Post by Admin on Oct 22, 2013 18:57:27 GMT 2
Simon Greger
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 25 Elo 2009 09:06 pm Viestin aihe: Maalia ja sadepisaroita Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Sovittu peli. Anteeksi, että tässä kesti.)
Herra Gregerin asunnolla...
Sade rummutti ikkunoihin. Ulkona oli kertakaikkiaan hirveä ilma. Simon seisoi keskellä keskiluokkaista asumustaan ja tuijotti mietteliäänä huoneen nurkkausta, sukien lyhyttä pukin partaansa. Kaunis, tummapuinen sohva, joka oli verhoiltu syvän punaisella kankaalla, oli nostettu huoneen nurkkaan. Sen vieressä vasemmalla oli matala, pieni ja pyöreä pöytä, jonka kiiltävälle pinnalle oli nostettu kristallinen vaasi. Vaasi oli pullollaan verenpunaisia, täyteläisiä ruusuja. Kukkien keskelle oli aseteltu kirkkaan valkoinen, yksinäinen lilja, Simonin tavaramerkki. Kulmauksen seinille oli ripustettu mustat kankaat. Taiteilija saisi käyttää taustan suhteen suosiolla mielikuvitustaan.
Mies tuijotti kulmausta ja yritti kuvitella vierastaan tuolle siro muotoiselle istuimelle. Sama mietteliäs ilme tasvoillaan Simon otti muutaman askelen eteenpäin ja asetteli ruusuja hiukan edustavampaan asentoon. Herra ei erityisemmin pitänyt tämän kaltaisita tilaustöistä. Ne olivat kaikki samanlaisia ja herran mielestä tylsiä. Taidetta ei tulisi tilata. Se oli herran suoria periaatteita vastaan. Taitelijan tulisi saada maalata vapaasti, ilman valvovaa silmää.Taidetta ei voi näet valaa valmiiseen muottiin, muutoin se ei ole taidetta. Mutta raha oli tiukassa ja Simonin oli suostuttava tekemään niinkin alentavia töitä kuin aatelisten muotokuvia.
Simon oli pukeutunut tumman ruskeisiin housuihin, pitkiin valkoisiin sukkiin, kenkiin sekä tummiin liiveihin. Paitaa hänellä ei ollut. Herra mietti juuri tulisiko hänen poiketa tavoistaan ja sotkea paitansa inhottavan tahraisella öljyvärillä, vieraan joskin ylhäisen naisen tähden. Lyhyen tuuminnan jälkeen hän kieltäytyi moisesta. Simon ei ollut tavannut saati tuntenut maalauksen tilaajaa. Maalarin mietteet eksyivät aprikoimaan piakkoin saapuvan vieraansa ulkomuotoa. Herra todella toivoi, että kyseessä olisi kaunis nuori nainen. Se tekisi työn teosta huomattavasti helpompaa, jos hänen ei tarvitsisi keskittyä kaunistelemaan naisen ulkomuotoa. Sitä paitsi, olihan kauniin naisen seura aina miellyttävämpää kuin vähemmän kauniin.
Odottamiseen väsyneenä Simon istahti tuoliinsa maalaustelineen taakse ja katseli sieltäkäsin siroa sohvaa. Nyt puuttui vain malli...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Clarice Montagne
Vieras
LähetäLähetetty: 28 Elo 2009 12:04 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
// Ei mitään hätää! Joskus vastaukset kestää ja joskus ei Smile Kysyisin muuten samalla, että onko Simon porvari vai aatelinen? Se ei käy herran esittelystä ilmi, tai sitten minä vain en ole osannut etsiä. Veikkaampa kuitenkin, että Simon on aatelissukua, mutta ei varakasta sellaista? //
Ei siitä ollut kauaa aikaa, kun Clarice oli yhtäkkiä hoksannut, että hänestä ei oltu maalattu kuvaa sitten pitkään aikaan. Hänestä kyllä oli olemassa kuva veljensä kanssa kun he olivat lapsia. Olipa heistä myös kuva äitinsä kanssa, kun he olivat vielä pienempiä lapsia. Olisi jo korkea aika hankkia maalaus, jossa hän on aikuinen ja yksin; oikea muotokuva. Hän oli keskustellut asiasta tietenkin veljensä kanssa ja siitä lähti reaktio aina tuttavalta tuttavalle, kunnes takaisin tuli ääni, että Herra Greger maalaisi kuvan neiti Montagnesta. Ja tänään olisi se päivä, kun muotokuva pistettäisiin alulle.
Siihen oli tietenkin syynsä, miksi Clarice halusi teetättää kuvansa juuri SEN Simon Gregerin ateljeessa ja voi kuinka moni on niitä syitä koittanut arvuutella. Muutamat jopa ovat erehtyneet pitämään Claricea typeryksenä tai tietämättömänä, kun moista halusi. Aateliset kun olivat niin tottuneet teetättämään toinen toistaan tylsemmät kuvansa puuterikasvoisilla röyhelö hörhöillä, joten hieman vääränlaista mainetta kerännyt Herra Greger tuntui uskomattomalta vaihtoehdolta. Ja se juuri oli se syy, miksi Clarice valitsi tämän taiteilijan. Hän halusi järkyttää ja hätkähdyttää, poiketa muotista ja jäädä toisten mieleen. Hovista ei varmasti löydy yhtäkään, ketä ei haluaisi nähdä valmista työtä ja etsiä sieltä jotain piilosanomaa.
Matka herra Gregerin asunnolle tuntui yllättävän pitkältä. Kaiken lisäksi sää oli aivan kamala. Vaunujen ikkunoista ei nähnyt muuta, kuin sitä vasten valuvan veden. Neiti Montagnen seurassa istui hänen hiljainen palvelijansa, ketä istui nöyränä ja katsoi vaunujen lattiaa välillä huojuen paikallaan. Oli ehkä hieman erikoisempi ratkaisu matkata tuntemattoman miehen asunnolle, etenkin, jos oli nuori nainen. Ehkä hän rikkoi joitain soveliaisuussääntöjä, mutta tällä hetkellä se sopi hänelle. Clarice kyllä oli harkinnut asiaa ja jälkipuheita, joten siksi hänellä oli seurassaan palvelijansa ja siksi hän matkasi muotokuvansa maalaajan luokse päivällä, eikä epäillyttävästi illalla.
Claricen kuin herra Gregerinkin onneksi neidin päähän ei ollut edes juolahtanut, että mies ei tuntisi häntä. Tottakai hän ajatteli, että kaikki tunsivat hänet ja hänen veljensä. Eikö kaikkien pitänytkin tuntea Montagnen kaksoset?
Onkohan herra Gregerillä suunnitelmia maalauksen varalle? Millaisessa tilassa muotokuvan maalaaminen tapahtuu? Millaisia taukoja he pitävät? Clarice ei ollut ihan varma siitä, että toimisivatko he niinkuin hän sanoo, vai niinkuin herra itse sanoo. Jos Clarice ilmoittaa haluavansa jaloitella, niin käyhän se ilman mutkitteluja? Hän on kyllä tottunut tekemään juuri niinkuin itse haluaa, mutta täydellisen muotokuvan aikaansaamiseksi siitä pitänee ehkä vähän joustaa.
Toivottavasti hänen asunsa on sopiva. Clarice oli viettänyt pidemmän tovin vaatekaapillaan ja palvelijoiden puettavana, kunnes oli päätynyt mielestään parhaimpaan vaihtoehtoon: Leninki oli murretun roosan värinen, minkä pinta oli kotisteltu vaaleammalla roosan värisellä kirjoilulla. Puhun miehusta oli hyvin avonainen, mutta siveellinen ja sen ympäri koko kaula-aukon mitalta kulki hienoa valkoista pitsiä. Leningin hihat olivat toikat ja suorat kyynervarsiin asti, joittenka suusta lähti runsaasti roikkuvaa valkoista pitsiä antaen hihalle vielä 10 senttimetriä lisää pituutta. Valkoista pitsiä vilkkui myös leningin alta alushameitten muodossa. Hiuksensa oltiin sidottu loisteliaalle nutturalle ylemmäs takaraivolle ja hiuksiin oltiin pujoteltu valkoisia helmiä ja tumman roosan värisiä kukkapinnejä. Muutama hiussuortuva roikkui niskassa ja korvien edessä. Koruiski oltiin valittu helmikorvakorut ja helmistä tehty kolmekerroksinen kaulakoru.
Viimein vaunut saapuivat perille ja Clarice yllätti itsensä jännittämästä, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Ehkä se johtui siitä, että Darrel ei ollut hänen seurassaan? Vaunujen kuljettaja avasi oven ja auttoi Claricen ulos vaunuista samalla pitäen toisella kädellä sateenvarjoa neidin yllä. Palvelija kipusi tottuneesti itse vaunuista ulos ja avasi itselleen oman varjonsa. Harmaassa sädesäässä herra Gregerin asunto ei näyttänyt kovin loisteliaalta tai mieleenpainuvalta, mutta ehkä se ei häntä haittaisi. Clarice veti mustan viittansa hupun syvälle päähänsä ja nosti hameensa helmoja, jotta puvulle ei tapahtuisi mitään sinä lyhyenä aikana, kun he kulkivat vaunuilta talon ovelle.
Clarice oli hieman ihmeissään siitä, että ovea avattu, vaan vaunujen kuljettaja koputti oveen; mutta tapansa kullakin. Odottaessä hän kerkesi todeta mielessään, että korsetti oli tavallista tiukempi ja että hän taisi näyttää ihan kuoleman lähetiltä musta viitta yllänsä ja sade taustalla. Eikä hänen kasvonsakaan kunnolla näkyneet, kun Claricella itsellään oli vaikeuksia nähdä muualle kuin oven alareunaan.
Takaisin alkuun
Simon Greger
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 04 Syy 2009 12:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Juu... Olkoot hän vähävarainen aatelinen.//
Odottaminen ei ollut herra Gregerin alaa. Herra istui kyyryssä maalaustelineensä ääressä. Hänen koko pitkä ruumiinsa oli lysähtänyt kasaan ja hänen kasvoillaan oli kertakaikkiaan masentunut ilme. Erittäin sopimatonta herrasmiehelle. Toisaalta kuka nyt väittäisi Simonia herrasmieheksi? Herra pää oli täynnä ajatuksia. Mietteitä siitä kuka oli hänen mallinsa, olisiko asunnossa tarpeeksi valoa näin sadesäällä maalaamiseen ja ennen kaikkea, keksisikö herra tuosta naisesta mitään jämäkkää sanomaa maalauksessaan? Voi! Eihän herra edes tuntenut tuota naista. Mitä jos hän ei keksisikään mitään ihastuttavaa yksityiskohtaa? Paniikin tapainen hiipi miehen sieluun. Niin, niin siitä se lähti! Yhdestä huolimattomasta maalauksesta, josta ei löytynyt ainuttakaan loukkausta tai vihjausta. Kohta hänen maineensa olisi puhtoinen kuin mikä!!! Simon kauhistui moista ajatusta niin että oli lentää jakkaraltaan.
Oveen koputettiin. Simon ponkaisi seisaalleen ja jakkara pamahti lattiaa vasten. "Rouva Hansen!" mies huudahti iloisena siitä että jotakin viimenin tapahtui. "Vieraamme saapuu!" hän hoputti palvelijatartaan. Kohta vanha, kyttyräselkäinen ja poikkeuksellisen ruma nainen ilmestyi paikalle sivuhuoneesta ja kiihehti kohti ovea. "Aivan herra Greger." nainen vastasi isäntänsä hoputteluun kimeällä äänellä. Simon ei malttanut jäädä paikoilleen, vaan seurasi rouvaa pieneen halliin. Rouva avasi oven, Simonin katsellessa. Oven työntyessä pois edestä paljastui herralle synkkä näkymä. Oven adustalla seisoi pitkä, musta hahmo sateen ympäröimänä. Huvittunut hymy nousi pakostakin herran kasvoille. Oliko viikatemies jo nyt saapunut häntä noutamaan? Reippaasti herra otti kaksi askelta ovea kohti ja kumarsi synkälle hahmolle iloisesti. "Tervetuloa matalaan majaani neiti Montagne."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Clarice Montagne
Vieras
LähetäLähetetty: 13 Syy 2009 08:31 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Palvelijatar yskäisi mahdollisimman vähä-äänisesti käteensä neiti Montagnen selän takana. Clarice inhosi kaiken maailman niistelyn, yskimisen ja jopa ruuan pureskelusta aiheutuvia ääniä, joten palvelijattaret kuin monet muutkin olivat oppineet "olemaan hiljaa" hänen seurassaan. Tällä kertaa Claricen selkäkarvat eivät kuitenkaan nousseet pystyyn, vaan sen sijaan lievästä ärsyyntymisestä johtuva hymy nousi hänen suupieleensä; Aivan, ulkoilu tällaisessa säässä saa varmaan hänetkin niiskuttamaan ja yskimään. Kunhan sitä vain pysyisi kuivana eikä oven takana muutenkaan yleensä jouduttu kauaa aikaa seisomaan... ei tässäkään tapauksessa.
Lämmin ja suorastaan kutsuva valon kajo heittäytyi heidän kaikkien syliin, kun herra Gregerin asunnon pääovi avautui. Clarice ei nähnyt muuta kuin ilmeisesti palvelijattaren hameen helmat ja peremmällä kahdet miehen jalat. Helmojen pitelemisen takia hän ei voinut ottaa silmille valahtanutta huppua pois päästään luodakseen katsekontaktia. Enempää odottamatta neiti nousi askelman taloon peremmälle ja päästi kätensä vapaiksi samalla pienesti niiaten ja vastaten talon isännälle.
"Olen iloinen, että kutsuitte minut, herra Greger."
Hupun alta saattoi näkyä kohtelias ja opeteltu hymy, mutta vain hetken aikaa, kunnes Clarice kääntyi ympäri ohjeistaakseen ovella seisovaa vaunujensa kuljettavaa , jotta ulko-ovi saataisiin kiinni.
"Marillion. Olen varannut koko illan muotokuvani maalaamiseen, joten varmasti tiedät, että mitä tehdä."
Vaunujen kuljettaja nyökkäsi myöntävästi neiti Montagnelle, hyvästeli väen matalalla vaimealla äänellä ja kääntyi surkean näköisenä kohti mustalta näyttäviä vaunuja. Clarice vielä vilkaisi, että hänen nuori palvelijattarensa oli tullut sisälle ja että toinen näyttäisi edes vähän siistiltä ja ryhdikkäältä, kunnes kääntyi takaisin herra Gregerin puoleen.
Hän hapui sormillaan kosteahkoa hupun reunaa ja nosti sitä varoen kampaustaan. Huppu valahti selälle roikkumaan ja paljasti altaan kauniin, mutta kylmän näköisen nuoren aatelisnaisen, joka kohteliaana siirsi katseensa suoraan muotokuvansa maalaajaan. Neidin ilme ei värähtänytkään, kun hän huomasi herra Gregerin olevan ilman paitaa, sillä siihen hän oli osannut varautua. Tosin hän oli ajatellut isännän ottavan hänet vastaan hieman tyylikkäämmin pukeutuneena.
"Toivottavasti ette joutuneet odottamaan, herra Greger. Matka sateella kävi yllättävän hitaasti."
Clari hymähti mielessään hauskalla ajatukselle, että Simon Gregerillä päinvastoin taisi aika loppua kesken, kun ei paitaakaan saanut puettua ylleen.
Pienellä käsimerkillä Clarice viittoi palvelijansa auttamaan häneltä viitan pois. Tumman, mutta kauniisti kirjoillun viitan alta paljastui hänen sirorakenteinen ja herkän värinen leninkinsä. Tottakai Clarice odotti saavansa kehuja vastaan, sillä tämä asukokonaisuus ei ollut mikään halpa... joskaan kokonaisuus ei ollut myöskään pröystäilevä, vaan tyylikäs klassisella tavalla. Emma, Claricen palvelijatar, ojensi emäntänsä viitan ovella seisovalle kumaraselkäiselle rouvalle, ketä varmasti tiesi, että minne ulkovaatteet laitettaisiin talteen.
Takaisin alkuun
Simon Greger
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 10 Lok 2009 08:18 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Anteeksi.//
Simon ojentautui syvästä kumarruksesta ja katseli kuinka huppu siirtyi ja paljasti altaan kauniin neitokaisen. Herran vino hymy siirtyi oikealta poskelta vasemmalle, miehen katsastaessa nopeasti mallinsa ulkomuodon. "Bravo. Bravo." Herran ilme tokaisi. Miehen hymy leveni. Tästähän voisi vaikka tulla hauskaa, mies tuumaili. "Vain vähän aikaa, neiti. Mutta tiedättehän, kaikkea hyvää kannattaa odottaa." Simon vastasi naiselle. Gregerin palvelijatar ruova Hansen tuhahti tuolloin äänekkäästi, ojentautuessaan ottamaan neidin viitan. Hän tunsi isäntänsä äänen sävyn liiankin hyvin. Simon käänsi katseensa palvelijattareen ja kallisti päätään toruvasti. Mies kumartui muutaman asteen kohti kumaraa, vanhaa naista ja sanoi: "Rouva Hansen. Kattaisitteko virvokkeita olohuoneeseen vieraillemme?" herra ehdotti poikkeuksellisen kohteliaasti, sillä olihan puhuteltava sentään palvelija. "Kyllä, kyllä poikaseni." nainen vastasi ja lähti laahustamaan ensin kohti vaatehuonetta ja sieltä selkäänsä valitellen marssille kohti keittiötä. Simon nousi jälleen kumarasta ja kääntyi nuorta vierastaan kohti. Herra puki kasvoilleen leveän hymyn. Kuulessaan keittiön oven sulkeutuvan, miehen ilme leveni iloiseksi virnistykseksi. "Ihastuttava nainen." herra selitti hymy suin. "Hiukan vanhuuden höperö. Mutta tekee uskomattoman maukkaita teeleipiä." Tämän Simon vain totesi ykskantaan äänessään vähääkään pahoittelua. "Mutta...!" Mies löi kämmenensä reippaasti yhteen ja huudahti. "Asiaan!" mies jatkoi ja siirttyen pois neidin ja tämän palvelijoiden kulkureitiltä, jotta he pääsisivät peremmälle taloon. "Ette kai kastunut matkalla, neiti Montagne? Ulkona on niin kammottava ilma!" Simon seisoi selkä seinää vasten olohuoneeseen johtavan oven vieressä. Mies hymyili myös neidon palvelijattarille hyvin kohteliaasti ja katsasti vaivihkaa myös näiden ulkomuodon. Todettuaan, että neiti Montagne oli seurueen viehättävin kaunotar, nainen sai taas herran jakamattoman huomion. "Olen laittanut kaiken teitä varten valmiiksi olohuoneeseen. Joten jos vain seuraisitte minua..." Simon ojensi kämmenensä neidolle. Pieni ajatus pisti esiin Gregerin takaraivosta ja mies päätti toimia tuuman mukaan. "Totta puhuen, neiti Montagne. Olen hiukan hämmentynyt." mies jäi vaiti katsomaan neitiä silmiin. "Miten on mahdollista, että teidän laisenne neidon sulhanen päästä rakkaansa vain muutaman palvelian seurassa tuiki tuntemattoman miehen asuntoon?"
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 25 Elo 2009 09:06 pm Viestin aihe: Maalia ja sadepisaroita Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Sovittu peli. Anteeksi, että tässä kesti.)
Herra Gregerin asunnolla...
Sade rummutti ikkunoihin. Ulkona oli kertakaikkiaan hirveä ilma. Simon seisoi keskellä keskiluokkaista asumustaan ja tuijotti mietteliäänä huoneen nurkkausta, sukien lyhyttä pukin partaansa. Kaunis, tummapuinen sohva, joka oli verhoiltu syvän punaisella kankaalla, oli nostettu huoneen nurkkaan. Sen vieressä vasemmalla oli matala, pieni ja pyöreä pöytä, jonka kiiltävälle pinnalle oli nostettu kristallinen vaasi. Vaasi oli pullollaan verenpunaisia, täyteläisiä ruusuja. Kukkien keskelle oli aseteltu kirkkaan valkoinen, yksinäinen lilja, Simonin tavaramerkki. Kulmauksen seinille oli ripustettu mustat kankaat. Taiteilija saisi käyttää taustan suhteen suosiolla mielikuvitustaan.
Mies tuijotti kulmausta ja yritti kuvitella vierastaan tuolle siro muotoiselle istuimelle. Sama mietteliäs ilme tasvoillaan Simon otti muutaman askelen eteenpäin ja asetteli ruusuja hiukan edustavampaan asentoon. Herra ei erityisemmin pitänyt tämän kaltaisita tilaustöistä. Ne olivat kaikki samanlaisia ja herran mielestä tylsiä. Taidetta ei tulisi tilata. Se oli herran suoria periaatteita vastaan. Taitelijan tulisi saada maalata vapaasti, ilman valvovaa silmää.Taidetta ei voi näet valaa valmiiseen muottiin, muutoin se ei ole taidetta. Mutta raha oli tiukassa ja Simonin oli suostuttava tekemään niinkin alentavia töitä kuin aatelisten muotokuvia.
Simon oli pukeutunut tumman ruskeisiin housuihin, pitkiin valkoisiin sukkiin, kenkiin sekä tummiin liiveihin. Paitaa hänellä ei ollut. Herra mietti juuri tulisiko hänen poiketa tavoistaan ja sotkea paitansa inhottavan tahraisella öljyvärillä, vieraan joskin ylhäisen naisen tähden. Lyhyen tuuminnan jälkeen hän kieltäytyi moisesta. Simon ei ollut tavannut saati tuntenut maalauksen tilaajaa. Maalarin mietteet eksyivät aprikoimaan piakkoin saapuvan vieraansa ulkomuotoa. Herra todella toivoi, että kyseessä olisi kaunis nuori nainen. Se tekisi työn teosta huomattavasti helpompaa, jos hänen ei tarvitsisi keskittyä kaunistelemaan naisen ulkomuotoa. Sitä paitsi, olihan kauniin naisen seura aina miellyttävämpää kuin vähemmän kauniin.
Odottamiseen väsyneenä Simon istahti tuoliinsa maalaustelineen taakse ja katseli sieltäkäsin siroa sohvaa. Nyt puuttui vain malli...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Clarice Montagne
Vieras
LähetäLähetetty: 28 Elo 2009 12:04 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
// Ei mitään hätää! Joskus vastaukset kestää ja joskus ei Smile Kysyisin muuten samalla, että onko Simon porvari vai aatelinen? Se ei käy herran esittelystä ilmi, tai sitten minä vain en ole osannut etsiä. Veikkaampa kuitenkin, että Simon on aatelissukua, mutta ei varakasta sellaista? //
Ei siitä ollut kauaa aikaa, kun Clarice oli yhtäkkiä hoksannut, että hänestä ei oltu maalattu kuvaa sitten pitkään aikaan. Hänestä kyllä oli olemassa kuva veljensä kanssa kun he olivat lapsia. Olipa heistä myös kuva äitinsä kanssa, kun he olivat vielä pienempiä lapsia. Olisi jo korkea aika hankkia maalaus, jossa hän on aikuinen ja yksin; oikea muotokuva. Hän oli keskustellut asiasta tietenkin veljensä kanssa ja siitä lähti reaktio aina tuttavalta tuttavalle, kunnes takaisin tuli ääni, että Herra Greger maalaisi kuvan neiti Montagnesta. Ja tänään olisi se päivä, kun muotokuva pistettäisiin alulle.
Siihen oli tietenkin syynsä, miksi Clarice halusi teetättää kuvansa juuri SEN Simon Gregerin ateljeessa ja voi kuinka moni on niitä syitä koittanut arvuutella. Muutamat jopa ovat erehtyneet pitämään Claricea typeryksenä tai tietämättömänä, kun moista halusi. Aateliset kun olivat niin tottuneet teetättämään toinen toistaan tylsemmät kuvansa puuterikasvoisilla röyhelö hörhöillä, joten hieman vääränlaista mainetta kerännyt Herra Greger tuntui uskomattomalta vaihtoehdolta. Ja se juuri oli se syy, miksi Clarice valitsi tämän taiteilijan. Hän halusi järkyttää ja hätkähdyttää, poiketa muotista ja jäädä toisten mieleen. Hovista ei varmasti löydy yhtäkään, ketä ei haluaisi nähdä valmista työtä ja etsiä sieltä jotain piilosanomaa.
Matka herra Gregerin asunnolle tuntui yllättävän pitkältä. Kaiken lisäksi sää oli aivan kamala. Vaunujen ikkunoista ei nähnyt muuta, kuin sitä vasten valuvan veden. Neiti Montagnen seurassa istui hänen hiljainen palvelijansa, ketä istui nöyränä ja katsoi vaunujen lattiaa välillä huojuen paikallaan. Oli ehkä hieman erikoisempi ratkaisu matkata tuntemattoman miehen asunnolle, etenkin, jos oli nuori nainen. Ehkä hän rikkoi joitain soveliaisuussääntöjä, mutta tällä hetkellä se sopi hänelle. Clarice kyllä oli harkinnut asiaa ja jälkipuheita, joten siksi hänellä oli seurassaan palvelijansa ja siksi hän matkasi muotokuvansa maalaajan luokse päivällä, eikä epäillyttävästi illalla.
Claricen kuin herra Gregerinkin onneksi neidin päähän ei ollut edes juolahtanut, että mies ei tuntisi häntä. Tottakai hän ajatteli, että kaikki tunsivat hänet ja hänen veljensä. Eikö kaikkien pitänytkin tuntea Montagnen kaksoset?
Onkohan herra Gregerillä suunnitelmia maalauksen varalle? Millaisessa tilassa muotokuvan maalaaminen tapahtuu? Millaisia taukoja he pitävät? Clarice ei ollut ihan varma siitä, että toimisivatko he niinkuin hän sanoo, vai niinkuin herra itse sanoo. Jos Clarice ilmoittaa haluavansa jaloitella, niin käyhän se ilman mutkitteluja? Hän on kyllä tottunut tekemään juuri niinkuin itse haluaa, mutta täydellisen muotokuvan aikaansaamiseksi siitä pitänee ehkä vähän joustaa.
Toivottavasti hänen asunsa on sopiva. Clarice oli viettänyt pidemmän tovin vaatekaapillaan ja palvelijoiden puettavana, kunnes oli päätynyt mielestään parhaimpaan vaihtoehtoon: Leninki oli murretun roosan värinen, minkä pinta oli kotisteltu vaaleammalla roosan värisellä kirjoilulla. Puhun miehusta oli hyvin avonainen, mutta siveellinen ja sen ympäri koko kaula-aukon mitalta kulki hienoa valkoista pitsiä. Leningin hihat olivat toikat ja suorat kyynervarsiin asti, joittenka suusta lähti runsaasti roikkuvaa valkoista pitsiä antaen hihalle vielä 10 senttimetriä lisää pituutta. Valkoista pitsiä vilkkui myös leningin alta alushameitten muodossa. Hiuksensa oltiin sidottu loisteliaalle nutturalle ylemmäs takaraivolle ja hiuksiin oltiin pujoteltu valkoisia helmiä ja tumman roosan värisiä kukkapinnejä. Muutama hiussuortuva roikkui niskassa ja korvien edessä. Koruiski oltiin valittu helmikorvakorut ja helmistä tehty kolmekerroksinen kaulakoru.
Viimein vaunut saapuivat perille ja Clarice yllätti itsensä jännittämästä, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Ehkä se johtui siitä, että Darrel ei ollut hänen seurassaan? Vaunujen kuljettaja avasi oven ja auttoi Claricen ulos vaunuista samalla pitäen toisella kädellä sateenvarjoa neidin yllä. Palvelija kipusi tottuneesti itse vaunuista ulos ja avasi itselleen oman varjonsa. Harmaassa sädesäässä herra Gregerin asunto ei näyttänyt kovin loisteliaalta tai mieleenpainuvalta, mutta ehkä se ei häntä haittaisi. Clarice veti mustan viittansa hupun syvälle päähänsä ja nosti hameensa helmoja, jotta puvulle ei tapahtuisi mitään sinä lyhyenä aikana, kun he kulkivat vaunuilta talon ovelle.
Clarice oli hieman ihmeissään siitä, että ovea avattu, vaan vaunujen kuljettaja koputti oveen; mutta tapansa kullakin. Odottaessä hän kerkesi todeta mielessään, että korsetti oli tavallista tiukempi ja että hän taisi näyttää ihan kuoleman lähetiltä musta viitta yllänsä ja sade taustalla. Eikä hänen kasvonsakaan kunnolla näkyneet, kun Claricella itsellään oli vaikeuksia nähdä muualle kuin oven alareunaan.
Takaisin alkuun
Simon Greger
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 04 Syy 2009 12:02 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Juu... Olkoot hän vähävarainen aatelinen.//
Odottaminen ei ollut herra Gregerin alaa. Herra istui kyyryssä maalaustelineensä ääressä. Hänen koko pitkä ruumiinsa oli lysähtänyt kasaan ja hänen kasvoillaan oli kertakaikkiaan masentunut ilme. Erittäin sopimatonta herrasmiehelle. Toisaalta kuka nyt väittäisi Simonia herrasmieheksi? Herra pää oli täynnä ajatuksia. Mietteitä siitä kuka oli hänen mallinsa, olisiko asunnossa tarpeeksi valoa näin sadesäällä maalaamiseen ja ennen kaikkea, keksisikö herra tuosta naisesta mitään jämäkkää sanomaa maalauksessaan? Voi! Eihän herra edes tuntenut tuota naista. Mitä jos hän ei keksisikään mitään ihastuttavaa yksityiskohtaa? Paniikin tapainen hiipi miehen sieluun. Niin, niin siitä se lähti! Yhdestä huolimattomasta maalauksesta, josta ei löytynyt ainuttakaan loukkausta tai vihjausta. Kohta hänen maineensa olisi puhtoinen kuin mikä!!! Simon kauhistui moista ajatusta niin että oli lentää jakkaraltaan.
Oveen koputettiin. Simon ponkaisi seisaalleen ja jakkara pamahti lattiaa vasten. "Rouva Hansen!" mies huudahti iloisena siitä että jotakin viimenin tapahtui. "Vieraamme saapuu!" hän hoputti palvelijatartaan. Kohta vanha, kyttyräselkäinen ja poikkeuksellisen ruma nainen ilmestyi paikalle sivuhuoneesta ja kiihehti kohti ovea. "Aivan herra Greger." nainen vastasi isäntänsä hoputteluun kimeällä äänellä. Simon ei malttanut jäädä paikoilleen, vaan seurasi rouvaa pieneen halliin. Rouva avasi oven, Simonin katsellessa. Oven työntyessä pois edestä paljastui herralle synkkä näkymä. Oven adustalla seisoi pitkä, musta hahmo sateen ympäröimänä. Huvittunut hymy nousi pakostakin herran kasvoille. Oliko viikatemies jo nyt saapunut häntä noutamaan? Reippaasti herra otti kaksi askelta ovea kohti ja kumarsi synkälle hahmolle iloisesti. "Tervetuloa matalaan majaani neiti Montagne."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Clarice Montagne
Vieras
LähetäLähetetty: 13 Syy 2009 08:31 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Palvelijatar yskäisi mahdollisimman vähä-äänisesti käteensä neiti Montagnen selän takana. Clarice inhosi kaiken maailman niistelyn, yskimisen ja jopa ruuan pureskelusta aiheutuvia ääniä, joten palvelijattaret kuin monet muutkin olivat oppineet "olemaan hiljaa" hänen seurassaan. Tällä kertaa Claricen selkäkarvat eivät kuitenkaan nousseet pystyyn, vaan sen sijaan lievästä ärsyyntymisestä johtuva hymy nousi hänen suupieleensä; Aivan, ulkoilu tällaisessa säässä saa varmaan hänetkin niiskuttamaan ja yskimään. Kunhan sitä vain pysyisi kuivana eikä oven takana muutenkaan yleensä jouduttu kauaa aikaa seisomaan... ei tässäkään tapauksessa.
Lämmin ja suorastaan kutsuva valon kajo heittäytyi heidän kaikkien syliin, kun herra Gregerin asunnon pääovi avautui. Clarice ei nähnyt muuta kuin ilmeisesti palvelijattaren hameen helmat ja peremmällä kahdet miehen jalat. Helmojen pitelemisen takia hän ei voinut ottaa silmille valahtanutta huppua pois päästään luodakseen katsekontaktia. Enempää odottamatta neiti nousi askelman taloon peremmälle ja päästi kätensä vapaiksi samalla pienesti niiaten ja vastaten talon isännälle.
"Olen iloinen, että kutsuitte minut, herra Greger."
Hupun alta saattoi näkyä kohtelias ja opeteltu hymy, mutta vain hetken aikaa, kunnes Clarice kääntyi ympäri ohjeistaakseen ovella seisovaa vaunujensa kuljettavaa , jotta ulko-ovi saataisiin kiinni.
"Marillion. Olen varannut koko illan muotokuvani maalaamiseen, joten varmasti tiedät, että mitä tehdä."
Vaunujen kuljettaja nyökkäsi myöntävästi neiti Montagnelle, hyvästeli väen matalalla vaimealla äänellä ja kääntyi surkean näköisenä kohti mustalta näyttäviä vaunuja. Clarice vielä vilkaisi, että hänen nuori palvelijattarensa oli tullut sisälle ja että toinen näyttäisi edes vähän siistiltä ja ryhdikkäältä, kunnes kääntyi takaisin herra Gregerin puoleen.
Hän hapui sormillaan kosteahkoa hupun reunaa ja nosti sitä varoen kampaustaan. Huppu valahti selälle roikkumaan ja paljasti altaan kauniin, mutta kylmän näköisen nuoren aatelisnaisen, joka kohteliaana siirsi katseensa suoraan muotokuvansa maalaajaan. Neidin ilme ei värähtänytkään, kun hän huomasi herra Gregerin olevan ilman paitaa, sillä siihen hän oli osannut varautua. Tosin hän oli ajatellut isännän ottavan hänet vastaan hieman tyylikkäämmin pukeutuneena.
"Toivottavasti ette joutuneet odottamaan, herra Greger. Matka sateella kävi yllättävän hitaasti."
Clari hymähti mielessään hauskalla ajatukselle, että Simon Gregerillä päinvastoin taisi aika loppua kesken, kun ei paitaakaan saanut puettua ylleen.
Pienellä käsimerkillä Clarice viittoi palvelijansa auttamaan häneltä viitan pois. Tumman, mutta kauniisti kirjoillun viitan alta paljastui hänen sirorakenteinen ja herkän värinen leninkinsä. Tottakai Clarice odotti saavansa kehuja vastaan, sillä tämä asukokonaisuus ei ollut mikään halpa... joskaan kokonaisuus ei ollut myöskään pröystäilevä, vaan tyylikäs klassisella tavalla. Emma, Claricen palvelijatar, ojensi emäntänsä viitan ovella seisovalle kumaraselkäiselle rouvalle, ketä varmasti tiesi, että minne ulkovaatteet laitettaisiin talteen.
Takaisin alkuun
Simon Greger
Liittynyt: 12 Elo 2009
Viestejä: 7
LähetäLähetetty: 10 Lok 2009 08:18 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Anteeksi.//
Simon ojentautui syvästä kumarruksesta ja katseli kuinka huppu siirtyi ja paljasti altaan kauniin neitokaisen. Herran vino hymy siirtyi oikealta poskelta vasemmalle, miehen katsastaessa nopeasti mallinsa ulkomuodon. "Bravo. Bravo." Herran ilme tokaisi. Miehen hymy leveni. Tästähän voisi vaikka tulla hauskaa, mies tuumaili. "Vain vähän aikaa, neiti. Mutta tiedättehän, kaikkea hyvää kannattaa odottaa." Simon vastasi naiselle. Gregerin palvelijatar ruova Hansen tuhahti tuolloin äänekkäästi, ojentautuessaan ottamaan neidin viitan. Hän tunsi isäntänsä äänen sävyn liiankin hyvin. Simon käänsi katseensa palvelijattareen ja kallisti päätään toruvasti. Mies kumartui muutaman asteen kohti kumaraa, vanhaa naista ja sanoi: "Rouva Hansen. Kattaisitteko virvokkeita olohuoneeseen vieraillemme?" herra ehdotti poikkeuksellisen kohteliaasti, sillä olihan puhuteltava sentään palvelija. "Kyllä, kyllä poikaseni." nainen vastasi ja lähti laahustamaan ensin kohti vaatehuonetta ja sieltä selkäänsä valitellen marssille kohti keittiötä. Simon nousi jälleen kumarasta ja kääntyi nuorta vierastaan kohti. Herra puki kasvoilleen leveän hymyn. Kuulessaan keittiön oven sulkeutuvan, miehen ilme leveni iloiseksi virnistykseksi. "Ihastuttava nainen." herra selitti hymy suin. "Hiukan vanhuuden höperö. Mutta tekee uskomattoman maukkaita teeleipiä." Tämän Simon vain totesi ykskantaan äänessään vähääkään pahoittelua. "Mutta...!" Mies löi kämmenensä reippaasti yhteen ja huudahti. "Asiaan!" mies jatkoi ja siirttyen pois neidin ja tämän palvelijoiden kulkureitiltä, jotta he pääsisivät peremmälle taloon. "Ette kai kastunut matkalla, neiti Montagne? Ulkona on niin kammottava ilma!" Simon seisoi selkä seinää vasten olohuoneeseen johtavan oven vieressä. Mies hymyili myös neidon palvelijattarille hyvin kohteliaasti ja katsasti vaivihkaa myös näiden ulkomuodon. Todettuaan, että neiti Montagne oli seurueen viehättävin kaunotar, nainen sai taas herran jakamattoman huomion. "Olen laittanut kaiken teitä varten valmiiksi olohuoneeseen. Joten jos vain seuraisitte minua..." Simon ojensi kämmenensä neidolle. Pieni ajatus pisti esiin Gregerin takaraivosta ja mies päätti toimia tuuman mukaan. "Totta puhuen, neiti Montagne. Olen hiukan hämmentynyt." mies jäi vaiti katsomaan neitiä silmiin. "Miten on mahdollista, että teidän laisenne neidon sulhanen päästä rakkaansa vain muutaman palvelian seurassa tuiki tuntemattoman miehen asuntoon?"