Post by Admin on Oct 18, 2013 3:42:43 GMT 2
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 01 Hei 2012 02:03 pm Viestin aihe: Kaikki hyvä päättyy ajallaan Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Sovittu peli. Tänne päin herra pääministeri.)
Sophie oli nauttinut miehensä poissaolosta. Ulkoministerin viran puolesta pakollinen vierailu ranskaan oli tarjonnut paronittarelle ihanteellisen mahdollisuuden irtautua avioliittonsa sisäisistä ongelmista sekä politiikan ainaisesta taistelukentästä. Hän oli hyödyntänyt harvinaislaatuisen tilaisuuden ja sulkenut elämästään pois kaikki politiikkaan liittyvät pelit, vilpit ja juorut. Muutaman viikon ajan ministerin edustusvaimo oli saanut elää omassa kuvitteellisessa maailmassaan, viettäen päivänsä tyttärensä kanssa sekä seurustellen vain lähimpien tuttaviensa kanssa. Unen oli kuitenkin päätyttävä. Ulkoministerin paluu mursi Sophien taivaallisen kuvitelman maailmasta, jossa Johann von Ronaa ei ollut olemassa. Naiseksi, joka oli juuri herännyt parin viikon pituisesta unesta, Sophie hyvin väsynyt. Sillä vaikka unelma olikin ollut ihana, oli se samalla hirvittävä. Jokaisena hetkenä vainosi paronitarta ajatus ulkoministerin paluusta ja onnen päättymisestä.
Ulkoministeri oli lähettänyt vaimolleen kirjeen saapumisestaan. Mies oli käskenyt vaimoaan kutsumaan pääministerin heidän huoneistolleen Johannin saapumisillaksi. Tämä oli varsin epätavallista. Useimmiten ministeri kirjoitti parlamentille selonteon valtionvierailustaan, mutta tällä kertaa täytyi ulkoministerillä olla epätavallisia uutisia, mikäli niistä täytyi heti raportoida pääministerille. Sophie oli valmistanut kaiken. Pääministeri oli kutsuttu, huoneisto epätavallisen siisti ja tytär Francesca lastenhoitajansa kanssa poissa jaloista. Salongin pöydälle oli kannettu komea kukka asetelma ja kaksi palvelijatarta kattoi juuri teeastioita sen vierelle.
Sophie istui salongin sohvalla nojaten selkäänsä selkänojaa vasten yksityisyyden tarjoaman turvan suodessa hienolle naiselle sopimattoman laiskasti. Hän antoi kaulansa taipua kaarelle painaessaan päätään taakse, selkänojan päädyn ylitse. Suljettujen silmäluomien takana paronitar kuunteli palvelijattariensa toimista syntyviä ääniä. Nainen yritti olla kuulematta kauempaa kantautuvia mies ääniä, jotka lainehtivat ulkoministerin työhuoneen avoimesta ovesta. Ulkoministeri luetteli sihteerilleen toimintaohjeita paperien kahinan säestäessä. Äkillisesti syntynyt kova ääni sai paronittaren avaamaan silmänsä ja nostamaan hätkähtäen päänsä. Ulkoministerin ääni ei enää kantautunut kamariin asti, sillä työhuoneen ovi oli sulkeutunut. Johannin sihteeri oli luultavasti tyrkännyt oven kiinni peläten ylimääräisten korvaparien kuulevan työnantajansa sanat. Sophie päästi väsyneen tuhahduksen antaen päänsä kaatua takaisin takakenoon. Herra von Ronan henkilökohtaisen sihteerin, Edmund Wachterin omistautuminen ulkoministeriä kohtaan oli varsin koskettavaa. Paronitar istui paikoillaan yrittäen saada kireät olkapäänsä rentoutumaan. Naisen katse ajelehti pitkin kattoa ja seinää, päätyen lopulta komeaan muotokuvaan. Maalauksen vanheneva herra katseli alas kehyksistään vakavana ja kaukaisen kylmänä. Sophie vihasi tuota maalausta. Komea muotokuva oli nostettu seinälle kuvaamaan von Ronan suvun arvokkuutta ja kunniakasta historiaa. Sophielle tuo maalaus kuitenkin edusti pelkkiä valheita. Muotokuvaan ikuistettu edesmennyt paroni von Rona, ulkoministerin isä oli naisen muistoissa hyvin erilainen kuin mitä maalauksen mahtipontinen herra antoi ymmärtää. Viimeisinä elinvuosinaan paroni oli heikko luonteinen mies, joka eli vaimonsa armottoman diktatuurin alla, antaen poikansa Johannin kävellä ylitseen kaikissa asioissa. Nuoruutensa komeasta ja vaikutusvaltaisesta miehestä oli ollut jäljellä vain iän, sairauksien sekä pahasisuisten sukulaisten riuduttama vanhus, jonka suku kätki ulkopuolisten silmiltä. Johann olisi halunnut ripustaa myös vaimonsa suvun muotokuvia kotinsa seinille, kertomaan vierailleen hyvästä sijoituksestaan. Olihan Sophie aikoinaan ollut varsin ihailtava hankinta. Vaimo oli kuitenkin kieltäytynyt vastaan ottamasta von Mayrin suvun muotokuvia, tietäen niiden olevan paremmassa turvassa veljensä kartanolla. Sophie ei halunnut antaa aviomiehensä valheiden tarhata perhettään.
Työhuoneen seinällä roikkuva sukutaulu oli yhtälailla täynnä muistutuksia suvun valheista. Taulu oli ulkoministerille kuin strategiakartta, johon hän kykeni merkitsemään kaikkien liittolaistensa sijainnit. Sukupuu oli suunniteltu tarkasti ja siitä näki monen sukupolven kädenjäljen. Jokainen nimi kätki taakseen epämiellyttäviä totuuksia, salaisuuksia kuten niitä oli tapana nimittää. Osa noista salaisuuksista oli Johann von Ronan kätten työtä. Osan ulkoministeri oli vain parhaansa mukaan kätkenyt. Siellä minne nykyisen paronin kämmenet eivät olleet ylettäneet, olivat aikaisemmat sukupolvet samoin tavoin peittäneet rumat ja hävetyt yksityiskohdat. Suku oli ulkoministerille hyvin rakas ja se oli rakennettu vieläkin rakkaimmista valheista.
Työhuoneen ovi avautui. Wachter astui ulos suunnaten askelensa kohti ulko-ovea, toteuttaakseen heti ulkoministerin määräykset. Palvelijattaret poistuivat ja huoneistoon jäi avioparin lisäksi vain vanha miespalvelija ovensuulle. Herra ulkoministeri sulki työhuoneen oven, lukiten sen ja istahti sohvalle vaimonsa viereen. Tämä oli parin ensimmäinen tilaisuus puhua toisilleen miehen saapumisen jälkeen. Molemmat istuivat kuitenkin hiljaa. Vaimo ei kysynyt mieheltä tämän matkasta, tämän voinnista tai edes tämän tuomista uutisista. Hän tiesi kuulevansa pian kaiken oleellisen. Mies taas ei kysynyt vaimonsa voinnista, tämän ajan kulusta viime viikkoina tai edes heidän tyttärestään. Hän ei välittänyt.
Ovelta kuului koputus. Ulkoministeri ja tämän edustusvaimo nousivat vanhan miespalvelijan vastatessa ovelle. Sophie puki kasvoilleen tyynen ja lempeän hymyn. Saman jota hän aina julkisesti käytti.
Esitys alkoi...
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Léon Von Gilles
Liittynyt: 14 Maa 2009
Viestejä: 32
LähetäLähetetty: 10 Elo 2012 11:00 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Von Gilles vihasi illalliskutsuja, juhlia, matkustamista, kaikkea mikä tapahtui hänen mukavuusalueensa ulkopuolella. Oli olemassa vain muutamia poikkeuksia, jotka eivät saaneet kieltäytyvää vastausta – yksi näistä tapahtumista oli ulkoministeriltä saatu kutsu. Johann von Rona oli yksi niistä miehistä, joka tiesi pääministerin toimintamallit pitkän ajan takaa, jolloin oli hyvin, hyvin epätavallista, että ulkoministeri kävi Von Gillesin vieraaksensa kutsumaan. Nämä miehet olivat juuri niitä, jotka hoitivat työnsä parlamentin paksujen seinien takana. Kaukana kuulevilta, ylimääräisiltä korvilta, joita ulkoministerin huoneisto täyttyisi tämän vaimoa myöden.
Pääministerin asioinnit Cloverin palatsissa jäivät yleensä vain pitkiin vierailuihin nuorten perillisten vuoksi. Kolmikon saattaminen samaan tilaan oli jo oma prosenssinsa sinänsä, mutta kun yhtälöön litti asioiden käsittelyn neljä hengen mielipiteiden voimin – oli luvassa auttamataa jokaikinen kerta katastrofi. Ikänsä puolesta vainaaksi laskettava ministeri ei tosin vielä kertaakkaan ollut laskenut käsiään nuorten edessä, eikä mies toden totta sitä tekisi ennen kuin kuolonkankeus häneen purisi. Jos silloinkaan.
Keinahtelevissa, katetuissa vaunuissa istuessaan Von Gilles istui pehmustetulla istuimella ryhdikkäänä, pidellen toisella kädellään koristeetonta kävelykeppiään pystyssä vaunujen lattiaa vasten. Silinterinsä mies oli laskenut istuimelle viereensä.
Silmiään kevyesti kiinni pitäen tuo varpaanpäitään myöden huolitellusti pukeutunut ministeri koetti rentoutua. Vaunujen pyörien alla koliseva ja kaliseva kivetys teki varmaksi sen, että tavoittelemansa mielenrauha oli ja pysyi poissa koko tuon kaupunkiasunnostaan palatsiin vievän matkan. Kehossaan kulkeva tärinä ja vapina olivat miestä suunnattomasti ärsyttäviä tunteita, siinä missä ylleensä sopivaksi teetätetyn liivin puristus vatsaansa vasten. Tasaiseen tahtiin elimistössään kupliva sappi, sai miehen murahtelemaan yksinäisyydessään tyytymättömänä. Ikänsä tuomat vaivat olivat tuoneet mukanansa lakkaamattoman närästyksen, sekä liudan kolotuksia polviinsa ja selkärankaansa. Kulkeminen kävi raskaaksi tuolle isokokoiselle miehelle, joka ei kuitenkaan antanut terävän mielensä ja nopean ajattelukykynsä heikentyä maallisen kivun alla. Kipujaan ministeri ei kuitenkaan lähtenyt alkoholin turvin tyynnyttämään, niinkuin moni muu tilassaan oleva olisi tehnyt – Von Gilles halusi pitää mielensä terävänä. Alkoholin, sekä muiden huumaavien, oloa kenties huomattavasti parantavien aineiden käytön pääministeri oli sinnikkäästi itseltään kieltänyt. Mutta ruokahörpyt, siinä missä bisneksen mukanaan vaativat sopimus, kuin tervetuliaisryypyt olivat aina, ehdottomasti asias erikseen.
Rattaiden seisahtuessa ajurin kovaäänisen pärskähdyksen myötä Von Gilles irvisti...että hän vihasikaan matkustamista.
Ajurin vieressä istuneen palvelijansa hypähtäessä alas vaunuista, tämä pitkä ja harteikas, kaikkea muuta kuin palvelijan pukuun kuuluva punapartainen mies avasi ministerille oven. Warren Schades, kulki edelleen mukanaan, sillä hyvin nopeasti oli käynyt selväksi, että tämä pusikkokulkuri oli erityisen hyödyllinen. Mies oli saanut mittavan osansa 500 frangin palkkiostaan kulkiessaan ministerin rinnalla palatsissa, mutta tuo ylimääräinen vierailu Cloverin linnakkeessa – tarjosi miehelle aivan oman palkkion. Schadesin silmissä paloi tuo tuolle ominainen, villipalo, joka tuntui olevan erityisen käytännöllinen naisväen parissa, mutta muuten Von Gillesiä kuvotti kaikki se mitä Schades edusti ihmisenä. Punertavat hiuksensa sinnikkäästi pitkinä pitäen, oli palkkalainen sitonut hiuksensa niskaansa mustalla silkkinauhalla, joka sointui sävyttävästi miehelle teetätettyyn, tumman puhuvaan palvelusasuun. Asuun, joka oli hyvällä maulla ja rahalla Von Gillesin kukkarosta teetätetty. Halusihan ministeri, että mies sointui työläisekseen kaikessa ja kaikkialla, eikä minkäänlaista harhaluuloa syntynyt Schadesin kulkiessa näyttävänä asioillaan. Miehen nilkkapituinen takki, mustat plakkikengät koristeellisin pronssi soljin, polviin asti pitkiä sääriä pitkin kulkevat sukat, mustat pussihousut, sekä pienin hopean harmain koristuksin kirjailtu liivi – sekä valkoinen, kauluksiltaan teräväksi tärkätty pellavapaita tekivät palvelijasta hyvinkin arvovaltaisen näköisen...palvelijoiden keskuudessa. Mutta mikä parasta, nainen jos toinenkin oli helppo saatella toiseen huoneeseen, tai yllättää leppoisan keskustelun tavoin, sekä samalla – puolihuolimattomasti kammarin puolella tiedonjyvä jos toinenkin oli helppo nyhtää naisesta kuin naisesta irti.
Von Gilles tosin ei uskonut arvovaltaisen, rouva von Ronan olevan kevytkenkäinen ilmestys, mutta kaikki pienikin tieto palvelijoiden tiloista, saattoi aina tuoda lisätietoa kaikesta hyvin paljon tietävälle ministerille.
Ulos vaunuista nousten ministeri hengitti hetken leutoa ilmaa sisuksiinsa, ennen kuin tämä lähti nousemaan kohti von Ronan huoneistoa, vanavedessään tietenkin tuo pitkä ja näyttävä mies, joka piteli ministerin tälle ojentamaa silinteriä. Matka kolmanteenkerrokseen oli matka, joka ei myöskään kuulunut Von Gillesin prameimpiin suorituksiin. Valtoimet hikikarpalot ohimoitaan pitkin valuen, ja peruukkinsa harmaat hiushapsut otsallensa liimaten ministeri kaivoi taskustaan edesmenneen vaimonsa kirjaileman nenäliinan. Kasvojaan kevyesti nopeasti kostuvalla liinalla taputellen Gilles tasaannutti hengitystään hetken, ennen kuin tämä poimi palvelijaltaan silinterinsä, jonka tämä asetti kainaloonsa. Toisessa kädessä maata vasten askelten mukana osuva kävelykeppi ja kaikki oli valmista. Teennäistä, kohteliasta hymyä kasvoillensa alentumatta taikomaan ministeri antoi palvelijalleen merkin kolkuttaa oveen...että hän todella, todella vihasi illalliskutsuja.
Huoneistoon käyvän oven avaavan palvelijan ohitse kulkien Von Gilles astui ulkoministerin huoneeseen, vanavedessään kulkeva Schades täydellisen orjallisesti seuraten. Tahdikkaan sulavasti kumartamaan kykenevä pääministeri tervehti heitä vastassa olevaa pariskuntaa – ojentaen sitten silinterinsä palvelijalle.
”Hyvää iltaa herrasväelle”, mies toivotti iän, ja vuosien hiomalla, virallisella, tunnetta täysin kuvaamattomalla äänensävyllä. Mies oli niinkuin huhut hänestä kertoivatkin, hymytön, juro, ja asiansa selkeästi esittävä. Turhat krumelluudet olivat ministerin yltä jo kauan sitten pois pyyhitty.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 04 Syy 2012 03:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Aivopari tervehti pääministeriä vieretysten. Johannin kasvoilla oli taitavasti teeskennelty isännän ystävällinen hymy, jolle oli taiteiltu matkalta tuotujen huolien väsymys. Sophie nousi kauniista niiauksesta siniharmaassa silkissä. Ministerin hurjasilmäisen seuralaisen nähdessään naisen kasvoista hävisi lempeys. Ilme jäi paljaaksi, vakavaksi ja seesteisen tyyneksi. Paronitar tiesi minkälaisiin tehtäviin hänen aviomiehensä kaltaiset miehet palkkasivat, tuon kaltaisia miehiä. Sophie oli nähnyt moneen otteeseen tuollaisten herrojen poistuvan ulkoministerin työhuoneesta, tuntien sydämellään varoittavan kivistyksen. Tunne ei ollut vielä kertaakaan ollut väärässä. Tuon kaltaiset miehet olivat enne pahoista teoista.
Sophie käänsi katseensa pääministeriin, pukien kasvoilleen tutun hyväntahtoisen hymynsä, enää ajuriin vilkaisemattakaan. Mielessään nainen kuitenkin pohti tarkoin, miksi pääministeri oli päättänyt tuoda miehen paronittaren kotiin. Palvelija oli komea ja hänessä oli kieltämättä itsevarmaa särmikkyyttä, joka epäilemättä tehosi hyvin naisiin. Sophie tiesi miten paljon viehätysvoimalla voitti. Paronittarella oli kokemusta tietojen hankkimisesta ujuttamalla palkkaamiaan henkilöitä miehensä vastustajien palveluskuntiin. Tähän tehtävään soveltuivat parhaimmin kauniit taikka komeat ihmiset, joilla oli älynlahjoja sekä kipeä rahan tarve. Käytännöllisiä olivat etenkin nuoret palvelustytöt, joilla oli taitoa kätkeä älynlahjansa. Miehet eivät ottaneet naisia mielellään tosissaan, eivätkä varsinkaan ulospäin tyhmiltä vaikuttavia naisia. Tytöt eivät onnistuneet hankkimaan tietoja ainoastaan herrasväeltä, vaan myös palveluskunnalta, jotka todistivat monia salaisiksi tarkoitettuja toimia. Miehet puhuivat paljon yrittäessään päästä kauniiden neitojen suosioon ja naispuoliset palveluskunnan jäsenet eivät taas varoneet sanomisiaan aliarvioimiensa tyttöjen seurassa.
Oliko palvelijan vaatteisiin sullottu muukalainen siis täällä urkkimassa tietoja palvelusväeltä vai lukemassa herrasväen käytöstä?
Sophie ei ollut huolestunut palvelustyttöjensä luotettavuudesta. Paronin huoneistossa elettiin tiukan lain alla. Palatsin palvelusväellä ei ollut huoneistoon asiaa, sillä ulkoministeri valikoi palvelijansa itsepäisen omatoimisesti. Palkolliset noudattivat työnantajansa sanelemia sääntöjä. Huoneiston tapahtumista ei puhuttu kenellekään. Paronin asiakirjoja ei luettu. Palvelustytöillä ei ollut lupaa paronin työhuoneeseen. Nämä ja monet muut säädökset leimasivat palveluskunnan elämää. Ulkoministeri palkitsi hyvin uskollisen palveluksen. Säännöt olivat kuitenkin ehdottomat. Pian Sophien avioiduttua paronin kanssa oli eräs palvelustytöistä jäänyt kiinni työhuoneesta, jossa hän oli sanojensa mukaan vain siivonnut ulkoministerin papereita. Myöhemmin tuona päivänä oli samainen tyttö pidätetty varkaudesta. Ilmeisesti eräs paronittaren koruista oli löytänyt tiensä palvelustytön tavaroihin. Sophien tytöt eivät puhuisi, mikäli tunsivat oman parhaansa.
Mitä taas tuli herra ja rouva von Ronan kykyihin säilyttää salaisuutensa. Ulkoministeri oli pettämisen mestari, joka ei tuntunut osaavan kokea valheistaan omatunnon tuskia. Sophie taas oli ainakin tähän asti onnistunut pitämään miehensä synkimmät salaisuudet omana tietonaan. Tämä oli hänen aikomuksensa vastaisuudessakin.
"Herra pääministeri..." sanoi paroni. "Pahoittelen myöhäistä ajankohtaa. Olkaa hyvä..." hän jatkoi kutsuen ministerin käden liikkeellä salonkiin istumaan. Mies itsekin asteli viihtyisään oleskelutilaan ja istahti ryhdikkäänä komealle barokki sohvalle.
Sophie istui miehensä vierelle. Ei kestänyt kauaa kun ulkoministeri aloitti selontekonsa aikaa hukkaamatta, jättäen pois palatsin tapoihin kuuluvan pitkäjänteinen tervehtimisrituaalin. Emäntä tarttui posliiniseen teekannuun ja tarjoili teen äänettömästi antaen miesten aloittaa tärkeän keskustelunsa. Täydet kupit ilmestyivät huomaamattomasti herrojen eteen. Ulkoministeri ei omaansa todennäköisesti koskisi, hyvä jos huomasi kupin ilmestyneen eteensä, mutta tapa vaati ja emäntä palveli.
Johann aloitti empien, aivan kuin hänen sanottavansa olisi häntä satuttanut. Nainen kuunteli vaiti ja reagoimatta, hänen aviomiehensä teeskennellessä pahoillaan olevaa ja nöyrää kansan palvelijaa.
"Tilanne on vakavampi kuin osasin odottaa..." lyhyt tauko, jonka aikana ulkoministerin katse hakeutui tarkkailemaan vieraansa reaktiota. "Kansan yltyvä kapinointi Amerikassa aiheuttaa ongelmia Euroopassa asti. Ranskalaisten myötämielinen asenne amerikkalaisten kapinointiin on luonut epäterveellisiä jännitteitä Ranskan ja Englannin välille..."
Miehen ilme oli väsynyt ja äänestä kuuli katkeran sävyn. Irrottamatta katsettaan pääministeristä, hän jatkoi: "Suoraan sanoen en ole koskaan nähnyt ainuttakaan englantilaista niin vihaisena... Liikkeellä on jopa puhetta siitä, että jos ja kun amerikkalaiset saavat sysättyä erimielisyytensä syrjään ja yhdistyneen Englantia vastaan, Ranska antaisi heille sotilaallista tukea. Tämä pahimmillaan toisi sodan Eurooppaan."
Sophie tarkkaili ulkoministerin eleitä, ilmeitä ja äänen painoa. Miehen sanat eivät näyttäneet aiheuttavan hänessä minkäänlaista tunnereaktiota. Nainen hallitsi käytöksensä varsin hyvin. Selkä oli valppaassa ryhdissä sekä huulet asianmukaisesti huonojen uutisten johdosta vakavana viivana. Kämmenet lepäsivät toimettomina sylissä, mutta silmissä paistoi laskelmoiva katse, joka siirtyi vuoroittain ministeristä toiseen.
"Ranska ja Englanti ovat molemmat tärkeitä kauppakumppaneitamme. Sodan sattuessa Clover voisi yrittää pysyä puolueettomana ja säilyttää kauppasuhteensa molempiin maihin. Tuntien kuitenkin maamme ja Ranskan hankalan historian, se saattaisi olla helpommin sanottu kuin tehty." mies lopetti.
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Léon Von Gilles
Liittynyt: 14 Maa 2009
Viestejä: 32
LähetäLähetetty: 25 Syy 2012 09:39 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ilmeettömänä vastaanottavaa herrasväkeä vilkaisten Von Gilles tuskin loi ensimmäistäkään huomioitavaa ilmettä von Ronan yltiökylläiseen huoneistoon. Komeat muotopatsaat, kalliis satiiniverhokankaat, öljyvärejä säästelemättömät maalaukset, kukka-asetelmat – kaikki turha ja typerä ihmisluonnon pönkitykseen viittaava oli miehen silmissä vain suunnaton määrä roskaa. Johann von Rona ja tämän vaimo mitä ilmeisemmin tarvitsivat tuota materiaa ylleen kyetäkseen itsekin uskomaan olevansa tässä maassa jotain muutakin kuin toinen toisensa sätkynukkeja.
”Hmph”, kävelykeppinsä antaessa armottoman, sotilaallisen maun jokaiselle askeleelleen pääministeri iski kepin julmasti maahan, saaden lattiaa verhoilevan maton parahtamaan kuteiltaan. ”Asianne ei vaimonne kutsussa peitellyt asian kiireellisyyttä, joten pahoittelunne tuskin ajavat asiaa von Rona”, von Gilles seurasi illallisisäntää kohti idyllistä huonekalurykelmää. Koristeettomana sanoissaan ministeri ei antanut von Ronalle tilaisuutta kuvitella lipevän kielensä voitelevan itseään. Kaunis, koristeellinen ja siro käsiala eittämättä oli nuorelle naiselle kuuluva – sen Gilles oli huomannut avatessaan punertavan sinetin sulkemaa kutsua. Vieno parfyymin tuoksu oli kielinyt jasmineista ja sulkakynän raskaasta painosta. Vaimo teki ja totteli, kuuliaisena, mutta kutsun kirjoittamisen ja lähettämisen oli täytynyt tuntua yhtä vastenmieliseltä kuin se, miten pöydällä seisovan maljakon kukkia oli kriittisin silmin tarkasteltu kenties muutama tunti sitten. Vaimo oli kenties koskettanut yhtä herkkää kukanvartta ja todennut harmissaan miten loppunsa kokeva nuppu kuihtuisi ilman, että vieras vilkaisisi rehua toistakertaa.
Pöydällä seisovasta rehupurkista katseensa nostaen von Gilles istahti yhden istuttavalle barokkituolille – todeten kapistuksen takapuolensa allla olevan uskomattoman epämukava, ja sidonnaltaan istuin liian pehmeä. Palvelijansa jäädessä seisomaan kauemmas, tämä vei kätensä selkänsä taakse, ja seisoi jäykästi ryhdissä. Asennon, ja olemuksensa kieliessä kaikesta muusta kuin palvelualttiudesta (ensimmäisenä mieleen tuli asentoon komennettu sotilas). Schadesin katse oli tutkimattoman ilmeetön, mutta arvoituksellinen luontonsa tuskin avautui ulkoministerin itsekeskeisyyden edessä.
Rouva von Ronan kaataessa teetä pieneen posliinikuppiin, jonka reunuksia koristi taidokas kultaus von Gilles kiitti naista ääneen – puhahtaen kenties näin tarkoituksellisesti Johannin päälle. Vaikka isäntä itse ei teehensä koskenutkaan, ei pääministeri nähnyt syytä odottaa miehen pitävän hengähdystaukoa puheessaan. Syvästä istuintuolista eteenpäin nojautuen ministeri poimi sirot sokeripihdit valtaisaan kouraansa, alkaen poimio sokerikuutioita yksikerrallaan teekuppiinsa. Keskittyen näennäisesti enemmän teehensä kuin poliitikkotoverinsa selontekoon Gilles poimi viisi sokerinpalaa, sekä hunajakehrällä kiersi hunajanauhan kuppiinsa. Nostaen vasta sitten kupin käteensä, antaakseen lusikan kilahdella tasaiseen tahtiin posliinikupin reunoja vasten. Ärsyyntyi ulkoministeri tai ei, siitä ei vanha mies juuri välittänyt. Niinkuin ei myöskään siitä, kuinka Johann tuntui odottavan jokaisen lauseensa jälkeen jonkinlaista reagointia, hätkähdystä, kulmien kohotusta tai mumahdusta Gillesiltä.
”Huolenne on varsin pitkälle näkevää”, lusikkansa tassille laskien ministeri nosti kuppia sen säälittävän pienestä ja sirosta korvasta. Maistellen makeaa teetään tämä katsahti naista von Ronan vierellä. ”Erinomaista, kiitoksia.”
Antamatta ulkoministerille juuri mitään itsestään Gilles tiesi astelleensa vastustajansa pelikentälle. Johann von Rona ei ollut kaunissielu. Ei millään tavalla. Mies oli pyrkyri siinä missä monet muutkin pakeilleen tulleet. Likaiset huhut von Ronan menestyksestä olivat löytäneet tiensä myös Gillesin korviin, eikä tämä kieltänyt huhujen mahdollista oikeellisuutta. Kauan ihmisluonnetta punninneena ja lukeneena Léon saattoi katkaista pikkusormensa ja syöttää sen von Ronan kaltaiselle miehelle. Pelurille, joka helposti saattoi kuvitella saavuttavansa pian koko käsivartta, mutta tajuten liian myöhään että sormi olikin vain sormi ilman loppuruhoa.
”Olen elänyt ajatuksessa, että Napoleonin katse olisi suunnattuna Venäjän, enemmän kuin Amerikan suuntaan...mutta kenties? Kuka tietää..valloitusten mies jonka sormet ovat kajonneet Euroopan pikkumaihin Suomea ja Ruotsia myöden”, teehensä pulahtaen Léon jatkoi keskusteluaan teekuppinsa kanssa: ”Mutta mitä taas tulee Yrjön (III) näkemyksiin...se mies on arvaamaton liikkeissään. Kenties mies on kallellaan Amerikan suuntaan – mutta mikäli hän on sokea luottaakseen Amerikan parlamenttiin mies voi huomaamattaan myydä Ison-Britannian ja Irlannin itsenäisyyden. Mikä auttamatta ajaisi Englannin itsessään siirtokuntain väliseen sotaan.”
Hetken ajatuksiaan lokeroiden Gilles tarkasteli Johannia, joka kenties oli kuvitellut pääministerin keskittyvän vain Cloverin sisäisiin asioihin – mutta yllättävän tarkasti mies oli kuitenkin myös muun maailman tapahtumista perillä.
”Maamme on pieni Ranskan rinnalla...jolloin välit Napoleoniin on pidettävä hyvinä. Mutta mitä Englantiin tulee...tulisi Yrjö olemaan mahdollisimman sodan aikana hyvinkin riippuvainen meistä...Hmm...Kenties meidän ei olisi syytä maalailla verta vielä seinille? Amerikan siirtokunnathan vasta muutama vuosi sitten saivat allekirjoitettua sopimuksen, jolloin kansakunnat yhdistyivät. Mutta...hmm, toisaaltaan Amerikalla on nyt voima uhitella ketä tahansa itseään pienempää maata. Olemmeko mekäään turvassa? Clover on ja tulee vielä pitkään olemaan helppo syötävä kenelle tahansa hallitsijalle. Oma sisäinen säädäntömme on heikko uhille, varsinkaan kun kuningassali on niinkin repaleinen kuin se nyt on.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 20 Mar 2012 01:11 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ihan ensiksi, anteeksipyyntöni vastauksen kestämisestä. On ollut niin kova syksy, että KH olemassaolo on pari kertaa päässyt kokonaan unohtumaan. Toiseksikin, meikä taisi nyt kyllä tehdä aikamoisen ylilyönnin tämän viestin suhteen. Siksi aijon lähettää adminille viestin, että lukaisee tämän pelivuoron ennen kun sinä pääset vastailemaan. Näin minä voin korjata ylilyöntini tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa koko peliviestin uudestaan. T: Nymfi //
Johann vastasi Gillesin reaktion puutteeseen lyhyellä hiljaisuudella.
"On hyvä tietää, että olette noin hyvin perillä valtion ulkopuolella tapahtuvista asioista." miehen ääni kuulosti tottumattoman korvissa vilpittömältä, mutta vaimo kuuli sanoissa ylimielisen vivahteen sekä ilmiselvän mielihyvän tunteen. Ilme säilyi naisen kasvoilla horjumattomana vaikka paha aavistus saikin vatsanpohjan vavahtamaan. "On hyvä, että olette tietoisia Napoleonin pyrkimyksistä. Mutta kaikella kunnioituksella neuvoisin teitä ottamaan ne vakavammin."
"Toiminnan aika ei onneksi ole vielä käsillä, valtasuhteet eivät ole täysin selvillä. Venäjä ja Itävalta eivät ole kantojaan ilmaisseet. Tilanne näyttäisi riippuvan pitkälti Venäläisten asemasta." Johann nousi äkisti ja asteli rauhallisesti isänsä muotokuvan alla sijaitsevan pöydän vierelle. "Napoleon saattaa olla äkkipikainen, mutta hänelläkin on tarpeeksi järkeä ennemmin solmia Venäjän kanssa liittolaissuhde kuin hyökätä noin vain Euroopan suurimman valtion kimppuun. Itävaltalaiset luultavasti odottavat kunnes venäläisten kanta on selvillä." Puhuessaan mies tarttui kristallikannuun ja kaatoi hunajan väristä nestettä kahteen lasiin.
Sophien katse seurasi vaistomaisesti Johannia aivan kuin tämä saattaisi äkillisesti tehdä jotakin aggressiivista, odottaen sanoja joiden tarkoitus oli vahingoittaa. Nainen oli jo kauan sitten luopunut pyrkimyksestään oppia tuntemaan aviomiehensä, mutta aika oli opettanut naisen ennakoimaan miehen käytöstä. Johann von Ronan elämä oli pullollaan salaisuuksia, joita mies tarkasti varjeli. Sophielle oli ajan kuluessa paljastunut niistä joitakin. Hän oli jopa onnistunut selvittämään itse niistä muutaman. Mutta jokaisen käännetyn kiven alta löytyi entistä epämiellyttävämpi yllätys. Jokainen kamala oivallus vahvisti naisen inhoa miestä kohtaan ja jokaista kiveä seurasi aina seuraava. Sophie ei uskonut enää niiden loppumiseen.
Aika oli ehkä tehnyt Sophiesta katkeran, hän tiedosti sen hyvin itsekin, mutta ennen kaikkea se oli opettanut hänet olemaan varuillaan. Sievän pään sisällä ajatukset kulkivat odottamattomia reittejä ja yrittivät ennättää ajoissa ulkoministerin aikomusten luokse.
"Napoleon oli saanut ystävyyden osoituksilla sekä pelottelulla monia Euroopan pikku maita puolelleen. Englannilla sen sijaan ei ole jäljellä enää monia ystäviä. Venäjä ja Itävalta voisivat vielä suuresti muuttaa tapahtumien kulkua." Johann tokaisi pöydän luota. "Minun ehdoton kantani on, ettei Cloverilla ole varaa antaa ranskalaisten ymmärtää meidän olevan Englannin puolella. Napoleonia ei pidä suututtaa. Hän on liittolaisineen liian lähellä. Jos Itävalta päättää puoltaa Ranskaa, on Cloverin parasta tehdä samoin. Tämä on toivomani lopputulos." Mies nosti pöydältä lasit sekä ohuen paperi pinon.
"Kahden suurvallan väliin on ikävä jäädä. Clover on pieni maa ja sijaintimme on valitettava. Mikäli Itävalta ja Ranska päätyvät sotimaan on erittäin toden näköistä, että maat päättäisivät siirtää joukkojaan Cloverin lävitse... Alppien ylitse marssiminen kun turkin olisi järkevää. Clover jäisi sotilassaappaiden tallomaksi ja sodan päätyttyä maamme liitettäisiin vähin ääniin voittajan alueisiin. Jos Itävalta ajautuu sotaan Ranskan kanssa, me jäämme kahden tulen väliin. Tuolloin Cloverilla ei tuskin ole muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua vahvemman osapuolen kanssa saadakseen sotilaallista tukea ja säilyttääkseen itsenäisyytensä." ulkoministeri sanoi astellen takaisin sohvan luokse ja istahtaen vaimonsa vierelle lasit toisessa ja paperit toisessa kädessään.
"Napoleon on lähdössä sotaan. Se milloin tämä tapahtuu ja ketkä ovat osallisina, on vielä epävarmaa. Tässä ovat selontekoni tapahtumista huomisella parlamentin kokoontumiselle sekä aloite armeijan kunnon kiireelliseksi tarkastamiseksi." Von Rona laski paperit pääministerin eteen. Sophie näki miten hänen aviomiehensä vietti lyhyen hetken harkiten laskisiko molemmat konjakkilasit pääministerin eteen "vahvistukseksi". Johann asetti toisen laseista ministerin eteen. Toisen hän työnsi vaimonsa eteen tähän vilkaisemattakaan.
Sophie laski katseensa pöydälle asetettuihin väkijuomalaseihin, jotka tarjoilemalla hänen aviomiehensä tahtoi niin nokkelasti osoittaa olevansa huoneen ainut henkilö, jota uutinen ei laisinkaan horjuttanut. Johann istui sohvalla mukavasti, eikä hänen kasvoillaan näkynyt tunteen vivahdettakaan. Sophie tunsi äkillistä heikotusta, jota ei saanut aikaiseksi ainoastaan järkyttävä uutinen vaan ajatus siitä, että hänen aviomiehensä saattoi jälleen kerran osoittautua noinkin julmaksi ja tunteettomaksi. Nainen ei voinut tai edes halunnut käsittää miten joku saattaisi lausua noin hirvittäviä asioita saaden samalla mielihyvää oman auktoriteettinsa vahvistamisesta. Sophie oli tottunut miehensä epäkunnioittavaan kohteluun, eikä häntä satuttanut enää laisinkaan se, että hänet liitettiin loukkauksen kohteeksi. Sen sijaan hän häpesi aviomiehensä todellisen luonnon näyttäytymistä julkeasti pääministerille. Nainen tunsi poskipäidensä kuumottavan ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Sophie naulitsi katseensa pöydän kanteen kehtaamatta nostaa sitä.
"Nykyinen tilanteemme todella tekee asioista monimutkaisia. Parlamentin sekä kruununperillisten tulee olla valmiina muutoksiin ja harkita kantansa tarkoin. Yhteisymmärryksen tulee syntyä nopeasti." ulkoministeri lausui tyynenä. Hän oli vakava ja ilmeetön. Sophie kuitenkin aisti miten hän nautti tilanteesta. Johann tunsi hallitsevansa tilanteen. Hänellä oli hallussaan tarvittava tieto sekä taito ongelman hallitsemiseksi, siitä mies oli itsevarma. Omissa silmissään hän oli oikea mies ohjaksiin. Tätä hän oli epäilemättä jo kauan odottanut. Tilaisuutta kehottaa herra pääministeriä kautta rantain palaamaan tehtäviinsä pikkuhallitsijoiden lapsenvahtina ja olla henkilö kontrollissa iästä ja asemasta huolimatta.
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 18 Tam 2013 01:47 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Admin näyttää vihreää valoa...
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 01 Hei 2012 02:03 pm Viestin aihe: Kaikki hyvä päättyy ajallaan Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Sovittu peli. Tänne päin herra pääministeri.)
Sophie oli nauttinut miehensä poissaolosta. Ulkoministerin viran puolesta pakollinen vierailu ranskaan oli tarjonnut paronittarelle ihanteellisen mahdollisuuden irtautua avioliittonsa sisäisistä ongelmista sekä politiikan ainaisesta taistelukentästä. Hän oli hyödyntänyt harvinaislaatuisen tilaisuuden ja sulkenut elämästään pois kaikki politiikkaan liittyvät pelit, vilpit ja juorut. Muutaman viikon ajan ministerin edustusvaimo oli saanut elää omassa kuvitteellisessa maailmassaan, viettäen päivänsä tyttärensä kanssa sekä seurustellen vain lähimpien tuttaviensa kanssa. Unen oli kuitenkin päätyttävä. Ulkoministerin paluu mursi Sophien taivaallisen kuvitelman maailmasta, jossa Johann von Ronaa ei ollut olemassa. Naiseksi, joka oli juuri herännyt parin viikon pituisesta unesta, Sophie hyvin väsynyt. Sillä vaikka unelma olikin ollut ihana, oli se samalla hirvittävä. Jokaisena hetkenä vainosi paronitarta ajatus ulkoministerin paluusta ja onnen päättymisestä.
Ulkoministeri oli lähettänyt vaimolleen kirjeen saapumisestaan. Mies oli käskenyt vaimoaan kutsumaan pääministerin heidän huoneistolleen Johannin saapumisillaksi. Tämä oli varsin epätavallista. Useimmiten ministeri kirjoitti parlamentille selonteon valtionvierailustaan, mutta tällä kertaa täytyi ulkoministerillä olla epätavallisia uutisia, mikäli niistä täytyi heti raportoida pääministerille. Sophie oli valmistanut kaiken. Pääministeri oli kutsuttu, huoneisto epätavallisen siisti ja tytär Francesca lastenhoitajansa kanssa poissa jaloista. Salongin pöydälle oli kannettu komea kukka asetelma ja kaksi palvelijatarta kattoi juuri teeastioita sen vierelle.
Sophie istui salongin sohvalla nojaten selkäänsä selkänojaa vasten yksityisyyden tarjoaman turvan suodessa hienolle naiselle sopimattoman laiskasti. Hän antoi kaulansa taipua kaarelle painaessaan päätään taakse, selkänojan päädyn ylitse. Suljettujen silmäluomien takana paronitar kuunteli palvelijattariensa toimista syntyviä ääniä. Nainen yritti olla kuulematta kauempaa kantautuvia mies ääniä, jotka lainehtivat ulkoministerin työhuoneen avoimesta ovesta. Ulkoministeri luetteli sihteerilleen toimintaohjeita paperien kahinan säestäessä. Äkillisesti syntynyt kova ääni sai paronittaren avaamaan silmänsä ja nostamaan hätkähtäen päänsä. Ulkoministerin ääni ei enää kantautunut kamariin asti, sillä työhuoneen ovi oli sulkeutunut. Johannin sihteeri oli luultavasti tyrkännyt oven kiinni peläten ylimääräisten korvaparien kuulevan työnantajansa sanat. Sophie päästi väsyneen tuhahduksen antaen päänsä kaatua takaisin takakenoon. Herra von Ronan henkilökohtaisen sihteerin, Edmund Wachterin omistautuminen ulkoministeriä kohtaan oli varsin koskettavaa. Paronitar istui paikoillaan yrittäen saada kireät olkapäänsä rentoutumaan. Naisen katse ajelehti pitkin kattoa ja seinää, päätyen lopulta komeaan muotokuvaan. Maalauksen vanheneva herra katseli alas kehyksistään vakavana ja kaukaisen kylmänä. Sophie vihasi tuota maalausta. Komea muotokuva oli nostettu seinälle kuvaamaan von Ronan suvun arvokkuutta ja kunniakasta historiaa. Sophielle tuo maalaus kuitenkin edusti pelkkiä valheita. Muotokuvaan ikuistettu edesmennyt paroni von Rona, ulkoministerin isä oli naisen muistoissa hyvin erilainen kuin mitä maalauksen mahtipontinen herra antoi ymmärtää. Viimeisinä elinvuosinaan paroni oli heikko luonteinen mies, joka eli vaimonsa armottoman diktatuurin alla, antaen poikansa Johannin kävellä ylitseen kaikissa asioissa. Nuoruutensa komeasta ja vaikutusvaltaisesta miehestä oli ollut jäljellä vain iän, sairauksien sekä pahasisuisten sukulaisten riuduttama vanhus, jonka suku kätki ulkopuolisten silmiltä. Johann olisi halunnut ripustaa myös vaimonsa suvun muotokuvia kotinsa seinille, kertomaan vierailleen hyvästä sijoituksestaan. Olihan Sophie aikoinaan ollut varsin ihailtava hankinta. Vaimo oli kuitenkin kieltäytynyt vastaan ottamasta von Mayrin suvun muotokuvia, tietäen niiden olevan paremmassa turvassa veljensä kartanolla. Sophie ei halunnut antaa aviomiehensä valheiden tarhata perhettään.
Työhuoneen seinällä roikkuva sukutaulu oli yhtälailla täynnä muistutuksia suvun valheista. Taulu oli ulkoministerille kuin strategiakartta, johon hän kykeni merkitsemään kaikkien liittolaistensa sijainnit. Sukupuu oli suunniteltu tarkasti ja siitä näki monen sukupolven kädenjäljen. Jokainen nimi kätki taakseen epämiellyttäviä totuuksia, salaisuuksia kuten niitä oli tapana nimittää. Osa noista salaisuuksista oli Johann von Ronan kätten työtä. Osan ulkoministeri oli vain parhaansa mukaan kätkenyt. Siellä minne nykyisen paronin kämmenet eivät olleet ylettäneet, olivat aikaisemmat sukupolvet samoin tavoin peittäneet rumat ja hävetyt yksityiskohdat. Suku oli ulkoministerille hyvin rakas ja se oli rakennettu vieläkin rakkaimmista valheista.
Työhuoneen ovi avautui. Wachter astui ulos suunnaten askelensa kohti ulko-ovea, toteuttaakseen heti ulkoministerin määräykset. Palvelijattaret poistuivat ja huoneistoon jäi avioparin lisäksi vain vanha miespalvelija ovensuulle. Herra ulkoministeri sulki työhuoneen oven, lukiten sen ja istahti sohvalle vaimonsa viereen. Tämä oli parin ensimmäinen tilaisuus puhua toisilleen miehen saapumisen jälkeen. Molemmat istuivat kuitenkin hiljaa. Vaimo ei kysynyt mieheltä tämän matkasta, tämän voinnista tai edes tämän tuomista uutisista. Hän tiesi kuulevansa pian kaiken oleellisen. Mies taas ei kysynyt vaimonsa voinnista, tämän ajan kulusta viime viikkoina tai edes heidän tyttärestään. Hän ei välittänyt.
Ovelta kuului koputus. Ulkoministeri ja tämän edustusvaimo nousivat vanhan miespalvelijan vastatessa ovelle. Sophie puki kasvoilleen tyynen ja lempeän hymyn. Saman jota hän aina julkisesti käytti.
Esitys alkoi...
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Léon Von Gilles
Liittynyt: 14 Maa 2009
Viestejä: 32
LähetäLähetetty: 10 Elo 2012 11:00 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Von Gilles vihasi illalliskutsuja, juhlia, matkustamista, kaikkea mikä tapahtui hänen mukavuusalueensa ulkopuolella. Oli olemassa vain muutamia poikkeuksia, jotka eivät saaneet kieltäytyvää vastausta – yksi näistä tapahtumista oli ulkoministeriltä saatu kutsu. Johann von Rona oli yksi niistä miehistä, joka tiesi pääministerin toimintamallit pitkän ajan takaa, jolloin oli hyvin, hyvin epätavallista, että ulkoministeri kävi Von Gillesin vieraaksensa kutsumaan. Nämä miehet olivat juuri niitä, jotka hoitivat työnsä parlamentin paksujen seinien takana. Kaukana kuulevilta, ylimääräisiltä korvilta, joita ulkoministerin huoneisto täyttyisi tämän vaimoa myöden.
Pääministerin asioinnit Cloverin palatsissa jäivät yleensä vain pitkiin vierailuihin nuorten perillisten vuoksi. Kolmikon saattaminen samaan tilaan oli jo oma prosenssinsa sinänsä, mutta kun yhtälöön litti asioiden käsittelyn neljä hengen mielipiteiden voimin – oli luvassa auttamataa jokaikinen kerta katastrofi. Ikänsä puolesta vainaaksi laskettava ministeri ei tosin vielä kertaakkaan ollut laskenut käsiään nuorten edessä, eikä mies toden totta sitä tekisi ennen kuin kuolonkankeus häneen purisi. Jos silloinkaan.
Keinahtelevissa, katetuissa vaunuissa istuessaan Von Gilles istui pehmustetulla istuimella ryhdikkäänä, pidellen toisella kädellään koristeetonta kävelykeppiään pystyssä vaunujen lattiaa vasten. Silinterinsä mies oli laskenut istuimelle viereensä.
Silmiään kevyesti kiinni pitäen tuo varpaanpäitään myöden huolitellusti pukeutunut ministeri koetti rentoutua. Vaunujen pyörien alla koliseva ja kaliseva kivetys teki varmaksi sen, että tavoittelemansa mielenrauha oli ja pysyi poissa koko tuon kaupunkiasunnostaan palatsiin vievän matkan. Kehossaan kulkeva tärinä ja vapina olivat miestä suunnattomasti ärsyttäviä tunteita, siinä missä ylleensä sopivaksi teetätetyn liivin puristus vatsaansa vasten. Tasaiseen tahtiin elimistössään kupliva sappi, sai miehen murahtelemaan yksinäisyydessään tyytymättömänä. Ikänsä tuomat vaivat olivat tuoneet mukanansa lakkaamattoman närästyksen, sekä liudan kolotuksia polviinsa ja selkärankaansa. Kulkeminen kävi raskaaksi tuolle isokokoiselle miehelle, joka ei kuitenkaan antanut terävän mielensä ja nopean ajattelukykynsä heikentyä maallisen kivun alla. Kipujaan ministeri ei kuitenkaan lähtenyt alkoholin turvin tyynnyttämään, niinkuin moni muu tilassaan oleva olisi tehnyt – Von Gilles halusi pitää mielensä terävänä. Alkoholin, sekä muiden huumaavien, oloa kenties huomattavasti parantavien aineiden käytön pääministeri oli sinnikkäästi itseltään kieltänyt. Mutta ruokahörpyt, siinä missä bisneksen mukanaan vaativat sopimus, kuin tervetuliaisryypyt olivat aina, ehdottomasti asias erikseen.
Rattaiden seisahtuessa ajurin kovaäänisen pärskähdyksen myötä Von Gilles irvisti...että hän vihasikaan matkustamista.
Ajurin vieressä istuneen palvelijansa hypähtäessä alas vaunuista, tämä pitkä ja harteikas, kaikkea muuta kuin palvelijan pukuun kuuluva punapartainen mies avasi ministerille oven. Warren Schades, kulki edelleen mukanaan, sillä hyvin nopeasti oli käynyt selväksi, että tämä pusikkokulkuri oli erityisen hyödyllinen. Mies oli saanut mittavan osansa 500 frangin palkkiostaan kulkiessaan ministerin rinnalla palatsissa, mutta tuo ylimääräinen vierailu Cloverin linnakkeessa – tarjosi miehelle aivan oman palkkion. Schadesin silmissä paloi tuo tuolle ominainen, villipalo, joka tuntui olevan erityisen käytännöllinen naisväen parissa, mutta muuten Von Gillesiä kuvotti kaikki se mitä Schades edusti ihmisenä. Punertavat hiuksensa sinnikkäästi pitkinä pitäen, oli palkkalainen sitonut hiuksensa niskaansa mustalla silkkinauhalla, joka sointui sävyttävästi miehelle teetätettyyn, tumman puhuvaan palvelusasuun. Asuun, joka oli hyvällä maulla ja rahalla Von Gillesin kukkarosta teetätetty. Halusihan ministeri, että mies sointui työläisekseen kaikessa ja kaikkialla, eikä minkäänlaista harhaluuloa syntynyt Schadesin kulkiessa näyttävänä asioillaan. Miehen nilkkapituinen takki, mustat plakkikengät koristeellisin pronssi soljin, polviin asti pitkiä sääriä pitkin kulkevat sukat, mustat pussihousut, sekä pienin hopean harmain koristuksin kirjailtu liivi – sekä valkoinen, kauluksiltaan teräväksi tärkätty pellavapaita tekivät palvelijasta hyvinkin arvovaltaisen näköisen...palvelijoiden keskuudessa. Mutta mikä parasta, nainen jos toinenkin oli helppo saatella toiseen huoneeseen, tai yllättää leppoisan keskustelun tavoin, sekä samalla – puolihuolimattomasti kammarin puolella tiedonjyvä jos toinenkin oli helppo nyhtää naisesta kuin naisesta irti.
Von Gilles tosin ei uskonut arvovaltaisen, rouva von Ronan olevan kevytkenkäinen ilmestys, mutta kaikki pienikin tieto palvelijoiden tiloista, saattoi aina tuoda lisätietoa kaikesta hyvin paljon tietävälle ministerille.
Ulos vaunuista nousten ministeri hengitti hetken leutoa ilmaa sisuksiinsa, ennen kuin tämä lähti nousemaan kohti von Ronan huoneistoa, vanavedessään tietenkin tuo pitkä ja näyttävä mies, joka piteli ministerin tälle ojentamaa silinteriä. Matka kolmanteenkerrokseen oli matka, joka ei myöskään kuulunut Von Gillesin prameimpiin suorituksiin. Valtoimet hikikarpalot ohimoitaan pitkin valuen, ja peruukkinsa harmaat hiushapsut otsallensa liimaten ministeri kaivoi taskustaan edesmenneen vaimonsa kirjaileman nenäliinan. Kasvojaan kevyesti nopeasti kostuvalla liinalla taputellen Gilles tasaannutti hengitystään hetken, ennen kuin tämä poimi palvelijaltaan silinterinsä, jonka tämä asetti kainaloonsa. Toisessa kädessä maata vasten askelten mukana osuva kävelykeppi ja kaikki oli valmista. Teennäistä, kohteliasta hymyä kasvoillensa alentumatta taikomaan ministeri antoi palvelijalleen merkin kolkuttaa oveen...että hän todella, todella vihasi illalliskutsuja.
Huoneistoon käyvän oven avaavan palvelijan ohitse kulkien Von Gilles astui ulkoministerin huoneeseen, vanavedessään kulkeva Schades täydellisen orjallisesti seuraten. Tahdikkaan sulavasti kumartamaan kykenevä pääministeri tervehti heitä vastassa olevaa pariskuntaa – ojentaen sitten silinterinsä palvelijalle.
”Hyvää iltaa herrasväelle”, mies toivotti iän, ja vuosien hiomalla, virallisella, tunnetta täysin kuvaamattomalla äänensävyllä. Mies oli niinkuin huhut hänestä kertoivatkin, hymytön, juro, ja asiansa selkeästi esittävä. Turhat krumelluudet olivat ministerin yltä jo kauan sitten pois pyyhitty.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 04 Syy 2012 03:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Aivopari tervehti pääministeriä vieretysten. Johannin kasvoilla oli taitavasti teeskennelty isännän ystävällinen hymy, jolle oli taiteiltu matkalta tuotujen huolien väsymys. Sophie nousi kauniista niiauksesta siniharmaassa silkissä. Ministerin hurjasilmäisen seuralaisen nähdessään naisen kasvoista hävisi lempeys. Ilme jäi paljaaksi, vakavaksi ja seesteisen tyyneksi. Paronitar tiesi minkälaisiin tehtäviin hänen aviomiehensä kaltaiset miehet palkkasivat, tuon kaltaisia miehiä. Sophie oli nähnyt moneen otteeseen tuollaisten herrojen poistuvan ulkoministerin työhuoneesta, tuntien sydämellään varoittavan kivistyksen. Tunne ei ollut vielä kertaakaan ollut väärässä. Tuon kaltaiset miehet olivat enne pahoista teoista.
Sophie käänsi katseensa pääministeriin, pukien kasvoilleen tutun hyväntahtoisen hymynsä, enää ajuriin vilkaisemattakaan. Mielessään nainen kuitenkin pohti tarkoin, miksi pääministeri oli päättänyt tuoda miehen paronittaren kotiin. Palvelija oli komea ja hänessä oli kieltämättä itsevarmaa särmikkyyttä, joka epäilemättä tehosi hyvin naisiin. Sophie tiesi miten paljon viehätysvoimalla voitti. Paronittarella oli kokemusta tietojen hankkimisesta ujuttamalla palkkaamiaan henkilöitä miehensä vastustajien palveluskuntiin. Tähän tehtävään soveltuivat parhaimmin kauniit taikka komeat ihmiset, joilla oli älynlahjoja sekä kipeä rahan tarve. Käytännöllisiä olivat etenkin nuoret palvelustytöt, joilla oli taitoa kätkeä älynlahjansa. Miehet eivät ottaneet naisia mielellään tosissaan, eivätkä varsinkaan ulospäin tyhmiltä vaikuttavia naisia. Tytöt eivät onnistuneet hankkimaan tietoja ainoastaan herrasväeltä, vaan myös palveluskunnalta, jotka todistivat monia salaisiksi tarkoitettuja toimia. Miehet puhuivat paljon yrittäessään päästä kauniiden neitojen suosioon ja naispuoliset palveluskunnan jäsenet eivät taas varoneet sanomisiaan aliarvioimiensa tyttöjen seurassa.
Oliko palvelijan vaatteisiin sullottu muukalainen siis täällä urkkimassa tietoja palvelusväeltä vai lukemassa herrasväen käytöstä?
Sophie ei ollut huolestunut palvelustyttöjensä luotettavuudesta. Paronin huoneistossa elettiin tiukan lain alla. Palatsin palvelusväellä ei ollut huoneistoon asiaa, sillä ulkoministeri valikoi palvelijansa itsepäisen omatoimisesti. Palkolliset noudattivat työnantajansa sanelemia sääntöjä. Huoneiston tapahtumista ei puhuttu kenellekään. Paronin asiakirjoja ei luettu. Palvelustytöillä ei ollut lupaa paronin työhuoneeseen. Nämä ja monet muut säädökset leimasivat palveluskunnan elämää. Ulkoministeri palkitsi hyvin uskollisen palveluksen. Säännöt olivat kuitenkin ehdottomat. Pian Sophien avioiduttua paronin kanssa oli eräs palvelustytöistä jäänyt kiinni työhuoneesta, jossa hän oli sanojensa mukaan vain siivonnut ulkoministerin papereita. Myöhemmin tuona päivänä oli samainen tyttö pidätetty varkaudesta. Ilmeisesti eräs paronittaren koruista oli löytänyt tiensä palvelustytön tavaroihin. Sophien tytöt eivät puhuisi, mikäli tunsivat oman parhaansa.
Mitä taas tuli herra ja rouva von Ronan kykyihin säilyttää salaisuutensa. Ulkoministeri oli pettämisen mestari, joka ei tuntunut osaavan kokea valheistaan omatunnon tuskia. Sophie taas oli ainakin tähän asti onnistunut pitämään miehensä synkimmät salaisuudet omana tietonaan. Tämä oli hänen aikomuksensa vastaisuudessakin.
"Herra pääministeri..." sanoi paroni. "Pahoittelen myöhäistä ajankohtaa. Olkaa hyvä..." hän jatkoi kutsuen ministerin käden liikkeellä salonkiin istumaan. Mies itsekin asteli viihtyisään oleskelutilaan ja istahti ryhdikkäänä komealle barokki sohvalle.
Sophie istui miehensä vierelle. Ei kestänyt kauaa kun ulkoministeri aloitti selontekonsa aikaa hukkaamatta, jättäen pois palatsin tapoihin kuuluvan pitkäjänteinen tervehtimisrituaalin. Emäntä tarttui posliiniseen teekannuun ja tarjoili teen äänettömästi antaen miesten aloittaa tärkeän keskustelunsa. Täydet kupit ilmestyivät huomaamattomasti herrojen eteen. Ulkoministeri ei omaansa todennäköisesti koskisi, hyvä jos huomasi kupin ilmestyneen eteensä, mutta tapa vaati ja emäntä palveli.
Johann aloitti empien, aivan kuin hänen sanottavansa olisi häntä satuttanut. Nainen kuunteli vaiti ja reagoimatta, hänen aviomiehensä teeskennellessä pahoillaan olevaa ja nöyrää kansan palvelijaa.
"Tilanne on vakavampi kuin osasin odottaa..." lyhyt tauko, jonka aikana ulkoministerin katse hakeutui tarkkailemaan vieraansa reaktiota. "Kansan yltyvä kapinointi Amerikassa aiheuttaa ongelmia Euroopassa asti. Ranskalaisten myötämielinen asenne amerikkalaisten kapinointiin on luonut epäterveellisiä jännitteitä Ranskan ja Englannin välille..."
Miehen ilme oli väsynyt ja äänestä kuuli katkeran sävyn. Irrottamatta katsettaan pääministeristä, hän jatkoi: "Suoraan sanoen en ole koskaan nähnyt ainuttakaan englantilaista niin vihaisena... Liikkeellä on jopa puhetta siitä, että jos ja kun amerikkalaiset saavat sysättyä erimielisyytensä syrjään ja yhdistyneen Englantia vastaan, Ranska antaisi heille sotilaallista tukea. Tämä pahimmillaan toisi sodan Eurooppaan."
Sophie tarkkaili ulkoministerin eleitä, ilmeitä ja äänen painoa. Miehen sanat eivät näyttäneet aiheuttavan hänessä minkäänlaista tunnereaktiota. Nainen hallitsi käytöksensä varsin hyvin. Selkä oli valppaassa ryhdissä sekä huulet asianmukaisesti huonojen uutisten johdosta vakavana viivana. Kämmenet lepäsivät toimettomina sylissä, mutta silmissä paistoi laskelmoiva katse, joka siirtyi vuoroittain ministeristä toiseen.
"Ranska ja Englanti ovat molemmat tärkeitä kauppakumppaneitamme. Sodan sattuessa Clover voisi yrittää pysyä puolueettomana ja säilyttää kauppasuhteensa molempiin maihin. Tuntien kuitenkin maamme ja Ranskan hankalan historian, se saattaisi olla helpommin sanottu kuin tehty." mies lopetti.
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Léon Von Gilles
Liittynyt: 14 Maa 2009
Viestejä: 32
LähetäLähetetty: 25 Syy 2012 09:39 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ilmeettömänä vastaanottavaa herrasväkeä vilkaisten Von Gilles tuskin loi ensimmäistäkään huomioitavaa ilmettä von Ronan yltiökylläiseen huoneistoon. Komeat muotopatsaat, kalliis satiiniverhokankaat, öljyvärejä säästelemättömät maalaukset, kukka-asetelmat – kaikki turha ja typerä ihmisluonnon pönkitykseen viittaava oli miehen silmissä vain suunnaton määrä roskaa. Johann von Rona ja tämän vaimo mitä ilmeisemmin tarvitsivat tuota materiaa ylleen kyetäkseen itsekin uskomaan olevansa tässä maassa jotain muutakin kuin toinen toisensa sätkynukkeja.
”Hmph”, kävelykeppinsä antaessa armottoman, sotilaallisen maun jokaiselle askeleelleen pääministeri iski kepin julmasti maahan, saaden lattiaa verhoilevan maton parahtamaan kuteiltaan. ”Asianne ei vaimonne kutsussa peitellyt asian kiireellisyyttä, joten pahoittelunne tuskin ajavat asiaa von Rona”, von Gilles seurasi illallisisäntää kohti idyllistä huonekalurykelmää. Koristeettomana sanoissaan ministeri ei antanut von Ronalle tilaisuutta kuvitella lipevän kielensä voitelevan itseään. Kaunis, koristeellinen ja siro käsiala eittämättä oli nuorelle naiselle kuuluva – sen Gilles oli huomannut avatessaan punertavan sinetin sulkemaa kutsua. Vieno parfyymin tuoksu oli kielinyt jasmineista ja sulkakynän raskaasta painosta. Vaimo teki ja totteli, kuuliaisena, mutta kutsun kirjoittamisen ja lähettämisen oli täytynyt tuntua yhtä vastenmieliseltä kuin se, miten pöydällä seisovan maljakon kukkia oli kriittisin silmin tarkasteltu kenties muutama tunti sitten. Vaimo oli kenties koskettanut yhtä herkkää kukanvartta ja todennut harmissaan miten loppunsa kokeva nuppu kuihtuisi ilman, että vieras vilkaisisi rehua toistakertaa.
Pöydällä seisovasta rehupurkista katseensa nostaen von Gilles istahti yhden istuttavalle barokkituolille – todeten kapistuksen takapuolensa allla olevan uskomattoman epämukava, ja sidonnaltaan istuin liian pehmeä. Palvelijansa jäädessä seisomaan kauemmas, tämä vei kätensä selkänsä taakse, ja seisoi jäykästi ryhdissä. Asennon, ja olemuksensa kieliessä kaikesta muusta kuin palvelualttiudesta (ensimmäisenä mieleen tuli asentoon komennettu sotilas). Schadesin katse oli tutkimattoman ilmeetön, mutta arvoituksellinen luontonsa tuskin avautui ulkoministerin itsekeskeisyyden edessä.
Rouva von Ronan kaataessa teetä pieneen posliinikuppiin, jonka reunuksia koristi taidokas kultaus von Gilles kiitti naista ääneen – puhahtaen kenties näin tarkoituksellisesti Johannin päälle. Vaikka isäntä itse ei teehensä koskenutkaan, ei pääministeri nähnyt syytä odottaa miehen pitävän hengähdystaukoa puheessaan. Syvästä istuintuolista eteenpäin nojautuen ministeri poimi sirot sokeripihdit valtaisaan kouraansa, alkaen poimio sokerikuutioita yksikerrallaan teekuppiinsa. Keskittyen näennäisesti enemmän teehensä kuin poliitikkotoverinsa selontekoon Gilles poimi viisi sokerinpalaa, sekä hunajakehrällä kiersi hunajanauhan kuppiinsa. Nostaen vasta sitten kupin käteensä, antaakseen lusikan kilahdella tasaiseen tahtiin posliinikupin reunoja vasten. Ärsyyntyi ulkoministeri tai ei, siitä ei vanha mies juuri välittänyt. Niinkuin ei myöskään siitä, kuinka Johann tuntui odottavan jokaisen lauseensa jälkeen jonkinlaista reagointia, hätkähdystä, kulmien kohotusta tai mumahdusta Gillesiltä.
”Huolenne on varsin pitkälle näkevää”, lusikkansa tassille laskien ministeri nosti kuppia sen säälittävän pienestä ja sirosta korvasta. Maistellen makeaa teetään tämä katsahti naista von Ronan vierellä. ”Erinomaista, kiitoksia.”
Antamatta ulkoministerille juuri mitään itsestään Gilles tiesi astelleensa vastustajansa pelikentälle. Johann von Rona ei ollut kaunissielu. Ei millään tavalla. Mies oli pyrkyri siinä missä monet muutkin pakeilleen tulleet. Likaiset huhut von Ronan menestyksestä olivat löytäneet tiensä myös Gillesin korviin, eikä tämä kieltänyt huhujen mahdollista oikeellisuutta. Kauan ihmisluonnetta punninneena ja lukeneena Léon saattoi katkaista pikkusormensa ja syöttää sen von Ronan kaltaiselle miehelle. Pelurille, joka helposti saattoi kuvitella saavuttavansa pian koko käsivartta, mutta tajuten liian myöhään että sormi olikin vain sormi ilman loppuruhoa.
”Olen elänyt ajatuksessa, että Napoleonin katse olisi suunnattuna Venäjän, enemmän kuin Amerikan suuntaan...mutta kenties? Kuka tietää..valloitusten mies jonka sormet ovat kajonneet Euroopan pikkumaihin Suomea ja Ruotsia myöden”, teehensä pulahtaen Léon jatkoi keskusteluaan teekuppinsa kanssa: ”Mutta mitä taas tulee Yrjön (III) näkemyksiin...se mies on arvaamaton liikkeissään. Kenties mies on kallellaan Amerikan suuntaan – mutta mikäli hän on sokea luottaakseen Amerikan parlamenttiin mies voi huomaamattaan myydä Ison-Britannian ja Irlannin itsenäisyyden. Mikä auttamatta ajaisi Englannin itsessään siirtokuntain väliseen sotaan.”
Hetken ajatuksiaan lokeroiden Gilles tarkasteli Johannia, joka kenties oli kuvitellut pääministerin keskittyvän vain Cloverin sisäisiin asioihin – mutta yllättävän tarkasti mies oli kuitenkin myös muun maailman tapahtumista perillä.
”Maamme on pieni Ranskan rinnalla...jolloin välit Napoleoniin on pidettävä hyvinä. Mutta mitä Englantiin tulee...tulisi Yrjö olemaan mahdollisimman sodan aikana hyvinkin riippuvainen meistä...Hmm...Kenties meidän ei olisi syytä maalailla verta vielä seinille? Amerikan siirtokunnathan vasta muutama vuosi sitten saivat allekirjoitettua sopimuksen, jolloin kansakunnat yhdistyivät. Mutta...hmm, toisaaltaan Amerikalla on nyt voima uhitella ketä tahansa itseään pienempää maata. Olemmeko mekäään turvassa? Clover on ja tulee vielä pitkään olemaan helppo syötävä kenelle tahansa hallitsijalle. Oma sisäinen säädäntömme on heikko uhille, varsinkaan kun kuningassali on niinkin repaleinen kuin se nyt on.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 20 Mar 2012 01:11 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ihan ensiksi, anteeksipyyntöni vastauksen kestämisestä. On ollut niin kova syksy, että KH olemassaolo on pari kertaa päässyt kokonaan unohtumaan. Toiseksikin, meikä taisi nyt kyllä tehdä aikamoisen ylilyönnin tämän viestin suhteen. Siksi aijon lähettää adminille viestin, että lukaisee tämän pelivuoron ennen kun sinä pääset vastailemaan. Näin minä voin korjata ylilyöntini tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa koko peliviestin uudestaan. T: Nymfi //
Johann vastasi Gillesin reaktion puutteeseen lyhyellä hiljaisuudella.
"On hyvä tietää, että olette noin hyvin perillä valtion ulkopuolella tapahtuvista asioista." miehen ääni kuulosti tottumattoman korvissa vilpittömältä, mutta vaimo kuuli sanoissa ylimielisen vivahteen sekä ilmiselvän mielihyvän tunteen. Ilme säilyi naisen kasvoilla horjumattomana vaikka paha aavistus saikin vatsanpohjan vavahtamaan. "On hyvä, että olette tietoisia Napoleonin pyrkimyksistä. Mutta kaikella kunnioituksella neuvoisin teitä ottamaan ne vakavammin."
"Toiminnan aika ei onneksi ole vielä käsillä, valtasuhteet eivät ole täysin selvillä. Venäjä ja Itävalta eivät ole kantojaan ilmaisseet. Tilanne näyttäisi riippuvan pitkälti Venäläisten asemasta." Johann nousi äkisti ja asteli rauhallisesti isänsä muotokuvan alla sijaitsevan pöydän vierelle. "Napoleon saattaa olla äkkipikainen, mutta hänelläkin on tarpeeksi järkeä ennemmin solmia Venäjän kanssa liittolaissuhde kuin hyökätä noin vain Euroopan suurimman valtion kimppuun. Itävaltalaiset luultavasti odottavat kunnes venäläisten kanta on selvillä." Puhuessaan mies tarttui kristallikannuun ja kaatoi hunajan väristä nestettä kahteen lasiin.
Sophien katse seurasi vaistomaisesti Johannia aivan kuin tämä saattaisi äkillisesti tehdä jotakin aggressiivista, odottaen sanoja joiden tarkoitus oli vahingoittaa. Nainen oli jo kauan sitten luopunut pyrkimyksestään oppia tuntemaan aviomiehensä, mutta aika oli opettanut naisen ennakoimaan miehen käytöstä. Johann von Ronan elämä oli pullollaan salaisuuksia, joita mies tarkasti varjeli. Sophielle oli ajan kuluessa paljastunut niistä joitakin. Hän oli jopa onnistunut selvittämään itse niistä muutaman. Mutta jokaisen käännetyn kiven alta löytyi entistä epämiellyttävämpi yllätys. Jokainen kamala oivallus vahvisti naisen inhoa miestä kohtaan ja jokaista kiveä seurasi aina seuraava. Sophie ei uskonut enää niiden loppumiseen.
Aika oli ehkä tehnyt Sophiesta katkeran, hän tiedosti sen hyvin itsekin, mutta ennen kaikkea se oli opettanut hänet olemaan varuillaan. Sievän pään sisällä ajatukset kulkivat odottamattomia reittejä ja yrittivät ennättää ajoissa ulkoministerin aikomusten luokse.
"Napoleon oli saanut ystävyyden osoituksilla sekä pelottelulla monia Euroopan pikku maita puolelleen. Englannilla sen sijaan ei ole jäljellä enää monia ystäviä. Venäjä ja Itävalta voisivat vielä suuresti muuttaa tapahtumien kulkua." Johann tokaisi pöydän luota. "Minun ehdoton kantani on, ettei Cloverilla ole varaa antaa ranskalaisten ymmärtää meidän olevan Englannin puolella. Napoleonia ei pidä suututtaa. Hän on liittolaisineen liian lähellä. Jos Itävalta päättää puoltaa Ranskaa, on Cloverin parasta tehdä samoin. Tämä on toivomani lopputulos." Mies nosti pöydältä lasit sekä ohuen paperi pinon.
"Kahden suurvallan väliin on ikävä jäädä. Clover on pieni maa ja sijaintimme on valitettava. Mikäli Itävalta ja Ranska päätyvät sotimaan on erittäin toden näköistä, että maat päättäisivät siirtää joukkojaan Cloverin lävitse... Alppien ylitse marssiminen kun turkin olisi järkevää. Clover jäisi sotilassaappaiden tallomaksi ja sodan päätyttyä maamme liitettäisiin vähin ääniin voittajan alueisiin. Jos Itävalta ajautuu sotaan Ranskan kanssa, me jäämme kahden tulen väliin. Tuolloin Cloverilla ei tuskin ole muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua vahvemman osapuolen kanssa saadakseen sotilaallista tukea ja säilyttääkseen itsenäisyytensä." ulkoministeri sanoi astellen takaisin sohvan luokse ja istahtaen vaimonsa vierelle lasit toisessa ja paperit toisessa kädessään.
"Napoleon on lähdössä sotaan. Se milloin tämä tapahtuu ja ketkä ovat osallisina, on vielä epävarmaa. Tässä ovat selontekoni tapahtumista huomisella parlamentin kokoontumiselle sekä aloite armeijan kunnon kiireelliseksi tarkastamiseksi." Von Rona laski paperit pääministerin eteen. Sophie näki miten hänen aviomiehensä vietti lyhyen hetken harkiten laskisiko molemmat konjakkilasit pääministerin eteen "vahvistukseksi". Johann asetti toisen laseista ministerin eteen. Toisen hän työnsi vaimonsa eteen tähän vilkaisemattakaan.
Sophie laski katseensa pöydälle asetettuihin väkijuomalaseihin, jotka tarjoilemalla hänen aviomiehensä tahtoi niin nokkelasti osoittaa olevansa huoneen ainut henkilö, jota uutinen ei laisinkaan horjuttanut. Johann istui sohvalla mukavasti, eikä hänen kasvoillaan näkynyt tunteen vivahdettakaan. Sophie tunsi äkillistä heikotusta, jota ei saanut aikaiseksi ainoastaan järkyttävä uutinen vaan ajatus siitä, että hänen aviomiehensä saattoi jälleen kerran osoittautua noinkin julmaksi ja tunteettomaksi. Nainen ei voinut tai edes halunnut käsittää miten joku saattaisi lausua noin hirvittäviä asioita saaden samalla mielihyvää oman auktoriteettinsa vahvistamisesta. Sophie oli tottunut miehensä epäkunnioittavaan kohteluun, eikä häntä satuttanut enää laisinkaan se, että hänet liitettiin loukkauksen kohteeksi. Sen sijaan hän häpesi aviomiehensä todellisen luonnon näyttäytymistä julkeasti pääministerille. Nainen tunsi poskipäidensä kuumottavan ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Sophie naulitsi katseensa pöydän kanteen kehtaamatta nostaa sitä.
"Nykyinen tilanteemme todella tekee asioista monimutkaisia. Parlamentin sekä kruununperillisten tulee olla valmiina muutoksiin ja harkita kantansa tarkoin. Yhteisymmärryksen tulee syntyä nopeasti." ulkoministeri lausui tyynenä. Hän oli vakava ja ilmeetön. Sophie kuitenkin aisti miten hän nautti tilanteesta. Johann tunsi hallitsevansa tilanteen. Hänellä oli hallussaan tarvittava tieto sekä taito ongelman hallitsemiseksi, siitä mies oli itsevarma. Omissa silmissään hän oli oikea mies ohjaksiin. Tätä hän oli epäilemättä jo kauan odottanut. Tilaisuutta kehottaa herra pääministeriä kautta rantain palaamaan tehtäviinsä pikkuhallitsijoiden lapsenvahtina ja olla henkilö kontrollissa iästä ja asemasta huolimatta.
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Paronitar von Rona
Liittynyt: 29 Maa 2012
Viestejä: 8
LähetäLähetetty: 18 Tam 2013 01:47 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Admin näyttää vihreää valoa...
_________________
Behind every great man there`s a devious woman.