Post by Admin on Oct 18, 2013 3:10:15 GMT 2
Lähetetty: 06 Hei 2007 09:03 pm Viestin aihe: Reagointi kanavapäätökseen -vanha foorumi (yksinpeli)
Prinsessa Rose
Prinsessa Rose tunsi vihan aaltojen hyökyvän lävitseen uudelleen ja uudelleen, yhä suuremmalla voimalla. Hän tunsi kuinka veri kohisi hänen korvissaan. Miten pirussa se helvetin idiootti oli USKALTANUT mennä tekemään tällaisen päätöksen! Mitään ajattelematta Rose sieppasi kirjurin mustepurkin ja heitti sen voimalla seinään.
Musteen valuessa pahaenteisenä kohti kallista persialaista mattoa, kirjuri tunsi kuinka hänen ennen niin vahva asemansa oli juuri muuttunut hyvin ohuella langalla tanssimiseksi. Näköjään hänen henki riepunsa oli nuoren erittäin tunnelatautuneen heitukan käsissä. Kirjuri kirosi kohtaloaan, joka oli niin kieroutuneesti kietoutunut noiden kolmen nuoren hallitsija ehdokkaan ympärille.
”Miksi sinä annoit hänen allekirjoittaa tämän?” Rose puhui matalalla äänellä, jonka ilmeettömyys ja kylmyys saivat Tomasin kulmat kohoamaan, mutta mies ei tehnyt elettäkään auttaakseen kirjuriä.
”Anteeksi valtiattareni, minä en ollut paikalla, minä…”
”Ei mitään tekosyitä! Sinä tiesit, mitä minä ajattelen, sinun olisi pitänyt käyttää noita kahta pähkinää pääsi sisällä.” Rose oli vähällä koputtaa kirjuria otsaan, jotta olisi saanut jonkin todisteen, että miehen pään sisällä todella liikkui jotain.
Rose oli tullut kirottuun tilaan, kuten hän paikkaa kutsui, hälyttävien juorujen lennättämänä. Hän oli saanut kuulla, että hänen rakas veljensä, oli sulkemassa vanhan kastelukanavan ja rakentavan uuden! Tavallisilta ihmisiltä perittäisiin naurettavan suurta veroa vähintään parin vuoden ajan, mikä vetäisi koko maan talouden ojasta allikkoon. Ainoastaan kruunua palvelevat ja kruunun hyväksi töitä tekevät pääsisivät lähes tulkoon kuin koirat veräjästä. Tämä aiheuttaisi valtavan eripuran kansan keskuudessa. Ihan kuin kansa ei muuten vihaisi jo Rosen veljiä – hän ajatteli katkeran huvittuneesti -, no jos Francis halusi tapattaa itsensä, niin hän oli hyvä vain. Heidän isänsä oli kuolemallaan saanut monet huokaamaan helpotuksesta, mutta näköjään miehillä oli jokin valtava tarve seurata samaa idioottimaista polkua mikä oli johtanut hänen isänsä kuolemaan.
Prinsessan ympärillä pystyi aistimaan mielenkuohun aiheuttaman myllertävän kentän, joka ilmoitti myrkyllisyydellä hiljaisuudellaan: Pysy kaukana minusta tai kärsi seuraukset. Rose näytti suuttuessaan varsin kauniilta. Ruskettunut iho kalpeni, silmät säkenöivät kipinöitä ja hänen poskensa punottivat kauniisti, mutta siihen ne hyvät puolet sitten loppuivatkin.
”Jos se nulikka sotaa haluaa, niin sodan hän saa, mutta minut hän voi lukea sen ulkopuolelle!” Rose jupisi ja heitti lähetin kotelon seinään. ”Tomas!”, ”Niin prinsessani?”, ”Ilmoita sille saamarin rotjakkeelle että hänelle on töitä.” Rose kääntyi kannoillaan ja marssi vihaisesti helmojaan pidellen vartioiden ohi, jotka hyvin sutjakkaasti tekivät kunniaa prinsessalle ja hänen henkivartijalleen.
Prinsessa Rose
Prinsessa Rose tunsi vihan aaltojen hyökyvän lävitseen uudelleen ja uudelleen, yhä suuremmalla voimalla. Hän tunsi kuinka veri kohisi hänen korvissaan. Miten pirussa se helvetin idiootti oli USKALTANUT mennä tekemään tällaisen päätöksen! Mitään ajattelematta Rose sieppasi kirjurin mustepurkin ja heitti sen voimalla seinään.
Musteen valuessa pahaenteisenä kohti kallista persialaista mattoa, kirjuri tunsi kuinka hänen ennen niin vahva asemansa oli juuri muuttunut hyvin ohuella langalla tanssimiseksi. Näköjään hänen henki riepunsa oli nuoren erittäin tunnelatautuneen heitukan käsissä. Kirjuri kirosi kohtaloaan, joka oli niin kieroutuneesti kietoutunut noiden kolmen nuoren hallitsija ehdokkaan ympärille.
”Miksi sinä annoit hänen allekirjoittaa tämän?” Rose puhui matalalla äänellä, jonka ilmeettömyys ja kylmyys saivat Tomasin kulmat kohoamaan, mutta mies ei tehnyt elettäkään auttaakseen kirjuriä.
”Anteeksi valtiattareni, minä en ollut paikalla, minä…”
”Ei mitään tekosyitä! Sinä tiesit, mitä minä ajattelen, sinun olisi pitänyt käyttää noita kahta pähkinää pääsi sisällä.” Rose oli vähällä koputtaa kirjuria otsaan, jotta olisi saanut jonkin todisteen, että miehen pään sisällä todella liikkui jotain.
Rose oli tullut kirottuun tilaan, kuten hän paikkaa kutsui, hälyttävien juorujen lennättämänä. Hän oli saanut kuulla, että hänen rakas veljensä, oli sulkemassa vanhan kastelukanavan ja rakentavan uuden! Tavallisilta ihmisiltä perittäisiin naurettavan suurta veroa vähintään parin vuoden ajan, mikä vetäisi koko maan talouden ojasta allikkoon. Ainoastaan kruunua palvelevat ja kruunun hyväksi töitä tekevät pääsisivät lähes tulkoon kuin koirat veräjästä. Tämä aiheuttaisi valtavan eripuran kansan keskuudessa. Ihan kuin kansa ei muuten vihaisi jo Rosen veljiä – hän ajatteli katkeran huvittuneesti -, no jos Francis halusi tapattaa itsensä, niin hän oli hyvä vain. Heidän isänsä oli kuolemallaan saanut monet huokaamaan helpotuksesta, mutta näköjään miehillä oli jokin valtava tarve seurata samaa idioottimaista polkua mikä oli johtanut hänen isänsä kuolemaan.
Prinsessan ympärillä pystyi aistimaan mielenkuohun aiheuttaman myllertävän kentän, joka ilmoitti myrkyllisyydellä hiljaisuudellaan: Pysy kaukana minusta tai kärsi seuraukset. Rose näytti suuttuessaan varsin kauniilta. Ruskettunut iho kalpeni, silmät säkenöivät kipinöitä ja hänen poskensa punottivat kauniisti, mutta siihen ne hyvät puolet sitten loppuivatkin.
”Jos se nulikka sotaa haluaa, niin sodan hän saa, mutta minut hän voi lukea sen ulkopuolelle!” Rose jupisi ja heitti lähetin kotelon seinään. ”Tomas!”, ”Niin prinsessani?”, ”Ilmoita sille saamarin rotjakkeelle että hänelle on töitä.” Rose kääntyi kannoillaan ja marssi vihaisesti helmojaan pidellen vartioiden ohi, jotka hyvin sutjakkaasti tekivät kunniaa prinsessalle ja hänen henkivartijalleen.