Post by Admin on Oct 18, 2013 2:58:11 GMT 2
admin
Site Admin
Liittynyt: 20 Kes 2007
Viestejä: 125
LähetäLähetetty: 06 Hei 2007 08:32 pm Viestin aihe: Sonaatti -vanha foorumi (Suljettu) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Prinssi Frederik
Part. 1
Ilmassa väreili sulosointuja, jotka kisailivat keskenään. Musiikki kaikui valtaistuinsalissa ja karkasi avoimesta ikkunasta puutarhaan, vaikka sen häntä olikin kiertynyt kiinni kattokruunujen kristalleihin. Sävelmä ei ollut yhtä riehakas kuin muutama ilta takaperin vaan muistutti lähinnä tummaa samettia tai tähtistä yötä, olihan kyseinen kappale nimetty Kuutamosonaatiksi. Prinssi Frederikin pitkät sormet tanssivat hillitysti koskettimilla. Hänen ei tarvinnut katsoa nuotteja, sillä hän oli soittanut kyseistä sävelmää rakastajattarilleen omassa huoneistossaan kymmeniä kertoja.
Hän soitti yleensäkin mieluummin yleisölle kuin vain itselleen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Muutama sievä aatelisneito oli eksynyt salin toiselle puolelle kuuntelemaan, mutta siveitä ja viattomia esittävät neidit eivät rohjenneet lähestyä. Frederik ei välittänyt siitä, sillä kyseiset haahkat eivät suinkaan olleet viattomia pikku enkeleitä vaan itse paholaisen kädestä syöviä korppikotkia, jotka olivat vakaasti päättäneet pyrkiä avioon vaikka sitten äpäräprinssin kanssa. Valitettavasti Frederik ei ajatellut avioitua vielä vähään aikaan ja hänellä oli muutenkin erittäin vaativa maku, paitsi jos oli kyse vain ”leikkikaluista”.
Ei käynyt kuitenkaan kieltäminen, etteikö perillisistä vanhin olisi osannut salata omaa inhonsa ja esiintyä moitteettomasti tarpeen niin vaatiessa. Jälleen kerran, opitun kohteliaisuuden avulla, kruununtavoittelijoista vanhin piti ylväästi yllä opittua roolia, jota hän ei voinut lakata esittämästä. Frederik tervehti herkällä ja ylväällä pään nyökäytykselle neitosia ja jatkoi sileiden koskettimien tunnustelua silmät kiinni eläytyen sisälle mestarisäveltäjän kirjoittamiin nuotteihin.
Näin soittaessaan Frederik oli varmasti aidoimmillaan oma itsensä jopa ihmisten keskellä. Se herkkyys, jolla hän tulkitsi teoksia ja kappaleita, oli kai synnyinlahjana saatu, vaikka nuorena hän olikin vihannut pianon pimputtelua yli kaiken. ei hän ollut vieläkään vanha, mutta hän arvosti tätä tapaa, jolla hän saattoi ilmaista itseään ja samalla hurmata sieviä tyttösiä. Mutta tuskin kukaan näki todellista ihmistä, joka asui julkisen kuoren alla. Se ei vaivannut prinssiä pahemmin. Hän tiesi kyllä millainen elämä häntä odottaisi, jos hän saisi valtaistuimen haltuunsa.
Sonaatin tempo vaihtui ja hienosäätö nuottien suhteen muutti sävellyksen tunnetilaa hieman keveämmäksi. Erikoinen hetki ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Samettinen lataus palasi yhtä nopeasti kuin oli kadonnutkin. Joihinkin asioihin ei pitänyt koskea ja tämä oli yksi niistä. Ei käynyt mestarin kädenjälkeä korjaaminen. Sama ei kuitenkaan pätenyt valtakunnan johtamiseen, Luojalle kiitos siitä!
Part. 2
Kirjeet olivat Oliverin elämäntehtävä. Hän ei kirjoittanut niitä, vaan kuljetti viestejä paikasta toiseen< kädestä käteen. Toisinaan hän saattoi avata sinetin ja lukea kirjeen sisällön, mutta ei hän vakoillut ketään, eikä hän ollut muutenkaan liian utelias, hän halusi vain kehittää heikkoa lukutaitoaan, jonka hän oli oppinut niinä kuukausina, jotka hän oli palatsissa viettänyt.
Mutta kirjoitettujen kirjeiden kuljettaminen ei ollut hänen ainoa tehtävänsä. Toisinaan Oliverin täytyi painaa muistiin saneltuja pätkiä, prinssi Frederik oli heitä, jotka suosivat tätä tapaa, jotka hän sitten välitti silmäätekeville aatelisille.
Tällä kertaa nuori Oliver oli saanut tehtäväkseen välittää Frederikille hyvin hämmentävän ja luottamuksellisen kuolinilmoituksen. Monille nimi ei sanonut mitään, mutta Oliver tiesi varsin hyvin ketä viesti koski. Pian palatsissa saattaisi tapahtua jotain mielenkiintoista… Pianon ääni, joka kantautui käytävään ohuena sävelnauhana, hätkäytti Oliverin taas hereille jonninjoutavista pohdinnoistaan. Hän oli paikallistanut äpäräprinssin juuri sieltä, mistä olikin olettanut hänet löytävänsä.
Oliver suoristi samettitakkinsa kauluksen ja asteli arvokkaasti valtaistuinsaliin. Hän oli tietoinen siitä, että aatelisneidot kuiskuttelivat hänestä uteliaina viuhkojensa takana. Se sai ujon nuorukaisen helahtamaan punaiseksi.
”Teidän Korkeutenne…” nuorukainen kumarsi ja toivoi, ettei hänen olisi tarvinnut keskeyttää kaunista soitantoa. Kuka tahansa muu aatelinen olisi varmasti kivahtanut hänelle, mutta äpäräprinssi oli aina ollut ystävällinen, vähän ehkä liikakin. joskus olisi ollut parempi, jos prinssi olisi heittäytynyt häijyksi tai muuten epämiellyttäväksi, mutta se oli kai turha toivo.
Frederik oli kieltämättä hieman ärsyyntynyt keskeytyksestä, mutta nähdessään Oliverin hän nyökkäsi, eikä lopettanut soittoaan. Siihen ei ollut tarvetta, sillä hän uskoi saavansa viestin joka tapauksessa sanallisessa muodossa. Sormet tanssahtelivat koskettimilla.
”Oliver… Kerro viestisi, ole hyvä”.
”Erm… Tämä on hyvin luottamuksellinen viesti, teidän korkeutenne, enkä haluaisi…”
”Pidä siis äänesi kurissa ja nojaudu lähemmäs”, Frederik keskeytti palveluspojan rauhallisella matalalla äänellään, mutta opasti tätä tiukasti.
”Kyllä, teidän korkeutenne”, Oliver teki työtä käskettyä. Hän puhui hillityllä äänellä aistien prinssin ärtymyksen kuohahtavan vihaksi, eikä suinkaan vihaksi, kuten olisi voinut olettaa.
Soitto taukosi ja Frederik tuijotti eteensä koettaen pitää piilossa raivonsa.
”Teidän korkeutenne?”
”Ah, aivan. Voit poistua, Oliver”, prinssi taputti yllättyneen palveluspojan olkaa ja nousi seisomaan. Oliver kumarsi ja poistui hoitamaan muita tehtäviään.
Uutiset olivat kerrassaan tyrmistyttäviä. Häneen, prinssiin, oli kohdistettu murhayritys, joka oli koitunut ruuanmaistajan kohtaloksi. Syyllisen etsiminen olisi toivotonta, mutta mitä muuta hän voisi tehdä? Asian painaminen villaisella ei ollut mahdollista, eikä hän voinut syyttä kaksosiakaan, ellei hänellä olisi vedenpitäviä todisteita, joita hän ei varmasti tulisi löytämään, vaikka miten etsisi. Ehkä hänen onnistuisi kääntää murhayritys omaksi edukseen tavalla tai toisella, vaikka ”säälipisteet” eivät häntä juurikaan kiehtoneet.
”Piru periköön sen, joka…” prinssi manasi ääneen tuijottaen ulos ikkunasta. Hän puristi kätensä tiukasti nyrkkiin selkänsä takana, jotta ei hajottaisi jotain käsiin sattuvaa. Se ei olisi sopivaa käyttäytymistä. Hänen olisi tuotava asia julkisuuteen mahdollisimman pian ja siihen hän tarvitsi jonkun, joka levittäisi totuudenmukaista huhua eteenpäin. Peli oli alkanut todenteolla ja joku joutuisi edesvastuuseen.
_________________
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"
Site Admin
Liittynyt: 20 Kes 2007
Viestejä: 125
LähetäLähetetty: 06 Hei 2007 08:32 pm Viestin aihe: Sonaatti -vanha foorumi (Suljettu) Vastaa lainaamalla viestiä Muokkaa/Poista viesti Poista tämä viesti Näytä lähettäjän IP
Prinssi Frederik
Part. 1
Ilmassa väreili sulosointuja, jotka kisailivat keskenään. Musiikki kaikui valtaistuinsalissa ja karkasi avoimesta ikkunasta puutarhaan, vaikka sen häntä olikin kiertynyt kiinni kattokruunujen kristalleihin. Sävelmä ei ollut yhtä riehakas kuin muutama ilta takaperin vaan muistutti lähinnä tummaa samettia tai tähtistä yötä, olihan kyseinen kappale nimetty Kuutamosonaatiksi. Prinssi Frederikin pitkät sormet tanssivat hillitysti koskettimilla. Hänen ei tarvinnut katsoa nuotteja, sillä hän oli soittanut kyseistä sävelmää rakastajattarilleen omassa huoneistossaan kymmeniä kertoja.
Hän soitti yleensäkin mieluummin yleisölle kuin vain itselleen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Muutama sievä aatelisneito oli eksynyt salin toiselle puolelle kuuntelemaan, mutta siveitä ja viattomia esittävät neidit eivät rohjenneet lähestyä. Frederik ei välittänyt siitä, sillä kyseiset haahkat eivät suinkaan olleet viattomia pikku enkeleitä vaan itse paholaisen kädestä syöviä korppikotkia, jotka olivat vakaasti päättäneet pyrkiä avioon vaikka sitten äpäräprinssin kanssa. Valitettavasti Frederik ei ajatellut avioitua vielä vähään aikaan ja hänellä oli muutenkin erittäin vaativa maku, paitsi jos oli kyse vain ”leikkikaluista”.
Ei käynyt kuitenkaan kieltäminen, etteikö perillisistä vanhin olisi osannut salata omaa inhonsa ja esiintyä moitteettomasti tarpeen niin vaatiessa. Jälleen kerran, opitun kohteliaisuuden avulla, kruununtavoittelijoista vanhin piti ylväästi yllä opittua roolia, jota hän ei voinut lakata esittämästä. Frederik tervehti herkällä ja ylväällä pään nyökäytykselle neitosia ja jatkoi sileiden koskettimien tunnustelua silmät kiinni eläytyen sisälle mestarisäveltäjän kirjoittamiin nuotteihin.
Näin soittaessaan Frederik oli varmasti aidoimmillaan oma itsensä jopa ihmisten keskellä. Se herkkyys, jolla hän tulkitsi teoksia ja kappaleita, oli kai synnyinlahjana saatu, vaikka nuorena hän olikin vihannut pianon pimputtelua yli kaiken. ei hän ollut vieläkään vanha, mutta hän arvosti tätä tapaa, jolla hän saattoi ilmaista itseään ja samalla hurmata sieviä tyttösiä. Mutta tuskin kukaan näki todellista ihmistä, joka asui julkisen kuoren alla. Se ei vaivannut prinssiä pahemmin. Hän tiesi kyllä millainen elämä häntä odottaisi, jos hän saisi valtaistuimen haltuunsa.
Sonaatin tempo vaihtui ja hienosäätö nuottien suhteen muutti sävellyksen tunnetilaa hieman keveämmäksi. Erikoinen hetki ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Samettinen lataus palasi yhtä nopeasti kuin oli kadonnutkin. Joihinkin asioihin ei pitänyt koskea ja tämä oli yksi niistä. Ei käynyt mestarin kädenjälkeä korjaaminen. Sama ei kuitenkaan pätenyt valtakunnan johtamiseen, Luojalle kiitos siitä!
Part. 2
Kirjeet olivat Oliverin elämäntehtävä. Hän ei kirjoittanut niitä, vaan kuljetti viestejä paikasta toiseen< kädestä käteen. Toisinaan hän saattoi avata sinetin ja lukea kirjeen sisällön, mutta ei hän vakoillut ketään, eikä hän ollut muutenkaan liian utelias, hän halusi vain kehittää heikkoa lukutaitoaan, jonka hän oli oppinut niinä kuukausina, jotka hän oli palatsissa viettänyt.
Mutta kirjoitettujen kirjeiden kuljettaminen ei ollut hänen ainoa tehtävänsä. Toisinaan Oliverin täytyi painaa muistiin saneltuja pätkiä, prinssi Frederik oli heitä, jotka suosivat tätä tapaa, jotka hän sitten välitti silmäätekeville aatelisille.
Tällä kertaa nuori Oliver oli saanut tehtäväkseen välittää Frederikille hyvin hämmentävän ja luottamuksellisen kuolinilmoituksen. Monille nimi ei sanonut mitään, mutta Oliver tiesi varsin hyvin ketä viesti koski. Pian palatsissa saattaisi tapahtua jotain mielenkiintoista… Pianon ääni, joka kantautui käytävään ohuena sävelnauhana, hätkäytti Oliverin taas hereille jonninjoutavista pohdinnoistaan. Hän oli paikallistanut äpäräprinssin juuri sieltä, mistä olikin olettanut hänet löytävänsä.
Oliver suoristi samettitakkinsa kauluksen ja asteli arvokkaasti valtaistuinsaliin. Hän oli tietoinen siitä, että aatelisneidot kuiskuttelivat hänestä uteliaina viuhkojensa takana. Se sai ujon nuorukaisen helahtamaan punaiseksi.
”Teidän Korkeutenne…” nuorukainen kumarsi ja toivoi, ettei hänen olisi tarvinnut keskeyttää kaunista soitantoa. Kuka tahansa muu aatelinen olisi varmasti kivahtanut hänelle, mutta äpäräprinssi oli aina ollut ystävällinen, vähän ehkä liikakin. joskus olisi ollut parempi, jos prinssi olisi heittäytynyt häijyksi tai muuten epämiellyttäväksi, mutta se oli kai turha toivo.
Frederik oli kieltämättä hieman ärsyyntynyt keskeytyksestä, mutta nähdessään Oliverin hän nyökkäsi, eikä lopettanut soittoaan. Siihen ei ollut tarvetta, sillä hän uskoi saavansa viestin joka tapauksessa sanallisessa muodossa. Sormet tanssahtelivat koskettimilla.
”Oliver… Kerro viestisi, ole hyvä”.
”Erm… Tämä on hyvin luottamuksellinen viesti, teidän korkeutenne, enkä haluaisi…”
”Pidä siis äänesi kurissa ja nojaudu lähemmäs”, Frederik keskeytti palveluspojan rauhallisella matalalla äänellään, mutta opasti tätä tiukasti.
”Kyllä, teidän korkeutenne”, Oliver teki työtä käskettyä. Hän puhui hillityllä äänellä aistien prinssin ärtymyksen kuohahtavan vihaksi, eikä suinkaan vihaksi, kuten olisi voinut olettaa.
Soitto taukosi ja Frederik tuijotti eteensä koettaen pitää piilossa raivonsa.
”Teidän korkeutenne?”
”Ah, aivan. Voit poistua, Oliver”, prinssi taputti yllättyneen palveluspojan olkaa ja nousi seisomaan. Oliver kumarsi ja poistui hoitamaan muita tehtäviään.
Uutiset olivat kerrassaan tyrmistyttäviä. Häneen, prinssiin, oli kohdistettu murhayritys, joka oli koitunut ruuanmaistajan kohtaloksi. Syyllisen etsiminen olisi toivotonta, mutta mitä muuta hän voisi tehdä? Asian painaminen villaisella ei ollut mahdollista, eikä hän voinut syyttä kaksosiakaan, ellei hänellä olisi vedenpitäviä todisteita, joita hän ei varmasti tulisi löytämään, vaikka miten etsisi. Ehkä hänen onnistuisi kääntää murhayritys omaksi edukseen tavalla tai toisella, vaikka ”säälipisteet” eivät häntä juurikaan kiehtoneet.
”Piru periköön sen, joka…” prinssi manasi ääneen tuijottaen ulos ikkunasta. Hän puristi kätensä tiukasti nyrkkiin selkänsä takana, jotta ei hajottaisi jotain käsiin sattuvaa. Se ei olisi sopivaa käyttäytymistä. Hänen olisi tuotava asia julkisuuteen mahdollisimman pian ja siihen hän tarvitsi jonkun, joka levittäisi totuudenmukaista huhua eteenpäin. Peli oli alkanut todenteolla ja joku joutuisi edesvastuuseen.
_________________
"It's no secret ambition bites the nails of success
Every artist is a cannibal, every poet is a thief"