Post by Admin on Oct 19, 2013 1:48:29 GMT 2
admin
Site Admin
Liittynyt: 19 Kes 2007
Viestejä: 125
LähetäLähetetty: Per Hei 06, 2007 10:28 Viestin aihe: Puutarhanhoitoa -vanha foorumi (Loppu?) Vastaa lainaamalla viestiä
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 24 Mar 2006 08:15 pm Viestin aihe: Puutarhanhoitoa
--------------------------------------------------------------------------------
Dario käveli puutarhassa tarkastellen silmä kovana kasveja. Hän oli ollut ihan varma nähneensä edellisenä päivänä jossain erään kasvin... Ei hän sen nimeä muistanut, tai muisti tavallaan, mutta se oli aivan liian monimutkainen joka tapauksessa. Mutta hän kyllä tiesi varsin hyvin, että siitä saisi mitä mahtavinta myrkkyä. Hassua, että linnan puutarhassa tahdottiin kasvattaa sellaista. No... Huvinsa kullakin. Eikä hän aikonut alkaa valittamaan.
Dario polvistui lupaavan näköisten kasvien eteen ja alkoi tutki varovasti niiden lehtiä päästäkseen selvyyteen siitä, mitä kasveja ne olivat. Jos hän oli jossain hyvä, niin kasvien tunnistamisessa. Sitä oli tullut opiskeltua aika paljon. Hän tunsi useimmat myrkylliset kasvit sekä varmaan kaikki yleishyödylliset vastamyrkkykasvit ja kaikenlasita muuta käytännöllistä. Ei hän liiemmin mistään puutarhanhoidosta ollut kiinnostunut. Kasvien kasvattamisesta tai muusta jonninjoutavasta hölynpölystä. Häntä kiinnosti vain ja ainoastaan, miten kasveista saattoi hyötyä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 24 Mar 2006 08:52 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Tummakutrinen nainen asteli puutarhassa ajatuksiinsa vaipuneena. Varakreivi Feuilletten tytär Antonia Feuillette oli saapunut edellispäivänä kuninkaanlinnaan erään ystävättärensä kutsusta, ja oli vihdoinkin päässyt tämän yli-innokkaista kynsistä viettämään hieman omaa aikaa. Olikin sitten vain puutarhassa kävelyä.
Antonia siirsi olkapäidensä eteen valuneet mustat korkkiruuvikiharat takaisin selkänsä taakse ja vilkaisi ympärilleen puutarhassa tympääntyneenä. Sieväähän siellä oli, totta kai, jopa sievempää kuin kreivi Cranwordin puutarhassa. Ja kreivistä puheenollen, nainen ei ollutkaan nähnyt häntä aikoihin. Oli vieläkin jotenkin outoa ajatella, että hänen tuntemansa poika oli todellakin kreivin asemassa, vaikka Peter-herran isä oli kuollut jo pari vuotta sitten.
Näistä ajatuksista Antonian keskeytti huomio, ettei hän ollutkaan aivan yksin. Hänen edessään oli polvistunut mies, joka näytti olevan puutarhanhoitopuuhissa. Nainen oli jo ohittaa asian olankohautuksella, ajatellen tämän olevan puutarhuri, kunnes huomioi miehen vaatetuksen ja puhtauden. Puutarhurit eivät ainakaan hänen kotisuunnallaan pukeutuneet mustiin viittoihin, ja varsin puhtaat käsivarret viittasivat vahvasti ettei mies ollut joutunut kovinkaan kosketuksiin mullan kanssa.
Antonia kallisti päätään ja katseli tarkemmin miestä. Tämä oli varsin mielenkiintoisen näköinen - hiukset olivat kyllä pahasti leikkauksen kaipuussa, mutta muuten tämä oli varsin mukavan näköinen tapaus. Ja hauskanpidon takiahan Antonia oli alunperin linnaan tullutkin. Päästyään vielä hieman lähemmäksi hän aloitti keskustelun ilman sen kummempia tervehdyksiä.
"Eivätkö kukat täällä olekin ihania?" hän totesi äänensävyllä, joka lupasi enemmän kuin sanat, ja kumartui voidakseen haistaa erään varsin korkean kukkapensaan valkeita kukkia. Kumartuessa naisen varsin antelias kaula-aukko esitteli hyviä puoliaan, josta Antonia oli hyvinkin tietoinen. Toimiva kikka, lähes aina.
"Taidat pitää puutarhanhoidosta?" hän jatkoi varsin viattoman kuuloisesti. Sanat olivat kuitenkin varsin tarkkaan harkitut: aihe oli tarpeeksi kepeä mutta aiheeseen liittyvä, ja sinuttelukin oli tietoista. Antonia oli varsin oman arvonsa tunteva nainen, ja siksi tiesi keitä hänen tuli kunnioittaa kohteliailla sanoilla ja keille hän saattoi puhua ilman moista kikkailua. Ja palvelijat, joihin mies selvästikin pukeutumisensa perusteella kuului, eivät missään tapauksessa tarvinneet kohteliaisuuksia.
//sivuhahmohyökkäys! xD //
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 12:48 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario tutkiskeli lehtiä ajatuksiinsa vaipuneena. Eikä hänen päässään sillä hetkellä pyörineet edes mitkään kasveihin liittyvä asiat. Lähinnä hänen oma elämänsä ylipäätään. Hän ajatteli sellaisia asioita oikeastaan paljon enemmän kuin mitä muut ihmiset ehkä luulivat ja mitä päälle päin näkyi.
Hänen ajatuksensa keskeytyivät kuitenkin pian, kun hän kuuli läheltään naisen äänen. Dario irrotti samantien otteensa kasvista, jota hän oli ollut tutkimassa ja kohotti katseensa ylös naiseen. Tällä oli tummat kiharat ja päällä vaatteet, joista saattoi päätellä tämän kuuluvan johonkin hieman ylempään kastiin. Kaikki naisessa oikeastaan kieli siitä, ettei tämä todellakaan ollut mikään palvelija.
Naisen kumartuessa Darion katse osui väkisinkin naisen jokseenkin avonaiseen kaula-aukkoon. Se vain oli sellainen näky, jota oli jotenkin mahdoton vain sivuuttaa.
"N-niinkin voi sanoa...", Dario sai lopulta vastattua naisen kysymykseen puutarhanhoidosta ja nousi ylös maasta
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 01:19 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Mukava pikku harrastushan se on..." nainen jatkoi kepeästi ja astui vielä lähemmäksi Dariota, kuljettaen sormeaan muka ajatuksissaan tämän rinnalla.
"Et taida olla puutarhuri? Palvelija linnassa, vai kuinka?" hän jatkoi jutusteluaan hyväntuulisesti, pyöritellen mustaa hiuskiehkuraansa ja pysytellen varsin lähellä miestä, lähempänä kuin laskettiin soveliaaksi. Olihan mies varsin komea, ja hänen takeltelunsa oli jotenkin suloista. Antonia oli alkanutkin hieman kyllästyä.
Rufio asteli ulos linnasta vihellellen. Dario tuntui suorastaan piilottelevan häneltä, niinpä tietenkin, juuri silloin kun häntä tarvittiin... Poika oli saanut juuri lady Elizabethiltä kutsun tulla musisoimaan illalla hänen ja hänen ystävättärensä illanviettoon, ja totta kai pojan täytyi ilmoittaa tämä Dariolle. Mutta missä tämä mahtoi olla...
Puutarha ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä vaihtoehdolta, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Rufio kohautti olkapäitään ja päätti katsastaa sitten senkin, ihan vain varmuuden vuoksi. Etsintä tuottikin tulosta, sillä erään valkoisen kukkapensasrykelmän vieressä seisoi häntä selin mies, jota Rufio ei voisi olla tunnistamatta missään tilanteessa.
"Da-ri-o!" hän huudahti ja hyppäsi miehen kaulaan takaapäin aikeenaan yllättää tämä.
"Et usko kuinka hankalaa sinut oli löytää..." hän alkoi selittämään, kunnes hänen katseensa osui miehen edessä seisovaan naiseen. Joka näytti olevan turhan lähellä HÄNEN Dariotaan. Mutta vieläkin järkyttävämpi seikka oli naisen henkilöllisyys. Antonia Feuillette, kaikista ihmisistä... Rufio kirosi mielessään ja toivoi hartaasti, ettei nainen tunnistaisi häntä. Mikä oli varsin epätoivoinen yritys.
Antonia oli tuskin saanut lauseensa loppuun, kun joku jo hyökkäsi hänen pienen saaliinsa kimppuun. Nainen tuhahti ärtyneesti, millaiset tavat... Mutta mitä muutakaan alaluokalta tuli odottaa. Katsahtaessaan tarkemmin heidät keskeyttänyttä miestä Antonia jähmettyi.
"Peter-herra...?" naisen huulet muodostivat äänettömät sanat. Hän räpäytti silmiään ja tajusi sitten jatkaa esiintymistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Peter, se kiero pikkupoika, täällä hän siis oli ollut koko ajan... Lähteä nyt kertomatta hänelle mitään, ja mitä hän oli tehnyt hiuksilleen! Antonia kiehui raivosta, muttei näyttänyt tätä, vaan hymyili omanlaistaan viettelevää, ovelaa hymyä.
"Osaat varmaan kertoa, mikä näistä kukista pitäisi tuoksunsa kauimmin? Ajattelin tuoda jotain ystävättärelleni, ja tahtoisin jotain kestävää."
Peter-herra, saatte kyllä selittää tämän... Ja se selitys saakin luvan olla kunnollinen.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 03:38 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"On... On.", Dario sanoi varovasti ja hieman hämillään siitä, miten lähelle nainen oli nyt tullut. Mutta mukava pikku harrastushan hänellä tietysti oli. Myrkyt. Miten suloista. Suorastaan hellyyttävää.
"En.", mies vastasi naisen seuraavaan kysymykseen ja sitä seuraavaan hän vain nyökkäsi vastaukseksi. Mitä järkeä olikaan käyttää jotain hienompia ja pidempiä sanoja, kun hän saattoi ilmaista asiansa paljon lyhyemminkin? Ei niin mitään. Kun yksi sana riitti kertomaan, että hän ei ollut puutarhuri ja nyökkäys ilmaisi, että hän tosiaan oli palvelijana linnassa - ainakin tavallaan - oli aika turhaa selittää asiaa mitenkään pidemmin. Ja hän oli muutenkin niitä ihmisiä, jotka eivät paljon turhia höpisseet.
Kotvan kuluttua Dario sai pelästyä, kun joku hyppäsi hänen kaulaansa takaapäin. Rufio, tietenkin. Kellään muulla ei ollut tapana hyppiä häntä päin samalla tavalla. Ja hyvä niin. Rufio teki sitä kyllä aivan tarpeeksi usein. Sen verran usein, että hänen ei oikeastaan olisi pitänyt edes säikähtää, mutta minkäs sille mahtoi. Ihmisluonto oli sellainen. Kun joku hyppäsi täysin odottamatta kaulaan, takaapäin, varoittamatta, sitä vain yksinkertaisesti pelästyi.
"Tuota... Tässä on Rufio. Kaksoisveljeni.", Dario esitteli Rufion hieman vaivaantuneena naiselle. Olihan se kai kohteliasta kertoa, mikä hänen kimppuunsa oli juuri hyökännyt. Olihan hän hiljainen eikä tosiaankaan mistään kohteliaimmasta päästä, mutta tajusi hänkin jotain käytöstavoista. Ainakin silloin tällöin.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:26 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Oo... Vai kaksoisveli..." Antonia vastasi esittäen hieman hämmästynyttä. "Täytyy kyllä sanoa, ettette näytä juuri samanlaisilta! Kuinka yllättävää..."
Rufion teki mieli juosta karkuun. Ja lujaa. Antonian ja hänen vaihtamansa katse kertoi paremmin kuin hyvin, että nainen oli totta tosiaan tunnistanut hänet. Eikä siitä seurannut mitään hyvää. Antoniasta ei ikinä tiennyt mitä tämä oikein aikoi.
Dario ei tietenkään tiennyt asioiden tilasta mitään, ja esiintyi täysin tavallisesti. Rufion teki mieli käskeä tätä lopettamaan, hän ei jostain syystä tahtonut Antonian tietävän koko tilannetta. Ei sillä, että se juurikaan olisi heilauttanut asioita puoleen tai toiseen, se vain tuntui jotenkin... Nololta?
Antonia heilautti taas hiuksiaan taaksepäin julman hymyn kanssa. Leikit sikseen, nyt hänellä oli kana kynittävänä Peter-herran kanssa.
"Parasta jättää teidät veljekset kai sitten kahden... Toivottavasti tapaamme vielä..." hän sanoi Dariolle lähtien sitten kävelemään poispäin, vielä lähtiessään koskettaen huomaamattomasti Rufion selkää. Poika hätkähti silminnähtävästi kosketuksesta.
"Aah... Tuota... Minunkin... Pitäisi jo mennä... Nähdään pian", Rufio sopotti ja lähti pinkomaan kohti suuntaa mihin Antonia oli kadonnut. Hemmetin nainen, mitä tällä oikein oli mielessään...
Antonia pysähtyi istumaan eräässä pienessä lehtimajassa olevalle penkille, josta oli hyvä näkyvyys kaikkialle, mutta maja suojasi niin ettei ulkopuolelta sinne juuri näkynyt. Nainen napsutti jalallaan kärsimättömästi maata, ja kasvoille nousi jonkinmoinen hymyntapainen Rufion ilmestyessä oviaukolle.
"Istukaa toki, Peter-herra", hän kehotti kohteliaasti ja osoitti penkkiä vieressään. Rufio katsahti naista ja istahti sitten tämän viereen, kyräillen tätä hieman epäluuloisesti ja sanomatta mitään.
"Kuinka hajamielistä teiltä, Peter-herra, olla mainitsematta mitään minulle pienestä... matkastanne", Antonia aloitti kylmällä äänellä. "Tai pikemminkin... Olisiko mahdollista, että olisitte tahallanne jättänyt kertomatta siitä minulle? Miksi rikas kreivi kulkee linnassa rääsyihin pukeutuneena ja esittäen palvelijaa?"
"Trubaduuria", Rufio korjasi murahtaen. Tästä ei seuraisi mitään hyvää...
"...Palvelijaa. Mikä tahansa syynne mahtaa ollakaan, en voi käsittää sitä." Antonia jatkoi säälimättömällä äänellä. Sitten ymmärrys välähti hänen silmissään.
"Kun hylkäsitte rakkaudentunnustukseni, sanoitte ettette voisi ikinä rakastaa minua, koska rakastatte jotakuta toista..."
"Antonia, ettehän tekään minua rakasta! Asemani vain sattuu olemaan korkeampi kuin teidän..." Rufio keskeytti, mutta nainen jätti sen omaan arvoonsa.
"Teidän rakkautenne... Ettei tämä kyseinen henkilö satu olemaan se aiemmin tapaamani mies?"
Rufio kalpeni ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta ei keksinyt mitään vastattavaa. Perhanan ämmä, tämän mielenliikkeistä ei ikinä ottanut selvää, ja poikaa pelotti jo valmiiksi mitä tämä mahtoi tiedolla tehdä...
Antonia hymähti ja sipaisi Rufion kasvoja sormellaan.
"Olette aina niin ihanan helppolukuinen, Peter-herrani", hän sanoi julmalla äänellä ja nousi seisomaan.
"Jos se mies ei enää rakastakaan teitä, te voitte siis aivan hyvin naida minut", hän päätteli ääneen ja virnisti omille päätelmilleen.
"...Te ette koske Gabrieliini, tai pidän kyllä huolen siitä että toivotte ettette olisi syntynytkään", Rufio sihahti keksimättä mitään omaperäisempää. Virne Antonian kasvoilla vain levisi.
"Ettekö luota rakastajaanne? Jos hän todella rakastaa teitä, hän ei hätkähdäkään kenestäkään muusta", nainen sanoi pehmeästi, saaden ilmeen Rufion kasvoilla synkentymään entisestään. Totta kai hän luotti Gabrieliin. Eikö niin...? Mutta päästää nyt tuo noita hänen kimppuunsa, se oli jotain mitä Rufio ei todellakaan tahtonut. Mutta mitä hän pystyisi muka tekemään, Antonia oli aina ollut hänelle liian kova pala nieltäväksi...
"...Arvelinkin niin", Antonia totesi ja lähti kävelemään takaisin kohti suuntaa, jonne oli Darion jättänyt. Ei sillä, että hän olisi mitenkään erityisesti Peter-herran kanssa naimisiin halunnut mennä, mutta poika vain sattui olemaan varsin rikas ja omisti runsaasti maata, joten moinen liitto olisi varsin tyydyttävä. Hankala pala tämä tosin oli, ei tahtonut Antonian tapaista kaunotarta korukseen juhlissa esiteltäväksi, mutta tämän kanssa Antonia saisi ainakin olla varsin vapaasti. Jos hän siis pitäisi kiinni alkuperäisestä suunnitelmastaan leikitellä hieman sen puutarhanhoidosta pitävän miehen kanssa, hän saisi tämänkin esteen raivattua tieltään, ja jollei löytäisi parempaa miesehdokasta hän saattaisi juosta Peter-herran hoiviin.
Mies näytti yhä seisovan suunnilleen samalla paikalla mihin he olivat hänet jättäneet. Antonia otti kasvoilleen neito hädässä-ilmeen ja kiiruhti tämän luokse.
"Oletko sattunut näkemään pientä rasiaa tässä lähettyvillä? Pudotin sen varmasti jonnekin tänne. Se on tärkeä rasia, siinä on korvakoruni jotka sain perintönä rakkaalta äidiltäni..." nainen selitti.
"Voisitko hieman auttaa minua etsinnässä?" hän kysyi näennäisen viattomasti. Jostainhan sitä täytyi aloittaa, ja vaikka mies tuntuikin olevan hyvin hiljainen, nainen oli varma, että tämä olisi selvää tekoa hetkessä.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:41 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario kohautti olkapäitään naisen sanoille. Eiväthän he tosiaankaan näyttäneet samanlaisilta. He olivat suurinpiirtein kuin yö ja päivä. Hän oli yö ja Rufio päivä.
Nainen kuitenkin lähti pian ja Rufio pinkaisi melkein heti tämän jäljessä poispäin ja hän oli taas yksin. Hetkeksi miestä jäi mietityttämään, mikä Rufiolle oli oikein tullut. Nainen nyt sai mennä ja tulla ihan miten lysti ilman, että hän asiasta paljoakaan välitti, mutta Rufiohan oli juuri sanonut etsineensä häntä vaikka kuinka kauan. Tai niin hän oli ainakin ymmärtänyt. Miksi ihmeessä tämä sitten häipyi samantien löydettyään hänet? Sanomatta yhtään mitään? Jokseenkin epäilyttävää käytöstä jopa Rufiolta. Tai ehkä etenkin Rufiolta.
Dario yritti sivuuttaa epäilyksensä ja jatkoi taas puutarhan tutkimista. Hänen etsimänsä kasvit taisivatkin olla jossain muualla. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt edes katsella ympärilleen, kun tuo salaperäinen nainen kiiruhti takaisin paikalle selittäen jotain kadonneesta korurasiasta.
"Jaa... Enköhän.", Dario sanoi kohauttaen taas olkapäitään ja alkoi etsiä katseellaan maasta jonkinlaista rasiaa. Hän kuitenkin oli linnan palveluksessa, joten ehkä olisi parempi käyttäytyä kiltisti niitä parempiarvoisia kohtaan. Ties vaikka hänet muuten vielä heitettäisiin ulos. Eihän hän voinut tietää, miten tärkeä vieras tuo nainen linnassa oikein oli. Jos tämä nyt oli vieras.
"Millainen rasia se on?", Dario kysyi hetken päästä kun ei nähnyt missään jälkeäkään rasiasta. Tuntui jotenkin helpommalta etsiä sitä, jos edes tietäisi, minkä näköinen ja värinen se oli. Vaikka eihän se varmaan oikeastaan hommaa millään lailla helpommaksi tehnyt, kun jos puutarhassa nyt joku rasia sattui lojumaan, kyllä sen varmaan joka tapauksessa huomaisi. Oli sitten minkä värinen tai kokoinen tahansa.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:48 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Suunnilleen tämän kokoinen, ja sen päällys on sinistä samettia", Antonia demonstroi esittäen rasian koon sormillaan. Hän siirteli näön vuoksi hieman kasveja, kuin olisi etsimässä rasiaa, ja livautti huomaamattomasti kuvailemansa rasian näköisen esineen erään pensaan juurelle. Dario saisi sen siitä löytää, ja olla siten naisen pelastavana ritarina.
"Oi, mutta kuinka epäkohteliasta minulta... Pyydän sinua auttamaan enkä edes kerro nimeäni! Missä tapani oikein ovat", nainen sanoi ja teki pienen niiauksen, vaikka se oli oikeastaan varsin tarpeetonta. Liike oli kuitenkin varsin naisellinen, eikä pieni muuten lähes huomaamaton nytkäys ylösnoustessa tehnyt mitenkään pahaa rintavarustuksen huomaamisessa.
"Antonia Feuillette. Varakreivi Henry Feuilletten tytär", hän esittäytyi ja katseli sitten uteliaasti Dariota.
"Et ole tältä seudulta, eikö niin? Aksenttisi ei ole täkäläinen..." nainen huomioi ja soi Dariolle varsin viettelevän hymyn.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:03 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dariokin siirteli kasveja etsien rasiaa. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Ehkä nainen olikin pudottanut sen lähtiessään minne sitte olikin ikinä lähtenyt. Jonnekin matkan varrelle. Tiedä häntä.
Mies kuitenkin suoristautui naisen esitellessä itsensä. Tämä jopa niiasi hänelle. Varakreivin tytär. Ei mikään ihan turhanpäiväinen tyyppi, siis. Luultavasti. Ei sillä, että hän juurikaan aatelisarvoista tiesi. Siellä päin, missä hän oli kasvanut, ei juurikaan oltu välitetty sellaisista asioista.
"Dario Bagot.", Dario lopulta sai kakistettua ja kumarsi hieman jäykästi. "Kiertävä trubaduuri."
Kiertäbä trubaduuri kyllä kuulosti varsin laimealta varakreivin rinnalla. Suorastaan naurettavalta. Olisi varmaan ollut parempi jättää se sanomatta. Mutta sanottu mikä sanottu. Eipä sitä enää takaisinkaan voinut ottaa.
"Hm. En niin. Olen aika kaukaa.", Dario vastasi hieman epämääräisesti naisen pohdintoihin hänen aksentistaan. Häntä ei todellakaan huvittanut puhua siitä, mistä päin hän oli. Joko he nimittäin eivät olleet Rufion kanssa sopineet siitä, mistä he olisivat kotoisin, tai sitten hän kärsi väliaikaisesta muistinmenetyksestä. Jälkimmäinen voisi olla aika todennäköinen. Hänestä tuntui, että hänen päähänsä ei sillä hetkellä oikein tullut yhtään järkevää ajatusta. Oli vaikea edes irrottaa katsetta tuosta naisesta. Tässä oli vain jotain niin yksinkertaisen upeaa. Karismaa. Niin. Karismaa se oli. Naisella selvästi oli jonkinlaista karismaa.
Dario yritti kuitenkin jatkaa rasian etsintää ja lopulta kasveja tarpeeksi etsiskeltyään hän lopulta löysinkin sen erään pensaan juurelta. Nainen oli sittenkin pudottanut sen juuri sinne, minne oli sanonutkin sen pudottaneensa.
Mies otti rasian ja ojensi sen naiselle. "Onko tämä se rasia?"
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:15 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Kiertävä trubaduuriko? Mikä sattuma - ystävättäreni kertoikin aikovansa tilata laulajan viihdyttämään meitä illalla. Ehkä saan hänet muuttamaan mielensä valitsemaan sittenkin sinut..." Antonia sanoi viekkaasti. Miehen näyttäessä löytämäänsä rasiaa Antonia antoi katseensa kirkastua kuin olisi kuka tahansa pikkutyttö, joka saa lelunsa takaisin.
"Juuri se!" hän sanoi ottaen rasian käsiinsä. "Ja tässä palkkionne..." hän jatkoi ja astahti varsin lähelle painaakseen suudelman miehen poskelle. Sitten hän avasi rasian vaivaantumatta siirtyä kauemmaksi ja otti esille kaksi varsin sievää korvakorua.
"Ihanaa, ne ovat tallessa..." hän huokaisi ja mallasi niitä korviinsa.
"Pidätkö niistä? Sopivatko ne minulle?" hän kysyi leikkisällä äänellä ja yritti sitten kiinnittää toista korvaansa.
"Taisin unohtaa peilini huoneeseeni... Auttaisitko taas?" nainen lykkäsi vastausta odottamatta korut Darion käteen odottaen tämän kiinnittävän ne hänen korviinsa.
Rufio piilotteli erään suurehkon puun takana kiehuen kiukusta. Kuinka tuo nainen uskalsikin koskea hänen Darioonsa... Kovin pitkään ei kestäisi, että poika hermostuisi täysin ja tekisi jotain harkitsematonta.
Vaikkei poika sitä ikinä myöntäisikään, sen kummemmin kuin Antoniakaan, heissä kahdessa oli oikeastaan jotain samanlaista... Jollain tasolla, ainakin, vaikkei poika missään tapauksessa ollutkaan yhtä juonikas ja kylmä kuin itseään pari vuotta vanhempi nainen, suorastaan päinvastoin. Molemmat kuitenkin tiesivät tarkkaan mitä halusivat, ja yrittivät kaikin keinoin päästä tavoitteeseensa. Mikä nyt Rufion kohdalla sattui olemaan Darion rakkaus, Antonion taas rikas ja huoleton elämä.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:31 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Hm... Jaa... En kyllä esiinny yleensä yksin.", Dario mutisi. Pelkällä laululla ja triangelin kilkuttamisella ei kovin pitkälle pötkitty. Ei kannattanut edes yrittää. Sitä vain tekisi itsensä naurunalaiseksi.
Naisen - Antoniaksikö tämä oli itsensä esitellyt? - antaessa hänelle suudelman poskelle, hän tunsi punastuvansa lievästi. Miten sellainen oli mahdollista? Hän ei edes muistanut, koska hän oli viimeksi punastunut. Tuskin koskaan. Hän oli luullut, että se olisi hänelle suorastaan mahdotonta. Ilmeisesti sitten ei. Toivon mukaan punastus ei kuitenkaan näkyisi päälle päin.
Dario nyökytteli päätään Antonian kysyessä, sopivatko korvakorut tälle. Ja kun tämä pyysi apua korujen kiinnittämisessä, ei hän oikein muutakaan voinut kuin auttaa, kun nainen suorastaan salamannopeasti tunki korut hänen käteensä.
Mies astahti lähemmäs ja sai toisen korun paikalleen varsin helposti, vaikka hän ei sellaista ollutkaan koskaan ennen edes laittanut. Ja toinenkin meni paikalleen ihan hyvin. Hän kuitenkin oli aika kätevä käsistään. Näppärät sormet. Sellaisista oli silloin tällöin hyötyä. Tilanne noin yleensä ottaen tuntui kuitenkin varsin oudolta. Hän tuskin oli aikoihin edes ollut kenenkään vieraan henkilön kanssa kahden niin kauaa. Saatika sitten puhunut jollekulle täysin tuntemattomalle niin paljoa. Vaikka eihän hän nytkään ollut juurikaan aukonut sanaista arkkuaan. Mutta kuitenkin enemmän kuin yleensä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:50 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Nainen keikutti hieman päätään Darion saatua korut kiinni tämän korviin, helyjen pitäessä pientä heleää ääntä.
"Kiitokseni uudestaan", Antonia sanoi käheähköllä äänellä ja nosti kätensä Darion poskille.
"Ja sitten taas palkkion puoleen..." nainen kumartui eteenpäin, sen pienen määrän mikä oli enää edes tarpeen, ja painoi huulensa Darion huulia vasten.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:10 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario koko jonkinlaisen shokin sillä hetkellä, kun Antonia painoi huulensa hänen huulillen. Olihan hän tavallaan osannut odottaa sitä, mutta tavallaan ei... Jotenkin vaistonvaraisesti hän kuitenkin pienen ohikiitävän hetken ajan vastasi suudelmaan, vaikka se olikin täysin vastoin... vastoin kaikkea. Joskus sitä vain meni niin sekaisin. Tiedä sitten, mistä sellainen johtui.
Pian hän kuitenkin jotenkin tuli järkiinsä ja irroittautui suudelmasta yllättyneenä itsekin siitä, mitä oikein oli tekemässä. Ei siinä näin ollut pitänyt käydä. Ei. Ei missään nimessä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:22 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Antonio mutristi huuliaan naisellisesti, ei niinkään tyytymättömänä, oikeastaan vain näyttääkseen sievältä. Olihan hän saanut ensimmäisen osan suunnitelmastaan toteutumaan. Vilkaisu hieman kauempana kasvavan suuren puun luo vahvisti sen minkä nainen jo tiesikin.
Rufio oli shokissa. Gabriel suuteli Antoniota... Itse asiassa asia oli päinvastoin, mutta asia ei nyt juuri poikaa liikuttanut. Hän ei osannut kuin tuijottaa uskomatta näkemäänsä. Nähdessään miehen myös vastaavan naisen suudelmaan, Rufio ei enää kestänyt vaan käännähti lähtien juoksemaan poispäin. Miksi Gabriel suutelisi tuota ämmää... Rufion oli pakko päästä jonnekin selvittelemään tunteitaan. Hänen mielensä repi häntä tällä hetkellä kahteen suuntaan: toinen puoli käski hänen mennä kuristamaan se käärme samantien, toinen taas masensi häntä entisestään ajatuksella, ettei Gabriel ollut hänestä välittänyt alunperinkään. Yksi asia oli varma: tällä hetkellä hän vihasi kumpaakin, sekä Antoniota että Gabrielia. Vaikka miehen kohdalla tämä saattoikin olla vain hetken mittaista, niin hän tunsi joka tapauksessa.
Antonion kasvoille kohosi outo hymynpuolikas hänen katsellessaan tyhjää puunvierustaa, jossa Rufio oli vasta hetki sitten heitä kytännyt. Hän oli onnistunut, toden totta... Sitten naisen katse harhaili ylöspäin, jossa taivas oli tummien pilvien peittämä.
"Taitaa alkaa sataa", hän totesi ja hymyili vielä Dariolle.
"En tahdo kastua. Tavatkaamme vielä joskus..." nainen keräsi helmansa ja lähti kipittämään kohti linnaa.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:47 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Antonia häipyi paikalta varsin nopeasti. Hyvä niin. Muuten Darion olisi pitänyt keksiä joku hyvä syy poistua paikalta eikä hän välttämättä olisi keksinyt mitäään kovin järkevää. Ja hän tahtoi nyt olla yksin typerine ajatuksineen.
Ensin mies ajatteli jäädä ulos jatkamaan sitä, mitä oli ollut tekemässäkin, mutta kun taivaalta alkoi tosiaan putoilla kylmiä sadepisaroita, hän vain nappasi muutaman lähellä olevista kasveista ja tunki ne viittansa sisätaskuun ja hiippaili sitten takaisin kohti linnaa, katsoen kuitenkin visusti ettei törmäisi Antoniaan enää uudestaan.
Site Admin
Liittynyt: 19 Kes 2007
Viestejä: 125
LähetäLähetetty: Per Hei 06, 2007 10:28 Viestin aihe: Puutarhanhoitoa -vanha foorumi (Loppu?) Vastaa lainaamalla viestiä
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 24 Mar 2006 08:15 pm Viestin aihe: Puutarhanhoitoa
--------------------------------------------------------------------------------
Dario käveli puutarhassa tarkastellen silmä kovana kasveja. Hän oli ollut ihan varma nähneensä edellisenä päivänä jossain erään kasvin... Ei hän sen nimeä muistanut, tai muisti tavallaan, mutta se oli aivan liian monimutkainen joka tapauksessa. Mutta hän kyllä tiesi varsin hyvin, että siitä saisi mitä mahtavinta myrkkyä. Hassua, että linnan puutarhassa tahdottiin kasvattaa sellaista. No... Huvinsa kullakin. Eikä hän aikonut alkaa valittamaan.
Dario polvistui lupaavan näköisten kasvien eteen ja alkoi tutki varovasti niiden lehtiä päästäkseen selvyyteen siitä, mitä kasveja ne olivat. Jos hän oli jossain hyvä, niin kasvien tunnistamisessa. Sitä oli tullut opiskeltua aika paljon. Hän tunsi useimmat myrkylliset kasvit sekä varmaan kaikki yleishyödylliset vastamyrkkykasvit ja kaikenlasita muuta käytännöllistä. Ei hän liiemmin mistään puutarhanhoidosta ollut kiinnostunut. Kasvien kasvattamisesta tai muusta jonninjoutavasta hölynpölystä. Häntä kiinnosti vain ja ainoastaan, miten kasveista saattoi hyötyä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 24 Mar 2006 08:52 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Tummakutrinen nainen asteli puutarhassa ajatuksiinsa vaipuneena. Varakreivi Feuilletten tytär Antonia Feuillette oli saapunut edellispäivänä kuninkaanlinnaan erään ystävättärensä kutsusta, ja oli vihdoinkin päässyt tämän yli-innokkaista kynsistä viettämään hieman omaa aikaa. Olikin sitten vain puutarhassa kävelyä.
Antonia siirsi olkapäidensä eteen valuneet mustat korkkiruuvikiharat takaisin selkänsä taakse ja vilkaisi ympärilleen puutarhassa tympääntyneenä. Sieväähän siellä oli, totta kai, jopa sievempää kuin kreivi Cranwordin puutarhassa. Ja kreivistä puheenollen, nainen ei ollutkaan nähnyt häntä aikoihin. Oli vieläkin jotenkin outoa ajatella, että hänen tuntemansa poika oli todellakin kreivin asemassa, vaikka Peter-herran isä oli kuollut jo pari vuotta sitten.
Näistä ajatuksista Antonian keskeytti huomio, ettei hän ollutkaan aivan yksin. Hänen edessään oli polvistunut mies, joka näytti olevan puutarhanhoitopuuhissa. Nainen oli jo ohittaa asian olankohautuksella, ajatellen tämän olevan puutarhuri, kunnes huomioi miehen vaatetuksen ja puhtauden. Puutarhurit eivät ainakaan hänen kotisuunnallaan pukeutuneet mustiin viittoihin, ja varsin puhtaat käsivarret viittasivat vahvasti ettei mies ollut joutunut kovinkaan kosketuksiin mullan kanssa.
Antonia kallisti päätään ja katseli tarkemmin miestä. Tämä oli varsin mielenkiintoisen näköinen - hiukset olivat kyllä pahasti leikkauksen kaipuussa, mutta muuten tämä oli varsin mukavan näköinen tapaus. Ja hauskanpidon takiahan Antonia oli alunperin linnaan tullutkin. Päästyään vielä hieman lähemmäksi hän aloitti keskustelun ilman sen kummempia tervehdyksiä.
"Eivätkö kukat täällä olekin ihania?" hän totesi äänensävyllä, joka lupasi enemmän kuin sanat, ja kumartui voidakseen haistaa erään varsin korkean kukkapensaan valkeita kukkia. Kumartuessa naisen varsin antelias kaula-aukko esitteli hyviä puoliaan, josta Antonia oli hyvinkin tietoinen. Toimiva kikka, lähes aina.
"Taidat pitää puutarhanhoidosta?" hän jatkoi varsin viattoman kuuloisesti. Sanat olivat kuitenkin varsin tarkkaan harkitut: aihe oli tarpeeksi kepeä mutta aiheeseen liittyvä, ja sinuttelukin oli tietoista. Antonia oli varsin oman arvonsa tunteva nainen, ja siksi tiesi keitä hänen tuli kunnioittaa kohteliailla sanoilla ja keille hän saattoi puhua ilman moista kikkailua. Ja palvelijat, joihin mies selvästikin pukeutumisensa perusteella kuului, eivät missään tapauksessa tarvinneet kohteliaisuuksia.
//sivuhahmohyökkäys! xD //
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 12:48 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario tutkiskeli lehtiä ajatuksiinsa vaipuneena. Eikä hänen päässään sillä hetkellä pyörineet edes mitkään kasveihin liittyvä asiat. Lähinnä hänen oma elämänsä ylipäätään. Hän ajatteli sellaisia asioita oikeastaan paljon enemmän kuin mitä muut ihmiset ehkä luulivat ja mitä päälle päin näkyi.
Hänen ajatuksensa keskeytyivät kuitenkin pian, kun hän kuuli läheltään naisen äänen. Dario irrotti samantien otteensa kasvista, jota hän oli ollut tutkimassa ja kohotti katseensa ylös naiseen. Tällä oli tummat kiharat ja päällä vaatteet, joista saattoi päätellä tämän kuuluvan johonkin hieman ylempään kastiin. Kaikki naisessa oikeastaan kieli siitä, ettei tämä todellakaan ollut mikään palvelija.
Naisen kumartuessa Darion katse osui väkisinkin naisen jokseenkin avonaiseen kaula-aukkoon. Se vain oli sellainen näky, jota oli jotenkin mahdoton vain sivuuttaa.
"N-niinkin voi sanoa...", Dario sai lopulta vastattua naisen kysymykseen puutarhanhoidosta ja nousi ylös maasta
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 01:19 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Mukava pikku harrastushan se on..." nainen jatkoi kepeästi ja astui vielä lähemmäksi Dariota, kuljettaen sormeaan muka ajatuksissaan tämän rinnalla.
"Et taida olla puutarhuri? Palvelija linnassa, vai kuinka?" hän jatkoi jutusteluaan hyväntuulisesti, pyöritellen mustaa hiuskiehkuraansa ja pysytellen varsin lähellä miestä, lähempänä kuin laskettiin soveliaaksi. Olihan mies varsin komea, ja hänen takeltelunsa oli jotenkin suloista. Antonia oli alkanutkin hieman kyllästyä.
Rufio asteli ulos linnasta vihellellen. Dario tuntui suorastaan piilottelevan häneltä, niinpä tietenkin, juuri silloin kun häntä tarvittiin... Poika oli saanut juuri lady Elizabethiltä kutsun tulla musisoimaan illalla hänen ja hänen ystävättärensä illanviettoon, ja totta kai pojan täytyi ilmoittaa tämä Dariolle. Mutta missä tämä mahtoi olla...
Puutarha ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä vaihtoehdolta, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Rufio kohautti olkapäitään ja päätti katsastaa sitten senkin, ihan vain varmuuden vuoksi. Etsintä tuottikin tulosta, sillä erään valkoisen kukkapensasrykelmän vieressä seisoi häntä selin mies, jota Rufio ei voisi olla tunnistamatta missään tilanteessa.
"Da-ri-o!" hän huudahti ja hyppäsi miehen kaulaan takaapäin aikeenaan yllättää tämä.
"Et usko kuinka hankalaa sinut oli löytää..." hän alkoi selittämään, kunnes hänen katseensa osui miehen edessä seisovaan naiseen. Joka näytti olevan turhan lähellä HÄNEN Dariotaan. Mutta vieläkin järkyttävämpi seikka oli naisen henkilöllisyys. Antonia Feuillette, kaikista ihmisistä... Rufio kirosi mielessään ja toivoi hartaasti, ettei nainen tunnistaisi häntä. Mikä oli varsin epätoivoinen yritys.
Antonia oli tuskin saanut lauseensa loppuun, kun joku jo hyökkäsi hänen pienen saaliinsa kimppuun. Nainen tuhahti ärtyneesti, millaiset tavat... Mutta mitä muutakaan alaluokalta tuli odottaa. Katsahtaessaan tarkemmin heidät keskeyttänyttä miestä Antonia jähmettyi.
"Peter-herra...?" naisen huulet muodostivat äänettömät sanat. Hän räpäytti silmiään ja tajusi sitten jatkaa esiintymistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Peter, se kiero pikkupoika, täällä hän siis oli ollut koko ajan... Lähteä nyt kertomatta hänelle mitään, ja mitä hän oli tehnyt hiuksilleen! Antonia kiehui raivosta, muttei näyttänyt tätä, vaan hymyili omanlaistaan viettelevää, ovelaa hymyä.
"Osaat varmaan kertoa, mikä näistä kukista pitäisi tuoksunsa kauimmin? Ajattelin tuoda jotain ystävättärelleni, ja tahtoisin jotain kestävää."
Peter-herra, saatte kyllä selittää tämän... Ja se selitys saakin luvan olla kunnollinen.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 03:38 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"On... On.", Dario sanoi varovasti ja hieman hämillään siitä, miten lähelle nainen oli nyt tullut. Mutta mukava pikku harrastushan hänellä tietysti oli. Myrkyt. Miten suloista. Suorastaan hellyyttävää.
"En.", mies vastasi naisen seuraavaan kysymykseen ja sitä seuraavaan hän vain nyökkäsi vastaukseksi. Mitä järkeä olikaan käyttää jotain hienompia ja pidempiä sanoja, kun hän saattoi ilmaista asiansa paljon lyhyemminkin? Ei niin mitään. Kun yksi sana riitti kertomaan, että hän ei ollut puutarhuri ja nyökkäys ilmaisi, että hän tosiaan oli palvelijana linnassa - ainakin tavallaan - oli aika turhaa selittää asiaa mitenkään pidemmin. Ja hän oli muutenkin niitä ihmisiä, jotka eivät paljon turhia höpisseet.
Kotvan kuluttua Dario sai pelästyä, kun joku hyppäsi hänen kaulaansa takaapäin. Rufio, tietenkin. Kellään muulla ei ollut tapana hyppiä häntä päin samalla tavalla. Ja hyvä niin. Rufio teki sitä kyllä aivan tarpeeksi usein. Sen verran usein, että hänen ei oikeastaan olisi pitänyt edes säikähtää, mutta minkäs sille mahtoi. Ihmisluonto oli sellainen. Kun joku hyppäsi täysin odottamatta kaulaan, takaapäin, varoittamatta, sitä vain yksinkertaisesti pelästyi.
"Tuota... Tässä on Rufio. Kaksoisveljeni.", Dario esitteli Rufion hieman vaivaantuneena naiselle. Olihan se kai kohteliasta kertoa, mikä hänen kimppuunsa oli juuri hyökännyt. Olihan hän hiljainen eikä tosiaankaan mistään kohteliaimmasta päästä, mutta tajusi hänkin jotain käytöstavoista. Ainakin silloin tällöin.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:26 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Oo... Vai kaksoisveli..." Antonia vastasi esittäen hieman hämmästynyttä. "Täytyy kyllä sanoa, ettette näytä juuri samanlaisilta! Kuinka yllättävää..."
Rufion teki mieli juosta karkuun. Ja lujaa. Antonian ja hänen vaihtamansa katse kertoi paremmin kuin hyvin, että nainen oli totta tosiaan tunnistanut hänet. Eikä siitä seurannut mitään hyvää. Antoniasta ei ikinä tiennyt mitä tämä oikein aikoi.
Dario ei tietenkään tiennyt asioiden tilasta mitään, ja esiintyi täysin tavallisesti. Rufion teki mieli käskeä tätä lopettamaan, hän ei jostain syystä tahtonut Antonian tietävän koko tilannetta. Ei sillä, että se juurikaan olisi heilauttanut asioita puoleen tai toiseen, se vain tuntui jotenkin... Nololta?
Antonia heilautti taas hiuksiaan taaksepäin julman hymyn kanssa. Leikit sikseen, nyt hänellä oli kana kynittävänä Peter-herran kanssa.
"Parasta jättää teidät veljekset kai sitten kahden... Toivottavasti tapaamme vielä..." hän sanoi Dariolle lähtien sitten kävelemään poispäin, vielä lähtiessään koskettaen huomaamattomasti Rufion selkää. Poika hätkähti silminnähtävästi kosketuksesta.
"Aah... Tuota... Minunkin... Pitäisi jo mennä... Nähdään pian", Rufio sopotti ja lähti pinkomaan kohti suuntaa mihin Antonia oli kadonnut. Hemmetin nainen, mitä tällä oikein oli mielessään...
Antonia pysähtyi istumaan eräässä pienessä lehtimajassa olevalle penkille, josta oli hyvä näkyvyys kaikkialle, mutta maja suojasi niin ettei ulkopuolelta sinne juuri näkynyt. Nainen napsutti jalallaan kärsimättömästi maata, ja kasvoille nousi jonkinmoinen hymyntapainen Rufion ilmestyessä oviaukolle.
"Istukaa toki, Peter-herra", hän kehotti kohteliaasti ja osoitti penkkiä vieressään. Rufio katsahti naista ja istahti sitten tämän viereen, kyräillen tätä hieman epäluuloisesti ja sanomatta mitään.
"Kuinka hajamielistä teiltä, Peter-herra, olla mainitsematta mitään minulle pienestä... matkastanne", Antonia aloitti kylmällä äänellä. "Tai pikemminkin... Olisiko mahdollista, että olisitte tahallanne jättänyt kertomatta siitä minulle? Miksi rikas kreivi kulkee linnassa rääsyihin pukeutuneena ja esittäen palvelijaa?"
"Trubaduuria", Rufio korjasi murahtaen. Tästä ei seuraisi mitään hyvää...
"...Palvelijaa. Mikä tahansa syynne mahtaa ollakaan, en voi käsittää sitä." Antonia jatkoi säälimättömällä äänellä. Sitten ymmärrys välähti hänen silmissään.
"Kun hylkäsitte rakkaudentunnustukseni, sanoitte ettette voisi ikinä rakastaa minua, koska rakastatte jotakuta toista..."
"Antonia, ettehän tekään minua rakasta! Asemani vain sattuu olemaan korkeampi kuin teidän..." Rufio keskeytti, mutta nainen jätti sen omaan arvoonsa.
"Teidän rakkautenne... Ettei tämä kyseinen henkilö satu olemaan se aiemmin tapaamani mies?"
Rufio kalpeni ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta ei keksinyt mitään vastattavaa. Perhanan ämmä, tämän mielenliikkeistä ei ikinä ottanut selvää, ja poikaa pelotti jo valmiiksi mitä tämä mahtoi tiedolla tehdä...
Antonia hymähti ja sipaisi Rufion kasvoja sormellaan.
"Olette aina niin ihanan helppolukuinen, Peter-herrani", hän sanoi julmalla äänellä ja nousi seisomaan.
"Jos se mies ei enää rakastakaan teitä, te voitte siis aivan hyvin naida minut", hän päätteli ääneen ja virnisti omille päätelmilleen.
"...Te ette koske Gabrieliini, tai pidän kyllä huolen siitä että toivotte ettette olisi syntynytkään", Rufio sihahti keksimättä mitään omaperäisempää. Virne Antonian kasvoilla vain levisi.
"Ettekö luota rakastajaanne? Jos hän todella rakastaa teitä, hän ei hätkähdäkään kenestäkään muusta", nainen sanoi pehmeästi, saaden ilmeen Rufion kasvoilla synkentymään entisestään. Totta kai hän luotti Gabrieliin. Eikö niin...? Mutta päästää nyt tuo noita hänen kimppuunsa, se oli jotain mitä Rufio ei todellakaan tahtonut. Mutta mitä hän pystyisi muka tekemään, Antonia oli aina ollut hänelle liian kova pala nieltäväksi...
"...Arvelinkin niin", Antonia totesi ja lähti kävelemään takaisin kohti suuntaa, jonne oli Darion jättänyt. Ei sillä, että hän olisi mitenkään erityisesti Peter-herran kanssa naimisiin halunnut mennä, mutta poika vain sattui olemaan varsin rikas ja omisti runsaasti maata, joten moinen liitto olisi varsin tyydyttävä. Hankala pala tämä tosin oli, ei tahtonut Antonian tapaista kaunotarta korukseen juhlissa esiteltäväksi, mutta tämän kanssa Antonia saisi ainakin olla varsin vapaasti. Jos hän siis pitäisi kiinni alkuperäisestä suunnitelmastaan leikitellä hieman sen puutarhanhoidosta pitävän miehen kanssa, hän saisi tämänkin esteen raivattua tieltään, ja jollei löytäisi parempaa miesehdokasta hän saattaisi juosta Peter-herran hoiviin.
Mies näytti yhä seisovan suunnilleen samalla paikalla mihin he olivat hänet jättäneet. Antonia otti kasvoilleen neito hädässä-ilmeen ja kiiruhti tämän luokse.
"Oletko sattunut näkemään pientä rasiaa tässä lähettyvillä? Pudotin sen varmasti jonnekin tänne. Se on tärkeä rasia, siinä on korvakoruni jotka sain perintönä rakkaalta äidiltäni..." nainen selitti.
"Voisitko hieman auttaa minua etsinnässä?" hän kysyi näennäisen viattomasti. Jostainhan sitä täytyi aloittaa, ja vaikka mies tuntuikin olevan hyvin hiljainen, nainen oli varma, että tämä olisi selvää tekoa hetkessä.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:41 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario kohautti olkapäitään naisen sanoille. Eiväthän he tosiaankaan näyttäneet samanlaisilta. He olivat suurinpiirtein kuin yö ja päivä. Hän oli yö ja Rufio päivä.
Nainen kuitenkin lähti pian ja Rufio pinkaisi melkein heti tämän jäljessä poispäin ja hän oli taas yksin. Hetkeksi miestä jäi mietityttämään, mikä Rufiolle oli oikein tullut. Nainen nyt sai mennä ja tulla ihan miten lysti ilman, että hän asiasta paljoakaan välitti, mutta Rufiohan oli juuri sanonut etsineensä häntä vaikka kuinka kauan. Tai niin hän oli ainakin ymmärtänyt. Miksi ihmeessä tämä sitten häipyi samantien löydettyään hänet? Sanomatta yhtään mitään? Jokseenkin epäilyttävää käytöstä jopa Rufiolta. Tai ehkä etenkin Rufiolta.
Dario yritti sivuuttaa epäilyksensä ja jatkoi taas puutarhan tutkimista. Hänen etsimänsä kasvit taisivatkin olla jossain muualla. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt edes katsella ympärilleen, kun tuo salaperäinen nainen kiiruhti takaisin paikalle selittäen jotain kadonneesta korurasiasta.
"Jaa... Enköhän.", Dario sanoi kohauttaen taas olkapäitään ja alkoi etsiä katseellaan maasta jonkinlaista rasiaa. Hän kuitenkin oli linnan palveluksessa, joten ehkä olisi parempi käyttäytyä kiltisti niitä parempiarvoisia kohtaan. Ties vaikka hänet muuten vielä heitettäisiin ulos. Eihän hän voinut tietää, miten tärkeä vieras tuo nainen linnassa oikein oli. Jos tämä nyt oli vieras.
"Millainen rasia se on?", Dario kysyi hetken päästä kun ei nähnyt missään jälkeäkään rasiasta. Tuntui jotenkin helpommalta etsiä sitä, jos edes tietäisi, minkä näköinen ja värinen se oli. Vaikka eihän se varmaan oikeastaan hommaa millään lailla helpommaksi tehnyt, kun jos puutarhassa nyt joku rasia sattui lojumaan, kyllä sen varmaan joka tapauksessa huomaisi. Oli sitten minkä värinen tai kokoinen tahansa.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 07:48 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Suunnilleen tämän kokoinen, ja sen päällys on sinistä samettia", Antonia demonstroi esittäen rasian koon sormillaan. Hän siirteli näön vuoksi hieman kasveja, kuin olisi etsimässä rasiaa, ja livautti huomaamattomasti kuvailemansa rasian näköisen esineen erään pensaan juurelle. Dario saisi sen siitä löytää, ja olla siten naisen pelastavana ritarina.
"Oi, mutta kuinka epäkohteliasta minulta... Pyydän sinua auttamaan enkä edes kerro nimeäni! Missä tapani oikein ovat", nainen sanoi ja teki pienen niiauksen, vaikka se oli oikeastaan varsin tarpeetonta. Liike oli kuitenkin varsin naisellinen, eikä pieni muuten lähes huomaamaton nytkäys ylösnoustessa tehnyt mitenkään pahaa rintavarustuksen huomaamisessa.
"Antonia Feuillette. Varakreivi Henry Feuilletten tytär", hän esittäytyi ja katseli sitten uteliaasti Dariota.
"Et ole tältä seudulta, eikö niin? Aksenttisi ei ole täkäläinen..." nainen huomioi ja soi Dariolle varsin viettelevän hymyn.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:03 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dariokin siirteli kasveja etsien rasiaa. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Ehkä nainen olikin pudottanut sen lähtiessään minne sitte olikin ikinä lähtenyt. Jonnekin matkan varrelle. Tiedä häntä.
Mies kuitenkin suoristautui naisen esitellessä itsensä. Tämä jopa niiasi hänelle. Varakreivin tytär. Ei mikään ihan turhanpäiväinen tyyppi, siis. Luultavasti. Ei sillä, että hän juurikaan aatelisarvoista tiesi. Siellä päin, missä hän oli kasvanut, ei juurikaan oltu välitetty sellaisista asioista.
"Dario Bagot.", Dario lopulta sai kakistettua ja kumarsi hieman jäykästi. "Kiertävä trubaduuri."
Kiertäbä trubaduuri kyllä kuulosti varsin laimealta varakreivin rinnalla. Suorastaan naurettavalta. Olisi varmaan ollut parempi jättää se sanomatta. Mutta sanottu mikä sanottu. Eipä sitä enää takaisinkaan voinut ottaa.
"Hm. En niin. Olen aika kaukaa.", Dario vastasi hieman epämääräisesti naisen pohdintoihin hänen aksentistaan. Häntä ei todellakaan huvittanut puhua siitä, mistä päin hän oli. Joko he nimittäin eivät olleet Rufion kanssa sopineet siitä, mistä he olisivat kotoisin, tai sitten hän kärsi väliaikaisesta muistinmenetyksestä. Jälkimmäinen voisi olla aika todennäköinen. Hänestä tuntui, että hänen päähänsä ei sillä hetkellä oikein tullut yhtään järkevää ajatusta. Oli vaikea edes irrottaa katsetta tuosta naisesta. Tässä oli vain jotain niin yksinkertaisen upeaa. Karismaa. Niin. Karismaa se oli. Naisella selvästi oli jonkinlaista karismaa.
Dario yritti kuitenkin jatkaa rasian etsintää ja lopulta kasveja tarpeeksi etsiskeltyään hän lopulta löysinkin sen erään pensaan juurelta. Nainen oli sittenkin pudottanut sen juuri sinne, minne oli sanonutkin sen pudottaneensa.
Mies otti rasian ja ojensi sen naiselle. "Onko tämä se rasia?"
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:15 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Kiertävä trubaduuriko? Mikä sattuma - ystävättäreni kertoikin aikovansa tilata laulajan viihdyttämään meitä illalla. Ehkä saan hänet muuttamaan mielensä valitsemaan sittenkin sinut..." Antonia sanoi viekkaasti. Miehen näyttäessä löytämäänsä rasiaa Antonia antoi katseensa kirkastua kuin olisi kuka tahansa pikkutyttö, joka saa lelunsa takaisin.
"Juuri se!" hän sanoi ottaen rasian käsiinsä. "Ja tässä palkkionne..." hän jatkoi ja astahti varsin lähelle painaakseen suudelman miehen poskelle. Sitten hän avasi rasian vaivaantumatta siirtyä kauemmaksi ja otti esille kaksi varsin sievää korvakorua.
"Ihanaa, ne ovat tallessa..." hän huokaisi ja mallasi niitä korviinsa.
"Pidätkö niistä? Sopivatko ne minulle?" hän kysyi leikkisällä äänellä ja yritti sitten kiinnittää toista korvaansa.
"Taisin unohtaa peilini huoneeseeni... Auttaisitko taas?" nainen lykkäsi vastausta odottamatta korut Darion käteen odottaen tämän kiinnittävän ne hänen korviinsa.
Rufio piilotteli erään suurehkon puun takana kiehuen kiukusta. Kuinka tuo nainen uskalsikin koskea hänen Darioonsa... Kovin pitkään ei kestäisi, että poika hermostuisi täysin ja tekisi jotain harkitsematonta.
Vaikkei poika sitä ikinä myöntäisikään, sen kummemmin kuin Antoniakaan, heissä kahdessa oli oikeastaan jotain samanlaista... Jollain tasolla, ainakin, vaikkei poika missään tapauksessa ollutkaan yhtä juonikas ja kylmä kuin itseään pari vuotta vanhempi nainen, suorastaan päinvastoin. Molemmat kuitenkin tiesivät tarkkaan mitä halusivat, ja yrittivät kaikin keinoin päästä tavoitteeseensa. Mikä nyt Rufion kohdalla sattui olemaan Darion rakkaus, Antonion taas rikas ja huoleton elämä.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:31 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
"Hm... Jaa... En kyllä esiinny yleensä yksin.", Dario mutisi. Pelkällä laululla ja triangelin kilkuttamisella ei kovin pitkälle pötkitty. Ei kannattanut edes yrittää. Sitä vain tekisi itsensä naurunalaiseksi.
Naisen - Antoniaksikö tämä oli itsensä esitellyt? - antaessa hänelle suudelman poskelle, hän tunsi punastuvansa lievästi. Miten sellainen oli mahdollista? Hän ei edes muistanut, koska hän oli viimeksi punastunut. Tuskin koskaan. Hän oli luullut, että se olisi hänelle suorastaan mahdotonta. Ilmeisesti sitten ei. Toivon mukaan punastus ei kuitenkaan näkyisi päälle päin.
Dario nyökytteli päätään Antonian kysyessä, sopivatko korvakorut tälle. Ja kun tämä pyysi apua korujen kiinnittämisessä, ei hän oikein muutakaan voinut kuin auttaa, kun nainen suorastaan salamannopeasti tunki korut hänen käteensä.
Mies astahti lähemmäs ja sai toisen korun paikalleen varsin helposti, vaikka hän ei sellaista ollutkaan koskaan ennen edes laittanut. Ja toinenkin meni paikalleen ihan hyvin. Hän kuitenkin oli aika kätevä käsistään. Näppärät sormet. Sellaisista oli silloin tällöin hyötyä. Tilanne noin yleensä ottaen tuntui kuitenkin varsin oudolta. Hän tuskin oli aikoihin edes ollut kenenkään vieraan henkilön kanssa kahden niin kauaa. Saatika sitten puhunut jollekulle täysin tuntemattomalle niin paljoa. Vaikka eihän hän nytkään ollut juurikaan aukonut sanaista arkkuaan. Mutta kuitenkin enemmän kuin yleensä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 08:50 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Nainen keikutti hieman päätään Darion saatua korut kiinni tämän korviin, helyjen pitäessä pientä heleää ääntä.
"Kiitokseni uudestaan", Antonia sanoi käheähköllä äänellä ja nosti kätensä Darion poskille.
"Ja sitten taas palkkion puoleen..." nainen kumartui eteenpäin, sen pienen määrän mikä oli enää edes tarpeen, ja painoi huulensa Darion huulia vasten.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:10 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Dario koko jonkinlaisen shokin sillä hetkellä, kun Antonia painoi huulensa hänen huulillen. Olihan hän tavallaan osannut odottaa sitä, mutta tavallaan ei... Jotenkin vaistonvaraisesti hän kuitenkin pienen ohikiitävän hetken ajan vastasi suudelmaan, vaikka se olikin täysin vastoin... vastoin kaikkea. Joskus sitä vain meni niin sekaisin. Tiedä sitten, mistä sellainen johtui.
Pian hän kuitenkin jotenkin tuli järkiinsä ja irroittautui suudelmasta yllättyneenä itsekin siitä, mitä oikein oli tekemässä. Ei siinä näin ollut pitänyt käydä. Ei. Ei missään nimessä.
Takaisin alkuun
Rufio Bagot
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 69
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:22 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Antonio mutristi huuliaan naisellisesti, ei niinkään tyytymättömänä, oikeastaan vain näyttääkseen sievältä. Olihan hän saanut ensimmäisen osan suunnitelmastaan toteutumaan. Vilkaisu hieman kauempana kasvavan suuren puun luo vahvisti sen minkä nainen jo tiesikin.
Rufio oli shokissa. Gabriel suuteli Antoniota... Itse asiassa asia oli päinvastoin, mutta asia ei nyt juuri poikaa liikuttanut. Hän ei osannut kuin tuijottaa uskomatta näkemäänsä. Nähdessään miehen myös vastaavan naisen suudelmaan, Rufio ei enää kestänyt vaan käännähti lähtien juoksemaan poispäin. Miksi Gabriel suutelisi tuota ämmää... Rufion oli pakko päästä jonnekin selvittelemään tunteitaan. Hänen mielensä repi häntä tällä hetkellä kahteen suuntaan: toinen puoli käski hänen mennä kuristamaan se käärme samantien, toinen taas masensi häntä entisestään ajatuksella, ettei Gabriel ollut hänestä välittänyt alunperinkään. Yksi asia oli varma: tällä hetkellä hän vihasi kumpaakin, sekä Antoniota että Gabrielia. Vaikka miehen kohdalla tämä saattoikin olla vain hetken mittaista, niin hän tunsi joka tapauksessa.
Antonion kasvoille kohosi outo hymynpuolikas hänen katsellessaan tyhjää puunvierustaa, jossa Rufio oli vasta hetki sitten heitä kytännyt. Hän oli onnistunut, toden totta... Sitten naisen katse harhaili ylöspäin, jossa taivas oli tummien pilvien peittämä.
"Taitaa alkaa sataa", hän totesi ja hymyili vielä Dariolle.
"En tahdo kastua. Tavatkaamme vielä joskus..." nainen keräsi helmansa ja lähti kipittämään kohti linnaa.
_________________
Gravity is not responsible for people falling in love.
Chi vastaa Rufion tekemisistä.
Takaisin alkuun
Dario Bagot
Liittynyt: 20 Elo 2006
Viestejä: 68
Lähetetty: 25 Mar 2006 10:47 pm Viestin aihe:
--------------------------------------------------------------------------------
Antonia häipyi paikalta varsin nopeasti. Hyvä niin. Muuten Darion olisi pitänyt keksiä joku hyvä syy poistua paikalta eikä hän välttämättä olisi keksinyt mitäään kovin järkevää. Ja hän tahtoi nyt olla yksin typerine ajatuksineen.
Ensin mies ajatteli jäädä ulos jatkamaan sitä, mitä oli ollut tekemässäkin, mutta kun taivaalta alkoi tosiaan putoilla kylmiä sadepisaroita, hän vain nappasi muutaman lähellä olevista kasveista ja tunki ne viittansa sisätaskuun ja hiippaili sitten takaisin kohti linnaa, katsoen kuitenkin visusti ettei törmäisi Antoniaan enää uudestaan.