Viestin aihe: Ystävien keskellä -2. foorumi (Loppu.)

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 16 Elo 2009 11:27 pm Viestin aihe: Ystävien keskellä (Loppu.) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Louise Lévesguella oli sinä aamuna ollut edessään vaikea päätös. Hänen isänsä oli viikkokausien masentuneisen vetelehtimisen jälkeen yhtäkkiä päättänyt viedä omalaatuisen pikku perheensä vierailulle kuninkaalliseen palatsiin. Palatsissa isä Viktor ja sisko Marie erosivat kumpikin eri suuntiinsa ja nyt koitti päätöksen aika. Kumpaa seurata? Louise käveli eteenpäin palatsin laajoilla käytävillä tuijottaen sukulaistensa selkiin ja miettien. Marie oli kieltämättä ollut viimeaikoina kovin kummallinen. Hän ei enää juuri muuta tehnytkään kuin lukenut rakkaita runokirjojaan, välillä oudosti huokaillen. Neito oli nytkin epäilemättä matkalla kirjastoon. Louise koki äkillisen kateellinen pistoksen vatsanpohjassaan. Kyllä hänellekkin olisi lukutuokio kelvannut. Mutta uskalsiko hän jättää isäänsä yksin? Isä oli tänään juuri sellaisella tuulella, että voisi aiheuttaa suuren luokan kohtauksen ja se nyt oli viimeinen asia jota tämä perhe kaipasi! Oli jo tarpeeksi kamalaa kun hovissa kiersivät ilkeät huhut tuosta koppoosta. Mikä pahinta suurin osa noista juoruista oli luultavasti totta. Huokaisten Louise lähti seuraamaan isäänsä tämän kääntyessä seuraavasta kulmauksesta. Mielessään hän selasi kaikkia noita inhottavia tarinoita, joihin oli liitetty nimi Lévesgue. Nuori nainen jäi miettimään viimeisintä kuulemaansa juorua joka käsitteli hänen siskoaan. Sen mukaan Mariella olisi ollut jonkinlaista vispiläkauppaa, erään kuninkaallisen kanssa! Kaikkea sitä, mietti neito.

Marie oli ennättänyt kirjaston oville. Hitaasti hän työnsi raskaan oven auki ja astui sisään. Hento nainen sai todella kamppailla ovea vastaan päästäkseen sisään. Ujosti nainen tähyili josko kirjastossa olisi joku. Mutta aivan turhaan. Kirjasto oli autio. Itseään nopeasti siistien neito kipitti rivakasti kirjahyllyjen väliin ja suojaan. Siellä hän huokaisi syvään ja tiiraili ulkonäkönsä kuntoa pienestä norsunluu taustaisesta peilistään.Viimeinkin turvassa. Aina siitä lähtien kun hän oli astunut palatsin ovista sisään oli hänen olonsa ollut levoton ja turvaton. Joka hetki hän oli toivonut ja pelännyt kohtaavansa prinssi Francisin. Nyt nainen saattoi ensi kertaa levähtää ja tuntea olonsa turvalliseksi rakkaiden pikku ystäviensä seurassa. Hiljalleen Marie siveli niiden paksuja nahka kansia. "Hei rakkaani. Ikävöittekö meitä?" hän lausui syvällä, vaimealla äänellä ja ääntä aiheuttamatta kirjat kukin vuorollaan vastasivat hänelle. "Voi kyllä, neiti Marie!" kailotti Alex Hegerin nunoelma hyllystä. Muut kirjat yhtyivät huutamaan.
-Me ikävöimme teitä niin kovasti!
-...ja niin kauan. Missä olette ollut?
-Ette kai ole voinut huonosti?
-Minä ikävöin neitiä eniten!
-Etpäs vaan minä!
-Minäpäs.
Marie purskahti heleään nauruun hänen ystäviensä kiistellessä keskenään ja peitti suunsa kämmenellään. "Hyvät herrat!" hän sanoi sovitellen. "Eihän tuo ole sopivaa käytöstä." hän nauroi.
-Niin juuri Heger!
-Mitä sinä minulle huudat? Dante sen aloitti!
Kirjojen riitasoinnut kaikuivat unholaan, heidän kunkin muistaessaan heidän seurassaan olevan nuori neito. Marie avasi viuhkansa ja nosti sen heleästi puolittain kasvojensa eteen. Hän selaili katseellaan kirjahyllyn sisältöä lempeästi hymyillen. Hänen katseensa osui William Shakespearen runokirjoihin. Nainen jäi vaiti katselemaan tuon vanhan neron sonettien takakantta. Prinssi oli puhunut tuosta kirjasta. Hetken emmittyään neito kohotti kämmenensä ja veti kirjan hyllystä. Sitten hän vilkaisi ympärilleen kuin varas ryöstö puuhissa, totesi ettei kirjastossa edelleenkään ollut hänen lisäkseen ketään ja lähti kipittämään kovaa vauhtia kirjahyllyjen välistä. Sulava liikkeinen neito kulki nopeasti hyllyjen ohi kirjaston kaukaisimpaan nurkkaan, jossa hän istuutui kauniille ikkunapenkille, avasi kirjan ja alkoi lukea.

Viimeinen muokkaaja, Maria pvm 23 Lok 2009 10:28 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 17 Elo 2009 02:38 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Lakeija – keski-iän tavoittanut mies katseli tympeä ilme kasvoillaan ulos palatsin ikkunoista paljastuvaa kuvajaista. Hän katseli pihakentällä ratsastussaappaissaan tarpovaa nuorukaista, jonka ympärillä parveili muutama suuri luinen ja kalloinen vihikoira. Nelijalkaiset olennot hyppelivät prinssin ympärillä kerjäten huomiota ja rapsutuksia. Lyel ei hymyillyt liiaksi, sillä se ei kuulunut tapohinsa – eikä tuo kyseinen piirre kuulunut juuri lainkaan nuorukaisenkaan kasvoille. Prinssi Francis oli totinen poika, joka nuoruutensa sijaan oli joutunut aikamiehen saappaisiin. Harkitseva, vähäsanainen nuorukainen eli yhdeksäntoista vuotiaan pojan ruumiissa, mutta tämän mieli oli jo vuosia sitten joutunut kohtaamaan aikuisten julman ja karun maailman. Lyel oli seurannut poikaa läpi tämän elämän. Hän jopa tiesi nuorukaisen ”aikuistuneen” sillä tietyllä taholla. Paheksumatta prinssiään kuitenkaan suurella kädellä, oli mies vaiennut nuorukaisen lemmenleikeistä. Samoin hän oli pitänyt salassa prinssinsä toimista hallituksen ja politiikan siirappiliemissä. Poika oli fiksu ja maltillinen, toisin kuin sisarensa saati velipuolensa. Itsevarmuus suorastaan säkenöi aikuisen mittaa tavoittelevasta koltiaisesta, joka monien epäkohtien ja vääryyksienkin kautta oli löytänyt tiensä aikuisuuteen hyvin aikaisin. Isänsä tuskin oli poikaansa vilkaissut, saati päätä silittänyt, mutta koskaan ei nuori Francis ollut valittanut. Ei edes silloin kuin lapsen leikit vaihtuivat puisen miekan käyttelyyn, kirjoittamiseen, soittamiseen tai perinnetanssien opetteluun.

Lakeija oli eksyä ajatuksiinsa pahan päiväisesti, mutta heräsi mietteiltään huomatessaan ettei koirat, saati nuorukainenkaan enää ollut valvovan silmänsä alla. Kevyesti yskähtäen Lyel jätti vartiopaikkansa, ja kuljetti itsensä joutuin portaisiin. Ennättäessään palatsin oville, oli prinssi häntä jo vastassa. Kasvoiltaan poika oli kadottanut leveän hymyn ja naurun, joka oli vain hetkiä aikaisemmin lämmittänyt pojan kasvoja nurmikentällä.
”Huomenta prinssini”, kohteliaasti kumartaen mies ehätti tuskin suoristamaan selkäänsä kun nuorukainen jo ojensi ratsastusraippansa, hattunsa, kuin hansikkaansakin lakeijalleen.
”Huomenta Lyel”, vastaus nuorukaisen huulilta täyttyi hyväntuulisuudesta, jonka lakeija oli vuosien aikana oppinut erottamaan pojan puheesta. Tulkintojen varassa elävä mies otti kantamuksensa lähtien sitten kulkemaan prinssinsä vierellä.
”Nautitteko aamiaisenne huoneessanne? Vai kenties ulkona? Vaihteluksi voisin...”
”Kiitos Lyel. Voisin nauttia aamiaista”, prinssi askelsi reippain askelin läpi palatsin suurta aulaa tuskin ympäristöään sen enemmän tarkkailematta. ”Jonnekin rauhalliseen paikkaan kuitenkin, ei huoneistooni – jonnekin. Hoida sinä valinta Lyel. Haluan ensin käydä kuitenkin siistiytymässä, mutta maittava aaminen kuulostaa kyllä mainiolta. Kiitos Lyel.”

Aamu, jolloin vielä moni viihtyi omissa huoneissaan tai huoneistoissaan oli prinssille mukavinta aikaa. Tuolloin hän sai kulkea suuremmitta pysäytyksittä läpi asuin linnansa. Varhaisena aamuna oli hyvin epätavallista törmätä Roseen, tai Frederikiin, muista aikaa ja tarmoa vaativista vieraista puhumattakaan. Palvelusväki lieni ainoat jalkeilla olevat ihmiset, joita aamukasteen tuoksuttama ilma hänelle tarjosi. Aamut olivat myös niitä hetkiä, jolloin Francis sai nauttia avoimesti avuttomuudestaan. Hän sai peseytyä ja pukeutua omalla ajallaan ilman tauotonta hyörinää ympärillään. Ja tuosta pienestä avuttomuudesta hänen kävi kiittäminen hovilakeijaansa, joka piti taidokkaasti huolen, ettei yksikään palvelija tunkeutunut tarjoamaan apuaan hänen majesteetilleen.

Kiitettyään lakeijaansa aamiaisjärjestelyistä nuorukainen lähti nousemaan portaita kohti omaa huoneistoaan, jossa hän viivähti lyhykäisen tovin. Hillitty ulosantinsa ei tarjonnut juuri koskaan kohinan tai ihastelun aiheita – eikä hän tehnyt poikkeusta juuri nytkään. Tummaa sineä oleva takki laskeutui suorana pitkin harteikasta selkää ja pitkiä käsivarsia. Valkoinen puuvillapaita pilkisti avoimeksi jätetyn takin sisältä. Kauluksien päälle oli kiinnitetty muutama kerroksinen kohokaulus, joka ei täyttynyt turhista pitseistä laskeutuessaan nuorukaisen kaulalta rintakehälle. Saven tahrimat ratsastushousut, kuin kenkänsäkin hän oli vaihtanut. Tummat, miltein mustat housut laskivat polviin, joista sitten valkoiset, pitkät sukat valtasivat alaa aina mustien lakerikenkien varsiin saakka. Tumman ruskeat hiuksensa hän oli sipaissut niskaansa kiinni, sillä hän oli jokseenkin hullunkurisella tavalla mieltynyt pitämään hiuksensa suljettuina samalla tavoin kuin veljellään. Vaikka tosin hän oli hyvin varma, että saisi kuulla muutoksestaan kärkeäkieliseltä velipuoleltaan heti tilaisuuden niin salliessa.
”Mainiota teidän majesteettinne”, hyväksyvä ääni virkkoi nuorukaiselle tämän laskeutuessa rappusia toiseen kerrokseen. Lyel katsoi nuorukaista hetken, kunnes tahdikkaasti rypistikin kulmiaan. Sanomatta mitään mies ojensi kätensä, jonka kämmenelle nuorukainen laskiki sitten parin kalvosinnappeja. Eihän hänkään nyt aivan kaikkea osannut. ”Katettu aaminen odottaa teitä kirjaston parvekkeella teidän majesteettinne. Ajattelin, että rauhallisin ja kenties jopa armottamasti hylätyin paikka lienisi mieleenne.”
”Todellakin. Kiitos. Toisitko mahdolliset kirjeet, sanomat myös kirjastoon?”
”Tottakai teidän majesteettinne.”
”Kiitos.”

Lakeijansa taitaen laittaessa kalvosinnapit oikeille paikoilleen prinssi lähti kulkemaan käytävällä. Hän ei juurikaan muistanut koska viimeksi olisi kyseisessä, valtavan kokoisessa kirjahuoneessa ollutkaan – mutta sentään hän muisti viimeisen kohtaamisensa kirjastossa viihtyneen naisen kanssa. Nuori nainen, neiti Marie Levésgue oli ollut hänen viimeisin tuttavuutensa – siis sellainen, joka oli itseasiassa ilmoittanut käyttävänsä tuota pölyn ja tiedon täyttämää tilaa. Kenties jopa enemmän kuin prinssi itse. Nuorukainen ei ollut kohdannut neitoa sittemmin, mutta aukaistessaan kirjaston oven, hän muisteli hetken neitoa ja tämän ujoa katsantoa viuhkan takaa. Kaikkea sitä palatsissa kohtasikin.

Aamiaisen kuljettaminen kirjastoon oli ollut omiaan herättämään meteliä, mutta tuskin kukaan oli huomannut millääntavoin kirjastoon piiloutunutta hahmoa. Palvelijat, jotka aamiaista olivat kirjaston suurelle, ja laakealle parvekkeelle tuoneet, olivat vain olleet tohkeissaan prinssin pyynnöstä. Francis oli harvoin valitsemassa ruokailupaikkaansa, mutta tuo auringon lämmittämä päivä oli varmaan saanut prinssinkin hamuamaan arkisia nautintoja itselleen. Palvelusneidot olivat tirskuneet levottomina aikansa kirjastossa, ennen kuin hiljaisuus oli jälleen vallannut suurten hyllyjen täyttämän huoneen. Rauhasta ei kuitenkaan järin pitkään saanut neitokaan nauttia, sillä jälleen ovi kävi. Prinssi asteli tottunein, varmoin askelin huoneeseen. Hän tunsi tuonkin huoneen läpi kotaisin ja osasikin suunnistaa vaivatta kirjaston puoliväliin, josta avautui lasinen pariovi parvekkeelle. Pellavaiset, vaaleat verhot eivät juuri liikahtaneetkaan tuulettomassa ilmassa, mutta ohitse kulkeva nuorukainen sai toisen niistä heilahtelemaan hervottomasti.

Notkuva tarjotin oli jo odottamassa prinssiä. Istuutumatta heti nuorukainen käveli parvekkeen kaiteelle ja siristi silmiään auringossa. Lintujen sirkutuksen, kuin sirkkojen varhainen melu olivat rauhoittava yhdistelmä rauhasta nauttivan miehen mielelle. Ja kukapa ei tuollaisesta hetkestä olisi nauttinut?
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 20 Elo 2009 06:59 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ovi kävi ja Marie havahtui lukemasta. Hiukan tuohtuneena hän kohotti katseensa, havaitakseen palvelusväen siellä vain hoidellen velvollisuuksiaan. Hajamielisesti puhahtaen hän laski katseensa takaisin koukeroisiin kirjaimiin. Sonetit eivät olleet Marielle vaikeaa luettavaa. Kokeneena lukutoukkana hän luki tekstin nopeasti ja vaivatta. Tekstin ymmärtäminen sen sijaan tuotti hänelle vaikeuksia. Shakespeare oli todella aikansa nero, eikä Marien nerous selvästikkään yltänyt hänen tasolleen. Nuori neito joutui kertaamaan saman kappaleen moneen kertaan ja tämä oli hyvin rasittavaa. Pian hän huomasikin kaipaavansa jotakin muuta luettavaa. Kenties saman kirjailijan jokin toinen teos olisi Marien tuulen laadulle sopivampi? Nainen laski kirjan viereensä ikkunapenkille, nousi ja lähti kulkemaan hänelle houkettelevasti kuiskailevien kirjojen joukkoon, unohtaen sonetit ypöyksin. Marie haahuili kirjahyllyjen välissä tutkien niiden sisältöä kiinnostuneena. Ovi kävi jälleen. Tällä kertaa neito ei kiinnittänyt tähän sen suuremmin huomiota. Hän oletti jonkun palvelijan vain puuhailevan toimissaan.

Viimein Marie saapui näytelmille varatulle suurelle, tammiselle kirja hyllylle, joka oli tarkalleen vastapäätä parvekkeelle avautuville oville. Hyllyn luota näki vapaasti parvekkeelle. Kirjat kutsuivat Marieta vastustamattomasti ja neito kiiruhti niiden luokse. Nainen päästi pitkän pehmeän huokaisun, käyden katseellaan läpi hyllyn sisältöä. Nainen antoi etusormenpäänsä kaarrella leikillisesti kirjojen takakansilla. Uskollisesti kirjat seisoivat rivissä kuin sotilaat, valmiina paljelukseen. Pienen hetken nainen joutui miettimään. Lopulta hän pysäytti sormensa Macbethin kohdalla. Neito oli jo vetämäisillään kirjaa hyllystä, ken ulkoa kuului outo, kaunis ääni. Ääni, joka kenties oli peräisin jostakin linnusta, oli niin hento ja toivoa täynnä, että Marien oli pakko kääntyä hämmästyksissään katsomaan mistä se tuli. Kääntyessään hän tuli parvekkeelle johtavien ovien kanssa vastakkain. Silloin hän näki tuon aamun kajoa vasten tummalta vaikuttavan hahmon. Marie siristeli silmiään, yrittäessään tunnistaa tuota näkyä. Mutta silmät suuren huoneen hämäryyteen tottuneina, ei hän prinssiä hetkeen tunnistanut. Tuo pieni hetki oli täysin peloton ja häpeämätön. Neito otti muutaman askelen haltioissaan eteenpäin, unohtaen tyystin kirjojen kutsun. Hiljalleen silmät tottuivat valoon ja nainen tunnisti hahmon ja tämän koruttomuuden.

Prinssi seisoi auringon valossa kylpevällä parvekkeella, sen kaiteeseen nojaillen. Marie jäi tuijottamaan häntä edelleenkin haltioissaa, mutta nyt tuo hurmio oli vaihtunut toisen laiseksi. Aiempi tunne oli ollut vakaa ja onnellinen. Tämä tunne taas oli levoton ja se sai Marien rinnan kumahtelemaan. Tämä hurmio oli paljon ihmeellisempi, rauhattomampi ja hirvittävämpi. Se sai Marien tuntemaan syyllisyyttä. Aivan kuin hän olisi varastanut jokaisen hetken jona katseli prinssiä. Tämä tunne oli vahva ja neidolle täysin tuntematon.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 21 Elo 2009 03:38 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Lämmin aurinko kutitteli nuoren miehen kasvoja hänen nauttiessaan hiljaisuudesta. Lintujen virheetön sirkutus ei kai koskaan olisi saanut päätöstä, jos ei jokin niitä olisi saapunut häiritsemään. Äkisi jarruttavat äänet saivat miehen avaamaan silmänsä ja etsimään häiriön aiheuttajaa. Viheriäinen katse laskeutui alas parvekkeelta alavalle nurmikentälle, josta hiljaisuuden rikkojat romusivat katseensa alle. Kolme vihikoiraa löntysteli pisin nurmea välillä toinen toistensa valtaisiin roikkunahkoihin tarttuen. Hymy tavoitteli alaspäin katselevan nuorukaisen suupieliä hänen jäädessä seurailemaan eläinten keskenäistä nahistelua. Näytelmä, jonka koirat saivat aikaiseksi sai lisukkeekseen sivunäyttelijän; juoksupoika Oliverin, joka toivottoman näköisesti yritti saada koiria kiinni valjaisiinsa. Mahdottomaksi osoittautuva tehtävä taipui hippasleikiksi, jossa kolme suuri kokoista koiraa leikitteli pojankoltiaisen kustannuksella – eikä pellavapäinen poika mahtanut yhtään mitään eläinten pompotukselle.

Hetken prinssi toivoi olevansa nuoren pojan tilalla. Hän olisi jopa saattanut nauttia telmimisestä suurten, rakastavien hurttien keskellä. Hetken ajatusta miettien nuorukainen kuitenkin eväsi aatteensa. Hän nauttisi hetken, kunnes palaisi kuitenkin tekemään jotain millä uskoi olevan leikin sijaan jotain merkitystäkin. Merkitys ja sen tarve...tuota yhdistelmää mielessään pyöritellen Francis unohti pian koirat ja niiden aikaansaaman komedian alapuolellaan. Hänelle oli selvää, että hänen luonteensa saattoi pidemmän päälle taipua kovinkin tylsäksi, mikäli hän onnistui katkaisemaan omankin viihtymisensä noin helposti. Kaiteeseen leveästi nojailleet käsivarret laskivat irti kiviseltä pinnalta. Niin tai näin, aamiainen sentään jaksoi kiinnostaa nuoren miehen kurnivaa vatsaa vaikkei mieli sitä ymmärtänytkään.

Nuorukainen kääntyi paikoiltaan ja asteli muutaman lyhyen askelman vaativan matkan aamiaispöydän ääreen. Lukuisat kuvut kätkivät allensa tuhdin aamiaisen. Aamukasteella ratsaille noussut nuorukainen oli viipynyt ratsailla yli puolentoista tunnin ajan. Jolloin palveluskunta, joka varhaista lenkkiä oli osannut odottaa, oli tehnyt varmaksi myös sen, että prinssin aaminen oli riittävän runsas tyydyttämään kasvavan nuorukaisen ravinnontarveen. Kiiltävät, auringossa jopa silmiin ikävästi sokaisevat kuvut nousivat pois ruokien tieltä prinssin tutustuessa aamiaiseensa. Vasta hetki sitten jäähtymään otettu leipä tuoksui yhden kuvun alla, toisesta hän löysi rasvaista levitettä, juustoja, sekä hillokkeita. Oli myös tuoksuva vadillinen paksujyväistä puuroa, jonka pinnalle oli mukavasti päässyt voinokare sulamaan. Ruoan määrää nostatti korkeuksiinsa liha, jota hän löysi hyytelönä, kuivattuna, paistettuna, ja savustettuna. Myös erilaisiin muotoihin taiteillut kalalisukkeet tarttuivat nuorukaisen silmään. Ja tietenkin jälkiruoaksi tarkoitettu hedelmäkori täyttyi monista erilaisista hedelmistä. Eikä juomien anti ollut yhtään sen köyhälinjaisempi; oli mallasta, vettä, maitoa, viintä. Ruoan tolkuton määrä ei yllättänyt prinssiä. Oli arkipäivää astua aamiaispöytään, joka notkui toinen toistaan erilaisempaa ruokalajia. Prinssi poimi hopeiselta tarjottimelta lasin, ja viinikarahvin, josta hän kaatoi lasiinsa juomaa ilman kaatajaa.

Karahvin kopsahtaessa takaisin kovalle tassilleen nuorukainen sattui vilkaisemaan ympärilleen. Hän ei odottanut ketään, eikä olettanut kenenkään luoksensa pyrkivänkään – paitsi Lyelin, jonka hän vasta hetki sitten oli lähettänyt noutamaan kirjeitään. Mikä siis ajoi hänet niin epäilevästi nostamaan katseensa askareistaan? Hän oli tottunut pitkiin katsantohin, nehän olivat jokapäiväisiä. Hänen oli myönnettävä itselleen, että täydessä hiljaisuudessa oli ikävän tuntuista herätä ajatukseen, että hän ei mahdollisesti ollutkaan yksin. Eläväisen vihreät silmät nousivat ja etsivät aikansa, löytäen lopulta tiensä ohi pellavaisten verhojen. Odottamaton näky osui nuorukaisen etsivän katseen alle; neiti Levésgue seisoi edessään kuin paikoilleen marmoroitunut kreikkalaispatsas. Prinssi silminnähden häkeltyi niille sijoilleen. Ei siksi, että hän jakoi tuon vieraan hetken jonkun kanssa, vaan pikemminkin häntä hämmästytti se – ettei hän osannut lausahtaa mitään automaattisesti. Päinvastoin nuorukainen mykistyi ja jäi tuijottamaan yhtälain sanattomana nuorta naista, joka oli totaalisesti päässyt hänet yllättämään.

”Neiti Levésgue. En osannut odottaa”, epämääräinen lausahdus viimein nuorukaisen tavoittaen prinssi laski jämähtäneen otteensa karahvin kaulalta. ”Hyvää huomenta neiti”, töksäyttelynsä heti miten korjaten nuorukainen hymyili kohteliaasti ja kumarsi kevyen tahdikkaasti. Tämän jälkeen hän mietti hetken, vilkaisten aamiaispöytäänsä, jättäen kuitenkin ruokailuaikeensa taaemmas.
”Tämä oli aivan odottamatonta – hovilakeijani ei suinkaan huomannut mainita, että täällä saattaisi olla muitakin.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 21 Elo 2009 08:50 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kesti aikaa ennen kuin prinssi huomasi naisen. Tuona aikana Marie ei voinut muuta kuin vain tuijottaa tuota aamun valossa ihmeellisen kaunista olentoa, vaikka se saikin naisessa aikaan syyllisyyden. Prinssin lopulta huomatessa neidon, oli tämän hurmion tila yhtä syvä kuin alkaessaankin. Miehen kääntäessä katseensa hentoon naiseen, oli neito edelleenkin vain paikoillaan. Pienen hetken nuo kaksi tuijottivat toisiaan ja nainen koki rinnassaan rauhoittavan tunteen, joka ajoi pois kaiken pahan. Mukaanlukien Marian, joka tähän asti oli toki pysynyt vaiti, mutta taisteli nyt raivoisasti päästäkseen jälleen valtaan. Tuon pienen hetken ajan jona he katsoivat toisiaan, oli Marie vapaa! Sitten hetki meni. Maria oli jälleen vallassa ja kuiskutteli jo määräyksiään. Prinssi rikkoi hiljaisuuden:

”Neiti Levésgue. En osannut odottaa”.

”Hyvää huomenta neiti”,

Marie niiassi sirosti. "Hyvää huomenta, teidän korkeutenne."

”Tämä oli aivan odottamatonta – hovilakeijani ei suinkaan huomannut mainita, että täällä saattaisi olla muitakin.”

Hento puna levisi naisen poskille. "Suokaa anteeksi, etten tuonut läsnäoloani selville aiemmin, teidän majesteettinne. Luulin näet myös olevani yksin." Nainen piti pienen tauon, jonka aikana Maria teki selväksi mitä hänen tulisi seuraavaksi sanoa. Tuona hetkena alkoi naisen sydän jälleen hakata jännityksestä. Neito avasi suunsa jatkaakseen. Hänen äänensä huojui hiukan hänen sanoessaan: "Aamu on niin kaunis. Se sai minut häkeltymään. Mutta tarkoitukseni ei ollut missään nimessä häiritä teitä" Kuuliasisesti Marie totteli Marian käskykyjä ja laski alistuvasti katseensa lattiaan. "Jätän teidän rauhaan." hän sanoi hiljaa ja kaantyi poistuakseen. Marie antoi itsestään niin häpeävän ja surumielisen kuvan, ettei prinssi, mikälli hän todella oli herrasmies, kestäisi sitä katsoa vaan pyytäisi naista jäämään. Näin Maria oli laskeskellut.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 21 Elo 2009 03:12 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Francis toipui pian kokemastaan yllätyksestä. Yllättävät tilanteet, joita kuitenkin tuli häntä vastaan yllättävän vähän, eivät pitkää tovia pitäneet nuorukaista pauloissaan. Kenties se oli opittu taito: toipua ja asettua yllätysten tuomiin tilanteisiin niinkuin ne olisivat osa arkipäivää. Nuorukainen, joka suoristi selkänsä sulavasta kumarruksestaan, asetti käsivartensa selkänsä taakse – jatkaakseen tuota yllättävän törmäyksen pehmittelyä sulavalla keskustelulla. Toisin kuitenkin kävi nuoren naisen käydessä hyvin vaivaantuneeksi tilanteesta. Nöyryys, kuin puna naisen kalvakoilla kasvoilla tuntuivat osittain hyvin syyllistäviltä. Prinssi ei suinkaan ollut tarkoituksen omaisesti ketään yleisestä kirjastosta pois häätämässä.

”Neiti”, nuorukainen keskeytti nuoren naisen poistumisaikeet. Neito ehti ehkä askeleen, jos toisenkin ottamaan poistuakseen häiritsemästä. Tavat syvästi tapoihinsa juurtuneena prinssi otatti muutaman pitkän askeleen kohti verhoin peiteltyä oviaukkoa. Verhoista toinen keinahti raskaasti paikoillaan, sillä tuuli ei järin monesti niitä heilutellut – kiitos kivipainojen, jotka pitelivät verhojen alareunan aisoissa. Prinssi astahti kirjaston hämärään.

”Jääkää toki neiti Levésgue”, puhuessaan nuorukainen katsahti nuorta neitoa häpeämättä etsiä tämän tummiin silmiin. Nuori neito, niinkuin monet neidot palatsissa, olivat kaikki toinen toisiaan viehättävämpiä, mutta neiti Marie Levésguen silmien takana kummitteli jokin odottamaton, mysteerien täyttämä tuntemus. Tai sitten prinssi oli jälleen erehtynyt mietiskelemään liikaa, ja saanut omia omituisia johtopäätöksiään naisten silmistä.
Kohteliaan ajan kirjaston luokseen tuuppaamaa neitoa katsoessaan nuorukainen nosti katseensa, ja kääntyi vilkaisemaan parvekkeelle jätettyä aamiaistaan.

”En suinkaan ole aikeissa häätää teitä yleisestä kirjastosta, joka on avoinna kelle vain, jopa silloin kun itse täällä olen”, rauhoittava, mutta äärimmäisen hillitty hymyn tapainen ele näyttäytyi nuorukaisen huulilla.

”Oletteko jo syöneet aamiaista?” nuorukainen ojensi kätensä osoittamaan verhojen takaa pilkottavaa aamiaispöytää. ”Siitä kyllä riittää, enkä pahastu rauhallisesta juttutuokiosta”, käsi, joka oli ojentautuneena kohti ovia, siirtyi nyt kutsuvasti nuorta naista kohden. ”Mikäli vain teillä ei ole mitään sitä vastaan.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 21 Elo 2009 09:55 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
”Neiti."
Marie pysähtyi. Hän puristi silmänsä nopeasti kiinni helpotuksesta, kuullessaan prinssin äänen. Marie oli pelännyt miehen pysyvän vaiti. Silmänsä jälleen avattuaan, hän kääntyi tapojen mukaan mieheen päin, tämän puhuteltua häntä. Valo siivilöityi pellavaverhojen läpi heidän väliinsä latiaan. Marie katsoi prinssiään vaiti herran ottaessa muutaman askelen naista kohti.

”Jääkää toki neiti Levésgue."
Prinssi katsoi naista suoraan silmiin ja Marieta huimasi. Maria kuiskutteli naiselle ohjeitaan, mutta Marie ei niitä kuullut. Hän vain tuijotti prinssin kasvoja ja kuunteli tämän sanoja lamaantuneena. "Marie!" Maria karjaisi naisen tietoisuuden läpi, saadakseen taas tämän huomion. Marie hätkähti äkisti, muistaessaan ettei ollut prinssin kanssa kahden.

Prinssin kutsuessa neidon kanssaan aamiaispöytään, Marie epäröi hetken. "Suostu!" Maria sihahti, ilmeisesti edelleenkin loukkaantuneena aiemmasta laiminlyömisestään. Nainen otti askelen prinssiä ja pöytää kohden, mutta pysähtyi jälleen ja jatkoi epäröintiään. Marie tiesi, että hänen olisi parasta totella Mariaa. Tämä oli ollut aiemminkin oikeassa, mitä tuli kuninkaallisten kanssa asioitiin. Mutta Mariesta tuntui väärältä suostua prinssin ehdotukseen noin vain. Se tuntui epäkohteliaalta, varsinkin kun prinssi oli luultavasti tarjonnut seuraansa vain tapojen velvoittamana. Marian käskyvaltaa uhmaten neito käänsi kasvonsa prinssiin. "Teidän majesteettinne..." nainen aloitti. Hänen oli pakko pitää pikkuinen tauko selvittääkseen ajatuksensa, sillä Maria piti paraikaa yllä hirmuista huutoa ja yritti sabotoida Marien itsenäistymisyrityksen parhaansa mukaan.

"Ette kai tarjoa seuraanne vain velvollisuuden tunnosta?" Marie jatkoi huojuvalla äänellä. "Ymmärrän kyllä, jos tahdotte jäädä yksin. Teidän laisenne herra tuskin saa nauttia usein yksin olosta." Nainen vaikeni jälleen. "Voin hyväksyä tarjouksenne, vain jos todella haluatte minun jäävän." Mielessään Marie rukoili prinssiä haluamaan neidon seuraa. Sillä mitä kauemmin Marie viipyisi prinssin seurassa, sitä kauemmin kesti ennen kuin Marie jäisi kaksin Marian kanssa. Nainen tiesi saavansa kuulla kunniansa heti kun tämä tapaaminen olisi ohi. Mutta hän ei siitä, kumma kyllä, välittänyt. Hän oli nyt prinssin rauhoittavassa ja samaan aikaan levottomuutta herättävässä seurassa. Eikä muulla ollut väliä...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 23 Elo 2009 02:31 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kutsuvaksi ojennettu käsi laski ja katosi nuorukaisen suoraksi taipuneen selän taakse. Neiti Marie Levésgue oli jo toisella kohtaamisellaan saattanut nuorukaisen tuntemaan itsensä hyvinkin epävarmaksi ja luotaantyöntäväksi, pelottavaksi hiiviskelijäksi. Hänen tarkoituksensa eivät vielä kertaakaan olleet olleet kyseenalaiset, mutta neito, joka epäröi jälleen niin hyvin avoimesti hänen edessään sai kohteliaat, mutta ystävällisiksi tarjotut elkeensä vaikuttamaan kovinkin sopimattomilta. Tosin tällä kertaa nuoren naisen sanat saivat prinssin vuorostaan hämmentymään perusteellisesti. Jokainen, tuota päivää aikaisemmin vastaansa tullut palatsin asukas, ei olisi asettanut hänen tarjoustaan noin kyseenalaisesti esille.

Oliko kohteliaisuus sama kuin eteen nakattu velvoite? Velvoite? Nuorukainen sai iholleen hiiviskelevän kylmän viiman hänen tuntiessaan itsensä kyseenalaistetuksi. Eikähän tuolla haavaa osannut päättää oliko hänen loukkaannuttava vai iloittava naisen rohkeasta eleestä kyseenalaistaa miehen tarjoama, ystävällinen ele. Francis kyllä kuunteli neidon sanat, ilmekään paljastamatta hänen ajatuksiaan tuolla hetkellä.
”Neiti, sanoinhan etten pahastuisi rauhallisesta juttuseurasta ollenkaan”, nuorukainen käännähti puoliksi sivuttain, jolloin aamiaispöydän kutsuvasti heilahteleva pöytäliina osui myös nuoren neidon silmiin.

Prinssi jätti sanomatta, että hän nautti aamiaisensa yleensä aina yksin suuressa salissa – tai omassa huoneistossaan, jonne vielä vähemmän kukaan eksyi rikkomaan hänen ruokailuhetkeään varhain aamulla. ”Se oli vain ystävällinen tarjous neiti Levésgue”, nuorukainen piti puheessaan pienen tauon ennen kuin jatkoi; ”Hyvin epätavallinen tosin, mutta täysin omasta tahdostani tehty.”

Eikä sen enempää nuorukainen ollut aikeissa sanoa. Hänestä ei ollut vaatimalla vaatimaan juuri mitään itselleen, eikä varsinkaan silloin, kuin oli vapaasta tahdosta kyse – kuten nyt. Nuorukaiselle oli itselleen selvää, ettei hän kovin usein käyttänyt aikaansa palatsin vierailijoihin, ellei kyseessä ollut liiketapaaminen, tai jokin muu, vakavasti huomiota tarvitseva tapaaminen. Hänen hulttioveljensä oli heistä se, joka ammensi lähelleen palatsin viehättävien vieraiden huomion ja nautti siitä. Hän taas...nojaa, naisväen seurassa rypeminen ei ollut hänen jokapäiväistä elämäänsä, ja nyt, neidon kyseenalaistaessa häntä hyvinkin suoralta kädeltä, ei nuorukainen ollut aikeissa tehdä elämäänsä sosiaalista poikkeusta.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 24 Elo 2009 04:21 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Nainen otti peruuttavan askelen ja toivoi samalla voivansa ottaa myös sanansa takaisin, huomattuaan prinssin reaktion. Marien pukuun sointuva vaaleansininen silkkiviuhka nousi äkisti neidon kasvojen eteen suojaksi. Naisen tuon hetkiset tuntemukset olivat häpeällisiä ja ahdistuneita. Mutta hän oli vain saanut mitä ansaitsi. Tämä oli erinomainen opetus siitä, ettei Marien koskaan tulisi tehdä mitään ilman Marian suostumusta.

Maria oli vaiti, mutta Marie pystyi hyvin kuvittelemaan raivon, joka piili hiljaisuuden takana. "Nyt sinä pyydät anteeksi, toteat miten typerä olitkaan, kerrot että olisi kunnia liittyä prinssin seuraan ja vaikutat NIIN KATUVALTA kuin sinunkaltaisesi IMBESILLI; vain voi vaikuttaa." Maria rikkoi ahdistavan hiljaisuuden kireällä ja hyvin selkeällä äänellä. Marie totteli. Hän oli jälleen kelpo työläinen. Mielessään neito toisteli itselleen, ettei enää ikinä toimisi valtiattarensa sanaa vastaan.

"Suokaa anteeksi Teidän korkeutenne... Kuinka typerä olinkaan... Hyvin typerä." nainen puhui nopeasti ja yritti melkeinpä epätoivoisesti paikata tilanteen. Siten hän Marian käskystä, pakottautui rauhoittumaan ja jatkoi selkeämmälle äänellä. "Olisi kunnia liittyä seuraanne."

Neito oli juuri antamaisillaan puheenvuoron takaisin prinssille, kun kirjaston hämärästä kuului ääni. "Marie?" huhuili ääni. Kirjahyllyjen takaa kuului askelia ja kohta näkyviin asteli Louise. Nainen jäi aloilleen huomattuaan ovipareilla seisovat hahmot. Tunnistettuaan toisen hahmoista sisarekseen, Louise lähti kovaa vauhtia astelemaan tätä kohti. "Isä pitkästyttää minut kuoliaaksi asti muistelemalla vanhoja jonkun ystävänsä kanssa ja sinä täällä vain huvittelet!" Louise jähmettyi paikoilleen tunnistaessaan toisenkin hahmoista. "Teidän korkeutenne." sanoi tuo laiha ja pitkäkasvoinen nainen niin kunnioittavasti kuin suinkin saattoi. Hän niiasi nopeasti. Toisin kuin sisarensa, Louise ei ollut yhtä sulava liikkeinen tai edes siro, kauniista nyt puhumattakaan. Naisen älykäs katse siirtyi prinssistä sisareensa ja takaisin prinssiin. "Onko sisareni tuottanut Teille ongelmia?" hän kysyi epäilevästi, pahinta peläten.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 27 Elo 2009 05:27 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Prinssi tarkkaili nuorta neitoa, joka vaikutti hänestä kuin pelästyvän omia sanojaan ja niiden lopullista merkitystä. Ja se mitä nuori neito seuraavaksi lausui nuorukaiselle tuntui entisestään sekoittavan pitkän järkeilyn päälle ymmärtävää nuorukaista. Äkkipikaiset ailahtelut olivat prinssille yhtä kuin vierailu ennestään tuntemattomaan maailmaan. Viisaammaksi nuorukainen päätti pitää suunsa muutaman hetken kunnioittavasti kiinni, ettei hän saanut sievää vierastaan – tai itseään enempää hämilleen. Pieni hymyn tapainen käväisi nuoren miehen huulilla hänen kumartaessa kevyesti. Jos hän olisi ollut yhtään yllytettävämmällä tuulella hän olisi saattanut esittää neidolle kysymyksen tämän tuntemuksista astua kanssaan parvekkeelle. Kumpi heistä mahtoikaan tuolla haavaa toimia velvoituksen ja kohteliaisuuden sanelemana?

”Neiti ette te..” nuorukainen ehätti lausumaan, ennen kuin kolmas – ja hänelle täysin vieras ääni huihuili tuttavallisen oloisesti neito tämän etunimellä. Nuorukainen hiljeni ja nosti katseensa nuoren neidon herkältä hipiältä tämän taakse. Puhe, joka jatkui askeleiden tahdittamana sai prinssin kohottamaan tummia kulmiaan. Naisen yllättävän toruva selonteko sai miehen hämmentymään noinkin suoranaisesta käytöksestä ja tuttavallisuudesta. Katsantonsa mies kuitenkin korjasi moitteettomaksi nuoren naisen astellessa ohi kirjahyllyjen ja siirtyen kaksikon seuraan. Puheen tosin kuitenkin jatkaessa nuorukainen suoristi ryhtinsä ja pidätteli taitaen huulilleen tahtovan hymyn poissa näkyvistä. Tunnistamattomaksi pidemmäksi ajaksi jääden Francis tarkasteli tätä paikalle saapunutta naista, josta hän vertaillen etsi yhtäläisyyksiä nuoren neito Marien kanssa. Toisistaan aikamoisella tavalla eroavat naiset taisivat kuitenkin jonkinlaisen verisiteen omistaa, sillä niin toruvaisen tuttavallinen oli vanhemman naisen äänenpaino. Ja viimeinhän nainen sen itsekin ilmaisi puhutellessaan prinssiä ja tämän 'holtittomaksi' mainitun sisaren häiriköinnistä.

”Ei suinkaan – luulen että päinvastoin...neiti”, nuorukainen lausahti, tervehdittyään ensin kirjaston parven tuntumaan kulkenutta naista kevyellä nyökkäyksellä. Mutta puhuessaan nuorukainen asetti itsensä enemmänkin häirinnän aiheuttajaksi, kuin luoksensa tullutta neitoa. Francis tarkasteli nuoren neidon sisarta, hän näki tämän silmistä viisauden ja määrätietoisuuden, jolloin hänen mieleensä ei tullut edes yrittää kiertää meneillä olevaa hassua näytelmää millään tavoin. ”Tarjosin sisarellenne seuraa kanssani aamiaispöydässä turmeltuani hänen lukurauhansa täällä”, puhettaan viitoitellen nuorukainen osoitti kädellään kohti kutsuvana odottelevaa aamiaispöytää. ”En tiedä olenko isäänne juuri mielenkiintoisempaa seuraa, mutta liittyisittekö tekin kanssani aamiaiselle? Jos saan pyytää neiti..?”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 28 Elo 2009 08:07 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"...Lévesgue." Louise lausui selkeällä äänellä jälleen kankesti niiaten. "Olen Marien pikkusisar." Nainen esitteli itsensä vanhempaan sisareensa vilkaisten. Oli todella vaikea uskoa Louisea Marien pikkusisareksi. Vasta seitsemäntoista kesäinen neito oli hengeltään jo aikuisen naisen mitassa, toisin kuin sisarensa joka vielä oli hupsu tyttönen. Hyvin monet erehtyivät luulemaan Louisea vanhemmaksi. Tällä saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa, että nuori nainen oli tottunut häpeilemättä keskemään, toisinaan hyvinkin ajattelemattomia sukulaisiaan. Toisin kuin sukulaisensa Louise toimi pääasiassa järjen, eikä päässään kuuluvien pienien äänien mukaan.

Mutta mitä järki sanoi nyt? Liittyäkkö prinssin seuraan vai palattakko vartioiomaan isäukkoa? Louise oli itseasiassa saapunut kirjastoon ainoastaan paimentamaan Marieta takaisin laumansa luokse. Mutta toisaalta... Louise ei muistanut viimeisintä kertaa kun oli ollut minkään laisessa sosiaalisessa tapahtumassa ilman vahdittaviaan. Nyt toinen naisen kaitsettavista (huomattavasti hankalampi yksilö) oli toisaalla vanhojen ystäviensä seurassa, jotka ymmärsivät herran omalaatuisuuden ja vahdittavia oli jäljellä enää yksi. Nyt hän voisi kenties hiukan rentoutua. Mutta uskaltaisiko hän suoda itselleen tämän harvinaisen ilon? Olihan tässäkin toki riskinsä. Marie saattaisi puhua ohi suunsa tai saada raivokohtauksen prinnsin seurassa.

Marie häkeltyi tuoreesta tilanteesta täysin ja odotti Marian käskyjä. Mutta Maria pysyi vaiti. Pinnan alla hän mietiskeli tilanteen kulkua. Maria ei erityisemmin pitänyt siitä, että Louise oli saapunut sekoittamaan soppaa. Louisella oli näet ersyttävä tapa saada Marian ilkeät pikku suunnitelmat tyssämään lyhyeen. "Jonkun pitäisi antaa hänelle opetus muiden asioihin sekaantumisesta." Maria mietti.

Louise mietti hetken mitä vastata prinssilleen. Lopulta hän otti tilanteen täysin haltuunsa. Rauhallisesti Louise tarttui siskonsa käsivarresta. "Kiitoksia ihastuttavasta tarjouksesta, Teidän korkeutenne. Me liitymme mielellämme seuraanne." Prinsilleen kohteliaasti hymähtäen Louise veti sisarensa mukanaan aurinkoiselle parvekkeelle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 29 Elo 2009 03:59 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
”Levesgue”, pienesti hymyillen mies nyökkäsi naisen esittäydyttyä hyvin topakasti, säntillisesti ja lyhyesti. Ja hetken nuorukainen ehti miettimäänkin, että miten hän oli kyennyt edes odottamaan naisen kokonimen kuulemista. Neidon tahdikkuus tuntui miltein näpäytyksenä prinssin sormilla, eikä prinssi voinut kuin hymyillä sisäisesti. Huulilleen jos hän olisi hymynsä sallinut, niin huoneeseen saapunut neitohan olisi voinut ottaa eleensä hyvinkin verisesti, tai napauttanut häntä uudemman kerran. Sellaisen riskin tuolla kertaa välttäen nuorukainen tyytyi nyökkäämään uudestaan kaksikon kulkiessa ohitseen aamiaispöytään.

Nuorten neitojen kulkiessa ohitseen Francis salli itsensä hymähtää lähes äänettä. Koskaan aikaisemmin hänen aamiaisensa ei ollut alkanut näin jännittävissä, saati erikoisissa olosuhteissa. Naisten vanavedessä nuorukainen asteli aurinkoiselle parvekkeelle, ja oikein opetetun herrasmiehen tavoin hän auttoi ensin seuraansa tulleen Marien istumaan, ja sitten hänen sisarensa. Etikettivirheen tietämättään välttäen nuorukainen onnistui auttamaan sisarista vanhimman pöytään ensimmäisenä, vaikka hän olikin täysin varma, että Marie oli sisarusparista nuorimmainen.

Aamiaisen yleensä yksin nauttimaan tottunut prinssi seisoi aamiaispöydän äärellä tietämättä mitä hänen seuraavaksi pitäisi tehdä. Hän ei tiennyt istuakko, vaiko palvella vieraitaan – mutta mistä hänen olisi tullut palvelu aloittaa...oli hänelle täysi mysteeri. Mutta ennen kuin aika ehti kierähtämään kiusalliseksi, kävi kirjaston ovi jälleen, ja hiljaisessa huoneessa kaikuvat askeleet kulkivat määrätietoisesti kohti parvekkeen katettua aamiaispöytää.

”Kirjeenne, teidän majesteettinne”, kuului raskas, matala ääni, jonka omistajaksi paljastui prinssin henkilökohtainen lakeija Lyel. Mies oli pukeutunut siistiin, tummaan asuunsa, johon kuului hyvin kapeille harteille mitoitettu päällystakki joka pituudeltaan hipoi miehen polvitaipeita. Tummat housut laskeutuivat suorina aina hänen koristelluille plakkikengilleen saakka. Tiukasti miehen rintakehää muovaava liivi oli koristeltu pienin nyörikuvioin. Kultaisen kellon ketju pilkahti takin liepeen takaa miehen kumartaessa prinssin eteen saapuessaan. ”Sir, en tiennytkään että aamianen katetaan tänään useammalle”, nuhteettomasti lakeija puheli herraansa, mutta kauan toisensa tunteneina nuorukainen osasi tulkita rivien välistä nuhtelun. Saattoiko hänen päivänsä enää paremmin alkaakaan?

”Levesguen sisarukset liittyivät seuraani pyynnöstäni.”
”Tietenkin, saanko avustaa?” prinssin vastatessa kevyellä, mutta helpottuneella mielellä. Nuorukainen istuutui kevyin mielin vapaaksi jääneelle tuolille. ”Kiitos Lyel.”
Lakeija laski kädestään nipullisen kirjeitä prinssin eteen pöydälle, mutta nuorukaisen poimiessa paksun kirjekasan hän asettu sen vierelleen. Ruokien yltä nousevat kuvut paljastivat aamiaistarpeiden paljouden, ja toimenkuvaansa kuuluvasti palvelija tarjoili seurueelle pöydän antimia.
”Oletteko viihtyneet palatsissa?” nuorukainen aloitti keskustelun maistaen pikarissaan olevaa viintä. Hänen katseensa kulki vuoronperään sisarissa.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 29 Elo 2009 11:25 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Louise istui suorana tuolissaan ja katseli prinssin ja tämän lakeijan välistä kanssakäymistä. Sivusillämällään nainen tarkkaili Marieta joka istui sirosti hänen vierellään. Prinssin aloitettua keskustelun, nainen ennätti vastaamaan ennen sisartaan. "Kyllä, Teidän majeteettinne." Neito nyökäsi kiitokseksi lakeijalle joka laski juomalasin naisen eteen. Louisen oli tosin myönnettävä itselleen ettei vastaanotto ollut yhtä lämmin kuin se joskus aikoinaan oli ollut. Johtuiko tämä kenties perheestä liikkuvista ilkeistä juoruista, joista nainen oli valitettavan hyvin selvillä? Itse asiassa oli hiukan kummallista, että prinssi hyväksyi seuraansa neitoset joista puhuttiin niin jyrkästi pahaa. Eikö herra tiennyt mitä hänen omassa linnassaan puhuttiin? "No jaa, hänellä on varmasti paljon muutakin tekemistä kuin viimeisimpien juorujen seuraaminen." tuumi nainen. Prinssi oli kenties onnellisesti tietämätön noista tarinoista, mutta entäs hänen palvulusväkensä? Louise katsahti Lyeliin joka tarjoili paraikaa Marielle. Sattuisiko hän tietämään mitä palatsissa puhuttiin ja jos tiesi, mitä hän aikoisi kertoa tästä tapaamisesta eteenpäin? Ettei vain tässäkin olisi alku uudelle inhottavalle sepitelmälle? Naisen katsellessa lakeijaa tämä tuli katsoneeksi ylös päin ja huomasi Louisen tuijotuksen. Louise loi miehelle asiallisen, joskin hiukan kylmän hymyn.

Marie oli neuvoton. Hän istui kauniisti paikoillaan, yrittäen näyttää mahdollisimman viehättävältä. Maria ei ollut mielissään. Hän oli toki iloinen päästyään prinssin aamiaisseurueeseen. Mutta se seikka että Louise oli ottanut keskustelun niin omivasti haltuunsa, harmitti häntä suuresti. Varsinkin kun hänen suunnitelmansa vaativat prinssin tuntevan Marien hiukan paremmin.

"Palatsi on hyvin kaunis tähän aikaan vuodesta." Louise jatkoi keskustelua, vaikka todellisuudessa hän ei ollut huomioinut linnan ulkomuotoa juuri ollenkaan. Otettuaan kulauksen lasistaan Louisen teki mieli rentoutua ja ohjata keskustelu johonki itseään kiinnostavaan aiheeseen. Esimerkiksi politiikkaan, vaikka nainen tiesi hyvin ettei politiikka ollut sopiva puheenaihe aamiaispöytään. Mutta tarve jatkaa keskustelua ennen kuin hiljaisuus venyisi kiusalliseksi, oli pakottava. Lopulta nainen keksi hyvän aloituksen: "Sisareni antoi ymmärtää, että te olette tavanneet aikasemminkin." hän sanoi kohdistaen katsantonsa prinssiin. "Niin sisko..." Marie sanoi ennen kuin prinssi ennätti vastaamaan. "Minähän kerroin sinulle, tavanneeni Hänen majesteettinsa vieraillessani palatsissa viime kerralla." Marie kertoi iloisena siitä että oli viimeinkin päässyt keskusteluun osalliseksi. "Noin muutama viikko sitten." neito lisäsi. Louise oli tukehtua juomaansa. Nopeasti hän tarrasi kaulastaan kiinni ja yskäisi kerran tai kaksi nenäliinaansa. "Viimeisimmällä vierailullaan! Muutama viikko sitten!" Louise mietti toivuttuaan. "Mutta juuri niihin aikoihin hän alkoi käyttäytyä niin omituisesti!" ajatteli neito joka tottuneesti seuraili perheenjäseniensä käytöstä. Paha aavistus kävi Louisen tietoisuuden läpi. Ovelasti nainen katsahti sisareensa joka paraikaa tuijotti lumoutuneena prinssiä. Tajutessaan tuijottavansa Marie laski äkkiä katseensa punastuen. Louise jäi ilmeettömästi katsomaan vuoronperään siskoaan ja kuninkaan poikaa. Hänen mielessään oli tuolla hetkellä vain yksi ajatus: "Voi ei!"

Maria huomasi Louisen suupielien kaventuvan. Hän tiesi noin käyvän naisen miettiessä jotakin hyvin tarkkaan. Oliko tuo pitkä naamainen vainukoira päässyt jäljille?

Louise ei tiennyt paljoakaan vahvoista nuoruuden tunteista, mutta hän totta tosiaan tunsi sisarensa. Oliko juoruissa sittenkin jotakin perää?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 03 Syy 2009 12:23 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
”Mukava kuulla, että olette viihtyneet”, kohteliaasti nuorukainen vastasi nuorimmalle sisarelle vilkaisten pöydän yli kumpaistakin naista. Vieraansa, jotka kerrankin oikeasti olivat hänelle täysin vieraita istuivat jäykästi aloilaan. Tämä ei tietenkään ollut vierasta, saati outoa prinssin silmissä, mutta lakeijansa tuskin silmissä erottuva muuttuminen hämmensi nuorukaista. Lyel mitä ilmeisin tunsi nuoren sisarisparin, jos ei henkilökohtaisesti, niin ainakin tämä tiesi heidän taustoistaan jotain mikä sai miehen puhumattomaksi.

Yleensä kohteliaasti nuoria naisia puhutteleva lakeija oli nyt hiljaa, vaikka suorittikin kohteliaat kommenttinsa edelleen asiaankuuluvasti. Suurin ero lienikin siinä, että mieheltä ei juuri mitään muuta neidoille irronut – vaikka eiväthän sisarukset voineet mitenkään tietää, saati tuntea lakeijaansa, jolloin äärimmäisen kohtelias käytös ei voinut ketään mitenkään ihmetyttää. Prinssi sen sijaan, joka käyttäytyi niinkuin tuohonkin asti vilkuili syrjäkarein palvelijaansa. Nähtävästikään nuoren miehen päivä ei ollut niitä parhaimpia mahdollisia. Hän ei ollut etsinyt, saati kysellyt nuoresta Levesguen tyttärestä tämän ensimmäistä kertaa tavattuaan. Tavallaan, hän oli unohtanut tapaamisen, ja laskenut sen vain satunnaiseksi kohtaamiseksi, mutta nyt hän huomasi erehdyksensä. Lakeijansa salasi häneltä jotain.

Aamiaisen eteneminen jatkui kevyesti niinkuin myös vaivaantumatta. Lyelin avustuksella jokainen aamiaispöydän asukki sai lautaselleen valikoitua mitä kenenkin maku mieli. Prinssi oli kerännyt lautasensa tuttuun tapaansa melkolailla täysinäisen oloiseksi. Oli suurta haaskausta kattaa suuret vadilliset toinen toistaan koreimpia ruokalajeja, jolloin Francis pyrki tyynnyttämään huonoa omaatuntoaan valitsemalla vähän kaikkea. Joten oli sanomattakin selvää, että nuorukaisen aamiaishetket kuluivat mukavasti lukiessa – joskus jopa kirjoitellessa valtion asioita ylös, sillä välin kun hän tuhosi aamiaistaan.

”Totta”, prinssi jatkoi neiti Levesguen selontekoa heidän tapaamisestaan. Nuorukainen pyyhkäisi suupieliään lautasliinaansa nojautuen sitten mukavammin tuolin selkänojaa vasten. ”Parisen viikkoa taitaa tosiaankin olla aikalailla kohdallaan”, nuoren naisen sanoja täydentäen nuorukainen nyökkäsi kevyesti.

”Voitteko hyvin neiti Levesgue? Lyel auttaisitteko?” tuoliltaan suoristuva nuorukainen katsoi totisemmin juomaansa tyrskähtävää naista, mutta neidon torjuessa kohteliaasti lakeijansa tarjoaman avun. Ja samalla selvitessä yskänpuuskastaan prinssi saattoi vasta asettua uudelleen. ”Voitteko varmasti hyvin?” vielä naisen vointia varmistellen nuorukainen muisti käynnissä olevan aiheen. ”Niin – tapasimme sattumalta palatsin käytävällä. Tarjosin sisarellenne huonetta palatsista kellon käydessä jo tuolloin illan pitkiä tunteja”, palvelijalleen kevyesti vinkaten nuorukainen sai viinipikariinsa lirauksen lisää tummaa täytettä.
”Tietenkin sitten selvisi, että isänne oli jättänyt ajurinsa häntä odottamaan, jolloin tarjoukseni oli tietenkin turha” vaikka nuorukainen enemminkin selvensi tapausta Marien siskolle, hän kuitenkin katsahti myös nuoreen naiseen itseensä nähden tämän poskille kohoavan, äkkinäisen punan. Neidon punastumisesta pahastumasta prinssi käänsi katseensa siskoaan tarkkailevaan naiseen.
”Ei ole täysin tavatonsa törmätä sattumalta uusiin tuttavuuksiin näillä käytävillä”, kevyttä, hieman makurauhasilleen liian ponnekasta viiniä maistellessaan nuorukainen kurtisti kulmiaan vaihtaen viininsä odottelevaan vesipikariin.

”Olen ymmärtänyt, että sisarenne pitää suunnattomasti runoista – oletteko tekin yhtälailla kirjojen ystävä?” ymmärtämättä alkuunkaan kummankaan naisen aatteita prinssi jatkoi keskustelun kevyttä linjaa.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 05 Syy 2009 08:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
”Olen ymmärtänyt, että sisarenne pitää suunnattomasti runoista – oletteko tekin yhtälailla kirjojen ystävä?”

Louise irrotti hitaasti katseensa sisarestaan ja käänsi sen prinssiään kohti. Mitä hänen pitäisi tehdä? Tulisiko hänen kiikuttaa Marie mahdollisimman kauas prinssistä vai voisiko nainen nauttia sivistyneestä seurasta vielä tovin? Jo toisen kerran tuona päivänä hän teki itsekkään, kenties vaarallisen valinnan ja päätti nauttia tuosta tapaamisesta loppuun asti. Louise katsoi prinssiin ja venyteli hiljaisuutta muutaman hetken ennen kuin vastasi. "Olen toki, Teidän majesteettinne." nainen sanoi ja jatkoi sitten kepeään sävyyn. "Olen todella mustasukkainen sisarelleni, kun hän ehtii viettää enemmän aikaa kotimme kirjastossa. Kirjastomme ei tietenkään ole yhtä hieno ja suuri kuin tämä Teidän täällä palatsissa, mutta menetelköön..." Louise kompasteli hiukan sanoissaan rikkoen tarkkaan valvomansa asiallisuuden. Nainen ei kuitenkaan tätä hävennyt. Hän tietenkin piti etiketistä parhaansa mukaan kiinni, muttei pahastunut jos tässä epäonnistui. Nainen oli tottunut hovin paheksuviin ja oudoksuviin katseisiin, eikä äskeinen ollut hänen virheistään pahin. "Erityisesti Michel de Montaignen mietelmät kiehtovat minua. Ne ovat hyvin mielenkiintoisia." neito lisäsi vielä ja otti sitten kulauksen pikaristaan.

Puheen aiheen suuntautuessa nyt kirjoihin Maria liikahteli turhautuneena. Hän voisi saman tien ottaa vaikka nokoset jos puheen aihe oli noinkin pitkästyttävä. Mutta Marian yllätykseksi kohta seurasi hyvinkin mehukas ja mielenkiintoinen keskustelu...

Marie tunsi samaan aikaan iloa ja suurta ärtymystä. Iloa siitä että hänen rakkaat kirjansa olivat päässeet osallisiksi keskusteluun, (herrat olisivat varmasti imarreltuja) mutta melkeimpä vihaa sisarelleen kun kysymys oli suunnattu yksin omaan hänelle. Vanhemman sisaren teki mieli näyttää pikkusiskolle tämän oikea oppinen paikka ja niinpä hän päättikin toimia. Marien kasvot kiristyivät hiukan ja hän naurahti teeskennellyn naurun sisarensa viimeisimmälle sanomalle. Louise kääntyi katsomaan jälleen Mariehen joka yhä hymyili huvittuneesti. "Anteeksi, mikä sinua huvittaa?" hän kysyi hyvin hiljaa, hiukan hämmentyneenä. "Anteeksi, sisko. Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi...." Marie jatkoi nauruaan ja katsoi hämmentyneseen siskoonsa ja prinssiin. "Ovathan kaikki filosofit samanlaisia tyhjän toimittajia, ethän voi mitenkään olla tuota mieltä sisko." Louise naurahti lyhyesti. "Voi olen minä." nainen sanoi tyynesti ja hymyili samalla asiallisella ilmeellään prinssille. Marie oli tyytymätön "Mutta Louise..." Marie tuijotti pikkuruista sisartaan katseessaan sanoma joka käski tätä vetääntymään ja pitämään suunsa kiinni. Maria seurasi leikkimieliseksi kiistaksi puettua riitaa herkeämättä. Marie piti pienen tauon, nielaisi ja jatkoi: "Laiskuus on synti ja kaikki filosofit ovat laiskuuden perikuvia... Eihän yhteiskunta toimisi alkuunkaan jos kaikki rupeaisivat laiskottelemaan."Marie lausui sanat tyynesti toivoen tekevänsä samalla prinssiin niillä vaikutuksen. Mutta sanojen vaikutus oli aivan päinvastainen. Louise katsoi siskoaan hetken vakavasti ja purskahti sitten hillittömään kikatukseen. Tämä nauru ei ollut teeskennelty niin kuin naisen ilmeet tähän mennessä vaan aito, suoraan sydämmestä tuleva pieni onnen pilkahdus. Louise tyyntyi kuitenkin nopeasti, katsahti prinssiin ja painoi anteeksi pyytävän näköisenä kämmenensä suulleen. Käden samalla laskien hän sanoi: "Suo anteeksi sisko... Mutta en tiedä onko noin edes soveliasta sanoa. Me aaatelisneidothan olemme niin tunnettuja kovasta työn teostamme." Louise lausui hymysuin ja naurahti vielä sanoilleen. Marie punastui mutta hymyili. Tälläisiä hetkiä tuli harvoin vastaan. Hetkiä jolloin tuo sisaruspari käyttäytyi kuin normaalit sisarukset. Maria ei hetkestä pitänyt ja lopetti sen alkuunsa. "Noh niin, leikki sikseen." hän kailotti Marielle. "Keskittytäänpäs nyt olennaiseen." Mielessään Maria todella toivoi ettei prinssi ottanut pahalla tuota lapsellista kohtausta.

Louise tyyntyi nopeasti tuosta kummalisesta pikku tilanteesta. Mutta jotakin oli kyllä muuttunut tuossa kypsässä tyttösessä. Hyvin lyhyessä ajassa oli Louisen pieni hymy vaihtunut leveään ja luonnolliseen virneeksi. Yritäen kovasti tyynnytellä tuota äkillistä purkausta, hän lausui: "Suokaa meille anteeksi, Teidän majesteettinne. Odottitte meistä kenties sivistynyttä juttu seuraa, mutta pelkäämpä, että saatte tyytyä kahteen keskenkasvuiseen tyttöseen." Jälleen vakavoituen Louise kallisti muutaman asteen mietteliäästi päätään, tavalla jonka molemmat sisaruksista omasivat ja katseli prinssiä hetken. "Mutta entä te herra? Saanko udella, oletteko te kirjojen ystävä?"

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 07 Syy 2009 04:35 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ja miksi nuori neito olisi joutunut itseään häpeämäänkään? Oli tietenkin selvää, että moinen kompurointi sanoissa ja niiden asettelemisessa oli häpeällistä, kuin nöyryyttävääkin kuninkaallisen edessä. Mutta Francis oli kuin ei olisi huomannutkaan neiti Levesguen sanojen takertelua. Sen sijaan, että hän olisi tuimasti rypistellyt kulmiaan tai katsahtanut nuoreen naiseen pahansuopaisesti, tämä vain nyökkäsi. Yhtä vaatimattomalla tavalla kuin aikaisemminkin. Oliko sillä nyt niin väliä miten asiansa esitti? Kunhan vain tuli ymmärretyksi, ja Francis tuskin olisi ilman saamaansa elinoppia edes huomannut järkevän oloisen naisen kompurointia. Tietynlaiseen käytökseen ja kohteluun tottuneena nuorukainen ennemmin seurasi ja kuunteli paheksunnan sijaan mielenkiinnolla nuoren neidon puhetta.
Kysymyksensä itse vain toiselle keskustelukumppaneistaan osoittaen Francis oli jatkamassa keskustelun yleistämistä molemmille vierailleen, mutta vilkaistessaan vanhimman sisaren suuntaan prinssi päättikin vaieta. Liekö kuudes aisteistaan sittenkin sen verran kehittynyt, että nähdessään Marien herttaiset kasvot kireiksi kääntyneinä hän päätti vaieta.

Seuraava, mitä nuori mies sai seurattavakseen sai jopa huulilleen pyrkivän leipäpalasen palaamaan ojennetussa kädessä takaisin pöydälle. Jopa pöytäseurueen läheisyydessä oleva lakeija seisahtui kuuntelemaan sisarten keskenään syttyvää kinastelua. Syvästi paheksuen Lyel katseli – ja kuunteli naisten käymää keskustelua. Mutta prinssinsä kurinalaisuutta seuraten myös hän vaikeni, vaikka mielessään Lyel kyllä asetti sanan jos toisenkin kuvaamaan Levesguen sisaruksia. Kyseenalaisessa asemassa olevien ihmisten ei suin surminkaan pitäisi käydä moista mittelöä. Eikä varsinkaan maineestaan tietämättömän kuninkaallisen edessä. Kaksikkohan vain ruokki prinssin mielenkiintoa! Mitä tapahtuisi kun nuorukainen kävisi häneltä tivaamaan tietoja tästä perheestä? Enää hänen ei sopinut kiertää tuota kysymystä, sisarusten tahdittomuus oli jotain sellaista, mitä edes Lyel ei kyennyt kaunistelemaan.

Francis seurasi nyrpeää, tekaistun makuista keskustelua vaitonaisena. Oman mielipiteensä filosofeista perustui pidemmän päälle juuri näiden miesten arvostukseen. Miten vähän he tietäisivätkään filosofiasta, uskonnoista, luonnontieteistä, poliitiikasta, saati taiteista ellei heillä ollut filosofeja, jotka jaksoivat näitä asioita intohimoisesti tutkia. Prinssin näkemys oli myös se, että nämä miehet, jotka aikaansa niin tunnollisesti käyttivät lukemiseen, pohtimiseen kuin oppimiseenkin olivat hyvin hyvätahtoisia miehiä. Vain harva kykeni toteuttamaan yhtä kurinalaista aatetta rakastaa oppimista, ja olla intohimoinen oppija ja opettaja. Ja näin ollen nuoren miehen ajatus soti karkeasti nuoren neiti Marien aatoksia vastaan, mutta hän ei tohtinut virkkoa ajatuksiaan ääneen. Oli vallan riittävää, että sisarukset nahistelisivat mielipiteistään keskenään, eikä Francis suinkaan halunnut asettaa toista sisaristaan enemmän suosioonsa kuin toista. Puolueettomuuteen pyrkiessään prinssi seurasi kohteliaasti keskustelua, ilmekään paljastamatta kuumeisia mietteitään, jotka pyörivät reipasta karusellia hänen mielessään.

”Kenties olisin enemmän, mitä nyt – mutta harmikseni en kovin paljoa ehdi käyttämään aikaani kirjastossa piristävien, saati mielenkiintoisten kirjojen äärellä”, kysymystä hienovaraisesti kiertäen Francis jätti mainitsematta tietämyksensä runoilijoista jäävän Shakespearen jalan jälkiin. Ja sekin tietämys oli lähinnä toiminut opinahjon mukaisena pakkotietämyksenä. Tärkeämpää oli ollut lakitietämys, kuin politiikan kimurantit kulmakivet.
”Sisarenne, kuin tekin olette hyvin tervetulleita kirjastoomme täällä vieraillessanne. Kirjoja on täällä enemmän kuin tarpeeksi kattamaan jokaisen lukuhalut. Voitte myös viedä täältä mieltänne miellyttävän kirjan kotiinne luettavaksi”, nuorukainen puheli katsahtaen sisaruksista nuorempaan. ”Mielestäni on vain murheellista, kun palatsin asukkailla tuntuu olevan luonnottoman vähän aikaa tutustua kirjallisuuteen, jota on yltäkylläisesti tarjolla. Mutta olen hyvilläni, että te molemmat viihdytte kirjojen parissa.”

Puhuessaan nuorukainen ei voinut olla miettimättä miksi toinen Lévesguen sisaruksista torjui kasvoiltaan pienenkin määrän sille kuuluvaa luonnollisuutta. Marie, kovin ujosti ja sirosti edessään esiintyvä nuori nainen pidättyi hänkin. Olihan se tietysti ihan normaalia asettua prinssin katseen alla mahdollisimman siveäksi ja viehättäväksi olennoksi, mutta nuorin sisar tuntui esiintyvän hänen edessään kovana ja määrätietoisena naisena. Ja nimenomaan tuollainen, tavannomaisuudesta poikkea piirre kiinnosti miestä erityisesti.

”Toivottavasti kirjastomme runokokoelmat eivät lopu kesken. Vai mitä mieltä olette neiti, pitäisikö kirjaston runosuonta pidentää?” sanansa nyt vuorostaan Marielle kohteliaasti omistaen Francis puheli. Samalla kun poimi lautaseltaan juustoa syötäväkseen.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 08 Syy 2009 09:28 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Maria hymähti ilottomasti. Prinssi oli välttänyt kysymyksen taitavasti ja samalla saanut tuon pikkuisen olennon ajatukset virtaamaan. "Katsohan Marie. Katso tuota hallintaa, tarkkuutta, itsevarmuutta ja asiallisuutta!" Maria huokaisi ihailevasti. Tämä oli varsin harvinaista ja jopa Marie hämmästyi ystävänsä sanoja. "Tuollaisen jos saisin sinusta jonakin päivänä koulutettua, niin olisin tehnyt fantastista työtä!" Marie räpytteli suuria silmiään muutaman kerran hämillään. Mitä Maria oikein tarkoitti ja miksi hän oli yhtäkkiä noin tunteellinen? Maria jatkoi omissa tuumailuissaan prinssin käytöstä ihaillen. Marie sen sijaan jäi tuijottamaan mietteliiäästi eteensä. Olivatko Marien tuntemukset prinssiä kohtaan tihkuneet neidon tietämättä myös Marian mietteisiin? "Ei tietenkään!" puhahti Maria joka oli kuullut neidon epäilykset. "Minä vain... Minä vain totesin miten ihailtava prinssimme onkaan." Marie uskoi ystäväänsä, vaikka Maria ei välttämättä uskonutkaan hätäistä selitystään. Ja miksei Marie olisi uskonut? Marian sana oli laki, se oli ylin, aidoin ja ennen kaikkea aina oikeassa!

Maria kyyhötti vaiti neidon mielen synkeässä nurkkauksessa. Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa? Miksi hän ajatteli noin ja miksi hänen sanansa olivat muuttuneet niin ontoiksi ja tehottomiksi? Ei Marie koskaan aikaisemmin ollut rohjennut haastaa ääniä päässään! Kaikki oli muuttunut parin tavattua tuon komean nuorukaisen, jonka pelkkä katse sai Marien sydämmen epämiellyttävästi laukkaamaan ja neidon taisteleen Marian sanaa vastaan! Tämä nuori mies sai Marian aseman huojumaan uhkaavasti. Joka tapauksessa Maria ei pitänyt noista uusista tuntemuksistaan, eikä liiemmin niiden aiheuttajastakaan. Mutta mitä enemmän Maria päätti prinssin kanssa leikkimisen olevan liian riskinalaista, sitä kovemin hän himoitsi jatkaa tuota leikki tuokiota. Tuo mies oli vaarallinen ja Maria piti siitä!

Prinssin kysyessä naiselta hänen mielipidettään kirjaston runokokoelmien riittävyydestä, Maria otti ohjat käsiinsä. Kiihkeästi hän kuiskutteli lauseen toisensa perään nuoren tytön korviin. Marie hymähti viehättävästi, aivan ylemmän vallan käskyjen mukaan ja vastasi: "Yhdestä runosta riittää lukemista ikuisuudeksi, Teidän majesteettinne. Se on vain luettava joka kerta eri tavalla." neito lausui salaperäisesti, vaatimattomasti hymähtäen. Sitten neito naurahti mahdollisimman hallitusti ja sirosti. "Uskonpa palatsin kirja kokoelman olevan varsin riittoisa."

Louise, joka tähän asti oli pysynyt vaiti seuraili sisartaan hiljaisena. Sisaruksista vanhemman heittäydyttyä runolliseksi nainen hymähti ontosti ja äänettä. "Mistähän hän on tuonkin oppinut?" Louise tuumi. No jaa... Osasihan Mariekin toisinaan yllättää. Hyvin yksinkertaisen ja tyhmän puoleisen siskon suusta saattoi toisinaan kuulla mitä mielenkiintoisimpia totuuksi ja mielipiteitä, jotka eivät tuntuneet sopivan tuolle tyttöselle lainkaan. Aivan kuin joku toinen olisi laittanut sanat hänen suuhunsa. Sen enempää sisarensa sanomaan puuttumatta Louise otti jälleen kulauksen vesipikaristaan ja mietti minkälaisille urille keskustelun seuraavaksi ohjailisi, mikäli se hänen tehtäväkseen tulisi. Miettiessään tätä nainen tuli katsoneeksi prinssi Francisia suoraan silmiin ja syystä jota ei tarkkaan tietänyt, hän veti katseensa nopeasti pois. Ei Louise yleensä noin muiden silmiä säikkynyt! Mutta tuolla kertaa oli miehen silmissä ollut jotakin liian lävitse tunkevaa, joka oli saanut Louisen kavahtamaan. Noiden silmien katse oli ollut ehkä liiankin kiinnostunut ja naisesta tuntui aivan kuin mies voisi nähdä hänen synkimmätkin salaisuutensa. Hyvin tyynesti ja kasvojaan liikauttamatta Louise otti kulauksen pikarista joka oli jäänyt naisen käteen ja käänsi katseensa sisareensa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 13 Syy 2009 11:03 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Hän oli ollut tarkkailija koko ikänsä. Francis seurasi ympäristöään – varsinkin ihmisiä, jotka hän salli seurakseen, ja jopa niitä, jotka herättivät hänen silmissään epäilyksiä. Juhlasalit, jotka olivat täysin mahdoton paikka tarkkailulle, olivat ahdistavia, sillä silloin hänen katseensa ei vain voinut hallinnoida, ja tarkkailla kaikkea. Halunsa opiskella, ja lukea ihmisiä asettui mukavasti uomiinsa tilanteissa, joissa oli osallisena vain muutama ihminen hänen lisäkseen. Hän osasi pyöritellä katsettaan äänettömyydessä, kuin puheenparsien välissäkin jäämättä koskaan kiinni töykeäksi luettavista katsannoista. Sellaista käytöstähän ei kuninkaalliselta voinut odottaa saavansa osakseen. Mikäli mieheltä itseltään olisi koskaan kysytty, olisi hän todellakin myöntänyt olevansa tavattoman utelias, mutta ei vain siksi, että hän janosi tietoa, mutta myöskin siksi, että hän halusi turvata osan myös omasta turvallisuudestaan. Francisin ei juurikaan voinut sanoa luottavan kehenkään, mutta hän ei myöskään sortunut ylitse vuotavaan varovaisuuteen...vaikkakin hän sai ajoittain kuulla välinpitämättömyydestään. Ja nekin nuhteet siunaantuivat yleensä vain hänen henkilökohtaisen lakeijansa suusta, ja silloinkin hyvin kohteliaasti lauseiden sekaan rakennettuna.

Vaarattomaksi mies kuitenkin tunsi olonsa naisväen seurassa, vaikka hän huomasikin palvelijansa piilotellun nyrpeyden, sekä sisarusten välisen kahakoinnin. Keskustelun lomassa nuorukainen söi rauhassa pieniä paloja ateriastaan, kyeten näin osallistumaan keskusteluun ilman, että pelkäsi suunsa olevan täynnä pureskelematonta leivänpalasta. Pehmeän vihreät silmät nousivat puhevuoronsa aloittaneen naisen kasvoihin, mutta puheenvuoron aikana nuorukainen vilkaisi myös uudestaan toista sisarta, joka ei antanut katseensa enää kohdata yhtälailla suoraan omaa katsettaan. Asia kummeksutti miehen mieltä hetken, mutta lyhyeksi jäävää ajatusta kummemmin hän ei tohtinut asiaa pohtia. Naisen tavoin nuorukainen joi kulauksen vesipikaristaan, ennen kuin käänsi ajatuksensa puhelleen sisaruksen suunnalle.

”Uskon, että olette täysin oikeassa neiti. Ja uskon myös sen, että tiedätte minua paremmin paljonko iloa runoista kykeneekään saamaan”, kevyesti nuorukainen nyökkäsi kohtaliaasti päätään sanojensa päätteeksi. Oli totta, että nuoren naisen puheen täytyi sisällyttää itseensä totuuden siemenen, kuin järkevyydestä syntyneen aatteen. Francisin oli myönnettävä itselleen, ettei ymmärtänyt runoudesta senkään vertaa – että olisi lähtenyt lukemaan teoksia toistamiseen. Puhumattakaan, että niitä tulisi kerrata läpi erilaisilla tavoilla. Eikä nuorella miehellä ollut käsitystäkään, miten toimi määritelmä: eritavalla lukeminen. Osaamatta käsitellä aihetta luonnollisesti eteenpäin nuorukainen käytti tilaisuudetensa hyväkseen ja sanojensa päätteeksi leikkasi lihaleikkeleestä mukavan suupalan itselleen. Tätä syödessään nuorukainen ei käyttänyt aikaansa pohtiakseen sen enempää aikaa, kuin sitä, ettei hänellä ollut pienintäkään tietoa seurueessaan olevista sisaruksista. Miestä itseään hieman ihmetytti tämä seikka, mutta vain siksi, ettei hän ollut juuri ollenkaan huolissaan.

”Sain käsityksen, että isänne on myöskin vierailemassa palatsissa? Oletteko useinkin olleet hänen mukaanaan? Tarkoitan, että olen pahoillani, mutten muista tavanneeni teitä aikaisemmin palatsissa.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 25 Syy 2009 07:37 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Anteeksi, että vastaamisessa kesti näin kauan.//

Louise laski vesipikarin pöydälle vasta tyhjennetyn lautasen viereen ja asetti kämmenensä sitten asiallisesti syliinsä. Neito pyöritteli mielessään, miten sivuuttaa keskustelun isästä. Maria toisin kuin Louise, suorastaan ilahtui uudesta keskustelun aiheesta. Mutta tämähän oli juuri se tilaisuus läksyttää pikkusiskoa, jota Maria oli aikaisemmin kaivannut! Nopeasti hän supisi suunnitelmansa Marien korvaan ja jäi sitten nautiskellen tarkkailemaan tilannetta. Marien suun pielet venyivät leveään hymyyn. Miten ihastuttava idea! Ovelasti hän katsahti sisareensa ja kiirehti sitten vastaamaan ennen kuin tuo pitkänaamainen kärppä omisi jälleen keskustelun. "Oi kyllä, Teidän majesteettinne!." neito sanoi pehmeään ja hiljaiseen ääneensä sopimattomalla voimakkaalla tavalla. "Isämme on vierailulla ystävänsä herra von Prescotin luona." nuori nainen lausui hymysuin. Hengen vetoa myöhemmin hän jatkoi äänessään hiukan pahoitteleva sävy. "Isä ei tosiaankaan vieraile palatsissa niin usein kuin ennen oli hänellä tapana. Hän alkaa jo nähkääs lähestyi sitä ikää jolloin ihminen kaipaa rauhaisaa hiljais eloa." Ilkeästi sisareensa katsahdettuaan Marie jatkoi jälleen: "Me liikumme isän kanssa oikeastaan aika paljon. Siis kun hän sallii lähteä liikkeelle. Eihän Louise päästäisi isä poloa mihinkään ilman ihastuttavaa seuraansa." Louisen suun pielet kiristyivät. Toisin kuin aikaisemmin käyty kamppailu, tämä kiista oli Louisen ja Marian välinen ja panoksiltaan siis paljon raskaampi. Marie katsoi siskoonsa hertaisesti hymyillen. "Eikö niin, Louise?"

Louise, joka oli nyt ollut jo aikamoisen tovin hiljaa, hallitsi itsensä täydellisesti. Naisen mieli kävi kuitenkin kovaa läpi kovaa ajatusprosessia. Marie oli mennyt liian pitkälle! Keskustelu oli ohjattu vaarallisille vesille ja vanhempi sisar saattaisi millä tahansa hetkellä sanoa jotakin ratkaisevaa. Louise otti nopean hengen vedon. Hänen tiesi, että hänen tulisi olla hyvin hellävarainen, ettei vahingossa suututtaisi siskoaan. Raivopäissään Marie saattaisi sanoa aivan mitä tahansa. Louise vastasi sisarensa sydämmelliseen hymyyn pienellä hymähdyksellä ja loi prinssiin kunnioittavan katseen. "Isämme on hiukan hajamielinen." nainen totesi tyynesti. "Hän pitää mielellään mukanaan aina yhden tai kaksi muistuttajaa." Tämä ei ollut valhe. Mutta olisihan isä toki voinut pitää mukanaan aina muutaman hyvämuistisen palvelijan, jos hänen muistinsa ei muuten kantanut. Miksi pitää mukanaan kahta keskenkasvuista tyttöä? Louise toivoi kovasti mielessään, ettei prinssi tarttuisi tuohon yksityiskohtaan. Tuolloin hän näet joutuisi keksimään keinon jolla vältytäisiin perheen huonon rahatilanteen tulemasta ilmi.

Marie oli selvästikkin aikeissa jatkaa keskustelua, mutta Louise oli Mariaa ja tämän sätkynukkea tällä kertaa taitavampi. Louise puristi silmänsä hetkeksi kiinni ja avasi ne sitten. "Teidän majesteettinne, olen hyvin pahoillani. Mutta tämä keskustelu toi mieleeni, että minun oli tarkoitus palata heti isäni luokse, noudettuani sisareni." Nainen hymähti hellästi. "Ilmeiseti hajamielisyys kulkee suvussa." hän totesi leikkimielisesti. Nousten samalla seisomaan nainen sanoi: "Suokaa anteeksi. Meidän on mentävä." Louise kiersi sisarensa tuolin taakse seisomaan. "Marie." hän kutsui tyynasti. Marie istui happamena tuoliinsa naulittuna kuin kiukkuinen pikkulapsi. Rauhallisesti sisaruksista nuorempi kiersi kämmenensä neidon käsivarren ympärille ja nosti vastahakoisen sisakonsa mukaansa. Louise kuljetti Marien käsikynkässään parvekkeen pari oville ja työnsi sisarensa sitten verhojen rakosesto kirjastoon. "Mene sinä edeltä." nainen mutisi käskevästi. Marie jäi pöllämystyneenä seisomaan paikoilleen. Kiukkuisesti hän lähti tarpomaan läpi kirjaston. Päästyään kirjahyllyjen suojaan Marie kuuli jälleen ystäviensä kutsun. Kiukunspäissään Marie potkaisi lähintä hyllyä ja murahti karskisti kirjoille, jotka vaikenivat heti.

Parvekkeella Louise kuunteli sisarensa askelia. Laskettuaan niitä sopivan tovin, hän kääntyi takaisin prinssiinsä päin. Nainen nosti varmasti leukaansa ylemmäs ja katsoi häpeilemättä prinssiin. Hetken nuori neito oli vaiti. Hän mietti mitä sanoisi miehelle. Lopulta päätettyään, Louise nielaisi kaiken epävarmuutensa ja lausui: "Teidän majesteettinne. Olivatko teidän tapaamisenne sisareni kanssa vain sattuman varaisia kohtaamisia vai onko katsantojenne takana jokin keskenänne sovittu sopimus, jota minä en kykene näkemään?" Nainen tiesi ylittävänsä rajan ja vaarantavansa paikkansa. Mutta hänen oli pakko tietää. Toisaalta puhuisiko mies totta? Noh, onneksi Louise ei mitä luultavimmin voisi prinssin silmissä enää alemmaksi vajota, joten mitään ei ollut hävittävissä. Kirjastosta kuului kova pamahdus, mutta Louise päätti olla välittämättä siitä. Nainen kohotti toista kulmakarvaansa ja jatkoi kuulusteluaan vakaalla, itsevarmalla äänellä: "Aiotteko te tavata sisareni uudestaan?"
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 28 Syy 2009 03:46 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Läpi käsiensä nuori mies oli antanut sisarusparin keskustelun, eikä pienimuotoinen – sanakääntein aikaansaatu nahistelu ollut häirinnyt häntä. Tietenkin naisväen olisi kuvitellut ja luullut hieman katsovan missä ja kenen läsnäolessa he kävivät kättään vääntämään. Aikoinaan, vielä silloin, kun hän oli enemmissä, jopa läheisimmissä väleissä kaksoissisarensa kanssa hän oli taipunut samanlaisiin mittelöihin hyvin helposti. Ja kahta pahemmin hän oli saanut niskoilleen isänsä antamat haukut siitä, miten pieniä, sieviä ja siroja prinsessoja piti kohdella. Ja miten miten nuoren prinssin tuli käyttäytyä ja niellä kaikki mahdollinen sisarensa aikaansaama kuona. Mutta koskaan, ikinä hän ei ollut halventanut sanoillaan yhtäkään sukulaistaan kenenkään kuullen. Edes velipuolensa ei ollut kuullut hänen huuliltaan haukahtavaa sanaa, korkeintaan huonosti esilletuotuja piikittelyjä jotka eksyivät vaivatta matkaltaan harhaan. Jolloin se, mitä prinssi sai aamiaispöydässään todistaa Lévesguen sisarusten saavan aikaan ajoi miehen hajateille.

Francisin ei tarvinnut miettiä juuri ollenkaan, mitä vanhimman sisaren sanat kantoivat mukanaan. Avoin, jopa hänen nähtensä avoin loukkaus nuorta sisarusta kohtaan sai miehen vaivaantumaan. Hän ei uskonut kuulemaansa, eikä osannut heti reagoida oikealla tavalla peittääkseen Marien aikaansaaman järkytyksen. Nuori nainen paljasti itsestään ominaisuuksia, jollaisiin hän ei ollut hovissa tottunut tapaamaan. Mutta hän ei myöskään pitänyt näkemästään saati kuulemastaan. Hän oli vaiti, ja istui aloillaan kuuntelijan asemassaan, jolloin hän katosi kaksikon välisen keskustelun välistä. Hän koki mielessään tuon aamiaistarjoilun omalta taholtaan päättyneeksi, vaikka sisaruspari jatkoikin keskenäistä sanailuaan.

Mukavaksi tarkoitettu hetki aamun lämmössä oli menettänyt ponnekuutensa, kuin sen pienenkin määrän ilon rivettä mitä se oli kantanut mukaan. Eikä kevyestä, rattoisasta keskustelusta ollut jäljellä jälkeäkään. Ja jollain tapaa prinssistä tuntuikin, ettei hän kaivannut tuon enempää keskustelua ympärilleen – kun viimein Louise, sisaruksista toinen teki tiettäväksi sen, mitä Francis itse mielessään ajatteli. Miehen ei tarvinnut tuntea oloaan töykeäksi poistumalla itse pöytäseurueesta, jonka aiheen hän oli ymmärtämättään vetänyt liian henkilökohtaisille kulmakiville. Ainoa ääni, minkä mies ylipäätään päästi, oli tuolinsa aikaansaama vinkaisu parvekkeen kivilaastia vasten hänen noustessaan nuoren naisen noustessa. Mikä tahansa sana tai lauseenparsi olisi tuntunut hänen kieleltään tökerönä, jolloin hän vaikeni kun muuri. Mitä hän olisikaan voinut sanoa nuorelle neidolle, joka istui happamana tuolissaan joka ikisen käytöstavan unhoittaneena?

Nuori mies seisoi paikoillaan edelleen. Hän oli odottanut toisenkin Lévesguen sisarista lähtevän, toivonutkin jopa sitä, sillä hänellä oli kokemastaa näytöksestä hyvin paljon sulateltavaa. Hänestä tuntui hätkähdyttävältä kohdata neiti Lévesguen suora katse, kaiken tuon mahtipontisen, ennen kuulumattoman sisarmittelön jälkeen. Epäsuotuisa valo, jolle sisarukset olivat itsensä löytäneet, ei kuitenkaan saanut prinssin kasvojen tasaista, rauhallista ilmettä särkymään. Totisia naisen silmiä katsellessaan nuorukainen odotti vaitonaisena naisen avavan suunsa. Hän tunnisti neidosta tämän palavan halun avata suunsa ja puhua. Mutta sanat, jotka neiti Lévesgue antoi huuliltaan kuulua, eivät omistaneetkaan ensimmäistäkään anteeksipyyntöä. Prinssi katsoi nuorta naista hetken vaiti.
”Ette halua uskoa kertomaani?” nuorukainen kuuli itsensä kysyvän. Neito edessään paljasti itsestään tuon kovan ja lujan puolen, jota vastaan Francis tunsi kykenevän asettumaan yhtälailla suorasti ja kiertelemättä. Jopa samalla kuninkaallisen mittapuunsa rauhaan jättäen. ”Olen vaihtanut sisarenne kanssa muutamia lauseita. Kerran kohdatessamme sattuman ajamana palatsini käytävillä – toistamiseen täällä tänään. Juuri ennen teidän tapaamistanne neiti Lévesgue.”

”En ole sopinut sisarene kanssa ensimmäistäkään tapaamista, kuten en teidänkään kanssanne. Enkä tiedä ensimmäistäkään syytä, miksi tai missä tarkoituksessa olisin sopimassa minkäänlaisia tapaamisia perheenne kanssa, neiti Lévesgue. Lienenkö edes halukas tietämään, mitä muuta sanoillanne vihjailette.”
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Maria



Liittynyt: 08 Kes 2009
Viestejä: 31

LähetäLähetetty: 03 Lok 2009 02:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Prinssi tuntui vilpittömältä. Mutta oliko häneen silti luottaminen? Louise pysyi tyynenä ja piti kasvonsa liikkumattomina. Vain hänen silmänsä liikkuivat. Ensin ne tarkkailivat prinssiä päästä varpaisiin. Silmiensä takana Louise mietti mikä tuo komea herra oli miehiään. Hän oli aamiaisen aikana antanut itsestään kohteliaan, asiallisen ja hyvin nuhteettoman kuvan. Jos tuo olisi ollut kaikki mitä prinssi edusti, Louise olisi voinut kuvitella jopa pitävänsä tästä. Mutta neito ei kuitenkaan ollut niin naiivi uskoakseen miehen olevan vain sitä miltä ulkoisille silmille näytti. Kuka hän oli oikeasti? Tuota kysymystä mielessään pyöritellen, Louise liikutti viimein kasvojaan ja soi prinssille pienen hymyn samalla kohteliaalla ja tunteettomalla tavalla kuin ennenkin. "Siinä tapauksessa minulla ei ole teille enempää sanottavaa ja meidän keskustelumme lienee päättymäisillään." Louise totesi kopean sävyn sanoissaan välttäen. Nainen niiasi omalla kankealla tavallaan ja hyvästeli prinssinsä: "Kiitoksia ihastuttavasta aamiais hetkestä. Hyvästi ja anteeksi." Sen sanottuaan neito kääntyi ja asteli pariovista kirjastoon.

Marie nojasi selällään erääseen kirjaston suurista hyllyistä kädet selän takana. Nainen tuijotti keskittyneesti eteensä ja antoi hengityksensä tasaantui, kasvoillaan tuo sama hapan ilme. Yleensä tässä vaiheessa jonkin tärkeän tapaamisen jälkeen, Maria sätti naista kaikisa tämän virheistä, mutta ei tällä kertaa. Nyt sekä Marie että Maria odottivat vaiti, että Louise liittyisi heidän seuraansa. Kohta Louise astelikin heidän luokseen kirjahyllyjen välistä ja lähti sisareensa merkitsevästi vilkaisten jatkamaan matkaansa kohti kirjastosta pois johtavia ovia. Marie odotti kunnes pikkusisko oli mennyt ohi ja lähti sitten hiljalleen seuraamaan tätä. Päästyään kirjaston ovista ulos Louise jäi pitelemään raskasta ovea auki sisarelleen. Marie kulki hitaasti ovesta ja jäi seisomaan ovien tuntumaan, kädet edelleenkin selkänsä takana kahlitun vangin tavoin. Louise päästi oveasta irti ja antoi sen sulkeutua hitaasti. Hän aikoi jatkaa matkaansa kohti portaita, mutta Marie jäikin paikoilleen. "No mitä nyt?" Louise kysyi sisarensa tempuiluun kyllästyneenä kääntyessään tähän päin. Marie veti selkänsä takaa paksun, hyvin raskaan näköisen kirjan ja jäi tuijottamaan sen tummuneita kansia vaiti. Louise katsoi häneen hiukan hämmentyneenä. Yhtäkkiä Marie nosti vihaavan katseensa kirjasta sisareensa ja nosti kirjan päänsä yläpuolelle. Ennen kuin Louise ehti ääntäkään päästämään oli Marie jo iskenyt häntä kirjalla kasvoihin koko pienen ruumiinsa voimalla. Louise kaatui lattialle. Marie kätki kirjan takaisin selkänsä taakse ja katsoi lattialla makaavaa sisartaan pää kallellaan. "Voi Louise on onko sinun aina pakko hidastella. Etkö muista? Isä odottaa meitä." neito lausui äänellä josta puuttui niin lämpö kuin säälikin. Nopeasti Marie asteli sisarensa ylitse ja jatkoi matkaansa käytävää pitkin. Matkallaan hän hymyili itsekseen. Prinssihän oli sanonut, että hän saisi lainata muutaman kirjan jos halusi.

Louise jäi makaamaan kovalle kivi lattialla. Äänekkään voihkauksen päästäen hän yritti nostaa pätään, mutta kova kipu kulki pitkin nainen takaraivoa, estäen ylös pääsemisen. Neito laski päänsä takaisin lattiaan vasten. Hetken siinä maattuaan kävi pelko siitä, että joku näkisi hänet siinä, liian suureksi ja Louise pakottautui ylös. Veren suupielestään pyyhkäisten nainen lähti seuraamaan sisartaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti

Prinssi Francis



Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120

LähetäLähetetty: 23 Lok 2009 10:01 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Nuorimies tunsi olevansa pidättyväinen. Selkäpiissään tuntui olevan jämärämmän muotoinen rautatanko, joka sai nuorukaisen tuntemaan itsensä kohtuuttoman jäykäksi ja vaivaantuneeksi nuoren naisen edessä. Neiti oli esittänyt haikailemattoman kysymyksensä suoraan vasten prinssin kasvoja. Peittelemättä uteliaisuuttaan, joka venyi kohtuuttomiin rajoihin, oli Marie-neidin sisar päättänyt tarttua härkää kiinni sarvista. Peloitta, ja vastausta tarmokkaasti odottaen nainen tuli saamaan sen minkä tahtoikin. Kysymyksensä aiheuttama tuohtumus paljastui kielen kereydellä, mutta nainen sai kyllä haluamansa. Ehdottoman totuuden. Sellaisen vastauksen kun tämä lieni halunnutkin kuulla. Francis ei hymyillyt enää.

Neiti Lévesgue sen sijaan hymyili, vaikkakin hyvin pienesti ja kohteliaasti. Ei kai neito odottanutkaan prinssin vastaavan hymyynsä esittämän kysymyksensä jälkeen? Nainen oli saattanut prinssin kyseenalaiseen asemaan itsensä, kuin uskollisemman lakeijansakin silmissä, mutta varmaa oli – että vain toinen kuulijoistaan uskoi sanaansa. Eikä prinssille itselleen jäänyt epäselväksi kumpi parvella olijoista uskoi sanaansa. ”Olette oikeassa neiti Lévesgue. Tämä tapaaminen on nyt päättynyt”, sävy, joka vihreissä silmissä lepäsi oli aina alituisen pehmeä ja lämmin, mutta ääni paljasti katseensa todellisen luonteen. Nuoren ikänsä puolesta ei tuohtuneelta mieheltä voinut kuvitella niin säntillistä ja täsmällistä käytöstä mitä Francis antoi itsestään ilmi. Mies ei aikonut sanoa sanaa ristiin nuoren naisen kanssa, saati takertua tämän asemaan palatsissa. Hän olisi voinut tehdä niin. Hän olisi voinut avata suunsa ja asettaa nuoren naisen seinää vasten asemaansa tai pelkästään teräväksi kykenevää kieltään käyttäen. Mutta mielihalujensa sijaan prinssi vain tyytyi katsomaan parvekkeelle kanssaan jäänyttä neitoa.

”Hyvästi neiti Lévesgue.”

Prinssi kumarsi nuorelle naiselle, mutta hän ei jatkanut puhettaan. Francis ei toivottanut sanoillaan nuorta naista enää tervetulleeksi, niinkuin oli tapana kevyesti eron hetkellä toivottaa. Hän ei myöskään toivottanut hyvää vointia, saati turvallista matkaa, niinkuin sopuisten erojen hetkellä hyvään käytökseen kuului. Miehelle saattoi vain jäädä arvoitukseksi odottiko nuori nainen häneltä enää edes sellaista. Hänen töykentensä ui vain samassa virrassa Léveguen nuorimman sisaren kanssa, jolloin he tuskin odottivat toinen toisiltaan sen enempää.

Nuoren naisen kääntäessä prinssille selkänsä nuori mies jäi hetkeksi seisomaan aloilleen. Hänen pitkä vartensa suoristui, ja ilma pakeni pois ilmaa pidättäneistä keuhkoista. Ainoa ääni, mikä rikotti miehen katseen, joka loppuun asti oli seurannut luotaan pois työntyvää selkää, lähti hovilakeijastaan. Lyel seisoi visusti taka-alalla, mutta ei paennut paikaltaan, vaikka prinssinsä miestä kalseasti vilkaisikin. Vasta kirjaston oven kolahtaessa taaempana kiinni lakeija astahti lähemmäs aamiaisella katettua pöytää.
”Majesteetti...”
”Ei nyt. Kiitos vain”, nuorukainen lausahti karheasti, ja vasta sitten istuutui tuoliinsa välittämättä tavasta, joka muistutti tuoliin rojahtamista enemmän kuin istumista. Ruokahalunsa menettäneenä nuorukainen hieraisi kasvojaan ja huokaisi. Skandaalien aika ei lienyt koskaan ohi, mutta auta armias miten paljon hän onnistui niitä aiheuttamaan pelkällä läsnäolollaan.

[[Ja näin ollen kiittänen kovasti jälleen yhteisestä pelituokiostamme]]