Post by Admin on Oct 18, 2013 3:12:53 GMT 2
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 17 Elo 2007 03:43 am Viestin aihe: Ei mitään uutta länsirintamalla? (Loppu) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Pyytäisin tänne seurakseni ensimmäiseksi prinssi Francisia. Kenties jossakin vaiheessa myös muita perillisiä, mutta Francis on nyt etusijalla.))
Amiraali Montague harppoi palatsin käytävää eteenpäin tottuneen oloisesti. Hän pysähtyi vain sen verran, että ehti tervehtiä kunnioittavasti muutamaa vanhempaa naista, jotka olivat selvästi suuntaamassa iltapäivä teelle. Palatsin kaartilaiset tekivät kunniaa ja amiraalin tehtäviin kuului vastata. Tapa oli kertakaikkisen häiritsevä sellaisen ihmisen mielestä, jolla oli kiire.
Aivan, siitä olikin jo aikaa kun amiraali itse oli antanut suoran raportin maan sotavoimien tilanteesta hallitsijalle, tai pikemminkin kolmelle nuorelle perilliselle, joiden keskenäinen kilvoittelu ja vallan jakaminen ei suinkaan ollut aivan vielä loppusuoralla. Amiraali oli itse sitä mieltä, että perinteistä tuli pitää kiinni ja vanhin poika tuli kruunata kuninkaaksi, tarkemmin sanottuna vanhin laillinen poika, prinssi Francis, eikä mikään äpäräprinssi. Mutta viisaana miehenä amiraali Montague piti suunsa tiukasti kiinni ja antoi hiljaisen tukensa nuorelle prinssille. Kuningas Wilbur von Cloverilla oli varmasti ollut syynsä antaa jälkeläistensä tapella kruunusta oman kuolemansa jälkeen, ja vaikka hän ei itse nähnyt koko touhussa järjenhiventäkään, kuninkaan arvostelukykyä ei missään nimessä ollut suotavaa epäillä, olipa tämä elossa tai kuollut.
Montaque saapui hallitsijan työhuoneen ovelle ja koputti odottaen kuulevansa käskyn astua sisään. Prinssi Francis olisi varmaankin yksin huoneessaan, sillä amiraali oli tutustunut huolellisesti kaikkien perillisten päivän kulkuun, jotta olisi voinut antaa raporttinsa ensikädessä juuri prinssi Francisille. Amiraali suoristi asetakkinsa kauluksen ja asetti hattunsa tottuneesti vasemman kainalonsa alle. Hän oli harmillisen tietoinen siitä seikasta, ettei hänellä ollut peruukkia päässään ja häntä kieltämättä vaivasi tasaisesti taaksepäin liukuva hiusraja, josta hänen nuorempi poikansa Ferdinand oli maininnut aamiaisella jälleen kerran. Elämänsä keväästä nauttiva 24-vuotias kapteeni osasi kieltämättä iskeä amiraali-isänsä herkkiin kohtiin. Mutta juuri sillä hetkellä ei ollut aikaa murehtia moista pikkuseikkaa. Prinssi odotti häntä ja hänen raporttiaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 12 Lok 2007 06:52 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Teen sen oletuksen, että kun kerran hahmosi on ollut sen verran kauan ammatissaan ja sen verran tärkeässä virassa, että se on varmaan ulkonäöltään ainakin jossain määrin tunnettu... Toivottavasti oletus ei osu aivan harhaan. ^^//
Charlie harhaili pitkin linnan käytäviä. Hän oli käynyt linnassa tapaamassa muutamaa ystäväänsä ja oli nyt lähdössä kohti kotiaan, joka sijaitsi kaupungissa linnan ulkopuolella. Asia kuitenkin oli niin, että sillä hetkellä Charlie ei ollut aivan varma missä päin linnaa hän oli. Ne vähätkin tiedot, jotka Charliella oli ollut linnan pohjapiirroksesta olivat täysin unohtuneet hänen päästään niinä parina vuotena, jotka hän oli viettänyt Ranskassa. Nolointa asiassa oli se, että reitti ulos olisi alun perin ollut melkein pelkkä yhtä käytävää suoraan kävelyn ja portaita laskeutumisen päässä, mutta nyt Charlie oli löytänyt itsensä hyvin useamman käytävän ja portaan päästä. Miten hän oli saattanut onnistua eksymään näin?
Charlie tuhahti itsekseen ja kääntyi taas uudelle käytävälle, kun se missä hän sillä hetkellä käveli näytti kauempana päättyvän ylöspäin johtaviin portaisiin ja sen Charlie tiesi, että hänen piti enemmänkin päästä alaspäin kuin ylöspäin. Charlie vilkuili ympärilleen käytävässä, sillä se näytti jotensakin tutun oloiselta. Hän oli varmasti kävellyt sitä pitkin joskus, mutta se olikin sitten eri asia oliko tuo joskus ihan todella joskus vai oliko hän vain päätynyt kiertämään ympyrää.
Charlie siirsi katseensa takaisin eteenpäin ja huomasi lähellä edessään seisovan miehen. Charlie rypisti mietteliäästi otsaansa, mies näytti aivan amiraali...mikä tämän nimi nyt olikaan...? No jaa, se nyt ei ollut mitenkään tärkeä tieto, Charlie ei edes käsittääkseen ollut tullut koskaan esitellyksi miehelle, joten hänen tuskin oli pysähdyttävä muistelemaan tämän nimeä. Joskin amiraali saattaisi tietää, missä he olivat sillä hetkellä. Charlie vilkaisi miestä uudelleen, sen perusteella, että hän näytti odottavan pääsyä ovesta sisään, hän varmasti tiesi, missä he olivat.
Mutta Charlie voinut paljastaa melkein tuntemattomalle henkilölle, että hän oli eksynyt. Sehän olisi suorastaan noloa. Charlie oli kuitenkin huomaamattaan hidastanut vauhtiaan lähestyessään amiraalia ja onnistunut jumittamaan katselemaan tätä, joten Charlie katsoi parhaaksi ainakin nyökätä tälle tervehdykseksi.
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 14 Lok 2007 09:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kesä oli jo pitkällä, auringon paahtaessa täydeltä terältä päivä toisensa jälkeen. Ziya ei voinut olla pitämättä auringosta, sillä täällä, toisin kuin kosteailmastoisessa kotimaassaan, aurinko lämmitti miellyttävästi, eikä saanut häntä hikoamaan. Ziya oli tyytyväinen omaksi, uudeksi kotimaakseen nimeämäänsä maahan jälleen kerran, Hän asteli paljain jaloin pitkin linnan käytäviä, vastoin yleisiä tapojaan auringolta suojaan hakeutuneena. Ulkona oli sattunut jonkinlainen pieni välikohtaus kahden, ilmeisesti samasta miehestä taistelevan naisen välillä, ja Ziya – joka kovin naisia halveksi ja vihasi – oli katsonut parhaaksi ratkaisuksi paeta paikalta. Hänen kultapilkkuiset silmänsä tarkastelivat näkymää, joka käytävän ikkunoista aukesi, kunnes nuo sirot, paljaat jalat kuljettivat hänet syvemmälle linnan sisäosiin, jonne auringonvalo ei – Ziyan suureksi harmiksi ja päänvaivaksi – ylettynyt.
Huomatessaan edempänä käytävällä kaksi miestä, jotka vaikuttivat näin kaukaa katsottuna kuin keskustelevan keskenään, Ziya ajatteli tuppautua seuraan, edes hetkeksi, välttääkseen sitä hetkeä, jolloin hänen oli palattava linnan pihamaalle ja seurueensa pariin. Toivottavasti harmillinen välienselvittely olisi siihen mennessä jo ohitse, eikä Ziyan tarvitsisi vaivata päätään sellaisilla turhanpäiväisyyksillä.
Persialainen oli pukeutunut tapansa mukaan varsin kauniisti kirjailtuihin, kalliinnäköisiin vaatteisiin, tänään sammalenvihreään ja kultaan, jotka molemmat toivat esiin hänen ihonsa kullanhohtoisen sävyn, siinä missä pikimustien hiusten tummuudenkin. Mustiin hiuksiin kiinnitetyt kultaiset hiuskoristeet kilahtelivat hänen askeltensa tahdissa, vihreiden jalokivien heijastellessa koko ajan harvenevaa päivänvaloa, kunnes ne tummuivat tyystin joutuessaan auringon ulottumattomiin. Ziya pysähtyi kahden miehen luokse, kumartaen hieman päätään ja toivottaen sitten pehmoisen samettisella äänellä näille oikein hyvää ja kaunista iltapäivää.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 14 Lok 2007 10:28 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Bingo! Oletukset osuivat täysin oikeaan.))
Päivä ei tosiaankaan ollut alkanut parhaalla mahdollisella tavalla ja se tuntui edelleen jurnuttavan paikoillaan. Ilmeisesti nuorten ja huikentelevaisten perillisten päiväohjelmista saattoi aina nipistää hetken jos toisenkin johonkin muuhun kuin päiväohjelmaan merkittyihin tapahtumiin. Nykypäivän nuoret olivat sitten vain niin energisiä ja piittaamattomia. Amiraali puuskahti lievästi äkämystyneenä. Ilmeisesti hänen piti vain tottua tällaisiin tilanteisiin nyt kun Wilbur ei ollut enää työhuoneensa valtiaana vaan makasi matojen syötävänä.
Jaques-Yves kääntyi, nyt varmana siitä, että kukaan ei kehottaisi häntä astumaan sisään, kohtaamaan hidastuneiden askelten omistajan. Hänellä oli tunne siitä, että tämän henkilön täytyi olla joku hovin tyhjäntoimittajista, eikä ainakaan sotilas tai kaunis rouvashenkilö.
”Kai nuorimies tietää, että tuijottaminen on epäkohteliasta?” amiraali nuhteli omasta näkökulmastaan katsottuna pelkkää pojankoltiaista. Hänellä oli sen verran arvovaltaa, että saattoi tehdä näin melkein jokaiselle vastaantulijalle, olivatpa nämä sitten kreivien tai paronien poikia tai tyttäriä. Tosin tämä nuorukainen oli hänelle ennestään tuntematon toisin kuin käytävää pitkin tassutteleva eksoottinen ”otus”, jonka nimi pyöri kaikkien huulilla nykyään. Tosin Jaques-Yvesin ei ollut koskaan onnistunut painaa mieleensä koko nimeä, joka taipui huonosti keski-ikäisen miehen suussa.
Prinssiksi taisivat ihmiset tituleerata, joten amiraali otti asiat varman päälle ja toisin kuin oli hetkeä aiemmin tiukkasanaisesti toista nuorukaista torunut, hän vastasi tervehdykseen kohteliaasti, vaikkakin sotilaallisen tiukkaan sävyyn.
”Hyvää iltapäivää teillekin.” Mitä muuta hän olisi oikeastaan voinut sanoa? Amiraali oli kieltämättä lievästi tyrmistyneen näköinen. Paljasjalkainen prinssi oli jotakin, johon vanhoillinen mies ei kerta kaikkiaan vain voinut suhtautua millään luonnollisella tavalla, mutta vältti tietoisesti liian pitkää katsekontaktia.
”Olikohan arvon herroilla kenties tapaaminen kruununperillisten kanssa? Voin nimittäin kertoa sen verran, että he eivät ole työhuoneessa juuri tällä hetkellä”, amiraali Montague lausahti, kuten hyviin tapoihin kuului. Mitä asiaa näillä nuorukaisilla edes saattoi olla tähän aikaan päivästä perillisille? Siihen Montague ei osannut vastata.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Lok 2007 02:49 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Olen pahoillani amiraali, en tajunnut tuijottavani." Charlie loi kohteliaan pahoittelevan hymyn amiraalille. Hän oli todellakin tainnut tuijottaa miestä pohtiessaan kävelisikö vain ohi vai pitäisikö hänen kertoa eksymisestään. Ilmeisesti amiraali kuului niihin henkilöihin, jotka eivät pitäneet tuijottamisesta ja loppujen lopuksi, olihan tuijottaminen kieltämättä epäkohteliasta. Ainakin, jos se olisi tehty tarkoituksellisesti.
Kuullessaan hyvän iltapäivän toivotuksen viereltään, Charlie käänsi katseensa amiraalista toivottajaan päin kohdaten ulkomaalaisen näköisen ehkä pari vuotta itseään vanhemman miehen. Jos hän nyt ei aivan pahasti erehtynyt, mies taisi olla ilmeisesti Valcotiin pidemmäksi ajaksikin jäänyt persialainen prinssi. Tai ainakin tämä näytti kovasti sen maailmankolkan asujilta eikä Charlie ainakaan tiennyt, että Valcotissa olisi liikuskellut enemmänkin persialaisia.
"Hyvää iltapäivää." Charlie nyökkäsi miehelle ja väläytti tälle ystävällisen hymyn kääntyen sitten takaisin amiraalin puoleen, sillä tämä oli juuri tiedustellut oliko heillä jotain asiaa kruununperillisille.
"Ei, minä vain satuin osumaan tänne kuljeskellessani linnassa. Mitäs asiaa minulla kruununperillisille voisi olla?" Charlie hymähti ja jatkoi ystävällistä hymyilyään. Hän ei ollut edes oikeastaan valehdellut. Kyllähän hän tavallaan oli kuljeskellut linnassa ja osunut tänne, hän nyt vain oli sattunut jättämään sen eksymisen pois selityksestä. Loppujen lopuksi, nythän hän oli viimein saanut tietää missä päin linnaa hän sillä hetkellä sijaitsi, joten eihän hän enää edes teknisesti ottaen ollut eksynyt. Loistavaa, nyt vain piti keksiä, miten täältä pääsi ulos.
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Lok 2007 09:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Jos Ziya jotenkin tiedostikin vanhemman miehen vieroksunnan, jota tuo tätä kohtaan tunsi, hän ei antanut sitä mitenkään ilmi. Pitkien ripsien kehystämät tummat silmät tutkivat nyt amiraaliksi tunnistettua miestä kunnioittavaan sävyyn, eivätkä kauniit, siropiirteiset kasvot antaneet ilmi silmien takana liikkuvia ajatuksia. Hän oli kuullut juoruja amiraalista, joskin oli tapansa mukaan antanut kaikkein päättömimpien vyöryä samantien korviensa ohitse. Huolimatta kaikesta juorujen vyörystä, jonka Ziya oli huomannut itseään sekä kaikkia korkeampiarvoisia ympäröivän, hän ei ollut vielä ruvennut uskomaan näihin juttuihin, joista suurimmasta osasta saattoi sanoa suoraan, että kuka ikinä juorun olikaan laittanut alulle, oli tarkoittanut vain pahaa.
Tumma katse liukui hetkeksi tutkailemaan nuorempaa miestä, jonka Ziya olisi voinut vannoa nähneensä jossain vaiheessa aikaisemmin, mutta varmuutta ei siitäkään ollut. Hän nyökäytti pienesti päätään toiselle ja kohotti sitten jälleen katseensa amiraaliin tuon tiedustellessa syytä heidän täälläoloonsa. Niin paljon kuin Ziya olisikin halunnut sanoa suoraan syyn, jonka vuoksi oli käytäville eksynyt, hän koki, että oli parempi säveltää jotain täysin uutta.
”Minä puolestani olisin kovin mielelläni neuvotellut prinssi Francisin kanssa erinäisistä poliittisista asioista, jotka tuskin teitä jaksavat kiinnostaa”, Ziya sanoi, kumartaen pienesti. Hänen korvakorunsa helähtivät kevyesti liikkeen myötä, ja niin pieni kuin ääni olikin, se kaikui pitkässä käytävässä.
”Toisaalta teidänkin mielipiteenne saattaisivat olla kullanarvoisia, ottaen huomioon korkean asemanne ja kunnioitettavan ikänne, joiden myötä taatusti osaatte ratkaista myös kaupallisia suhteita”, Ziya sanoi, hymyillen suunpielillään. Hänen äänessään oli silkkaa pelkkää kunnioitusta, mutta taka-ajatuskin hänellä oli, sillä hän halusi kovin tietää, miten amiraali suhtautuisi. Hän oli kuullut, että amiraali kannatti vahvasti laillisia perillisiä, tietenkin, olihan toinen vanhoillinen, ja siksi tuon käytösmallit olivat varsin ymmärrettäviä. Viime tipassa Ziya kuitenkin muisti hyvät tavat ja käänsi katseensa nuoreen mieheen, joka seisoi hänen vierellään.
”Vaikka ehkäpä meidän tulee lykätä hieman tätä keskustelua, sillä pelkäänpä, ettei tätä nuorta herraa jaksa kaupalliset suhteet kauheasti kiinnostaa”, Ziya sanoi, pelastaen – ainakin toivottavasti – niin itsensä kuin nuorukaisenkin tappavan tylsältä keskustelulta.
”Ei teitä herroja kiinnostaisi liittyä seurueeseeni tuolla ulkona, siellä kun on niin kovin kaunis päiväkin?” Ziya ehdotti sitten. Ehkäpä hän välttäisi väliensetvittelyn jälkimainingit viemällä nämä kaksi mukanaan niin, että kaikki huomio kiinnittyisi näihin miehiin.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 23 Lok 2007 11:41 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökkäsi hitaan hyväksyvästi nuorukaiselle. Nuoret perilliset olivat kuitenkin siinä iässä, että he kaipasivat myös oman ikäistänsä seuraa, eivät ainoastaan vanhojen kurttuisten neuvonantajien pajatusta päivästä toiseen. Hänkin oli ollut joskus nuori, vaikka tuskin kukaan sitä enää oikeastaan muisti. Charlie, vaikka Montague ei pojan nimeä tiennytkään, puhui kuitenkin asiaa. Jos hän ei tuntenut poikaa, niin miksi perillisetkään olisivat tunteneet? Mutta kenties pojalla olisi potentiaalia ja halua kivuta ylemmäs vallan portaikossa.
Prinssi puolestaan osasi kyllä suitsuttaa keskustelukumppaniaan juuri sopivassa määrin ollakseen kuitenkaan liian liukas tai makeileva. Amiraali kohotti kulmiaan hieman yllättyneen oloisena, mutta otti kohteliaisuudet vastaan sille kuuluvalla hartaudella.
”Niin, todellakin. Teilläkin on valtiollisia asioita kontollanne”, mihin tämä maailma oli oikein menossa? Diplomaatitkin olivat pelkkiä kakaroita nykypäivänä. Jaques-Yves tavoitteli kasvoilleen vähemmän yrmeän ilmeen.
”Teidän korkea-arvoisuutenne ylistää liiaksi vaatimattomia kykyjäni kaupan ja suhteiden hoidossa. Olen siirtänyt ne velvollisuudet vanhimmalle pojalleni ja keskittynyt sotilasuraani kuningaskunnan koskemattomuuden takaamiseksi. Mutta autan mielelläni, mikäli vain kykenen”, amiraali kumarsi kevyesti korkeampiarvoiselleen ja suoristautui sitten täyteen mittaansa.
”Hyväksyn mielelläni myös tarjouksenne. Paperityöt ja muut ikävät kurinpidolliset toimet ovat viime aikoina olleet pääosassa, joten raitis ilma kuulostaa houkuttelevalta”. Toivottavasti myös toinen nuorukainen liittyisi seuraan. Tällaiset kohtaamiset olivat tärkeitä ja antoivat hyvän kuvan hovin tilasta. Se oli muuttunut niin paljon Wilburin ajoista, puhumattakaan Jaques-Yvesin isän tai isoisän ajoista. Eikä muutos ollut välttämättä parempaan suuntaan. Äkkirikastuneet porvarit tyrkyttivät itseään parempiin piireihin ostettujen aatelisarvojen kautta. Ennen kunnioitus piti ansaita toisella tapaa. moraali oli alkanut lipsua ja… Amiraali Montague katkaisi masentavan ajatusketjun. Päivä oli kieltämättä kaunis, eikä ollenkaan sopiva synkistelyyn.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 03 Mar 2007 02:31 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Päinvastoin, minusta politiikka on hyvinkin mielenkiintoista." Charlie loi persialaiselle prinssille hymyn, josta saattoi tarkkaavainen erottaa hyvin verhotun pisteliään katseen. Charlie ei pitänyt siitä, että hänet aliarvioitiin. Vaikka hän oli itsekin todennut, ettei hänellä olisi voinut olla mitään asiaa kruununperillisille, se ei tarkoittanut, ettei hän voisi olla kiinnostunut kaupallisista suhteista tai mistä persialainen nyt olikaan menossa puhumaan. Häneltähän olisi saattanut löytyä vaikka kuinka fiksua sanottavaa ja tietoa, itse asiassa löytyikin. Mutta toisaalta, Charlien oli myönnettävä itselleen, ettei politiikka kiinnostanut häntä juuri tänään sen ihmeemmin. Tänään ei ollut päivä, jolloin olisi jaksanut lukittautua sisätiloihin riitelemään pilkunviilauksesta. Siispä oli vain hyvä, että seuraavaksi prinssi ehdottikin ulos siirtymistä kanssaan.
”Minäkin liityn mielelläni seuraanne. Päivä tosiaankin on kaunis.” Charlie nyökkäsi vastaukseksi prinssin kysymykselle sen jälkeen, kun amiraali oli antanut oman vastauksensa siihen. Tämä tapaaminen oli kieltämättä hänen eksymisensä kannalta erittäin onnekas, hän ei vain saanut tietää missä oli, vaan pian myös, miten täältä pääsi pois. Loistavaa.
Charlie loi katseen amiraaliin ja sitten persialaiseen. Eihän hän ollut tullut koskaan esitellyksi kummallekaan? Toivottavasti ei, sillä siinä tapauksessa olisi ehkäpä hieman epäkohteliasta tiedustella keskustelukumppanien nimiä. Mutta toisaalta Charlie luotti nimimuistiinsa melkein sataprosenttisesti ja oli varma, ettei häntä ollut koskaan esitelty kummallekaan. Sitä paitsi hän oli ollut poissa kaupungista pari vuotta, se riittäisi loistavasti syyksi unohtaa ihmiset. Puolin ja toisin.
”Meitä ei ole muuten taitu esitellä koskaan?” Charlie kohotti kysyvästi kulmiaan hymyillen kohteliaasti, ”Minä olen Charlie Arouet. Hauska tutustua.” Charliella oli tapana jättää kreivi-arvonimensä pois esittäytyessään, se tuntui aina niin kovin ahdistavalta; tulla luokitelluksi heti tiettyyn asemaan. Sitä paitsi ihmiset yleensä tunnistivat hänen sukunimensä, perhe oli kuitenkin sen verran rikas ja vaikutusvaltainen, joten harvoin häntä erehdyttiin pitämään ihan tavallisena kaduntallaajana ainakaan muiden aatelisten joukossa. Samoin Charlie yleensä jo itse heti esittäytyessä korjasi etunimensä Charlesista Charlieksi, hän inhosi niin kovin jäykän tuntuista virallista nimeää. Charlie oli paljon mukavampi, hänelle sopivampi.
//Anteeksi, että on kestänyt vähän aikaa. Minulla on vain ollut harvinaisen hektiset viimeiset pari viikkoa. ^^//
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 06 Mar 2007 06:20 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ziya ei ollut osannut odottaa, että nuorempi mies tarttuisi näin kärkkäästi hänen sanoihinsa todistaakseen ne vääriksi, mutta kaipa tuo ajoi myös omaa etuaan, olihan läsnä arvovaltainen henkilö, joka, mitä ilmeisimmin oli hyvin läheisissä suhteissa kuninkaallisiin. Kasvonsa täytyi tässä seurassa pyrkiä säilyttämään kaikin keinoin, sehän nyt oli kaikinpuolin selvää. Niinpä Ziya kohdisti hetkeksi huomion nuoreen mieheen.
”Syvimmät pahoitteluni epäkohteliaiden oletusteni johdosta. Eurooppalaiset nuorukaiset hämmästyttävät minut kerta toisensa jälkeen”, Ziya sanoi pehmoisella äänellään, pahoitteleva ilme kauniilla, naisellisilla kasvoillaan. Nuorukaisen sitten esittäytyessä Charlieksi, Ziya hymyili ja osoitti jälleen hyvin opittuja länsimaisia tapoja antamalla vanhemman herrasmiehen esitellä itsensä, ennen kuin sitten esittäytyi itse.
”Minä olen Ziya al-Din Asharid, mutta kutsukaa minua toki Ziyaksi, mikäli se suinkin teille sopii”, Ziya sanoi, kumartaen kevyesti päätään.
Esittelyt nyt pois alta hoidettuina, Ziya viittasi vieraikseen kutsumiaan miehiä kulkemaan kanssaan ulos, linnan auringonpaisteiselle pihalle. Linna oli suuri ja sokkeloinen, ja Ziya muisti kaikki ne saapumisensa alkuajat, jolloin hän oli eksynyt näille loputtoman tuntuisille käytäville. Jotenkin hän oli kuitenkin oppinut hahmottamaan linnaa ja sen käytäviä, portaikkoja, halleja ja huoneita niin, että tunsi nyt tiensä ja osasi suunnistaa edes jotenkuten sinne, mihin nyt sitten ikinä olikaan menossa. Hänen paljaat jalkansa liikkuivat puvun pitkien helmojen suojissa lähes äänettömästi kohti linnan uloskäyntiä.
Persialainen kohdisti huomionsa jälleen vanhempaan herrasmieheen.
”Minusta olisi ilo tavata poikanne, josta mainitsitte aikaisemmin”, Ziya sanoi hymyillen, ”ei teillä olisi antaa vihjettä siitä, mistä poikanne voisi mahdollisesti tavoittaa?” Ziya kysäisi kuin ohimennen. Vaikka Ziya oli viihtynyt tässä kauniissa hovissa jo hyvän tovin, hän ei ollut saanut juurikaan jalkaansa oven väliin, mitä diplomaattisiin suhteisiin tuli. Hän ei ollut saanut edes napattua ketään perillisistä kiinni ahdistaakseen näitä nurkkaan. Ainut, joka hänelle oli suonut suoranaista huomiota oli eräs rouvasihminen, joka tuntui osaavan manipuloida kaikkia, enemmän tai vähemmän.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 17 Mar 2007 11:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Arouet…Arouet… Amiraali yritti yhdistää nimen oikeisiin kasvoihin. Oliko hän ollut liian kauan poissa kuvioista, ettei enää osannut yhdistää poikia heidän isiinsä. No, ehkä se suotiin hänelle anteeksi. Hän oli ennen kaikkea sotilas nyt kun esikoinen oli ottanut haltuunsa sen, mikä hänelle kuului.
”Amiraali Jaques Montaque”, hän esitteli itsensä kätellen molemmat nuorukaiset. Hän tunsi olevansa kutakuinkin väärässä paikassa, mutta se ei häntä juurikaan häirinnyt. Hän tunsi samanlaista ulkopuolisuutta myös viettäessään yhteisiä juhlapyhiä perheensä parissa. Hänestä oli tulossa kaiketi vanha.
Ziya al-Din Asharid? Luojan kiitos tämä ulkomaalainen tarjosi helpomman vaihtoehdon: sinuttelun. Se tuotti huomattavasti vähemmän päänvaivaa vanhalle miehelle, joka kuitenkin oli tottunut käyttämään arvonimiä puhutellessaan ihmisiä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi seuraten nuorukaisia.
Charlie vaikutti kiinnostuneelta päivän polttavista aiheista, mikä oli syytä lukea nuoren miehen ansioksi. Hänen nuorempi poikansa Ferdinand ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaan, ennen kuin hänen oli ollut pakko.
”Ah! Philippe on viime aikoina pysytellyt tiiviisti kotona Araiassa huolehtimassa provinssin asioista. Vaikka luulen pikkuneiti Beatrixin lumonneen hänet niin täydellisesti, ettei hänelle jää aikaa enää muuhun kuin tyttärensä palvomiseen”, amiraali hymyili hellästi esiin nousseelle mielikuvalle. Philippe oli aina ollut toivoton tapaus kaikessa muussa paitsi tunnetta vaativissa tehtävissä.
”Oletan, että arvon herrat eivät ole vielä päässeet kokemaan isyyden autuutta? Pienet tyttäret ovat niitä, jotka lopulta saavat varomattomat isät unohtamaan velvollisuutensa”, Jaques hymähti huvittuneena. Ensimmäinen lapsenlapsi oli saanut hänetkin jo sen verran pahasti lumoihinsa, että se oli oikeastaan pelottavaa.
”Nuorempi poikani Ferdinand puolestaan toimii kaartin kapteenina. Hän on kyllä sellainen veijari, että joskus ihmettelen, miten hänen on onnistunut päästä asemaansa. Hän olisi sopinut hovinarrin rooliin huomattavasti paremmin.” Vaikka amiraali kritisoikin poikaansa, hän teki sen lähinnä huvittaakseen kumppaneitaan ja pienimuotoisena kostona kaikista niistä hienovaraisista naljailuista, joita hänen poikansa kehtasi heitellä muiden sotilaiden edessä. Kenties nulikka oppisi tavoille joku päivä, vaikka isänä Jaques-Yves sitä epäilikin. Oli huomattavasti todennäköisempää, että hänen poikansa kaatuisi taistelussa… Tai toisin sanoen tippuisi hevosen selästä ja taittaisi niskansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 02 Jou 2007 03:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
“Ei se mitään”, Charlie heilautti kättään persialaisen pahoittelulle, ”minä en taida vaikuttaa ihmeemmin henkilöltä, joka saattaisi olla kiinnostunut politiikasta.” Charlie hymähti sanojensa päätteeksi ja väläytti ystävällisen hymyn, joka kertoi viimeisten sanojen olleen vain huvittunut lisäys, joka ei ihmeemmin vaatinut mitään vakuuttelua kuinka hän oikeasti vaikutti politiikasta kiinnostuneelta. Hän oli saanut tuotua esille, ettei ollut mikään täysin ummikko politiikan suhteen ja se riitti. Liika vakuuttelu olisikin ollut hieman typerää, Charlie kun ei kuitenkaan ollut lähiaikoina tullut ottaneeksi osaa politikointiin. Tosin pääasiassa sen takia, että oli saapunut Ranskasta vasta vähän aikaa sitten, mutta kuitenkin.
Charlie vastasi amiraalin kättelyyn lujalla puristuksella ja nyökkäsi prinssin esittäytymiselle. Charlie oli hieman epävarma kuinka hänen tulisi käyttäytyä prinssin seurassa, olihan tämä kuitenkin prinssi. Etenkin se, että tämä pyysi itseään kutsuttavan etunimellään, Ziyaksi, hämmensi hieman Charlieta. Charlie oli ehtinyt Ranskassa oleskellessaan tottumaan siihen, että hiemankin paremman arvonimen omistavat pitivät suurta haloota arvonimestään ja nyt persialainen prinssi välitti prinsseydestään yhtä vähän kuin Charlie kreiviydestään. No jaa, kai sen saattoi ottaa vain piristäväksi vaihteluksi. Mutta itse Charlie ei ollut ihan varma, tuliko hänenkin tarjota mahdollisuutta sinutella itseään… Ehkäpä hän vain jättäisi asian sikseen toistaiseksi ja katsoisi miten Ziya kutsuisi häntä.
”Ei, isyys ei ole vielä ollut kovin ajankohtainen asia”, Charlie pudisti hymyillen päätään Jaquesin kysymykselle. Ei sillä, etteikö hän olisi kokenut muutamia hermostuneita hetkiä, kun pari ihastusta ja petikumppania olivat aikojen saatossa ehtineet epäillä olevansa raskaana. Mutta ainakaan tietääkseen Charlie ei ollut onnistunut saattamaan ketään raskaaksi ja oli helpottunut siitä. Ei olisi maineen kannalta kovin hyvä asia, jos häneltä paljastuisi avioton lapsi. Ei todellakaan hyvä asia.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 20 Hel 2008 11:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökytteli mietteliään oloisena. Sekä prinssi, että nuori herra Arouet olivat piakkoin siinä iässä, jolloin heidän molempien oletettiin avioituvan. Oikeastaan oli ihme, ettei prinssillä ollut puolisoa tai jälkeläisiä, mutta kenties itämailla tavat erosivat jotenkin radikaalisti eurooppalaisista tavoista.
Siitä johtuikin Jaquesin mieleen, että prinssi Francisille oli etsitty morsianta kun poika parka oli tuskin kasvanut edees mieheksi ja Frederik, äpäräprinssi, taisi lähinnä etsiä huvitusta itselleen, ennemmän kuin vaimoa. Ties montako äpärää oli siittänyt jo tähän mennessä. Tällaisia ajatuksia ei sopinut lausua ääneen.
"Niin, no nuorenahan sitä on elettävä ja nähtävä hieman maailmaa. Avioliitto ja perhe velvoittavat kuitenkin miestä, ettei hänelle suoda enää yksinäisyyden ylellisyyttä. Itse tulin isäksi kaksikymmentäkuusi vuotiaana. Olin vanha verrattuna ystäviini, joilla vilisi lapsia jaloissa, mutta ajat muuttuvat, hyyvät herrat", Jaques totesi jättäen mainitsematta, että vuodet vierivät liiankin nopeasti ja että oikeastaan häntä kadutti, ettei ollut saanut suostuteltua Camillaa itselleen aikaisemmin. Toisaalta kosioaika oli ollut riemukas, täynnä kömpelöitä yrityksiä kiinnittään tyttösen huomio, varastaa salaa suudelma jos toinenkin. Se oli jännittävää ja seikkailunhaluinen sotilas otti kaiken irti mielellään ja muisteli kaiholla niitä päiviä.
Palvelija tavoitti kolmikon ja tapansa mukaan pyyteli anteeksi, kumarsi ja pyysi prinssiä seuraamaan itseään. Asia oli kuulemma kiireinen. Amiraali kumarsi kohteliaasti ja lateli asiaan kuuluvat kohteliaisuudet. Hän oli siis kahden nuorukaisen kanssa.
"Mutta se niistä vanhan sotilaan jorinoista. Saanen tiedustella, millä asioilla nuori herra liikkuu palatsissa? Kenties kauppasopimusten solmimista ja samalla seurapiiriin tutustumista?" amiraali kysyi yrittäen edelleen miettiä, miksi pojan sukunimi oli kovin tuttu.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 06 Maa 2008 06:59 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//On tämäkin taas motivaatiota, maanantaina alkaisi kirjoitukset ja minä vietän aikaani netissä. //
Charlie nyökkäili amiraalin sanoille. "Olette oikeassa, avioliitto varmasti rajoittaa joiltain osin elämää, mutta onhan siinä varmaan jotain hyvää? Eivät niin monet nuoret miehet muuten ajautuisi siihen tilaan. Vai mitä sanotte joukon ainoana naimisissa olevana amiraali?" Charlie toista kulmakarvaansa ja virnisti leveästi molemmille miehille. Mies ei voinut olla enempää oikeassa siinä, että nuorena oli todellakin elettävä ja nähtävä maailmaa, kun vielä siihen kykeni. Avioliitossa perhe sitoi kuitenkin niin paljon, ettei enää silloin voinut kunnolla toteuttaa kaikkia haaveitaan. Tosin Charliella ei juurikaan ollut kokemusta avioliitosta, sen hän myönsi itsekin, joten eihän sitä koskaan tiennyt. Olihan avioliitossakin varmasti puolensa ja Charlie uskoi itsekin vielä joku päivä löytävänsä itsensä siitä tilasta, mutta sitä ennen oli otettava kaikki ilo irti sitoutumattomuudestaan.
Charlie seurasi vierestä kiinnostuneena kuinka heidät yhyttänyt palvelija pyysi prinssiä seuraamaan itseään, hän ei voinut estää itseään pohtimasta uteliaana, mikä oli tämä kovin kiireinen asia. Eihän se oikeastaan kuulunut hänelle, mutta silti se kiinnosti. Charlie kumarsi prinssille hyvästiksi ja kääntyi sitten amiraalin puoleen. Nähtävästi he olivat jääneet kaksin.
"Milläkö asioilla?" Charlie hymähti ja pudisti päätään. "Ei mitään niin hienoa kuin kauppasopimusten solmimista tai mitään vastaavaa, minä olen liikkeellä ihan vain verestämässä vanhoja tuttavuuksiani. Kun on vasta saapunut takaisin maahan, tuntuu siltä kuin jokainen ystävyys pitäisi solmia uudestaan."
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 13 Maa 2008 11:48 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Mikäpä sen parempaa ajanvietettä olisi? Pitää rentoutua, ettei pää hajoa. - Sanoo ihminen, jonka pitäisi kääntää koulutuspoliittista tekstiä englanniksi esseeseen ja tehdä projektisuunnitelmaa...)
Avioliitto. Amiraali näytti hetken aikaa mietteliäältä. Oliko avioliitossa niin paljon hyvää kuin kuviteltiin? Puoliso piti yksinäisyyden loitolla ja tietysti oli mukava nukahtaa lämpimän ja pehmoisen naisen viereen, joskin nalkutus ja ne kaikki naisen pienet oikut saivat miehet raivonpartaalle vähän liiankin usein. Lapset olivat siunaus. He olivat sieviä pieniä enkeleitä nukkuessaan ja riiviöitä valveilla ollessaan. Eivätkä vuodet tuoneet juurikaan helpotusta. Päinvastoin. Amiraali nyökkäsi hitaasti.
”Jotain hyvää ja paljon harmaita hiuksia, jos minulta kysytään”, vanha upseeri virkkoi ajatellen nuorinta poikaansa. Philip oli jo avioitunut, pienen tyttären isä ja kiireinen hoitaessaan herttuan tehtäviään ja pitäessään huolta kaupankäynnin sujumisesta.
”Ah, aivan, aivan. Ystävyyssuhteita tulee vaalia. Niistä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Sanoitte, että olette tulleet vasta Cloveriin. Anteeksi näin suora oletus, mutta lienette viihtynyt Ranskassa, kuten niin monet nuoret miehet? Vanhin poikani olisi halunnut opiskelemaan Pariisiin, mutta pyörti lopulta päätöksensä”, amiraali jutteli niitä näitä, mutta halusi kiihkeästi kuulla nuoren miehen mielipiteen Ranskassa vallitsevasta ilmapiiristä. Vaikka rajalla ei ollutkaan ollut ongelmia, Jaques oli kuullut huhuja ja tiedonmurusia kiristyvästä ilmapiiristä. Se saattoi olla vain poliittista potaskaa ja vanhojen miesten panettelua, mutta hän halusi kuulla muitakin mielipiteitä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 20 Maa 2008 06:42 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Kieltämättä ystävyyssuhteet tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä tulevaisuudessa", Charlie nyökkäsi amiraalille, "mutta ovat ne kyllä hyödyllisiä jo nyt."
Ranskassa? Sielläpä hyvinkin, mutta oliko amiraalin tieto vain hyvä arvaus vai muistiko tämä sen parin vuoden takaisen tapauksen ja halusi nyt vain varmistuksen, että muisti todella oikein. Charlie yllättyi itsekin pohdinnoissaan, eihän hän yleensä ollut näin epäluuloinen. Mutta se tapaus oli sen verran...kipeä muisto, ettei hän todellakaan halunnut tulla muistetuksi juuri siitä. Ylipäätään se, että nainen oli ollut jo naimisissa, oli jo omiaan aiheuttamaan amiraalin kaltaisessa naimisissa olevassa miehessä paheksuntaa. Mutta toisaalta, oli aika turhaa pohtia tuollaista. Eiköhän amiraali olisi suoraan kysynyt, pitivätkö huhut paikkaansa, jos olisi sitä halunnut tietää. Ne tapahtumat olivat ollutta ja mennyttä, ei niihin enää voinut vaikuttaa.
"Arvauksenne osuu täysin oikeaan. Olen viettänyt lähiajat Pariisissa. Kaunis kaupunki. Mutta kallis", Charlie virnisti viimeisen toteamuksensa jälkeen, hän oli huomannut kaupungin kalleuden vähän liiankin hyvin itse. Jos ei muuta, niin Valcotissa ainakin oli vanhempien rahat lähellä ja muutenkin eläminen tuntui
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 30 Maa 2008 11:20 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökkäsi hitaasti. Hän muisti poikansa vakuuttelut siitä, että tuli kyllä toimeen Pariisin kaltaisessa kaupungissa varsin mallikkaasti, mutta Philippe oli tuohon aikaan ollut hyvin huikentelevainen nuorukainen, jonka rahanhallintataidot toisinaan pääsivät unhoittumaan. Jaques-Yves oli ollut enemmän kuin mielissään Philipin kuitenkin löydettyä nykyisen vaimonsa Clarissan. Siinä saivat Pariisin opiskelut jäädä. Onneksi pojalla oli kuitenkin ollut järkeä käydä koulunsa loppuun. Olihan tämä aina ollut huikentelevaista pikkuveljeänsä vakaampi ja mietteliäämpi.
”Minulla on ollut ilo vierailla vaimoni kanssa Pariisissa muutaman kerran. Viettää jopa hetken aikaa vierailulla. Yleensä kyseessä tahtovat olla iänikuiset työasiat ”, amiraali huomautti, ”Mutta viime aikoina en ole päässyt juurikaan irtautumaan Cloverista, mutta olen kuullut muutamilta tuttaviltani, että nuoret ovat alkaneet jälleen vaatia uutta vallankumousta. Ainahan sitä vaaditaan toreilla ja saleissa, mutta Ranskan tapauksessa se olisi valitettava onnettomuus, jos huhut pitävät paikkansa. Kauppa kärsisi pahemman kerran.”
Amiraali huokaisi, ei niinkään, että se olisi ollut merkki huolesta. Ainakaan hänen ei tarvinnut huolehtia oman sukunsa kaupanteosta enää sen kummemmin. Philip oli ottanut sen puoleen haltuunsa.
”Mitä te luulette, nuori herra? Nousevatko Ranskan nuoret idealistit todella kapinaan?” vanhempi mies katsoi kiinteästi nuorempaansa odottaen kuulevansa mahdollisimman vähän arvaukseen perustuvan vastauksen, vaikka sellaista ei kai kukaan pystynyt todella antamaan. Ei ennen kuin vallankumous olisi todella alkanut.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Huh 2008 07:39 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ääh, tekisi kovasti mieli mennä selittämään Marie Antoinetesta, mutta en taida uskaltaa niin tarkkaan ajanmääritykseen... ^^//
Charlie nyökkäili amiraalin sanoille ja kohautti sitten olkiaan tämän kysyessä hänen mielipidettään. Kyllähän Charlie oli osallistunut politiikan puhumiseen Ranskassa, oli suorastaan mahdotonta olla osallistumatta siihen sen kaltaisessa maassa, mutta ei se silti saanut häntä yhtään paremmaksi maan poliittisen tilanteen arvioijaksi. Ei hän siitä niin paljon ymmärtänyt, että olisi suoralta kädeltä voinut sanoa kuinka todenpitäviä huhut olivat. Sen verran Charlie oli oppinut, että monet hänen ystävistään kyllä uhosivat yhtä sun toista, mutta kukaan ei tosilanteen tullessa tekisi yhtään mitään. Toisaalta, hänen ystävänsä olivatkin aivan eri asia kuin ihan oikeasti kapinaa suunnittelevat.
"Minun arvaukseni on yhtä hyvä kuin teidänkin", Charlie hymähti ja nyökkäsi amiraalille, "mutta jos jotain pitäisi sanoa, veikkaisin, ettei kapina ainakaan ottaisi ihmeemmin tuulta alleen. Ainahan Ranskassa joku valittaa jostain ja kapinaa on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa. Olisihan kapina syttynyt jo aikoja sitten, jos on syttyäkseen."
Charlie kohautti uudestaan olkapäitään ja vetäisi kätensä hiusten läpi vetäen otsatukkaa pois silmiltä. "Toisaalta, ranskalaiset ovat äkkipikaista kansaa. Ja kieltämättä joku voisi sanoa, että heillä on syytäkin kapinaan."
Charlie vilkaisi ympärilleen käytävällä, jolla he sillä hetkellä kulkivat. Se alkoi näyttää jo hieman tutummalta, kenties he lähestyivät uloskäyntiä, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Käytävät olivat vaikuttaneet tutuilta jo silloin, kun hän oli eksynyt.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 19 Huh 2008 08:27 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Se voipi olla. Toisaalta taas sitten historiankirjatkin on tainneet mennä jo sekaisin, kun kartalta löytyy Clover. =^__^=)
Amiraali nyökkäsi nuoren miehen sanoille. Hän oli kyllä samaa mieltä Charlien kanssa, mutta vuosien kokemus oli saanut hyvin epäileväiseksi. Tai pikemminkin hänen tehtävänsä oli odottaa kapinoiden ja vallankumousten syntyä joka hetki, sillä Eurooppa oli täynnä omia pieniä ruutitynnyreitä, jotka saattaisivat räjähtää minä hetkenä tahansa. Clover oli pieni valtio, joka jakoi rajansa suurempien kanssa. Jaques saattoi vain tehdä johtopäätöksen ja todeta, että hänestä oli tulossa samanlainen kuin isoisästään; mies joka huolehti liikaa kaikesta ja epäili kaikkea.
”Niin, ranskalaiset osaavat kyllä nousta tarvittaessa barrikadeille halutessaan. Kenties tasavalta olisi parempi vaihtoehto kuin kuninkaan pitäminen valtaistuimella Ranskan kohdalla”, amiraali hymähti tietäen vallan hyvin, että hän oli itse tottunut liiaksi monarkian olemassa oloon ja piti sitä ainoana oikeana hallitusmuotona. Hän oli keskustellut aiheesta poikiensa kanssa ja nämä näkivät asiat kenties uudemmilla silmillä ja pystyivät esittämään kelpo argumentteja kummankin hallitusmuodon puolesta.
Amiraali kääntyi oikeanpuoleiseen käytävään, joka johti suureen juhlalliseen halliin ja portaikkoon. Se oli yksi lukuisista länsisiiven portaikosta. Sotilaat ja palvelijat olivat niitä, jotka yleensä kansoittivat tätä osaa palatsista ja se olikin tuttu myös amiraalille itselleen, vaikka hän saattoikin kulkea missä mieli teki asemansa turvin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 14 Tou 2008 07:12 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ai oho, onko tässä oikeasti ollut näin pitkä tauko? Syvät pahoittelut, syyttäisin pääsykokeisiin lukemista, muta minun lukumäärälläni se olisi enemmänkin tekosyy. Very Happy//
"Kenties", Charlie nyökkäsi amiraalille ja loi tähän tutkivan katseen. Hänellä ei juuri ollut mitään käsitystä ihmisten poliittisista suuntautumisista, niin hyvin ei häntä oltu pidetty ajan tasalla Ranskan vuosien aikana. Charlie ei voinut olla varma hakiko amiraali toteamuksellaan jotain, se kun kuulosti hänen korvissaan hieman oudolta kuningaskunnan sotavoimien johtajalta. Olisi ainakin voinut odottaa, että sellaisessa asemassa toimiva olisi kannattanut kuningaskuntaa kaikissa tilanteissa.
Ei, hän oli liiaksi tottunut sen suuntaisiin poliittisiin keskusteluihin Pariisissa. Täällä, kotona, oli ihan liiaksi keskitytty seuraavan hallitsijan päättämiseen, että kukaan olisi kiinnostunut ajatuksesta tasavallasta muun kuin Ranskan mahdollisen kohtalon takia. Hän oli selvästi ollut liian kauan poissa kotoa.
"Minä voin kuvitella ranskalaisen tasavallan", Charlie naurahti ja karkotti samalla aiemmat mietteensä mielestään, "ajasta menisi niin suuri osa väittelyyn ja kaikkeen muuhun kuin itse politiikkaan, etteivät he saisi juuri mitään aikaiseksi.” Toisaalta eihän sitä koskaan tiennyt. Kenties tasavalta olisi Cloverissakin parempi vaihtoehto kuin kuningaskunta. Ainakin vältyttäisiin näiltä hallitsijakiistoilta, mutta sen sitten korvaisivatkin kaikki muut kiistat. Yhden kuninkaan toimiessa pääasiallisena päättäjänä asiat ainakin hoidettiin, Charlie ei ollut niin tutustunut tasavaltojen toimintaan, että olisi osannut varmasti sanoa kuinka ne toimivat käytännössä.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 03 Kes 2008 08:06 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nauroi nuoren miehen sutkautukselle lämpimästi astellessaan alas portaita. Hän vilkaisi sivusilmällään ohi kiirustavaa palvelusväkeä. Näytti siltä, että mitä pitemmällä kevääseen mentiin, sitä useampi tahtoi päästä mukaan pääkaupungin huvielämään.
"Saatatte hyvinkin olla oikeassa, nuori mies. Saatattepa hyvinkin. Se avaisi niin monia mahdollisuuksia pienelle kuningaskunnallemme. Toisaalta myös sopimusten tekemiseen saattaisi kulua elinikä ranskalaisten jahkatessa saman asian kimpussa kauemmin kuin olisi tarvis", Jaques myönsi hymyssä suin.
Armeijan ylipäällikkönä hän unelmoi tietysti voitokkaista sodista ja hän olisi ollut enemmän kuin tyytyväinen, jos olisi pystynyt nappaamaan edes muutaman hehtaarin verran maata Ranskalta, mutta vanha kehäkettu tiesi paremmin. Rauha ja puolueeton suhtautuminen Euroopan sotatantereisiin olisi tällä hetkellä paras strategia. Ranskan ja Iso-Britannian välit eivät koskaan olleet liian lämpimät ja viime aikoina oli puhuttu myös siitä, kuinka nuivasti englantilaiset satamat ja kauppiaat suhtautuivat Cloverin kauppalaivoihin.
"Kunhan vain muistamme itse pitää pään kylmänä sekä silmät ja korvat auki, niin emmeköhän me tulisi toimeen myös Ranskan tasavallan kanssa", amiraali totesi nyökäten tuttavallisesti herra Gillesille, joka oli ollut tuttu näky hänen Araian provinssissa sijaitsevalla tilallaan, mutta naimisiin mentyään Gillesistä oli tullut vaimonsa tilusten isäntä miltei toiselle puolelle valtakuntaa.
"Ovatko vanhempanne ja sisaruksenne kesäkauden aikana Valcotissa? Kesäisin koko kaupinki suorastaan sykkii elämää. Kaltaisillenne nuorille miehille satelee varmasti kutsuja juhliin jos toisiinkin?", amiraali jatkoi kohteliasta keskustelua. Hän tiesi oman poikansa varmasti livahtavan työpöytänsä äärestä tanssittamaan sieviä tyttöjä kaupungin kerman joukkoon, olivathan upseerit kuitenkin arvostettuja ylimystön parissa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 24 Kes 2008 03:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Charlie hymähti amiraalin vastaukselle. Vakavasti ajatellen tämä oli aivan oikeassa, Ranskan muuttuminen tasavallaksi aiheuttaisi heidän rakkaalle maalleen niin hyvää kuin huonoakin. Se riippui täysin siitä, miten maa muuttuisi tasavallaksi ja millaisia ihmisiä sen johtoon - saattoiko tasavallasta puhuessa sanoa johtoon? - pääsisi. Onneksi sellainen oli vielä vain entä jos - kuvittelua, mitään konkreettista ei ollut vielä tapahtunut. Politiikan tapahtumien spekulointi oli aina tietyssä määrin mielenkiintoista, mutta ei sitä kovin kauaa jaksanut. Ei ainakaan, kun mitään ei ollut vielä tapahtumassa. Ei poltiikka nyt sentään niin mielenkiintoista ollut.
"Olemmehan me aina enneetkin tulleet toimeen Ranskan kanssa, emmeköhän me osaisi tehdä niin vaikka Ranska ei olisikaan monarkia."
"Itse asiassa minä olen ainoa perheestämme, joka näillä näkymin on viettämässä koko kesän täällä kaupungissa", Charlie hymyili amiraalille kiitollisena aiheen vaihdoksesta, "vanhempani viettävät kesän mielummin rauhallisemmissa oloissa maaseudulla. Ja sekös harmittaa siskoani", Charlie naurahti huvittuneena ja virnisti amiraalille, "niin kyllä harmitti minuakin, kun vielä asuin kotona."
Hän muisti varsin hyvin kotona käydyt riidat siitä, miksi hän ei ollut saanut jäädä yksin kaupunkiasuntoon kesäisin. Tuskin hän olisi taloa täysin hajottanut, jos olisi luvan saanut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hänen vanhempansa tekivät varmasti oikean päätöksen pakottaessaan hän mukanaan maalle. Charlie pystyi vain kuvittelemaan millaiset riidat heillä nyt käytiin, kun sisko halusi huvittelemaan kaupungille.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 15 Hei 2008 02:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nauroi lämpimästi nuoren miehen huomioille. Se kuulosti hyvin tutulta, vaikka Jaques-Yves olikin ollut paljon poissa kotoa eikä näin ollen joutunut sovittelemaan poikien kiukunpuuskia kun heidät oli jätetty omalle tilalle muiden, eleensä amiraalin siskon ja tämän miehen hoteisiin usein pitkäksikin aikaa.
”Kuopukseni oli poikasena yllättävän kovapäinen tapaus. Hän antoi vaimolleni päänvaivaa kerta toisensa jälkeen joutuessaan jäämään tätinsä hoiviin kesän ajaksi, joten voin hyvin kuvitella sisarenne harmin”, Jagues oli tyytyväinen, että koulutus ja ikä olivat tasoittaneet myös Ferdinandin luonnetta.
”Saanen kysyä, joko sisarenne on esitelty virallisesti ylimystölle tanssiaisissa? Se taitaa olla jokaisen nuoren naisen odotusten kohteena. Vanhempi poikani tapasi vaimonsa tällaisessa tilaisuudessa. Poika-parka oli täysin tytön lumoissa ja murehti ettei kenties olisi Clarissa -neidin mieleen, että kosijoissa olisi joku vielä mielenkiintoisempi mies”, amiraali hymähti muistolleen. Oliko siitäkin jo viitisen vuotta? Hän oli itse tavannut Camillansa ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten. Ajalla tosiaan taisi olla siivet, jolla se liisi tasaisen tappavasti eteenpäin ihmisten huomaamatta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 17 Elo 2008 02:52 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Ei, häntä ei ole vielä virallisesti esitelty", Charlie pudisti päätään amiraalin kysymykselle, "käsittääkseni se olisi kuitenkin tarkoitus tehdä viimeistään keväällä, jolloin siskoni tulee täysi-ikäiseksi."
Tietenkin, jos hänen vanhemmiltaan kysyttiin, sitä ei tapahtuisi varmaan hyvin pitkään aikaan. Etenkin heidän äitinsä oli kovin vaikea päästää lapsistaan irti. Poikien aikuistuminen oli ollut jo kova pala, mutta nyt kun olisi ainoan tyttären ja vielä nuorimman lapsen aika lentää pesästä...tietenkin se oli raskasta. Eihän kukaan normaali lapsiaan rakastava vanhempi haluaisi luopua heistä. Siskon kaltaisen, kovin kauniin neidon kohdalla virallinen esittely poiki melko varmasti ainakin muutaman ihailijan ja siitä olikin sitten lyhyt matka kihloihin. Onneksi äitikin sentään ymmärsi, että se oli siskolle vain hyväksi.
Charlie nauroi hyväntahoisesti amiraalin kertoessa pojastaan.
"Kuulostaa hyvin tutulta. Ihastuminen vie kummasti miehen itseluottamuksen." Mutta se oli kyllä sen arvoista. Vaikkei juurikaan harrastanut rakastumisiensa analysointia Charlie uskoi ihastuvansa niin usein jo osittain sen tunteen takia. Se oli niin kovin suloinen tunne, maailma näytti heti paljon ruusuisemmalta ja kauniimmalta. Mutta rakkauden loppuminen...viimeisin kerta oli opettanut ainakin sen, että ranskattaret osasivat olla häijyjä.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 30 Syy 2008 12:55 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Niinpä niin amiraali oli täysin samaa mieltä nuorukaisen kanssa. Hänen vanhin poikansa Philippe oli ollut täysin hermoraunio ja odottanut malttamattomana seuraavaa kutsua mihin tahansa juhlatilaisuuteen, jossa olisi saattanut kohdata rakkautensa kohteen. Jaques ja Camilla olivat yrittäneet ymmärtää ja rauhoitella nuorta miestä, mutta se oli ollut käytännössä mahdotonta. Onneksi Philip oli useimmiten kääntynyt äitinsä neuvojen puoleen ja jättänyt amiraalin hoitamaan kartanon ja armeijan asioita.
”Niin, muistan monta epätoivoista hetkeä omasta nuoruudestani kun vielä kosiskelin omaa vaimoani. Minä olin armeijan leivissä ja hän oli suhteellisen varakkaan aatelisen toiseksi vanhin tytär. Kukapa isä haluaisi naittaa tyttärensä miehelle, joka saattaisi joutua sotatantereelle milloin tahansa. Eikä Cammillakaan lämmennyt ajatukselle”, amiraali hymähti muistellessaan kuinka monta kertaa hän oli saanut kylmää vettä niskaansa kuvaannollisesti ja täysin kirjaimellisesti.
”Nuorempi poikani ei toistaiseksi ole ilmoittanut kiinnostuksestaan avioitua. Olen alkanut harkita järjestettyä avioliittoa, joskin vaimoni taitaa olla hieman toista mieltä. Johtunee kai siitä, että Ferdinand seuraa minua sotilasuralla. Näin meidän kesken…” amiraali vilkaisi vaivihkaa ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei hänen vaimonsa tai kukaan muukaan ollut kuuluetäisyydellä, ”…Vaimoni pitää suunnattomasti univormuista, mutta hän ei edelleen sulata sitä, että mies häipyy heti kutsun saatuaan vedoten maansa ja hallitsijansa tarvitsevan häntä. Luulen, että vaimoni on enemmän kuin vakuuttunut myös siitä, että sotilailla on tarve päätyä jokaisella sotaretkellä tai jokaisissa sotaharjoituksissa naisen lämpimään syliin. Ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan”, amiraali virnisti ilkikurisesti iskien silmää. Hän oli eräänkin kerran kuunnellut pitkän nuhdesaarnan siitä, miten hän jätti asiat aina vaimonsa kontolle ja kehtasikin odottaa palvelua saapuessaan kotiin. Puhumattakaan niistä heidän avioliittonsa alkuvuosista, jolloin hän oli joutunut vähän väliä vakuuttelemaan Camillalle, ettei hänellä ollut suhdetta toisen naisen kanssa, eikä hänellä ollut tarvetta turvautua ilotalon palveluihin ollessaan matkoilla. Nyt, vuosia myöhemmin, he vitsailivat ja kiusoittelivat toisiaan alkuaikojen kiistoista.
Heillä oli ollut onnea.
_________________
"Sine ira et studio."
Ilman vihaa ja myötämielisyyttä.
Amiraali Jaques-Yves Montague ja Kapteeni Ferdinand Montague
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 17 Elo 2007 03:43 am Viestin aihe: Ei mitään uutta länsirintamalla? (Loppu) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Pyytäisin tänne seurakseni ensimmäiseksi prinssi Francisia. Kenties jossakin vaiheessa myös muita perillisiä, mutta Francis on nyt etusijalla.))
Amiraali Montague harppoi palatsin käytävää eteenpäin tottuneen oloisesti. Hän pysähtyi vain sen verran, että ehti tervehtiä kunnioittavasti muutamaa vanhempaa naista, jotka olivat selvästi suuntaamassa iltapäivä teelle. Palatsin kaartilaiset tekivät kunniaa ja amiraalin tehtäviin kuului vastata. Tapa oli kertakaikkisen häiritsevä sellaisen ihmisen mielestä, jolla oli kiire.
Aivan, siitä olikin jo aikaa kun amiraali itse oli antanut suoran raportin maan sotavoimien tilanteesta hallitsijalle, tai pikemminkin kolmelle nuorelle perilliselle, joiden keskenäinen kilvoittelu ja vallan jakaminen ei suinkaan ollut aivan vielä loppusuoralla. Amiraali oli itse sitä mieltä, että perinteistä tuli pitää kiinni ja vanhin poika tuli kruunata kuninkaaksi, tarkemmin sanottuna vanhin laillinen poika, prinssi Francis, eikä mikään äpäräprinssi. Mutta viisaana miehenä amiraali Montague piti suunsa tiukasti kiinni ja antoi hiljaisen tukensa nuorelle prinssille. Kuningas Wilbur von Cloverilla oli varmasti ollut syynsä antaa jälkeläistensä tapella kruunusta oman kuolemansa jälkeen, ja vaikka hän ei itse nähnyt koko touhussa järjenhiventäkään, kuninkaan arvostelukykyä ei missään nimessä ollut suotavaa epäillä, olipa tämä elossa tai kuollut.
Montaque saapui hallitsijan työhuoneen ovelle ja koputti odottaen kuulevansa käskyn astua sisään. Prinssi Francis olisi varmaankin yksin huoneessaan, sillä amiraali oli tutustunut huolellisesti kaikkien perillisten päivän kulkuun, jotta olisi voinut antaa raporttinsa ensikädessä juuri prinssi Francisille. Amiraali suoristi asetakkinsa kauluksen ja asetti hattunsa tottuneesti vasemman kainalonsa alle. Hän oli harmillisen tietoinen siitä seikasta, ettei hänellä ollut peruukkia päässään ja häntä kieltämättä vaivasi tasaisesti taaksepäin liukuva hiusraja, josta hänen nuorempi poikansa Ferdinand oli maininnut aamiaisella jälleen kerran. Elämänsä keväästä nauttiva 24-vuotias kapteeni osasi kieltämättä iskeä amiraali-isänsä herkkiin kohtiin. Mutta juuri sillä hetkellä ei ollut aikaa murehtia moista pikkuseikkaa. Prinssi odotti häntä ja hänen raporttiaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 12 Lok 2007 06:52 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Teen sen oletuksen, että kun kerran hahmosi on ollut sen verran kauan ammatissaan ja sen verran tärkeässä virassa, että se on varmaan ulkonäöltään ainakin jossain määrin tunnettu... Toivottavasti oletus ei osu aivan harhaan. ^^//
Charlie harhaili pitkin linnan käytäviä. Hän oli käynyt linnassa tapaamassa muutamaa ystäväänsä ja oli nyt lähdössä kohti kotiaan, joka sijaitsi kaupungissa linnan ulkopuolella. Asia kuitenkin oli niin, että sillä hetkellä Charlie ei ollut aivan varma missä päin linnaa hän oli. Ne vähätkin tiedot, jotka Charliella oli ollut linnan pohjapiirroksesta olivat täysin unohtuneet hänen päästään niinä parina vuotena, jotka hän oli viettänyt Ranskassa. Nolointa asiassa oli se, että reitti ulos olisi alun perin ollut melkein pelkkä yhtä käytävää suoraan kävelyn ja portaita laskeutumisen päässä, mutta nyt Charlie oli löytänyt itsensä hyvin useamman käytävän ja portaan päästä. Miten hän oli saattanut onnistua eksymään näin?
Charlie tuhahti itsekseen ja kääntyi taas uudelle käytävälle, kun se missä hän sillä hetkellä käveli näytti kauempana päättyvän ylöspäin johtaviin portaisiin ja sen Charlie tiesi, että hänen piti enemmänkin päästä alaspäin kuin ylöspäin. Charlie vilkuili ympärilleen käytävässä, sillä se näytti jotensakin tutun oloiselta. Hän oli varmasti kävellyt sitä pitkin joskus, mutta se olikin sitten eri asia oliko tuo joskus ihan todella joskus vai oliko hän vain päätynyt kiertämään ympyrää.
Charlie siirsi katseensa takaisin eteenpäin ja huomasi lähellä edessään seisovan miehen. Charlie rypisti mietteliäästi otsaansa, mies näytti aivan amiraali...mikä tämän nimi nyt olikaan...? No jaa, se nyt ei ollut mitenkään tärkeä tieto, Charlie ei edes käsittääkseen ollut tullut koskaan esitellyksi miehelle, joten hänen tuskin oli pysähdyttävä muistelemaan tämän nimeä. Joskin amiraali saattaisi tietää, missä he olivat sillä hetkellä. Charlie vilkaisi miestä uudelleen, sen perusteella, että hän näytti odottavan pääsyä ovesta sisään, hän varmasti tiesi, missä he olivat.
Mutta Charlie voinut paljastaa melkein tuntemattomalle henkilölle, että hän oli eksynyt. Sehän olisi suorastaan noloa. Charlie oli kuitenkin huomaamattaan hidastanut vauhtiaan lähestyessään amiraalia ja onnistunut jumittamaan katselemaan tätä, joten Charlie katsoi parhaaksi ainakin nyökätä tälle tervehdykseksi.
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 14 Lok 2007 09:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Kesä oli jo pitkällä, auringon paahtaessa täydeltä terältä päivä toisensa jälkeen. Ziya ei voinut olla pitämättä auringosta, sillä täällä, toisin kuin kosteailmastoisessa kotimaassaan, aurinko lämmitti miellyttävästi, eikä saanut häntä hikoamaan. Ziya oli tyytyväinen omaksi, uudeksi kotimaakseen nimeämäänsä maahan jälleen kerran, Hän asteli paljain jaloin pitkin linnan käytäviä, vastoin yleisiä tapojaan auringolta suojaan hakeutuneena. Ulkona oli sattunut jonkinlainen pieni välikohtaus kahden, ilmeisesti samasta miehestä taistelevan naisen välillä, ja Ziya – joka kovin naisia halveksi ja vihasi – oli katsonut parhaaksi ratkaisuksi paeta paikalta. Hänen kultapilkkuiset silmänsä tarkastelivat näkymää, joka käytävän ikkunoista aukesi, kunnes nuo sirot, paljaat jalat kuljettivat hänet syvemmälle linnan sisäosiin, jonne auringonvalo ei – Ziyan suureksi harmiksi ja päänvaivaksi – ylettynyt.
Huomatessaan edempänä käytävällä kaksi miestä, jotka vaikuttivat näin kaukaa katsottuna kuin keskustelevan keskenään, Ziya ajatteli tuppautua seuraan, edes hetkeksi, välttääkseen sitä hetkeä, jolloin hänen oli palattava linnan pihamaalle ja seurueensa pariin. Toivottavasti harmillinen välienselvittely olisi siihen mennessä jo ohitse, eikä Ziyan tarvitsisi vaivata päätään sellaisilla turhanpäiväisyyksillä.
Persialainen oli pukeutunut tapansa mukaan varsin kauniisti kirjailtuihin, kalliinnäköisiin vaatteisiin, tänään sammalenvihreään ja kultaan, jotka molemmat toivat esiin hänen ihonsa kullanhohtoisen sävyn, siinä missä pikimustien hiusten tummuudenkin. Mustiin hiuksiin kiinnitetyt kultaiset hiuskoristeet kilahtelivat hänen askeltensa tahdissa, vihreiden jalokivien heijastellessa koko ajan harvenevaa päivänvaloa, kunnes ne tummuivat tyystin joutuessaan auringon ulottumattomiin. Ziya pysähtyi kahden miehen luokse, kumartaen hieman päätään ja toivottaen sitten pehmoisen samettisella äänellä näille oikein hyvää ja kaunista iltapäivää.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 14 Lok 2007 10:28 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
((Bingo! Oletukset osuivat täysin oikeaan.))
Päivä ei tosiaankaan ollut alkanut parhaalla mahdollisella tavalla ja se tuntui edelleen jurnuttavan paikoillaan. Ilmeisesti nuorten ja huikentelevaisten perillisten päiväohjelmista saattoi aina nipistää hetken jos toisenkin johonkin muuhun kuin päiväohjelmaan merkittyihin tapahtumiin. Nykypäivän nuoret olivat sitten vain niin energisiä ja piittaamattomia. Amiraali puuskahti lievästi äkämystyneenä. Ilmeisesti hänen piti vain tottua tällaisiin tilanteisiin nyt kun Wilbur ei ollut enää työhuoneensa valtiaana vaan makasi matojen syötävänä.
Jaques-Yves kääntyi, nyt varmana siitä, että kukaan ei kehottaisi häntä astumaan sisään, kohtaamaan hidastuneiden askelten omistajan. Hänellä oli tunne siitä, että tämän henkilön täytyi olla joku hovin tyhjäntoimittajista, eikä ainakaan sotilas tai kaunis rouvashenkilö.
”Kai nuorimies tietää, että tuijottaminen on epäkohteliasta?” amiraali nuhteli omasta näkökulmastaan katsottuna pelkkää pojankoltiaista. Hänellä oli sen verran arvovaltaa, että saattoi tehdä näin melkein jokaiselle vastaantulijalle, olivatpa nämä sitten kreivien tai paronien poikia tai tyttäriä. Tosin tämä nuorukainen oli hänelle ennestään tuntematon toisin kuin käytävää pitkin tassutteleva eksoottinen ”otus”, jonka nimi pyöri kaikkien huulilla nykyään. Tosin Jaques-Yvesin ei ollut koskaan onnistunut painaa mieleensä koko nimeä, joka taipui huonosti keski-ikäisen miehen suussa.
Prinssiksi taisivat ihmiset tituleerata, joten amiraali otti asiat varman päälle ja toisin kuin oli hetkeä aiemmin tiukkasanaisesti toista nuorukaista torunut, hän vastasi tervehdykseen kohteliaasti, vaikkakin sotilaallisen tiukkaan sävyyn.
”Hyvää iltapäivää teillekin.” Mitä muuta hän olisi oikeastaan voinut sanoa? Amiraali oli kieltämättä lievästi tyrmistyneen näköinen. Paljasjalkainen prinssi oli jotakin, johon vanhoillinen mies ei kerta kaikkiaan vain voinut suhtautua millään luonnollisella tavalla, mutta vältti tietoisesti liian pitkää katsekontaktia.
”Olikohan arvon herroilla kenties tapaaminen kruununperillisten kanssa? Voin nimittäin kertoa sen verran, että he eivät ole työhuoneessa juuri tällä hetkellä”, amiraali Montague lausahti, kuten hyviin tapoihin kuului. Mitä asiaa näillä nuorukaisilla edes saattoi olla tähän aikaan päivästä perillisille? Siihen Montague ei osannut vastata.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Lok 2007 02:49 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Olen pahoillani amiraali, en tajunnut tuijottavani." Charlie loi kohteliaan pahoittelevan hymyn amiraalille. Hän oli todellakin tainnut tuijottaa miestä pohtiessaan kävelisikö vain ohi vai pitäisikö hänen kertoa eksymisestään. Ilmeisesti amiraali kuului niihin henkilöihin, jotka eivät pitäneet tuijottamisesta ja loppujen lopuksi, olihan tuijottaminen kieltämättä epäkohteliasta. Ainakin, jos se olisi tehty tarkoituksellisesti.
Kuullessaan hyvän iltapäivän toivotuksen viereltään, Charlie käänsi katseensa amiraalista toivottajaan päin kohdaten ulkomaalaisen näköisen ehkä pari vuotta itseään vanhemman miehen. Jos hän nyt ei aivan pahasti erehtynyt, mies taisi olla ilmeisesti Valcotiin pidemmäksi ajaksikin jäänyt persialainen prinssi. Tai ainakin tämä näytti kovasti sen maailmankolkan asujilta eikä Charlie ainakaan tiennyt, että Valcotissa olisi liikuskellut enemmänkin persialaisia.
"Hyvää iltapäivää." Charlie nyökkäsi miehelle ja väläytti tälle ystävällisen hymyn kääntyen sitten takaisin amiraalin puoleen, sillä tämä oli juuri tiedustellut oliko heillä jotain asiaa kruununperillisille.
"Ei, minä vain satuin osumaan tänne kuljeskellessani linnassa. Mitäs asiaa minulla kruununperillisille voisi olla?" Charlie hymähti ja jatkoi ystävällistä hymyilyään. Hän ei ollut edes oikeastaan valehdellut. Kyllähän hän tavallaan oli kuljeskellut linnassa ja osunut tänne, hän nyt vain oli sattunut jättämään sen eksymisen pois selityksestä. Loppujen lopuksi, nythän hän oli viimein saanut tietää missä päin linnaa hän sillä hetkellä sijaitsi, joten eihän hän enää edes teknisesti ottaen ollut eksynyt. Loistavaa, nyt vain piti keksiä, miten täältä pääsi ulos.
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Lok 2007 09:00 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Jos Ziya jotenkin tiedostikin vanhemman miehen vieroksunnan, jota tuo tätä kohtaan tunsi, hän ei antanut sitä mitenkään ilmi. Pitkien ripsien kehystämät tummat silmät tutkivat nyt amiraaliksi tunnistettua miestä kunnioittavaan sävyyn, eivätkä kauniit, siropiirteiset kasvot antaneet ilmi silmien takana liikkuvia ajatuksia. Hän oli kuullut juoruja amiraalista, joskin oli tapansa mukaan antanut kaikkein päättömimpien vyöryä samantien korviensa ohitse. Huolimatta kaikesta juorujen vyörystä, jonka Ziya oli huomannut itseään sekä kaikkia korkeampiarvoisia ympäröivän, hän ei ollut vielä ruvennut uskomaan näihin juttuihin, joista suurimmasta osasta saattoi sanoa suoraan, että kuka ikinä juorun olikaan laittanut alulle, oli tarkoittanut vain pahaa.
Tumma katse liukui hetkeksi tutkailemaan nuorempaa miestä, jonka Ziya olisi voinut vannoa nähneensä jossain vaiheessa aikaisemmin, mutta varmuutta ei siitäkään ollut. Hän nyökäytti pienesti päätään toiselle ja kohotti sitten jälleen katseensa amiraaliin tuon tiedustellessa syytä heidän täälläoloonsa. Niin paljon kuin Ziya olisikin halunnut sanoa suoraan syyn, jonka vuoksi oli käytäville eksynyt, hän koki, että oli parempi säveltää jotain täysin uutta.
”Minä puolestani olisin kovin mielelläni neuvotellut prinssi Francisin kanssa erinäisistä poliittisista asioista, jotka tuskin teitä jaksavat kiinnostaa”, Ziya sanoi, kumartaen pienesti. Hänen korvakorunsa helähtivät kevyesti liikkeen myötä, ja niin pieni kuin ääni olikin, se kaikui pitkässä käytävässä.
”Toisaalta teidänkin mielipiteenne saattaisivat olla kullanarvoisia, ottaen huomioon korkean asemanne ja kunnioitettavan ikänne, joiden myötä taatusti osaatte ratkaista myös kaupallisia suhteita”, Ziya sanoi, hymyillen suunpielillään. Hänen äänessään oli silkkaa pelkkää kunnioitusta, mutta taka-ajatuskin hänellä oli, sillä hän halusi kovin tietää, miten amiraali suhtautuisi. Hän oli kuullut, että amiraali kannatti vahvasti laillisia perillisiä, tietenkin, olihan toinen vanhoillinen, ja siksi tuon käytösmallit olivat varsin ymmärrettäviä. Viime tipassa Ziya kuitenkin muisti hyvät tavat ja käänsi katseensa nuoreen mieheen, joka seisoi hänen vierellään.
”Vaikka ehkäpä meidän tulee lykätä hieman tätä keskustelua, sillä pelkäänpä, ettei tätä nuorta herraa jaksa kaupalliset suhteet kauheasti kiinnostaa”, Ziya sanoi, pelastaen – ainakin toivottavasti – niin itsensä kuin nuorukaisenkin tappavan tylsältä keskustelulta.
”Ei teitä herroja kiinnostaisi liittyä seurueeseeni tuolla ulkona, siellä kun on niin kovin kaunis päiväkin?” Ziya ehdotti sitten. Ehkäpä hän välttäisi väliensetvittelyn jälkimainingit viemällä nämä kaksi mukanaan niin, että kaikki huomio kiinnittyisi näihin miehiin.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 23 Lok 2007 11:41 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökkäsi hitaan hyväksyvästi nuorukaiselle. Nuoret perilliset olivat kuitenkin siinä iässä, että he kaipasivat myös oman ikäistänsä seuraa, eivät ainoastaan vanhojen kurttuisten neuvonantajien pajatusta päivästä toiseen. Hänkin oli ollut joskus nuori, vaikka tuskin kukaan sitä enää oikeastaan muisti. Charlie, vaikka Montague ei pojan nimeä tiennytkään, puhui kuitenkin asiaa. Jos hän ei tuntenut poikaa, niin miksi perillisetkään olisivat tunteneet? Mutta kenties pojalla olisi potentiaalia ja halua kivuta ylemmäs vallan portaikossa.
Prinssi puolestaan osasi kyllä suitsuttaa keskustelukumppaniaan juuri sopivassa määrin ollakseen kuitenkaan liian liukas tai makeileva. Amiraali kohotti kulmiaan hieman yllättyneen oloisena, mutta otti kohteliaisuudet vastaan sille kuuluvalla hartaudella.
”Niin, todellakin. Teilläkin on valtiollisia asioita kontollanne”, mihin tämä maailma oli oikein menossa? Diplomaatitkin olivat pelkkiä kakaroita nykypäivänä. Jaques-Yves tavoitteli kasvoilleen vähemmän yrmeän ilmeen.
”Teidän korkea-arvoisuutenne ylistää liiaksi vaatimattomia kykyjäni kaupan ja suhteiden hoidossa. Olen siirtänyt ne velvollisuudet vanhimmalle pojalleni ja keskittynyt sotilasuraani kuningaskunnan koskemattomuuden takaamiseksi. Mutta autan mielelläni, mikäli vain kykenen”, amiraali kumarsi kevyesti korkeampiarvoiselleen ja suoristautui sitten täyteen mittaansa.
”Hyväksyn mielelläni myös tarjouksenne. Paperityöt ja muut ikävät kurinpidolliset toimet ovat viime aikoina olleet pääosassa, joten raitis ilma kuulostaa houkuttelevalta”. Toivottavasti myös toinen nuorukainen liittyisi seuraan. Tällaiset kohtaamiset olivat tärkeitä ja antoivat hyvän kuvan hovin tilasta. Se oli muuttunut niin paljon Wilburin ajoista, puhumattakaan Jaques-Yvesin isän tai isoisän ajoista. Eikä muutos ollut välttämättä parempaan suuntaan. Äkkirikastuneet porvarit tyrkyttivät itseään parempiin piireihin ostettujen aatelisarvojen kautta. Ennen kunnioitus piti ansaita toisella tapaa. moraali oli alkanut lipsua ja… Amiraali Montague katkaisi masentavan ajatusketjun. Päivä oli kieltämättä kaunis, eikä ollenkaan sopiva synkistelyyn.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 03 Mar 2007 02:31 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Päinvastoin, minusta politiikka on hyvinkin mielenkiintoista." Charlie loi persialaiselle prinssille hymyn, josta saattoi tarkkaavainen erottaa hyvin verhotun pisteliään katseen. Charlie ei pitänyt siitä, että hänet aliarvioitiin. Vaikka hän oli itsekin todennut, ettei hänellä olisi voinut olla mitään asiaa kruununperillisille, se ei tarkoittanut, ettei hän voisi olla kiinnostunut kaupallisista suhteista tai mistä persialainen nyt olikaan menossa puhumaan. Häneltähän olisi saattanut löytyä vaikka kuinka fiksua sanottavaa ja tietoa, itse asiassa löytyikin. Mutta toisaalta, Charlien oli myönnettävä itselleen, ettei politiikka kiinnostanut häntä juuri tänään sen ihmeemmin. Tänään ei ollut päivä, jolloin olisi jaksanut lukittautua sisätiloihin riitelemään pilkunviilauksesta. Siispä oli vain hyvä, että seuraavaksi prinssi ehdottikin ulos siirtymistä kanssaan.
”Minäkin liityn mielelläni seuraanne. Päivä tosiaankin on kaunis.” Charlie nyökkäsi vastaukseksi prinssin kysymykselle sen jälkeen, kun amiraali oli antanut oman vastauksensa siihen. Tämä tapaaminen oli kieltämättä hänen eksymisensä kannalta erittäin onnekas, hän ei vain saanut tietää missä oli, vaan pian myös, miten täältä pääsi pois. Loistavaa.
Charlie loi katseen amiraaliin ja sitten persialaiseen. Eihän hän ollut tullut koskaan esitellyksi kummallekaan? Toivottavasti ei, sillä siinä tapauksessa olisi ehkäpä hieman epäkohteliasta tiedustella keskustelukumppanien nimiä. Mutta toisaalta Charlie luotti nimimuistiinsa melkein sataprosenttisesti ja oli varma, ettei häntä ollut koskaan esitelty kummallekaan. Sitä paitsi hän oli ollut poissa kaupungista pari vuotta, se riittäisi loistavasti syyksi unohtaa ihmiset. Puolin ja toisin.
”Meitä ei ole muuten taitu esitellä koskaan?” Charlie kohotti kysyvästi kulmiaan hymyillen kohteliaasti, ”Minä olen Charlie Arouet. Hauska tutustua.” Charliella oli tapana jättää kreivi-arvonimensä pois esittäytyessään, se tuntui aina niin kovin ahdistavalta; tulla luokitelluksi heti tiettyyn asemaan. Sitä paitsi ihmiset yleensä tunnistivat hänen sukunimensä, perhe oli kuitenkin sen verran rikas ja vaikutusvaltainen, joten harvoin häntä erehdyttiin pitämään ihan tavallisena kaduntallaajana ainakaan muiden aatelisten joukossa. Samoin Charlie yleensä jo itse heti esittäytyessä korjasi etunimensä Charlesista Charlieksi, hän inhosi niin kovin jäykän tuntuista virallista nimeää. Charlie oli paljon mukavampi, hänelle sopivampi.
//Anteeksi, että on kestänyt vähän aikaa. Minulla on vain ollut harvinaisen hektiset viimeiset pari viikkoa. ^^//
Takaisin alkuun
Ziya al-Din Asharid
Vieras
LähetäLähetetty: 06 Mar 2007 06:20 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Ziya ei ollut osannut odottaa, että nuorempi mies tarttuisi näin kärkkäästi hänen sanoihinsa todistaakseen ne vääriksi, mutta kaipa tuo ajoi myös omaa etuaan, olihan läsnä arvovaltainen henkilö, joka, mitä ilmeisimmin oli hyvin läheisissä suhteissa kuninkaallisiin. Kasvonsa täytyi tässä seurassa pyrkiä säilyttämään kaikin keinoin, sehän nyt oli kaikinpuolin selvää. Niinpä Ziya kohdisti hetkeksi huomion nuoreen mieheen.
”Syvimmät pahoitteluni epäkohteliaiden oletusteni johdosta. Eurooppalaiset nuorukaiset hämmästyttävät minut kerta toisensa jälkeen”, Ziya sanoi pehmoisella äänellään, pahoitteleva ilme kauniilla, naisellisilla kasvoillaan. Nuorukaisen sitten esittäytyessä Charlieksi, Ziya hymyili ja osoitti jälleen hyvin opittuja länsimaisia tapoja antamalla vanhemman herrasmiehen esitellä itsensä, ennen kuin sitten esittäytyi itse.
”Minä olen Ziya al-Din Asharid, mutta kutsukaa minua toki Ziyaksi, mikäli se suinkin teille sopii”, Ziya sanoi, kumartaen kevyesti päätään.
Esittelyt nyt pois alta hoidettuina, Ziya viittasi vieraikseen kutsumiaan miehiä kulkemaan kanssaan ulos, linnan auringonpaisteiselle pihalle. Linna oli suuri ja sokkeloinen, ja Ziya muisti kaikki ne saapumisensa alkuajat, jolloin hän oli eksynyt näille loputtoman tuntuisille käytäville. Jotenkin hän oli kuitenkin oppinut hahmottamaan linnaa ja sen käytäviä, portaikkoja, halleja ja huoneita niin, että tunsi nyt tiensä ja osasi suunnistaa edes jotenkuten sinne, mihin nyt sitten ikinä olikaan menossa. Hänen paljaat jalkansa liikkuivat puvun pitkien helmojen suojissa lähes äänettömästi kohti linnan uloskäyntiä.
Persialainen kohdisti huomionsa jälleen vanhempaan herrasmieheen.
”Minusta olisi ilo tavata poikanne, josta mainitsitte aikaisemmin”, Ziya sanoi hymyillen, ”ei teillä olisi antaa vihjettä siitä, mistä poikanne voisi mahdollisesti tavoittaa?” Ziya kysäisi kuin ohimennen. Vaikka Ziya oli viihtynyt tässä kauniissa hovissa jo hyvän tovin, hän ei ollut saanut juurikaan jalkaansa oven väliin, mitä diplomaattisiin suhteisiin tuli. Hän ei ollut saanut edes napattua ketään perillisistä kiinni ahdistaakseen näitä nurkkaan. Ainut, joka hänelle oli suonut suoranaista huomiota oli eräs rouvasihminen, joka tuntui osaavan manipuloida kaikkia, enemmän tai vähemmän.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 17 Mar 2007 11:43 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Arouet…Arouet… Amiraali yritti yhdistää nimen oikeisiin kasvoihin. Oliko hän ollut liian kauan poissa kuvioista, ettei enää osannut yhdistää poikia heidän isiinsä. No, ehkä se suotiin hänelle anteeksi. Hän oli ennen kaikkea sotilas nyt kun esikoinen oli ottanut haltuunsa sen, mikä hänelle kuului.
”Amiraali Jaques Montaque”, hän esitteli itsensä kätellen molemmat nuorukaiset. Hän tunsi olevansa kutakuinkin väärässä paikassa, mutta se ei häntä juurikaan häirinnyt. Hän tunsi samanlaista ulkopuolisuutta myös viettäessään yhteisiä juhlapyhiä perheensä parissa. Hänestä oli tulossa kaiketi vanha.
Ziya al-Din Asharid? Luojan kiitos tämä ulkomaalainen tarjosi helpomman vaihtoehdon: sinuttelun. Se tuotti huomattavasti vähemmän päänvaivaa vanhalle miehelle, joka kuitenkin oli tottunut käyttämään arvonimiä puhutellessaan ihmisiä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi seuraten nuorukaisia.
Charlie vaikutti kiinnostuneelta päivän polttavista aiheista, mikä oli syytä lukea nuoren miehen ansioksi. Hänen nuorempi poikansa Ferdinand ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaan, ennen kuin hänen oli ollut pakko.
”Ah! Philippe on viime aikoina pysytellyt tiiviisti kotona Araiassa huolehtimassa provinssin asioista. Vaikka luulen pikkuneiti Beatrixin lumonneen hänet niin täydellisesti, ettei hänelle jää aikaa enää muuhun kuin tyttärensä palvomiseen”, amiraali hymyili hellästi esiin nousseelle mielikuvalle. Philippe oli aina ollut toivoton tapaus kaikessa muussa paitsi tunnetta vaativissa tehtävissä.
”Oletan, että arvon herrat eivät ole vielä päässeet kokemaan isyyden autuutta? Pienet tyttäret ovat niitä, jotka lopulta saavat varomattomat isät unohtamaan velvollisuutensa”, Jaques hymähti huvittuneena. Ensimmäinen lapsenlapsi oli saanut hänetkin jo sen verran pahasti lumoihinsa, että se oli oikeastaan pelottavaa.
”Nuorempi poikani Ferdinand puolestaan toimii kaartin kapteenina. Hän on kyllä sellainen veijari, että joskus ihmettelen, miten hänen on onnistunut päästä asemaansa. Hän olisi sopinut hovinarrin rooliin huomattavasti paremmin.” Vaikka amiraali kritisoikin poikaansa, hän teki sen lähinnä huvittaakseen kumppaneitaan ja pienimuotoisena kostona kaikista niistä hienovaraisista naljailuista, joita hänen poikansa kehtasi heitellä muiden sotilaiden edessä. Kenties nulikka oppisi tavoille joku päivä, vaikka isänä Jaques-Yves sitä epäilikin. Oli huomattavasti todennäköisempää, että hänen poikansa kaatuisi taistelussa… Tai toisin sanoen tippuisi hevosen selästä ja taittaisi niskansa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 02 Jou 2007 03:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
“Ei se mitään”, Charlie heilautti kättään persialaisen pahoittelulle, ”minä en taida vaikuttaa ihmeemmin henkilöltä, joka saattaisi olla kiinnostunut politiikasta.” Charlie hymähti sanojensa päätteeksi ja väläytti ystävällisen hymyn, joka kertoi viimeisten sanojen olleen vain huvittunut lisäys, joka ei ihmeemmin vaatinut mitään vakuuttelua kuinka hän oikeasti vaikutti politiikasta kiinnostuneelta. Hän oli saanut tuotua esille, ettei ollut mikään täysin ummikko politiikan suhteen ja se riitti. Liika vakuuttelu olisikin ollut hieman typerää, Charlie kun ei kuitenkaan ollut lähiaikoina tullut ottaneeksi osaa politikointiin. Tosin pääasiassa sen takia, että oli saapunut Ranskasta vasta vähän aikaa sitten, mutta kuitenkin.
Charlie vastasi amiraalin kättelyyn lujalla puristuksella ja nyökkäsi prinssin esittäytymiselle. Charlie oli hieman epävarma kuinka hänen tulisi käyttäytyä prinssin seurassa, olihan tämä kuitenkin prinssi. Etenkin se, että tämä pyysi itseään kutsuttavan etunimellään, Ziyaksi, hämmensi hieman Charlieta. Charlie oli ehtinyt Ranskassa oleskellessaan tottumaan siihen, että hiemankin paremman arvonimen omistavat pitivät suurta haloota arvonimestään ja nyt persialainen prinssi välitti prinsseydestään yhtä vähän kuin Charlie kreiviydestään. No jaa, kai sen saattoi ottaa vain piristäväksi vaihteluksi. Mutta itse Charlie ei ollut ihan varma, tuliko hänenkin tarjota mahdollisuutta sinutella itseään… Ehkäpä hän vain jättäisi asian sikseen toistaiseksi ja katsoisi miten Ziya kutsuisi häntä.
”Ei, isyys ei ole vielä ollut kovin ajankohtainen asia”, Charlie pudisti hymyillen päätään Jaquesin kysymykselle. Ei sillä, etteikö hän olisi kokenut muutamia hermostuneita hetkiä, kun pari ihastusta ja petikumppania olivat aikojen saatossa ehtineet epäillä olevansa raskaana. Mutta ainakaan tietääkseen Charlie ei ollut onnistunut saattamaan ketään raskaaksi ja oli helpottunut siitä. Ei olisi maineen kannalta kovin hyvä asia, jos häneltä paljastuisi avioton lapsi. Ei todellakaan hyvä asia.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 20 Hel 2008 11:51 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökytteli mietteliään oloisena. Sekä prinssi, että nuori herra Arouet olivat piakkoin siinä iässä, jolloin heidän molempien oletettiin avioituvan. Oikeastaan oli ihme, ettei prinssillä ollut puolisoa tai jälkeläisiä, mutta kenties itämailla tavat erosivat jotenkin radikaalisti eurooppalaisista tavoista.
Siitä johtuikin Jaquesin mieleen, että prinssi Francisille oli etsitty morsianta kun poika parka oli tuskin kasvanut edees mieheksi ja Frederik, äpäräprinssi, taisi lähinnä etsiä huvitusta itselleen, ennemmän kuin vaimoa. Ties montako äpärää oli siittänyt jo tähän mennessä. Tällaisia ajatuksia ei sopinut lausua ääneen.
"Niin, no nuorenahan sitä on elettävä ja nähtävä hieman maailmaa. Avioliitto ja perhe velvoittavat kuitenkin miestä, ettei hänelle suoda enää yksinäisyyden ylellisyyttä. Itse tulin isäksi kaksikymmentäkuusi vuotiaana. Olin vanha verrattuna ystäviini, joilla vilisi lapsia jaloissa, mutta ajat muuttuvat, hyyvät herrat", Jaques totesi jättäen mainitsematta, että vuodet vierivät liiankin nopeasti ja että oikeastaan häntä kadutti, ettei ollut saanut suostuteltua Camillaa itselleen aikaisemmin. Toisaalta kosioaika oli ollut riemukas, täynnä kömpelöitä yrityksiä kiinnittään tyttösen huomio, varastaa salaa suudelma jos toinenkin. Se oli jännittävää ja seikkailunhaluinen sotilas otti kaiken irti mielellään ja muisteli kaiholla niitä päiviä.
Palvelija tavoitti kolmikon ja tapansa mukaan pyyteli anteeksi, kumarsi ja pyysi prinssiä seuraamaan itseään. Asia oli kuulemma kiireinen. Amiraali kumarsi kohteliaasti ja lateli asiaan kuuluvat kohteliaisuudet. Hän oli siis kahden nuorukaisen kanssa.
"Mutta se niistä vanhan sotilaan jorinoista. Saanen tiedustella, millä asioilla nuori herra liikkuu palatsissa? Kenties kauppasopimusten solmimista ja samalla seurapiiriin tutustumista?" amiraali kysyi yrittäen edelleen miettiä, miksi pojan sukunimi oli kovin tuttu.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 06 Maa 2008 06:59 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//On tämäkin taas motivaatiota, maanantaina alkaisi kirjoitukset ja minä vietän aikaani netissä. //
Charlie nyökkäili amiraalin sanoille. "Olette oikeassa, avioliitto varmasti rajoittaa joiltain osin elämää, mutta onhan siinä varmaan jotain hyvää? Eivät niin monet nuoret miehet muuten ajautuisi siihen tilaan. Vai mitä sanotte joukon ainoana naimisissa olevana amiraali?" Charlie toista kulmakarvaansa ja virnisti leveästi molemmille miehille. Mies ei voinut olla enempää oikeassa siinä, että nuorena oli todellakin elettävä ja nähtävä maailmaa, kun vielä siihen kykeni. Avioliitossa perhe sitoi kuitenkin niin paljon, ettei enää silloin voinut kunnolla toteuttaa kaikkia haaveitaan. Tosin Charliella ei juurikaan ollut kokemusta avioliitosta, sen hän myönsi itsekin, joten eihän sitä koskaan tiennyt. Olihan avioliitossakin varmasti puolensa ja Charlie uskoi itsekin vielä joku päivä löytävänsä itsensä siitä tilasta, mutta sitä ennen oli otettava kaikki ilo irti sitoutumattomuudestaan.
Charlie seurasi vierestä kiinnostuneena kuinka heidät yhyttänyt palvelija pyysi prinssiä seuraamaan itseään, hän ei voinut estää itseään pohtimasta uteliaana, mikä oli tämä kovin kiireinen asia. Eihän se oikeastaan kuulunut hänelle, mutta silti se kiinnosti. Charlie kumarsi prinssille hyvästiksi ja kääntyi sitten amiraalin puoleen. Nähtävästi he olivat jääneet kaksin.
"Milläkö asioilla?" Charlie hymähti ja pudisti päätään. "Ei mitään niin hienoa kuin kauppasopimusten solmimista tai mitään vastaavaa, minä olen liikkeellä ihan vain verestämässä vanhoja tuttavuuksiani. Kun on vasta saapunut takaisin maahan, tuntuu siltä kuin jokainen ystävyys pitäisi solmia uudestaan."
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 13 Maa 2008 11:48 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Mikäpä sen parempaa ajanvietettä olisi? Pitää rentoutua, ettei pää hajoa. - Sanoo ihminen, jonka pitäisi kääntää koulutuspoliittista tekstiä englanniksi esseeseen ja tehdä projektisuunnitelmaa...)
Avioliitto. Amiraali näytti hetken aikaa mietteliäältä. Oliko avioliitossa niin paljon hyvää kuin kuviteltiin? Puoliso piti yksinäisyyden loitolla ja tietysti oli mukava nukahtaa lämpimän ja pehmoisen naisen viereen, joskin nalkutus ja ne kaikki naisen pienet oikut saivat miehet raivonpartaalle vähän liiankin usein. Lapset olivat siunaus. He olivat sieviä pieniä enkeleitä nukkuessaan ja riiviöitä valveilla ollessaan. Eivätkä vuodet tuoneet juurikaan helpotusta. Päinvastoin. Amiraali nyökkäsi hitaasti.
”Jotain hyvää ja paljon harmaita hiuksia, jos minulta kysytään”, vanha upseeri virkkoi ajatellen nuorinta poikaansa. Philip oli jo avioitunut, pienen tyttären isä ja kiireinen hoitaessaan herttuan tehtäviään ja pitäessään huolta kaupankäynnin sujumisesta.
”Ah, aivan, aivan. Ystävyyssuhteita tulee vaalia. Niistä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Sanoitte, että olette tulleet vasta Cloveriin. Anteeksi näin suora oletus, mutta lienette viihtynyt Ranskassa, kuten niin monet nuoret miehet? Vanhin poikani olisi halunnut opiskelemaan Pariisiin, mutta pyörti lopulta päätöksensä”, amiraali jutteli niitä näitä, mutta halusi kiihkeästi kuulla nuoren miehen mielipiteen Ranskassa vallitsevasta ilmapiiristä. Vaikka rajalla ei ollutkaan ollut ongelmia, Jaques oli kuullut huhuja ja tiedonmurusia kiristyvästä ilmapiiristä. Se saattoi olla vain poliittista potaskaa ja vanhojen miesten panettelua, mutta hän halusi kuulla muitakin mielipiteitä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 20 Maa 2008 06:42 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Kieltämättä ystävyyssuhteet tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä tulevaisuudessa", Charlie nyökkäsi amiraalille, "mutta ovat ne kyllä hyödyllisiä jo nyt."
Ranskassa? Sielläpä hyvinkin, mutta oliko amiraalin tieto vain hyvä arvaus vai muistiko tämä sen parin vuoden takaisen tapauksen ja halusi nyt vain varmistuksen, että muisti todella oikein. Charlie yllättyi itsekin pohdinnoissaan, eihän hän yleensä ollut näin epäluuloinen. Mutta se tapaus oli sen verran...kipeä muisto, ettei hän todellakaan halunnut tulla muistetuksi juuri siitä. Ylipäätään se, että nainen oli ollut jo naimisissa, oli jo omiaan aiheuttamaan amiraalin kaltaisessa naimisissa olevassa miehessä paheksuntaa. Mutta toisaalta, oli aika turhaa pohtia tuollaista. Eiköhän amiraali olisi suoraan kysynyt, pitivätkö huhut paikkaansa, jos olisi sitä halunnut tietää. Ne tapahtumat olivat ollutta ja mennyttä, ei niihin enää voinut vaikuttaa.
"Arvauksenne osuu täysin oikeaan. Olen viettänyt lähiajat Pariisissa. Kaunis kaupunki. Mutta kallis", Charlie virnisti viimeisen toteamuksensa jälkeen, hän oli huomannut kaupungin kalleuden vähän liiankin hyvin itse. Jos ei muuta, niin Valcotissa ainakin oli vanhempien rahat lähellä ja muutenkin eläminen tuntui
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 30 Maa 2008 11:20 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nyökkäsi hitaasti. Hän muisti poikansa vakuuttelut siitä, että tuli kyllä toimeen Pariisin kaltaisessa kaupungissa varsin mallikkaasti, mutta Philippe oli tuohon aikaan ollut hyvin huikentelevainen nuorukainen, jonka rahanhallintataidot toisinaan pääsivät unhoittumaan. Jaques-Yves oli ollut enemmän kuin mielissään Philipin kuitenkin löydettyä nykyisen vaimonsa Clarissan. Siinä saivat Pariisin opiskelut jäädä. Onneksi pojalla oli kuitenkin ollut järkeä käydä koulunsa loppuun. Olihan tämä aina ollut huikentelevaista pikkuveljeänsä vakaampi ja mietteliäämpi.
”Minulla on ollut ilo vierailla vaimoni kanssa Pariisissa muutaman kerran. Viettää jopa hetken aikaa vierailulla. Yleensä kyseessä tahtovat olla iänikuiset työasiat ”, amiraali huomautti, ”Mutta viime aikoina en ole päässyt juurikaan irtautumaan Cloverista, mutta olen kuullut muutamilta tuttaviltani, että nuoret ovat alkaneet jälleen vaatia uutta vallankumousta. Ainahan sitä vaaditaan toreilla ja saleissa, mutta Ranskan tapauksessa se olisi valitettava onnettomuus, jos huhut pitävät paikkansa. Kauppa kärsisi pahemman kerran.”
Amiraali huokaisi, ei niinkään, että se olisi ollut merkki huolesta. Ainakaan hänen ei tarvinnut huolehtia oman sukunsa kaupanteosta enää sen kummemmin. Philip oli ottanut sen puoleen haltuunsa.
”Mitä te luulette, nuori herra? Nousevatko Ranskan nuoret idealistit todella kapinaan?” vanhempi mies katsoi kiinteästi nuorempaansa odottaen kuulevansa mahdollisimman vähän arvaukseen perustuvan vastauksen, vaikka sellaista ei kai kukaan pystynyt todella antamaan. Ei ennen kuin vallankumous olisi todella alkanut.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 15 Huh 2008 07:39 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ääh, tekisi kovasti mieli mennä selittämään Marie Antoinetesta, mutta en taida uskaltaa niin tarkkaan ajanmääritykseen... ^^//
Charlie nyökkäili amiraalin sanoille ja kohautti sitten olkiaan tämän kysyessä hänen mielipidettään. Kyllähän Charlie oli osallistunut politiikan puhumiseen Ranskassa, oli suorastaan mahdotonta olla osallistumatta siihen sen kaltaisessa maassa, mutta ei se silti saanut häntä yhtään paremmaksi maan poliittisen tilanteen arvioijaksi. Ei hän siitä niin paljon ymmärtänyt, että olisi suoralta kädeltä voinut sanoa kuinka todenpitäviä huhut olivat. Sen verran Charlie oli oppinut, että monet hänen ystävistään kyllä uhosivat yhtä sun toista, mutta kukaan ei tosilanteen tullessa tekisi yhtään mitään. Toisaalta, hänen ystävänsä olivatkin aivan eri asia kuin ihan oikeasti kapinaa suunnittelevat.
"Minun arvaukseni on yhtä hyvä kuin teidänkin", Charlie hymähti ja nyökkäsi amiraalille, "mutta jos jotain pitäisi sanoa, veikkaisin, ettei kapina ainakaan ottaisi ihmeemmin tuulta alleen. Ainahan Ranskassa joku valittaa jostain ja kapinaa on ollut ilmassa jo pidemmän aikaa. Olisihan kapina syttynyt jo aikoja sitten, jos on syttyäkseen."
Charlie kohautti uudestaan olkapäitään ja vetäisi kätensä hiusten läpi vetäen otsatukkaa pois silmiltä. "Toisaalta, ranskalaiset ovat äkkipikaista kansaa. Ja kieltämättä joku voisi sanoa, että heillä on syytäkin kapinaan."
Charlie vilkaisi ympärilleen käytävällä, jolla he sillä hetkellä kulkivat. Se alkoi näyttää jo hieman tutummalta, kenties he lähestyivät uloskäyntiä, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Käytävät olivat vaikuttaneet tutuilta jo silloin, kun hän oli eksynyt.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 19 Huh 2008 08:27 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
(Se voipi olla. Toisaalta taas sitten historiankirjatkin on tainneet mennä jo sekaisin, kun kartalta löytyy Clover. =^__^=)
Amiraali nyökkäsi nuoren miehen sanoille. Hän oli kyllä samaa mieltä Charlien kanssa, mutta vuosien kokemus oli saanut hyvin epäileväiseksi. Tai pikemminkin hänen tehtävänsä oli odottaa kapinoiden ja vallankumousten syntyä joka hetki, sillä Eurooppa oli täynnä omia pieniä ruutitynnyreitä, jotka saattaisivat räjähtää minä hetkenä tahansa. Clover oli pieni valtio, joka jakoi rajansa suurempien kanssa. Jaques saattoi vain tehdä johtopäätöksen ja todeta, että hänestä oli tulossa samanlainen kuin isoisästään; mies joka huolehti liikaa kaikesta ja epäili kaikkea.
”Niin, ranskalaiset osaavat kyllä nousta tarvittaessa barrikadeille halutessaan. Kenties tasavalta olisi parempi vaihtoehto kuin kuninkaan pitäminen valtaistuimella Ranskan kohdalla”, amiraali hymähti tietäen vallan hyvin, että hän oli itse tottunut liiaksi monarkian olemassa oloon ja piti sitä ainoana oikeana hallitusmuotona. Hän oli keskustellut aiheesta poikiensa kanssa ja nämä näkivät asiat kenties uudemmilla silmillä ja pystyivät esittämään kelpo argumentteja kummankin hallitusmuodon puolesta.
Amiraali kääntyi oikeanpuoleiseen käytävään, joka johti suureen juhlalliseen halliin ja portaikkoon. Se oli yksi lukuisista länsisiiven portaikosta. Sotilaat ja palvelijat olivat niitä, jotka yleensä kansoittivat tätä osaa palatsista ja se olikin tuttu myös amiraalille itselleen, vaikka hän saattoikin kulkea missä mieli teki asemansa turvin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 14 Tou 2008 07:12 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
//Ai oho, onko tässä oikeasti ollut näin pitkä tauko? Syvät pahoittelut, syyttäisin pääsykokeisiin lukemista, muta minun lukumäärälläni se olisi enemmänkin tekosyy. Very Happy//
"Kenties", Charlie nyökkäsi amiraalille ja loi tähän tutkivan katseen. Hänellä ei juuri ollut mitään käsitystä ihmisten poliittisista suuntautumisista, niin hyvin ei häntä oltu pidetty ajan tasalla Ranskan vuosien aikana. Charlie ei voinut olla varma hakiko amiraali toteamuksellaan jotain, se kun kuulosti hänen korvissaan hieman oudolta kuningaskunnan sotavoimien johtajalta. Olisi ainakin voinut odottaa, että sellaisessa asemassa toimiva olisi kannattanut kuningaskuntaa kaikissa tilanteissa.
Ei, hän oli liiaksi tottunut sen suuntaisiin poliittisiin keskusteluihin Pariisissa. Täällä, kotona, oli ihan liiaksi keskitytty seuraavan hallitsijan päättämiseen, että kukaan olisi kiinnostunut ajatuksesta tasavallasta muun kuin Ranskan mahdollisen kohtalon takia. Hän oli selvästi ollut liian kauan poissa kotoa.
"Minä voin kuvitella ranskalaisen tasavallan", Charlie naurahti ja karkotti samalla aiemmat mietteensä mielestään, "ajasta menisi niin suuri osa väittelyyn ja kaikkeen muuhun kuin itse politiikkaan, etteivät he saisi juuri mitään aikaiseksi.” Toisaalta eihän sitä koskaan tiennyt. Kenties tasavalta olisi Cloverissakin parempi vaihtoehto kuin kuningaskunta. Ainakin vältyttäisiin näiltä hallitsijakiistoilta, mutta sen sitten korvaisivatkin kaikki muut kiistat. Yhden kuninkaan toimiessa pääasiallisena päättäjänä asiat ainakin hoidettiin, Charlie ei ollut niin tutustunut tasavaltojen toimintaan, että olisi osannut varmasti sanoa kuinka ne toimivat käytännössä.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 03 Kes 2008 08:06 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nauroi nuoren miehen sutkautukselle lämpimästi astellessaan alas portaita. Hän vilkaisi sivusilmällään ohi kiirustavaa palvelusväkeä. Näytti siltä, että mitä pitemmällä kevääseen mentiin, sitä useampi tahtoi päästä mukaan pääkaupungin huvielämään.
"Saatatte hyvinkin olla oikeassa, nuori mies. Saatattepa hyvinkin. Se avaisi niin monia mahdollisuuksia pienelle kuningaskunnallemme. Toisaalta myös sopimusten tekemiseen saattaisi kulua elinikä ranskalaisten jahkatessa saman asian kimpussa kauemmin kuin olisi tarvis", Jaques myönsi hymyssä suin.
Armeijan ylipäällikkönä hän unelmoi tietysti voitokkaista sodista ja hän olisi ollut enemmän kuin tyytyväinen, jos olisi pystynyt nappaamaan edes muutaman hehtaarin verran maata Ranskalta, mutta vanha kehäkettu tiesi paremmin. Rauha ja puolueeton suhtautuminen Euroopan sotatantereisiin olisi tällä hetkellä paras strategia. Ranskan ja Iso-Britannian välit eivät koskaan olleet liian lämpimät ja viime aikoina oli puhuttu myös siitä, kuinka nuivasti englantilaiset satamat ja kauppiaat suhtautuivat Cloverin kauppalaivoihin.
"Kunhan vain muistamme itse pitää pään kylmänä sekä silmät ja korvat auki, niin emmeköhän me tulisi toimeen myös Ranskan tasavallan kanssa", amiraali totesi nyökäten tuttavallisesti herra Gillesille, joka oli ollut tuttu näky hänen Araian provinssissa sijaitsevalla tilallaan, mutta naimisiin mentyään Gillesistä oli tullut vaimonsa tilusten isäntä miltei toiselle puolelle valtakuntaa.
"Ovatko vanhempanne ja sisaruksenne kesäkauden aikana Valcotissa? Kesäisin koko kaupinki suorastaan sykkii elämää. Kaltaisillenne nuorille miehille satelee varmasti kutsuja juhliin jos toisiinkin?", amiraali jatkoi kohteliasta keskustelua. Hän tiesi oman poikansa varmasti livahtavan työpöytänsä äärestä tanssittamaan sieviä tyttöjä kaupungin kerman joukkoon, olivathan upseerit kuitenkin arvostettuja ylimystön parissa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 24 Kes 2008 03:38 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Charlie hymähti amiraalin vastaukselle. Vakavasti ajatellen tämä oli aivan oikeassa, Ranskan muuttuminen tasavallaksi aiheuttaisi heidän rakkaalle maalleen niin hyvää kuin huonoakin. Se riippui täysin siitä, miten maa muuttuisi tasavallaksi ja millaisia ihmisiä sen johtoon - saattoiko tasavallasta puhuessa sanoa johtoon? - pääsisi. Onneksi sellainen oli vielä vain entä jos - kuvittelua, mitään konkreettista ei ollut vielä tapahtunut. Politiikan tapahtumien spekulointi oli aina tietyssä määrin mielenkiintoista, mutta ei sitä kovin kauaa jaksanut. Ei ainakaan, kun mitään ei ollut vielä tapahtumassa. Ei poltiikka nyt sentään niin mielenkiintoista ollut.
"Olemmehan me aina enneetkin tulleet toimeen Ranskan kanssa, emmeköhän me osaisi tehdä niin vaikka Ranska ei olisikaan monarkia."
"Itse asiassa minä olen ainoa perheestämme, joka näillä näkymin on viettämässä koko kesän täällä kaupungissa", Charlie hymyili amiraalille kiitollisena aiheen vaihdoksesta, "vanhempani viettävät kesän mielummin rauhallisemmissa oloissa maaseudulla. Ja sekös harmittaa siskoani", Charlie naurahti huvittuneena ja virnisti amiraalille, "niin kyllä harmitti minuakin, kun vielä asuin kotona."
Hän muisti varsin hyvin kotona käydyt riidat siitä, miksi hän ei ollut saanut jäädä yksin kaupunkiasuntoon kesäisin. Tuskin hän olisi taloa täysin hajottanut, jos olisi luvan saanut, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hänen vanhempansa tekivät varmasti oikean päätöksen pakottaessaan hän mukanaan maalle. Charlie pystyi vain kuvittelemaan millaiset riidat heillä nyt käytiin, kun sisko halusi huvittelemaan kaupungille.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 15 Hei 2008 02:57 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Amiraali nauroi lämpimästi nuoren miehen huomioille. Se kuulosti hyvin tutulta, vaikka Jaques-Yves olikin ollut paljon poissa kotoa eikä näin ollen joutunut sovittelemaan poikien kiukunpuuskia kun heidät oli jätetty omalle tilalle muiden, eleensä amiraalin siskon ja tämän miehen hoteisiin usein pitkäksikin aikaa.
”Kuopukseni oli poikasena yllättävän kovapäinen tapaus. Hän antoi vaimolleni päänvaivaa kerta toisensa jälkeen joutuessaan jäämään tätinsä hoiviin kesän ajaksi, joten voin hyvin kuvitella sisarenne harmin”, Jagues oli tyytyväinen, että koulutus ja ikä olivat tasoittaneet myös Ferdinandin luonnetta.
”Saanen kysyä, joko sisarenne on esitelty virallisesti ylimystölle tanssiaisissa? Se taitaa olla jokaisen nuoren naisen odotusten kohteena. Vanhempi poikani tapasi vaimonsa tällaisessa tilaisuudessa. Poika-parka oli täysin tytön lumoissa ja murehti ettei kenties olisi Clarissa -neidin mieleen, että kosijoissa olisi joku vielä mielenkiintoisempi mies”, amiraali hymähti muistolleen. Oliko siitäkin jo viitisen vuotta? Hän oli itse tavannut Camillansa ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten. Ajalla tosiaan taisi olla siivet, jolla se liisi tasaisen tappavasti eteenpäin ihmisten huomaamatta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Charlie Arouet
Vieras
LähetäLähetetty: 17 Elo 2008 02:52 pm Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
"Ei, häntä ei ole vielä virallisesti esitelty", Charlie pudisti päätään amiraalin kysymykselle, "käsittääkseni se olisi kuitenkin tarkoitus tehdä viimeistään keväällä, jolloin siskoni tulee täysi-ikäiseksi."
Tietenkin, jos hänen vanhemmiltaan kysyttiin, sitä ei tapahtuisi varmaan hyvin pitkään aikaan. Etenkin heidän äitinsä oli kovin vaikea päästää lapsistaan irti. Poikien aikuistuminen oli ollut jo kova pala, mutta nyt kun olisi ainoan tyttären ja vielä nuorimman lapsen aika lentää pesästä...tietenkin se oli raskasta. Eihän kukaan normaali lapsiaan rakastava vanhempi haluaisi luopua heistä. Siskon kaltaisen, kovin kauniin neidon kohdalla virallinen esittely poiki melko varmasti ainakin muutaman ihailijan ja siitä olikin sitten lyhyt matka kihloihin. Onneksi äitikin sentään ymmärsi, että se oli siskolle vain hyväksi.
Charlie nauroi hyväntahoisesti amiraalin kertoessa pojastaan.
"Kuulostaa hyvin tutulta. Ihastuminen vie kummasti miehen itseluottamuksen." Mutta se oli kyllä sen arvoista. Vaikkei juurikaan harrastanut rakastumisiensa analysointia Charlie uskoi ihastuvansa niin usein jo osittain sen tunteen takia. Se oli niin kovin suloinen tunne, maailma näytti heti paljon ruusuisemmalta ja kauniimmalta. Mutta rakkauden loppuminen...viimeisin kerta oli opettanut ainakin sen, että ranskattaret osasivat olla häijyjä.
Takaisin alkuun
Amiraali&Kapteeni Mon
Liittynyt: 23 Hei 2007
Viestejä: 54
LähetäLähetetty: 30 Syy 2008 12:55 am Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Niinpä niin amiraali oli täysin samaa mieltä nuorukaisen kanssa. Hänen vanhin poikansa Philippe oli ollut täysin hermoraunio ja odottanut malttamattomana seuraavaa kutsua mihin tahansa juhlatilaisuuteen, jossa olisi saattanut kohdata rakkautensa kohteen. Jaques ja Camilla olivat yrittäneet ymmärtää ja rauhoitella nuorta miestä, mutta se oli ollut käytännössä mahdotonta. Onneksi Philip oli useimmiten kääntynyt äitinsä neuvojen puoleen ja jättänyt amiraalin hoitamaan kartanon ja armeijan asioita.
”Niin, muistan monta epätoivoista hetkeä omasta nuoruudestani kun vielä kosiskelin omaa vaimoani. Minä olin armeijan leivissä ja hän oli suhteellisen varakkaan aatelisen toiseksi vanhin tytär. Kukapa isä haluaisi naittaa tyttärensä miehelle, joka saattaisi joutua sotatantereelle milloin tahansa. Eikä Cammillakaan lämmennyt ajatukselle”, amiraali hymähti muistellessaan kuinka monta kertaa hän oli saanut kylmää vettä niskaansa kuvaannollisesti ja täysin kirjaimellisesti.
”Nuorempi poikani ei toistaiseksi ole ilmoittanut kiinnostuksestaan avioitua. Olen alkanut harkita järjestettyä avioliittoa, joskin vaimoni taitaa olla hieman toista mieltä. Johtunee kai siitä, että Ferdinand seuraa minua sotilasuralla. Näin meidän kesken…” amiraali vilkaisi vaivihkaa ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei hänen vaimonsa tai kukaan muukaan ollut kuuluetäisyydellä, ”…Vaimoni pitää suunnattomasti univormuista, mutta hän ei edelleen sulata sitä, että mies häipyy heti kutsun saatuaan vedoten maansa ja hallitsijansa tarvitsevan häntä. Luulen, että vaimoni on enemmän kuin vakuuttunut myös siitä, että sotilailla on tarve päätyä jokaisella sotaretkellä tai jokaisissa sotaharjoituksissa naisen lämpimään syliin. Ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan”, amiraali virnisti ilkikurisesti iskien silmää. Hän oli eräänkin kerran kuunnellut pitkän nuhdesaarnan siitä, miten hän jätti asiat aina vaimonsa kontolle ja kehtasikin odottaa palvelua saapuessaan kotiin. Puhumattakaan niistä heidän avioliittonsa alkuvuosista, jolloin hän oli joutunut vähän väliä vakuuttelemaan Camillalle, ettei hänellä ollut suhdetta toisen naisen kanssa, eikä hänellä ollut tarvetta turvautua ilotalon palveluihin ollessaan matkoilla. Nyt, vuosia myöhemmin, he vitsailivat ja kiusoittelivat toisiaan alkuaikojen kiistoista.
Heillä oli ollut onnea.
_________________
"Sine ira et studio."
Ilman vihaa ja myötämielisyyttä.
Amiraali Jaques-Yves Montague ja Kapteeni Ferdinand Montague