallisimmista kanssakäymisista, mitä hänellä oli ikinä ollut kenenkään aatelisen kanssa, ellei peräti kaikkein epätavallisin. Koko idea näyttää tuo vinttihuone naiselle alkoi jälkeenpäin tuntua entistä typerämmältä, mutta syystä taikka toisesta sen toteuttaminen ei silti kaduttanut häntä. Ehkäpä ystävällisen aatelisen kohtaaminen oli ollut sen arvoista. Mies alkoi lähestulkoon huomaamattaan vihellellä vaimeasti laskeutuessaan portaita.
((Jep, kiitos pelistä. Voidaan ehkä joskus lähitulevaisuudessa katsoa jatkoa tälle?))
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Vivienne Beaufort
Liittynyt: 31 Elo 2009
Viestejä: 56
LähetäLähetetty: 12 Hel 2010 12:21 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Kiitos vaan itsellesi ja kyllä minulle sopii jos otetaan joskus uusiksi ^^//