Post by Admin on Oct 18, 2013 3:17:31 GMT 2
Prinssi Francis
Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120
LähetäLähetetty: 24 Syy 2008 05:16 pm Viestin aihe: En osaa elää, en näissä kengissä Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kirjastoon oli saatava uusia kirjoja. Siihen tulokseen korkeiden kirjahyllyjen välissä aikaansa tappava prinssi Francis oli tullut, todettuaan, ettei kirjastosta löytynyt ainuttakaan lukukelpoista opusta, jota hän ei olisi jo romantiikannälkäänsä lukenut. Ehkä hänen olisi pitänyt etsiä sydämessään kalvavalle tyhjyyden tunteelle tyydytystä oopperoista? Kertapa se olisi ensimmäinenkin. Nuorukainen ei kuitenkaan ollut voinut olla ajattelematta, mitä mieltä muu hovin väki olisi, jos hän ilmoittaisi päivällisen yhteydessä olevansa halukas kuuntelemaan vapaaehtoisesti uhkeiden naislaulajien kiljuntaa.
Ajatuskin raavaista, musiikkiin tottumattomista henkivartijoista oopperasalin parvella saa suklaanruskeahiuksisen nuorukaisen hymähtelemään itsekseen. Ei ikinä. Viemällä henkivartijansa oopperaan hän varmistaisi vain pikaisen kuolemansa. Ehkä hänen pitäisi lähteä kaupunkiin yksin ja olla ilmoittamatta siitä kenellekään. Ainakaan kukaan oopperaa ja muita kulttuurielämyksiä inhoava henkilö ei joutuisi kärsimään hänen oikullisen mielensä vuoksi. Vaan miten hän pääsisi näin suojatusta yhteisöstä ulos kenenkään huomaamatta?
Sammalenvihreät silmät tarkkailevat kirjaston ikkunoista aukeavaa näkymää. Palatsin ympärille rakennettu muuri on sekä näyttävä että lohduton näky. Niin hyvin kuin se pitikin ulkopuoliset poissa hovista, se ei myöskään armahtanut hovin väkeä silloin, kun heillä olisi ollut tarve päästä huomaamattomasti kaupunkiin. Turvattuun elämäänsä turhautunut prinssi huokaisee kuuluvasti. Vaikka henki-kulta onkin pojalle rakas, hän maksaisi tällä hetkellä mitä vain saadakseen jonkinlaista vastalääkettä orastavaan haikeudentunteeseen rinnassaan.
Francis laskee kyynärpäänsä marmoriselle ikkunalaudalle ja jää tuijottamaan ulkona aukeavaa näkymää lasittuneella katseella. Miten ihmeessä hänen isänsä oli kestänyt tällaista häkkilinnun elämää? Vaikka palatsi olikin upea, se ei ollut kodikas. Ehkä se johtui rakennuksen koosta ja tiuhaan vaihtuvasta palvelusväestä. Ehkä ne olivat vain tekosyitä katkeruuden tunteille, joita prinssi sydämellään kantoi. Ehkä hän oli vain tyytymätöntä sorttia ja halusi aina sen, mitä ei voinut saada.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Ransley Griffiths
Vieras
LähetäLähetetty: 24 Syy 2008 09:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kävelykepin metallinen naske, sekä ontuvien askelten kolke vasten kirjaston kivistä lattiaa, kaikuivat suurehkossa huoneessa, jonne kuningas oli varastoinut valtakunnan kirjalliset helmet, niin sadunomaiset fiktiiviset teokset kuin kylmää faktaa sisältävät opukset. Ransley Griffiths oli astunut sisään painavista ovista, joiden avaamiseen hän tarvitsi aina vahvempien ja nuorempien liveerimiesten apua.
Huokaisten mies nyki punaisia, valkoisen ja harmaan raidoittamia kutrejaan korvansa taakse, yrittäen edes esittää kaikin puolin hyvinvoivaa ylimystä. Useimmat hovissa tiesivät tarkalleen hänen terveytensä laadun ja olipa hän saanut kuulla olevansa myöskin vedonlyönnin kohde. Joissakin piireissä, joissa hän ei ollut niin pidetty veikattiin varsin avoimesti koska hänen maanpäällinen aikansa kuluisi loppuun. Tähän saakka jaarli oli sitkeästi vastustanut varjoihin siirtymistä ja nytkin hän oli vastoin lääkärinsä määräyksiä noussut ylös vuoteestaan, puetuttanut itsensä ja hakeutunut kirjaston rauhaan.
Hän viihtyi siellä, sillä useimmat hoviväen edustajat viettivät aikaansa mieluummin paviljongeissa pelaten korttia ja juoruamassa keskenään triviaaleista asioista taikka politiikan viimeisimmistä kiemuroista, eivätkä siis ajautuneet tänne pölyisten painotuotteiden pariin.
Mustaan yksinkertaiseen pellavapaitaan, teräksenharmaaseen liiviin ja polvihousuihin sonnustautunut mies istahti väsyneesti prameilevaan nojatuoliin, jonka vieressä olevalle pöydälle oli kasattu läjä pergamenttia, mustetta ja karttakirjoja. Kenties joku oli suunnittelemassa matkaa.
Yskäisten käheästi Griffiths kaivoi nenäliinan taskustaan ja pyyhki kylmiä hikihelmiä kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisi hieman lipuessaan ohimoiden ylitse.
Vihreät silmät tutkailivat huonetta ja osuivat muutamien metrien päässä olevaan ikkunaan, jonka luona prinssi Francis maleksi.
Hengähtäen äkisti Ransley nojasi keppiinsä ja taisteli itsensä pystyyn, kasvot maahan kohdistettuina, punaiset suortuvat jälleen ruodusta karaten.
"Anteeksi Teidän majesteettinne, en huomannut teitä. Olkaa hyvä ja armahtakaa etiketin vastainen käytökseni," hän totesi kuivaan, käheään sävyyn josta oli hyvin vaikea määritellä tarkalleen kuinka pahoillaan hän oli lipsauksestaan.
Takaisin alkuun
Prinssi Francis
Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120
LähetäLähetetty: 25 Syy 2008 12:06 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Griffiths ei ollut ainut, jolta oli jäänyt ympäristöstään jotain hyvin olennaista huomaamatta. Niin Franciksen käytöksestä ainakin olisi voinut päätellä, vaikka totuus olikin toisenlainen. Tietenkin prinssi oli kuullut Ransleyn tulon jo kaukaa. Keltä nyt tuollainen mekkala olisi jäänyt huomaamatta? Tässä talossa oli tasan yksi henkilö, joka sai sellaisen aikaan ja vieläpä tahtomattaan.
Lähettilään ponkaistessa yllättäen ylös penkistään, vaivautui prinssikin kääntämään katseensa tulokkaan suuntaan. Mies näytti päivä päivältä kalpeammalta, eivätkä tummat varjot hänen silmiensä alla ainakaan hyvän terveyden puolesta puhuneet. Toisaalta minkäpä muunkaan näköinen Ransley voisi olla? Ainahan hän oli tuollainen ollut.
"Istukaa toki, näehän ettette voi hyvin. Eikö teidän pitäisi olla lepäämässä?", prinssi sanoi huolestuneena suoristaessaan selkänsä ja astellessaan lähemmäksi nojatuolista ja koristeellisesta sohvasta koottua lukunurkkausta. Minkäs hän sille mahtoi, että hän kantoi huolta kaikesta ja kaikista? Se oli osa hänen perusluonnettaan, eikä hän vaihtaisi sitä pois, vaikka piirteen katsottiinkin olevan hieman sopimaton miehelle. Se kun esti Francisia hyväksymästä esimerkiksi sitä seikkaa, että hänen pitäisi ehkä joku päivä haastaa joku rakastunut mies-rukka kaksintaisteluun saadakseen haluamansa naisen. Ei rakkauden tähden pitäisi ketään tappaa.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120
LähetäLähetetty: 24 Syy 2008 05:16 pm Viestin aihe: En osaa elää, en näissä kengissä Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kirjastoon oli saatava uusia kirjoja. Siihen tulokseen korkeiden kirjahyllyjen välissä aikaansa tappava prinssi Francis oli tullut, todettuaan, ettei kirjastosta löytynyt ainuttakaan lukukelpoista opusta, jota hän ei olisi jo romantiikannälkäänsä lukenut. Ehkä hänen olisi pitänyt etsiä sydämessään kalvavalle tyhjyyden tunteelle tyydytystä oopperoista? Kertapa se olisi ensimmäinenkin. Nuorukainen ei kuitenkaan ollut voinut olla ajattelematta, mitä mieltä muu hovin väki olisi, jos hän ilmoittaisi päivällisen yhteydessä olevansa halukas kuuntelemaan vapaaehtoisesti uhkeiden naislaulajien kiljuntaa.
Ajatuskin raavaista, musiikkiin tottumattomista henkivartijoista oopperasalin parvella saa suklaanruskeahiuksisen nuorukaisen hymähtelemään itsekseen. Ei ikinä. Viemällä henkivartijansa oopperaan hän varmistaisi vain pikaisen kuolemansa. Ehkä hänen pitäisi lähteä kaupunkiin yksin ja olla ilmoittamatta siitä kenellekään. Ainakaan kukaan oopperaa ja muita kulttuurielämyksiä inhoava henkilö ei joutuisi kärsimään hänen oikullisen mielensä vuoksi. Vaan miten hän pääsisi näin suojatusta yhteisöstä ulos kenenkään huomaamatta?
Sammalenvihreät silmät tarkkailevat kirjaston ikkunoista aukeavaa näkymää. Palatsin ympärille rakennettu muuri on sekä näyttävä että lohduton näky. Niin hyvin kuin se pitikin ulkopuoliset poissa hovista, se ei myöskään armahtanut hovin väkeä silloin, kun heillä olisi ollut tarve päästä huomaamattomasti kaupunkiin. Turvattuun elämäänsä turhautunut prinssi huokaisee kuuluvasti. Vaikka henki-kulta onkin pojalle rakas, hän maksaisi tällä hetkellä mitä vain saadakseen jonkinlaista vastalääkettä orastavaan haikeudentunteeseen rinnassaan.
Francis laskee kyynärpäänsä marmoriselle ikkunalaudalle ja jää tuijottamaan ulkona aukeavaa näkymää lasittuneella katseella. Miten ihmeessä hänen isänsä oli kestänyt tällaista häkkilinnun elämää? Vaikka palatsi olikin upea, se ei ollut kodikas. Ehkä se johtui rakennuksen koosta ja tiuhaan vaihtuvasta palvelusväestä. Ehkä ne olivat vain tekosyitä katkeruuden tunteille, joita prinssi sydämellään kantoi. Ehkä hän oli vain tyytymätöntä sorttia ja halusi aina sen, mitä ei voinut saada.
_________________
::Hahmokuvaukseen::
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Ransley Griffiths
Vieras
LähetäLähetetty: 24 Syy 2008 09:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kävelykepin metallinen naske, sekä ontuvien askelten kolke vasten kirjaston kivistä lattiaa, kaikuivat suurehkossa huoneessa, jonne kuningas oli varastoinut valtakunnan kirjalliset helmet, niin sadunomaiset fiktiiviset teokset kuin kylmää faktaa sisältävät opukset. Ransley Griffiths oli astunut sisään painavista ovista, joiden avaamiseen hän tarvitsi aina vahvempien ja nuorempien liveerimiesten apua.
Huokaisten mies nyki punaisia, valkoisen ja harmaan raidoittamia kutrejaan korvansa taakse, yrittäen edes esittää kaikin puolin hyvinvoivaa ylimystä. Useimmat hovissa tiesivät tarkalleen hänen terveytensä laadun ja olipa hän saanut kuulla olevansa myöskin vedonlyönnin kohde. Joissakin piireissä, joissa hän ei ollut niin pidetty veikattiin varsin avoimesti koska hänen maanpäällinen aikansa kuluisi loppuun. Tähän saakka jaarli oli sitkeästi vastustanut varjoihin siirtymistä ja nytkin hän oli vastoin lääkärinsä määräyksiä noussut ylös vuoteestaan, puetuttanut itsensä ja hakeutunut kirjaston rauhaan.
Hän viihtyi siellä, sillä useimmat hoviväen edustajat viettivät aikaansa mieluummin paviljongeissa pelaten korttia ja juoruamassa keskenään triviaaleista asioista taikka politiikan viimeisimmistä kiemuroista, eivätkä siis ajautuneet tänne pölyisten painotuotteiden pariin.
Mustaan yksinkertaiseen pellavapaitaan, teräksenharmaaseen liiviin ja polvihousuihin sonnustautunut mies istahti väsyneesti prameilevaan nojatuoliin, jonka vieressä olevalle pöydälle oli kasattu läjä pergamenttia, mustetta ja karttakirjoja. Kenties joku oli suunnittelemassa matkaa.
Yskäisten käheästi Griffiths kaivoi nenäliinan taskustaan ja pyyhki kylmiä hikihelmiä kasvoiltaan. Hänen kätensä vapisi hieman lipuessaan ohimoiden ylitse.
Vihreät silmät tutkailivat huonetta ja osuivat muutamien metrien päässä olevaan ikkunaan, jonka luona prinssi Francis maleksi.
Hengähtäen äkisti Ransley nojasi keppiinsä ja taisteli itsensä pystyyn, kasvot maahan kohdistettuina, punaiset suortuvat jälleen ruodusta karaten.
"Anteeksi Teidän majesteettinne, en huomannut teitä. Olkaa hyvä ja armahtakaa etiketin vastainen käytökseni," hän totesi kuivaan, käheään sävyyn josta oli hyvin vaikea määritellä tarkalleen kuinka pahoillaan hän oli lipsauksestaan.
Takaisin alkuun
Prinssi Francis
Liittynyt: 07 Hei 2007
Viestejä: 120
LähetäLähetetty: 25 Syy 2008 12:06 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Griffiths ei ollut ainut, jolta oli jäänyt ympäristöstään jotain hyvin olennaista huomaamatta. Niin Franciksen käytöksestä ainakin olisi voinut päätellä, vaikka totuus olikin toisenlainen. Tietenkin prinssi oli kuullut Ransleyn tulon jo kaukaa. Keltä nyt tuollainen mekkala olisi jäänyt huomaamatta? Tässä talossa oli tasan yksi henkilö, joka sai sellaisen aikaan ja vieläpä tahtomattaan.
Lähettilään ponkaistessa yllättäen ylös penkistään, vaivautui prinssikin kääntämään katseensa tulokkaan suuntaan. Mies näytti päivä päivältä kalpeammalta, eivätkä tummat varjot hänen silmiensä alla ainakaan hyvän terveyden puolesta puhuneet. Toisaalta minkäpä muunkaan näköinen Ransley voisi olla? Ainahan hän oli tuollainen ollut.
"Istukaa toki, näehän ettette voi hyvin. Eikö teidän pitäisi olla lepäämässä?", prinssi sanoi huolestuneena suoristaessaan selkänsä ja astellessaan lähemmäksi nojatuolista ja koristeellisesta sohvasta koottua lukunurkkausta. Minkäs hän sille mahtoi, että hän kantoi huolta kaikesta ja kaikista? Se oli osa hänen perusluonnettaan, eikä hän vaihtaisi sitä pois, vaikka piirteen katsottiinkin olevan hieman sopimaton miehelle. Se kun esti Francisia hyväksymästä esimerkiksi sitä seikkaa, että hänen pitäisi ehkä joku päivä haastaa joku rakastunut mies-rukka kaksintaisteluun saadakseen haluamansa naisen. Ei rakkauden tähden pitäisi ketään tappaa.
_________________
::Hahmokuvaukseen::